Arno Forsius

Rutto Suomessa vuosina 1710–1711

Ruttoa eli paiseruttoa oli esiintynyt Ruotsissa ja Suomessa viimeksi ehkä vuonna 1657, jolloin sitä mainitaan olleen mm. Viipurissa. Tauti pääsi leviämään 1700-luvun alkuvuosina jälleen Keski-Eurooppaan ja vuonna 1708 se oli ehtinyt Puolaan. Silloin annettiin Ruotsin ja Suomen maaherroille ohjeet karanteenista, puhdistusten suorittamisesta ja terveyspasseista, joiden avulla rajoitettiin matkustajien ja kauppatavaroiden tuloa tautisilta alueilta.

Kun rutto oli saavuttanut Itämeren rannikon, annettiin elokuussa 1709 asetus, miten saastuneilta alueilta tulevien alusten kanssa oli meneteltävä. Tukholman edustalle perustettiin kaksi karanteenipaikkaa ja karanteeniaika pidennettiin 40 päivään. Kesällä 1710 rutto oli levinnyt Baltian rannikolle Tallinnaa myöten. Silloin varmuustoimenpiteet pettivät, sillä niitä rikottiin jatkuvasti.

Rutto kulkeutui matkustavaisten mukana laivoilla Helsinkiin elokuussa 1710 ja Turussa todettiin ensimmäiset tapaukset syyskuun lopussa. Tauti raivosi erityisesti eteläisen ja lounaisen Suomen rannikkokaupungeissa, mm. Porvoossa, Helsingissä, Tammisaaressa, Turussa, Uudessakaupungissa, Raumalla ja Porissa. Pieniä epidemioita esiintyi myös sisämaassa. Ruttoon kuoli noin puolet eräiden paikkakuntien väestöstä, esimerkiksi Helsingissä noin 700 henkeä ja Turussa noin 2000 henkeä. Kaikkiaan Suomessa arvellaan kuolleen ruttoon vuosina 1710–1711 varsin summittaisten arvioiden mukaan 5000–10 000 henkeä.

Helsingin ensimmäisen historian kirjoittajan Henrik Forsiuksen (1733–1813) mukaan kaupungissa kuoli ruttoon kaikkiaan 1185 henkeä vuosina 1710–1711, heidän joukossaan hänen isänsä molemmat vanhemmat. Kuolleiden kokonaislukuun sisältyi huomattava määrä muiden paikkakuntien asukkaita ja Baltiasta ruttoa pakoon lähteneitä.

Kenraalikuvernööri Carl Nieroth antoi Turussa lokakuussa yleiset ohjeet ruttotaudin johdosta. Kukaan ei saanut tulla kaupunkiin mereltä tai maalta ilman todistusta, että on saapunut terveeltä seudulta "eikä myös ole semmoisella taudilla hierottu." Kaupungin asukkaiden oli pidettävä "Cartanons ja Ränninsä Tontinsa Awaruden jälken puhdasna ja vietävä kaikki kertyvä loka kaupungin ulkopuolelle, ettei sen happanemisesta Ilma saastutetuxi tulis." Kaupungin toreilla, porteilla ja kaduilla oli poltettava nuotioita varsinkin tyynellä ja sumuisella säällä. Samoin oli poltettava katajanhavuja taloissa ja asuinhuoneissa. Tulia ja savustamista pidettiin tärkeinä, sillä kulkutautien uskottiin leviävän huurujen ja hajujen välityksellä.

Talot, joissa ruttoa oli todettu, oli merkittävä portin päälle laitettavalla mustalla ristillä, "että itzecukin taidais sitä cartta, ja wahingosta itzens cawahta." Jos tauti sai suuren vallan, oli ikkunat ja ovet naulattava kiinni yhtä lukittavaa ovea lukuunottamatta, jotta sairaanvartija voisi omia avaimia käyttäen tuoda taloon lääkkeitä ja elintarpeita. Parantuneiden oli kadulla kulkiessaan käytettävä näkyvää merkkiä, miesten kolmikyynäräistä valkeaa sauvaa ja naisten valkeaa liinaa, että jokainen "selkiän merkin ja warotuxen sijtä hawaitzis."

Jokaiseen kortteliin oli valittava miehiä ja naisia sairaanvartijoiksi sekä ruotumestari seuraamaan kulkutaudin leviämistä. Viimemainitun oli joka ilta tehtävä tarkka selko sairaspapille ja välskärille "caikkein nijden päälle, jotca sijnä edesmännenä Päiwänä eli Yönä pois cuollut owat, elickä Sairaxi tullet." Kaikkien "Palwellus-Personain" oli käytettävä pitkiä valkoisia vaatteita muista erottuakseen. Heidän sekä papin ja välskärin oli vannottava vala, jossa he lupasivat tunnollisesti hoitaa tehtävänsä ja olla varastamatta potilaittensa omaisuutta.

Tautiin kuolleet oli haudattava kaupungin ulkopuolelle 12 tunnin kuluessa ilman tavanomaisia hautajaismenoja. Ruumiit oli kuljetettava kaupungin läpi erityisissä vaunuissa "ilman muiden cauhistamusta". Vainajia varten oli määrättävä kantajat ja kaivajat, jotka eivät saaneet tehdä muuta työtä. Pelon vuoksi oli vaikea saada ihmisiä huolehtimaan sairaista ja vainajista. Marraskuussa kenraalikuvernöörin oli pakko antaa uusi julistus. Aikaisempia ohjeita oli lyöty laimin ja olipa sattunut niinkin, että yön aikana oli heitetty kadulle kuolleita ihmisruumiita ja niiden mukana vielä elossa oleviakin. Ettei moinen häpeämättömyys toistuisi, uhattiin syylliset panna kaakinpuuhun ja piiskata ankarasti tai maksattaa heillä sakkoa sata taalaria.

Vuoden 1711 alussa annettiin ohjeet täydellisen puhdistuksen suorittamiseksi ruton jälkeen. Ikkunat ja ovet oli pidettävä auki 2–3 vuorokautta talviaikana. Ruttoon kuolleiden huoneissa oli lattia, seinät ja katto pestävä huolellisesti. Kaikki sopet ja huonekalut oli samoin pestävä, mikäli mahdollista kuumalla etikkavedellä, ja sen jälkeen oli vielä pidettävä ikkunoita auki muutamia päiviä. Huoneissa oli pidettävä tulta 1–2 päivää ja lisäksi niitä oli savustettava rikki-, piki-, kataja- tai etikkahöyryillä pari tuntia kerrallaan. Sen jälkeen pesu oli uusittava ja lopuksi huoneet oli valkaistava kalkilla.

Pito- ja sänkyvaatteet oli mieluimmin hävitettävä polttamalla. Muussa tapauksessa ne oli vietävä pitkäksi aikaa pakkaseen ja auringonpaisteeseen sekä pestävä sen jälkeen hyvin. Esineet, joita ei voitu pestä, oli asetettava hyvin puhdistettuina ulos ainakin kuukaudeksi. Varmuuden vuoksi nekin voitiin vielä savustaa ja tuulettaa uudelleen. Kaikki palamaton roska oli kaivettava syvälle maahan.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1993: 7: 628 (Ruttovuodet 1710–1711). Tarkistettu heinäkuussa 2002.

Kirjallisuutta:

Forsius, A.: Sosiaali- ja terveydenhuollon kehitys Hollolassa ja Lahdessa vuoteen 1865. (Väitöskirja.) Lahden kaupunki. Hämeenlinna 1982.

[Forsius, Henrik:] Historisk och Oeconomisk Beskrifning öfwer Stapel-Staden Helsingfors uti Nyland, Sednare Delen, [---] under Oeconomiae Professorens [---] Hr. Pehr Kalms Inseende, för Lager-Krantzen utgifwen [---] den 21. Maji 1757, af Henric Forsius, Nyländninge. Åbo. (Facsimilepainos, mukana Tuulikki Tenhon suomennos, Markkinointi-instituutti, Helsinki 1978)

Juvelius (Juva), E. W.: Suomen kansan aikakirjat, IV osa 1680–1721. Toinen painos. Helsinki 1932.

Ranta, R.: Turun kaupungin historia 1600–1721, Toinen nide. Turku 1975.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON