Arno Forsius

Ruokasuolan historiaa

Natriumkloridi eli ruokasuola on ihmisen ja useimpien eläinten kehitykselle ja elämälle välttämätön aine. Ne voivat menestyä vain oloissa, joissa suolan saanti on turvattu. Ihminen saa yleensä riittävästi suolaa maidosta sekä lihasta ja kalasta. Viime mainituista saatava suolamäärä vähenee kuitenkin keittämällä kypsytettäessä, ellei keitinvettä ja siihen liuennutta suolaa käytetä ruoanvalmistukseen. Pääasiallisesti kasviperäistä ravintoa syövät eivät tule toimeen ilman ruokaan lisättyä suolaa.

Suola on ollut menneinä aikoina useissa kulttuureissa arvokas kauppatavara, jonka hinta on joskus noussut varsin korkeaksi. Moni merkittävä kauppareitti on saanut aikoinaan suolatien nimen. Suolakakkuja on toisinaan käytetty rahanakin. Roomalaisille sotilaille maksettiin palkan lisäksi erillinen suolaraha eli salarium (sal, suola). Nykyään salarium tarkoittaa yleisesti rahapalkkiota.

Jumalia on palvottu kaikkialla leivän ja suolan saannin turvaamiseksi, ja suola on kuulunut uhrilahjoihin varsinkin kasvullisuutta koskevissa uhrimenoissa. Suolalla oli myös tärkeä merkitys niillä aterioilla, joita neuvottelujen vahvistamiseksi syötiin. Sen takia tuli tavaksi puhua suolaliitosta. Raamatussakin kerrotaan Jumalan ja ihmisen välisestä ikuisesta suolaliitosta. Kreikkalaisilla suolaliiton rikkominen merkitsi samaa kuin uskollisuuden valan pettäminen. Leivästä ja suolasta tuli monissa kulttuureissa vieraanvaraisuuden symboli ja meilläkin on yhä tapana antaa niitä onnentoivotuksena uuteen kotiin.

Vahvan suolaliuoksen säilyttävät ominaisuudet havaittiin jo varhain. Muinaiset egyptiläiset liottivat palsamoitavia vainajia suolaliuoksessa. He käyttivät suolaa myös suolakalan valmistamiseen vientiä varten. Kalan ja lihan suolaaminen onkin ollut aikaisemmin tärkeä säilömismenetelmä. Suomalaisessa kansanperinteessä suolaa on pidetty säilyttävän ominaisuutensa vuoksi keinona suojautua pahalta silmältä sekä lääkkeenä etenkin palohaavojen ja hyönteisten puremien hoidossa. Kipeytynyttä kurkkua on karistettu suolavedellä ja noidannuolta on hoidettu ulkonaisesti suolakääreellä. Eläimillä suolavettä on käytetty sisällisesti punataudin hoitoon ja hevosilla paikallisesti jouhikutkan eli "jouhimadon" hoitoon.

Ruokasuolan tärkeimmät lähteet ovat merivesi, josta saadaan haihduttamalla merisuolaa, sekä merien maaperään jättämät vuorisuolakerrostumat, joiden hyödyntämiseksi on rakennettu kaivoksia. Suolaa on valmistettu myös haihduttamalla suolapitoisten lähteiden vedestä.

Englantilainen Humphrey Davy (1778–1829) löysi natriumin ja kaliumin elektrolyysin avulla vuonna 1807. Fysiologiset ja biokemialliset tutkimukset ruokasuolan merkityksen selvittämiseksi ovat olleet vaikeita erityisesti natriumin kemiallisten mittausmenetelmien hankaluuden vuoksi. Myöhemmin määrityksiä ovat helpottaneet spektrofotometrin ja sittemmin ioniselektiivisten elektrodien käyttö.

Ruokasuolan merkitys sairauksien hoidossa alkoi valjeta 1830- ja 1840-luvun laajojen koleraepidemioiden yhteydessä. Thomas Latta sai vuonna 1832 suotuisia tuloksia antamalla nestemenetyksistä kärsineille kolerapotilaille suonensisäisesti liuosta, joka sisälsi keittosuolaa ja natriumbikarbonaattia. Tavallisimmat ruokasuolan menetyksen syyt ovatkin runsas ripuli ja sen lisäksi yläsuolikanavan tukoksesta aiheutuvat oksennukset sekä runsas hikoilu. Kaivosmiehillä tunnetaan vanhastaan "miners cramp" -oire, hikoiluun liittyvästä suolan menetyksestä johtuvat lihaskouristukset.

Vähitellen kävi ilmi, että erilaisissa turvotustiloissa myös elimistön suolapitoisuus oli kasvanut. Näitä turvotustiloja aiheuttivat eräät munuaisviat, sydämen toiminnanvajavuus sekä raskausmyrkytys. Seurauksena oli turvotustilojen hoito suolattomalla tai vähäsuolaisella ruokajärjestyksellä, joka useissa tapauksissa antoikin hyviä tuloksia.

Elimistön suolatason todettiin eräissä sairauksissa olevan suorassa suhteessa verenpainetasoon. Suolan käyttö ravinnossa riippuu hyvin paljon siitä, millaiseen suolapitoisuuteen on totuttu. Vähitellen on kertynyt todisteita sen puolesta, että nautittu suolamäärä on vaikuttamassa myös verenpainetaudin kehittymiseen ja vaikeusasteeseen. Runsas ruokasuolan käyttö on tosin tunnustettu verenpainetaudin riskitekijäksi yllättävän myöhään. Viime aikoina on kiinnitetty huomiota siihen, että keuhkoastman oireilullakin näyttää olevan yhteys nautittuun suolamäärään.

Elimistön natrium- ja vesitasapainon säätelyjärjestelmä, jonka tärkeimpiä osia ovat aivolisäke, lisämunuaisten kuorikerros ja munuainen, on paljastanut salaisuuksiaan aivan viime aikoihin asti. Vasta melko äskettäin on myös sydämen ja aivojen todettu erittävän natriureettista, natriumin eritystä lisäävää hormonia.

Elohopeaa sisältävien lääkkeiden tiedettiin jo 1500-luvun alussa lisäävän virtsaneritystä ja vähentävän turvotusta. Kalomelia käytettiinkin virtsaneritystä lisäävänä aineena 1600-luvun puolivälistä lähtien. Ongelmana olivat kuitenkin elohopeasta johtuneet myrkytysoireet. Elohopeayhdisteistä valmistettuja diureetteja, virtsaneritystä lisääviä lääkkeitä, alettiin kehittää määrätietoisesti vasta 1900-luvun alussa. Tärkeimmät niistä tulivat markkinoille 1920- ja 1930-luvuilla. Niiden kauppanimiä olivat Novasurol, Mersalyl, Novurit, Neptal ja Esidron. Useimmat valmisteet olivat varsin tehokkaita eivätkä ne aiheuttaneet myrkytysoireita tai sivuvaikutuksia. Niitä voitiin kuitenkin käyttää vain ruiskeina.

Elohopeaa sisältämättömien diureettien kehitys alkoi vasta 1950-luvulla. Ensin tuli käyttöön vuonna 1955 asetatsolamidi ja vuonna 1957 ensimmäinen varsinainen natriureetti, klortiatsidi. Sen jälkeen on onnistuttu syntetisoimaan turvotusten ja verenpainetaudin hoitoon useita uusia ja tehokkaita natriureetteja turvotusten hoitoon.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1996: 14: 1603. Tarkistettu tammikuussa 2004. Eräitä selvennyksiä tehty heinäkuussa 2005.

Kirjallisuutta:

Müller, R.: Hygiene. Luft, Boden, Wasser, Nahrung, Kleidung, Körperpflege, Wohnung, Gewerbe, Eugenik. Vierte, verbesserte Auflage. Urban & Schwarzenberg, Berlin – München 1949.

Møller, K. O.: Farmakologi. Det teoretiske grundlag for rationel farmakoterapi. 3. Udgave. Nyt Nordisk Forlag Arnold Busk. Kjøbenhavn 1946.

[The] New Encyclopædia Britannica, 15th Edition, Vol. 21, Reprinted 1990.

Semjonow, J.: Maan antimet. Jokamiehen taloustieto. Kolmas painos. WSOY, Porvoo – Helsinki. Porvoo 1957.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON