Arno Forsius

Pippingsköld, Joseph Gustavi (1760–1815) – kirurgian professori ja terveydenhuollon uudelleen järjestäjä

Joseph Pippingsköld (vuoteen 1812 Pipping) oli kirurgiaan suuntautunut lääkäri, josta tuli maamme kirurgisen toiminnan uranuurtaja. Valtiollisen aseman muututtua vuonna 1809 hän osallistui ratkaisevalla tavalla Suomen terveydenhuollon hallinnon suunnitteluun.

Turun katedraalikoulun käytyään Pippingsköld tuli ylioppilaaksi Turun akatemiaan vuonna 1776. Hän opiskeli ensin luonnontieteitä Carl Niclas von Hellensin johdolla ja sen jälkeen lääketiedettä Johan Haartmanin johdolla. Pippingsköld puolusti vuonna 1779 Haartmanin laatimaa väitöskirjaa "Sciagraphia morborum P.[ars] 3." ja suoritti vuonna 1781 filosofian kandidaatin tutkinnon.

Pippingsköld ryhtyi vuonna 1780 Turun kaupungissa olevien henkivartiorakuunoiden välskäriksi. Syksyllä 1781 hän lähti Ruotsiin jatkamaan opintojaan ja liittyi Kirurgisen seuran jäseneksi Tukholmassa. Sieltä hän siirtyi Upsalaan, jossa hän suoritti lääketieteen kandidaatin tutkinnon vuonna 1782 ja lisensiaatin tutkinnon keväällä 1783. Kesäkausina hän oli harjoittelijana Tukholman Serafiimilasaretissa ja lapsenpäästölaitoksessa. Pippingsköld väitteli Upsalassa vuonna 1783 Adolph Murrayn johdolla aiheena "In gangraenam scroti observatio animadversionibus nonnullis illustrata" ja hänet promovoitiin vuonna 1785 lääketieteen tohtoriksi poissaolevana. Pippingsköld valittiin vuonna 1804 Kuninkaallisen tiedeakatemian jäseneksi ja vuodesta 1809 alkaen hän oli sen ulkomainen jäsen. Hän oli myös Svenska Läkare Sällskapetin jäsen.

Pippingsköld palasi vuonna 1784 Turkuun, jossa hänet nimitettiin akatemian lääketieteen apulaiseksi ja anatomian prosektoriksi (leikkelyavustajaksi) marraskuussa 1784. Virka oli tullut avoimeksi, kun sitä hoitanut Gabriel Haartman (myöh. von Haartman) oli nimitetty anatomian, kirurgian ja lapsenpäästöopin ylimääräiseksi professoriksi. Johan Haartman oli lahjoittanut varat professuuria varten ehdolla, että hänen serkkunsa poika Gabriel Haartman nimitetään siihen. Pippingsköld sai samalla lupauksen päästä virkaan Gabriel Haartmanin jälkeen.

Vuoden 1785 alusta Pippingsköld nimitettiin oman virkansa ohella Turun kaupunginlääkäriksi ja joulukuussa 1786 hän sai vielä nimityksen henkivartiorakuunoiden rykmentinvälskäriksi. Kustaan sodan aikana vuosina 1788—1790 Pippingsköld huolehti sairaanhoidosta Helsingin lähellä Sörnäisissä olevassa kenttäsairaalassa ja vuonna 1789 hänestä tuli Helsingin seudun kenttäsairaaloiden ylilääkäri. Hän sai vuonna 1796 nimityksen armeijan ensimmäiseksi kenttälääkäriksi. Suomen sodan aikana vuosina 1808–1809 Pippingsköld oli Turussa ratsutilallispataljoonan lääkärinä.

Pippingsköld nimitettiin Kustaan sodan aikana 13.11.1789 Turun akatemian anatomian, kirurgian ja lapsenpäästöopin ylimääräiseksi professoriksi, kun Gabriel Haartman oli siirtynyt lääketieteen professoriksi Johan Haartmanin kuoltua. Pippingsköld sai pitää aikaisemmat toimensa, kunnes lääketieteen professuuriin liittyvät palkkausjärjestelyt saataisiin toteutetuksi. Sodan johdosta Pippingsköld palasi Turkuun vasta 31.3.1791 ja hän aloitti luentonsa 1.5.1791. Professorin viran ja muiden tehtävien lisäksi hänen huolekseen annettiin vuonna 1793 vielä Turun lääninlasaretin kirurgisen toiminnan valvonta, josta hän vastasi vuoteen 1800 asti.

Filosofiseen tiedekuntaan oli perustettu vuonna 1785 Johan Haartmanin lahjoitusvaroilla luonnonhistorian ja eläinlääkinnän professorin virka, jonka haltijana oli Haartmanin sisarenpoika Gabriel Bonsdorff (myöh. von Bonsdorff). Virka ja sen haltija siirrettiin vuonna 1794 lääketieteelliseen tiedekuntaan, jossa sen opetusalana olivat anatomia, kirurgia ja eläinlääketiede. Käytännössä siihen kuuluivat kuitenkin lähinnä anatomia ja fysiologia. Tällöin Pippingsköld vapautui anatomian opetuksesta ja hän erosi vuonna 1795 myös anatomian prosektorin toimesta.

Gabriel Haartman oli luennoinut kirurgiaa ainoastaan vuosina 1785–1787, silloinkin yksityisesti. Sen vuoksi Pippingsköldiä voidaan perustellusti pitää uranuurtajana, joka aloitti Suomessa kirurgian erillisenä akateemisena oppiaineena. Kirurgian professorin opetusalaan kuului synnytysten ohella pitkän aikaa myös silmätautien hoito, joka irtautui omaksi erikoisalakseen vasta myöhemmin.

Pippingsköldin lääketieteelliset kirjoitukset käsittelivät käytännön kysymyksiä. Hänen johdollaan julkaistiin vain neljä väitöskirjaa, joiden puolustajat olivat N. A. Lönnroth kahdesti sekä O. B. Rosenström ja N. A. Ursin. Väitöskirjojen aiheina olivat imutuppojen käyttö haavojen hoidossa, halvauksen aiheuttama nielemisvaikeus, typpihapon käyttö kuppaihottuman hoidossa sekä kyyneltiehyeiden sairauksien toteaminen ja hoitaminen.

Pippingsköld (aik. Pipping) aateloitiin vuonna 1812 ja samana vuonna hänet siirrettiin kirurgian ja lapsenpäästöopin varsinaisen professorin virkaan. Siihen tullessaan hän piti esitelmän "Om orsakerna till den kirurgiska vetenskapens utmärkta tillväxt i nyare tid". Pippingsköld oli myös akatemian rehtorina vuodesta 1814 alkaen. Hän ei ehtinyt kuitenkaan toimia uusissa tehtävissään pitkään, sillä hän kuoli äkillisesti halvaukseen 26.2.1815.

Suomen sodan jälkeen maahamme oli saatava uusi keskushallinto, jota ryhdyttiin luomaan pikaisesti Ruotsin vallan aikaisen järjestelmän mukaisesti. Senaatin kansliatoimituskunta oli pyytänyt päällikkönsä Carl Erik Mannerheimin esityksestä Pippingsköldiä laatimaan asiasta muistion. Tämä suoritti tehtävän nopeasti ja antoi syksyllä 1810 ehdotuksena kansliatoimituskunnalle.

Pippingsköldin muistion tärkeimmät kohdat olivat: Turkuun oli perustettava Collegium medicum Ruotsin mallin mukaan. Kaupunkiin oli rakennettava opetussairaala, jossa lääkärit, kirurgit ja kätilöt voisivat saada opetusta käytännön lääketieteessä. Piirilääkärien määrää oli lisättävä, maahan oli rakennettava lisää valtion sairaaloita ja kuhunkin sairaalaan oli palkattava sairaalakirurgi, jonka tuli olla ainakin kirurgian maisteri. Kätilöjen kouluttamista varten maahan oli perustettava synnytyslaitos. Apteekkilaitosta oli kehitettävä, sillä apteekkeja oli liian vähän ja ne olivat heikosti varustettuja. Mielisairaiden hoitoa ja vankien kohtelua oli parannettava. Laitosten ja vankiloiden oloja oli korjattava ja tartuntatautien torjuntaa niissä oli tehostettava hygieniaa parantamalla. Lääkärin ja papin tehtävät oli yhdistettävä Ruotsissa tehdyn esityksen mukaisesti. Lisäksi lukkarin virkoihin oli palkattava kirurgian opiskelijoita ja seurakuntiin oli perustettava pitäjänapteekkeja lääkkeiden toimittamiseksi köyhille.

Nopeimmin eteni esitys Collegium medicumin perustamisesta, joka tapahtui jo marraskuussa 1811, ensimmäisenä autonomisen Suomen keskushallinnon ylihallituksena. Muiden ehdotusten eteenpäin vieminen jäi Collegium medicumin tehtäväksi. Pippingsköld saattoi itse vaikuttaa asioihin, sillä akatemian lääketieteellisen tiedekunnan professorina hänestä tuli Collegium medicumin jäsen. Hänen lähes kaikki ehdotuksensa toteutuivat aikaa myöten, lukuunottamatta pappien ja lukkarien lääkintätehtävien lisäämistä.

Pippingsköld toimi myös kansan valistamiseksi terveydenhoidon asioissa. Osaltaan siihen vaikutti hänen mukana olonsa Suomen Talousseurassa, jonka eräänä tavoitteena oli väestön terveydellisten olojen kohentaminen. Pippingsköld oli seuran perustajia ja hän toimi siinä monta vuotta varainhoitajana sekä vuonna 1807 puheenjohtajana. Talousseura pyrki lievittämään eri tavoin katovuosien ongelmia ja Pippingsköld kirjoitti seuran nimissä ruotsiksi ja suomeksi julkaistun kirjoituksen jäkälän käytön edistämiseksi hätäravintona.

Talousseura ponnisteli myös isorokon tuhojen ehkäisemiseksi. Ensimmäisen rokotuksen uudella lehmärokon istutuksella teki piirilääkärin sijaisena toiminut Anders Boxström Turussa vuonna 1802. Samana vuonna Pippingsköld esitti sanomalehdessä Åbo Tidningar vetoomuksen väestölle, jotta se käyttäisi suurta keksintöä hyväkseen. Pippingskiöldin laatimat rokotusohjeet julkaistiin vuoden 1805 suomalaisessa almanakassa Bartholomaeus Laurellin suomennoksena otsikolla "Neuwo Warjellus rupulin istutuxeen, jonga kautta Rahkotauti eli rupuli tulee estetyxi ja ulosjuritetuxi". Alkuosa kirjoituksesta julkaistiin ruotsiksi Ruotsin valtakunnan almanakassa vuodeksi 1806. Pippingsköld palasi vielä rokotukseen sanomalehtikirjoituksissaan vuosina 1808 ja 1813. Jälkimmäisenä vuonna maassamme raivosi vaikea isorokkoepidemia ja silloin hän osoitti vielä hartaan kehotuksen "Suomen valistuneille asukkaille", erityisesti kaikille lasten vanhemmille, toimia rokotuksen edistämiseksi ja levittämiseksi.

Pippingsköld teki huhtikuussa 1801 Suomen Talousseuralle esityksen, että sen tulisi edistää lukkareiden tietoja, jotta nämä voisivat olla väestön apuna tapaturmien sattuessa. Vaikka ehdotus herätti vastustusta, Pippingsköld uudisti sen tammikuussa 1802. Hänen mielestään "meidän suomalainen rahvaamme on äkillisesti ilmaantuvien sairauksien sattuessa todella jätetty kohtalonsa käsiin. Ainoa apu, joka voidaan ottaa lukuun, on kutsua lukkari, jota suoneniskutaitonsa vuoksi yleisesti kutsutaan Pitäjän Tohtoriksi." Pippingsköld ei pitänyt lukkarien tietoja riittävinä sisällisten tautien lääkehoitoa ajatellen. Silti hän totesi, että lukkareilta olisi suoneniskutaidon sijasta pitänyt vaatia peräruiskun käytön osaamista.

Suomen sodan päätyttyä todettiin vuonna 1810 kuppataudin levinneen nopeasti. Taudin ehkäiseminen ja tartunnan saaneiden hoitaminen muodostuivat uuden hallitusvallan suureksi haasteeksi terveydenhuollon alalla. Taudin ehkäisemisessä valistustoimintaa pidettiin tärkeänä. Siinä tarkoituksessa Pippingsköld laati vuonna 1813 väestölle tarkoitetun kirjoituksen "Kupan, Pahan taudin eli Fransuusin tundemisesta ja wälttämisestä", joka julkaistiin vuoden 1814 suomalaisen almanakan liitteenä.

Henkilötietoja: Joseph Gustavi Pippingsköld (vuoteen 1812 Pipping) S 5.5.1760 Turku, K 26.2.1815 Turku. Vanhemmat kauppias Johan Gustaf Pipping, K 1766, ja Margareta Rungéen. 1. puoliso 1790 Maria Sederholm, K 1798, tämän vanhemmat olivat kauppaneuvos Johan Sederholm ja Maria Magdalena Wendelius. 2. puoliso 1800 Beata Maria Arnell, K 1868, tämän vanhemmat olivat majuri Lars Arnell ja vapaaherratar Sofia Elisabeth von Rosen. Joseph Gustavi Pippingsköldillä oli 15 lasta, 5 ensimmäisestä avioliitosta ja 10 toisesta. Lapsista mainittakoon 1. avioliitosta Johan Josef S 1792, K 1832, molempien oikeuksien kandidaatti, filosofian maisteri, Turun hovioikeuden aktuaari, ja Jost Joachim, K 1826, tilanomistaja, puoliso Eva Magdalena Zidbäck sekä 2. avioliitosta Achilles, S 16.2.1809, K 17.7.1866, Kajaanin piirilääkäri ja hyönteistieteilijä. Viime mainitun poika Josef Adam Joachim Pippingsköld, S 1825, K 1892, oli ensimmäinen synnytysopin professori Helsingin yliopistossa. LÄHDE: J. F. O. Wasastjerna, Ättartaflor öfver den på Finlands riddarhus introducerade adeln II. 1881.

Joseph Gustavi Pippingsköldin kirjallinen tuotanto: Katso L. W. Fagerlund och R. Tigerstedt, Medicinens studium vid Åbo universitet. Åbo universitets lärdomshistoria. 1. Medicinen. Skrifter utgifna af Svenska Literatursällskapet i Finland. XVI. 1890 ja J. F. Sacklén, Sveriges Läkare-Historia ifrån Konung Gustaf I:s till närvarande tid. Andra Afdelningen, Förra Häftet. 1823.

Kirjoitettu Suomen kansallisbiografiaa varten 1996. Tarkistettu tammikuussa 2000. Julkaistu lyhennettynä: Suomen Lääkärilehti 2000: 34: 2811. Tieto Pippingskiöldin rokotusta koskevasta kirjoituksesta vuoden 1805 suomalaisessa almanakassa lisätty maaliskuussa 2004. Julkaistu: Suomen kansallisbiografia 7, Negri – Pöysti. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Hämeenlinna 2006.

Kirjallisuutta:

L. W. Fagerlund och R. Tigerstedt, Medicinens studium vid Åbo universitet. Åbo universitets lärdomshistoria. 1. Medicinen. Skrifter utgifna af Svenska Literatursällskapet i Finland. XVI. 1890.

G. Johnsson (myöh. Soininen), Pippingsköld, Joosef. Kansallinen elämäkerrasto IV. 1932.

K. E. Lindén, Sjukvård och läkare under kriget 1809–1809. Skrifter utgifna af Svenska Litteratursällskapet i Finland LXXXV. 1903.

N. Pesonen, Terveyden puolesta – sairautta vastaan. Terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900-luvulla. 1980.

J. F. Sacklén, Sveriges Läkare-Historia ifrån Konung Gustaf I:s till närvarande tid II:1. 1823.

Suomalaisen almanakan juhlakirja. Weilin+Göös 1957. [Lisätty maaliskuussa 2004.]

Suomen Talousseuran arkisto D XIV,1, Åbo akademin kirjasto, Turku.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON