Arno Forsius

Matkimisesta ja sen merkityksestä

Matkiminen on asia, johon näkyy kiinnitetyn kovin vähän huomiota, vaikka sillä on ilmeisen suuri merkitys ihmisen kehityksessä ja elämässä. Usein puhutaan apinoihin viitaten ”apinoimisesta”, vaikka ihmisellä ”apinoiminen” ei varmaankaan jää apinoista jälkeen.

Tämä kirjoitus tuo esiin joitakin piirteitä matkimisen tutkimuksesta ja eräitä käytännössä tavattavia esimerkkejä sen ilmenemisestä käytännössä. Kirjoitus ei ole tieteellinen tutkielma vaan ajatusrakennelma, joka on muodostunut kirjoittajan mielessä useiden vuosien kuluessa. Sysäyksenä kirjoituksen synnylle on ollut teoria aivojen peilisoluista, joilla uskotaan olevan tärkeä osuus matkimistapahtuman toteutumisessa.

Kirjoituksessa aihetta tarkastellaan lähinnä länsimaiselta ja suomalaiselta kannalta. 

Yleistä taustaa

Ihmisellä matkiminen on piilotajuista toisen ihmisen eleiden, liikkeiden ja puheen toistamista samalla tavalla kuin hän on havainnut niiden tapahtuneen huomioimallaan esikuvalla, yleensä toisella ihmisellä. Sen lisäksi esiintyy tietoista matkimista tai jäljittelyä, jossa hankitaan itselle esikuvana olevalle ihmiselle ominaisia tapoja, taitoja, vaatteita tai käyttöesineitä. Eriasteista matkimista esiintyy myös eläinlajeilla, ja eläimillä matkiminen sekä siihen liittyvä kokemus, kokeilu ja erehtyminen ovat todennäköisesti tärkeitä lajille tyypillisten toimintamallien oppimiskeinoja. Matkimista voi tapahtua lisäksi eri lajien kesken. Esim. lapset voivat saada vaikutteita kotieläimille ominaisista käyttäytymispiirteistä. Apinoiden tiedetään matkivan ihmisten tapoja ja papukaijat oppivat matkimaan ihmisen puhetta.

Matkiminen on ihmiskunnassa ikivanha havainto, mutta sen perusteista, syistä ja merkityksestä käyty kiista jatkuu myös meidän aikanamme. Matkimisen tutkimus on osoittautunut vaikeaksi ja siihen liittyy yhä paljon ennakkoluuloja. Tässä kirjoituksessa yritän tuoda esiin joitakin käsityksiä matkimisen olemuksesta ja sen esiintymisestä ihmisen elämässä ja elinympäristössä.

Italialaisen tutkijan Giuseppe Di Pellegrinon ja hänen työryhmänsä vuonna 1992 julkaiseman tutkimuksen mukaan erään makaki –apinalajin aivoissa oli elämyshavaintoja peilikuvamaisesti tallentava alue, jonka aktivoituminen sai eläimen toistamaan kyseisiin elämyshavaintoihin liittyneitä toimintoja. Myöhemmin Giacomo Rizzolatti ja hänen työryhmänsä ovat havainneet vastaavan ilmiön myös ihmisen aivoissa. Tapahtumien teoreettiset perusteet ovat toistaiseksi epävarmat.

Edellä esitetyn perusteella on päätelty, että aivoissa olisi hermosoluihin liittyvää toimintaa, joka rekisteröi eri tavoin liikkeiden, eleiden, ilmeiden ja äänien aikaan saamia reaktioita. Herätteen saatuaan ne aiheuttaisivat havaintojen tekijässä samanlaisia toimintoja, jotka olivat syynä niiden muodostumiseen. Toisin sanoen näihin peilin tavoin toimiviin aivoalueisiin liittyisi mekanismi, joka olisi perustana matkimisilmiölle. Paikallisesti näiden ”peilisolualueiden” on tietyillä menetelmillä osoitettu sijoittuvan siihen aivokuoren osaan, jossa ovat mm. puhetta, ilmeitä, eleitä ja raajojen liikkeitä säätelevät keskukset. Näiden keskusten olemassaolon totesi ranskalainen patologi Paul Broca (1824–1880) jo 1850-luvulla. Niistä tunnetuin on hänen mukaansa nimetty Brocan puhekeskus.

Matkimisella uskotaan olevan suuri merkitys erityisesti ihmisen sosiaalisten taitojen oppimisessa. Sitä paitsi matkiminen ei suinkaan rajoitu lapsuuteen tai nuoruuteen, vaan se voi johtaa tapojen muuttumiseen myös vanhemmalla iällä olosuhteiden ja elinympäristön vaihtuessa. Sananparsi sanookin: ”Seura tekee kaltaisekseen”. Monissa yhteisöissä elekieleen liittyvät tavat ovat kulttuurisidonnaisia, kuten esim. kristinuskon piirissä ”ristinmerkin tekeminen” toistuvasti tavanomaisessa elämässä ilman jumalasuhteen korostamista.

Charles Darwin (1809–1882) julkaisi vuonna 1872 teoksen ”Expression of the Emotions in Man and Animals” (Tunteiden ilmaiseminen ihmisellä ja eläimillä), jossa hän tarkasteli havaintojaan tunteiden aiheuttamista eleistä ihmisillä ja eläimillä, soveltaen niitä valinta- ja polveutumisoppinsa perusteluissa. Darwin siis arveli, että eleiden siirtyminen sukupolvelta toiselle ja niissä tapahtuneet muutokset voisivat toimia myös lajien kehitykseen ja luonnonvalintaan vaikuttavina ominaisuuksina.

Matkimista tutkineet ja siitä kirjoittaneet ovat luoneet useita jakoperusteita matkimisen kuvaamista varten. Niihin tarkemmin syventymättä voidaan matkimisilmiöt jakaa kahteen pääryhmään, tiedostamattomiin tai piilotajuisiin sekä tietoisiin tai harkittuihin. Rajanveto niiden välillä on eräissä tapauksissa ongelmallista.

Lapsen matkimisesta

Matkimisen tarkastelu on parasta aloittaa lapsista, joilla ei ole selvästi harkittua ajatustoimintaa ensimmäisten elinkuukausiensa aikana. Charles Darwinin mukaan matkiminen alkaa lapsilla noin 4 kk:n iässä ja siitä lähtien se on kauan aikaa hänen tärkein oppimismenetelmänsä. Sitä on pidettävä lähtökohdiltaan tiedostamattomana eli piilotajuisena matkimisena. Toistaiseksi ei ole varmaa tietoa siitä, miten monta kertaa lapsen on missäkin iässä havaittava vanhemman lapsen tai ihmisen jokin toiminta, ennen kuin hän alkaa matkia sitä.

Matkiminen edellyttää, että lapsi on havainnut samanlaisen toiminnan jollakin muulla. Lapsi voi myös oppia jonkin ihmiselle ominaisen toiminnan ilman matkimista, ja se muuttuu matkimiseksi vasta myöhemmin tapahtuvan havainnon seurauksena. Matkimista edistää tai voimistaa voimakas myönteinen tunneside esikuvana oleviin ihmisiin, kuten vanhempiin, opettajiin, rakastettuun, arvostettuihin henkilöihin tai ihailtuihin sankarihahmoihin.

Toistaiseksi on tuntematonta, kuinka ympäristössä olevien reaktiot kontrolloivat matkimisen kehittymistä, esim. osoittamalla puheella tai eleillä, että jokin matkiminen kohdistuu sopimattomiin tai kiellettyihin toimintoihin. Tarve miellyttää läheisiä ihmisiä tai auktoriteetteja on tärkeä ja usein tiedostamaton käyttäytymistä ohjaava piirre. Varsin pian lapsi havaitsee matkimansa toiminnan merkityksen ja alkaa käyttää sitä tahtonsa osoituksena. Toisaalta kaikki matkimiseen liittyvät ilmiöt ja ominaispiirteet eivät välttämättä selviä lainkaan lapselle itselleen.

Puhuminen ja kieli

Puheen oppiminen on tyypillisesti alkuvaiheessa matkimista. Lapsen jokeltelusta kehittyy matkimisen kautta äänteitä ja tavuja, ymmärryksen kasvaessa sanoja, virkkeitä, puhetta ja ajatuksia. Matkiminen antaa puheelle äänensävyn, sävelkorkeuden ja rytmin (murteen), sekä niiden lisäksi myös sanavalikoiman ja tilkesanat (”tuota”, ”niinku”, ”siis” ym.). Matkimisen kohteita ovat pienellä lapsella vanhemmat ja muut perheenjäsenet sekä muut lapsia hoitavat ihmiset., mutta nykyaikana lisääntyvästi myös elokuvat ja television ohjelmat.

Miehen ja naisen äänityypit eroavat toisistaan esim. siten, että miehen ääni on matalampi ja karheampi, naisen korkeampi ja pehmeämpi. Usein perheissä pojat omaksuvat äänen, joka muistuttaa heidän isänsä ääntä, ja tytöt puolestaan äänen, joka muistuttaa heidän äitinsä ääntä. Tähän vaikuttavat varmaankin sukupuoleen ja perimään liittyvät tekijät, mutta matkimisen merkitystä ei voida sivuuttaa. Ihmisellä kurkunpää tekee mahdolliseksi miehillä myös tavanomaista korkeamman ja naisilla tavanomaista matalamman äänenkorkeuden. Olisi mielenkiintoista tietää, ohjaako lapsen tavanomaista voimakkaampi leimautuminen toiseen vanhempaan tai muuhun henkilöön jollakin tavalla hänen äänensä kehittymistä miehiseen tai naiselliseen suuntaan.

Lapsuudessa matkimisen kautta kehittyneet puheen piirteet ovat hyvin pysyviä, usein elinikäisiä. Tämä on todettavissa mm. uusien kielten vaatimassa ääntämisen opettelussa. Samoin ns. äännevikojen (esim. g, k, l, r, s, t) korjaaminen puheopetuksessa on tavallisesti työlästä ja aikaa vaativaa.

Matkimisen merkitys puheen kehitykseen ei suinkaan pääty varhaislapsuudessa. Puheeseen saattavat vaikuttaa opettajat, toveripiiri, ystävät, puoliso, esimiehet ja muut ihmiset elämän eri vaiheissa, samoin kuin ympäröivän yhteisön käyttämä kieli. Siirtokarjalaisten tulo läntiseen Suomeen 1940-luvulla sodan seurauksena aiheutti mm. sanojen ”mie” ja ”sie” leviämisen nopeasti länsisuomalaisen koulunuorison keskuuteen. Nykyaikana matkimiseen liittyviä ilmiöitä suomalaisessa puhetavassa ovat mm. puhumisen alkaminen sanalla ”no” tai ”noo”, häiritsevän nopea puheen rytmi, sanan loppujen huolimaton ääntäminen, varsinkin nuorison monotoninen ja virkkeen loppua kohden nouseva sävelkorkeus norjan kielen tapaan, eräiden sanojen kuten ”saada aikaiseksi” (oik. saada aikaan), ”selkeä” (oik. selvä) ja ”vaitonainen” (oik. vaitelias) yleistynyt käyttö sekä ”ilmaan käsillä raapimalla” osoitetut lainausmerkit. Edellä mainittujen kielellisten ilmiöiden taustalla on ilmeisen tärkeänä tekijänä piilotajuinen matkiminen, sillä harkinta tuskin johtaisi niiden käyttämiseen.

Vieraan kielen oppiminen osoittaa, että pienet lapset ovat siinä aikuisia etevämpiä erikoisesti ääntämisen kohdalla. Siihen vaikuttaa varmasti se, että heidän hermojärjestelmässään kielelliset erikoispiirteet eivät ole ratautuneet äidinkielen muodostamiin uomiin, jolloin puheen matkiminen ei kohtaa vielä aikaisemmasta ääntämistavasta johtuvia esteitä.

Eräs kieleen liittyvä piirre ovat ns. puheen myötäeleet (engl. speech-gesture), kuten pään nyökyttäminen, käsien liikuttaminen, kasvojen tai pään koskettaminen, asennon vaihtaminen, jalan heiluttaminen jne. Hyvin harvat ihmiset puhuvat ilman myötäeleitä, kuten ”korvallistaan raapien” tai ”käsillään puhuen”, ja joissakin kulttuureissa, kuten esim. Ranskassa, ”käsillä puhuminen” on vallitseva tapa. Puheen myötäeleiden voimakas osuus puhumisessa voi liittyä ns. Brocan puhekeskuksen ja eleitä ohjaavien aivokeskusten sijaintiin toistensa läheisyydessä.

Eräs ilmaisuun liittyvä muoti-ilmiö ovat tavanomaisten video-ohjelmien nopeutetut jaksot, joilla ei mielestäni saavuteta mitään etuja.

Elekieli

Puheen ja siihen liittyvien myötäeleiden lisäksi matkimisella on aivan ilmeisesti merkitystä myös muiden eleiden kehittymisessä. Tämä koskee mm. tunteita ilmaisevien eleiden ja ns. kehon kielen muotoja. Tietyt elekielen piirteet ovat syvästi ihmisen perusolemukseen liittyviä, kuten esim. iloa osoittava nauru ja surua osoittava itku.

Myös liikkumistapa ja ryhti voivat olla matkimisen sävyttämiä. Esimerkkinä liikkumistavan muutoksesta saattaisi olla naisten kävelytapa, joka oli maatalousyhteisöissä pitkäaskelista ja verkkaista, kun se nykyisessä kaupunkiyhteisössä on lyhytaskelista ja nopeatahtista. Korkokenkien käytöllä voi myös olla osuutensa tässä asiassa. Nuorilla miehillä ryhti oli aikaisemmin ”sotilaallisen” suoraselkäinen, mutta nykyään monilla ryhti on kumaraselkäinen ja hartiat ovat lysähtäneet alas.

Elekieleen voidaan liittää myös käsiala tai kirjoitustapa, jotka muokkautuvat ainakin osaksi matkimalla.

Jos seurueessa joku haukottelee, tarttuu ele helposti muihinkin. Kun keskusteluryhmässä joku ristii käsivartensa rinnalleen, seuraa pari muuta ryhmässä nopeasti esimerkkiä. Urheilukilpailuissa katsojilla on taipumusta elää urheilijoiden mukana heidän suoritustaan liikkeillä tai eleillä myötäilemällä.

Perheen istuessa television ääressä pieni lapsi alkaa jo alle vuoden ikäisenä tavoitella käteensä kaukosäädintä ja matkii vanhempien ihmisten toimintaa heiluttamalla sitä ilmassa. Lapsi on havainnut kaukosäätimen tärkeyden television katsojille, mutta ei ymmärrä vielä sen merkitystä, joka selviää hänelle vasta myöhemmin.

Myös ns. käsimerkkien käyttämisessä tai näyttämisessä matkiminen lisää niiden kuten ”voitonmerkin” tai ”keskisormen” näyttämisen yleistymistä.

Urheilun piirissä on syntynyt useita elekieleen liittyviä uusia tapoja. Aikaisemmin voittajan eleeksi riitti kumartaminen ja ehkä kädellä vilkuttaminen. Nykyään palkintojen, urheiluvälineiden ja onnea tuottavien sormusten suuteleminen on yleistä. Urheilijoiden ilonpurkaukset hyvien saavutusten jälkeen ovat muuttuneet voimannäyttöä tihkuvaksi uhoamiseksi ja joukkuelajeissa on omat rituaalinsa, joista joukkueen jäsenten toistensa päälle kasaan hyppääminen jalkapallokentillä näyttää suorastaan vaaralliselta.

Muoti-ilmiöt

Muodissa on aina ollut matkimisella merkittävä osuus, joskin suuri osa siitä lienee tietoista. Muoti on halua erottua yleisestä samalla tavalla kuin muut. Se on siis erilaisuuden matkimista.

Nuorison kohdalla tämän ikäkauden ihannoimilla ja matkimisen kohteena olevilla pukeutumisen, hiusmuodin, puhetavan ja musiikin tyyleillä on olennaisena taustatekijänä toisaalta protestin esittäminen vanhempien ikäluokkien arvomaailmaa kohtaan ja toisaalta osoittaa kuulumista kapinoivaan nuorisoon.

Nykyään miehillä, varsinkin nuorilla, on tapana pitää pipoa tai lippalakkia sisällä ollessaan. Ulkona sen sijaan sekä miehet että naiset kulkevat yleensä ilman päähinettä, jopa kovilla pakkasilla. Miesten vaatteet ovat usein löysiä ja peittäviä, naisten vartalomyötäisiä ja paljastavia. 

Muoti-ilmiöissä mainostamisella lienee huomattava matkimista edistävä vaikutus, vaikka sitä tavallisesti vähätellään.

Yleistä matkimisesta

Matkimisessa olennaista on esimerkki, jota matkitaan. Toisaalta voidaan sanoa, että aina on joku, joka matkii. Sen vuoksi on syytä korostaa vastuun merkitystä niillä, jotka yleisesti ovat inhimillisen elämäntavan esimerkkeinä, kuten lasten vanhemmilla ja kasvattajilla, opettajilla, esimiehillä ja yhteiskunnan johtohenkilöillä. Sanotaan, että täytyy olla myös varottavia esimerkkejä, mutta matkimisen kohteina ne ovat huonoja esimerkkejä.

Matkimisen seurausten kannalta ajatellen yleistä inhimillisyyttä loukkaavat ja yhteiskunnan perustavia oikeuksia polkevat kirjat, elokuvat, tv-ohjelmat ja näytelmät ovat huonoja esimerkkejä niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Rikollisuuden, alkoholin ja päihteiden, syrjinnän ja alistamisen ihaileva esittäminen on yhteiskunnallisesti haitallista. Niiden esittämistä perustellaan usein opettamismielessä.

Varsinkin lasten keskuudessa matkiminen on kiusaamisen keino hyvin pienestä pitäen. Kokemuksen mukaan kiusaaminen matkimalla ja eleitä liioittelemalla on myös aikuisilla varsin tehokas keino toisen ihmisen pilkkaamiseksi, ärsyttämiseksi ja loukkaamiseksi. Matkiminen on eräs varma tapa luoda naurettavuutta erilaisiin pilaohjelmiin.

Matkiminen voi liittyä toisinaan myös psyykkisiin häiriöihin. Tunnetaan esim. erityinen matkimisneuroosi (saks. Nachahmungsneurose), jota on tavattu varsinkin lasilla ja nuorilla. Siinä matkiminen ja tottuminen voivat johtaa vartalon ja raajojen virheasentoihin tai toiminnanhäiriöihin. Toisaalta varsinkin lapsilla keskushermoston kehityshäiriöt ja vammat voivat haitata matkimisen normaalikehitykselle antamaa hyötyä.

Kirjoitus on valmistunut elokuussa 2008.

Kirjallisuutta:

Encyclopaedia Britannica 11th Edition, 1910, Vol 14, hakusana Imitation.

Kinnarinen, Tuula: Peilisolut auttavat ymmärtämään muita. Tiede 2005: 8: 18–22.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON