Arno Forsius

Puoskarilaki – onko se tarpeen Suomessa?

Tämä kirjoitus liittyy erillisenä julkaistuun kirjoitukseen "Puoskarit ja puoskarointi".

Erilaiset puoskarointitoiminnat, joissa korvausta vastaan neuvotaan ja annetaan ihmisille lääkkeitä tai niiden tavoin vaikuttavia aineita tahi annetaan hoitoja sairauksien ja niihin verrattavien vaivojen hoitamiseksi, ovat yleistyneet viime aikoina voimakkaasti. Puoskarointi voi aiheuttaa monenlaisia haittoja, mm. terveysvaaroja ja jopa hengen menetyksiä, taudinmäärityksen ja tarpeellisen hoidon viivästymistä, tarpeettomia kustannuksia sekä henkisiä kärsimyksiä.

Ammattimaista puoskarointia harjoittavien luokse hakeutumisen syyt ovat moninaisia: halu pysyä rekisteröitymättömänä, pettyminen julkisen terveydenhuollon palveluihin, parantumattomaksi osoittautunut sairaus, usko ihmeparannuksiin, tietämättömyys, houkuttelevat mainokset, tuttavien suositukset jne.

Laissa lääkärintoimen harjoittamisesta oli aikaisemmin puoskarointia ja sen rangaistavuutta koskeva määräys, ja lääkintöhallitus oli sitä koskevan asetuksen mukaan velvollinen pitämään silmällä, että muut kuin asetuksessa määritellyt, virkaa tai tointa hoitavat ja yksityiset ammatinharjoittajat eivät toimi kyseisissä viroissa, toimissa tai ammateissa.

Nykyään voimassa olevassa lainsäädännössä puoskarointia ei mainita suoraan. Laissa terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994) todetaan kohdassa Taudinmäärityksestä ja oikeudesta määrätä lääkkeitä (4. luku 22 § 1. mom.): "Laillistettu lääkäri päättää potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta." Puoskarointi on epäsuorasti sitä, joka ei täytä näitä ehtoja. Lääkintöhallituksen seuraajana oikeudellisia asioita koskevissa kysymyksissä on Terveydenhuollon oikeusturvakeskus. Sen tehtäviin kuuluu huolehtia lain (1074/1992) mukaan mm. säädöksissä määritellyn terveydenhuollon ammattihenkilöstön valvonnasta.

Sen sijaan kukaan viranomainen ei ole nykyään velvollinen eikä oikeutettu puuttumaan niihin haittoihin tai vaaroihin, joita laissa määrittelemättömät "liikkeenharjoittajat" saavat aikaan asiantuntemattomuudellaan ja varomattomuudellaan. Lainsäädäntö voi johtaa siihen, että täysin ammattitaidoton puoskari pääsee ilman seuraamuksia teosta, jossa ammatissa toimivaa terveydenhuollon ammattihenkilö joutuu vastuuseen aiheuttamistaan terveydellisistä ja taloudellisista seuraamuksista.

Puoskarointiin liittyvät terveydelliset, henkiset ja taloudelliset vahingot kuuluvat ns. asianomistajarikoksiin, joista vain rikollisen teon kohteeksi joutunut voi tehdä rikosilmoituksen ja nostaa rangaistusta tai vahingonkorvausta koskevan kanteen. Puoskaroinnin kohteeksi joutunut on hakeutunut vapaaehtoisesti puoskarointia harjoittavan tutkimuksiin tai hoitoon. Luultavasti vain harvalla heistä on halua, kykyä ja varoja ajaa rikos- tai siviiliprosessia eteenpäin oikeudessa. Sitä paitsi näytön osoittaminen on ilmeisen vaikeaa ellei mahdotontakin. Lisäksi rahallisten korvausten saaminen puoskaroimista harjoittavien toiminnan johdosta on erittäin epätodennäköistä, varsinkin kun heitä ei voida velvoittaa minkään lakisääteisen tai vapaaehtoisen vakuutuksen piiriin

Puoskarointi on hankala ja laajeneva ongelma, johon myös viranomaisten tulisi kiinnittää vakavaa huomiota. Vireillä oleva rikoslain uudistaminen, korvaamalla sen nykyinen 44. luku uudella terveyttä ja turvallisuutta vaarantavia rikoksia koskevalla luvulla, ei ratkaise puoskarointiin liittyviä ongelmia. Sen vuoksi tulisi harkita mahdollisuuksia määrätä jonkun viranomaisen velvollisuudeksi seurata, valvoa ja tutkia puoskarointia harjoittavien toimintaa sekä oikeuttaa kyseinen viranomainen ryhtymään tarpeellisiin toimenpiteisiin havaittujen tapausten johdosta.

Katso kirjallisuutta kirjoituksessa "Puoskarit ja puoskarointi".

Kirjoitus on valmistunut marraskuussa 2005. Se on julkaistu osana kirjoitusta "Puoskarit ja puoskarointi": Skeptikko 2005: 3: 9–14.

Kirjallisuutta:

Suomen Laki 1960 II, 2003 II.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON