Arno Forsius

Endeeminen malaria Suomessa

Tämän päivän ihmisestä tuntuu lähes uskomattomalta kuulla, että malaria on ollut Suomessa ainakin 1700- ja 1800-luvulla jatkuvasti esiintynyt endeeminen tartuntatauti, johon sairastui vuosittain jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä ja joka aiheutti enimmillään yli 1000 kuolemantapausta vuodessa.

Kuumetta ja vilutuksia aiheuttavan malarian syy oli kauan tuntematon. Eniten epäiltiin soista kohoavia hajuja ja huuruja, minkä vuoksi tautia nimitettiin mm. suokuumeeksi. Taudin muita nimiä olivat horkka ja vilutauti. Turun akatemian lääketieteen professori Johan Haartman julkaisi vuonna 1781 artikkelin "Om orsakerna till de svåra frossor, som åren 1774, 75, 76 och 1777 kring Åbo och annorstädes grasserat". Hänen käsityksensä mukaan syy endeemisiin ja epideemisiin sairauksiin oli ilmassa. Varsinaisena syynä endeemisiin horkkatauteihin Haartman piti enemmän tai vähemmän vahingollisia huuruja [effluvier], joita eräät seudut erilaisen sijaintinsa ja laatunsa mukaan aiheuttavat ilmassa. Sellaisia huuruja tuottivat erityisesti suot ja mutaiset matalat lahdet, jotka toisinaan olivat suurimmaksi osaksi kuivillaan ja auringon paahtamia.

Malarian arveltiin siis johtuneen huonosta ilmanlaadusta ja sen mukaan se sai nykyisen nimensäkin (ital. male, huono; aria, ilma) niinkin myöhään kuin 1700-luvun alussa. Malarian aiheuttaja, alkueläimiin kuuluva plasmodium, todettiin taudin syyksi vasta vuonna 1880.

Plasmodium-lajeista tärkeimmät ovat vivax, malariae ja falciparum eli immaculatum. Niitä vastaavat malariatyypit ovat tertiana, quartana ja tropica. Tertianassa kuumekohtaukset toistuvat 48 tunnin välein ja quartanassa 72 tunnin välein. Trooppinen falciparum-malaria voi ilmetä kuumekohtauksina 48 tunnin välein, mutta sen yleisoireet ovat paljon rajummat kuin tertiana-malariassa.

Lisäksi on olemassa ovale-niminen plasmodiumlaji, jossa kuumekohtaukset tulevat myös 48 tunnin välein, mutta taudinkuva on melko lievä ja epämääräinen. Toisinaan esiintyy useamman plasmodium-lajin samanaikaisesti aiheuttamia malarian sekamuotoja, joiden taudinkuva voi olla hämäävän epätyypillinen. Suomessa endeemisenä esiintynyt malaria on ollut melko lieväoireista ja hitaasti edistyvää tertiana-tyyppiä.

Ensimmäinen malariaan tehoava lääke oli kiinapuun eri lajien (pääasiassa Cinchona succirubra) kuoresta eli kiinakuoresta uuttamalla saatu lääke. Tämä alun perin Etelä-Amerikan Andeilla kasvava puu oli saanut nimensä Perun varakuninkaan puolison Anna del Chinchonín mukaan. Sen vuoksi rohdosta kutsuttiin aikaisemmin Perun kuoreksi, ja myös jesuiittakuoreksi tai jauhettuna jesuiittajauheeksi, koska Etelä-Amerikassa lähetystyössä olleet jesuiitat tekivät sen tunnetuksi Euroopassa 1630-luvulla. Kiinakuoresta eristettiin 1700-luvun lopulla kiniiniksi nimitetty lääke, ensin epäpuhtaana ja 1800-luvun alussa myös puhdistettuna.  (Tämä kappale on lisätty joulukuussa 2010.)

Jotta malariaa voisi esiintyä jatkuvasti, tarvitaan malariaa sairastavia ihmisiä sekä horkkasääskiä, jotka voivat vektoreina siirtää taudin sairaista terveisiin. Vuosina 1895–1897 varmistettiin, että malarian tartunta tapahtuu vain Anopheles -sukuun kuuluvien hyttysten eli ns. horkkasääskien levittämänä. Suomessa niistä elää ainoastaan yksi horkkasääskiin kuuluva hyttyslaji, Anopheles maculipennis, josta tunnetaan kolme alalajia. Koska horkkasääsken toukat kehittyvät vedessä, ovat järvet, joet, vesialtaat tai lätäköt välttämättömiä malarian leviämisen kannalta.

Malariaa aiheuttavan alkueläimen eli plasmodiumin suvullinen lisääntyminen horkkasääskinaaraassa kestää pari viikkoa ja se voi tapahtua vain jatkuvasti 19 astetta ylittävässä lämpötilassa. Siksi malariaa todettiin Suomessa erityisesti useamman perättäisen lämpimän kesän jälkeen. Mitä etelämpänä paikkakunta sijaitsi, sitä suuremmat olivat malarian saamisen mahdollisuudet. Vuosien 1853–1862 aikana Suomessa oli kuitenkin malariaa aina Oulua myöten.

Suomessa esiintyneen malarian lievästä laadusta johtui, että syyskesällä saatu tartunta kyti tavallisesti hiljaisena yli talven ja alkoi aiheuttaa tyypillisiä oireita vasta seuraavana keväänä. Useimmat tapaukset ilmenivätkin huhti-kesäkuussa. Samalla tavalla käyttäytyi myös vuoden 1945 malariaepidemia, joka sai alkunsa jatkosodan aikana kesällä 1944 Karjalan kannaksella. Varsinkin vuoden 1945 epidemiaan sairastuneet olivat taudin oireiden alkaessa oleskelleet jo useita kuukausia paikkakunnilla, joilla ei ollut mitään mahdollisuutta myöhempään malariatartuntaan. Aikaisemmin epäiltiin yleisesti, että sairaus olisi talvehtinut karjasuojissa elävissä hyttysissä. Katso lisäystä kirjoituksen lopussa.

Malarian esiintyminen Suomessa oli tavallisesti yhteydessä taudin runsaampaan esiintymisen Keski-Euroopassa ja Ruotsissa. Suomessa oli malariaa 1800-luvun puolella erityisesti vuosina 1812–1816, 1819–1820, 1830–1832, 1846–1848 ja 1853–1862. Eniten tapauksia oli vuosina 1819–1820, arviolta jopa 30 000 vuodessa.

Vaikka täällä esiintynyt malaria olikin suhteellisen lievää, kuoli siihen 1700-luvun lopussa Suomessa kuitenkin muutamia satoja asukkaita vuosittain. Eniten malariaan kuolleita oli vuonna 1820, jolloin siihen menehtyi tilastojen mukaan 1044 henkeä, 0,8 o/oo asukasluvusta. Juuri niihin aikoihin saatiin käyttöön kiinakuoresta eristetty kiniini, joka tehosi malariaplasmodiin ja paransi merkittävästi sairauden ennustetta. 1800-luvun lopulta lähtien malariaa esiintyi Suomessa vain satunnaisesti, eräitä lyhyitä jaksoja lukuun ottamatta. Niinpä 1900-luvun alkutaitteessa tautia oli 1000–3000 tapausta muutamina vuosina, vuonna 1902 jopa 3300 tapausta. Sen jälkeen oli vielä vuosina 1920–1921 noin 500 tapausta vuodessa.

Eräissä epidemioissa tartuntalähteinä ovat olleet Suomessa oleskelleet vieraat sotajoukot, vuosina 1854–1855 Ahvenanmaalla oleskelleet ranskalaiset ja englantilaiset merisotilaat, vuonna 1918 venäläiset kasakat, vuonna 1944 Karjalan kannaksella Etelä-Euroopasta siirretyt saksalaiset sotilaat ja rintaman toisella puolella Etelä-Venäjältä siirretyt venäläiset sotilaat sekä vuosina 1944–1956 Porkkalan vuokra-alueella asuneet venäläiset sotilaat. Nykyään todettujen tapausten tartunta on yleensä peräisin ulkomailta, erityisesti trooppisista maista, joissa malaria on edelleen yleinen ja vakava sairaus.

Erääksi nykyajan ongelmaksi on muodostunut se, että Euroopan lentokentille on lentokoneiden mukana kulkeutunut varsinkin Afrikan malariaseuduilta tartuttamiskykyisiä horkkasääskiä. Yllättäen niiden on todettu aiheuttaneen sopivissa olosuhteissa kymmeniä malariatapauksia, jotka kaiken lisäksi ovat olleet vaarallisinta falciparum-tyyppiä. Malaria-alueiden ulkopuolellakin on siis pidettävä taudin mahdollisuus mielessä, jos joku sairastuu toistuviin vilutuskohtauksiin tai epämääräiseen kuumeiluun oleskeltuaan kansainvälisillä lentokentillä tai niiden lähialueilla.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 2001: 46: 4788. Alla oleva lisäys toukokuussa 2006.

Lisäys toukokuussa 2006: Lena Huldén, Larry Huldén ja Kari Heliövaara perustelevat kirjoituksessaan "Endemic malaria: an 'indoor' disease in northern Europe. Historical data analysed." (Malaria Journal 2005, 4: 19), että malaria on voinut esiintyä Suomessa vain endeemisenä "sisätilojen" tautina, siis asunnoissa ja karjasuojissa talvehtineiden naarashyttysten tartuttamana tautina. E.m. tutkijoiden esittämien tilastojen mukaan malariaplasmodien suvullinen lisääntyminen naarashyttysissä on ollut mahdollista vain sisätilojen tasaisen lämpimissä oloissa, sillä ulkoilman lämpötila ei ole eräin harvoin poikkeuksin ollut sitä varten riittävän korkea.

Kirjallisuutta:

von Bonsdorff, B.: The History of Medicine in Finland 1828–1918. The History of Learning and Science in Finland 1828–1918. Helsinki 1975

Fagerlund, L. W. och Tigerstedt, R.: Medicinens studium vid Åbo universitet. Åbo universitets lärdomshistoria. 1. Medicinen. Skrifter utgifna af Svenska Literatursällskapet i Finland XVI. Helsingfors 1890.

Forsius, A.: Sosiaali- ja terveydenhuollon kehitys Hollolassa ja Lahdessa vuoteen 1865. Väitöskirja. Hämeenlinna 1982.

Peltola, H.: Malaria. Duodecim, Vol 90 (1974), 1085–1097.

Renkonen, K. O.: Über das Vorkommen von Malaria in Finnland. Acta Medica Scandinavica. Vol CXIX, fasc. III, 1944, s. 261–275.

Myöhemmin ilmestynyttä kirjallisuutta:

Torres Joerges, Xaviera: Importancia de la viruela, gastroenteritis aguda y paludismo en Finlandia entre 1749 y 1850. Disertación académica que será presentada para su discusión pública, con el consentimiento de la Facultad de Humanidades de la Universidad de Oulu, en la sala Kuusamo, Linnanmaa, el 14 de Enero de 2006, a las 12 del mediodía. Abstract in English and Finnish. Oulun yliopisto, Oulu 2005.
[ luettavissa: http://herkules.oulu.fi/isbn9514279417/isbn9514279417.pdf (lisätty maaliskuussa 2006) ]

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON