Arno Forsius

Carl Immanuel Qvist (1827—1897) — sanomalehtimies, poliitikko, teollisuusmies ja kaupunginlääkäri

Carl Immanuel Qvist oli aikanaan monipuolinen vaikuttaja, joka päätyi lopulta Helsingin kaupunginlääkäriksi. Hänen vanhempansa olivat kirkkoherra Carl Johan Qvist ja Katharina Naht. Carl Immanuel Qvist syntyi Haminassa ja tuli ylioppilaaksi Porvoon lukiosta.

Qvist oli opiskeluaikanaan radikaali ylioppilasjohtaja, joka oli ajatusmaailmaltaan materialisti. Hän kuului kauhunsekaista ihailua herättäneeseen viipurilaiseen Seehunde –ryhmään, joka toi esiin anarkistista maailmankatsomustaan myös näyttävällä kapakka- ja bordellielämällä.

Lahjakas ja ahkera Qvist valmistui Helsingin yliopistossa filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi vuonna 1850 sekä lisensiaatiksi vuonna 1852. Hän väitteli jo vuonna 1853 filosofian tohtoriksi Hegelin oikeusfilosofiasta.

Qvist oli vuosina 1855—1860 työssä juuri perustetussa sanomalehdessä Wiborg, ensin avustajana ja myöhemmin päätoimittajana. Hänen kaudellaan Wiborg kohosi lehdistön eturiviin sisältönsä monipuolisuuden ja täysipainoisuuden sekä vapaamielisten uudistuspyrkimystensä johdosta. J. V. Snellmanin arvion mukaan lehden kirjoitukset olivat tiedon, taidon ja totuudenmukaisuuden perusteella vailla vertaa maan sanomalehtikirjallisuuden joukossa. Lehden toimituksesta erottuaan Qvist jatkoi kirjoittelua Helsingfors Dagbladiin ja muihin lehtiin.

Ns. tammikuun valiokunnan koolle kutsumista koskevan manifestin aikaan Qvist liittyi eräisiin muihin isänmaallisesti suuntautuneisiin miehiin. Nämä kokoontuivat keväällä 1861 tarkoituksena vastustaa keisarin yritystä lykätä valtiopäiväsuunnitelmia. Qvist matkusti ystävineen ympäri maata kutsuen miehiä vastustamaan uhkaavaa vaaraa. Hän saikin huhtikuussa 1861 aikaan Helsingin ensimmäisen poliittisen katumielenosoituksen.

Sanomalehtikautenaan Qvist ryhtyi harjoittamaan myös teollisuustoimintaa ja perusti yhdessä veljensä kanssa Kangasniemelle tärpättitehtaan. Virhelaskelmien vuoksi hänen taloudelliset suunnitelmansa romahtivat ja hän menetti kaiken omaisuutensa.

Qvist solmi vuonna 1864 avioliiton Selma Fredrika Poppiuksen kanssa ja perheeseen syntyi kaksi lasta. Onnea ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä aviovaimo ja molemmat lapset kuolivat pian yhden vuoden kuluessa.

Ilmeisesti perheen kohtalokkaat sairaudet saivat Qvistin opiskelemaan lääketiedettä, vaikka hän oli jo 40 vuoden ikäinen. Hän valmistui Helsingin yliopistossa lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1870, lisensiaatiksi vuonna 1873 ja väitteli samana vuonna lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi. Qvistin väitöskirjan aiheena oli Om koleran i Helsingfors 1871 och om föregående koleraepidemier i Finland. Hän julkaisi parina seuraavana vuonna vielä kaksi tutkielmaa kolerasta ja sen ehkäisemisestä. Hän osallistui myös vuoden 1880 terveydenhoitoasetuksen valmistelusta käytyyn keskusteluun.

Qvist toimi aluksi lääkärinä Helsingin tilapäisissä kolera- ja isorokkosairaaloissa. Hänestä tuli vuonna 1873 väliaikainen ja vuonna 1878 vakinainen Helsingin kaupunginlääkäri. Kaupunginvaltuusto lähetti hänet ja erään arkkitehdin vuonna 1890 Skandinavian maihin ja Saksaan tutkimaan kunnallisia sairaanhoitolaitoksia. Matkan jälkeen Qvist laati ehdotuksen kaupungin sairaalan merkittävää laajentamista varten. Suunnitelma toteutui osittain, kun Marian sairaalan uudisrakennus valmistui vuonna 1896.

Qvist oli vuodesta 1877 alkaen myös pääkaupungin rokkoainevaraston esimies. Isorokon rokotuksessa käytettävän rokkoaineen tutkiminen muodostuikin hänen työnsä pääkohteeksi. Qvistin mukaan rokotteen vaikutus liittyi rokkorakkuloiden kiinteään kudokseen eikä niiden sisältämään nesteeseen, lymfaan. Hän uskoi löytäneensä mikroskooppisissa tutkimuksissaan bakteereita, joiden läsnäolosta rokotusaineen vaikutus johtui. Sen vuoksi hän yritti kehittää menetelmän lisätä niitä keinotekoisesti glyseriinipitoisessa liuoksessa, käyttäen apuna ihmisen ihosta irrotettujen rokotusrakkuloiden kudosta. Qvist jatkoi tutkimuksiaan useita vuosia ja kirjoitti niistä aikakauslehdessä Finska Läkaresällskapets Handlingar ja eräissä ulkomaisissa julkaisuissa. Hänen teoriansa ei osoittautunut kuitenkaan käyttökelpoiseksi.

Sen sijaan Qvistin työ eläinperäisen rokotusaineen tuottamiseksi maatamme varten oli uraauurtavaa. Hän oli tehnyt opintomatkan Sveitsiin, Englantiin, Italiaan sekä Venäjälle ja alkanut viljellä lehmärokkoa vasikoissa rokotusaineen saamiseksi, kun sitä aikaisemmin oli jouduttu ottamaan talteen ihmisten rokotusrakkuloista. Qvist sai toiminnalleen tukea lääkintöhallitukselta ja teki tapahtuneen edistyksen selvittämiseksi vuonna 1889 jälleen opintomatkan Ruotsiin, Saksaan, Alankomaihin, Belgiaan ja Ranskaan. Hän esitti kokemuksensa lääkintöhallitukselle osoitetussa kertomuksessa, jota hän selosti myös Finska Läkaresällskapetin kokouksessa.

Qvist teki vuonna 1890 esityksen rakentaa erityinen eläinsuoja rokkoaineen tuottamiseksi vasikoiden avulla. Sen jälkeen lääkintöhallitus teki 15.11.1892 anomuksen eläinperäisen rokkoaineen valmistuslaitoksen perustamisesta maahamme. Vuonna 1894 Qvist saattoi viimein siirtää toimintansa Eläintarhan alueella olevaan rakennukseen, jonka valtio oli pystyttänyt eläinperäisen rokotteen tuottamiseksi koko maan tarpeita varten. Vuonna 1899 maan kaikki muut rokkoainevarastot voitiin lopettaa tarpeettomina.

Qvist oli solminut toisen avioliiton vuonna 1885 Sofia Elisabeth Renqvistin kanssa, jonka vanhemmat olivat kontrahtirovasti Henrik Renqvist ja Sofia Charlotta Wadenstjerna. Qvist kuoli vuonna 1897. Hänen leskensä Sofia Qvist sai vuonna 1898 oikeuden tietyin ehdoin perustaa vasikkarokotteen valmistuslaitoksen ja myydä rokotetta.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1998: 14: 1721. Tarkistettu huhtikuussa 2001.

Kirjallisuutta:

Carpelan, T. (utg.): Finsk Biografisk Handbok. Andra Bandet. Helsingfors 1903

Kansallinen elämäkerrasto, IV osa. Porvoo 1932

Klinge, M. (ym.): Helsingin yliopisto 1640—1990. Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808—1917. 1989

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON