Arno Forsius

Naantalin luostarin lääkekirja

Naantalin birgittalaisluostari Nadhendaal, Vallis Gratiae, "Armon laakso", aloitti toimintansa vuonna 1440. Sen kukoistuskautta kesti vain vuosisadan loppuun ja jo seuraavan vuosisadan aikana se kuihtui hitaasti hiipuen.

Luostarien tehtäviin kuului noihin aikoihin sairaiden hoito eräänä laupeudentyön muotona. Siihen liittyen oli Naantalin luostarissakin oma lääkekirja, "nadhen dals closters book". Se on ensimmäinen Suomea varten kirjoitettu lääkintäopas ja ansaitsee sellaisena lyhyen esittelyn maamme lääketieteen historian kuvausten joukossa.

Aivan ilmeisesti Naantalin luostarin lääkekirja on kirjoitettu 1440-luvun aikoihin, jolloin luostarikin perustettiin. Todennäköisesti tämä käsinkirjoitettu ruotsinkielinen kirja on valmistettu alunperin Ruotsissa Vadstenan emoluostarissa ja toimitettu sieltä sairaanhoidon ohjeeksi Naantalin luostariin. Naantalin luostarin kirjan alkuperäiskappaletta säilytetään nykyään Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa.

Tekstivertailujen perusteella on erittäin ilmeistä, että tämä lääkekirja on kopioitu tanskalaisen lääkärin Henrik Harpestraengin (k. 1244) lääkärikirjasta tai sen kopioista. Alkuperäisen tekstin laatijalla on joka tapauksessa ollut yksityiskohtaista tietoa sen aikaisesta sairauksien lääkehoidosta.

Kirjassa mainitaan vain kaksi vanhan ajan lääketieteen auktoriteettia, roomalainen Plinius (23—79 jKr) ja juutalainen Isaac (830-920). Suomyrtin esittelyn lopussa lukee nimittäin: ”Kaikki tähän mennessä sanottu on olemassa mestari Pliniuksen ja mestari Isaacin kirjoissa.”

Naantalin luostarin lääkekirja on varsin suppea ja se käsittäisi painettuna suunnilleen 8 sivua. Kirjassa selostetaan kahdeksaa yleisesti käytettyä rohdosta ja niiden käytön aiheita. Rohdokset ovat seuraavat: thus-suitsuke, kataja, mirha, sinappikasvi, castoreum eli majavanhausta, koiruoho eli mali (absinthum), nokkonen ja suomyrtti. Viimeisenä kirjassa on oma kappaleensa päänahan hilseilyn ja rupien hoidosta.

Thus-suitsuke oli halvemman laatuista olibanum-hartsia, jota saatiin Boswellia Carteri -puusta. Mirha tai mirhami puolestaan oli eräistä Commiphora -kasveista saatavaa kumihartsia. Nämä olivat tuontitavaraa kuten sinappikasvikin. Majavanhausta oli majavalla lähellä sukuelimiä sijaitsevan rauhasen voidemaista eritettä. Sen korvikkeena voitiin käyttää majavan virtsaa ja rasvaa. Majavanhaustaa sekä katajaa, koiruohoa, nokkosta ja suomyrttiä saatiin kotimaasta.

Kirjoituksessa mainitaan lisäksi eräitä muita lääkeaineita. Ne ovat esiintymisjärjestyksessä (vähemmän tunnetut kasvirohdot selitettyinä): ruusuöljy, aloe (Aloe vera -kasvin hartsimainen erite), origanus (Origanum majorana- eli Majorana hortensis-kasvi), kuivatut viikunat, anis (Pimpinella anisum -ruohosta saatava öljy), kaneli, ruuta (Ruta graveolens -kasvi), salvia (Salvia officinalis -kasvi), nardus (Nardostachys jatamansi -kasvista saatava öljy), häränsappi, suopursu, kamomilla, krassi, orvokinlehti, piparjuuren lehdet, tammentuhka, -lehdet ja -kuori, tulikivi (rikki), celidonia (Chelidonium majus -kasvi), aluna, suola, sianmaha, sian- ja lehmänlanta, viininsakka ja staphisagria (Delphinium staphisagria -kasvin siemenet).

Lääkkeitä annettiin sisällisesti tai ulkonaisesti eri tavoin valmistettuina. Kasveista käytettiin lääkkeenvalmistukseen yleensä kukkia, marjoja, lehtiä ja juuria. Lisäaineita eli vehikkeleitä, joiden avulla lääke valmistettiin tai nautittiin, olivat esimerkiksi sadevesi, naisenmaito, lehmänmaito, etikka, olut, viini, öljy, hunaja, munanvalkuainen, vehnäjauhot sekä sian-, lampaan- ja hanhenrasva.

Naantalin luostarin lääkekirjassa hoitojen kohteena mainittuja sairauksia olivat esim. seuraavat taudit: silmien sameus, korvasärky, halvaukset, kaatumatauti, kouristukset, päänsärky, pahan veren ja nesteen kertyminen elimistöön, verenvuodot, vatsavaivat, sisälmysmadot, raskaus ja synnytys, paiseet, ihottumat, tuoreet haavat, luunmurtumat, skorpionin, hämähäkin ja käärmeen puremat, koiranpurema, palovammat, verenvuoto, pahanhajuinen hengitys ja jopa kaljupäisyys.

Lääkkeiden käyttö perustui eräitä harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta vanhalta ajalta periytyneisiin menettelytapoihin ja taikauskoon. Esimerkkinä lääkekirjan hoitotavoista on mirhan käyttöä kuvaava osa:

Mirha (mirhami) on kuuma [humoraalisilta ominaisuuksiltaan] ja sillä on voima vahvistaa vatsaa ja vahvan voimansa vuoksi se vetää haavoja kiinni. Mirhalla on voima irrottaa pahoja nesteitä ruumiissa ja se vähentää niitä keskinkertaisesti ja säilyttää kuolleen ihmisen ruumiin mätänemättömänä jos se voidellaan mirhavoiteilla. Samoin se jaksaa säilyttää täyden voimansa pilaantumatta hyvinkin sata vuotta. Samoin mirha [mirhan jyväset] on joskus pientä ja joskus suurta, ja sinun on tiedettävä, että se joka on keltaista päältä ja hieman vaalean punaista sisältä ja hohtaa läpi, se on hyvää. Se vahvistaa vatsaa kuten aikaisemmin on sanottu, ja se puhdistaa [ruumiin] yläosassa rinnassa pahoja nesteitä, jotka vahingoittavat maksaa ja keuhkoja ja sydäntä. Samoin se ottaa pois pahan hajun suusta ja kaiken pahan hammastarhasta, ja parantaa siellä nesteitä ja kuivattaa niitä. Samoin se puhdistaa ja lääkitsee mätähaavat huulissa. Samoin se vahvistaa aivoja. Samoin se vahvistaa kovin sitä paikkaa, jossa lapsi makaa äidin vatsassa ja se kuivattaa kaikkia ylimääräisiä nesteitä samassa paikassa, ja auttaa lasta joka siellä sisällä on siitettynä. Samoin se tappaa matoja korvista. Samoin se poistaa kuollutta lihaa haavoista ja lisää niissä hyvää ja elävää lihaa ja säilyttää sen vahingoittumatta. Samoin se tuo pois suolinkaiset vatsasta. Samoin se tuo pois kuolleen lapsen [kohdusta]. Samoin vaikka sitä ei panna enempää kuin yksi jyvänen juomaan, niin se kelpaa pitkälliseen yskään ja vialliseen hengen kulkuun, ja sivujen särkyyn ja siihen että jonkun sisuksissa on haavoja. Samoin jos pidetään mirhaa kielen alla ja nieleskellään, kun [neste] valuu ja kostuttaa, silloin se lievittää painunutta ääntä ja tekee sen kirkkaaksi. Samoin sitä ei oteta enempää kuin yksi jyvänen, kun vilutauti iskee, ja silloin se auttaa. Samoin kun sekoitetaan mirhaa viinin kanssa ja pestään [sillä] pää, silloin se kelpaa pään särkyyn. Samoin kun sitä sekoitetaan silmävoiteeseen, niin silloin se auttaa saamaan kirkkaan näön. Samoin mirhan sanotaan keitettynä öljyssä tai viinissä tai muissa juomissa, ja siten juotuna, olevan hyvää ennen juominkia ja se auttaa miestä nukkumaan, se on koeteltu. Samoin kun mirhaa sekoitetaan tai hierotaan johonkin nesteeseen tai voiteeseen ja voidellaan sen kanssa ruumista, silloin ei tule kirppuja tai täitä, ja ne pakenevat sen kitkeryyttä.

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin lyhyempänä Suomen Lääkärilehdessä 1991: 16:1640. Tarkistettu ja lisätty heinäkuussa 1999.

Kirjallisuutta:

Peldán, K.: Suomen farmasian historia. Helsinki 1967

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON