Arno Forsius

Nälänhätä ennen ja nyt

Nälänhätä järkyttävine näkyineen on joukkoviestimien välityksellä toistuvasti muistuttamassa siitä, että maailmassa on yhä paljon asukkaita, joilla ei ole riittävästi edes ravintoa. Historian varrella on aikaisemminkin ollut lukuisia ajanjaksoja, joiden aikana suuret määrät ihmisiä on menehtynyt ravinnon puutteeseen ja sitä seuranneisiin tauteihin. Nälkä onkin aina ollut eräs terveydenhuollon suurista ongelmien aiheuttajista. Tässä kuvauksessa on mahdollista kertoa vain joitakin esimerkkejä niistä suunnattomista kärsimyksistä, joita maailman kansat ovat joutuneet kokemaan nälänhädän yhteydessä.

Katovuodet ja niitä seurannut viljan hinnan nousu olivat täällä Pohjolassakin toistuvasti terveysviranomaisten huolen aiheena. Ruotsissa Itä-Göötanmaan piirilääkäri Johan Otto Hagström kirjoitti maaliskuussa 1766 Collegium medicumin esimiehelle Abraham Bäckille: ”Tämä elintarpeiden kalleus ei voi muuta kuin aiheuttaa sairautta ja kulkutauteja. Elannon kalleus on, kuten Loftan rovasti Litsenius ilmaisee, kaikkea samaa kuin nälänhätä, väestölisäyksen vihollinen, terveyden tuho, sairauksien lähde ja kulkutautien siemen. Tässä eivät auta lääkkeet, lastenkasvatus, hospitaali, lasaretti eikä naimisiinmeno. Hankkikaa leipää kohtuulliseen hintaan, niin kaikki voidaan voittaa, mutta ilman tätä on kaikki turhaa. Niinpä piirilääkärit saavat lääkkeillään yhtä vähän aikaan kuin palovahdit kivääreillään, niin kauan kuin elintarpeiden hinnat nousevat valtakunnan korvaamattomaksi vahingoksi.”

Väestönlisäyksen aiheuttama uhka

Nälänhädän syynä on epäsuhta, joka on syntynyt väestön määrän ja käytettävissä olevan ravinnon välille. Yleisin syy väestömäärän nopeaan lisäykseen tietyllä alueella on ihmisten muutto sinne sodan tai luonnonkatastrofin seurauksena. Suuren syntyneisyyden aiheuttama luonnollinen väestönkasvukin voi parissa sukupolvessa johtaa tilanteeseen, jossa ravinnosta on puutetta. Englantilainen Thomas Robert Malthus (1766—1834) kiinnitti huomiota väestönkasvun kiihtymiseen Euroopassa 1700-luvulla. Hänen teoriansa mukaan väestön määrä pyrki jo silloin lisääntymään nopeammin kuin elintarvikkeiden tuotanto.

Elintarvikkeiden puutetta ei kuitenkaan ilmaantunut näköpiiriin vielä pitkiin aikoihin. Malthusin ennustukset alkoivat käydä toteen vasta 1900-luvun loppupuolella. Siihen saakka elintarvikkeiden puute olisi voitu poistaa tasaamalla ruokavaroja maanosien välillä. Nyt elintarvikkeiden tuotannon lisääminen on selvästi vaikeutunut ja nykyisenkin tason ylläpitäminen on mahdollista vain luontoa riistämällä ja köyhdyttämällä.

Elintarvikkeiden puute

Elintarvikkeiden saannin tyrehtyminen on ollut useimmin nälänhädän aiheuttajana. Enimmäkseen se on ollut seurausta ravintokasvien tuhoutumisesta poikkeuksellisten luonnonolojen johdosta. Tavallisimpia syitä ovat olleet pitkäaikainen kuivuus, runsaat sateet ja tulvat sekä halla. Myös kasvien taudit ja tuholaiset ovat usein aiheuttaneet vaikeita nälkäongelmia. Laajoja kasvituhoja ovat aiheuttaneet mm. vaeltavat heinäsirkkaparvet ja perunarutto, eläintuhoja puolestaan mm. pernarutto ja eräät trooppiset eläintaudit. Harvinaisempia syitä ovat olleet suuret pyörremyrskyt ja laajat tulivuoren purkaukset.

Niukat varastot ja huonot kuljetusmahdollisuudet olivat aikaisemmin esteenä avustustoimille. Vaikeuksia lisäsivät monta kertaa sodat, poliittiset asenteet ja kauppasaarrot. Nälänhädästä toipumista ovat hidastaneet siemenviljan puute, työikäisen väestön menehtyminen, sotatilan jatkuminen sekä elintarvikkeiden hinnan kohoaminen.

Ravinnon puutteen aikana on jouduttu usein turvautumaan korvikeravintoon. On ollut myös aikoja, jolloin nälkä on pakottanut ihmiset syömään toisiaan, jopa vanhemmat omia lapsiaan.

Nälästä kärsivillä ihmisillä vastustuskyky tartuntatauteja kohtaan on alentunut ja myös kyky sietää tautien rasituksia on heikentynyt. Ravinnon sisältämien suoja-aineiden, kuten valkuaisen, vitamiinien ja hivenaineiden määrä saattaa jäädä liian niukaksi silloinkin, kun ravintoa muuten saadaan riittävästi.

Nälänhätään tavallisesti liittyvä väestön liikehtiminen ja siitä johtuva liikakansoitus ovat omiaan edistämään tartuntatautien leviämistä. Sen vuoksi nälänhädän kintereillä seuranneet kulkutaudit ovat usein lisänneet kuoleman satoa. Nälkää on käytetty varsinkin diktatuureissa myös vallanpitäjien keinona alistaa vastustajiksi ja vihollisiksi koettuja kansalaisia. Esim. natsi-Saksan keskitys- ja tuhoamisleirit toisen maailmansodan vuosina 1939—1945 olivat tyypillisesti nälkäleirejä.

Varhaisempien aikojen nälänhätiä

Monesta nälänhädästä ei ole luultavasti jäänyt lainkaan tietoja historiaan. Joistakin taas tiedot ovat puutteelliset eikä niiden laajuutta, kestoa ja tuhoja tunneta riittävästi. Toisaalta nälänhädät ovat olleet yhteiskunnille usein tuskallisia kokemuksia, joiden seuraamuksia helposti suurennellaan aikojen kuluessa.

Vanhin kirjallinen tieto nälänhädästä on Egyptistä noin vuodelta 3500 eKr. Pitkällinen kuivuus sekä heinäsirkkaparvet ovat toistuvasti aiheuttaneet katovuosia Egyptissä. Vuosina 1064—1072 siellä oli seitsemän vuoden nälänhätä, jonka ajalta on tietoja ihmissyönnistä.

Roomassa kerrottiin tuhansien nälkää näkevien ihmisten heittäytyneen vuonna 436 eKr Tiber-jokeen. Keski- ja Länsi-Euroopassa oli vuosina 1315—1317 runsaista sateista johtunut nälänhätä, johon kuoli laajoilla alueilla yli 10 % väestöstä. Rukiin tähkissä oli usein torajyviä, joiden sisältämä ergotamiini lisäsi nälän tuhoja aiheuttaen toisinaan kymmenien tuhansien ihmisen kuoleman vuosittain.

Paiserutto eli "musta surma" tappoi Euroopassa 1300-luvun puolivälissä keskimäärin neljänneksen väestöstä ja monin paikoin lähes koko asujamiston. Sen seurauksena esiintyi alueittain nälänhätiä, kun maata viljelevät talonpojat olivat kuolleet.

Intian niemimaa on ollut toistuvasti nälänhädän näyttämönä vuosisatojen kuluessa. Syynä ovat olleet vaihdellen pitkäaikainen kuivuus sekä tuhoisat sateet ja tulvat. Intian Kashmirissa kuoli vuosina 917—918 niin paljon ihmisiä, että sikin sokin olevien luiden peittämä maa muistutti yhtä suurta hautausmaata. Pitkiä nälkäkausia oli vuosina 1148—1159 sekä 1396—1407, jolloin kokonaisia maakuntia autioitui ja ihmiset söivät toisiaan. Kiinassa kuoli vuosina 1333—1337 pelkästään yhdessä maakunnassa nälkään 4 milj. ihmistä.

Uusi aika ei poistanut nälkää

Euroopassa poikkeukselliset säät aiheuttivat toistuvasti ongelmia maataloudelle. Unkarissa kerrotaan vanhempien syöneen lapsiaan nälänhädän vuosina 1505 ja 1586. Englannissa nälkävuosi 1586 sai aikaan maan ensimmäisen köyhäinhoitojärjestelmän luomiseen. Ranskassa kuoli vuonna 1769 nälän seurauksiin noin 5 % väestöstä eli noin 1 milj. asukasta. Irlannissa oli vuosina 1845—1849 perunarutosta johtuneita nälkävuosia, joiden aikana noin 1 milj. ihmistä kuoli ja vielä enemmän lähti siirtolaisina Pohjois-Amerikkaan.

Laajan Venäjän eri alueet ovat joutuneet toistuvasti nälänhädän uhreiksi. Vuonna 1600 oli vaikea kato Venäjällä ja samoin koko Pohjois-Euroopassa, myös Suomessa ja Ruotsissa. Sen kintereillä liikkui pilkkukuume-epidemioita ja Venäjällä kuoli silloin 0,5 milj. ihmistä. Ranskan sotajoukot etenivät vuonna 1812 Napoleonin johdolla Moskovan porteille saakka. Venäläisten käyttämä poltetun maan taktiikka koitui ranskalaisten joukkojen tuhoksi, mutta myös venäläiset itse joutuivat kärsimään nälänhädästä.

Suomen vaikeimmat nälkävuodet olivat "suuret kuolovuodet" 1695—1697. Silloin kuolleita lienee ollut jopa kolmannes asukkaista, runsaat 150 000 ihmistä. Suurella osalla kuolinsyynä oli ankara kulkutauti, ilmeisesti pilkkukuume. Vuosi 1868 muodostui Suomessa erittäin vaikeaksi edellisen vuoden lähes täydellisen kadon vuoksi. Nälkään kuolleita oli tilastojen mukaan suhteellisen vähän, mutta kulkutaudit veivät hautaan paljon ihmisiä. Kuolleisuus oli silloin keskimäärin noin 80 ‰ , kun se yleensä oli noin 30 ‰. Kuolleita oli siten noin 100 000 enemmän kuin tavallisesti.

Intiassa oli vuosina 1594—1598 vaikea nälänhätä, johon kuoli niin paljon ihmisiä, ettei kuolleita pystytty hautaamaan. Silloin kerrotaan tapahtuneen myös ihmissyöntiä. Intian niemimaan keskiosissa oli vuonna 1630 nälänhätä, jonka aikana vanhempien tiedetään myyneen lapsiaan, koska eivät pystyneet ruokkimaan heitä. Vuosina 1702—1704 samalla alueella kuoli nälkään noin 2 milj. ihmistä ja vuosina 1769—1770 3—10 milj. ihmistä eli 10—30 % väestöstä.

Kiinassa oli vuosina 1876—1879 ankara kuivuus kolmena perättäisenä vuotena, minkä seurauksena nälkään kuoli noin 10 milj. ihmistä. Vuosina 1892—1894 Kiinassa oli nälkään kuolleita noin 1 milj.

Nälkäongelmat jatkuvat 1900-luvulla

Intiassa vaikeat nälänhädät toistuivat aina 1940-luvulle asti. Sen jälkeen sattuneet kadot eivät ole aiheuttaneet enää paljon tuhoja avustustoimenpiteiden onnistumisen ansiosta.

Kamputseassa punaiset khmeerit toteuttivat vuosina 1975—1979 väestön pakkosiirtoja aiheuttaen maatalouden romahduksen. Sen seurauksena 1 milj. asukasta kuoli nälkään. Kiina on saanut taistella nälkäongelmiensa kanssa myös tämän vuosisadan puolella. Vuosina 1920—1921 oli Pohjois-Kiinassa 20 milj. nälästä kärsivää, joista 0,5 milj. kuoli.

Vuosina 1928—1929 Kiinassa oli nälänhätä Shensin, Honanin, Kansun maakunnissa. Yksinomaan Shensissä oli silloin 3 milj. nälkään kuollutta. Kiinassa toteutettiin Mao Zedongin määräyksestä vuosina 1958—1961 ns. suuri harppaus. Maa teollistettiin nopeasti, työväki otettiin maaseudulta tehtaisiin ja maatalous määrättiin perustettujen kommuunien huoleksi. Maatalouden tuotto romahti ja seurauksena oli 1960-luvulla ankara nälänhätä, johon arvioidaan kuolleen noin 40 milj. asukasta. Valtaa pitäneen punakaartin ja kommunistien kerrotaan silloin käyttäneen vastustajiaan ravintonaan. Vuosina 1966—1976 ns. kulttuurivallankumous mullisti jälleen maatalouden rakenteita. Seurauksena oli vaikea nälänhätä ja noin 20 milj. nälkään kuollutta.

Neuvostoliitossa kuoli nälkävuosina 1921—1922 Ukrainan ja Volgan alueella paljon ihmisiä, arviot kuolleiden määristä vaihtelevat 1,25 ja 5 milj. välillä. Erityisesti Ukrainassa kuoli vuosina 1932—1934 noin 5 milj. ihmistä seurauksena maatalouden kollektivisoinnista ja siihen liittyvistä toimenpiteistä. Stalinin aikana koko Neuvostoliitossa kuoli nälkään arviolta kaikkiaan 20 milj. ihmistä. Siihen olivat syynä mm. työvoiman siirto maaseudulta kaupunkeihin, väestön pakkosiirrot kansallisuuksien valtasuhteiden muuttamiseksi, yksipuoliset viljelysuunnitelmat, sopimattomat viljelykasvit sekä ammattitaidon ja kannustavan palkkauksen väheksyminen.

Toinen maailmansota vuosina 1939—1945 aiheutti monissa maissa myös elintarvikkeiden puutetta. Suomessakin oli merkittävää elintarvikkeiden niukkuutta varsinkin vuosina 1941—1942. Venäjällä kuoli yksinomaan Pietarissa yli 1 milj. ihmistä nälkään vuosina 1941—1944 kaupungin ollessa saksalaisten sotajoukkojen piirittämänä.

Viime vuosina lähinnä meitä on ollut Jugoslavian alueella erityisesti Bosnia-Hertsegovinassa vallinnut ravinnon puute, jonka syynä oli serbien, kroaattien ja muslimien vuosina 1992—1994 käymä sota. Samalla alueella koettiin uusi väestökatastrofi alkuvuodesta 1999. Albaanien ja serbien välinen kiista autonomisen Kosovon alueen hallinnosta johti aseelliseen selkkaukseen, johon liittyi nopea ja valtava pakolaisaalto Kosovosta erityisesti rajanaapureina oleviin Albaniaan ja Makedoniaan. Suunnattomien pakolaisjoukkojen keskuudessa ravinnon puute oli merkittävä kärsimysten syy. Äkillisesti syntynyt tilanne osoitti, että elintarvikkeiden kuljettaminen ja jakaminen jopa nykyisessä Euroopassa saattaa olla ylivoimaisen hankalaa.

Afrikka nälän kourissa

Afrikan nälkäongelmat ovat tulleet esiin vasta 1960-luvulta lähtien. Niiden syynä on useimmiten ollut pitkäaikainen kuivuus ja tilannetta ovat tavallisesti pahentaneet sisällissota sekä ravinnon tuottamisen, kuljettamisen ja jakamisen vaikeudet. Kongossa (nyk. Zaire) oli vuosina 1960—1961 vaikea nälänhätä, jonka seurauksena lapsilla esiintyi runsaasti valkuaisen puutteesta johtuvaa kwashiorkoria.

Nigeriassa oli vuosina 1967—1969 Biafran sodan ja kauppasaarron aiheuttama nälänhätä, johon kuoli ainakin 1,5 milj. ihmistä. Ankaran kuivuuden seurauksena kuoli Keski-Afrikassa Sahelin alueella nälkään vuosina 1968—1974 0,5 milj. ihmistä ja 5 milj. eläintä. Samalla alueella oli vuosina 1983—1985 jälleen 22 milj. ihmistä vaarassa kuolla nälkään. Kuolleiden luvusta näinä vuosina ei ole varmoja tietoja, mutta se oli huomattavan suuri.

Pohjois- ja Keski-Afrikan alueita koetteli 1960-luvun lopulta pitkäaikainen kuivuus. Etiopiassa kuoli vuosina 1971—1973 nälkään noin 1,5 milj. asukasta, mutta hallitus ei pyytänyt ruoka-apua, koska se pelkäsi maan maineen matkailukohteena kärsivän. Etiopian naapurina olevassa Somaliassa oli vuonna 1974 kuivuudesta aiheutunut nälänhätä. Somalian nälkäongelmat ovat olleet jälleen esillä vuodesta 1991. Niiden syynä oli nyt kuivuuden lisäksi sisällissota. Parin vuoden aikana siellä lienee kuollut nälkään ja sotatoimiin lähemmäs 0,5 milj. asukasta. Kaikkiaan hätäavun tarpeessa oli noin 4,5 milj. asukasta.

Afrikassa vuonna 1994 puhjennut Ruandan sisällissota ja siihen liittynyt pakolaisvyöry toivat esiin useimmat nälänhätään ja sen hoitamiseen liittyvät vaikeudet. Uhreja arvioitiin olleen noin 1 milj., niistä merkittävä osa nälkään ja sen seurauksiin kuolleita.

Kirjallisuutta:

Famine. Hakusana teoksessa The New Encyclopaedia Britannica 4, Fifteenth Edition 1990

Forsius, A.: Katovuosi 1867 ja sen seuraukset Lahden seudulla. Lahden museo- ja taidelautakunta, Tutkimuksia XVII, 1980 (63 s.)

Forsius, A.: Sosiaali- ja terveydenhuollon kehitys Hollolassa ja Lahdessa vuoteen 1865. (Väitöskirja.) Lahden kaupunki. Hämeenlinna 1982 (528 s.)

Forsius, A.: Sosiaali- ja terveydenhuollon kehitys Hollolassa ja Lahdessa vuosina 1866-1985. Lahden kaupunki. Vammala 1993 (606 s.)

Jutikkala, E.: Kuolemalla on aina syynsä. Maailman väestöhistorian ääriviivoja. 2. painos. Porvoo 1988

Turpeinen, O.: Nälkä vai tauti tappoi? Helsinki 1986

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON