Arno Forsius

Omaverihoidot

Menneitä muistellessa tuli mieleeni eräs hoitomenetelmä, omaveriruiskeet, joka on jäänyt suomalaisessa lääketieteessä kokonaan pois käytöstä, ilmeisen tarpeettomana. Internetin sivustojen mukaan sitä harrastetaan kuitenkin maailmalla edelleen laajasti. Omaverihoidoista käytetään ruotsin kielessä nimeä egenblodterapi, saksassa Eigenblutbehandlung ja englannissa autohemotherapy.

Olen itse kuullut menetelmästä Kärkölän kunnanlääkäriltä Ahti Hämäläiseltä, jonka sijaisena olin kesällä 1954. Hän oli tilannut itselleen kaksi saksankielistä käytännön lääkäreille tarkoitettua aikakauslehteä. Niiden perusteella hän tunsi useita sellaisia hoitomenetelmiä, jotka olivat muille tuntemattomia. Hän oli kokeillut niitä ja saanut joistakin myönteisiä kokemuksia. Eräs niistä oli omaveriruiskeet.

Myös minä kokeilin kunnanlääkärinä vuosina 1954–1957 ollessani omaveriruiskeita yhdellä potilaalla, ja ainakin hänellä siitä näytti olevan apua.

Verellä on aina uskottu olevan parantavia ominaisuuksia. 1800-luvun loppupuolella verensiirrot ja erilaiset seerumiterapiat olivat tulleet mahdollisiksi injektioruiskujen ja -neulojen ansiosta. Se lisäsi kiinnostusta myös veren käyttämiseen sairauksien hoitona.

Omaverihoitojen aloittajina mainitaan muutamia lääkäreitä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa: Gilbert 1894, von Novotny 1912 ja Ravaut 1913.  Omaverihoitojen käyttämisen ja niiden vaikutuksien perustelut nojasivat uskomuksiin, olettamuksiin ja arveluihin, eikä niitä ole pystytty varmistamaan objektiivisilla tutkimuksilla tai tilastollisilla sarjoilla. Sen vuoksi tässä kirjoituksessa ei ole mahdollisuuksia pohtia asiaa millään järkevällä tasolla. Siksi tyydynkin vain kuvailemaan eräitä näihin hoitoihin liittyviä käsityksiä.

Yksinkertaisimmillaan omaverihoito tapahtuu seuraavasti: Hoidettavan kyynärvarren laskimosta tai muusta laskimosta otetaan n. 5 ml verta ja se ruiskutetaan heti hoidettavan pakaralihakseen. Usein hoito toistetaan kerran viikossa neljä–kuusi kertaa. Käytännössä oman veren ruiskuttaminen pakaralihakseen merkitsee keinotekoisen verenpurkauman tai ”mustelman” aiheuttamista kudokseen. Veren aineosat imeytyvät kudoksesta noin viikon kuluessa. Tässä tapauksessa uskotaan, että veren aineosat aiheuttavat ”epänormaaliin” paikkaan ruiskutettuina elimistössä edullisia reaktioita, joita ei synny veren kiertäessä suonistossa. Tällä tavalla annettuun omaverihoitoon ei liity mitään haittoja eikä riskejä, kunhan toimenpiteissä noudatetaan normaalia hygieniaa ja steriliteettiä.

Omaverihoitoja annettiin potilaille, joilla oli mm. pitkäaikaisia märkimisiä, keuhkotulehduksia, heinänuhaa, keuhkoastmaa, allergiaa, neurodermatitis -ihottumaa, psoriaasia, reumaoireita, siis erilaisia syntytavaltaan epämääräisiä sairauksia, joihin ei ollut silloin myöskään tehokkaita hoitoja.

Edellä mainitsemani potilas oli sairastanut useiden viikkojen ajan eri puolille ihoa kehittyviä pieniä ajoksia, siis märkäisiä bakteeritulehduksia. Kun silloin käytössä olleista bakteerilääkkeistä ei näyttänyt olevan apua, annoin potilaalle neljä omaveriruisketta viikon välein. Sen jälkeen märkäpesäkkeet pysyivätkin poissa. Yhden tapauksen perusteella on mahdotonta sulkea pois sattuman mahdollisuus.

Varsin pian ryhdyttiin keksimään menetelmiä, joilla omaverihoidon tehon uskottiin lisääntyvän. Siinä tarkoituksessa potilaasta otettua verta alettiin käsitellä erilaisilla keinoilla ennen takaisin ruiskuttamista. Tällaisia menetelmiä olivat mm. veren defibrinoiminen (veren hyytymisen estäminen), punasolujen hemolysointi (hajottaminen tislattua vettä lisäämällä), veren säteilyttäminen (esim. ultraviolettivalolla), sekä veren käsittely hapella tai otsonilla (kolmiatomisella hapella). Näiden menetelmien tehosta ei ole mitään vakuuttavia todisteita ja lisäksi veren käsitteleminen erilaisilla keinoilla lisäsi omaverihoitoon liittyvää tulehdusten ja ärsytyshaittojen mahdollisuutta. Joissakin tapauksissa potilaasta otettua ja käsiteltyä verta on annettu hänelle ”takaisin” suun kautta tai laskimoon.

Omaverihoidot luokitellaan ns. vaihtoehtohoitoihin tai uskomushoitoihin. Internetsivustojen perusteella arvioiden niitä käytetään jatkuvasti varsin laajasti. Se on liitetty monin paikoin myös osaksi homeopaattista hoitoa.

Kirjoitus on valmistunut heinäkuussa 2010.

Kirjallisuutta ja lähteitä:

Müller, R.: Medizinische Mikrobiologie, Parasiten, Bakterien, Immunität. Vierte, neubearbeitete Auflage, Urban & Schwarzenberg, Berlin – München 1950.

Wikipedia Eigenbluttherapie .

Useat internetin sivustot, hakusanoina mm. autohemotherapy, Eigenblutbehandlung, Eigenbluttherapie .

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON