Arno Forsius

Konrad Relander (myöh. ReijoWaara) ja hänen väitöskirjansa vuodelta 1892

Karl Konrad Relander (1853—1936, vuodesta 1906 ReijoWaara) syntyi Kokkolassa vuonna 1853, valmistui ylioppilaaksi vuonna 1871, filosofian kandidaatiksi vuonna 1874, lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1876 ja lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1880. Hän toimi aluksi Kymintehtaiden tehtaanlääkärinä vuosina 1880—1887, sitten Haapajärven piirilääkärinä vuosina 1887—1892, Oulun piirilääkärinä vuosina 1892—1904 ja Helsingin piirilääkärinä vuosina 1904—1926. Lääkintöneuvoksen arvon hän sai vuonna 1905.

Relander oli Duodecim -lehden päätoimittaja vuosina 1885—1891 sekä Suomen Terveydenhoito-Lehden päätoimittaja vuosina 1889—1895 ja 1905—1919. Hän toimi vuosina 1890—1892 puheenjohtajana komiteassa, jonka tehtävänä oli selvittää kysymys maaseudun lääkärinhoidon järjestämisestä. Vuoden 1897 valtiopäivillä Relander otti esille kysymyksen tuberkuloosia vastaan käytävästä taistelusta ja hänen ehdotuksensa johdosta säädyt tekivätkin asiaa koskevan anomuksen.

Relander oli monin tavoin pyrkinyt edistämään kansan ja maalaisväestön terveydenhoitoa. Hän halusi selvitellä myös tieteellisellä tasolla väestön elinolojen ja sairastavuuden välisiä suhteita. Hän julkaisikin vuosina 1886 ja 1889 kaksi sosiaalihygienian alaan liittyvää kirjoitusta, joissa hän pohdiskeli tutkimuksessa käytettäviä menetelmiä.

Relander otti väitöskirjansa aiheeksi oman lääkäripiirinsä sairastavuuden ja elinolojen välisten suhteiden tutkimisen. Tutkimuksen kohteena oli Haapaveden kunnan väestö, mutta vertailuaineistoa koottiin myös Haapajärven lääkäripiirin muista kunnista. Työssään hän kohtasi samoja vaikeuksia, joihin törmätään yhä edelleen kattavia sairastavuustutkimuksia tehtäessä.

Tutkimuksen kenttätyö tapahtui kevättalvella 1890. Siinä Relander käytti apunaan maallikkoa, 60-vuotiasta miestä, joka kulki alueen kunnissa talosta taloon ja merkitsi painettuun kaavakkeeseen tiedot asumuksista, makuuhuoneista, asukkaiden luvusta ja kunkin yksityishenkilön terveydentilasta siinä määrin kuin se oli maallikolle mahdollista. Asiamies kyseli kaikilta henkilöiltä itseltään ja lasten kohdalla näiden vanhemmilta, "oliko hän omasta mielestään täydellisesti terve, vai vaivasiko häntä joku tauti. Siinä tapauksessa, ett'ei hän pitänyt itseään terveenä, tiedusteli tarkastusmies, josko tauti eli kivuloisuus oli kestänyt pitemmän ajan vai oliko se aivan satunnaista laatua." Koska tutkimuksessa etsittiin vain pitkäaikaisia tauteja, ei lyhytaikaisia vaivoja ja tauteja otettu lukuun. "Niitä varten taas, joita vaivasi joku pitkällinen tauti, olin kaavoihin varustanut erityisiä linjavälejä, joihin tarkastusmiehen, taudin symptoomien mukaan, tuli merkitä, vaivasiko sairasta pitkällinen sydänala-vika, pitkällinen kolotus, - yskä, - päänkipu tahi muu pitkällinen kivuloisuus." Relander kävi osassa taloista ja torpista itse tarkastelemassa kerättyjen tietojen luotettavuutta.

Relanderin väitöskirjan otsikkona oli "Terveyshoidollisia tutkimuksia Haapajärven piirilääkäripiiristä I. Terveyteen vaikuttavien olosuhteiden ja tapojen ynnä yleisen terveyskannan valaisemiseksi Haapaveden kunnassa". Se ilmestyi painosta vuonna 1892.

Väitöskirjan tarkoitus tuotiin esiin vasta sen yhteenvedossa: "Olen siis oikeastaan tällä alkutyölläni tahtonut saada keskustelun ja tarkastuksen alaiseksi itse tutkimus-metoodin, joka tietääkseni, ainakin mitä maalais-oloihin tulee, on aivan uusi ja jonka pääjuoni on se, että eri paikkakunnilla väestön kivuloisuus-prosentti, eli se luku, joka osoittaa kuinka suuri prosentti väestöstä potee pitkällistä tautia, verrataan paikkakunnalla vallitseviin olosuhteisiin, saadakseen lujaa pohjaa [jotta löydettäisiin luja pohja], jonka perustuksella varmuudella voitaisiin arvostella, mitkä olosuhteet ja asianhaarat ovat suuremmassa määrässä tautien syinä, eri paikkakunnissa ja eri osissa maatamme, ja joista sitte olisi mahdollista selvästi päättää, mitkä asianhaarat missäkin paikkakunnassa etusijassa kaipaavat parannusta ja korjausta."

Väitöskirjassaan Relander selosti lyhyesti Haapaveden maantieteen, sen eri alueet, väestön kehityksen sekä käyttämänsä väestöjaon. Varsin yksityiskohtaisesti hän kuvasi Haapaveden väestön elintapoja sekä asumisoloja, kuten talojen paikkoja, pihapiirejä, rakennustapoja, ikkunoita, makuuhuoneiden kokoa sekä asukkaiden lukumääriä. Sen lisäksi hän kuvaa tutkimuksessaan väestön ateria- ja työjärjestystä sekä ruokalajeja, miesten ja naisten tavallista vaatetusta, kansan juoppoutta, siveellisyyttä ja lahkolaisuutta, kunnan vaivaishoitoa, työväen ja palkollisten palkkaetuja ja työansioita sekä väestön velkaantumista.

Tulosten tarkastelua varten Relander oli jakanut Haapaveden kunnan kymmeneen alueeseen, joita hän vertasi toisiinsa. Hän tarkasteli sairastavuusprosenttia erikseen iän, sukupuolen ja sosiaaliryhmän mukaan. Relanderin tilastojen selkein tulos koski pitkäaikaisen sairastavuuden riippuvuutta makuuhuoneen tilavuudesta siten, että pitkäaikaisen sairastavuuden osuus väestössä oli sitä suurempi, mitä pienempi makuuhuoneiden tilavuus oli. Hän totesikin tätä aihetta käsitelleessään, että "kansan terveyskanta suuressa määrin, jospa tietysti ei yksinomaisesti, riippuu makuuhuoneiden suuruudesta henkilöä kohden"

Relanderin vastaväittäjäksi oli alunperin nimetty hygienian dosentti Wilhelm Joachim Sucksdorff (1851—1934). Tämä oli kuitenkin kiireisiinsä vedoten pyytänyt vapautusta tehtävästä, jolloin hänen tilalleen nimettiin Helsingin piirilääkäri, lastentautiopin dosentti Albert Julius Palmberg (1831—1916).

Relanderin väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopistossa huhtikuussa 1892. Vastaväittäjä arvosteli erityisesti sitä, että väestön sairastavuuden mittarina käytettiin pitkäaikaista sairastavuutta ja että tietojen kerääjänä oli maallikko. Vastaväittäjän lausunnon mukaan väitöskirja hyväksyttiin tiedekunnan kokouksessa, vaikka käydyn keskustelun aikana anatomian professori Georg August Asp (1834—1901) esitti sen hylkäämistä, koska kyseessä oli vain materiaalikokoelma ilman tieteellistä tutkimusmenetelmää ja ilman uusia tuloksia.

Relanderin väitöskirjatyö oli siis tilastollinen tutkimus väestön pitkäaikaisen sairastavuuden ja tiettyjen elämänolojen suhteista. Se olisi vaatinut jatkoksi esim. sen asian selvittämistä, miksi makuuhuoneiden pienempi tilavuus oli syynä runsaampaan pitkäaikaiseen sairastavuuteen. Relander korosti tutkimuksensa alustavaa luonnetta ja sanoi, ettei hän halunnut vielä tehdä mitään varsinaisia johtopäätöksiä, "sillä tutkimus-ala on vielä liian pieni".

Relanderin väitöskirja herätti erikoisen aihepiirinsä vuoksi suurta huomiota, sillä se oli Suomessa ensimmäinen vakava yritys selvittää kansanterveyteen niin olennaisesti vaikuttavaa sairastavuuden ja elinolojen välistä suhdetta. Siinä mielessä Konrad Relander oli maamme kansanterveyden tutkimuksen uranuurtaja. Lisäksi hänen tutkimuksensa kuvaa hyvin niitä oloja, joissa lääkäri joutui työskentelemään maaseudulla 1800-luvun lopulla.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1992: 14: 1381. Tarkistettu ja lisätty toukokuussa 2000.

Kirjallisuutta:

Relander (myöh. ReijoWaara), K.: Terveyshoidollisia tutkimuksia Haapajärven piirilääkäripiiristä I. Terveyteen vaikuttavien olosuhteiden ja tapojen ynnä yleisen terveyskannan valaisemiseksi Haapaveden kunnassa. Akademinen väitöskirja. Kuopio 1892. Näköispainos Konrad Relanderin Terveyshoidollisia tutkimuksia -väitöskirjasta saatesanoineen. Duodecim. Vammala 1992

Myöhemmin ilmestynyt:
Mustajoki, Pertti: Mies joka hakkasi halkoja. Terveysapostoli Konrad ReijoWaara. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki. Porvoo 2013. [432 s.] [Konrad ReijoWaaran laaja elämäkerta.]

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON