Arno Forsius

Terveysohjeita matkustavaisille menneinä aikoina

Matkustaminen oli aikaisemmin vaarallista onnettomuuksien, ryöstöjen, kulkutautien ja sairastumisten vuoksi. Keskiajalla ja vielä uuden ajan alussa uskottiin, että matkalla vältyttiin pahimmalta, jos lähtö tapahtui astrologisen kalenterin mukaan "onnellisten tähtien alla". Tähtiin ei kuitenkaan voinut luottaa ehdottomasti eikä rukouksista tai pyhimyksistäkään tuntunut olevan aina apua. Sen vuoksi alettiin lisääntyvästi turvautua asiantuntijoihin vaikeuksien välttämiseksi.

Muiden kuin sotilaiden, virkamiesten ja kauppiaiden matkustaminen eli turismi alkoi Euroopassa jo 300-luvulla pyhiinvaelluksista. Varhaisinta massaturismia edustivat 1000–1200-luvuilla Pyhään maahan eli Palestiinaan tehdyt ristiretket, vaikka niiden tarkoitus olikin ensisijaisesti sotilaallinen. Samoihin aikoihin perustettu Johanniittain eli hospitaliittain hengellinen ritarikunta huolehti Välimeren alueella laivoilla matkustavien sairaalahoidosta rakentamalla suuria hospitaaleja vilkkaimpien laivareittien varrella oleville saarille, mm. Maltalle, Kyprokselle ja Rhodokselle.

Neuvoja matkustaville on ollut Hippokrateen ajoista lähtien tauti- ja lääkeoppaissa sekä koti- ja matka-apteekkien ohjeissa. Sen lisäksi on satojen vuosien ajan laadittu käsinkirjoitettuja tai painettuja kirjasia, joissa annettiin matkustaville terveydenhoitoa koskevia neuvoja. Niissä käsiteltiin mm. matkavalmisteluja, ruoka- ja juomaohjeita, maha- ja suolistosairauksia, kulku- ja kuumetauteja, kuumuuden ja kylmyyden haittoja sekä merisairautta, joihin liittyvät ongelmat ovat nykyäänkin ajankohtaisia.

Ruotsissa nimitettiin vuonna 1613 Upsalan yliopiston ensimmäiseksi lääketieteen professoriksi Johannes Chesnecopherus. Hän julkaisi samana vuonna varhaisimman ruotsinkielisen "ohjeen matkaa tekeville", otsikkona "Regimen iter agentium, thet är, een lijten underwijsning, huru the sigh förhålla skole, som någon reesa företaga, antingen til land eller watn, at the icke måge falla uthi swåra och hefftige siwkdommar". Kirjaan liittyi myös tietoja tarvittavasta matka-apteekista.

Chesnecopheruksen tärkeimmät lähteet olivat aivan ilmeisesti Bartholomaeus Vogterin teos "Ordnung und Regiment [---]" vuodelta 1531 ja Georg Pictoriuksen teos "Raiss Büchlin [---]" vuodelta 1557. Nämä puolestaan olivat käyttäneet hyväkseen Hippokrateen, Galenoksen, Avicennan, Rhazeksen ja muiden aikaisempien lääkärien kirjoituksia. Siksi useimmat Chesnecopheruksen kirjassa esitetyt ohjeet nojautuivat antiikin ajoilta periytyneeseen humoraalioppiin ja sen ohessa keskiaikaiseen magiaan.

Matkalle lähtiessä kehotettiin iskemään suonta tai ottamaan ulostuslääkettä, sillä ruumis ei saanut olla liiallisen veren tai ylimääräisen nesteen rasittama. Siinä oli huolellisesti seurattava humoraaliopin periaatteita. Vaatteiksi oli valittava kesällä pellavaista ja talvella villaista. Kumpanakin vuodenaikana oli erityisesti varjeltava päätä ja rintaa.

Ruoka oli valittava matkalla huolellisesti. Parhaiten sopi käyttää hyvää ja hapatettua leipää, ravitsevaa ja kevyttä lihaa kuten kanaa, karitsaa ja vasikkaa, pieniä virtaavan veden suomukaloja sekä tuoreeltaan löysäksi keitettyjä munia. Hedelmiä, raakoja vihanneksia ja juustoa piti välttää, samoin kaikkea verta vahvistavaa ruokaa.

Ruokaa oli nautittava vain kohtuullisesti ja aterian jälkeen oli syytä odottaa pari tuntia ennen kuin lähti matkaan. Myöskään ei pitänyt juoda heti syömisen jälkeen, koska se haittasi ruuansulatusta, sai ruuan vatsassa kuohumaan ja aiheutti kolinaa suolistossa.

Juomaksi tuli käyttää tilanteeseen ja vuodenaikaan sopivia viinejä sekä kirkasta olutta. Reininviinistä tislattua paloviinaa käytettiin lääkkeenä moneen tautiin. Chesnecopherus oli todennut, että sitä käyttivät usein eniten ne, jotka sitä vähiten tarvitsivat, eikä se silloin ollut heille hyväksi.

Jos matkalla joutui äkillisesti juomaan vettä joesta, purosta tai lähteestä, oli sen tapahduttava liinaisen kankaan läpi, niin ettei veden mukana joutunut vatsaan juotikkaita tai muuta haitallista, joka myöhemmin aiheuttaisi vakavan sairauden. Ja jos oli hätätilanteessa joutunut juomaan huonoa vettä, oli jälkeenpäin syötävä valko- tai punasipulia etikan kanssa varjeltuakseen vedessä olleelta pahalta.

Juomaveteen kiinnitettiin muutenkin suurta huomiota. Bernardus de Gordonio oli jo 1300-luvun alkutaitteessa kehottanut ottamaan mukaan vettä kotoaan tai viemään mukanaan kotiseudun maata ja suodattamaan majatalojen vettä sen läpi. Viinin ja etikan lisäämisen uskottiin poistavan veden huonouden. Myös veden keittämistä suositeltiin.

Matkailijan tavallisimpia tauteja olivat maha- ja suolistovaivat, ennen kaikkea ripuli. Ripulin hoidoksi suositeltiin kovettavaa ruokaa, kuten leipää, mantelimaitoa, riisiä ja kauramysliä. Lisäksi voitiin käyttää ohraliemestä, munankeltuaisesta ja sokerista valmistettua peräruisketta, joka pesi loan pois suolesta. Edelleen käytettiin apuna myös lääkkeitä ja vatsakääreitä. Ummetukseen annettiin peräruiskeiden ohella suolaa, hunajaa, saippuayrttiä, mangoldinjuurta sekä luumu- ja viikunakeittoa. Eräässä kirjasessa neuvottiin keltataudissa nauttimaan kolmena aamuna 1 ½ kvintiiniä (noin 5 g) hanhenlantaa vermuttiin sekoitettuna.

Muita matkailijan tauteja olivat erilaiset kulkutaudit ja kuumetaudit. Varallisimpia niistä oli vaatetäiden levittämä pilkkukuume. Syöpäläisiä voitiin ehkäistä ompelemalla vaatteisiin hautausmaalta saatu vainajan luunpalanen. Muita matkailijan terveyden haittoja olivat mm. huono ruokahalu, unettomuus, nenäverenvuoto, kurkkukipu, veriyskä, närästys ja virtsavaivat.

Aurinko saattoi vahingoittaa ja heikentää aivoja ja sen vuoksi oli tärkeää peittää pää. Selkää voitiin voidella orvokki- tai ruusuöljyllä. Rinta oli peitettävä vaatteilla. Kasvoihin voitiin levittää suojaksi arabigummia tai munanvalkuaista. Lämpimällä ja kuumalla säällä oli nautittava viilentäviä ruokia, kuten kaura- ja ohraryynikeittoa, salaattia ja hedelmiä. Jos oli pakko mennä ulos kylmällä säällä, oli syytä ottaa teriakkia tyhjään vatsaan, syödä lämmintä ja maustettua ruokaa sekä juoda hyvää viiniä. Jos viiniä ei ollut, voi sen korvata paloviinalla tai oluella.

Kylmää vastaan oli pukeuduttava lämpimästi, pidettävä hikihuokoset hyvin suljettuina ja ulos mennessä suljettava suu, ettei kylmä päässyt nopeasti sisään. Paleltumisen jälkeen oli lämmittämisen tapahduttava hitaasti. Raajoja voitiin käsitellä hieromalla, laastareilla, salvoilla ja liuoksilla.

Pahoinvointi merellä saattoi johtua veden ja aaltojen pelosta. Jos oksentaminen oli runsasta, oli käytettävä lääkkeitä. Suuta ja nielua voitiin huuhdella happamalla ja tuoreella viinimarjamehulla mintun kanssa tai antaa leivänmuruja hyväntuoksuisessa viinissä. Laivan ja meren hajua vastaan ehdotettiin aivoja ja sydäntä vahvistavia rohtoja. Kädessä voi pitää ja haistella hyvänhajuisia yrttejä. Vaatteita oli syytä vaihtaa usein ja pitää niissä laventelinkukkia tai muita tuoksuvia kasveja, sillä hyvät tuoksut suojelivat kaikelta likaiselta.

Tanskalainen Thomas Bartholinus julkaisi Kööpenhaminassa vuonna 1674 teoksen "De peregrinatione medica" (Lääkitsemisestä matkoilla ollessa). Lisäksi tunnettiin 1600-luvun lopulla kirjanen "Der räisende Samariter" (Matkustava samarialainen).

Ennen vanhaan matkustettiin maitse usein ratsain tai hevosen vetämissä kulkuneuvoissa, joten matkan onnistuminen riippui myös hevosen kunnosta ja terveydestä. Silloin saattoi käyttää apuna 1600-luvun lopulla painettua kirjasta "Reisender Pferd Cur" (Matkustavaisen hevosparannus) .

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1998: 26: 2893. Tarkistettu ja lisätty kesäkuussa 2002.

Kirjallisuutta:

Hakulinen, E.: Hälsoråd till tidiga resenärer. Nordisk Medicin Vol. 99, 1994: 10: 266–267.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON