Arno Forsius

Ihmisen napa

Tämä kirjoitus on syntynyt eräässä sanomalehdessä esitetyn kysymyksen johdosta. Siinä tiedusteltiin, miksi ihmisen napa on selvästi näkyvä muodostuma, kun se muilla imettäväisillä on varsin huomaamaton.

Navan kehitys

Napa (kreik. omphalos, latin. umbilicus) kehittyy keskelle vatsaa siihen kohtaan, jossa istukan verenkierrosta huolehtivat sikiön verisuonet tulevat vatsaontelon sisältä vatsanpeitteiden läpi. Navasta verisuonet jatkuvat napanuoran sisällä istukkaan, joka on kiinnittynyt raskaana olevan naisen kohdun sisäseinämään. Verenkierto sikiöstä istukkaan tapahtuu pitkin napanuoran kahta napavaltimoa ja istukasta sikiöön pitkin napanuoran yhtä napalaskimoa. Raskaana olevan veri tulee istukkaan pitkin kohdun valtimoita ja poistuu sieltä pitkin kohdun laskimoita. Raskaana olevan ja sikiön veret eivät pääse normaalisti sekoittumaan istukassa.

Sikiökauden alkuvaiheessa sikiöllä on vatsaontelon sisällä navasta ohutsuolen loppuosaan kulkeva ohut käytävä (ductus omphalomesentericus, ductus vitellinus), jonka kautta sikiön ulkopuolella olevan ruskuaispussin sisältämä ravinto pääsee sikiön suoleen. Toinen sen vieressä kulkeva muodostuma on urachus, ohut käytävä, joka sikiökauden alkupuolella johtaa virtsan sikiön virtsarakosta napa-aukon kautta sikiön kalvopussiin, josta se poistuu raskaana olevan verenkierron ja munuaisten kautta ulkomaailmaan. Mainitut käytävät sulkeutuvat sikiökauden aikana yleensä täydellisesti, mutta joskus ne voivat jäädä kokonaan tai osittain sulkeutumatta. Silloin niistä voi esiintyä nesteen eritystä napaan, tai avoimeksi jääneisiin osiin voi kehittyä vakavia tulehduksia. Tunnetuin jäänne em. sikiökauden aikaisista käytävistä on ohutsuoleen liittyvä diverticulum Meckeli, umpipussi, jonka tulehdus muistuttaa oireiltaan ja vaarallisuudeltaan umpilisäkkeen tulehdusta.

Napanuoran kautta kulkevan verenkierron parhaiten tunnettu tehtävä on ottaa vastaan raskaana olevan elimistöstä happea ja ravintoa sekä muita sikiön kehitykselle ja kasvulle tarvittavia aineita, sekä siirtää sikiön elimistöstä aineenvaihdunnan seurauksena syntyvää hiilidioksidia ja muita kuona-aineita raskaana olevan elimistöön, joka sitten huolehtii niiden poistamisesta.

Vatsaontelon elimiä vartalon etupuolelta suojaava vatsanpeite muodostuu sikiökauden aikana kummaltakin sivulta kehittyvistä poimuista, jotka yhdistyvät ja kasvavat kiinni toisiinsa keskiviivassa. Vatsanpeitteen muodostavat ulkoa sisälle päin mentäessä iho, sen alainen rasvakudos, lihakset, jännekalvot ja vatsakalvo. Aivan keskiviivassa on ihonalaisen rasvakudoksen ja vatsakalvon välissä vain luja valkoinen jännesauma, joka toimii vatsanpeitteiden lihasten kiinnityskohtana. Jännesauman molemmilla sivuilla ovat ihonalaisen rasvakudoksen alla poikittainen vatsalihas ja sen alla suora vatsalihas jännekalvoineen. Poikittaiset vatsalihakset ovat ne, jotka voimakkaasti kehittyneinä näkyvät ns. "pyykkilautana" vatsanpeitteissä.

Sikiön napasuonet kulkevat ulos vatsaontelosta valkoisen jännesauman läpi ja kiinnittyvät vatsaontelon seinämään valkoisessa jännesaumassa olevan aukon eli naparenkaan reunoihin. Tämä naparenkaan kohta on raskauden loppuun saakka pehmeä ja napasuonille riittävän väljä, niin että napaverenkierto ei siinä häiriinny.

Sikiön syntyessä sen verenkierrossa tapahtuu nopeasti suuria muutoksia. Keuhkojen avautuessa käynnistyy myös ns. pieni verenkierto keuhkojen kautta, keuhkovaltimon ja aortan välissä ollut valtimotiehyt eli ductus arteriosus sulkeutuu ja pari minuuttia syntymän jälkeen verenkierto napanuorassa lakkaa. Viime mainittu huomataan siitä, että napavaltimot lakkaavat sykkimästä.

Napavaltimoiden lakattua sykkimästä sidotaan napanuora umpeen n. 2–3 cm:n päässä vastasyntyneen vatsasta napanuoran ympäri kierretyllä ja solmitulla langalla, minkä jälkeen napanuora katkaistaan vähän sitomiskohdan ulkopuolelta. Napanuoran tynkä surkastuu nopeasti ja putoaa pois tavallisesti viikon kuluessa. Tyngän irtoamiskohtaan muodostuu arpi, joka kiinnittää ihon navan kohdalla alla olevaan jännesaumaan. Myös siinä ollut aukko, naparengas, jonka kautta napasuonet olivat kulkeneet, umpeutuu tavallisesti pian. Jokaisella ihmisellä on persoonallinen napa ja esim. identtisillä kaksosilla navat ovat tavallisesti muodoltaan toisistaan poikkeavat.

Primitiivisissä yhteiskunnissa napanuora on saatettu katkaista puremalla, kuten useat eläimet sen tekevät. Pureminen oli ilmeisesti eduksi napavarren verenvuodon lakkaamisen kannalta. Jos napanuora katkaistaan teräaseella leikkaamalla, se saattaa vuotaa verta, joskus kohtalaisen runsaastikin. Sen vuoksi napavarsi on sidottava umpeen. On luultavaa, että se on joskus aikaisemmin tapahtunut tekemällä solmu napavarteen. Jo ainakin 1500-luvulla napavarsi suljettiin langan avulla. 1960-luvulta lähtien napavarren sulkemiseen on käytetty mm. tiukkaa kumirengasta ja myöhemmin 1900-luvun lopulla metallista tai muovista valmistettuja sulkimia. Napavarren sitomisessa ja hoidossa on noudatettava erityistä puhtautta tulehdusten välttämiseksi.

Ihmisen kuopalla oleva napa syntyy siis edellä kerrotulla tavalla. Se on ihmislajille tyypillinen ominaisuus, jonka kehityksen ainoana vaikuttajana näyttäisi olevan sikiön ja istukan välisen verenkierron turvaaminen. En pysty käytettävissä olevien tietojen perusteella selittämään, onko selvästi näkyvästä navasta tai sen syntyyn johtaneista vaiheista ollut jotakin merkittävää etua ihmislajin kehitykselle ja elämässä selviytymiselle. Tämä selitys jättää avoimeksi kysymyksen, miksi napa on muilla imettäväisillä selvästi huomaamattomampi ja vähäisempi muodostuma kuin ihmisellä.

Navan alueen vikoja ja sairauksia

Navan seudussa esiintyy toisinaan synnynnäisiä epämuodostumia tai myöhemmin ilmaantuvia vikoja, jotka ovat yhteydessä navan seudun sikiökehitykseen. Eräitä niistä on mainittu jo edellä. Seuraavassa on muutamia esimerkkejä muista navan alueen epämuodostumista.

Vatsahalkio (kreik. schistosomia)

Edellä kuvattu vatsanpeitteiden lihasten ja jännekalvojen kehittyminen sikiökauden aikana voi jäädä puutteelliseksi, niin että oikealta ja vasemmalta kasvavien kudospoimujen reunat eivät yhdisty. Silloin vastasyntyneelle jää vatsaontelon etupuolelle keskiviivan seutuun kapeampi tai leveämpi alue, jonka kohdalla vatsaontelon elimistön suojana on vain ohut ja venyvä vatsakalvo. Tällaista epämuodostumaa nimitetään vatsahalkioksi (schistosomia). Vatsanpeitteiden puutokset korjataan kirurgisin toimenpitein. Suurten puutosten hoidossa tarvitaan joskus useita leikkauksia.

Napatyrä (kreik. omphalocele, latin. hernia umbilicalis, suom. aik. "napapuhku")

Vatsanpeitteissä napasuonia varten ollut aukko ei aina sulkeudu lapsen syntymän aikoihin täysin, ja toisinaan se voi jäädä kokonaan sulkeutumatta tai rakenteeltaan heikoksi. Noin viidellä prosentilla vastasyntyneistä on pieni napatyrä, joka häviää muutamassa viikossa tai viimeistään parissa vuodessa naparenkaan kasvaessa umpeen. Jos napatyrän portti on väljä, sinne voi pullistua vatsaontelon puolelta osa vatsapaitaa, mutta ei yleensä suolta. Napatyrästä voi aiheutua kipuja, ja haittojen ilmaantuessa napatyrä voidaan korjata leikkauksella. Pikkulapsilla on käytetty hoitona navan yli poikittaissuunnassa kiristettyä laastaria. Aikuisilla napatyrän osasyinä voivat olla mm. raskaudet naisilla sekä runsas lihavuus molemmilla sukupuolilla.

Napatulehdus (kreik. omphalitis)

Sisään vetäytyneessä navassa, varsinkin jos napakuoppa on ahdas ja paksun rasvakudoksen johdosta syvä, voi esiintyä erilaisia tulehduksia. Napakuoppaan kertyy helposti ihon eritettä, vaatenöyhtää ja vieläpä vaatteiden alle pudonnutta ruokaa, mikä lisää tulehdusvaaraa. Toinen tulehdusvaaraa lisäävä tekijä on napakuopan kosteus esim. pestessä käytetyn veden tai lisääntyneen hikoilun seurauksena. Sienitulehdukset ovat kohtalaisen yleisiä navan ihossa. Myös navan reunan ihossa nykyään käytetyt "lävistykset" lisäävät navan seudun tulehdusvaaraa ja aiheuttavat herkistymistä käytetyn metalliseoksen aineosille, minkä vuoksi niitä ei pitäisi käyttää lainkaan. Vakavat bakteeritulehdukset voivat olla hengenvaarallisia, mutta ne ovat onneksi harvinaisia.

Eräs vakava ja kuolemaan johtanut, mutta nykyään unohduksiin jäänyt sairaus oli napavarren tulehduksen aiheuttama kouristustauti, joka oli eräs jäykkäkouristuksen eli tetanuksen muoto. Se tunnettiin jo antiikin ajoista lähtien, ja vielä 1800-luvulla siihen kuoli monin paikoin jopa 1/10 osa vastasyntyneistä. Tauti johtui likaisuudesta napavarren sitomisessa ja käsittelyssä. Tilanne korjaantui kehittyneissäkin maissa vasta 1800-luvun lopulla bakteriologian saavutusten myötä.

Kirjoitus on valmistunut marraskuussa 2006.

Kirjallisuutta:

Helsingin Sanomat 29.10.2006, Torsti tietää -palsta, D s. 8.

Useat lääketieteelliset teokset ja sanakirjat.

Palmujoki, K.: Kätilöiden käsikirja 1500-luvulta [Damián Carbón, El libro del arte de las comadres, julk. 1541]. Hippokrates, Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja 2004: 110–129. Jyväskylä 2005.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON