Arno Forsius

Elias Lönnrot (1802—1884) — lääkäri ja humanisti

Elias Lönnrotista on julkaistu paljon kirjallisuutta. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan hänen elämäänsä lähinnä lääketieteen historian ja lääkärin toiminnan kannalta.

Elias Lönnrot syntyi vuonna 1802 räätälin poikana Sammatissa Paikkarin sotilasvirkatalon maille rakennetussa torpassa. Hänen vanhempansa olivat räätäli Fredrik Johan Lönnrot ja Ulrika Wahlberg. Elias oli keskimmäinen varattoman perheen seitsemästä lapsesta. Hän oppi varhain lukemaan ja viihtyi kirjojen parissa. Elias kävi aluksi Tammisaaren pedagogiota vuosina 1814—1815 ja sen jälkeen Turun katedraalikoulua vuosina 1816—1818. Hän joutui kuitenkin jättämään koulun kesken varattomuuden vuoksi. Pari vuotta kotona välillä oltuaan hän meni vuonna 1820 apteekkioppilaaksi Lorenz Johan Bjuggin omistamaan Hämeenlinnan apteekkiin. Siellä hän jatkoi samalla yksityisesti koulunkäyntiä tähtäimessään ylioppilastutkinto.

Syksyllä 1822 Lönnrot lähti Turkuun, suoritti ylioppilastutkinnon ja kirjoittautui Turun akatemiaan, samaan aikaan kuin J. L. Runeberg ja J. V. Snellman. Lönnrot opiskeli aluksi filosofisessa tiedekunnassa humanistisia aineita ja valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1827. Hän oli opintojensa aikana kiinnostunut erityisesti Suomen kansanrunoudesta ja laati maisterinväitöskirjana ensimmäisen osan aiheesta "De Väinämöine, priscorum Fennorum numine". Varattomuutensa vuoksi Lönnrot ei voinut heinäkuussa 1827 osallistua melkoisia kustannuksia vaativaan maisterinpromootioon ja niin filosofian maisterin arvo jäi häneltä saamatta. Pari kuukautta myöhemmin, syyskuun alussa 1827, Turun kaupunkia kohtasi suurpalo, jossa suurin osa kaupungin keskustaa paloi poroksi. Samalla tuhoutui myös Lönnrotin kirjapainossa ollut väitöskirjan jatko-osa.

Turun kaupungin palo ja akatemian rakennusten tuhoutuminen aiheutti syksyllä 1828 yliopiston siirtämisen Helsinkiin, maan uuteen pääkaupunkiin vuodesta 1812. Lönnrot harrasti väliaikana kirjallisia töitä, vieraili Laukossa, jossa hän oli ollut opiskeluaikana kesäisin kotiopettajana, sekä teki keväällä ja kesällä 1828 ensimmäisen laajan runonkeräysmatkansa Savoon ja Karjalaan. Paluunsa jälkeen Lönnrot julkaisi keräämistään runoista neljä "Kantele" -nimistä vihkosta vuosina 1829—1831. [Katso kirjoitusta: Elias Lönnrotin patikkamatka halki Päijät-Hämeen vuonna 1828.]

Kevätlukukauden 1829 alkaessa Lönnrot kirjoittautui Helsingin Aleksanterin yliopistoon lukemaan lääketiedettä. Tähän saattoi vaikuttaa se, että varsin monet hänen kirjallisuutta harrastavista ystävistään olivat lääkäreitä ja että Laukon kartanon omistaja Johan Agapetus Törngren, johon hän oli kotiopettajan vuosinaan ystävystynyt, oli myös lääkäri. Ainakin osaksi opiskelun tarkoituksena on saada ammatti, jonka ohessa voisi harjoittaa kansanrunouden tutkimusta. Opiskelun edellytykset olivat Helsingin yliopiston alkuvaiheessa varsin huonot. Lönnrotin aika kului paljolti kirjallisuusharrastuksen parissa ja ylioppilaselämän pyörteissä. Kaikesta huolimatta hän valmistui lääketieteen kandidaatiksi jo joulukuussa 1830.

Lönnrot oli keväällä 1831 mukana perustamassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa ja toimi sen ensimmäisenä sihteerinä. Kesällä 1831 Lönnrot teki toisen runonkeräysmatkansa, tarkoituksena käydä Vienan Karjalassa. Matka keskeytyi kuitenkin jo loppukesällä, kun hänet määrättiin Helsinkiin torjumaan kesällä alkanutta koleraepidemiaa, johon liittyvissä tehtävissä kuluikin koko syyslukukausi. Eräällä koleralääkärinä tekemällään tarkastusmatkalla hän merkitsi Sääksmäen Ritvalassa muistiin kuuluisat helkavirret.

Lönnrot valmistui lääketieteen lisensiaatiksi toukokuussa 1832, väitteli kesäkuussa 1832 ja promovoitiin vajaa viikko sen jälkeen lääketieteen tohtoriksi. Hänen väitöskirjansa aiheena oli "Avhandling om finnarnes magiska medicin", joka liittyi vahvasti kansanrunouden aihepiiriin. Väitöskirja oli vain osa laajemmasta tutkielmasta, joka ilmestyi vuonna 1842 aikakauskirjan Finska Läkaresällskapets Handlingar ensimmäisessä osassa otsikkonaan "Om Finnarnes Magiska Medicin". Loppukesän 1832 Lönnrot käytti kolmanteen runonkeräysmatkaansa Itä-Karjalassa.

Lönnrotin lääketieteen opinnot jäivät osittain puutteellisiksi, sillä opetusolot olivat Helsinkiin juuri siirtyneessä yliopistossa vielä alkeelliset. Teoreettisen ja käytännöllisen lääketieteen eli lähinnä sisätautien opettajana oli professori Israel Hwasser, joka siirtyi vuonna 1830 Ruotsiin. Sen jälkeen virkaa hoiti sijaisena Immanuel Ilmoni vuosina 1830—1831 ja seuraava vakituinen professori Matthias Kalm kuoli jo vuonna 1833. Sekä Hwasser että Ilmoni olivat lääketieteenfilosofian romanttisen suunnan kannattajia.

Lääketieteen keinot sairauksien hoitamiseksi olivat yhä heikot, kehittyvää kirurgiaa lukuun ottamatta, mutta sekin oli vielä "ulkotautien" hoitoa. Lääketieteen suurimmat saavutukset kohdistuivat ennalta ehkäisyyn, mutta siinäkin oli suuria puutteita. Bakteereja ja viruksia ei tunnettu eikä tartuntatautien leviämistapoja tunnettu. Annetusta valistuksesta ja hyvistä yrityksistä huolimatta tartuntatautien leviämistä ei pystytty juuri lainkaan estämään. Osaltaan siihen olivat syynä toimenpiteiden sattumanvaraisuus ja väestön ennakkoluulot. Edes Lönnrotin omassa perheessä ei osattu suojautua tuberkuloosin tartuntaa vastaan.

Lönnrot haki Joensuun (Karjalan) piirilääkärin virkaa, joka olisi ollut lähellä Karjalan laulumaita, mutta siihen nimitettiin Kajaanin piirilääkäri Samuel Roos. Tämän johdosta vapaaksi tulevaa Kajaanin piirilääkärin virkaa odotellessaan Lönnrot toimi lääkintätoimen ylihallituksen ylimääräisenä lääkärinä. Siinä tehtävässä hänet määrättiin syyskuussa 1832 avustamaan Oulun piirilääkäriä Herman Cargeria, jonka piirissä raivosi ankaraa kuume- ja vatsatautia. Tammikuussa 1833 Lönnrot määrättiin virkaa tekeväksi piirilääkäriksi Kajaaniin ja heinäkuun lopulla 1833 hänet nimitettiin vakinaisesti Kajaanin piirin ja linnan (vankilan) lääkäriksi. Näihin aikoihin Lönnrot oli perehtynyt myös muotiin tulleeseen homeopatiaan, mutta se oli hänen mielestään kovin keinotekoinen hoitomenetelmä, josta tuskin olisi paljon hyötyä.

Kajaaniin muuttaessaan Lönnrot joutui heti keskelle vaikeaa kulkutautiaikaa, jolloin piirissä esiintyi runsaasti pilkkukuumetta ("lavantautia") ja punatautia. Lönnrot sairastui itsekin hengenvaarallisesti "hermokuumeeseen", ilmeisesti pilkkukuumeeseen, mutta toipui siitä vähitellen. Kulkutaudeista vapaina aikoina piirilääkärin vastaanotolla kävi usein vain vähän potilaita, jolloin Lönnrot saattoi omistautua kirjallisille töilleen. Tosin seuraelämän velvoitteet näyttävät vaatineen Kajaanissakin paljon aikaa ja lisänneen alkoholin käyttöä.

Lönnrot oli potilailleen toivelääkäri, ystävällinen ja sydämellinen, rauhallinen ja huumoria ymmärtävä. Hänen vastaanottotaksansa olivat hyvin halvat. Hän oli itse köyhistä oloista lähtöisin ja olemukseltaan vaatimaton. Hän puhui potilaittensa kanssa näiden omaa kieltä ja murretta. Hän oli suvaitsevainen ja suhtautui myönteisesti kansanomaisiin parannustapoihin, jotka hän tunsi hyvin kansanperinteen ja kansanrunouden kautta. Hankalinta Kajaanissa oli sairaalamatkojen pituus, sillä lähin sairaala oli Oulun lääninlasaretti.

Lönnrot oli ihmiskäsityksessään edelläkävijöitä lääkärikunnassa. Hänen mukaansa aine ja henki olivat ykseys eri ilmenemismuodoissaan. Hän kirjoittaa kirjassaan "Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri": "Mielenliikunnot koskewat ruumiisenki, sillä niin owat henki ja ruumis wälillänsä yhdistetyt, ettei kumpikaan mitään yksinänsä kärsi. Lepo, toiwo, tytywäisyys ja kohtuullinen ilo pitäwät ihmisen terweenä, ja wielä toisinaan parantawat sairaanki. Mutta wahingollinen on ylellinen ilo ja riemu, jos liiallinen suru, murhe ja alamielisyyski."

Piirilääkäri oli ensisijaisesti virkalääkäri, jonka tehtäviin kuului suorittaa oikeuslääkeopillisia ruumiinavauksia, suorittaa apteekintarkastuksia, valvoa kätilöiden toimintaa, järjestää kulkutautien ehkäisyä ja suorittaa tarkastuksia sukupuolitaudin vuoksi. Asemapaikan vastaanoton lisäksi potilaita hoidettiin eri puolille laajaa piiriä tehtyjen tarkastusmatkojen yhteydessä. [Katso myös: Elias Lönnrotin (1802—1884) lääkärintaidot.]

Lönnrot oli kirjallisten töittensä takia pitkiä aikoja virkavapaana, jolloin piirilääkärin tehtäviä hoitivat viransijaiset. Syksyllä 1833 Lönnrot oli runonkeräysmatkalla itärajan takana, samoin vuonna 1834, ja vuosina 1836—1837 Vienan Karjalassa, Lapissa ja Suomen Karjalassa. Lönnrot oli eräin keskeytyksin virkavapaana kaksi vuotta vuosina 1840—1842 ja neljä vuotta vuosina 1843—1849 suomalais-ruotsalaisen sanakirjan laatimista varten, joskin osa ajasta kului tutkimusmatkoihin ja muihin kirjallisiin tehtäviin. Vuonna 1844 Lönnrot kävi mm. Virossa, jossa hän tutustui Võrun piirilääkäriin F. R. Faehlmanniin, jolla oli huomattava osuus Viron kansalliseepoksen Kalevipoegin aikaan saamisessa.

Kajaanin vuosien aikana Lönnrot sai vuonna 1835 valmiiksi Kalevalan ensimmäisen laitoksen eli ns. Vanhan Kalevalan. Laajennettu Kalevala eli ns. Uusi Kalevala ilmestyi painosta vuonna 1849. Kalevalan kokoonpanossa näkyy selvästi tautien hoitoon liittyvän loitsuaineksen suuri osuus, mikä johtuu Lönnrotin kiinnostuksesta kansanomaisia parannuskeinoja kohtaan ja varmaankin myös hänen lääkärinkoulutuksestaan.

Kajaanissa ollessaan Lönnrot pyrki vaikuttamaan eri tavoin kansan terveysolojen kohentamiseksi. Katovuosien aiheuttaman ravinnonpuutteen lievittämistä ajatellen Lönnrot toimitti vuonna 1834 suomeksi kirjasen "Gustawa Schartau'n Hywäntahtoisia Neuwoja Katowuosina taikka Opetuksia maatiaisten, enimittäin wiljelemättä kaswawien, ainetten walmistamisesta leiwäksi ja muiksi ruwiksi; hallalta wahingoitetun taikka muuten turmellun wiljan parantamisesta; terwellisten ja rawitsewain rokkain eli keittojen laittamisesta; potakkakryyneistä [perunaryyneistä] j.n.e. Suomennetut ja lisätyt". Myöhemmin vuonna 1857 hän julkaisi kirjasen "Neuwoja erästen jäkäläin käyttämiseksi ruuaksi" (uudelleen 1867 ja 1904, myös ruotsiksi).

Lönnrot perusti Kajaanissa vuonna 1834 raittiusseuran tai oikeammin kohtuuden ystävien seuran, mutta se ei saanut jatkuvaa kannatusta ja Lönnrot ei itsekään pystynyt aina toimimaan sen sääntöjen puitteissa. Hän varoitteli kuitenkin eri yhteyksissä juopottelusta ja puhui paloviinan käyttöä vastaan mm. vuonna 1839 ilmestyneessä lääkärikirjassaan "Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri" ja vuonna 1847 Litteraturblad'in kirjoituksessa "Några ord om spirituosa och nykterhets föreningar". Hän kirjoitti myös Raittiuden Ystävien julkaisemat valistuskirjaset "Kolme Päivää Sairion Kylässä" vuonna 1854 (2. painos 1886, myös ruotsiksi) ja "Wilhelmi Linterin historia Kreiwi Manteuffelin kertomasta mukaillut E. L." vuonna 1856.

Lönnrot julkaisi vuonna 1839 mukaelmana Nordbladin teoksesta lääkärikirjansa "Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri". Siitä ilmestyivät uudet korjatut painokset vuosina 1856 ja 1867. Lönnrot suomensi vuonna 1844 C. D. von Haartmanin laatiman ohjekirjasen "Neuwoja yhteiselle Kansalle Pohjanmaalla pienten lasten kaswattamisesta ja ruokkimisesta".

Lönnrot laati myöhemmin vuonna 1859 vielä kirjoituksen "Minkätähden kuolee Suomessa niin paljo lapsia ensimmäisellä ikäwuodellansa?", joka painettiin vuonna 1860 myös ruotsiksi "Hvarför dö en så stor mängd barn i Finland under första lefnadsåret?". Lisäksi se julkaistiin vuonna 1860 lehdessä Suomen Julkisia Sanomia n:o 4 ja vuoden 1865 Suomalaisessa almanakassa. Lönnrot laati vielä vuonna 1869 lääkintätoimen ylihallituksen pyynnöstä kuppataudin yleistymisen johdosta 16-sivuisen kirjasen "Neuvoja ja varoituksia pahasta taudista", joka julkaistiin myös ruotsiksi.

Lönnrotin erittäin laajalla kirjallisella tuotannolla, sanakirjatöillä ja kielitieteellisellä tutkimuksella on huomattava merkitys lääketieteessä ja terveydenhuollossa käytettävän suomenkielen kehityksen kannalta. Hän loi lääketieteen suomenkieliseen sanastoon myös suuren määrän uusia sanoja. Yleisimmin käytetyistä on aiheellista mainita tässä esimerkkeinä vain valtimo, laskimo ja kuume.

Tuohon aikaan eräs lääketiedettä sivuava tieteenala oli kasvioppi, jonka parissa Lönnrot askarteli vuosikausia. Lähinnä suomen kielen opetustyöhön liittyen hän paneutui vakavammin kasviopin ja kasvikunnan sanaston julkaisemiseen suomen kielellä. Hän julkaisi vuonna 1858 kirjan "Kasvikon oppisanoja" ja vuonna 1860 laajan teoksen "Flora Fennica. Suomen Kasvisto. Kokoelma". Viime mainittu oli lähinnä suomeksi toimitettu kooste neljästä eri teoksesta, joista tärkein oli ruotsalaisen lääkärin C. J. Hartmanin teos "Handbok i Skandinaviens flora" (7. painos 1858, 1. painos 1849). Lönnrot julkaisi yhdessä lääket. ja kir. tri Anders Thiodolf Saelanin kanssa "Suomen Kasvistosta" toisen painoksen "Suomen Kasvio" vuonna 1867. Lönnrot keräsi myös noin 900 yksilöä käsittävän kasvikokoelman eli herbaarion.

Kajaani muodostui Lönnrotin kotipaikaksi 21 vuoden ajaksi. Sillä ollessaan hän myös solmi avioliiton heinäkuussa 1849 Maria Piponiuksen kanssa. Elias Lönnrot oli silloin 47 vuoden ikäinen ja hänen nuorikkonsa oli täyttänyt 26 vuotta. Perheeseen syntyi poika ja neljä tytärtä, Elias vuonna 1850, Maria Ulrika vuonna 1852, Ida Karolina vuonna 1855, Elina Sofia vuonna 1858 ja Thekla Natalia vuonna 1860. Erityisesti keuhkotauti koitui perheen kohtaloksi. Perheen äiti Maria kuoli keuhkotautiin heinäkuussa 1868 muutaman vuoden sairastettuaan. Lapsista Elias kuoli aivokalvontulehdukseen syyskuussa 1852, Maria keuhkotautiin tammikuussa 1874, Elina kurkkumätään joulukuussa 1876 ja Thekla keuhkotautiin maaliskuussa 1879. Ida sai sekä keuhkotaudin että kurkkumädän tartunnan, mutta selvisi niistä hengissä.

Lönnrot oli päättänyt olla Kajaanissa eläkkeelle pääsyynsä saakka. Helsingin yliopistoon vuonna 1850 perustettu suomen kielen professorin virka tuli kuitenkin vuonna 1852 avoimeksi Matthias Castrénin kuoleman johdosta. Pitkään pohdittuaan Lönnrot haki virkaa ja hänet nimitettiinkin siihen vuonna 1853. Hän muutti Helsinkiin vuonna 1854 ja pitkäaikaista piirilääkäriään kaipaavat kajaanilaiset viettivät kauan sen jälkeen vuosittain 17.4. Eliaksen päivää juhlapäivänä. Lönnrot oli vielä Kajaanin piirilääkärin viransijaisena kesällä 1855 ja keväällä 1857, kun virka oli ilman vakinaista hoitajaa hänen seuraajansa Petter Ervastin sairauden ja kuoleman johdosta. Alueella oli tuolloin paljon kulkutauteja ja muita sijaisia oli vaikeaa saada.

Lönnrotin hyvä ystävä Erik Alexander Ingman kuoli vuonna 1858 pian lapsenpäästöopin ja lastentautien professoriksi nimittämisen jälkeen. Ingmanin toinen puoliso oli kuollut vuonna 1853 ja avioparin pienet tyttäret Anna ja Eva jäivät orvoiksi. Ystävänsä toivomusta noudattaen Lönnrot ryhtyi lasten holhoojaksi ja osti heitä varten Karjalohjan Härjänvatsan kylässä olleen Pelli-nimisen maatilan. Lasten isä oli määrännyt heidän holhoojakseen puolisonsa sisaren Amalia Peranderin. Vuoden 1868 jälkeen Lönnrot huolehti Sammatista käsin myös tilan maatöiden johtamisesta. Hänen tehtävänsä holhoojana päättyi vuonna 1873, mutta senkin jälkeen hän hoiti vielä Pellin tilan myynnin.

Lönnrot erosi täysinpalvelleena professorinvirastaan 1862 ja muutti syntymäpitäjäänsä Sammattiin. Siellä hän asettui asumaan ostamaansa Nikun taloon ja myöhemmin vielä syrjäisempään Lammin uudistaloon. Hänen avustajanaan ja taloudenhoitajanaan oli viimeisten vuosien aikana tytär Ida, joka hoivasi vanhaa isäänsä tämän vuonna 1884 tapahtuneeseen kuolemaan saakka. Sen jälkeen Ida eli ulkomailla, vuodesta 1896 alkaen Italian Sienassa, jossa hän kuoli täysin sokeana ja reuman runtelemana vuonna 1915.

Lönnrot joutui vielä Sammatissa eläkeläispäivinään hoitamaan sairaita, sillä oman kunnan ja lähiseutujenkin asukkaat kävivät hakemassa häneltä apua tauteihinsa ja toisinaan myös kotieläinten vaivoihin. Lönnrot ei ottanut koskaan maksua avunpyytäjiltä ja antoi usein näille ilmaiseksi rohdotkin, jotka oli valmistettu kotoisista lääkeyrteistä. Muita hoito-ohjeita olivat mm. kuppaus ja hauteet sekä haavoihin peltohumalaviinaa ja hämähäkinverkkoa. Kaikesta päätellen Lönnrot käytti sairauksien hoidossa viimeisinä vuosinaan enemmän kansanparannuksen kuin lääketieteen menetelmiä.

Elias Lönnrot oli tämän kirjoittajan äidinisän äidinisän Axel Gabriel Tolpon pikkuserkku.

Kirjoitus on valmistunut toukokuussa 2000. Toiminta E. A. Ingmanin lasten holhoojana lisätty maaliskuussa 2001. Kasvitiedettä koskeva kappale lisätty lokakuussa 2001. Julkaistu lyhennettynä: Suomen Lääkärilehti 2001: 10: 1170.

Kirjallisuutta:

Anttila, A.: Elias Lönnrot, Elämä ja toiminta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 417. Toinen painos. [Mikkeli] 1985

Forsius, A.: Friedrich Reinhold Kreutzwald — virolainen lääkäri, kirjailija ja humanisti. Suomen Lääkärilehti 1998: 1—2: 100. Julkaistu myös internetissä kotisivuilla www.saunalahti.fi/arnoldus/kreutzwa.html

Forsius, A.: Kalevalan lääkintätietous. Bibliophilos 4: 97—102, 1985. Julkaistu myös internetissä kotisivuilla www.saunalahti.fi/arnoldus/kalevala.html

von Haartman, C. D. (suom. E. Lönnrot): Neuwoja yhteiselle Kansalle Pohjanmaalla pienten lasten kaswattamisesta ja ruokkimisesta, wuonna 1844

Koskimies, R.: Helsinki ja Härjänvatsa. Muistelua. Otava. Helsinki 1953

Kouvalainen, K.: Elias Lönnrotin väitöskirjat. Duodecim 1994: 22: 2071—2077

Lönnrot, E.: Afhandling om finnarnes magiska medicin. Helsingfors 1832. Julkaistu laajennettuna: Om Finnarnes Magiska Medicin. Finska Läkare-sällskapets Handlingar 1842: I. Suomennettu: Elias Lönnrot, Suomalaisten maagisesta lääketieteestä, Helsingin yliopistollinen keskussairaala, Lapinlahti-päiväksi 14.8.1985, Helsinki 1985

Lönnrot, E. (kääntänyt ja toimittanut): Gustawa Schartau'n Hywäntahtoisia Neuwoja Katowuosina taikka Opetuksia maatiaisten, enimittäin wiljelemättä kaswawien, ainetten walmistamisesta leiwäksi ja muiksi ruwiksi; hallalta wahingoitetun taikka muuten turmellun wiljan parantamisesta; terwellisten ja rawitsewain rokkain eli keittojen laittamisesta; potakkakryyneistä [perunaryyneistä] j.n.e. Suomennetut ja lisätyt. Helsinki 1834

Lönnrot, E.: Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri. 1839. Uudet korjatut painokset 1856 ja 1867. Facsimile vuoden 1856 painoksesta, Lääketieteellinen oppimateriaalikustantamo, Tampere1981.

Lönnrot, E.: Några ord om spirituosa och nykterhets föreningar. Litteraturblad n:o 9, 1847

Lönnrot, E.: Kolme Päivää Sairion Kylässä. Raittiuden Ystävien Toimituksia I. 1854 (2. painos 1886, myös ruotsiksi)

Lönnrot, E.: Wilhelmi Linterin historia Kreiwi Manteuffelin kertomasta mukaillut E. L. Raittiuden Ystävien Toimituksia VI. 1856

Lönnrot, E.: Neuwoja erästen jäkäläin käyttämiseksi ruuaksi. 1857, myös 1867 ja 1904. Samoin ruotsiksi. Julkaistu myös useissa lehdissä.

Lönnrot, E.: Minkätähden kuolee Suomessa niin paljo lapsia ensimmäisellä ikäwuodellansa? 1859. Myös Suomen Julkisia Sanomia n:o 4, 1860 ja Vuoden 1865 Suomalainen almanakka. Ruotsiksi: Hvarför dö en så stor mängd barn i Finland under första lefnadsåret? 1860

Lönnrot, E.: Neuvoja ja varoituksia pahasta taudista. 1869 (myös ruotsiksi)

Railo, J. E.: Lönnrotin Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri ja arkkiatri J. A. Törngren. Hippokrates 1991: 52—59.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON