Arno Forsius

François Quesnay (1694–1774) – ranskalainen lääkäri ja taloustieteilijä

François Quesnay syntyi vuonna 1694 Rambouillet’n piirikunnassa Méré’ssä (lähellä Montfort’ia), noin 50 km Pariisista länteen. Hänen isänsä oli asianajaja, joka omisti pienen maatilan, ja François oli kahdeksas perheen 13 lapsesta. François jäi varhain orvoksi ja hankkiutui 16 vuoden ikäisenä kirurgin oppipojaksi naapurikylään. Hän lähti kuitenkin pian Pariisiin erään kuuluisan rakkokivenleikkaajan apulaiseksi ja opiskeli sen ohella kirurgiaa ja lääketiedettä.

Mestarikirurgin tutkinnon vuonna 1718 suoritettuaan François Quesnay ryhtyi hoitamaan praktiikkaa kirurgina ja synnytysavustajana Mantes’issa, noin 30 km syntymäseudultaan pohjoiseen. Quesnay avioitui vuonna 1718 ja perheeseen syntyi kaksi lasta, poika ja tytär. Hänen pojanpoikansa oli myöhemmin vallankumouksen aikana Ranskan ensimmäisen lakiasäätävän kokouksen jäsen.

Quesnay sai vuonna 1737 sihteerin toimen Pariisissa François de la Peyronien (1678–1747) vuonna 1731 perustamassa kirurgiakatemiassa Académie Royale de Chirurgie. Quesnay laati eräitä tutkimuksia kirurgian menetelmistä, mm. trepanaation eli kallon avauksen suorittamisesta ja sen aiheista, ja pian hänestä tuli myös kuningas Louis (Ludvig) XV:n (1710–1774) henkikirurgi.

Kirurgit ja akateemisen koulutuksen saaneet lääkärit kävivät Pariisissa ankaraa kilpailua potilaista. Kirurgit toivat esiin kokemusperäisiä menetelmiään kiistoissa lääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Quesnay, joka toimi kirurgien puhemiehenä, vetosi valistuksen filosofiaan ja tieteeseen puolustaessaan kirurgian saavutuksia. Lisäksi ensyklopedisti Denis Diderot (1713–1784) antoi merkittävää tukea kirurgeille. Kiistoista huolimatta kirurgien ja lääkärien keskuudessa esiintyi pyrkimyksiä toimialojen yhdistämiseksi. Myös Quesnay jatkoi lääketieteen opintoja ja suoritti lääketieteen tohtorin tutkinnon Pariisissa vuonna 1744. Kihtiin sairastuminen oli ainakin osittain lisännyt hänen mielenkiintoaan lääketiedettä eli sisätauteja kohtaan. Quesnayn tämän kauden julkaisuista merkittävin oli "Essay physique sur l’économie animale", jossa hän yritti luoda filosofista perustaa fysiologialle. Sen laatimisen yhteydessä kehittyi myös hahmotelma hänen fysiokraattiselle talous- ja sosiaalifilosofialleen. Eräs Quesnayn ystäväpiiriin kuulunut henkilö oli lääkäri ja sotilaskirurgi Julien Offroy de La Mettrie (1709–1751), jolla oli huomattava merkitys uuden ajan materialistisen ajattelun kehityksessä.

Lääkintätoimen alalla oli 1700-luvulla monia erilaisia ammatinharjoittajien ryhmiä. Yleensä ammattikunnat valvoivat tiukasti omia etujaan, mutta vähitellen vapaat markkinavoimat alkoivat vaikuttaa ammatinharjoitukseen yhä enemmän. Fysiokraattien lassez-faire ("antaa mennä") -ajatus löysi sovellutuksensa myös lääketieteen ammatinharjoitusta koskevassa kiistassa jo ennen kirjoitettuja sääntöjä (avant la lettre). Quesnay esitti, että lassez-faire -periaatteen pitäisi ratkaista, haluaako joku toimia ensisijaisesti lääkärinä vai kirurgina, ja potilaiden vaatimukset ratkaisivat taas sen, minkä ammatinharjoittajan he halusivat valita. Ammatillisilla, taloudellisilla ja sosiaalisilla perusteilla parturi-kirurgi-suonenavaajat olivatkin vallanneet markkinat sekä kaupungeissa että maaseudulla.

Quesnaysta tuli vuonna 1749 Jeanne-Antoinette Poissonin eli markiisitar de Pompadourin (1721–1764) henkilääkäri ja vuonna 1752 hänet nimitettiin kuningas Louis XV:n hovin hygieenisten asioiden ensimmäiseksi neuvottelevaksi lääkäriksi, jonka asunto oli Versailles’n palatsin keskikerroksessa (entresol). Louis XV arvosti suuresti Quesnayta ja tapasi kutsua häntä ajattelijakseen. Dauphinen eli kruununperillisen selviytyminen hengissä isorokosta luettiin Quesnayn ansioksi, minkä johdosta kuningas myönsi lääkärille aatelisarvon ja lahjoitti hänelle suuren maaomaisuuden. Aatelisvaakunaan määrättiin kuvaksi kolme keto-orvokkia (ransk. pensée, merkityksenä myös ajatus) ja vaalilauseeksi "Propter excogitationem mentis" (ajattelemiskyvyn johdosta).

Hovin lääkärinä ollessaan Quesnay omistautui vapaa-aikoinaan taloudellisten oppien pohdiskeluun. Hän pysytteli muuten tiukasti erossa jatkuvasti käynnissä olevista juonitteluista ja säilytti siten suosionsa ja vapautensa. Vuoden 1750 aikoihin Quesnay tutustui taloustutkijana ansioituneeseen Jean-Claude-Marie-Vincent de Gournay’hin (1712–1759). Näiden kahden miehen ympärille muodostui talousasioita pohtiva filosofinen keskustelupiiri, Secte des Économistes, myöhemmin Secte des Physiocrates. Muista ryhmään osallistuneista oppineista on aiheellista mainita Victor de Riqueti Mirabeau vanhempi (1715–1789), Nicolas Baudeau, G. F. Le Trosne, André Morellet, P. P. Mercier-Larivièr (1720–1794) ja Pierre-Samuel Du Pont de Nemours (1739–1817).

Ekonomistien kokoontumisista ja pohdiskeluista oli seurauksena, että Quesnay laati Jean le Rond d’Alembert'in (1717–1783) ja Denis Diderot’n vuosina 1756 ja 1757 toimittamiin ja tulevalle vallankumoukselle sytykkeitä antaneen Encyclopédie’n osiin kirjoitukset "Fermiers" (talonpojat) ja "Grains" (vilja). Pian sen jälkeen ilmestyivät Quesnayn tärkeimmät teokset vuonna 1758. Ne olivat "Tableau économique avec son explication, ou extrait des économies royales de Sully", "Maximes générales de gouvernement économique d’un royame agricole" ja "Dialogue sur le commerce et les travaux des artisans". Lisäksi Quesnay laati luonnon lakeja koskevan jakson Du Pont de Nemoursin teokseen "Physiocratie" (1768).

Quesnayn teoksen "Tableau économique [---]" otsikkotekstissä mainittu Sully’n herttua eli Maximilien de Béthune (1558–1641, vuoteen 1606 Rosny’n vapaaherra), oli ollut kuningas Henri (Henrik) IV:n sotilas ja uskottu ystävä, josta tuli vuonna 1598 Ranskan valtion raha-asiain hoitaja. Sully kannatti 1500-luvulla kehittynyttä merkantilismia, valtion johtamaa ja säännöstelemää talousjärjestelmää, joka perustui erityisesti kauppataseen kasvattamiseen. Hän uudisti valtakunnan verotusjärjestelmän ja kehitti varsinkin maanviljelyn toimintaedellytyksiä. Hän luopui tehtävistään jo vuonna 1611, Henri IV:n edellisenä vuonna tapahtuneen murhan jälkeen. Sully kirjoitti julkisuudesta vetäydyttyään muistelmansa "Mémoires", jotka julkaistiin vuonna 1638. Juuri ne tunnetaan yleisemmin nimellä "Économies royales", jota myös Quesnay käyttää oman teoksensa nimiötekstissä.

Quesnay ja muut fysiokraatit nousivat arvostelemaan säännöstelyyn perustuvaa merkantilismia ja halusivat saattaa voimaan myös taloudellisessa toiminnassa luonnon vallan. Fysiokraattien aatemaailma liittyi 1700-luvulla syntyneeseen luonnonfilosofiseen "takaisin luontoon" -ajatteluun, jonka ensimmäisiä edustajia oli erityisesti Jean-Jaques Rousseau (1712–1778). Valtiovallan ei pitänyt sekaantua taloudelliseen toimintaan, vaan sallittava sen tapahtua järkähtämättömien luonnonlakien mukaan, sekä saattaa lakinsa ja määräyksensä yhteensopiviksi luonnonjärjestyksen kanssa. Vaikka Quesnay kääntyi talousopeissaan vastustamaan yksinvallan talous- ja elinkeinopolitiikkaa, siis monopoleja, tulleja, kaupan säännöstelyä ja muita valtion toimenpiteitä, niin hän ei kääntynyt kuitenkaan hallitusmuotoa vastaan, kuten kolmekymmentä vuotta myöhemmin tapahtui vallankumouksen yhteydessä.

Quesnay esitti fysiokraattisen talousjärjestelmän teoksessaan "Tableau économique [---]" (1758). Fysiokraattien käsityksen mukaan vain maanviljelys sivuelinkeinoineen voi saada aikaan kansantuotoksen nettolisäystä, joka oli tarpeen yhteiskunnan kehittämiseksi. Yhteiskunnan talouden toimijat jaettiin silloin kolmeen eri luokkaan, maanomistajiin (aateli ja papisto), maanviljelijöihin (maanvuokraajat ja heidän apulaisensa) ja muiden elinkeinojen harjoittajiin (teollisuuden ja kaupan yrittäjät sekä palkansaajat).

Quesnay kuvasi teoksessaan kaavioina yhteiskunnan erilaisten talousluokkien ja toimialojen välisiä suhteita sekä rahavirtoja niiden välillä. Tavoitteena oli osoittaa, millä tavalla maatalouden tuotanto, joka oli ainoa hyvinvoinnin lähde, voitaisiin tasata yhteiskunnan eri luokkien kesken. Tässä yhteydessä on muistettava, että silloin ei ollut vielä olemassa uutta neljättä säätyä eli porvariluokkaa, joka mullisti valtiollisen ja taloudellisen elämän jo lähitulevaisuudessa.

Koska luonnonlait olivat yleispäteviä, oli myös talouselämän annettava fysiokraattien mukaan kulkea rataansa: "Laissez-faire, laissez-passer, le monde va de lui-même!" (Antaa asioiden mennä rataansa, niin maailmakin pyörii itsekseen.) Quesnay uskoi, että suurin yhteiskunnallinen tyytyväisyys saavutettiin täydellisen vapauden vallitessa, ja talouselämää tuli säädellä vain, jos se oli ehdottoman välttämätöntä. Kansantalouden ylijäämä oli hyvinvoinnin vararahasto, mutta se oli käytettävä tuotannon hyväksi, sillä käyttämättömänä se voisi haitata rahavirtoja. Quesnayn analyysi oli siinä suhteessa samankaltainen kuin John Maynard Keynesin (1883–1946) lähes 200 vuotta myöhemmin.

Quesnayn seuraajat ovat pitäneen hänen teostaan "Tableau économique [---]" inhimillisen viisauden etevimpiin tuotteisiin kuuluvana. Skotlantilaisen talousfilosofin Adam Smithin (1723–1790) selostuksen mukaan se oli Mirabeau vanhemman mielestä kirjoituksen ja rahan ohella yksi niistä kolmesta suurimmasta keksinnöstä, jotka olivat luoneet yhteiskunnallista vakautta. Smith on itsekin tavannut Quesnayn ja tämän seuraajia Pariisissa, ollessaan vuosina 1764–1766 kahden nuoren Buccleuchin herttuan opintojen ohjaajana Manner-Euroopassa. Kaikesta päätellen ranskalaisten fysiokraattien ajatukset vaikuttivat niihin Smithin käsityksiin, jotka koskivat mm. hyödykkeiden jakautumista sekä käyttöarvon ja vaihtoarvon välistä eroa.

François Quesnay kuoli Versailles’ssa vuonna 1774 kihtiä sairastavana. Hän ehti nähdä vielä vähän ennen kuolemaansa suuren oppilaansa Anne-Robert-Jacques Turgot’n (1721–1781) nimittämisen rahaministeriksi. Tämä kukistui kuitenkin jo kaksi vuotta myöhemmin, jolloin myös lähes kaikki hänen toteuttamansa uudistukset peruutettiin.

Katso myös kirjoitusta William Petty (1623–1687) – brittiläinen lääkäri, anatomi ja taloustieteilijä.

Kirjoitus on valmistunut elokuussa 2003. Muokattu viimeistä edellisessä kappaleessa Quesnayn ja hänen seuraajiensa vaikutusta Smithin ajatteluun elokuussa 2006.

Kirjallisuutta:

[The] Encyclopaedia Britannica, Eleventh Edition, Vol. 21–22, 1911.

[New] Encyclopaedia Britannica, 15th Edition, Vol. 9, 17, 1990

Martin, G.: Geburtshelfer der ersten sozialen Revolution. Ärzte als Politologen in England und Frankreich. Medizinischer Monatsspiegel. Eine Zeitschrift für den Arzt. E. Merck, Darmstadt. Juli-August 1969, Heft 4. S. 84–90.

Martin, G.: Notizen zum Thema. Eine Zeitschrift für den Arzt. E. Merck, Darmstadt. Juli-August 1969, Heft 4. S. 83.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON