Arno Forsius

Löfström, Theodor Wilhelm (1859–1907) – eräs Suomen oikeuslääketieteen uranuurtajista

 

Theodor Wilhelm Löfström syntyi Tampereella 15.7.1859 ja kuoli Helsingissä 29.1.1907 pidemmän aikaa sairastettuaan. Hänen vanhempansa olivat työkaluseppä Amandus Wilhelm Löfström ja Eva Kristina Palander. Theodor Löfström solmi vuonna 1884 avioliiton Olga Augusta Blomqvistin kanssa, jonka vanhemmat olivat puuseppä Johan Fredrik Blomqvist ja Eva Amalia Berglund. Theodor ja Olga Löfströmin avioliitto purettiin vuona 1892.

 

 

 

 

 

Vasemmalla Theodor Wilhelm Löfströmin kuva teoksesta "Kansallinen elämäkerrasto, III osa. WSOY, Porvoo. Porvoo 1930", sivulta 503.

 

 

 

 

Theodor Löfström tuli ylioppilaaksi vuonna 1878. Hän valmistui Helsingin yliopistossa filosofian kandidaatiksi vuonna 1881, lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1883 ja lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1886. Hän väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi vuonna 1892 väitöskirjallaan ”Zur Kenntniss der Digestibilität der gewöhnlichsten in Finnland einheimischen Getreidearten”.

 

 

 

 

 

Löfström toimi yliopiston fysiologis-kemiallisella osastolla vt. assistenttina vuosina 1883–1892 sekä lisensiaatiksi tultuaan sen ohella assistenttilääkärinä Helsingin yleisen sairaalan iho- ja sukupuolitautien osastolla vuosina 1888–1891. Tohtoriksi väiteltyään hänestä tuli vuonna 1892 yliopiston fysiologis-kemiallisen osaston vakinainen assistentti. Samaan aikaan hän toimi myös Helsingissä yksityislääkärinä. Näistä tehtävistä hän luopui vuonna 1902, kun hänet nimitettiin lääkintöneuvokseksi lääkintöhallitukseen.

 

Löfströmin toimialaan kuuluivat aluksi kahdesta lääkintöneuvoksesta ns. toisen lääkintöneuvoksen tehtävät eli yleinen terveydenhoito, kulkutaudit, oikeuslääketiede ja eläinlääkintälaitos. Vuoden 1904 alusta lääkintöhallitukseen saatiin kolmas lääkintöneuvos, jolloin uudistetun tehtäväjaon mukaan toiselle lääkintöneuvokselle kuuluivat lääkintätilastoa ja kaikkia valtion sairaanhoitolaitoksia koskevat asiat, ja sen lisäksi kanslian valvonta. Ensimmäiselle lääkintöneuvokselle kuuluivat nyt oikeuslääketieteen lisäksi yleinen terveydenhoito kaupunki- ja maalaiskunnissa, rokotus, katsastustoimistot, terveyslähteet ja kylpylaitokset. Kolmannen lääkintöneuvoksen tehtäviin kuuluivat asiat, jotka koskivat kunnallisia ja yksityisiä sairaanhoitolaitoksia, sairaanhoitoa vankiloissa, rautatiensairaalassa sekä kasvatus- ja parannuslaitoksissa, valtion, kuntien rautateiden ja vankiloiden lääkäreitä, virkojen täyttämistä ja ehdollepanoa, lääkäreille myönnettäviä apurahoja, eläkkeitä ja lahjapalkintoja, kätilölaitosta ja sairaanhoitajakuntaa sekä hyväntekeväisyyslaitoksia, joissa hoidettiin parannettavissa olevia tai parantumattomia potilaita. (Tämän kappaleen tekstiä on tarkistettu lokakuussa 2014.)

 

Löfström oli varsin uuttera tutkija ja kirjoittaja.Hänen kiinnostuksensa suuntautui erityisesti oikeuslääketieteeseen ja hän julkaisi vuonna 1901 ensimmäisenä suomenkielisen, 691-sivuisen teoksen ”Oikeuslääketieteellinen käsikirja Suomen lääkäreille”. Kirjasta on erillinen selostus tämän kirjoituksen lopulla. Todettakoon samalla, että seuraava suomenkielinen oikeuslääketieteen kokonaisesitys "Oikeuslääketiede" julkaistiin vasta vuonna 1961 Unto Uotilan toimittamana ja osittain kirjoittamana.

 

Oikeuslääketieteen ohella Löfström on kiinnittänyt huomiota myös psykiatriaan. Hän on pitänyt luennon ”Heikkohermoisuudesta” vuoden 1896 yliopistollisilla lomakursseilla, tuon aikakauden ”lääkäripäivillä”, ja tämä esitys on julkaistu painettuna vuonna 1902. Sen lisäksi Löfström julkaisi vuonna 1904 kirjasen ”Mielisairaitten hoito : lyhyt opastus mielisairaitten hoitajille mukaellen suomentanut T:ri Theodor Löfström”.  Tämä kirjasen lähteinä olivat olleet tri Falkenbergin teos "Die Pflege Geisteskranker" ja tri Scholzin teos "Leitfaden für Irrenpfleger". 

 

Löfström kirjoitti myös ”Duodecim” –aikakauskirjaan useita kirjoituksia lähinnä farmakologian alalta sekä ”Terveydenhoitolehteen” terveydenhoidollisia ja fysiologis-kemiallisia aiheita käsitteleviä katsauksia. Nämä julkaisut liittyivät hänen toimintaansa Suomalaisessa Lääkäriseurassa Duodecimissa, hän oli nimittäin sen jäsen vuodesta 1881, varapuheenjohtaja vuosina 1888–1892 sekä aikakauskirja Duodecimin päätoimittaja vuonna 1892 ja Terveydenhoitolehden päätoimittaja vuonna 1898.

 

Löfström osallistui myös kansalaistoimintaan. Hän oli mm. Kansallis-Osake-Pankin hallintoneuvoston jäsen vuosina 1891–1907, sekä Alkoholiparantola Turvan johtokunnan jäsen vuosina 1893–1907, josta ajasta hän toimi puheenjohtajana vuosina 1898–1899.

 

Theodor Löfströmin ”Oikeuslääketieteellinen käsikirja Suomen lääkäreille”

 

Theodor Löfström (1859–1907), joka toimi vuosina 1883–1902 Helsingin yliopiston fysiologis-kemiallisella osastolla, aluksi virkaa tekevänä assistenttina vuosina 1883–1892 ja viimeksi vakinaisena assistenttina vuosina 1892–1902. Fysiologis-kemiallinen osasto kuului yliopiston fysiologisen kemian ja farmakologian professorin toimialaan. Siinä tehtävässä toimi Löfströmin assistenttivuosina Ernst Edvard Sundvik (1849–1918), joka oli viran hoitaja vuosina 1871–1886 ja vakinainen viranhaltija vuosina 1886–1915.

 

Suomessa ei ollut vielä kansallista oikeuslääketieteen oppikirjaa ja sellaisena käytettiin 1800-luvun loppupuolella ruotsalaisen August Timoleon Wistrandin (1807–1866) vuosina 1852–1853 ilmestyneen teoksen vuonna 1869 julkaistua uusintapainosta ”Handbok i Rättsmedicinen Del I”, jonka oli toimittanut sen kirjoittajan veli Alfred Hilarion Wistrad. Mainittu teos oli kuitenkin Löfströmin käsityksen mukaan jäänyt kehityksestä jälkeen. Siitä syystä hän ryhtyi suunnittelemaan suomenkielisen oikeuslääketieteen oppikirjan laatimista.

 

Löfströmin ystävä fil. maist., lääket. lis. Zachris Walmari oli kertonut hänelle saksalaisen psykiatrin Jean Bernhard Bornträgerin (1851–1927) kirjasta ”Compendium der gerichtsärtzlichen Praxis” vuodelta 1894. Walmari oli kiitellyt sitä ja Löfströmin pyynnöstä silloinen oikeuslääketieteen ylimääräinen professori Ernst Alexander Homén (1851–1926) oli tutustunut teokseen ja pitänyt sitä oppikirjaksi sopivana.

 

Koska Homénin käsitys teoksesta oli varsin myönteinen, oli Löfström ottanut sen oman työnsä kolmen ensimmäisen osan esikuvaksi. Sen sijaan käsikirjan neljännen osan lääketieteellinen osuus on käännetty saksalaisen Anton Delbrückin (1862–1944) teoksesta ”Gerichtliche Psychopathologie. Ein kurzes Lehrbuch für Studierende, Aerzte und Juristen” vuodelta 1897.

 

Suurin osa Löfströmin teoksesta on hänen mukaansa käännetty lähes suoraan edellä mainituista teoksista, mutta paikoin tekstiä on lainsäännösten ja muidenkin näkökohtien vuoksi muutettu perinpohjaisesti. Kirjan oikeudellisen puolen ladinnassa olivat apuna rikosoikeuden tutkijana ja opettajana ansioituneen Jaakko Oskar Forsmanin (1839–1899) luennoista ruotsin kielellä tehdyt muistiinpanot ”De särskilda brotten” (1896–1900). Löfström ilmoittaa olevansa suuressa kiitollisuuden velassa myös hovioikeudenasessori Pehr Evind Svinhufvudille (1861–1944 ) ja tri Juho Jaakko Karvoselle (1863–1943) hyvistä neuvoista. Kirjan nimeksi tuli "Oikeuslääketieteellinen käsikirja Suomen lääkäreille". Sen julkaisi Suomalainen Lääkäriseura Duodecim vuonna 1901.

 

Alkulauseessaan Löfström toteaa, että hänen teoksessaan on käsitelty eräitä asioita, jotka ovat tulleet tärkeiksi vasta ”meidän aikoinamme”. Tällaisia uusia asioita on mm. tapaturmavakuutus, ja samoin psykiatriset kysymykset on tuotu esiin entistä vapaamman ja ajanmukaisemman käsityskannan mukaisesti. Bakteriologiset kokemukset, sikäli kuin ne koskevat oikeuslääketiedettä, eivät ole vielä tulleet riittävästi huomioon otetuiksi, mutta bakteerienkin osuus on pidettävä tietyissä tapauksissa mielessä. Lopuksi Löfström toteaa, että meidänkin maassamme on viime aikoina alkanut ilmestyä lisääntyvästi tätä asiaa valaisevaa kirjallisuutta.

 

Kirja jakautuu neljään osaan: ENSIMMÄINEN OSASTO. Oikeuslääketieteellisten asiantuntijain toimesta ja tutkimuksista yleisesti. TOINEN OSASTO. Ruumiinvammat ja väkivaltainen kuolema. KOLMAS OSASTO. Riidanalaiset sukupuolisuhteet. NELJÄS OSASTO. Riidanalaiset mielentilasuhteet. Seuraavassa on esitetty eräitä kirjan rakennetta ja sisältöä kuvaavia otsikkoja.

 

Tapaturmaisten vahingoittumisten haitta-asteiden arvioiminen tuli jatkuvasti tärkeämmäksi. Löfströmin kirjassa on Toisen osaston otsikkona ”Ruumiinvammat ja väkivaltainen kuolema”. Sen Ensimmäisen jakson lopussa on Kahdestoista Luku, jonka otsikkona on ”Ruumiinvammat eri ruumiinosilla, silmälläpitäen rikoslain määräyksiä, mutta etenkin tapaturmavakuutettujen työkyvyn vähentymistä” (sivut 153–255). Se sisältää lain määräykset sekä niiden tulkintaa ja soveltamista koskevia ohjeita. Kolmannen jakson viimeinen, 19. luku on otsikoitu: Ammattivirheet. Tämä lienee Suomessa varhaisin maininta lääkärien ammatissaan tekemien virheiden tutkimisesta. Tästä asiasta ei ollut mitään lain määräyksiä, joten niiden käsittelyssä oli noudatettava yleisiä rikos- ja siviilioikeudellisia säännöksiä. Laki lääkärintoimen harjoittamisesta annettiin vasta vuonna 1925 (23.1.1925/20, Suomen laki II, 1960, I 4).

 

Kirjan Kolmas Osasto, ”Riidanalaiset sukupuolisuhteet” (sivut 364–451) jakautuu kolmeen jaksoon: Ensimmäinen jakso. ”Sukupuolten yhtyminen”; Toinen jakso. ”Eri sukupuolten yhtymisen seuraukset”; ja Kolmas jakso. ”Sukupuolten yhtymisen seurauksien tyhjäksi tekeminen”. Ensimmäisessä jaksossa käsitellään miehen ja naisen siittämis- ja parittelukykyä sekä naisen synnyttämiskyvyn puutetta, samoin kuin lainvastaisen sukuvietin tyydyttämistä. Toisessa jaksossa tarkastellaan raskaudentilan ja synnyttämisen merkkeihin ja aikamäärityyksiin sekä synnyttäjän kuolemaan liittyviä seikkoja. Kolmas jakso käsittelee lapsenmurhaa sekä sikiön ”karkottamista” ja keskenmenoa. Isyyden osoittamista tutkimusten tai kokeiden avulla ei vielä mainita. Siinä oltiin toistaiseksi miehen ja naisen antamien todistusten varassa.

 

Löfströmin teoksen Neljäs Osasto on otsikoitu ”Riidanalaiset mielentilasuhteet”. Se käsittää sivut 452–640 eli lähes kolmanneksen koko teoksen sivumäärästä. Sen ensimmäisen jakson ”Ihmisen henkinen tila ja henkiset häiriöt” mukaan tärkeimmät psykiatristen lausuntojen antamista aheuttaneet oikeudelliset kysymykset olivat 1800-luvun lopulla: 1. Syyntakeettomuus ja vähennetty syyntakeisuus. 2. Tutkimus- ja rangaistusvankien mielenhäiriöitä koskevat toimenpiteet. 3. Siviilioikeudellinen toimintakelpoisuus eli täysivaltaisuus. 4. Mielisairaus avioesteenä ja avioeron perustana. 5. Todistamiskelpoisuus, rikokset mielisairaita vastaan sekä tapaturma- ja sairas-vakuutus.

 

Neljännen osaston Toinen jakso ”Eri mielenhäiriölajit” kuvaa 1800-luvun lopputaitteen käsityksiä mielenhäiriöiden syistä ja merkityksestä. Seuraavassa niiden otsikot [eräin hakasulkeissa lisätyin selvennyksin]. 29. luku. Saadut [hankitut] funktsionelliset häiriöt: 1. Manialliset ja melankoliset muodot, Mania, Melankolia, Ajoittainen mielenhäiriötila [toistuva maanis-depressiivinen psykoosi]; 2. Paranoia; 3. Akuutinen harhamielisyys, nääntymistilat, sekundarinen tylsämielisyys ja tylsistymistapahtumat [2. ja 3. ovat skitsofrenian oirekuvia]. 30. luku. Orgaaniset häiriöt: 1. Dementia paralytica [aivokupan aiheuttama halvaava tylsistyminen]; 2. Vanhuuden tylsistyminen, 3. Muut orgaaniset muodot. 31. luku. Myrkytykset [jotka aiheuttavat mielenhäiriöitä]. 1. Alkoholismi, 2. morfinismi, cocainismi. – Kuumehourailut, akuutinen kloroformi-, typpioksiduli- j. n. e. myrkytys. 32. luku. Neuroosit [neurologiset sairaudet]. 1. Epilepsia, 2. Hysteria [ei orgaaninen vaan kuvitteluun liittyvä tila], 3. Traumaatiset eli loukkausneuroosit. 33. luku. Konstitutionelliset häiriöt. 1. Sukuvietin luonnonvastaisuus, 2. Pakkokuvittelu, 3. Mieliala-anomaliat, 4. Sairaalloiset vietit, 5.Eetilliset vajavaisuudet (moraalinen mielenhäiriötila).

 

Kirjan loppuun on liitetty Saksan valtakunnan virallisen ruumiinavauspöytäkirjan kaava (”Schema für gerichtliche Obduktions-Protokolle nach den Bestimmungen des Regulativs mit pathologisch-anatomischen Erinnerungen”, kirjan sivut 643–676). 

 

Theodor Wilhelm Löfströmin julkaisuja (aikajärjestyksessä) :

 

Zur Kenntniss der Digestibilität der gewöhnlichsten in Finnland einheimischen Getreidearten. [Väitöskirja.]1892

 

Hätäleivästä. Kansanvalistus-seura. 1892. 2. painos 1902.

 

Kuvallinen terveydenhoito-oppi / toim. Robert Adolf Armand Tigerstedt ; kirj. Jacob Göransson [et al.]. [Suomennoksen toim. Theodor Löfström.] 1893.

 

Samarialaiskurssi : neuvoja avun antamiseen onnettomuuden tapauksissa / Carl Jacob Agathon Göransson ; esipuhe E. Edholm'ilta ; suom. Theodor Löfström. 1895.

 

Suomen farmakopean kasvirohdokset : farmakognosian alkeet, etupäässä aijotut apteekkioppilaille farmaseutitutkintoa varten / Eliel Walter Kalixtus Laurén ; suom. Theodor Löfström. 1900.

 

Oikeuslääketieteellinen käsikirja Suomen lääkäreille : sovitteli Theodor Löfström. Duodecim-seura. Helsinki 1901.

 

Heikkohermoisuudesta : vuoden 1896 yliopistollisilla lomakursseilla. Kustannusosakeyhtiö Otava. Helsinki 1902.

 

Mielisairaitten hoito : lyhyt opastus mielisairaitten hoitajille : mukaellen suomentanut Theodor Löfström. Helsinki 1904.

 

Kirjallisuutta:

 

von Bonsdorff, B.: The History of Medicine in Finland 1928–1918. The History of Learning and Science in Finland 1828–1918. Societas Scientiarum Fennica. Helsinki 1975.

 

Johnsson (myöh. Soininen), G.: Löfström, Theodor Wilhelm. Kansallinen elämäkerrasto, III osa. WSOY, Porvoo. Porvoo 1930.

 

Pesonen, N.: Terveyden puolesta – sairautta vastaan. Terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900-luvulla. WSOY, Porvoo – Helsinki – Juva. Porvoo 1980.

 

Uotila, U. (toim.): Oikeuslääketiede. WSOY, Porvoo – Helsinki. Porvoo 1961.

 

Kirjoitus on valmistunut heinäkuussa 2014. Täydennetty alkuperäisistä lähteistä ja lisätty tiedot teoksesta "Oikeuslääketieteellinen käsikirja Suomen lääkäreille" heinäkuussa 2014. Lisätty elokuussa 2014 lääkärin ammattivirheitä koskeva kohta.

 

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON