Arno Forsius

Vanhan Mesopotamian lääkintätaito

Mesopotamiassa eli Kaksoisvirran maassa, nykyisen Irakin alueella, oli noin 4000–600 eKr. vallassa useita eri kansoja toisensa jälkeen, mutta sosiaaliset, uskonnolliset ja elämäntapaan liittyvät perinteet muuttuivat hyvin hitaasti. Kulttuuri oli kehittynyttä ja maassa oli suuria kaupunkeja. Mesopotamiassa oli jo noin 3750 eKr. vesijohto- ja viemärijärjestelmiä, vieläpä jatkuvalla vesihuuhtelulla toimivia käymälöitäkin.

Vallinneen uskonnon pääjumalat samaistettiin taivaankappaleisiin, joiden vaikutusten uskottiin heijastuvan peilikuvan tavoin maahan. Uskontoon liittyvä tähtitaito, astrologia, lisäsi tähtitaivaan tuntemusta ja oli perustana kalenterin keksimiselle. Mesopotamiassa keksittiin myös kirjoittaminen nuolenpäämerkkien avulla savitauluihin, joita on säilynyt runsaasti. Ennustaminen oli suosittua ja tärkeimmäksi ennustuskeinoksi tuli astrologia. Lisäksi ennustamiseen käytettiin uhrieläinten maksaa ja myös epämuodostumia pidettiin ennusmerkkeinä.

Aja oli auringon jumalan Shamashin puoliso, sukupuolisen rakkauden ja hedelmällisyyden jumalatar, eräs rakkauden jumalatar Ishtarin ilmestymismuoto. Nintu oli synnytyksen jumalatar, jota palvottiin Kesh -kaupungissa. Vesiparannustaidon herra oli Enki, joka oli perinyt lääkäriominaisuutensa isältään, suurelta lääkäriltä Siniltä. Ninkarrak oli eräs lääkärijumalatar Gulan ilmestymismuoto. Hänen muita nimiään olivat Merikud, "Leikkaava veitsi", ja Sabad, "Suonenavaaja", jotka viittaavat kirurgisten toimenpiteiden käyttöön Mesopotamian lääkintätaidossa.

Sairauksia pidettiin rangaistuksina synneistä. Pahojen henkien uskottiin vahingoittavan ihmistä, elleivät jumalat suojanneet heitä. Tautien ehkäisyyn käytettiin amuletteja. Sairausdemoneista lähestyivät ihmistä ihon kautta Asaku, kurkun kautta Namatru, kaulan kautta Utuku, rinnan kautta Alu, ruumiin keskiosan kautta Etimmu, käsien kautta Gallu ja jalkojen kautta Ilu. Myös noidat voivat aiheuttaa tauteja. Hammasmädän ja monen muun sairauden syynä pidettiin tautimatoa. Lepra ymmärrettiin tarttuvaksi taudiksi ja sen ehkäisemiseen käytettiin eristämistä.

Savitaulujen nuolenpääkirjoituksissa noin vuodelta 2000 eKr. on vanhin tunnettu lääkintätaitoon liittyvä teksti. Assurbanipalin ajan (669–633 eKr.) savitauluissa oli kuvauksia monista sairauksien oireista ja lääkkeistä. Mesopotamiassa tunnettiin silmien ja hengityselinten sairauksia, kuumetauteja, tippuri sekä keltatauti, joka yhdistettiin maksaan. Lisäksi teksteissä mainitaan mm. migreeni, hämäräsokeus, välikorvantulehdus, keuhkopussintulehdus, munuaiskivet, halvaukset ja syyhy.

Tautien määrittely oli epätarkkaa. Oireita kyllä kuvattiin, mutta niiden syitä ei pystytty erittelemään. Ennustamista käytettiin myös tautien määrittelyyn. Tauteja käsiteltiin kirjoituksissa ruumiinosien mukaan, jolloin esim. pään tauteihin luettiin erilaiset sairaudet kaljupäisyydestä mielisairauksiin ja kuumetaudeista silmäsairauksiin. Savitauluissa kuvattiin sairauksien ohella myös niiden ennustetta.

Elimistön rakenteen ja toimintojen tuntemus oli puutteellista. Ruumiit haudattiin luultavasti uskonnollisista syistä koskemattomina eikä niitä avattu. Anatomisia tietoja kertyi ehkä sodissa vaikeasti haavoittuneista sekä uhrieläinten sisälmyksistä. Silmiä ja korvia pidettiin tarkkaavaisuuden sijaintipaikkoina. Ymmärrys yhdistettiin sydämeen, mielenlaatu maksaan ja sääliväisyys vatsaan. Unien selittäminen oli suosittua.

Papin ja lääkärin tehtäviä ei ollut erotettu toisistaan. Sairas turvautui tavallisesti ensin loitsupappiin demonien karkottamiseksi. Lääkäri oli vuorossa vasta seuraavana. Useita jumalia pidettiin lääkäreinä. Veden jumala Enki eli Ea oli lääkäreiden opettaja, mistä syystä lääkäriä nimitettiin myös vesitietäjäksi. Hammurabin (1728–1686 eKr.) laissa käytettiin lääkäristä nimitystä asum, joka on johtunut sumerin sanasta a-zu, vesitietäjä. Toinen lääkäriä tarkoittava sana oli i-zu, öljytietäjä. Siitä voidaan päätellä, että vesi ja öljy olivat hoidossa yleisesti käytettyjä aineita.

Hammurabin lakikokoelmassa 13 pykälää käsittelee lääkärin, eläinlääkärin ja parturin toimen harjoittamista. Laissa on määräyksiä epäonnistuneen hoidon johdosta annettavista rangaistuksista sekä hoidoista perittävistä palkkioista. Kirurgiaa ei lääkintätaitoa käsittelevissä teksteissä mainita, mutta Hammurabin laeista päätellen sitä on käytetty. Kirurgian harjoittajat näyttävät olleen toiminnastaan vastuussa suoraan esivallalle, kun taas pappislääkärit olivat vastuussa teoistaan jumalille. Hovin lääkärikunnan keskuudessa oli hyvin järjestetty arvoasteikko. Lääkärien sinettejä on säilynyt jo noin vuodelta 3000 eKr.

Lääkkeitä käytettiin sekä sisällisesti että ulkonaisesti. Niitä valmistettiin kasveista, eläinkunnan tuotteista ja mineraaleista. Assurbanipalin savitauluista on löydetty 250 kasviperäistä ja 120 mineraaliperäistä lääkeainetta. Unikkoa ja lemmenmarjaa (mandragora) käytettiin kivun lievittämiseen ja unilääkkeeksi. Masennusta ja hermokipuja hoidettiin cannabiksella. Virtsarakon kouristukseen, kuukautiskipuihin ja astmaan annettiin belladonnaa. Syyhyä hoidettiin rikillä ja ihon ärsyttämiseen käytettiin sinappia. Lisäksi tunnettiin pärskäjuuri ja villikaali. Useiden lääkkeiden vaikutus perustui pelkästään magiaan. Lääkkeiden ohella käytettiin myös vesi- ja öljyhoitoja sekä suoneniskua. Lisäksi tunnettiin fysikaaliset hoitotavat, kuten hieronta, voimistelu ja liikunta. Apuvälineistä tunnettiin megafoni ja kuulotorvi sekä virtsakatetri jo noin 900 eKr.

Mesopotamian lääkintätaito on vaikuttanut kreikkalaisen ja juutalaisen lääketieteen kehitykseen varsinkin lääkkeiden käytön osalta. Astrologialla, joka levisi Mesopotamiasta kaikkialle läntiseen maailmaan, oli myöhemmin suuri merkitys lääketieteessä.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1996: 35: 3800.

Kirjallisuutta:

Companion Encyclopedia of the History of Medicine, Volumes 1–2. Edited by W. F. Bynum and R. Porter. First published 1993, Reprinted 1994. London.

Fåhraeus, R.: Läkekonstens historia, En översikt. I. Albert Bonniers förlag, Stockholm. 1944.

Lundberg, U.: Ur antikens och orientens medicin. C. W. K. Gleerups förlag, Lund, Malmö1948.

Lyons, A. S. and Petrucelli, R. J. II: Medicine, An Illustrated History. Harry N. Abrams, Inc., Publishers, New York. Japan 1978.

Schott, H. (und Mitarbeiter): Die Chronik der Medizin. 1. Auflage 1993, Printed in Belgium 1997.

Sigerist, H. E.: Grosse Ärzte. Eine Geschichte der Heilkunde in Lebensbildern. München 1932.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON