Arno Forsius

Peräpukamien kulta-aika

On luultavaa, että ihmiskunta on jo historiansa varhaisessa vaiheessa joutunut kokemaan peräpukamien vaivoja. Kuten tiedämme, peräpukamille ihmisiä altistavat varsinkin ummetus, istumatyö, maksakovettuma ja naisilla raskaudentila. Kyseessä on perin yleinen, arkinen ja usein myös kiusallinen tauti. Siihen liittyy erilaisia oireita peräaukon seudussa, verenvuotoa, hyytymiä, limaneritystä, kipuja, avanteita, hiiva- ja bakteeritulehduksia sekä kutinaa. Vakavimpia oireita ovat runsaat verenvuodot ja märkäpesäkkeet.

Jo Hippokrateen (n. 460—n. 370 eKr.) aikana peräpukamien hoito kuului kirurgien työhön. Juutalaisen ajan kirurgit korjasivat leikkaamalla peräsuolen avanteita. Arabialaisen kulttuurin aikana keskiajalla peräpukamia hoidettiin myös polttoraudalla, kunnes Muhammed kielsi sen käytön. Rooman kirurgeilla on ollut ruuvimekanismilla avattavia peräsuolen tähystimiä, jotka eivät paljon poikkea nykyaikana käytetyistä. Paikallisina hoitoina käytettiin erilaisia hauteita ja voiteita sekä verijuotikkaita. Sisällisesti annettiin varsinkin ulostuslääkkeitä. Vanhan Kiinan kulttuurissa peräpukamien hoitomenetelmiä valittiin erityisesti sen mukaan, minkä muotoisena rykelmänä pukamat pullistuivat esiin peräaukosta.

Peräpukamien haittoja ja hyötyjä koskeviin pohdiskeluihin vaikutti vuosisatojen ajan Kreikan antiikin ajoista peräisin ollut humoraalioppi, oppi ruumiin neljästä perusnesteestä. Vielä uuden ajan alussa veren poistamisella elimistöstä suonta iskemällä, kuppaamalla tai verijuotikkaiden avulla oli tärkeä sija useimpien sairauksien hoidossa. Ja kun kerran veren poistamisesta oli hyötyä tautien hoidossa, oli tullut tavaksi poistaa verta etukäteen pari kertaa vuodessa myös tautien ehkäisemiseksi.

Naisella puhdistavia kuukautisvuotoja pidettiin luonnon omana ja varsin tärkeänä keinona mielenterveyden säilymisen kannalta. Siten ei ole mitenkään ihmeteltävää, että ruumiin alapään alueelta tapahtuvia verenvuotoja peräpukamista alettiin pitää korvaavina puhdistuksina naisilla raskauden ja imettämisen aikana. Samojen perusteiden mukaan ne olivat hyödyllisiä myös miehillä. Naisilla kuukautisten puuttumisen katsottiin usein aiheuttavan sielullisia häiriöitä, jolloin korvaavat peräpukamien verenvuodot olivat pelkästään hyödyksi. Samasta syystä toistuvat ja kohtuulliset vuodot peräpukamista katsottiin edullisiksi myös miehillä.

Spekulatiivisella perustalla levänneen lääketieteen aikana syntyi nykyään mielikuvituksellisilta vaikuttavia teorioita, joihin kuitenkin menneinä aikoina suhtauduttiin varsin vakavasti. Saksalainen lääkäri Georg Ernst Stahl (1660–1734) kehitti animismin nimellä tunnetun oppinsa tautien synnystä ja olemuksesta. Hänen mielestään sielu oli ihmisen tärkein voima. Kun sitten tauti iski, olivat useimmat taudinoireet Stahlin mukaan seurausta sielun pyrkimyksestä saavuttaa jälleen valtansa. Siinä oli ensisijaisesti kysymys elimistön kyvystä palauttaa ennalleen veren määrä, jakautuminen ja koostumus, jotka olivat häiriintyneet sairauden johdosta.

Stahlin mukaan taudintiloista tavallisimpia oli liikaverisyys, joka ilmeni verenvuotoina. Siitä olivat merkkeinä lapsilla nenäverenvuodot, nuorilla veriyskä ja vanhemmilla vuotavat peräpukamat. Tämä oli Stahlin mielestä selvä osoitus liikaverisyyden siirtymisestä ihmisen elämänkaaren aikana ylhäältä alaspäin. Koska verenvuoto voitiin katsoa merkiksi sielun viisaudesta ja sen parantavien voimien vaikutuksesta, ei myöskään verenvuotoja peräpukamista pitänyt suinkaan estää ilman muuta, sillä siitä saattoi olla seurauksena vaikeita sairaudentiloja, ennen kaikkea mielisairauksia.

Henkilön, jolla oli toistuvasti vuotava peräpukama, ei tarvinnut muiden tavoin hankkiutua suoneniskijän käsittelyyn, ellei verenvuotojen väli muodostunut kovin pitkäksi. Silloin peräpukama oli suorastaan kullanarvoinen tai ainakin rahanarvoinen asia. Jo roomalaisen Claudios Galenoksen (n. 129–200 jKr.) tiedetään käyttäneen peräpukamasta nimitystä kultainen suoni [vena aurea].

Ruotsissa nimenomaan toistuvasti vuotava peräpukama sai 1700-luvun alussa nimen gyllenåder, koska valtakunnan kätilöopetuksen uranuurtaja Johan von Hoorn (1662–1724) käytti sitä oppikirjassaan, ja siitä on luovuttu vasta 1900-luvun puolella. Ruotsin kielessä peräpukamien yleinen nimitys on "hemorroider" (latin. haemorrhoidae, kreik. haimorrhoides, verta vuotavat [peräaukon laskimot]). Vuotamattomat, "umpinaiset" peräpukamat ovat ruotsiksi "taggar". Elias Lönnrotin (1802–1884) mukaan vuotavat peräpukamat olivat suomeksi "perätauti tai peräjuoksu", vuotamattomat "peräpistimiä tai peräkuhloja, wuotamatoin perätauti".

Ruotsalainen lääkäri Carl Johan Hartman (1790–1849) kirjoitti lääkärikirjassaan vielä vuonna 1835: "Peräpukamavuotoa, terveyden ollessa muuten hyvä, ei pidä missään tapauksessa tyrehdyttää joillakin lääkkeillä, vaan hillitä ruokajärjestyksellä, kohtuullisella liikunnalla, rautapitoisella mineraalivedellä j.n.e. Ensiksi mainitun [dieetin] tulee uuvuttavassa vuodossa olla vahvistavaa, sisältää liharuokia sekä punaviiniä kohtuullisesti käytettynä. [---] Kun peräpukamat vuotavat, tulee vuoto lopettaa äkillisesti vain, jos sitä esiintyy punataudin tai muiden pahanlaatuisten kuumeiden aikana tai jos siitä aiheutuu vakava heikkouden uhka."

Käsitykset verenpoiston hyödyllisyydestä tautien hoitona alkoivat kuitenkin menettää suosiotaan 1800-luvun loppupuolella ja silloin peräpukamatkin menettivät vihdoin kultaisen hohtonsa.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1994: 10: 1076. Lisätty ja tarkistettu tammikuussa 2004.

Kirjallisuutta:

Fåhraeus, R.: Läkekonstens historia, En översikt. I–II. Albert Bonniers förlag, Stockholm 1944, 1946.

Hartman, C. J.: Husläkaren, eller Allmänna och Enskilda Föreskrifter i Sundhetslära, [---]. Tredje förbättrade Upplagan. Zacharias Haeggström, Stockholm 1835.

Lönnrot, E.: Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri. 1839. Uudet korjatut painokset 1856 ja 1867. Facsimile vuoden 1856 painoksesta, Lääketieteellinen oppimateriaalikustantamo, Tampere1981.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON