Arno Forsius

Selma Rainio (1873–1939) – suomalainen lähetyslääkäri

Selma Rainio (vuoteen 1906 Lilius) syntyi 21.3.1873 Saarijärvellä. Hänen vanhempansa olivat kappalainen Anton Lilius (1822–1893) ja Amanda Sofia Perdén (1830–1924). Selma oli avioparin 14. ja viimeinen lapsi. Poikien lisäksi myös perheen tyttäret pyrkivät opintielle. Anna Augustasta (1851–1899) tuli Hämeenlinnan tyttökoulun rehtori ja myöhemmin Jyväskylän seminaarin naisosaston johtaja, Amanda Antonia (1854–1876) kävi seminaaria, mutta kuoli sen viimeisellä luokalla ollessaan, ja Lilli (oik. Alfhild Amalia) Rainio (1861–1945, vuoteen 1906 Lilius), joka suoritti yliopistossa yksityisesti suomenkielen ja Pohjoismaiden historian tutkinnon, oli kirjailija, kääntäjä ja kansanperinteen kerääjä. Todettakoon samalla, että perheen kaikkien lasten etunimet alkoivat A-kirjaimella, lukuun ottamatta kahta viimeistä, jotka olivat Berta ja Selma.

Selma kävi Jyväskylässä tyttökoulun eli keskikoulun. Hän sai 17-vuotiaana vaikean lavantaudin, josta toipuminen herätti hänessä lujan uskonnollisen vakaumuksen. Perheen isä sairastui tammikuussa 1891 halvaukseen ja Selma hoiti vuodepotilaana ollutta isäänsä tämän joulukuussa 1893 tapahtuneeseen kuolemaan saakka. Isän sairastaminen sai Selman ajattelemaan lääkäriksi ryhtymistä. Sitä varten Selma opiskeli ylioppilaaksi, osaksi Jyväskylässä ja osaksi Helsingissä, ja suoritti ylioppilastutkinnon Helsingin suomalaisessa yhteiskoulussa 23.5.1896. Helsingissä koulua käydessään Selma asui leskirouva Ida Veikkolinin luona, jonka aviomies oli ollut ensimmäisiä suomalaisia lähetyssaarnaajia Afrikan Ambomaalla. Kertomukset Veikkolinin perheen elämästä ja työstä Afrikassa herättivät Selman mielenkiinnon lähetystyötä kohtaan.

Ylioppilastutkinnon suorittamisen jälkeen Selma Rainiolle myönnettiin oikeus "sukupuolestaan vapautettuna" opiskella naisena Helsingin yliopistossa. Hän kirjoittautui yliopistoon vuonna 1896 Hämäläisen osakunnan jäsenenä, suoritti medikofiilitutkinnon 29.5.1899, lääketieteen kandidaatin tutkinnon 13.12.1902 ja lääketieteen lisensiaatin tutkinnon 28.3.1908. Opiskeluaikana hänen harrastuksensa kohteina olivat erityisesti suomalaisuus, raittius, naisasia ja kristillisyys. Hän oli mukana poliittisessa toiminnassa, piti pyhäkoulua ja osallistui hengellisiin kokouksiin, myös Tanskassa ja Ruotsissa. Hän muutti vuonna 1906 sukunimensä Rainioksi, koska Lilius -suku oli lähtöisin Karkun pitäjän Rainion kylästä.

Opiskeluaikanaan Selma Rainio oli vt. alilääkärinä Takaharjun parantolassa 5.1.–10.3.1905, amanuenssina Helsingin diakonissalaitoksen sairaalan naistentautien osastolla 20.4.–1.7.1906 ja vt. alilääkärinä saman sairaalan kirurgisessa lastensairaalassa l.9.–1.10.1906. Sen jälkeen hän oli amanuenssina Lapinlahden keskuslaitoksella 5.8.1907–1.5.1908 välisen ajan, jonka lopulla hän valmistui lääketieteen lisensiaatiksi. Selma Rainio oli Duodecimin ja Finska läkaresällskapetin jäsen.

Selma Rainion valmistumisen aikaan etsittiin lähetyslääkäriä sekä Kiinaan että Afrikkaan, ja hän päätti valita elämäntehtäväkseen lähetyslääkärin työn Afrikassa. Selma Rainion äiti, joka oli kiinnostunut lähetystyöstä, hyväksyi tyttärensä suunnitelmat. Ennen tehtävän vastaan ottamista Selma Rainio opiskeli kolme kuukautta Hampurissa trooppisten tautien laitoksessa. Lokakuussa 1908 Suomen Lähetysseura lähetti hänet kahden naispuolisen lähetystyöntekijän kanssa Ondongan heimoalueelle Lounais-Afrikan (nyk. Namibia) Ambomaalla, joka kuului silloin Saksan alusmaihin. Monien vaikeuksien vuoksi he pääsivät perille vasta kaksi kuukautta myöhemmin joulukuussa 1908. Selma Rainio opetteli pian oshindongan kielen, niin että hän saattoi tulla toimeen paikallisen väestön kanssa ilman tulkin apua. [Lisäyksenä mainittakoon, että lähetyslääkärinä Kiinassa oli vuosina 1907–1909 Johannes (Hannes) Immanuel Heikinheimo (1877–1964) ja vuosina 1911–1916 hänen sisarensa Helmi Maria Heikinheimo (1879–1968). ]

Seuraavassa on suppea kuvaus Selma Rainion toiminnasta Ambomaalla. Olot olivat alkeelliset ja kansa taikauskoista. Jatkuvan nälänhädän vuoksi väestö oli aliravittua ja heikkokuntoista. Se sairasti lepraa, tuberkuloosia, malariaa ja muita tropiikin tauteja. Lisäksi monenlaiset tulehdussairaudet ja tapaturmat olivat yleisiä. Selma Rainio saavutti pian väestön luottamuksen ja hän sai kutsumanimen "Kuku", joka tarkoittaa arvostettua isoäitiä ja isoisää. Vuonna 1912 saatiin Onandokjueen valmiiksi kohtuulliset vaatimukset täyttävä sairaala, mutta kaikista tarvikkeista oli jatkuvasti puutetta. Tilanne vaikeutui vuonna 1914 ensimmäisen maailmansodan alettua. Sodan päätyttyä alue siirtyi vuonna 1920 Kansainliiton päätöksellä Etelä-Afrikan tasavallan hallinnon alaiseksi.

Selma Rainio sairasteli itsekin usein. Vuodesta 1912 alkaen hänellä oli toistuvasti malariaa, jonka ainoa lääke oli kiniini. Häneltä poistettiin lähellä olevassa sairaalassa vuonna 1917 jokin kasvain, jonka laatu on jäänyt epävarmaksi. Selma Rainio matkusti vuonna 1919 Suomeen lepäämään ja palasi Ambomaalle jälleen vuonna 1922. Kesällä 1927 hänellä oli päässään vaikea ruusu, joka parani hitaasti. Tauti uusiutui entistä vaikeampana ja kauemmin kestävänä marraskuussa 1930. Vuonna 1931 alueella oli vaikea ruttoepidemia, johon kuoli paljon asukkaita. Sairaalasta sekä viidestä sairaiden ja hoitajien majasta alkunsa saanut vaatimaton sairaala oli laajentunut kyläksi, johon kuului 17 suurehkoa rakennusta, 47 sairaiden ja palvelijoiden majaa, mylly, käymälät ja 17 erilaista suojakatosta. Sairaala tunnetaan jatkuvasti Selma Rainion sairaalan nimellä.

Marraskuussa 1932 Selma Rainio lähti lopen uupuneena kotimaahan virkistyäkseen ja hänen tilalleen sairaalan lääkäriksi tuli Elsa Anni Melander (1903–1957). Selma Rainio matkusti kuitenkin Ambomaalle jälleen vuonna 1936, jolloin hän siirtyi työskentelemään lähellä olevassa Engelan sairaalassa, joka sijaitsi vähän matkaa Onandokjuesta pohjoiseen. Hän sairasti mahdollisesti jo silloin keuhkosyöpää. Joka tapauksessa hänellä todettiin vuonna 1938 keuhkoissa tiivistymä, joka oli kasvanut entisestään. Selma Rainio palasi vuonna 1938 Onandokjueen ja hän kuoli siellä 5.1.1939.

Selma Rainion kirjoituksia:

Rainio, S.: Suuren parantajan palveluksessa: kuvauksia lääkärilähetystyöstä. Suomen lähetysseura, Helsinki. 1922.

Rainio, S.: Elongo ljokulonga aajakuli jaavu, Osa: II : Okukala naua kuolutu / lja n´oolua ku S. R. [Myös nimellä: Okukala naua kuolutu.] Suomen lähetysseura, Helsinki. 1935.

Rainio, S., Hirn, K. ja Helenius, L.: Etelän Ristin alla: kuvauksia lääkärilähetystyöstä Ambomaalla. Suomen Lähetysseura, Hämeenlinna. Suomalainen Kirjapaino-Osakeyhtiö. 1923.

Rainio, S., Hirn, K. ja Helenius, L.: Under Söderns kors: skildringar över läkarmissionsverksamheten i Amboland. Finska missionssällskapet, Helsingfors. 1924.

Kirjoitus on valmistunut maaliskuussa 2006.

Katso myös kotisivun kirjoitusta Naisen tie lääkäriksi Suomessa.

Kirjallisuutta:

Bergholm, Hj.: Suomen lääkärit, Finlands läkare Biographica 1927. Tampere - Tammerfors 1927.

Kivinen, V. (toim.): Suomalaista raivaustyötä Afrikan erämaassa. Suomen Lähetysseura. Lahden Kirjapaino- ja Sanomalehti- Oy. Lahti 1945.

Peltola, M.: Suomen Lähetysseuran Afrikan työn historia.

Salminen, S.: Kuka oli Kuku-tohtori Selma Rainio? Suomalaisen lääkärilähetyksen taipaleelta Ambomaalla alkuvaiheista nykypäivään. Suomen Lääkärilehti 1997: 24: 2723–2729.

Taube, I.: Kuku, Ambomaan parantaja. Lähetyslääkärin elämyksiä Afrikassa. WSOY, Porvoo – Helsinki. 1948.

Tolvanen, A.-J.: Selma Rainio 21.3.1873–5.1.1939. Teoksessa: Työtä ja tuloksia. Suomalaisia vaikuttajanaisia. WSOY. Juva 1980.

Selma Rainion muistelmia: http://www.helsinki.fi/museologia/arppeanumin_ikkunat/ylioppilaselamaa/rainio.html

Lisäys marraskuussa 2015:

Heikkilä, Elina ja Nurmi, Maarit: Minä voin mennä! Ambomaan ensimmäinen lääkäri Selma Rainio 1873–1939. Suomen Lähetysseura, Helsinki.Tallinna 2015.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON