Arno Forsius

Heikki Nyyssölä (1884–1953) – Lahden kunnallissairaalan ylilääkäri

Ylilääkäri Heikki Nyyssölä (1884–1953) toimi Lahdessa kunnallissairaalan ylilääkärinä vuosina 1925–1949, lähes 25 vuoden ajan. Hän oli eräs niistä ihmisistä, joista muodostui legenda jo eläessään. Vielä 1960-luvun lopulle saakka lahtelaiset kertoivat usein muistojaan "Nyyssölä-vainaasta" tai "Neuvoksesta", kuten häntä tuolloin tavallisesti nimitettiin.

Perhepiiri

Heikki Eljas Nyyssölä (aik. Stenlund) syntyi maatalon poikana Ähtärissä 13.3.1884. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Johan August Stenlund ja Eva Collin. Opintojensa loppuvaiheessa Heikki Nyyssölä solmi vuonna 1913 avioliiton sairaanhoitajatar Hilma Maija Hännisen (s. 19.6.1888, k. 24.4.1956) kanssa, jonka vanhemmat olivat maanviljelijä Juho Hänninen ja Eva Katrina Niskanen. Heikki ja Maija Nyyssölän perheeseen syntyi neljä lasta: (1) Evi-Terttu Marjatta, s. 9.3.1914, k. 16.4.1984, fil. kand., 1. puoliso varat. Eino Nuorlahti, 2. puoliso dipl. ins. Kai Jokela; (2) Heikki, s. 18.5.1917, k. 25.5.1917, (3) Maija Annikki, s. 13.7.1919, k. 17.12.1982, lastentarhanop., puoliso lääket. ja kir. tri, professori Paavo Wille Päiviö Waris; (4) Helena Tellervo, s. 28.7.1925, k. 7.10.2003, hum. kand., puoliso fil. maist., professori Gunnar Rosén.

Koulunkäynti ja opiskelu

Heikki Nyyssölä kävi oppikoulunsa Jyväskylän lyseossa ja tuli sieltä ylioppilaaksi joulukuussa 1903. Hän lähti opiskelemaan Helsingin yliopistoon ja liittyi Eteläpohjalaiseen osakuntaan. Hänen opintojensa alkuvaihe sujui hitaasti, sillä puhjennut keuhkotauti viivytti lukuja. Hän oli hoidettavana Nummelan parantolassa Nurmijärven Röykässä, hoiti itsensä huolellisesti ja selviytyi taudistaan voittajana.

Näihin aikoihin Nyyssölä muuten tutustui ensimmäisen kerran Lahden kaupunkiin. Parantolasta päästyään hän ei voinut heti jatkaa lukujaan, ja niin hän tuli asumaan veljensä, asianajaja Eino Nyyssölän luokse, joka toimi Lahdessa vuosina 1906–1908. Aikansa kuluksi ja ansiota saadakseen Heikki Nyyssölä oli silloin täällä hevosajurina noin puolen vuoden ajan. Hän ei toiminut niinkään tavallisena "issikkana" kaupungin alueella vaan ajoi pitkiä kyytejä maaseudulle. Seudun kauniit maisemat ja tähtikirkkaat talviyöt jäivät lähtemättöminä muistoina hänen mieleensä.

Opintojen jatkuttua Nyyssölä suoritti medikofiilitutkinnon eli lääketieteen alkututkinnon vuonna 1908, lääketieteen kandidaatin tutkinnon vuonna 1910 ja lääketieteen lisensiaatin tutkinnon vuonna 1915. Opiskeluaikana hän toimi amanuenssina II sisätautien klinikassa, Kätilöopiston synnytyslaitoksella, ihotautien klinikalla, korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikalla sekä Johannes Silfvastin yksityisessä silmäsairaalassa ja sen poliklinikalla.

Tuohon aikaan oli tapana, että lääketieteen kandidaatit toimivat opintojen loppuvaiheessa lääkärien sijaisina lomien ja virkavapauksien aikana. Nämä sijaisuudet olivat käytännön kokemuksen ohella taloudellisesti merkittäviä ja turvasivat usein opintojen jatkamisen. Nyyssölä oli vuonna 1912 yhden kuukauden Helsingin Diakonissalaitoksen sairaalassa kirurgian ja lastentautien osaston apulaislääkärinä, vuonna 1913 yhden kuukauden Tyrvään vt. kunnanlääkärinä ja samanaikaisesti Vammalan vt. rautatielääkärinä. Vuosina 1913–1915 hän oli 1,5 vuotta Hankasalmen vt. kunnanlääkärinä ja samanaikaisesti rautatielääkärinä Jyväskylän–Pieksämäen radanrakennustyömaalla. Hankasalmella hän toimi vuonna 1913 kunnansairaalan perustamistoimikunnan puheenjohtajana ja sihteerinä.

Erikoistuminen kirurgiksi

Lääkäriksi valmistuttuaan Nyyssölä oli Jyväskylän yleisessä sairaalassa vapaaehtoisena apulaislääkärinä vuosina 1915–1916 ja samanaikaisesti hän toimi maailmansodassa haavoittuneiden venäläisten sotilaiden hoitamista varten perustettujen tilapäisten sotilassairaaloiden alilääkärinä Jyväskylässä ja Haapakoskella. Vuoden 1916 lopulla hän oli 2,5 kuukautta vt. apulaislääkärinä Helsingin yleisen sairaalan I kirurgian osastossa. Näinä aikoina Nyyssölä on yhdessä vaimonsa kanssa suomentanut Margaret Stephens'in teoksen "Woman and Marriage". Se ilmestyi vuonna 1916 nimellä "Nainen ja avioliitto" (WSOY, Porvoo) ja siitä otettiin uusi painos vuonna 1920.

Nyyssölä oli vuosina 1917–1921 Viitasaaren kunnanlääkärinä. Siellä ollessaan hän toimi vuonna 1918 vapaussodan aikana 2 kuukautta Jyväskylän kenttäsairaalan alilääkärinä ja sittemmin Viitasaaren suojeluskunnan lääkärinä. Hänelle myönnettiin vuonna 1918 Vapaudenristin 4. lk:n mitali ja Suomen vapaussodan muistomitali soljen kanssa. Hänestä tuli Suojeluskunnan lääkintäupseeri vuonna 1920.

Lääkärinä Nyyssölä tunsi erikoista mielenkiintoa kirurgiaa kohtaan ja niinpä hän suuntautui tehtävissään tälle erikoisalalle. Hän oli vuosina 1921–1922 Helsingin yleisen sairaalan II kirurgian osastossa vapaaehtoisena apulaislääkärinä. Sen jälkeen hän toimi vuosina 1922–1924 Helsingin yleisessä sairaalassa yliopiston palkkaamana kirurgian klinikan vt. apulaisopettajana kaksi vuotta. Näinä vuosina hän sai professori Richard Faltinin johdolla perusteellisen kirurgisen koulutuksen.

Nyyssölällä oli tekeillä väitöskirja Basedowin taudista eli struumaan liittyvästä kilpirauhasen liikatoiminnasta. Umpieritysrauhasten tutkimus oli silloin nopeasti kehittymässä ja väitöskirjan aineistoa olisi pitänyt laajentaa huomattavasti. Sen vuoksi Nyyssölä katsoi parhaaksi luopua jo pitkälle viedystä työstään. Nyyssölä sai vuonna 1923 Helsingin Lääkäriyhdistykseltä luvan ilmoittaa itsensä kirurgisten tautien erikoislääkäriksi. Vuonna 1924 hän toimi aikaisemman työpaikkansa Viitasaaren kunnansairaalan laajentamistoimikunnan puheenjohtajana ja sihteerinä.

Lahdessa kunnallissairaalan ylilääkärinä

Lahden kaupunginvaltuusto valitsi Heikki Nyyssölän 11.9.1924 kunnallissairaalan eli kaupunginsairaalan ylilääkäriksi, kun viran ensimmäinen haltija ja yksityisen synnytyslaitoksen omistaja Georg Adolf von Zweygberg oli sanoutunut irti sairauden vuoksi 1.9.1924 alkaen. Nyyssölä oli joutunut Helsingissä kirurgian klinikalla kovaan työpaineeseen ja toisaalta hän halusi asettua vakituisiin oloihin. Lisäksi hän piti Lahtea ilmastollisesti parempana, sillä Helsingin raaka ilmasto ylläpiti hänellä jatkuvaa yskää. Mieluisilla muistoilla runsaat 15 vuotta aikaisemmin saattoi olla ratkaiseva vaikutus siihen, että hän hakeutui vakinaiseen virkaan juuri Lahteen.

Kunnallissairaalassa oli viransijaisena vuoden 1924 loppuun asti lahtelainen yksityislääkäri Emil Ernst Niemi, sillä Nyyssölä voi muuttaa Lahteen vasta 1.1.1925. Nyyssölä toimi Lahdessa samalla kunnallissairaalan johtokunnan sihteerinä aina vuoteen 1946 asti, jolloin sihteeriksi tuli kunnallissairaalan taloudenhoitaja Eino Saario. Vaikka Nyyssölä olikin kirurgian erikoislääkäri, kuului hänen hoidettavakseen kunnallissairaalan lasaretti- eli yleissairaalaosastolla kaikkien erikoisalojen piiriin kuuluvia potilaita, kuitenkin kulkutauteja, tuberkuloosia ja mielisairauksia lukuun ottamatta. Siten kunnallissairaalassa hoidettiin kirurgisten tautien lisäksi mm. sisätauteja, korva-, nenä- ja kurkkutauteja, silmätauteja, naistentauteja ja ihotauteja. Huomattava osa potilaista oli lapsia. Kaupunki perusti Nyyssölän kauden alussa synnytyslaitoksenkin, joka tuotti paljon työtä ja huolta.

Talvisodan aikana Nyyssölä oli Lahdessa toimineen 8. Sotasairaalan päällikkölääkärinä 8,5 kk:n ajan. Jatkosodan alussa hän oli jälleen 8. Sotasairaalan johtajalääkärinä 7 kk:n ajan kesäkuusta 1941 tammikuuhun 1942. Sen lisäksi hän toimi vapaaehtoisesti 66. Sotasairaalan johtajalääkärinä kesällä 1942 Äänislinnassa 3 kk:n ajan ja Kenttäsairaala 33:n osastonlääkärinä kesällä 1943 Karhumäessä 3 kk:n ajan. Hänelle myönnettiin Vapaudenristin 3. lk:n mitali vuonna 1940 ja Vapaudenristin 2. lk:n mitali vuonna 1942.

Suuren työtaakkansa vuoksi Nyyssölä ei osallistunut kunnalliseen elämään. Sen sijaan hän oli pitkään mukana Lahden yhteiskoulun luottamuselimissä, vanhempainneuvoston puheenjohtajana vuosina 1933–1945, johtokunnan jäsenenä vuosina 1933–1943 ja sen puheenjohtajana vuosina 1943–1945. Sittemmin hän oli vielä Lahden yhteiskoulun säätiön puheenjohtajana vuosina 1951–1953.

Nyyssölän harrastuksia olivat aikaisemmin puutarha- ja kukkaisviljelys sekä metsänhoito ja metsästys. Myöhempinä vuosinaan Nyyssölä harrasti erityisesti sukututkimusta. Hän oli Keuruun Murtomäen sukuyhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1947–1953. Hänen julkaisemanaan ilmestyi vuonna 1947 "Keuruun Murtomäen sukukirja I". Vuonna 1952 ilmestyi "Keuruun Murtomäen sukukirja II", jonka Nyyssölä julkaisi yhdessä Onni Talaksen ja E. A. Aaltion kanssa.

Nyyssölä jäi eläkkeelle Lahden kunnallissairaalan ylilääkärin virasta 1.7.1949 ja jäi asumaan Lahteen. Hänelle myönnettiin lääkintöneuvoksen arvonimi vuonna 1950. Nyyssölä kuoli Lahdessa 16.11.1953 (hautamuistomerkissä kuolinpäiväksi on merkitty 16.10.1953). Suuret hautajaiset järjestettiin 23.11.1953 Lahden kirkossa, silloisessa puukirkossa, ja Nyyssölä haudattiin Radiomäelle Lahden "Vanhalle hautausmaalle". Sinne on haudattu myös hänen vaimonsa. Haudalla on lisäksi vuonna 1917 aivan pienenä kuolleen Heikki-pojan muistopaasi. Hänen maallinen jäämistönsä oli siirretty Lahteen Ähtärissä olleesta sukuhaudasta.

Kaupungin synnytyslaitoksen perustaminen

Von Zweygbergin lähtiessä vuonna 1924 Lahdesta hän ja kaupunki eivät päässeet sopimukseen sen paremmin synnytyslaitoksen kaupasta kuin vuokraamisestakaan. Synnytyslaitoksen toiminta päättyi, mistä aiheutui monenlaisia hankaluuksia. Nyyssölän tultua Lahteen synnytyksiä yritettiin aluksi hoitaa kunnallissairaalan lasarettiosastolla ja myös kulkutautiosastolla, silloin kun siellä ei sattunut olemaan potilaita. Vuoden 1925 puolella jouduttiin perustamaan väliaikainen synnytysosasto Maatalouskauppa Oy Agroksen talon toiseen kerrokseen Aleksanterinkadun ja Vesijärvenkadun kulmauksessa. Siellä oli hoitopaikkoja 10.

Nyyssölä teki nyt esityksen synnytysosaston ja eräitä muita tiloja käsittävän lisäsiiven rakentamiseksi kunnallissairaalaan Oikokadun puolelle. Varojen puutteessa suunnitelmaa jouduttiin ensin supistamaan huomattavasti ja kielteisen valtionapupäätöksen vuoksi siitä oli luovuttava kokonaan. Lopulta päästiin von Zweygbergin kanssa sopimukseen synnytyslaitoksen vuokraamisesta kaupungille ja niin synnytyslaitos muutti entiseen paikkaansa talon toiseen kerrokseen vuoden 1926 alkupuolella. Hoitopaikkojen määrä täällä oli 12. Seuraavana vuonna synnytyslaitoksen vuokraisännäksi tuli Lahden Suojeluskunta, joka osti talon von Zweygbergiltä. Suojeluskunta sijoitti esikuntansa asuntona olleeseen ensimmäiseen kerrokseen ja rakensi pihapiiriin tykkitallin. Näiden tapahtumien seurauksena moni lahtelainen muistaa synnytyslaitosrakennuksen Suojeluskuntatalona.

Tanhuan huvila

Nyyssölän perhe osti vuonna 1928 Hollolasta läheltä Työtjärven rantaa kesähuvilaksi Tanhua -nimisen talon, jonka omisti puuseppä E. Vaahtoluoto. Talossa suoritettiin melkoisia muutoksia ja laajennuksia. Pihamaalle tehtiin monivuotisten kukkaistutusten reunustamat hiekkakäytävät ja ikkunoiden alla kasvatettiin jaloruusuja, jotka paleltuivat kylminä talvina kerran toisensa jälkeen. Kun Nyyssölä oli ankara tupakkamies, oikea ketjupolttaja, sai rouva Nyyssölä aiheen todeta, että "isän tupakinpoltti ja ruusunkasvatus vievät meidät ahdinkoon".

Nyyssölät rakensivat rannan puolelle tenniskentänkin. Tuohon aikaan tennis oli varsin harvinainen harrastus varsinkin maaseudulla. Koska Tanhuan keittiö oli talon eteläsivulla, oli se kesäaikana varsin kuuma. Sen vuoksi sinne hankittiin keittäjän iloksi sähköhella, sen ajan uutuus. Talossa oli myös puhelin ja Nyyssölällä oli oma auto. Ne olivat tarpeen senkin vuoksi, että Nyyssölä pääsi pikaisesti sairaalaan, kun siellä tarvittiin apua. Alkuaikoina Nyyssölällä oli Buick -merkkinen auto ja sen jälkeen vuoden 1937 mallia ollut Chevrolet. Kertomusten mukaan Nyyssölä autollaan kesähuvilalle mennessä ja sieltä tullessa ajoi keskellä tietä. Lahdessa Nyyssölä muuten käytti mielellään aina "issikkaa", niin kauan kuin niitä oli saatavana. Tämä saattoi liittyä hänen omaan ajurina oloonsa Lahdessa aikaisemmin.

Kesäinen elämä Tanhuassa ja sen naapurissa olleessa Kiviportissa oli varsin vilkasta. Nyyssölän perheellä kävi paljon vieraita Lahdesta. Aikaa vietettiin usein rannalla ja ohjelmassa oli uinnin lisäksi pallopelejä, melontaa ja onkimista. Juhannuksena poltettiin aina kokkoa. Ikimuistoinen tapahtuma oli Nyyssölän vanhimman tyttären häät, joissa tanssittiin, poltettiin kiinalaisia lyhtyjä ja järjestettiin ilotulitus. Talvisin huvila oli tyhjänä, mutta Nyyssölän tyttäret kävivät siellä usein hiihtämässä. Rouva Nyyssölä kyllä valitti, että silloin tulee aina sotkua. Talvi- ja jatkosodan aikana talossa asuttiin myös talvella, mutta sen lämpimänä pitäminen tuotti vaikeuksia. Kesäinen elämä muuttui sotavuosina täysin, sillä silloin tärkein tehtävä oli puutarhan hoito ja ruuan säilöminen talven varalle. Sotien jälkeen Tanhua oli jo seuraavan sukupolven käytössä.

Lahteen kaupunginlääkäriksi juuri muuttanut Hjalmar Söderström oli heinäkuun alussa 1935 vaimonsa Ingridin kanssa vierailemassa Tanhuassa. Rouva Söderström sairastui siellä vatsanväänteisiin, joiden syyksi todettiin umpilisäkkeen tulehdus. Silloin Lahdessa ei ollut vielä sairaankuljetusautoa. Niinpä Lahden palokunnasta lähti matkaan kolme miestä, jotka vuokrasivat kuorma-auton Veljekset Malisen kuljetusliikkeestä. Yksi palosotilaista toimi autonkuljettajana takaisin tullessa ja kaksi palosotilasta seisoi auton lavalla kannattaen potilasta paareilla, toinen selkänsä auton hyttiin nojaten, toinen lavan takapäässä tasapainoillen. Näin selvittiin onnellisesti kunnallissairaalaan ilman, että kuoppaiset tiet ja mukulakivikadut olisivat kohtuuttomasti ravistelleet potilaan aristavaa vatsaa.

Nyyssölä oli ollut aina mietteisiinsä vaipunut ja hajamielinen. Kerran Nyyssölän lähtiessä kesähuvilalta Kyminlaakson Lääkäriseuran juhliin pani rouva Maija Nyyssölä miehensä kaulaan valkoisen pyyhkeen suojelemaan kaulusta pölyltä ja hieltä. Perille saavuttuaan Nyyssölä astui juhlahuoneeseen kaulassaan suuri valkoinen "leukalappu", johon oli kirjailtu punaisella langalla näkyvästi kirjaimet M N (Maija Nyyssölä). Hajamielisyydestä johtunut tapahtuma herätti tietenkin hilpeyttä muissa juhlavieraissa.

Mielisairas ampui Nyyssölää

Eräänä lokakuisena lauantaipäivänä vuonna 1931 pääsi mielisairas mies, joka oli ollut aikaisemmin Nyyssölän potilaana, tämän vastaanoton odotushuoneeseen Vapaudenkadun varrella, samalla ovenavauksella erään pitkämatkaisen potilaan kanssa. Nyyssölän kohdatessaan mies otti sylissään pitämänsä tyynyn alta esiin taskuaseen ja Nyyssölän pyrkiessä pakoon ampui tätä kahdesti rappukäytävässä. Toinen luoti lävisti Nyyssölän keuhkon ja toinen osui selkänikaman haarakkeeseen. Paikalle hälytettiin palosotilaat kantopaareineen ja konemestari Heikki Aavikko kunnallissairaalasta. Lääkärinä Nyyssölä tiesi, että keuhkoon vahingoittuneen kuljetuksen on tapahduttava mieluimmin istuvassa asennossa. Hänet kuljetettiinkin neljän miehen kantamana kunnallissairaalaan nojatuolissa, sinisellä vanupeitolla eli täkillä peitettynä. Eräät tiesivät kaupungilla kertoa, että Nyyssölä oli kääritty Suomen lippuun. Nastolassa Salpausselän lastenparantolassa toiminut kirurgi Arne J. Palmén soitettiin hoitamaan Nyyssölää. Suoritetun leikkauksen jälkeen Nyyssölä toipui kahdessa kuukaudessa työkykyiseksi.

Kunnallissairaalan kirurgi

Kunnallissairaalan ylilääkärin tehtäviin kuului vastata sairaalan lasarettiosastosta eli yleissairaalaosastosta ja synnytyslaitoksesta. Kulkutautisairaalan hoitaminen kuului kaupunginlääkärille. Kunnallissairaalan ylilääkärin apuna oli alilääkäri aina vuoden kerrallaan. Alilääkärin toimikausi alkoi helmikuun alussa ja päättyi tammikuun lopussa sen vuoksi, että hänen viimeisiin tehtäviinsä kuului vuosikertomuksen laatiminen tammikuun aikana. Sairaalassa oli lisäksi usein palkattomia avustajalääkäreitä oppia saamassa. Nyyssölä teki itse opintomatkat Ranskaan vuonna 1935, Ruotsiin vuonna 1936 ja Norjaan vuonna 1939. Norjassa käydessään Nyyssölä oli syömässä eräässä ravintolassa. Tarjoilijan toimitellessa tehtäviään ja kysellessä asiakkaansa toivomuksia, vastaili Nyyssölä tapansa mukaan hänelle: "Just, just." Kun tarjoilija sitten toi laskun, oli maksajaksi merkitty herra Just.

Nyyssölä oli tunnetusti taitava kirurgi ja Lahdessa hän käytti taitojaan kaupunkilaisten ja ympäristön asukkaiden hyväksi. Ennen vuoden 1933 alueliitosta suurin osa potilaista olikin kotoisin ympäristökunnista. Lahden kunnallissairaala oli laajan alueensa ainoa sairaala, jossa oli kirurgian erikoislääkäri jatkuvasti käytettävissä. Sieltä jouduttiin melko harvoin lähettämään potilaita muualle erikoissairaaloihin. Kunnallissairaalassa olikin paljon leikkauspotilaita ja sinne tuotiin päivystystapauksina usein kirurgista hoitoa tarvitsevia tapaturmien uhreja pitkien matkojen takaa. Sen lisäksi kunnallissairaalassa tehtiin synnyttäjille tarvittaessa keisarinleikkaukset. Sotavuosien jälkeen Nyyssölä ei tehnyt enää suurempia leikkauksia.

Nyyssölä oli työssään hiljainen ja rauhallinen. Hänen suhtautumisensa henkilökuntaan ja potilaisiin oli esimerkillistä. Nyyssölän ansiosta kunnallissairaala oli kodikas työkenttä sairaalan koko henkilökunnalle. Poliklinikalla hän jaksoi kuunnella puheliaittenkin potilaiden pitkiä kuvauksia oireistaan, sanomalla vain aina välillä "aivan, aivan" tai "just, just". Alussa henkilökunnan oli kuitenkin vaikea sopeutua uuden ylilääkärin noudattamaan päiväjärjestykseen. Osastokierto oli nimittäin jo aamulla klo 8, sen jälkeen oli vuorossa poliklinikka ja iltapäivällä leikkaukset. Nyyssölä vaati, että osastokierrolla vuoteet olivat sijatut ja lakanat sileinä, minkä vuoksi osastojen aamuista tuli varsin kiireisiä.

Saattoi Nyyssölä joskus sentään osoittaa tiukkuuttakin. Vahtimestarina ollut Paavo Valassalmi kertoi, että hän ei ollut kerran herännyt hälytyskellon soittoon, joka tarkoitti viestinä pannuhuoneeseen "höyry päälle" leikkauksen tullessa. Valassalmi herätettiin sitten oveen jyskyttämällä, mutta aikaa oli kulunut hukkaan puolisen tuntia. Seuraavana aamuna Valassalmi joutui Nyyssölän puhutteluun ja puhuttelun jälkeen seurasi vielä pieni ravistus ohimohiuksista. Nyyssölä oli pitänyt heräämättömyyttä osoituksena niskoittelusta, jollainen ei saanut tulla kysymykseen sairaalassa työskenneltäessä.

Nyyssölän aikana leikkauksessa oli oltava mukana aina tietyt henkilöt. Heitä olivat ylilääkärin lisäksi alilääkäri, nukutuksesta huolehtiva ylihoitaja, leikkaussalin sairaanhoitaja, leikkaussalissa työskentelevä sairaanhoidon harjoittelija ja vahtimestari. Vasta kun ylilääkäri oli todennut, että kaikki olivat paikalla, saattoi leikkaus alkaa. Leikkauksen aikana oli puheoikeus vain leikkaavalla lääkärillä, muiden oli tarvittaessa vastattava hänen kysymyksiinsä hiljaisella mutta selvällä äänellä. Vahtimestaria tarvittiin leikkauksissa sen vuoksi, että Nyyssölä poltti niiden aikana koko ajan tupakkaa. Vahtimestarin työnä oli huolehtia tuhkan karistamisesta ja uuden savukkeen sytyttämisestä. Sitä varten oli vahtimestarinkin pukeuduttava steriileihin vaatteisiin kumihansikkaineen. Myöhemmin Nyyssölä ei polttanut enää leikkauksen aikana, mutta kylläkin ennen sitä käsienpesun aikana.

Todettakoon samalla, että Nyyssölä luopui tupakanpoltosta sodan aikana, kun sitä ei saanut hankittua tarpeeksi laillisella tavalla. Kun hänen nuorin tyttärensä monen vuoden kuluttua tupakoinnin lopettamisesta kysyi isältään, kuinka kauan tupakanpoltto pysyy mielessä, vastasi Nyyssölä siihen: "Lapseni, kyllä se aina on mielessä."

Nuorten lääkäreiden opettaja

Alilääkärin virka Nyyssölän johtamassa Lahden kunnallissairaalassa oli varsin tavoiteltu koulutuspaikka nuorten lääkärien keskuudessa. Nyyssölän alilääkäreistä voidaan mainita myöhemmin professoreiksi tai ylilääkäreiksi ylenneet Sakari Mustakallio, Pekka Tala, Emil Tiitinen, Eino Vaheri ja Paavo Vara. Nyyssölä oli erinomainen opettaja, joka neuvoi uusille alilääkäreilleen alusta lähtien potilaan perusteellisen tutkimisen, käsien pesun ennen leikkausta, haavojen puhdistamisen ennen ompelua, kirurgisen solmun tekemisen ompelulankaan ja kaiken muun tarpeellisen. Leikkauksen aikana Nyyssölä selosti aina, mitä menetelmää oli parasta käyttää missäkin tapauksessa. Kun Nyyssölä totesi oppilaansa saaneen riittävät taidot, annettiin hänelle myös vastuuta leikkauksien itsenäisessä suorittamisessa. Vaikka Nyyssölä ei käytännön kirurgina joutanut itse tekemään tieteellistä työtä, hän kannusti oppilaitaan siihen. Ainakin Suomen kirurgiyhdistyksen kokouksissa Nyyssölä on pitänyt pari esitelmää, vuonna 1927 aiheena oli "Ileus post G.-E. r.p." ja vuonna 1928 "Tyräleikkauksessa huomioitava käytännöllinen seikka".

Nyyssölä esitti käsityksensä ja huomautuksensa alilääkäreilleen hyvin hienotunteisesti. Kerran kunnallissairaalan poliklinikalle oli tuotu kaulaan puukotettu potilas, jonka haavasta virtasi runsaasti vaaleaa nestettä. Alilääkäri ja häntä avustanut lääkäri olivat tuumineet asiaa ankarasti ja keksineet mielestään hyvän selityksen ilmiölle. Paikalle tultuaan Nyyssölä totesi, että asia oli kyllä hyvin ajateltu, mutta siitä huolimatta pitäisi miettiä, mitä anatomian oppikirjassa sanotaan kaulan alueen elimistä. Näin hän johdatti ajatukset imunestettä kuljettavaan rintatiehyeen, joka oli vahingoittunut puukoniskun seurauksena.

Lauantaisin oli alilääkäri Veijo Taivaisen kertoman mukaan tapana poliklinikan jälkeen, että alilääkäri iltapäivällä saattoi kävellen Nyyssölän tämän kotiovelle Vapaudenkatu 8:aan. Erotessa Nyyssölä sanoi aina alilääkärilleen: "Ole rauhallinen!". Nyyssölä suhtautui alilääkäreihinsä kuin perheenjäseniin tai "ottopoikiin", jotka kutsuivat esimiestään "tirehtööriksi". Alilääkärit kutsuttiin usein vierailemaan niin ylilääkärin kaupunkikodissa kuin kesähuvilallakin. Tähän saattoi vaikuttaa sekin, että Nyyssölän omassa perheessä oli vain tyttöjä, ainoan pojan kuoltua pienenä. Nyyssölän entiset alilääkärit muodostivat eräänlaisen veljespiirin, jota yhdistivät muistot joka suhteessa hyvästä esimiehestä ja opettajasta. Kutsuttiinpa heidät vielä vuosien jälkeen syntymäpäiville ja hopeahääjuhliin. Nyyssölän alilääkärit teettivät hänestä muotokuvan, jonka maalasi taiteilija Edvard Ole, ja lahjoittivat sen kunnallissairaalalle.

Sairaalaolojen kehittämistä

Nyyssölän tultua Lahteen lisättiin kunnallissairaalan kummankin yleissairaalaosaston suureen potilashuoneeseen kaksi sairaansijaa. Vuoden 1933 alussa tapahtunut huomattava alueliitos Hollolasta Lahteen edellytti jo sairaalan eräiden tilojen laajentamista. Lasarettiosaston rakennusta korotettiinkin vuonna 1933 yhdellä kerroksella, johon sijoitettiin henkilökunnan asuntola. Sen seurauksena voitiin pohjakerroksessa suorittaa muita tarvittavia järjestelyjä. Kummallekin vuodeosastolle saatiin lisää yksi yhden hengen huone, kun sairaanhoitajat muuttivat osastoilla sijainneista huoneistaan asuntolakerrokseen.

Kunnallissairaalassa ei ollut Nyyssölän kauden alussa vielä röntgenkoneita. Sen vuoksi potilaat vietiin paareilla kantamalla tarvittaessa kuvattavaksi lääket. lis. Emil Ernst Niemen "Yksityiseen röntgen-, diathermia- ja valohoitolaitokseen" Rautatienkatu 3:een. Silloin ei Lahdessa ollut myöskään sairaankuljetusautoa, joka saatiin vasta vuonna 1935. Kun Niemi kuoli vuonna 1934, ostettiin kuolinpesältä röntgenlaitteet kunnallissairaalaan. Sodan jälkeen vuonna 1945 lisättiin jälleen neljä sairaansijaa kummankin yleissairaalaosaston suureen potilashuoneeseen. Kun niissä alunperin oli ollut vain viisi potilassänkyä, oli niitä nyt molemmissa yksitoista. Lisävuoteet saatiin mahtumaan huoneisiin vain vaihtamalla vuoteiden välissä olevat yöpöydät kapeampiin. Nyyssölän aikana kunnallissairaalan yleissairaalapaikat lisääntyivät 32:sta 46:een.

Nyyssölä oli osallistunut aikaisemmin kunnansairaaloiden kehittämiseen ja vuonna 1927 hän otti kantaa sairaalalaitoksen kehittämiseen Suomen Lääkärilehden palstoilla artikkelilla "Maamme sairaaloista". Vähitellen myös Lahden kunnallissairaala olisi ollut monipuolistamisen tarpeessa. Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lahden osaston aloitteesta oli vuonna 1933 vireillä alueellisen lastensairaalan saaminen Lahteen. Nyyssölä puolestaan tiedusteli vuonna 1934 Lahden kaupunginhallitukselta, olisiko Lahden kaupunki halukas muuttamaan sairaalansa maakuntasairaalaksi. Kaupunginhallitus piti järjestelyä suotavana ja kehotti Nyyssölää neuvottelemaan asiasta seudun kunnanlääkärien kanssa.

Vuoden 1935 puolella asian käsittely jatkuikin Kyminlaakson Lääkäriseuran toimesta. Huhtikuussa 1935 pidetyssä kuntien edustajien kokouksessa päätettiin ryhtyä ajamaan Päijät-Hämeen keskussairaalahanketta. Sitä varten valittu väliaikainen toimikunta valitsi puheenjohtajakseen Nyyssölän. Lahden kaupunginhallitus oli suostuvainen luovuttamaan kunnallissairaalan rakennukset keskussairaalalle tiettyä sairaansijamäärää vastaan. Maan sairaalaolojen kehittäminen oli vuonna 1941 esillä Kyminlaakson Lääkäriseurassa Nyyssölän alustuksen pohjalta. Seura lähetti asian johdosta Suomen lääkäriliitolle ja maan lääkäriseuroille valtion viranomaisten toimintaa kirpeästi arvostelevan kirjelmän, jonka Nyyssölä oli luonnostellut.

Sodan vuoksi välillä keskeytynyt Päijät-Hämeen keskussairaalan hanke sai uutta vauhtia vuonna 1943 keskussairaalalain antamisen jälkeen. Nyyssölä oli eräs Lahden kaupungin edustajista kuntien välisissä neuvotteluissa. Lääkintöhallitus piti keskussairaalan sopivimpana sijaintipaikkana n.s. Teivaanmäen aluetta, jonka Lahden kaupunki päättikin vuonna 1945 lahjoittaa valtiolle tarkoitusta varten. Kuntien edustajat valitsivat lokakuussa 1943 keskussairaalatoimikunnan, jonka jäseneksi myös Nyyssölä tuli. Syksyllä 1945 toimikunta lähetti valtioneuvostolle anomuksen, "että Lahden kaupunkiin mahdollisimman pian rakennettaisiin mahdollisimman täydellinen keskussairaala keskussairaalalain mukaisessa järjestyksessä."

Lääkintöhallitus hankki kaikilta kunnilta vuonna 1947 lausunnot ja teki niiden perusteella esityksensä Lahden keskussairaalapiiriin kuuluvista kunnista. Heinäkuussa 1947 valtioneuvosto antoi määräyksen Lahden keskussairaalan perustamisesta ja sen perustamiskirja allekirjoitettiin Lahdessa 7.11.1947. Nyyssölä määrättiin Lahden keskussairaalan rakennustoimikuntaan valtion toiseksi edustajaksi. Heinäkuussa 1948 pidetyssä rakennustoimikunnan kokouksessa oli käsiteltävänä Nyyssölän laatima keskussairaalan ohjelmaluonnos. Tammikuussa 1949 oli jo nähtävänä Teivaanmäeltä varatulle tontille tarkoitetun keskussairaalan pahvimalli, joka oli tehty arkkitehti Erkki Linnasalmen alustavien piirustusten mukaan. Tässä vaiheessa oltiin siis Nyyssölän siirtyessä vuonna 1949 eläkkeelle. Sittemmin asiat mutkistuivat ja hidastuivat niin, että Päijät-Hämeen keskussairaala aloitti toimintansa vasta maaliskuun alussa 1976. Näin Nyyssölän tekemän aloitteen toteutumiseen kului kaikkiaan yli 40 vuotta.

Nyyssölän aikana saatiin sentään aikaan sodan jälkeen synnytyksiä ja naistentauteja koskeva parannus. Synnytyslaitokselle oli lisätty 3 sairaansijaa vuonna 1933, jolloin niitä oli yhteensä 15. Synnytysten hoitaminen vaati enemmän huolenpitoa kuin kunnallissairaalan synnytysosastolla oli mahdollista, erityisesti lääkärien työpanosta ajatellen. Sitä paitsi synnytysosasto oli aivan liian pieni korkean syntyneisyyden vuosina. Suojeluskuntajärjestön lakkauttamisen jälkeen synnytyslaitoksen rakennus saatiin vuonna 1946 lunastetuksi kaupungille ja siitä muodostettiin erikoislääkärijohtoinen naistensairaala. Rakennusta korotettiin yhdellä kerroksella, johon sijoitettiin henkilökunnan asuntola. Helmikuussa 1947 valmistuneiden korjaustöiden yhteydessä synnytysosaston hoitopaikkojen määrä kasvoi 15:sta 26:een ja rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen tuli uutena yksikkönä 18-paikkainen naistentautien osasto sekä leikkaussali aputiloineen. Näin potilaita ei tarvinnut enää kuljettaa paareilla keisarinleikkausta varten pihan yli yleissairaalaosaston puolelle.

Nyyssölän toiminta Kyminlaakson Lääkäriseurassa

Nyyssölä valittiin heti Lahteen muutettuaan vuonna 1925 Kyminlaakson Lääkäriseuran sihteeri-rahastonhoitajaksi. Seuran puheenjohtajana oli silloin kouvolalainen Karl Artur Boström, joka muutti vuonna 1926 Kuortaneelle. Varapuheenjohtajana oli lahtelainen Emil Ernst Niemi. Seuran toiminta alkoi pian näivettyä ja vuonna 1926 se keskeytyi jokseenkin täysin viiden vuoden ajaksi. Nyyssölä otti myöhemmin vastuun tapahtuneesta niskoilleen, vaikka osavastuu siitä kuului varmaankin Niemelle. Seuran toiminta käynnistyi uudelleen vuonna 1932 ja vuonna 1933 Nyyssölä valittiin seuran puheenjohtajaksi. Koko seuran jäsenkunta puolisoineen oli kutsuttu Nyyssölöiden hopeahäiden johdosta juhliin 3.2.1938.

Kyminlaakson Lääkäriseuran toiminta oli taas keskeytyneenä sodan vuoksi vuosina 1940 ja 1942–1943. Nyyssölän puheenjohtajakausi päättyi vuonna 1944 ja vuonna 1945 hänet valittiin seuran kunniajäseneksi. Aikaisemmin on jo mainittu Nyyssölän toiminnasta seuran piirissä Lahden seudun sairaalaolojen kehittämiseksi. Sen lisäksi Nyyssölä on pitänyt seuran kokouksissa joitakin lääketieteellisiä esitelmiä ja selostanut ammattilehdissä julkaistuja kirjoituksia vuosina 1925–1945.

Nyyssölä oli myös Suomen lääkäriliiton, Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin, Suomen kirurgiyhdistyksen, Suomen kaupunginlääkäriyhdistyksen ja Pohjoismaisen Kirurgiyhdistyksen jäsen. Ainakin Suomen kirurgiyhdistyksen kokouksissa Nyyssölä on pitänyt pari esitelmää vuosina 1927 ja 1928.

Julkaistu aikaisemmin kahtena osana: Heikki Nyyssölä, Lahden kunnallissairaalan ylilääkäri. Osa 1. Hollolan Lahti 2: 4–7, 1993; Osa 2. Hollolan Lahti 3: 4–7, 1993. Tarkistettu kesäkuussa 2004. Eräitä pieniä oikaisuja heinäkuussa 2005.

Lähteet:

Forsius, A.: G. A. von Zweygberg, lahtelainen lääkäri ja musiikin ystävä. Osa 1, Hollolan Lahti n:o 4, 1992. Osa 2, Hollolan Lahti N:o 1, 1993.

Forsius, A.: Kunnallinen sairaankuljetus Lahdessa vuosina 1912–1945. Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1981, Lahti 1981.

Forsius, A.: Kyminlaakson Lääkäriseura 1909–1984, Lahti 1983.

Forsius, A.: Lahden kaupunginsairaala 1910–1985. Piirteitä Lahden historiaan XV, Lahden museolautakunta 1985.

Forsius, A.: Päijät-Hämeen keskussairaalan perustamisen alkuvaiheet. Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1981, Lahti 1981.

Forsius, A.: Päijät-Hämeen keskussairaalahankkeen toinen vaihe 1940–1946. Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1982, Lahti 1982.

Forsius, A.: Päijät-Hämeen keskussairaalahankkeen kolmas vaihe 1947–1963. Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1986, Lahti 1987.

Forsius, A.: Sosiaali- ja terveydenhuollon kehitys Hollolassa ja Lahdessa vuosina 1866–1985. Vammala 1993.

Jalonen (o.s. Wegelius), Mary, haastattelu 1978.

Kiilamaa, K.: Kierros Työtjärven rannoilla. "Juttua tulie ku turki hijast", Hollolan kotiseutukirja IV, Lahti 1990.

Mustakallio, S.: Muistikuvia Heikki Nyyssölästä. Käsikirjoitus 1978.

Rosén (o.s. Nyyssölä), Helena Tellervo, haastattelu 1993.

Sulamaa, M.: Lahden sairaala tirehtöörin aikana. Käsikirjoitus [1978].

Tiitinen, E.: Heikki Nyyssölä (muistokirjoitus). Duodecim N:o 1, 1954.

Vaheri, E.: [Muistelmia Heikki Nyyssölästä], käsikirjoitus 1978.

Valassalmi, P.: 50 vuoden takaisia muistelmia Lahden Kunnallissairaalasta. Käsikirjoitus 1977.

Väänänen, K.: Kyminlaakson Lääkäriseura 1909–1959, Lahti 1959.

Lahden Sanomat, Lisälehti 3.10.1931. [Siinä on tietoja Nyyssölää kohdanneesta ampumatapahtumasta, ne poikkeavat tässä kirjoituksessa kerrotusta.]

Haastattelut:

Söderström, Ingrid 1978.
Taivainen, Veijo 1993.
Waris (o.s. Nyyssölä), Maija Annikki 1978.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON