Arno Forsius

Osa esitelmästä 12.4.2002 Tampereella
Kalevalaisten Naisten Liiton vuosikokous-
päivien seminaarissa "Lönnrotin lähteillä" sekä
16.4.2002 Sammatin kirjastossa Hiiden opiston
luentotilaisuudessa.

Elias Lönnrotin (1802—1884) lääkärintaidot

Heti vuoden 1833 alussa piirilääkäriksi Kajaaniin tultuaan Elias Lönnrot (1802—1884) joutui havaitsemaan voimattomuutensa kulkutautien raivotessa. Silloin jonkin alueen asukkaista saattoi vuoden aikana kuolla joka kuudes tai seitsemäs, siis noin 15 % väestöstä.

Lönnrot kirjoitti kokemastaan helmikuussa 1833 lääkäritoverilleen Johan Fredrik Elfvingille: "Rauhallisinta minun on sittenkin matkoilla, niin surkeata ja masentavaa kuin onkin joskus, ja varsin useastikin, nähdä kokonaisia perheitä lojuvan sairastuneina pirteissään ilman rahtuakaan syötäväksi kelpaavaa, ei edes aina pettuleipää. Eräässä [tilapäisessä] sairaalassa täällä kaupungissa on minulla yhdessä ainoassa huoneessa 35 potilasta niin sullottuina, etteivät juuri toistensa päällä makaa. Vaivoin pääsen perälle kenenkään päälle astumatta. He makaavat nimittäin kaikki lattialla oljilla, mitään sänkyvaatteita ei ole. [---] Kurjuutta ei voi kuvata, se on nähtävä ja tunnettava. [---] Mutta asia ei olisi paljoa autettavissa, vaikka satoja lääkäreitä olisi saatavilla, sillä täkäläiset sairaudet ovat osaksi pilaantuneen ravinnon, osaksi nälän aiheuttamia, ja missä näitä syitä ei voida kumota, ei voida kumota seurauksiakaan."

Lönnrot tarkasteli omia lääkärintaitojaan kriittisesti. Huhtikuun lopulla 1833 kulkutaudin jo laantuessa hän kartutti lääketieteellistä kirjastoaan useilla kymmenillä niteillä ja tilasi kaksi aikakauskirjaa, Rustin "Chirurgien" ja "Bibliothek der ausländischen Literatur für praktische Medizinin". Silloin hän jopa suunnitteli kiertävää, yhteisvoimin hankittua lääkärikirjastoa, jonka avulla lääkärit voisivat kartuttaa sekä teoreettisia että käytännöllisiä tietoja.

Omat rajoituksensa ja kykenemättömyytensä tuntien Lönnrot suunnitteli useita kertoja lääkärinvirasta luopumista. Siihen vaikuttivat mm. lääketieteessä vallitseva taistelu hoitosuuntauksien oikeellisuudesta, musertavat kokemukset piirilääkärin voimattomuudesta tautien edessä sekä vastuu siitä, että hän laajan alueen ainoana lääkärinä joutui ratkaisemaan vaikeita tapauksia kenenkään kanssa neuvottelematta. Lönnrot ajatteli kuitenkin: "Maamiehellä on täysi oikeus saada pellostaan ainakin siihen kylvetty siemen, ja niin kauan ainakin kuin olen saanut taidon hankinnassa tekemäni velat maksetuiksi, pysyn lääkärinä."

Kaukaisen maaseudun alkeellisissa oloissa kansa oli aikaisemmin saattanut kääntyä vaivoissaan vain kansanparantajien ja tietäjien puoleen. Senkin takia oli tärkeää, että lääkäri ymmärsi kansan ajatustapaa ja osasi asettua sen kannalle. Lönnrotilla oli siihen erityisen hyvät edellytykset vaatimattoman syntyperänsä, kansanperinteen harrastuksen ja neuvokkuutensa vuoksi. Hän oli suvaitsevainen ja suhtautui myönteisesti kansanomaisiin parannustapoihin, jotka hän tunsi hyvin kansanperinteen ja kansanrunouden kautta. Kun Lönnrotilta ensimmäisinä vuosina kysyttiin, olivatko lääkkeet katsottuja eli loihdittuja, hän vastasi loihtineensa niitä kannuittain samalla kertaa, koska ei ehtinyt tehdä sitä tipoittain.

Seuraavassa pari kaskua Lönnrotin tavasta suhtautua asioihin. Erästä mustalaista oli toinen puukottanut. Lääkärin paikalle tullessa oli jo poppamies lukuja lukemassa, vaikka tuloksetta. Lönnrot pani kylmän siteen ja luki leikillään pitkän loitsun sen jälkeen, jolloin verenvuoto seisahtui. "Ootpa sinä parempi tietäjä", oli poppamies tunnustanut. Kerran Lönnrotin luo tuli mies, joka väitti, että hänellä oli mato korvassa. Kun kuviteltua matoa ei voitu ottaa ulos, vakuutti mies, että Oulussa oli sellainen lääkäri, että hän sahasi pääkallon auki, otti madon pois ja juotti kannen jälleen paikoilleen. Lönnrot arveli hyväntuulisesti, että sellaiselle lääkärille pitäisi lähettää vain pää, jotta ruumis voi samalla aikaa tehdä kotona työtä.

Lönnrot oli myös ihmiskäsityksessään edelläkävijöitä lääkärikunnassa. Hänen mukaansa aine ja henki olivat ykseys eri ilmenemismuodoissaan. Hän kirjoittikin kirjassaan "Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri": "Mielenliikunnot koskewat ruumiisenki, sillä niin owat henki ja ruumis wälillänsä yhdistetyt, ettei kumpikaan mitään yksinänsä kärsi. Lepo, toiwo, tytywäisyys ja kohtuullinen ilo pitäwät ihmisen terweenä, ja wielä toisinaan parantawat sairaanki. Mutta wahingollinen on ylellinen ilo ja riemu, jos liiallinen suru, murhe ja alamielisyyski."

Kulkutautien kohdalla Lönnrot korosti, että väestön tarkoituksenmukainen käyttäytyminen oli tärkeämpää kuin lääkkeiden jakaminen. Samasta syystä hän puolusti rokottamista isorokkoa vastaan. Lääkintäviranomaiset kehottivat pitäjiä palkkaamaan opinkäyneitä kätilöitä avustamaan synnyttäjiä, mutta kansa luotti enemmän ns. "viisaihin vaimoihin". Vain puolet pitäjistä palkkasi kätilön, osaksi haluttomuudesta maksaa tarvittavaa palkkaa. Lönnrot ajatteli, että kätilöt voisivat antaa synnyttäjille ohjeita myös lastenhoidossa. Hän yrittikin houkutella sisartaan ryhtymään kätilöksi, mutta turhaan.

Lönnrot etsi lääkärintyölleen toimintaohjeita ja perusteita yksinkertaisista luonnonilmiöistä, vastoin erikoisesti Hwasserin ja Ilmonin korkealentoista opetusta. Lönnrot kirjoitti mietteitään kesäkuussa 1833 Johan Fredrik Elfvingille: "Tiedän käyräänkasvaneen vesan voivan suoristua, niinkuin myös kuihtuva kasvi virkistyy ja voimistuu, jos se istutetaan toiseen maaperään, jossa sille on soveliaampaa ravintoa. Puutarhataidosta olen oppinut myös oksastamisen, silmästämisen jne. Olen nyt aikonut vertailla pelkän kasviluonnon ilmiöitä elimellisiin ja samalla mikäli mahdollista muistaa, että kummankin lait eivät kuitenkaan kokonaan ole samat. Tämä kaikki on tarpeen, jotta vahvistuisin uskossa. Lopuksi minun täytynee huomata, että luonto toisinaan saadessaan seurata omaa päätänsä ei välitä korjata virhettä, ennenkuin sen pakottaa siihen. Ruokajärjestyksen ja lääkkeiden hyödyn tullen näin ollen vähitellen näkemään ja varsinkin kirurgian, joka on taitomme paras osa. Ruokajärjestys ja lääkkeet ovat nimittäin eläimelle samaa kuin sopiva maaperä kasville; oksiminen, silmästäminen, kalkitus, tervaus jne. ovat verrattavissa erinäisiin kirurgisiin menetelmiin. Homeopatia on kai ja pysyy roskana."

Edellä kerrotusta kirjeestä näkyy, että kirurgiset tapaukset kiinnostivat Lönnrotia erityisesti. Ilman sairaalaa ja muutenkin varsin alkeellisissa oloissa oli kuitenkin mahdollista suorittaa vain pieniä ja helppoja toimenpiteitä. Silti Lönnrotia pidettiin hyvänä "haavalääkärinä" ja eräällä matkallaan hän poisti potilaalta ulos pullistuvan mulkosilmän, jonka syynä oli kasvain.

Lönnrot oli piirilääkärinä saanut heti havaita, että väestön sairaudet olivat yhteydessä puutteelliseen ja pilaantuneeseen ravintoon. Tuohon aikaan käsitykset ravinnon merkityksestä ihmisen terveydelle olivat vielä varsin selkiintymättömiä. Vaikka ravinnon riittävyys olikin ymmärretty tärkeäksi, ei eri ravintoaineryhmien merkityksestä ollut juuri minkäänlaista käsitystä ja ravinnon mukana saatavien suoja-aineiden tarpeellisuus oli vielä täysin tuntematon. Niinpä esimerkiksi kahden yleisen vitamiinien puutteesta aiheutuvan puutostaudin, riisitaudin ja keripukin syyt olivat hämärän peitossa. Tuoreiden kasvisten tärkeyttä ei siihen aikaan tunnettu. Myöskään ei osattu aavistaa, että sinänsä normaalien ja hyvälaatuisten ravintoaineiden nauttiminen saattaisi aiheuttaa sairauksia ainakin osalle ihmisistä.

Lönnrot sanoo heti aluksi Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkärissä: "Ruokia ja juomia tulee ruumiin rawinnoksi ja wirwotukseksi kohtuullisesti nauttia. Kaikki liika siinä asiassa on myrkkyä ruumiille. Waan kohtuus yllä pitää terweyden. Ei ole wielä yksikään katunut kohtuullisuuttansa." Kasviksista Lönnrot suosittelee potakoita eli perunoita sekä jyviä. Vain puhdas ja tuleentunut eli kypsä vilja kelpaa leivän aineeksi, sillä hallan ja "ruosteen" vikuuttama vilja on terveydelle vaarallista. Perunat ja muut kasvikset ovat lihan tai kalan kanssa keitettynä terveellisempiä kuin ilman sitä.

Kalat ja liha ovat terveellisimpiä tuoreina eikä niitä pidä lainkaan syödä itsestään kuolleista tai sairaana olleista eläimistä saatuna. Kaikki ruoka pitää valmistaa puhtaasti ja astiat on pestävä joka kerta käytön jälkeen. Juoda pitää vain janoonsa, sillä kaikki mikä juodaan makunsa vuoksi tai ajanvietteeksi, on ruumiille vahingoksi. Puhdas vesi on luonnollisin ja terveellisin juoma. Erityisesti Lönnrot varottelee varsinkin nuorisoa nauttimasta milloinkaan väkevämpiä juomia. Paloviinan haittoja hän kuvailee hyvin värikkäästi. Kaljaa ja sahtia Lönnrot pitää täysi-ikäisille ja työmiehille soveliaana juotavana. Samoin hyvä olut oli suositeltavaa vilussa ja joissakin ylenmääräisissä rasituksissa.

Lönnrot kiinnittää huomiota ravintoon ja juomaan myös sairauksien hoidossa. Hän neuvoo antamaan sairaalle vähemmän ruokaa kuin terveenä ollessa. Laiha ryynivelli, kuorittu maito, rasvaton lihaliemi ovat terveellisiä, kun taas rasvaiset ja jauhoiset ruoat sekä pannukakut ja juustot ovat epäterveellisiä. Samoin maustekasvit ja juurekset sekä suolaiset, kuivatut ja palvatut ruoka-aineet on jätettävä tervehtymisen jälkeiseen aikaan. Sairaan ja toipilaan on syötävä vähän kerrallaan ja oltava iltaisella mieluimmin kokonaan syömättä.

Lönnrot pitää riisitaudin eli Englannin taudin syynä puuttuvaa huolenpitoa, pilaantunutta ilmaa, siivottomuutta sekä kehnoa ja sopimatonta ravintoa. Hoidoksi hän suosittelee parempaa ruokaa, lihalientä maidolla sekoitettuna tai munaruskuaista veden ja maidon kanssa. Jauho- ja leipäruoat olivat riisitaudissa sopimattomia. Lasta oli käytettävä ulkoilmassa ja annettava lämpiminä kesäisinä aikoina rypeä kuivassa hiekassa mieltänsä myöten. Lääkityksenä oli annettava kalanmaksarasvaa teelusikallinen aamuin illoin useampia kuukausia perätysten. Jos imettäjä oli kivulloinen, oli tilalle hankittava terve ja raitis. Nämä hoito-ohjeet olivat siihen aikaan hyvin uudenaikaiset.

Keripukin syynä olivat Lönnrotin mukaan kylmyys, kostea ja pilaantunut ilma, huonosti sulava ja suolainen ruoka, laiskuus ja työttömyys. Parhaita lääkkeitä olivat puhdas, kuiva ja lämmin puku, liikkuvaisuus, sopivampi ilma ja ravinto. Hyväksi oli kiitetty tuoreita salaattikasveja, happoisia juotavia marjoista, hedelmistä, etikasta ja piparjuuresta, vierrettä ja verenselvittäviä keitteitä. Tuoreet kasvikset ja hedelmät olivatkin keripukin oikeaa hoitoa.

Imeväisten hoidossa Lönnrot pitää tärkeänä imettämistä. Hän sanoo: "Eikä myös pidä äitin heti syötyänsä lasta imettää; hywä jos wasta kahden eli kolmen tiiman päästä syömisen jälkeen, eikä milloinkaan wihaisella, suuttuneella taikka muulla tawalla liikutetulla mielellä rintaa lapselle tarjota, sillä senlaisista mielenliikunnoista maito tekeytyy myrkyksi; pankaapa seki äitit muistoonne." Vastasyntyneelle suositellaan rintamaidon puutteessa vetistä kauralientä, mahdollisesti sokerilla lisättynä. Jos ei rintamaitoa saada eikä imettäjää löydy, suositellaaan seosta, jossa on yksi osa vastapoikineen lehmän maitoa ja neljä eli viisi osaa vettä ynnä vähän sokeria. Veden määrää seoksessa vähennetään hiljalleen.

Lapsen varttuessa oli tapana leipoa vehnästä ja rukiista happamatonta leipää, joka ensin kuivattiin ja sitten hienonnettiin jauhoksi ja sekoitettiin veteen puuroksi. Tähän oli syynä se, että leipomaton ja nousuttamaton vilja aiheutti lapsille vatsanväänteitä, sampaita, matoja, riistaudin ja jopa näivetystaudin. "Jos lieneeki monta lasta menestynyt ja kaswanut tawallisellaki jauhowellillä, niin sitä siitä ei kuitenkaan pidä soweliaksi päättää. Miksi ei woisi wahwempiluontoinen lapsi toisinaan senkaltaistaki rawintoa kestää? Waan jos kestääki yksi, kaksi eli kymmenenki, niin lankeawat sitä wastoin sataluwut sopimattomasta rawinnosta ennen aikaansa maan poween, sillä kaikilla ei ole’kaan yhtä wahwa ja kestäwä luonto. — Sitte kun hampaamisen jälkeen muutaki kewiämpää ruokaa lapselle annetaan, tulee waan waroa, ettei sitä purettamalla (puruilla) ruokita, joka tapa sekä ilman on ilkiä että lapsen terweydellenki sopimaton. Eikä pidä minkään ruuan olla ylen kylmän tahi lämpimän; kumpiki pilaisi lapsen watsan. — Sarwesta tahi muusta tapanännistä imettäminen on peräti sopimaton ja hyljättäwä tapa. Siitä lapsi usein saapi happamen, suurupia ja muitaki jo ennen nimitettyjä tautia. Paras on pienoisillenki lapsille ruokansa lusikasta antaa, jos äitiänsä eivät ime."

Lönnrotin suosimiin luonnollisiin parannustapoihin kuului myös terveysveden eli runnin (kaivon) juominen. Kilometrin päässä Kajaanin kaupungista joenrantaa ylöspäin oli pieni, rautapitoinen lähde, jonka vettä hän suositteli juotavaksi. Hoito alkoi yhdestä lasista päivässä, kohosi vähitellen kahteentoista ja laski taas samalla tavalla. Lönnrot koetti kesäisin saada terveyslähteen ympärille myös vaatimatonta kylpyläelämää. Ensimmäisessä virkakertomuksessaan Kajaanista hän ehdotti, että kehnoa tietä parannettaisiin ja että lähteelle rakennettaisiin pieni maja. Itse hän järjesti sinne keinun, jotta potilaat saisivat tarpeellista ruumiinliikuntoa. Lähdevieraita oli varsin vähän, parhaina kesinäkin vain toistakymmentä. Vuodesta 1838 alkaen käytettiin toista, noin kilometrin päässä kaupungista joenrantaa alaspäin sijaitsevaa lähdettä, jonka vesi oli vielä rautapitoisempaa.

Kansa oli tottunut aikaisemmin taianomaisiin ja näyttäviin hoitoihin, kuten loitsuihin, kuppaukseen, suoneniskuihin ja iilimatoihin. Monista potilaista Lönnrotin suosimat hoidot, kuten ravinnon ja elämäntapojen muuttaminen, hauteet, kääreet ja vesihoidot, tuntuivat liian yksinkertaisilta. Lönnrot on kertonut lääkäriystävilleen humoristisesti, että potilaat olisivat pitäneet parempana reseptiä käsittämättömine merkintöineen ja moninaisine rohdoksineen. Reseptin potilaalle antaessaan hän lisäsi usein: "Antaa nyt luonnon vaikuttaa". Reseptien lukumäärä pysyi kuitenkin Kajaanin apteekissa varsin vähäisenä. Lönnrotin toimittua paikkakunnalla kymmenen vuotta oli apteekista toimitettujen reseptien luku noin 800 vuodessa, noin 15 reseptiä viikossa, noin 3 reseptiä arkipäivää kohden.

Lönnrot oli selvästi huolissaan siitä, että kansa turvautui usein kaikenlaisten puoskarien apuun. Hän kuvasi mietteitään siihen liittyvistä ongelmista kirjassaan "Talonpojan Koti-Lääkäri" seuraavasti:

"Rahwas on ymmärtämätön ja hedas [herkkäuskoinen], nopia uskomaan, jonka uskoiliaisuuden semmoiset tietäjät, petturit, taikurit, poppa- ja myrrysmiehet, noidat, kukkaromiehet, käyttäwät hyödyksensä. Juopot, häwinneet lurjukset, maankulkiat kuoharit ja muut senlaiset owat erinomattain wiekkaat rahwasta pettämään. Ilman pienintäkään tietoa tautien erityisistä syistä ja luonnosta, lääketten laadusta ja waikuttamisista, antauwat tohtareiksi, saarnaawat mahdistansa, kiittäwät ja ylistäwät kaikenlaisia sekasotkujansa, walehdellen niiden moninaisista ihmeellisistä waikutuksista sairaita parantamaan, waan wiisaasti salaten ja waiketen, kuinka monilukuisia ihmisiä niiden kautta on hautaan pantu eli muuten elinkaudeksi terweytensä menettänyt.

Wähän kysywät nämät petturit siitä, jos jälkeenpäin hawattaisiwat walehtelioiksi, silloin owat jo minkä matkan päässä, ja jos waikka olisiwat tawattawinaki, niin on heillä kyllä kymmeniä syitä ja selityksiä walmiina, minkätähden heidän mahtinsa ja konstinsa ei luonnistanut. Yhtä wähän huoliwat he sairaan hengestäki, kuin waan woipi maksaa heidät ja lääkkeensä, jotka tawallisesti owat joita kuita wanhoja kelpaamattomia, usein myrkyllisiäki sotkuja. Heitä tulee jokaisen wisusti waroa, eikä typeryydestä, ymmärtämättömyydestä, toimettomuudesta, kulutusten [kulujen] pelwosta tahi mistä muusta syystä antaa henkeänsä heidän käsiin, josta wielä seki tulisi tunnon waiwaksi, tietää omin tahdoin itsellensä tahi toiselle kuoleman jouduttaneen. Jo siitäki mahdat arwata ja tuntea sotkutohtarin, kuin aina pitää salassa konstiansa. Oikia lukenut lääkäri on joka aika walmis nimittämään lääkkeensä ja syyt, minkätähden pitää yhden, määrätyn lääkkeen toista soweliaampana. Hän menetteleikse julkisesti kaikissa tiloissa."

Lönnrot oli kirjallisten töiden vuoksi virkavapaana vuoden 1843 alusta runsaat viisi vuotta. Heinäkuussa 1849 hänen oli ruvettava uudelleen "Asklepioksen kepinalaisuuteen", hoitamaan Kajaanin piirilääkärin virkaa. Hän tunsi jääneensä pahoin kehityksestä jälkeen ja pyysi F. J. Rabbea lähettämään Kajaaniin uusinta lääketieteellistä kirjallisuutta. Niiden avulla hän veresti mm. anatomian ja ruumiinavausten tietoja, minkä lisäksi hän täydensi myös vähäisiä lääkärinkojeitaan. Kajaanin lääkäripiirissä oli vuosina 1849—1853 liikkeellä runsaasti kulkutauteja ja niiden takia oli tehtävä vuosittain virkamatkoja toista tuhatta kilometriä. Lönnrot valitti useissa kirjeissään, että hän ei ehtinyt käyttää kynäänsä muuhun kuin reseptien kirjoittamiseen.

Lönnrotin toimintaa lääkärinä on arvioitava hänen oman aikansa kannalta. Hän oli rehellinen potilaitaan kohtaan ja tunnusti heille, jos ei ollut varma oikeasta menettelytavasta. Hän myös näytti asiaan liittyviä kohtia lääkärikirjoistaan määräämiensä hoitojen tueksi. Jotkut potilaat toisin katsoivat sen alentavan hänen arvovaltaansa. Toisaalta Lönnrotin aulius, kärsivällisyys, ymmärtäväisyys ja hyväntahtoinen isällisyys tekivät potilaisiin erinomaisen vaikutuksen. Hän oli itse köyhistä oloista lähtöisin ja olemukseltaan vaatimaton. Hän puhui potilaittensa kanssa näiden omaa kieltä ja murretta. Hän oli potilailleen toivelääkäri, ystävällinen ja sydämellinen, rauhallinen ja huumoria ymmärtävä. Siten hänellä oli juuri niitä ominaisuuksia, joita lääkärillä tulisikin olla kaikkina aikoina, myös nykyään.

Kirjoitus on valmistunut huhtikuussa 2002.

Kirjallisuutta:

Anttila, A.: Elias Lönnrot, Elämä ja toiminta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 417. Toinen painos. [Mikkeli] 1985.

Forsius, A.: Elias Lönnrot (1802—1884) — lääkäri ja humanisti. Teoksessa: A. Forsius, Ihmisiä lääketieteen historiassa. Suomen Lääkäriliitto. Jyväskylä 2001.

Gräsbeck, R.: Elias Lönnrot. Teoksessa: Totuuden nimessä, kaksitoista merkittävää Suomen Tiedeseuran jäsentä. Sphinx 1998 B. Societas Scientiarum Fennica — Finska Vetenskaps-Societeten — Suomen Tiedeseura. Vammala 1998.

von Haartman, C. D. (suom. E. Lönnrot): Neuwoja yhteiselle Kansalle Pohjanmaalla pienten lasten kaswattamisesta ja ruokkimisesta, wuonna 1844.

Härö, A. S.: Lääkärin koulutus Lönnrotin toiminnan taustana. Medical training as a background to Lönnrot's achievements. Hippokrates 1989: 136—160.

Lönnrot, E.: Afhandling om finnarnes magiska medicin. Helsingfors 1832. Julkaistu laajennettuna: Om Finnarnes Magiska Medicin. Finska Läkaresällskapets Handlingar 1842: I. Suomennettu: Elias Lönnrot, Suomalaisten maagisesta lääketieteestä, Helsingin yliopistollinen keskussairaala, Lapinlahti-päiväksi 14.8.1985, Helsinki 1985.

Lönnrot, E. (kääntänyt ja toimittanut): Gustawa Schartau'n Hywäntahtoisia Neuwoja Katowuosina taikka Opetuksia maatiaisten, enimittäin wiljelemättä kaswawien, ainetten walmistamisesta leiwäksi ja muiksi ruwiksi; hallalta wahingoitetun taikka muuten turmellun wiljan parantamisesta; terwellisten ja rawitsewain rokkain eli keittojen laittamisesta; potakkakryyneistä [perunaryyneistä] j.n.e. Suomennetut ja lisätyt. Helsinki 1834.

Lönnrot, E.: Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri. 1839. Uudet korjatut painokset 1856 ja 1867. Facsimile vuoden 1856 painoksesta, Lääketieteellinen oppimateriaalikustantamo, Tampere1981. Tässä kirjoituksessa Lönnrotin mielipiteet ja lainaukset ovat vuonna 1981 painetun facsimilepainoksen mukaiset.

Lönnrot, E.: Neuwoja erästen jäkäläin käyttämiseksi ruuaksi. 1857, myös 1867 ja 1904. Samoin ruotsiksi. Julkaistu myös useissa lehdissä.

Lönnrot, E.: Minkätähden kuolee Suomessa niin paljo lapsia ensimmäisellä ikäwuodellansa? 1859. Myös Suomen Julkisia Sanomia n:o 4, 1860 ja Vuoden 1865 Suomalainen almanakka. Ruotsiksi: Hvarför dö en så stor mängd barn i Finland under första lefnadsåret? 1860.

Lönnrot, E.: Neuvoja ja varoituksia pahasta taudista. 1869 [myös ruotsiksi].

Railo, J. E.: Lönnrotin Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri ja arkkiatri J. A. Törngren. Hippokrates 1991: 52—59.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON