Arno Forsius

 

Loppiainen

 

Loppiaista vietetään 6. p:nä tammikuuta ja se on saanut suomenkielisen nimensä joulun ja uudenvuoden aikoihin vietetyn pyhäpäivien kauden loppumisesta. Ruotsin kielessä loppiaisen nimenä on nykyään trettondag (suom. kolmastoista päivä), sillä se on joulupäivästä alkaen joulunajan 13. päivä. Päivän nimityksillä ei ole siten suoraa viittausta päivän kirkolliseen merkitykseen. Katolisessa ja reformoiduissa kirkoissa loppiaisella ei ole myöskään erityistä kirkollista korostusta.

 

Kristillisen kirkon alkuvuosina Jeesuksen syntymän juhlaa vietettiin 6. p:nä tammikuuta, mutta se siirrettiin Roomassa 350-luvulla joulukuun 25. päivään eli talvipäivän seisauksen aikaan, jota juhlittiin päivän pitenemisen ja valon lisääntymisen johdosta. Silloin entisestä syntymäpäivästä tuli syntymäjuhlan päättymispäivä.

 

 

 

 

 

 

 

Kuvassa kolme kuningasta eli Itämaan tietäjät ovat tuomassa lahjoja Neitsyt Marian sylissä istuvalle Jeesus-lapselle. Osa 1400-luvulla painetun saksalaisen Raamatun kuvasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Eräissä kristillisen uskon maissa loppiaisen nimi viittaa mm. kolmen kuninkaan eli itämaiden tietäjien käyntiin Betlehemissä Jeesuksen seimen äärellä . Tämä on tulkittu vertauskuvallisesti Jeesuksen ilmestymisenä pakanamaiden edustajille, minkä vuoksi tapahtumaa vietetään myös lähetystyön muistona. Raamatun mukaan Jeesuksen ensimmäinen kirkastuminen Jumalan poikana maailmalle tapahtui Kaanaan kaupungissa, jossa hänen ihmetekonsa sai hääjuhlassa veden muuttumaan viiniksi. Sen ajankohtana pidetään tammikuun 6. päivää, jonka nimeksi on siitä johtuen vakiintunut epifania tai teofania. Näistä kreikankielisistä sanoista edellinen tarkoittaa valon juhlaa eli oikean uskon ja tiedon valkeuden antamista ihmisille, ja jälkimmäinen Jumalan näkyvänä ilmestymistä.

 

Ortodoksisessa kirkossa loppiainen on yksi 12 suuresta kirkkojuhlasta ja sitä vietetään Jeesuksen ilmestymisen ja samalla kasteen muistopäivänä. Se oli Jeesukselle myös juutalaiseen tapaan suoritetun ympärileikkauksen päivä.  Ortodoksisessa kirkossa loppiainen on monin paikoin jouluun verrattava juhla ja sen yhteydessä tapahtuu myös veden siunaaminen kirkoissa. Venäjän ortodoksisessa kirkossa loppiaista vietetään nykyään 19.1., joka on ortodoksien yhä käyttämän vanhan juliaanisen ajanlaskun mukaan 6. päivä tammikuuta. Todettakoon samalla, että katolisessa kirkossa Jeesuksen kastejuhlaa vietetään tammikuun 13. päivänä.

 

Ortodoksisessa Karjalassa loppiainen tunnettiin nimellä ”vieristä” ja Inkerissä nimellä ”veseristä”, jotka johtuvat risti –sanasta. Niiden aikana toimitettiin suuri vedenpyhitys tekemällä järven tai joen jäähän avanto, jonka ympärille pappi ja kylän väki kokoontuivat vettä vihkimään. Se tapahtui upottamalla risti kolme kertaa veteen ja rukoilemalla, että Pyhä Henki pyhittäisi veden. Tämä tapahtui muistutuksena Jeesuksen kasteesta Jordan –joessa.

 

Venäjällä ortodoksinen kirkko järjestää loppiaisena perinteisen kastautumisseremonian, johon osallistuu vuosittain miljoonia venäläisiä. Jos vedet ovat jäässä, tehdään siihen ristin muotoinen avanto nimeltään "Jordan", johon ihmiset kastautuvat keskiyön aikaan päätä myöten kolme kertaa eli ”isän, pojan ja pyhän hengen nimeen”. Tapahtuma muistuttaa Jeesuksen kastautumisesta Jordan  –virtaan. Avantoon laskeudutaan useimmiten rappusia pitkin, mutta lapsia vanhemmat voivat kastaa käsistä kiinni pitäen. Pyhitetyn veden uskotaan parantavan ja ehkäisevän sairauksia koko vuoden.

 

Loppiainen kalenterissa

 

Ruotsin ja siihen kuuluneen Suomen varhaisissa kalentereissa, jotka suomalainen pappi ja astrologi Sigfridus Aronus Forsius laati vuosille 1608–1623, oli 6.1. kohdalla aluksi merkintä ”Helge 3. Kon.” (Heliga tre konungars dag eli Kolmen pyhän kuninkaan päivä) ja vuodesta 1617 alkaen Trettondag (kolmastoista päivä joulupäivä mukaan lukien). Kun Suomessa alettiin julkaista suomenkielistä almanakkaa vuonna 1705, oli tammikuun 6. päivä siitä lähtien Loppiainen.

 

Maamme ruotsin- ja suomenkielisissä kalentereissa loppiainen ei ollut alkuaan kenenkään nimipäivä ja vasta vuonna 1929 sen kohdalle sijoitettiin Harri, joka on muotoutunut Henrikistä ranskan Henrin ja englannin Harryn kautta.

 

Todettakoon vielä, että vuosina 1973–1991 Loppiainen oli Suomessa valtakunnallisen palkkasopimuksen seurauksena liikkuva, viikonloppuun sidottu pyhä, jota vietettiin tammikuun 6. ja 12, päivän välisenä lauantaina.

 

Seuraavassa mainitaan loppiaisen nimityksiä eräissä muissa kielissä: saame loahppaš; viro kolmekuningapäev; englanti Epiphany tai Twelfth-day (siis 12. päivä joulupäivän jälkeen, ja siihen liittyen loppiaisaatto Twelfth-night); saksa Epiphanienfest, Dreikönigfest tai Die Heiligen Drei Könige (joihin liittyen loppiaisaatto Vorabend von Dreikönige tai Dreikönigsabend); ranskaÉpiphanie tai les Rois (kuninkaiden päivä). Romaanisissa kielissä loppiaisen nimet on yleensä johdettu epifaniasta ja slaavilaisissa kielissä teofaniasta.

 

Loppiaisen tehtäviä

 

Aikaisemmin Suomessa vietettiin joulunaikojen päättymistä Knutin eli Nuutin päivänä , joka oli aikaisemmin kalenterissa 7.1. ja nykyään 13.1. Nuutin päivää on vietetty eräänlaisena joulun lopun karnevaalina. Tapa säilyi Suomessa erityisesti Etelä- ja Lounais-Hämeessä sekä Varsinais-Suomessa ja Vakka-Suomessa, ja siitä ovat vieläkin eräin paikoin muistona nuorten aikuisten kiertelyt kylillä hassunkurisiin vaatteisiin pukeutuneina.

 

[Lisäys joulukuussa 2013: Serkkuni Carin Forsius-Wallgren kertoi, miten yhteisillä isovanhemmillamme Valter ja Mili Forsiuksella oli tapana sanoa: "På 20ndag Knut köres julen ut!" (20. päivän Nuuttina ajetaan joulu ulos!, siis 13.1.)]

 

Vanhaan aikaan vuotuisina merkkipäivinä oli tapana tehdä säästä ja luonnon oloista ennustuksia tulevia aikoja varten. Loppiaisen merkitys tällaisena ennustuspäivänä oli vähäinen. Kustaa Vilkunan kirjassa ”Vuotuinen ajantieto” on kuitenkin joitakin esimerkkejä. Vesipaikkoja kuten lähteitä, avantoja ja kaivoja pidettiin tärkeinä havaintopaikkoina. Itä-Karjalan Vuonnisessa uskottiin Vetehisen nousevan avannolle, ja jos joku osasi puhutella sitä takaperin, se kertoi hänelle tulevat kohtalot. Inkerissä piirrettiin loppiaisena ovenpieliin ja ikkunan sivuihin ristit.

 

Joitakin sään ennustuksia on säilynyt: ”Jos loppiaisena sataa lunta niin paljon, että hiiren jäljet peittyvät, niin sinä vuonna ei tule lumesta puutetta” (Jämsä), ja ”Jos loppiaisena on jyväaitan polku ummessa, niin se joutaa olemaan ummessa koko seuraavan (tulevan) talven” (Oulun läänin. Pyhäjärvi).

 

Savupirttien aikakaudella kiukaita lämmitettiin joulun aikana koko lyhyen valoisan ajan, jolloin ihmisten oli oleskeltava ulkosalla pirttiin tupruavan savun vuoksi. Loppiaisena päivä oli sen verran pidentynyt, että sanottiin tuvan jo lämpiävän liikaa, jos tuli palaa koko valoisan päivän ajan. Valoisan ajan pidentyessä myös savuttavien valaistuspäreiden kulutus väheni.

 

Nykyään loppiaisen askareita on joulun koristeiden purkaminen. Joulukuusi riisutaan kynttilöistä ja muista koristeista, jotka pannaan kuusenjalan kanssa talteen seuraavaa joulua ajatellen, samoin kuin himmelit, kynttilänjalat, jouluseimi, joululiinat ja ovikoristeet. Karamellit ja muut makeiset on yleensä jaettu kuusen purkamiseen osallistuneille lapsille. Myös muovikuusi säilytetään uutta käyttöä varten. Sen sijaan kuivunut ja neulasia variseva oikea kuusi kannetaan jätteiden keräyspaikkaan tai mahdollisesti poltetaan. Joissakin perheissä on, Tove Janssonin kuvaamaa tapaa seuraten, kuusen runko säilytetty polttopuiksi sahattuna seuraavaan jouluun ja poltettu silloin takassa uutta kuusta koristellessa.

 

Tämä kirjoitus on valmistunut joulukuussa 2013 perheen joulutervehdystä varten.

 

Julkaistu hieman lyhennettynä: Tiimalasi, Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n julkaisu 4/2013, s. 42–43.

 

Lähteitä:

Codex Aboënsis (Codex f.d. Kalmar). Facsimile, Helsinki 1974. Codex Aboensis. Turun käsikirjoitus. Kommentaarit ja suomennokset. [Suomentanut Aulis Oja.] Koneen Säätiö, Helsinki. Helsinki 1977.

Forsius, Arno: Itämaan tietäjät ja heidän lahjansa Jeesus-lapselle – kulta, suitsuke ja mirha lääkkeinä. Kotisivut 2003. http://www.saunalahti.fi/arnoldus/ mirha.html

Forsius, Arno: Nuutin päivä. Kotisivut 2004. http://www.saunalahti.fi/arnoldus/nuutinpai.html

Merras, Merja: Teofania-juhlan alkuperä. Katsaus varhaiskristillisen kirkon juhlakalenterin muodostumiseen. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto. Jyväskylä 1996.

Oja, H.: Aikakirja. Otava. Keuruu 1999.

WIKIPEDIA. Loppiainen. http://fi.wikipedia.org/wiki/Loppiainen. 19.9.2013

Vilkuna, K.: Suuri nimipäiväkalenteri. Helsinki 1969.

Vilkuna, Kustaa: Wuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. Toinen, korjattu ja lisätty painos. Kuvittanut Erkki Tanttu. Otava. Helsinki 1968.

 

 

TAKAISIN KULTTUURIA HAKEMISTOON 

 

This Web Page Created with PageBreeze Free HTML Editor