Arno Forsius

Bernadette Soubirous (1844–1879) ja Lourdes´in parantava lähde

Hyvin varhaisista ajoista alkaen parantaminen ja siihen liittyvät palvontamenot ovat yhdistyneet veteen ja erityisesti lähteisiin. Elämisen ja puhdistautumisen kannalta välttämätön vesi oli monien myyttien mukaan itse elämän lähde. Se oli siten myös tärkein keino terveyden säilyttämiseksi.

Jo kivikauden lopulta on olemassa todisteita palvontamenojen harjoittamisesta lähteiden luona Ranskassa, Italiassa ja Sveitsissä. Antiikin aikoina oli pyhiä lähteitä sekä Kreikassa että Roomassa. Aleksandrian seudulla Egyptissä moni Asklepioksen temppeli oli perustettu lähteen äärelle.

Lähteisiin liittyvät palvontamenot ovat muotoutuneet kussakin maassa sen mukaan, mitä jumalia tai muita pyhiä olentoja lähteiden yhteydessä on nähty tai joita niissä uskottiin asustavan. Rooman valtakunnassa ennustavat lähdenymfit olivat antiikin Kreikan muusoja vastaavia.

Kristinusko ei tunnustanut pakanallisia jumalolentoja, joiden tilalle tulivat Kristus, Neitsyt Maria, Johannes Kastaja sekä katolisessa kirkossa monet pyhimykset. Useissa läntisen Euroopan maissa lähteiden parantava vaikutus yhdistyi Neitsyt Mariaan. Johannes Kastajan toiminta liittyi veteen ja sen vuoksi lähteillä ja vesillä uskottiin olevan erityinen parantava voima hänen syntymänsä juhlapäivänä.

Läntisen Euroopan pyhistä lähteistä kuuluisin on epäilemättä Lourdes´issa, Lounais-Ranskassa lähellä Espanjan rajaa. Tuossa kaupungissa on Massabielle -niminen luola, jossa 14-vuotias myllärintytär Bernadette Soubirous (1844–1879) näki vuonna 1858 useita kertoja hurmostilaan liittyvässä ilmestyksessä naishahmon. Eräällä kerralla tämä oli sanonut hänelle: "Tulkaa tänne juomaan lähteestä ja peseytymään siinä." Silloin hahmo oli osoittanut Bernadettelle maassa kohdan, josta tämän raaputtaessa oli alkanut pulputa lisääntyvästi vettä, niin että siitä seuraavana päivänä virtasi jo huomattava puro läheiseen jokeen. Myöhemmin hahmo ilmestyi vielä Marian ilmestyspäivänä sanoen: "Minä olen Puhdas Hedelmöityminen". Sen mukaan hahmo oli itse Pyhä Neitsyt Maria.

Pian lähteen puhkeamisen jälkeen alkoi kuulua kertomuksia veden aiheuttamista ihmeparannuksista. Heinäkuussa 1858 Tarbesin piispa Laurentius asetti valiokunnan tutkimaan Lourdes´in tapahtumia. Siinä yhteydessä kuulusteltiin myös veden ansiosta parantuneita sairaita ja heitä hoitaneita lääkäreitä. Useat parantuneiksi ilmoitetuista oli aikaisemmin julistettu parantumattomiksi. Vedestä ei löydetty tutkimuksissa mitään erityisiä lääkitseviä aineita. Piispa antoi oman lausuntonsa vuonna 1862. Siinä todettiin, että parantumisten täytyi johtua yliluonnollisten voimien vaikutuksesta eli niissä oli mukana Jumalan sormi, "Digitus Dei est hic." Samana vuonna paavi julisti näyt oikeiksi.

Bernadette Soubirous siirtyi vuonna 1860 heikon terveytensä vuoksi Laupeudensisarten hoivalaitokseen, jossa hän oli osittain hoidettavana, osittain avustavana sisarena. Neversin piispan kehotuksesta hän siirtyi vuonna 1866 Neversin nunnaluostariin, jossa hän kuoli vuonna 1879. Katolinen kirkko julisti Bernadette Soubirous´in pyhimykseksi vuonna 1933.

Vuoden 1870 jälkeen Lourdes´in lähteen luokse pyhiinvaellukselle tulleiden ihmisten virta kasvoi jatkuvasti. Nykyään siellä käy vuosittain lähes 3 milj. ihmistä, joista noin 50 000 on tauteihinsa parannusta etsiviä. Luolan yläpuolelle valmistui vuonna 1876 kolme eri kerrosta käsittävä kirkko. Vuonna 1958 paikalla vihittiin käyttöön suuri maanalainen kirkkosali, johon mahtuu 20 000 sanankuulijaa.

K. S. Laurila seurasi vuonna 1929 tapahtumia Lourdes´issa ja kertoo niistä kirjassaan "Suurten muistojen mailta" seuraavasti: "Luolan edustalla olevalle tasanteelle oli puoliympyrän muotoon järjestetty sairasvaunu tai pyörätuoli toisensa viereen. Niissä istui tai makasi kaikenlaisia sairaita: raajarikkoisia, epämuodostuneita, rujoja ja rampoja, mitä tämän syntisen maan päällä tavata voi. Jotkut istuivat verraten suorina tuoleissaan ja katselivat näköjään älykkäin ilmein ympärilleen ikäänkuin hiljaisesti odottaen parantumisen ihmettä. Toiset taas tutisivat koko ajan aivan kuin sisäisen horkan puistattamina. Kolmannet joko olivat vaipuneet tuolissaan kokoon sammunein katsein tai istuivat kankeina ja jäykkinä tuijottaen tylsinä eteensä aivan kuin eivät olisi tajunneet mitään siitä, mitä heidän ympärillään tapahtui.

Valkoviittaiset hoitajat lykkäsivät vaunun toisensa jälkeen altaitten ääreen, missä varsinaiset kylvettäjät ottivat potilaat haltuunsa ja toimittivat kiireisen kylvetyksen. Sen piti tapahtua nopeasti, sillä vesi oli kylmää, vain 11° C. Sen jälkeen kylvetettyjen potilaitten vaunut lykättiin kirkon edustalla olevalle suurelle puistoaukealle, minne ne järjestettiin uudelleen suureen, koko aukean ympäri ulottuvaan riviin. Kylpytoimitusta säesti koko ajan rukous ja messu. Sitä johti pappi, joka seisoi luolan aukon edustalla olevassa saarnatuolissa ja toimi esirukoilijana, esiveisaajana ja esimessuajana. Mutta häntä avusti ja säesti valtava kuoro, jonka muodostivat sairasten saattajat, ja ehkä kuoroon oli liittyneenä muitakin toivioretkeläisiä."

Katolinen kirkko ja toisaalta lääketieteen edustajat ovat pyrkineet asiantuntijoiden avulla varmistamaan, että ilmoitetut ihmeparannukset ovat todellisia ja lääketieteellisesti hyväksyttyjä. Todistaminen puolesta ja vastaan on vaikeaa ja päätelmiin vaikuttavat usko ja asenteet. Kuuluisa ranskalais-yhdysvaltalainen fysiologi ja kirurgi Alexis Carrel (1873–1944), joka oli harras katolinen, osallistui 1800-luvun lopulla tapausten tutkimiseen. Hänen kuvauksensa vaikeasti sairaan tytön ihmeparannuksesta aiheutti myös vastustavia mielipiteitä lääketieteen edustajien keskuudessa.

Katso myös kirjoitusta "Pyhimykset parantajina".

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1999: 8: 1016. Tarkistettu joulukuussa 2002. Bernadetten pyhimykseksi julistamisen vuosi korjattu toukokuussa 2014 (oli aikaisemmin 1938).

Kirjallisuutta:

Carrel, A.: Elämän ikuiset lait. WSOY. Porvoo 1951.

Laurila, K. S.: Suurten muistojen mailta. Pellervo-Seura. Helsinki 1947.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON