Arno Forsius

Sigfridus Aronus Forsiuksen (n. 1560–1624) Physica

Physica oli Sigfridus Aronus Forsiuksen (n. 1560–1624) mittavin kirjallinen työ, jonka käsikirjoitus valmistui vuonna 1611. Tätä maailmanselitysteosta ei painettu yrityksistä huolimatta hänen elinaikanaan eikä myöskään hänen kuolemaansa seuranneina vuosikymmeninä, vaan vasta vuonna 1952 Johan Nordströmin toimittamana. Vaikka Physicasta on olemassa muutamia käsin kirjoitettuja kopioita, sillä ei ole voinut olla merkittävää vaikutusta tekijänsä jälkeen eläneisiin.

Tieteellistä mielenkiintoa Physicalla ja sen lähteiden tutkimuksella on erityisesti siinä, miten antiikin, keskiajan ja renessanssin tiede ja kulttuuri välittyivät 1600-luvun alun Pohjolaan. Maailmankaikkeutta ja luontoa koskevan tieteellisen ajattelun tutkiminen Physican välityksellä voi tuoda esiin lähinnä Forsiuksen yksilöllisen näkemyksen ja sen suhteen aikaisempaan kehitykseen. Sen vuoksi tässä artikkelissa tyydytään ensisijaisesti kuvailemaan, mitä ja miten Forsius kirjoitti maailmasta ja luonnosta Physicassaan.

Physican synty

Sigfridus Aronus Forsius oli toiminut tähtitieteen professorina Upsalan yliopistossa vuosina 1608–1610, jolloin viran vakinainen haltija Martinus Olai Stenius (1574–1644) oli kuningas Kaarle IX:n epäsuosiossa. Silloin Forsius oli tutustunut marburgilaisen lääketieteen ja fysiikan (luonnontieteen) professorin Johannes Magiruksen latinankieliseen teokseen Physiologia peripathetica libri VI (Peripateettinen fysiologia kuutena kirjana), joka painettiin ensimmäisen kerran Frankfurt am Mainissa vuonna 1597. Ilmeisesti sitä käytettiin Forsiuksen professorina ollessa luonnontieteen oppikirjana Upsalan yliopistossa. Joka tapauksessa se mainittiin vuonna 1626 eräänä yliopiston pakollisista oppikirjoista, ja se lueteltiin niiden kirjojen joukossa, joiden painamisen Johannes Matthiae sai vuonna 1628 erioikeudella suojatuksi tehtäväkseen. Teos oli oppikirjana myös eräissä Keski-Euroopan yliopistoissa. (B 56, C 6, C 134, C 173)

Upsalassa Forsius alkoi laatia käsikirjoitusta laajaa maailman ja luonnon selitysteosta varten, joka tunnetaan nimellä Physica. Kaikkia vaikuttimia, jotka saivat Forsiuksen kirjoittamaan tämän Magiruksen Physiologiaa myötäilevän ruotsinkielisen teoksen, ei tunneta. Tärkeänä tekijänä on joka tapauksessa ollut Forsiuksen pyrkimys julkaista oppineiden miesten ajatuksia ruotsin kielellä, jotta myös latinaa osaamattomat olisivat voineet tutustua niihin. Forsius oli esittänyt saman tavoitteen aikaisemminkin, mm. vuonna 1608 painetussa Morsiussaarnassaan. Eräänä syynä on saattanut olla tarve osoittaa oppineisuutta yliopiston vakinaisen professorinviran saamiseksi. (B 56, B 23)

Forsiusta voidaan perustellusti pitää ensimmäisenä Ruotsin valtakunnan luonnontieteilijänä ja biologina. Useimmiten uuden ajan alun luonnontieteilijät olivat suorittaneet jossakin yliopistossa lääkärinammattia varten vaadittavan tutkinnon. Jumaluusopillisen ja lainopillisen tiedekunnan rinnalla lääketieteellinen tiedekunta oli nimittäin silloin ainoa, jossa luennoitiin luonnontieteisiin kuuluvia aineita. Forsiuksen ei tiedetä opiskelleen lääketiedettä missään yliopistossa, mutta hän tunsi muiden luonnontieteiden ohella mielenkiintoa myös sitä kohtaan. Se ilmenee erityisesti hänen almanakoissaan sekä Physicassa ja Minerographiassa. (B 30, C 36, C 43, C 70)

Physican käsikirjoituksen laatimisen Forsius aloitti viimeistään kesällä 1609, sillä hän mainitsee asiasta vuoden 1610 suuren ennustuskirjansa esipuheessa, joka on päivätty 1.8.1609. Forsius sanoo siinä, että kirjasta tulee olemaan paljon iloa ja hyötyä kaikille niille, joilla on halua tutkia luontoa. Physican käsikirjoituksen lopussa on merkintä: ”Päätin tämän työn Lauantaina, joka edelsi 1. Kolminaisuuden päivän jälkeistä Sunnuntaita,  vuonna 1611.” Silloin Forsius oli ilmeisesti vankina Örebron linnassa, ja on aihetta olettaa, että hän oli siellä ollessaan jatkanut käsikirjoituksen laatimista. (B 35, C 70)

Teoksen otsikoksi on merkitty Physica eller Naturlighe tings Qualiteters och Egendomars beskrijfuelse (Fysiikka eli Luonnon olioden Laatujen ja Ominaisuuksien kuvaus). Käsikirjoitus on sangen mittava ja se käsittää 485 foliokokoista lehteä eli 970 sivua. Physica jakautuu yhdeksään kirjaan, joista jokaisessa on 4—19 lukua. Teoksessa on myös 22 kuvaa, joista ainakin osa lienee kirjoittajan itsensä piirtämiä. Kuvien mahdollisia esikuvia ei ole pystytty toistaiseksi jäljittämään, mutta useat niistä ovat saman tapaisia kuin muissa saman ajan luontoa kuvaavissa teoksissa. (A 65, C 70)

Physican ajatusmaailma

Forsiuksen Physica on suureksi osaksi Magiruksen Physiologian ruotsiksi toimitettu laitos, mutta sen muita merkittäviä esikuvia ovat olleet Franciscus Titelmannuksen Naturalis philosophiae compendium, Hieronymus Zanchiuksen De operibus Dei sekä Johannes Heidfeldiuksen Sphinx, theologico-philosophica. Physican alkulehdillä mainitaan sisällysluettelon jälkeen lähteinä Pyhä Raamattu, Hortus Sanitatis, Anatomia Mundini sekä 74 oppinutta miestä. Hortus Sanitatis oli vuonna 1476 Mainzissa painettu latinankielinen kasvikirja, jossa kuvattiin erityisesti lääkeyrtteinä käytettäviä kasveja. Anatomia Mundini oli italialaisen Mundinuksen eli Mondino de´ Luzzin vuonna 1316 ilmestynyt anatomian oppikirja Anathomia. Tekstissä ja sivujen marginaaleissa mainitaan lisäksi noin 50 muuta oppinutta. (C 70)

Suuri osa lähdeteosten kirjoittajista on antiikin Kreikan ja Rooman sekä keskiajan arabialaisen kulttuurin ajalta, tärkeimpänä kaikista Aristoteles. Tekstissä Forsius mainitsee Magiruksen yhden ainoan kerran marginaaliin sijoitetussa viitteessä. Magirus oli kirjoittanut selityksiä Aristoteleen ja Philipp Melanchtonin teosten johdosta. Toinen tärkeä lähdekirjailija oli italialainen Julius Caesar Scaliger, joka oli kirjoittanut selityksiä Aristoteleen sekä Hieronymus Cardanuksen teosten johdosta. Forsius mainitsee myös useita muita uudemman ajan oppineita, joista varsinkin Theophrastus von Hohenheimin eli Paracelsuksen opit olivat Forsiuksen sydäntä lähellä. Physican alussa mainittujen oppineiden teoksista Forsiuksella on ollut hallussaan Magiruksen Physiologian lisäksi ainakin Josefuksen teos Antiquitates Judaicae. Paracelsuksen luonnonfilosofian kannattajia olivat luetelluista tekijöistä selvästi vain Leonhard Thurnheisser ja Joachim Tanckius. (C 70,  C 110, C 173)

Physican perusvire ja esitystapa ovat antiikin kreikkalaisten oppineiden ja keskiajan skolastikkojen maailmankatsomusta myötäileviä. Auktoriteettiuskostaan huolimatta Forsius ei kuitenkaan hyväksy varauksetta näiden kaikkia käsityksiä, ja hän tuo niiden ohella esiin renessanssin kokeelliseen tutkimukseen pyrkivän luonnontieteen tuloksia ja tutkimusmenetelmiä. Uutta ja nimenomaan Forsiuksen mukaan ottamaa on useissa kohdissa esiin tuleva paracelsistinen ajattelu, joka näkyy erityisesti ainetta ja alkuaineita koskevissa jaksoissa. Koska Forsius oli pappi, ovat uskonnon ja teologian käsitykset vaikuttaneet voimakkaasti hänen näkemyksiinsä. Siitä huolimatta hän esittää toisinaan myös arvostelua teologisia käsityksiä ja jopa Raamatun kirjoituksia kohtaan. Forsiuksen suuresti arvostama astrologia oli tuohon aikaan yleisesti hyväksytty tiede ja hänen uskonsa sen oppien erehtymättömyyteen oli horjumaton. (C 96, C 173)

Esipuhe

Physican ensimmäisen kirja kertoo ”Luonnosta, ja sen Yleisistä Perusteista eli lähtökohdista, ja sille kuuluvista Ominaisuuksista”. Sen alussa on kirjoittajan laatima esipuhe: ”Kaikkivaltias kaiken Luoja on viisaasti ja ihmeellisesti luonut koko Luonnon ja sen osat, ominaisuudet ja rakennusaineet. Taivaallisten Henkien ja elävien olentojen lisäksi hän on eläinten keskuudessa ainoastaan Ihmiselle antanut ja häneen istuttanut kuolemattoman ja järjellisen Sielun, jonka avulla tarkastella koko Luontoa, tätä suurta ja laajaa ja ihanasti koristeltua Näyttämöä. Siinä voidaan nähdä paljon ihanaa, hauskaa ja suloista, jota ihminen voi ihmetellä ja jota hän voi mielessään miettiä, päästäkseen perille niiden syistä ja niiden olemuksen oikeasta tiedosta, ja lopuksi teoksesta itse luojan luo. Sen vuoksi suurilahjainen Platon sanoo Luonnon antaneen Ihmiselle silmät. Eikä hän ole pelkästään saanut silmiä, vaan hänet on myöskin asetettu keskelle tätä huonetta, jotta hän voisi katsella ja tutkia koko huonetta ja rakennusta joka taholla ympärillään, sillä se on ihmisen oikea työ, joka hänelle parhaiten soveltuu. Muuten hän ei eroaisi pelkkien silmien vuoksi härästä, joka näkee niin kuin hän, mutta joka ei tiedä käyttää järkeä ja ymmärrystä, joka on annettu hänelle [ihmiselle] erityisesti ennen muita eläimiä, jotta hän voisi arvioida ja tutkia sen mitä hän näkee. Ja mitä korkeampi taito ja luonne [jollakin] ihmissuvun keskuudessa on, sitä enemmän kuuluu hänelle tämä ymmärryksen työ, josta hänelle on paljon hyötyä Hallitusasioissa, opetustyössä, taloudenhoidossa sekä kaikissa vapaissa ja käsityön taidoissa. Tämän tiedon ja luonnollisen viisauden avulla osasi Kuningas Salomo ratkaista kiistan kahden lapsesta riitelevän Porton välillä, ja samoin hän osasi tehdä muissakin kiistanalaisissa asioissa. Sillä jos korkeilla henkilöillä olisi vapaina hetkinä aikaa lukea tätä Kirjaa Luonnosta, antaisi se heille paljon hyötyä. Tämä Aineisto on kyllä korkeaa ja syvämietteistä esitettäväksi, mutta se voidaan kuitenkin luonnollisilla syillä ja huomattavien miesten ajatusten ja kirjoitusten avulla jotenkin tehdä. Jumala, joka on Luonnon Luoja, ja korkein Luonto, antakoon minulle armonsa, että osaisin oikein ja hyödyllisesti tuoda tämän aineiston esiin.” (C 70)

Merkittävää on todeta, että Forsius rinnastaa ihmisen muihin eläinlajeihin, vaikka toisaalta tuokin esiin ihmisen erityisen aseman niiden keskuudessa. Lisäksi hän korostaa esipuheessaan tiedon merkitystä käytännön työstä saatavan hyödyn lisääjänä. (C 70)

Forsius tarkoittaa Physicalla luonnon asioiden tuntemista, sitä tietoa ja viisautta, joka opettaa tuntemaan luonnon asioiden syyt, alkuperän, ominaisuudet, lajit ja vaikutukset, siinä määrin kuin se on mahdollista luonnollisen ymmärryksen ja Pyhän Kirjan eli Raamatun perusteella. (C 70)

Maailman rakenne

Luonto kokonaisuudessaan, kaikki se joka on olemassa, jakautuu luovaan luontoon, joka on Jumala itse, kaiken hyvän olemassaolon alku ja syy, sekä siitä syntyneeseen luontoon, kaikkiin luonnollisiin eli luotuihin asioihin. Luonnossa kaikki tapahtuu luonnon järjestyksen, syiden ja ominaisuuksien mukaan. On kuitenkin myös asioita, jotka eivät tapahdu aivan yleisen luonnonjärjestyksen mukaan, vaikka ne tapahtuvatkin luonnon syiden perusteella. Eräillä niistä katsotaan olevan erityinen ennustava tarkoitus. Sellaisia ovat mm. pyrstötähdet, päivänsapet, kuunsapet, auringon ja kuun kaaret ja kehät, tähdenlennot ja muut taivaan tulimerkit sekä maanjäristykset. Samanveroisina ilmiöinä pidetään myös synnynnäisiä epämuodostumia, esim. ylimääräisiä sormia ja huulihalkioita. (C 70)

Luonnon tarkastelu jakautuu kahteen osaan. Toisessa niistä käsitellään luonnon olioiden yleistä alkuperää ja ominaisuuksia, toisessa taas luotuja olioita itsessään. Kaiken perustana ovat aine ja muoto. Aineeksi kutsutaan sitä periaatetta, josta jokainen luonnon olio on muodostunut. Muoto on se, joka antaa jokaiselle oliolle sille kuuluvan olemuksen, hahmon, taidon ja erilaisuuden, joiden mukaan niitä voidaan nimittää. (C 70)

Kaikilla luoduilla olennoilla on tietyt vaikutuksensa ja tarkoituksensa, sillä kaikella, minkä Jumala on luonut, täytyy olla joko näkyvät tai salaiset syynsä. Niiden löytäminen vaatii ymmärrystä ja syvällistä arviointia. Tiedon merkityksestä Forsius kirjoittaa tähän Vergiliuksen sanat Lucretius Caruksesta ja käännöksensä niistä (C 70):

”Felix qui potuit rerum cognoscere causas”

”Säll är och klook förwist then man,

Som alltings orsak märkia kan.”

Autuas varmaan on se mies,

ken kaiken syyt löytää ties´.                      

(Kirjoittajan suomennos)

Forsiuksen mukaan kaiken yleinen ja ensimmäinen alku on Jumala, kaiken käynnistäjä ja perussyy, joka tekee kaiken oman tahtonsa mukaan sekä taivaassa että maan päällä. Hän ei ole stoalaisten jumala, jonka on toteltava luontoa, vaan vapaasti vaikuttava herra ja mestari, kuten Philipp Melanchton sanoo säkeissään. Melanchtonin säkeet ja Forsiuksen ruotsinnos ovat seuraavat (C 70):

”Non Deus est Numen Parcarum Carcere clausum,

Quale putabatur Stoicus esse Deus:

Ipse potest Solis Currus inhibere volantes,

Ipse velut scopulos flumina stare jubet:”

”Gudh är icke en Stoisker Gudh

Bunden af Skepnons strenga budh,

Han kan förhålla Solsens wägh,

Och I haafuet göra torr stegh.”

Ei stoalaisten tapaa maan,

Jumala seuraa lakinaan,

Hän voi Auringon seisottaa,

ja mereen polun kuivattaa.

(Kirjoittajan suomennos)

Esimerkkinä vaikutuksen etenemisestä Forsius esittää kellon koneiston, jossa pyörät pyörittävät toisiaan. Hän pitää Jumalan ylimpänä työkaluna taivasta, joka vaikuttaa kaikkeen muuhun kuten kellossa punnus tai jousi liikuttaa sen jokaista ratasta. (C 70)

Hieman arvostellen Forsius suhtautuu niihin hallitsijoihin tai neuvonantajiin, noihin puoliksi henkisiin olentoihin, joiden Paracelsus katsoi ohjaavan jokaista neljää alkuainetta, taivasta, ilmaa, vettä ja maata. Forsius löytää niille kuitenkin tukea Esran kirjasta, jossa kuvataan Behemotia ja Leviathania, kahta henkeä, joista edellinen asui maan päällä ja jälkimmäinen vedessä. (C 70)

Forsius ei malta olla kertomatta, miten kaupunkeja koskevat ennustukset ja merkittävien henkilöiden syntymähoroskoopit ovat pitäneet yhtä näiden kohtaloiden kanssa. Hän kuvaa myös monin esimerkein, kuinka ilma todellisuudessa täyttää jokaisen tyhjänä pidetyn paikan. (C 70)

Ensimmäisen kirjan päätteeksi Forsius on aikonut kirjoittaa ”Ylistyspsalmin Kaikkivaltiaalle, kaiken parhaalle ja ensimmäiselle alulle, alkusyylle, liikkumattomalle Liikuttajalle, loputtomalle ja käsittämättömälle Jumalalle ja Herralle”. Tarkoitusta varten varattu sivu on kuitenkin jäänyt tyhjäksi. (C 70)

Toisessa kirjassa ”Luonnon ominaisuuksista, Temperamentista, vaikutuksesta, sekoittumisesta, syntymisestä ja mädäntymisestä” kuvataan myös salaisia ominaisuuksia. Esimerkkinä mainitaan, miten murhatun haavat tai nenä alkavat vuotaa verta, jos vainaja tuodaan murhamiehen lähelle. Tätä pidetään osana sitä Jumalan varjelusta, joka ihmeellisellä tavalla antaa ilmi pahat teot. Temperamentista todetaan, että sillä tarkoitetaan alkuaineiden erilaisten ominaisuuksien, kuten keveyden ja raskauden, kuivuuden ja kosteuden sekä lämpimyyden ja kylmyyden eri suhteissa tapahtuvan sekoittumisen tasaantumista kullakin oliolla. Ihmissuvulla temperamentin eli kompleksion katsotaan olevan elollisista olennoista paras, vaikka eräissä tapauksissa jotkut aviopuolisot ovatkin temperamenteiltaan paljon toisistaan poikkeavia, kuten kirjoittaja huomauttaa. (C 70)

Kolmas kirja ”Maailmasta yleisesti, ja Alkuaineista” alkaa suorasanaisella Jumalan ylistyksellä. Forsiuksen käsityksen mukaan maailmalla on yleinen sielu tai elämä, koska sen kaikissa luoduissa olioissa voidaan havaita elämää. Näin hän puolustaa Paracelsuksen ja eräiden muiden aikaisempien filosofien esittämiä ajatuksia. Forsiusta askarruttaa tässäkin maailmanlopun lähestyminen: ”Ja niinkuin Sillä [maailmalla] on ollut alku, niin on Sen myös kadottava, ja saatava loppunsa, erikoisesti koska se on muodostettu osasista, ja useista aluista. Ei ole myöskään vähäinen merkki siitä, että maailma ikäänkuin vanhuudesta raihnaisena, alkaa liukua kohti tuhoaan, Nimittäin että Aurinko on nyt tullut paljon lähemmäksi Maata, kuin Se oli Ptolemaioksen aikana, jotta se voisi sitä paremmin läheisyydellään lämmittää ja virkistää lamaantunutta ja heikkoa maata. Niin ei ole myöskään Auringolla aivan entisiä voimia loistaa, lämmittää ja ravita. Niin, kaikki Alkuaineet ovat vanhuuden vuoksi kovin sekoittuneet, tulleet epäpuhtaiksi ja heikentyneet, minkä vuoksi kaikki elävät ja kasvavat luontokappaleet, jotka ovat niistä muodostetut, ovat tulleet paljon huonommiksi ja heikommiksi, ja alkavat kallistua kohti loppua. Ilma ei ole yhtä voimakasta kantamaan lintuja, vesi ei ole yhtä hedelmällistä synnyttämään kaloja, Maa ei ole myöskään yhtä hedelmällinen kaikille kasveilleen eikä parhaille eläimilleen. Ja mikä on vielä lisäksi [havaittavissa], Ihmisen ikä on alusta paljon vähentynyt, [niin] että missä isät elivät useita Satoja vuosia, kuten Metusalem 969 vuotta, siinä voidaan nyt harvoin saavuttaa 70 tai korkeintaan 80 vuotta. Niin, monilla on harmaat hiukset 30 vuoden iässä, eivätkä ehdi 50 tai 60 ikään, ennen kuin tulevat aivan liikuntakyvyttömiksi ja lapsenomaisiksi. Nähdään myös, että tiilikivi, joka nyt lyödään, rapautuu ja sulaa olemattomiin 3 tai 4 vuoden jälkeen, kun se, joka oli 100, 200 tai [vielä] useampia vuosia sitten poltettu ja muurattu, on yhä tänä päivänä paljon vahvempi, niin kuin se olisi aivan juuri tullut [poltto]uunista. Tämä sama nähdään myös hirsistä ja muusta vanhasta puutyöstä, joka on yhä vahvempaa kuin uusi. Sillä tämä kaikki on merkki vanhuuden heikkoudesta ja [siitä], että maailma lähestyy loppuaan. Tälle on useampia todisteita pyhässä kirjoituksessa [Raamatussa], tässä [Physicassa] puhutaan ainoastaan Luonnollisista syistä.”  (C 70)

Forsius kertoo, että maa on pallon muotoinen, ja ilmoittaa sen ympärysmitaksi 5400 peninkulmaa (1 ruotsalainen peninkulma oli noin 10,7 km), mikä on noin 1660 peninkulmaa liian suuri. Koko maailman laajuudeksi hän on laskenut 11 664 000 peninkulmaa. Kirjoittaja sanoo myös, että maapallolla on vastoin Raamatun ilmoitusta vettä enemmän kuin seitsemäs osa. Hän mainitsee tämän käsityksen käyvän yhteen hänen oman aikansa kokemusten kanssa. (C 70)

Maailman rakennetta Forsius vertaa munaan. Maa ja meret vastaavat sen keltuaista, ilma ja taivas valkuaista sekä kuori firmamenttia eli kantta, jonka Jumala asetti ympäröimään maailmaa. (C 70)

Alkuaineista todetaan, että peripateetikkojen mukaan ne olivat tuli, ilma, vesi ja maa. Paracelsus oli sijoittanut tulen tilalle alkuaineeksi taivaan. Hän piti nimittäin tulta kuolemaan verrattavana, jolloin se ei voinut olla alkuaineen tavoin kuin äiti tai siemen kaikille olioille, jotka syntyivät tai muodostuivat niistä. Paracelsuksen mukaan tuli oli kuitenkin kaikissa alkuaineissa yleisesti vaikuttava seikka, jota oli eniten taivaassa, joka oli sen oikea paikka ja tila, vähemmän ilmassa, vielä vähemmän vedessä, mutta taas runsaammin maassa. Lisäksi Paracelsus esitti, että alkuaineet olivat koostuneet kaiken aineen todellisista perusaineista, jotka olivat suola, rikki ja elohopea. Ne kuvastivat kolmiyhteistä Jumalaa ja olivat kemiallisin keinoin todettavissa kaikissa luonnon olioissa. Forsius sanoo Paracelsuksen olevan etevin Kristuksen ajan jälkeisistä filosofeista ja luonnon tutkijoista. Vaikka Forsius yhtyykin Paracelsuksen käsitykseen alkuaineiden lukumäärästä ja lajeista, niin siitä huolimatta hän pitää aineiden sekoittuvina osina alkuaineita eikä niiden perusaineita. (C 70, C 173)

Todisteeksi tulen kuulumisesta taivaan alkuaineeseen Forsius esittää, että Paracelsus ja tanskalainen Tyko Brahe olivat varmasti osoittaneet nähneensä, miten pyrstötähtiä oli syttynyt taivaassa kiertotähtien välisessä tilassa ja myös niiden yläpuolella kiintotähtien kehässä. (C 70)

Kolmannen kirjan viimeisen luvun otsikkona on”Enkeleistä, ja kaikista luoduista Hengellisistä olennoista”. Sitä varten varattu tila on kuitenkin jäänyt tyhjäksi. (C 70)

Taivas ja taivaankappaleet

Neljännessä kirjassa ”Taivaasta ja sen osista, sekä niiden liikkeestä” Forsius selostaa maailmankuvaansa, joka on Ptolemaioksen ja Tyko Brahen käsitysten mukaisesti maakeskinen. Forsius mainitsee kylläkin Kopernikuksen aurinkokeskisen maailmanjärjestyksen, mutta huomauttaa samalla, että Raamatun vastaisena sitä ei yleisesti hyväksytä. Forsius ei itse hyväksy oppia seitsemästä taivaan piiristä, vaan katsoo niitä olevan vain kolme: yleinen tähtitaivas, jossa kulkevat kiertotähdet ja kiintotähdet, kristallitaivas eli taivaankansi sekä Taivaiden Taivas. Forsius sanoo tässä: ”Tämä on minun käsitykseni taivaista; muut saavat sanoa ja arvioida, mitä näkevät, minä arvelen (koska myös tällä arvelulla on oleva syynsä), [että] ei olla kokonaan sidottuja siihen mitä monet ovat jonkun mukaan hyvänä pitäneet, ainakaan niissä asioissa, joita voidaan järjellä arvostella.” (C 70, C 243, C 264)

Astrologina Forsius käsittelee myös tähtien vaikutusta maapalloon sekä niiden ystävyyttä tai vihamielisyyttä maallisia asioita kohtaan. Hän toteaa, että eräät teologit ovat muuttuneet niin hengellisiksi, että he eivät usko olevansa itsekään luonnon olioita, tai että maailmassa  ei olisi mitään luontoon kuuluvaa, vaan että kaikki olisi hengellistä. Samoin he väittävät, että kaikki se mitä ei lue Raamatussa, ei olisi totta. Heitä vastustaen Forsius sanoo, ettei Pyhän Raamatun tarkoituksena ole ollut kuvata filosofiaa ja fysiologiaa (luonnonoppia), vaan kertoa historiallisesti tapahtumat maailman alusta, ilmoittaa maailman ikä, kuvata seurakuntien leviäminen, kasvu ja tila sekä säilyttää ne muistissa. Astrologian perusteiden yhteydessä käsitellään tähtien vaikutusta fysiognomiaan, mm. ihmisten kasvonpiirteisiin ja käsien viivoihin. Forsius viittaa myös siihen, että Raamatun Jobin kirjassa on perustelu kiromantian eli kädestä ennustamisen oikeutukselle. Tässä yhteydessä hän toteaa, että kyseinen kohta on hänen käsityksensä mukaan käännetty väärin ruotsinkielisessä Raamatussa. (C 70)

Forsius huomauttaa myös, että Eläinrata on kirjoittamisen aikaan eli vuoteen 1611 mennessä kiertynyt (Ptolemaioksen ajoista) taaksepäin 28 astetta 11 minuuttia, minkä vuoksi sen tähtikuviot sijaitsivat tiettynä ajankohtana eri paikassa kuin missä niiden edellytettiin olevan ennustuksia laadittaessa. Samassa kohdassa hän mainitsee, että suomalaiset kutsuvat tähtiryhmää ”Sållstiernona” nimellä ”Seulaisit” (Seulaset). Linnunrataa Forsius pitää lukemattomien, silmällä toisistaan erottamattomien tähtien kasautumana. Hän ilmoittaa auringon olevan 166 kertaa maapalloa suurempi eli ympärysmitaltaan 896 000 peninkulmaa.

Lisäksi Forsius pohtii kuun pinnassa havaittavien kuvioiden merkitystä aikana, jolloin kaukoputkea ei ollut vielä käytettävissä: ”Tässä on tapana yleisesti kysyä, Mitä ne läiskät ovat jotka näkyvät Kuussa? Tässä ei puhuta useista taruista ja seikkailuista, joita monilla on niistä, ja vastauksena tahdotaan tarkastella ainoastaan niiden arveluja, jotka ovat tätä pohtineet. Ja osa heistä, ja hetimiten sanottuna valtaosa arvelee, että Kuun runko ei ole kauttaaltaan yhtä tiivis, vaan eräissä paikoissa ohut tai epätiivis, niin kuin sieni. Sen vuoksi tiiviit osat ottavat itseensä Auringon valoa paremmin, kuten kirkkaaksi kiillotettu peili, ja vähemmän tiivis tai ohuempi [osa] jää tummaksi. Osa on siinä käsityksessä, että Kuu on myös maailma, jolla on pinnallaan luontokappaleensa oman lajinsa mukaan, [ja] jossa pimeä tai läiskäinen ei ole muuta kuin kuivaa [aluetta] Kuussa, eli maata, ja valoisa [alue] vettä, joka heijastaa kuin peili itsestään Auringon säteitä ja taivaan valoa. He arvelevat sen tapahtuvan samalla tavoin Maassa, [niin] että myös meri antaa itsestään loistetta, ja maa on tumma, mikä voitaisiin nähdä, jos oltaisiin Kuun pinnalla. Tämän kaiken jätän omaan arvoonsa, ja arvioikoon jokainen sitä niin kuin hänelle näyttää järjen mukaan olevan parasta.”  (C 70)

Neljännen kirjan lopussa on jälleen suorasanainen rukous tai psalmi: ”Sinua iankaikkinen Kaikkivaltias, kaikkitietävä taivaallinen Kuningas, joka kohoat kaikkien taivaiden yläpuolelle ja niitä sanasi voimalla suurella viisaudella ja taidolla ihmeellisesti hallitset sekä pidät voimassa ja liikkeessä, ja annat Aurinkosi paistaa hyville ja pahoille sekä annat Kuun monivaiheisella loisteellaan jakaa ajat, ja annat niiden molempien yhdessä tähtien kanssa hallita ja ylläpitää kaikkia eläviä ja kasvavia olioita maailmassa, Sinua kaikkein viisain Herra, ylistävät taivaat ja tähdet, sinun pyhien Enkeliesi sekä Ylhäisten Kerubien ja Serafien kanssa sekä taivaan asuntojen kaikkien pyhien joukon kanssa. Sinua ylistämme nyt ja iankaikkisesti myös me yhdessä pyhän Yleisen Kristillisen kirkon kanssa, [joka olkoon] kunnioitettu ja siunattu iankaikkisesti. Amen.” (C 70)

Ilma, vesi ja maa

Viidennessä kirjassa ”Ilmasta, ja niistä olioista joita siinä syntyy ja aiheutuu, joita Aristoteles kutsuu Meteoreiksi [ilman ilmiöiksi]” Forsius kertoo ensin ilman yleisistä ominaisuuksista ja toteaa sen jälkeen: ”Lopuksi, ilma on tarpeen kaikkien elollisten eläinten elämälle, niin että niiden sitä vailla täytyisi heti tukehtua. Mikään lintu ei voisi lentää ilman sitä, eikä mikään kala tai merieläin elää, mikä nähdään parhaiten näissä pohjoismaissa talvella, kun luonto valmistaa niille jäähän avantoja, minne ne kerääntyvät ja ottavat ilmaa, [ja] muuten missä pienet sisäjärvet ja Kalaojat menevät kovasti jäähän, kun niitä ei varusteta avannoilla, on usein havaittu, että kalat kuolevat kerrassaan.” Kirjan muissa luvuissa selostetaan erilaisia ilmassa havaittavia ilmiöitä, kuten pyrstötähtiä, ukkosta, salamaa, pilviä, lunta, rakeita, sadetta ja tuulia. (C 70)

Viidennen kirjan päättää ”Ylistyslaulu kaikkivaltiaalle taivaalliselle Herralle”:

”Oi Herra meidän Herramme, kuinka mahtava, suuri ja ihmeellinen onkaan sinun nimesi kaikkialla maailmassa!

Sinun ihmeelliset työsi ylistävät sinun Kaikkivaltaasi, sinun viisautesi nähdään kaikessa, mitä olet tehnyt.

Ilman olet jakanut varmoille paikoilleen, ja raskaan pilven annat pysyä ylhäällä sen keskellä.

Sinä annat sen lentää kuin lintu, kuin laiva sinä annat sen purjehtia.

Ilmasta, vedestä ja Maasta sinä annat ihmeiden syntyä, niin että Luotujen täytyy vapista niiden edessä.

Sinä annat ihmeellisten tulenliekkien syntyä ilmassa, Maan tomussa sinä annat ihmeiden näkyä.

Oi Herra Taivaan Herra, kuinka ihana on sinun nimesi Maan päällä.

Taivaissa lentävät sinun palavat nuolesi, sinun tekosi leikkivät edessäsi kuin vohla vuorilla.

Vitsasi sinä annat näkyä ilmoissa, se pelottaa korkeita vuoria maailmassa.

Maat näkevät sen ja riutuvat, niiden tyttäret nääntyvät nälkään ja niiden nuorukaiset kaatuvat miekkaan.

Nähkää toki tämä, te Kuninkaat Maan päällä, jotka pelotta teette väkivaltaa ja vääryyttä, ja nautitte pahasta kuin leivästä.

Teidän kaikkien tulisi kumartua yhdessä vähäisten kanssa, Vitsa ei ole teitä säästävä.

Te komeilette ammuksin ja kummallisin Raketein, Te annatte neuvojenne kuulua Maassa.

Katso kuinka minun Rakettini lentävät, minun kasvojeni edessä taivaan voimat vapisevat.

Minun laukaukseni jyrisevät ilmoissa, sanoo Herra, minun tuleni polttaa vuoret ja metsät.

Minun ammukseni särkevät Kalliopaadet ja paljastavat Maan perustukset.

Kun minä annan laukaukseni kuulua, vapisee kaikki elollinen, koko Maa tärähtelee sen tähden.

Minä poltan silmänräpäyksessä tuhkaksi suuret aarteet, minun tuleni pirstoo suuret puut vuorilla.

Minun ihmeeni leikkivät ilmoissa edessäni, niiden edessä vaipuvat kaikki kädet pelosta.

Minua palvelevat kaikki ilmoissa, pilvi, rakeet, lumi, sumu ja myrsky.

Tämän kaiken olen luonut ihmiselle hyödyksi, vihassani lähetän ne kostoksi.

Ylistäkää Herraa kaikki, jotka hän on luonut, kaikki ilmassa leijaileva ylistäköön Herraa.

Pilvi, jyrinä ja salama ylistäkää herraa, ylistäkää hänen nimeään taivaan tulissa.

Ylistäkää häntä sade, lumi ja sumu, kuura, Rakeet ja kaste Hänen ihanuuttaan ylistäkööt.

Ah Herra meidän Herramme, kuinka ihana on sinun nimesi Maan päällä!”  (C 70)

Teoksen kuudes kirja kertoo ”Veden Alkuaineesta, ja sen Luontokappaleista”. Skolastiikassa käsiteltiin tavallisesti kaikkia elementtejä eli alkuaineita yhdessä, mutta Forsius kuvaa teoksessaan jokaisen alkuaineen erikseen ja sen yhteydessä aina siihen liittyvät oliot. Niinpä hän kertoo veden kohdalla vesieläinten ja vesikasvien ohella myös vesilinnuista, kun taas kaikkia muita lintuja selostetaan maan yhteydessä. (C 70, C 173)

Meren pinnan kaarevuutta Forsius perustelee seuraavasti: ”Ensiksi, kun purjehditaan pitkä matka meren yli, mieluiten suurella länsimerellä, [niin] mitä kauemmas purjehditaan pohjoista kohti, sitä korkeammalle nousee aina pohjantähti, ja päinvastoin, mitä kauemmas liikutaan etelään, sitä alemmas laskeutuu pohjantähti. Samoin nähdään veden pyöreys siitä, että kun merellä tahdotaan saada näkyviin maa, tai torni, ei sitä voi nähdä alhaalta laivasta, vaan se joka on ylhäällä Märssyssä näkee sen.” Merien eläimistä kertoessaan Forsius mainitsee apteekkarien ”Sperma Ceti’ksi” nimittämän aineen, valaanrasveen, jota tuohon aikaan pidettiin valaan siemenenä tai mätinä, ja toteaa sitä kutsutun suomeksi nimellä ”Walaslaucka”. Hän kertoo siitä näin: ”Sillä sitä löydetään runsaasti Suomen pohjoispuolella pitkin Lapin rannikkoa, ja Suomen Pirkkalaiset ostavat sitä. Se on lämmintä ja kosteaa, veden ja ilman luonnosta sekoittunutta, ja [se] on hyvin voimakasta lääkkeeksi.” Valaanrasve on todellisuudessa kaskelotista eli pottivalaasta saatavaa öljymäistä, kylmässä jähmettyvää rasvaa. (C 70)

Valaita, joiden uskottiin silloin olevan kaloja, katsottiin olevan neljä eri lajia. Niistä Forsius kirjoittaa mm.: ”Ensimmäistä kutsutaan nimellä Trollhuaal [Grönlanninvalas], se on suuri ja harmaa väriltään, ja [se] on vahingollisinta lajia, joka ei hevin anna ihmisen karkottaa itseään. Kuitenkin niitä karkotetaan siten kuin muita Valaita majavanhaustalla [Bäfuer gäll], mikä on eniten niiden vastaista, niinkuin Lappalaiset tästä keinosta hyvin tietävät.” Miekkavalaasta taas kerrotaan näin: ”Tälle suurelle Meripedolle, Valaalle, on luonto antanut yhden vihollisen, joka on paljon pienempi kuin se. Sitä kutsutaan nimellä Orcas, Springiare, Watuhund ja Pinfisk, koska sillä on selässään pitkä, terävä ja kova Piikki, niin ettei teräs siihen pysty. [Ja se] asettuu valaan vatsan alle, ja kun se [valas] on kömpelö, iskee tämä siitä suuria paloja, minkä vuoksi valas pakenee sitä suurella pelolla ja ulvoo kauhusta, ja ui matalikolle, missä se joutuu ihmisen saaliiksi. Sen hyödyn vuoksi, mikä Tanskan Kuninkailla pitkin koko Norjan rannikkoa ja Finnmarkenia on Valaiden rasvasta ja traanista, on vesikoira (kuten he sitä nimittävät) rauhoitettu, [niin] ettei kukaan uskalla sitä tappaa, vaikka heillä olisi siihen tilaisuus.” (C 70)

Meriveden suolaisuutta käsitellessään Forsius viittaa Lapin matkansa kokemuksiin. Yleisesti meriveden suolaisuuden uskottiin johtuvan siitä, että auringon voimasta vedestä irtautui hienoimpia ja makeimpia osia, jolloin suolaisuus jäi jäljelle. Perusteluna tälle oli mm. lämpimien alueiden merivesien suolaisuus. Forsius kirjoittaa asiasta: ”Sitä vastaan tohdin minä sanoa, että merivesi on yhtä suolaista Pohjoisessa [Jää]meressä kaukaisimman maankolkan äärellä ja vieläpä talvisaikaan, minkä minä olen itse kokenut ja tällä tavalla. Sillä kun tulimme joidenkin lappalaisten luo meren rannalla, ei meidän kuormarekemme, missä meillä oli suola, ollut tullut perille. Ja meille oli annettu ruoaksi tuoretta poronlihaa, joka meidän piti keittää. Koska minä usein tunsin, että merivesi oli yhtä suolaista kuin suolaisin suolaliemi, annoin keittää tuoreen lihan sen kanssa, jolloin siitä tuli niin suolaista kuin rahtusella kirpeintä suolaa.” Nämä rivit Forsius on kuitenkin viivannut yli. (C 70)

Forsius selittää myös, miten maariankampela (Heligh Flundra) on luonnoton kala, koska sitä ja muita suuria merikaloja päivittäin syövät ihmiset ovat keripukin vaivaamia, kuten yleisesti nähtiin Norjassa ja Finnmarkenissa. Lisäksi Forsius kertoo pelikaanin kuvauksen yhteydessä seuraavan tapahtuman: ” [---] , ja yksi niistä tuli Vuonna 1605 Suomeen Turun Linnan luo, ja ui siellä muutamia päiviä Linnan ympärillä, ja kiljui tapansa mukaan, kunnes tuli ammutuksi, ja sen nahka lähetettiin Kuninkaalle, ja [se] on siellä vielä tänä päivänä. Minä selitin sen saapumisen siihen maahan merkitsevän vieraan joukon saapumista yli Meren, tyhjän säkin kanssa, minkä he tahtoivat tässä Valtakunnassa täyttää, mikä myös tapahtui.” Kirjoittaja tarkoittanee tässä liiviläisen aatelin siirtymistä Suomeen ja sen saamia läänityksiä.

Kuudennen kirjan päättää ”Psalmi Luojalle”:

”Herra, Kuka on vertaisesi maailmassa, jonka sinä olet suurella voimalla vahvaksi tehnyt!

Ylemmän veden sinä olet Taivaankannella erottanut alemmasta.

Maalle hyödyksi ja virkistykseksi sinä olet sen luonut.

Sinä annat veden jatkaa kulkuaan aina, että se virtaa Maan läpi sekä ylös että alas.

Voidaanko nähdä suurempaa Ihmettä, kuin että myös Maa pidättää hengitystään.

Syvyyksille ja Syövereille sinä annat voiman, että ne jakavat veden paikoilleen.

Missä voitiin kuivin jaloin juosta, siellä annat laivojen samana päivänä purjehtia.

Maasta sinä annat kalliiden lähteiden puhjeta, että sinä niiden avulla juotat eläimesi ja autat ne terveyteen.

Valaalle sinä olet meren antanut, että se olisi kalojen kuningas.

Laajaa vainiotaan se risteilee, ja kohtaa siellä sinun Luontokappaleitasi.

Niiden kanssa se kisailee ja pyörähtelee, sinun kunniaasi se tahtoo siten etsiä.

Merikäärme pelottaa toisia eläimiä, Laivoja ja ihmisiä se ajaa takaa.

Kuka saattaa sille heittää koukun suuhun, ja siten sen vangita ja vetää maihin.

Sinä herra yksin voit sen tehdä, aaltoja ja tyrskyjä sinä voit hallita.

Kurita sinä herra Kaislikon petoa, joka vaanii sinun perintösi tuhoa ja ajaa sitä väkivalloin takaa.

Seireenit ylistävät sinua Soitollaan ja viihdyttävät muita elinkumppaneitaan meressä.

Monia eläimiä ja kaloja sinä olet lisäksi käskenyt veden synnyttää, että ne olisivat ihmiselle hyödyksi.

[Samoin] Kaloja, lintuja ja Kuoriaisia, kauniita kiviä, kalliita Mausteita ja paljon muuta.

Oi Herra, kuka voi kaikki sinun tekosi ja ihmeesi kertoa, kuka on se joka sinua sen tähden oikeudenmukaisesti ylistää.

Ylistetty olkoon Herran korkea nimi nyt ja Iankaikkisesti. Amen, Amen.” (C 70)

Seitsemäs kirja ”Maasta ja mikä siihen kuuluu” kuvaa maan ohella metalleja, kivennäisaineita, kiviä, suoloja ja kasveja. Forsius tarkastelee myös mahdollisuuksia tehdä kemiallisin keinoin oikeata ja puhdasta kultaa. Hän pitää Paracelsusta näiden taitojen etevimpänä edustajana. Samassa yhteydessä pohditaan juotavassa muodossa olevan kullan, Aurum potabile, valmistamista lääkkeeksi, sekä siitä aiheutunutta kiistakysymystä, joka oli kehkeytynyt kasviuutteita käyttävien galeenisten lääkäreiden ja kemiallisia lääkevalmisteita suosivien kemiallisten lääkäreiden välille. Jalokivien kohdalla Forsius mainitsee ”Lapin tai Pohjolan timantit, joita voidaan löytää myös melko suuria.” Maaperän aineksia Forsius on käsitellyt laajemmin teoksessaan "Minerographia", joka ilmestyi vasta vuonna 1643, lähes parikymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Elollisen luonnon kuvaukseen liittyy myös neljä kasvikuntaa käsittelevää lukua. Niissä hän mainitsee useita esimerkkejä kasvien ja yrttien vaikutuksista elimistön toimintoihin ja sairauksiin. Luonnonvaraisia kasveja esitellessään Forsius on jakanut ne neljään ryhmään sen mukaan, kasvavatko ne vuorilla, tasangoilla, laaksoissa vai metsissä ja pensastoissa. Tässä luettelossa on havaittavissa pyrkimystä kansalliseen omaleimaisuuteen, sillä mukaan on otettu pääasiallisesti Pohjolan kasvistoa. (C 52, C 70)

Seitsemännen kirjan lopussa on jälleen ”Kiitospsalmi, Kaikkeinkorkeimmalle Luojalle”:

”Ylistäkää Herraa kaikki hänen tekonsa, jotka hän on suurella harkinnalla ja viisaudella tehnyt.

Kuinka jaloja Luotuja olet sinä Herra ylempään maailmaan tehnyt, samalla kun Maa, jonka sinä olet ihmisille antanut, on niin monin, jaloin ja ihmeellisin seikoin koristettu ja varustettu?

Eivätkö olekin kauniit Metallit jaloja asioita? Eivätkö olekin kulta ja hopea, kupari ja Tina kallisarvoisia aarteita, jotka hedelmällinen maa taivaan voiman vaikutuksesta synnyttää?

Jalot Kivetkin ovat niin ihanasti monin värein koristetut, niiden hyveet ja voimat ovat ihmeelliset.

Kauniit kasvit ovat suureksi hyödyksi, ihmiset, karjan ja kaikki eläimet ne ravitsevat.

Eikö olekin sydämen halu katsella maata ja metsää, kun ne viheriöivät ja kukoistavat. Kuka on se, joka ei niiden vihannoimisesta iloitsisi?

Linnut livertävät suloisesti niiden oksilla, ja eläimet lepäävät ja nauttivat niiden varjossa.

Kaikki elävä halajaa niiden hedelmiä, ja tulee niistä runsain määrin kylläiseksi.

Suuri voima ja ihme on ruohossa, niin ettei Ymmärrys riitä sitä tutkimaan.

Kun Ihminen sen näkee, hän sitä kummeksuu, koska Järki ei voi sen syitä keksiä.

Ylistäkää Herraa kaikki hänen ihmeelliset Luotunsa, ylistäkää ja siunatkaa hänen nimeään iankaikkisesti.

Ylistetty olkoon Herran nimi, nyt ja loputtomasti, Halleluja.” (C 70)

Elävät luontokappaleet

”Maan päällä Elävistä Luontokappaleista, jotka tuntevat ja liikkuvat” kerrotaan erikseen kahdeksannessa kirjassa. Siinä kuvataan eläinten rakennetta ja elintoimintoja sekä esitellään eri eläinlajit, ihminen niiden joukossa. Vaikka anatomiaa kuvattaessa onkin otettu mukaan myös uusia tietoja elinten rakenteesta, perustellaan niiden toimintoja täysin antiikin humoraaliopin eli nesteidensekoittumisopin mukaisesti. Ihmisistä kertovassa luvussa on varhainen maininta Holger Danskesta, vanhoissa soturilauluissa ja saagoissa kuvatusta tanskalaisten tarusankarista. Forsius lienee saanut tietonsa itse kuulemistaan sankarilauluista, sillä historioitsijat eivät olleet kertoneet hänestä aikaisemmin. Erilaisia ihmistyyppejä Forsius kuvaa seuraavaan tapaan: ”Yleisimpiä kautta koko maailman ovat tavalliset Ihmiset, jotka eroavat toisistaan ainoastaan asuinpaikan, vaateparren ja ravinnon puolesta, niin että osa on kauniita ja pyöreitä kasvoiltaan, niinkuin suuri joukko Ruotsalaisia ja Saksalaisia, Osa karkeita ja muodottomia, Kuten Venäläiset, Eestiläiset, osa Suomalaisista, Närkeläiset j.n.e. Osa [on] pitkänomaisia ja kapeita kasvoiltaan, Kuten tanskalaiset j.n.e. Vaatepartta vaihtavat aina kevytmielisesti Ruotsalaiset ja Saksalaiset. Venäläiset, Puolalaiset, Turkkilaiset ja muut Itämaalaiset pitävät vakaasti vanhan vaatetustapansa.” (C 70, C 188, C 244, C 264)

Linnuista kertoessaan Forsius kirjoittaa näin: ”Plinius sanoo, että Kotkan sulat riuduttavat toisten lintujen sulat, kun näitä pannaan niiden joukkoon. Samoin riuduttavat myös suurten ja Rikkaiden menettelytavat köyhien vähäiset tilukset, jos antaudutaan niiden seuraan. Siksi ei ole hyvä poimia kirsikoita heidän kanssaan. Samoin Kirkon tilukset, jotka otetaan maalliseen käyttöön, riutuvat [niin] paljon maallisesta, ettei sitä voi uskoa.” Haikaraa kuvattuaan Forsius mainitsee: "Kun joku Haikara tulee maahan, missä se ei ole tavallinen, se ennustaa nälkää ja katoa, minkä vuoksi Suomalaiset kutsuvat sitä nimellä Nälke kurcki, se on Nälkä Kurki.”

Hämähäkeistä Forsius kirjoittaa: ”Hämähäkkien työ on taidokasta ja uutteraa, mutta hyödytöntä, kuten Job sanoo. Kuitenkin niiden verkkoa voidaan käyttää tuoreiden haavojen sitomiseen, sillä ne sekä seisottavat veren että parantavat valtavasti. Ne pyydystävät myös kärpäsiä niihin, ja kun ne tarttuvat kiinni, on hämähäkki heti paikalla, ja käärii ne verkkoon, ja tappaa ne, vaikka se ei käytä niitä ruoaksi, vaan muuten luonnollisen vihamielisyyden takia vihaa ja hävittää niitä. Ne muistuttavat niitä, jotka tekevät hyödytöntä työtä, ja epäoikeudenmukaista esivaltaa, joka antaa suurten mennä Oikeuden läpi, kun ne tekevät väärin, ja pidättävät ja rankaisevat vähäisiä.” Näissäkin lainauksissa tulee näkyviin Forsiuksen myötätunto vähäväkisiä kohtaan. (C 70)

Forsius kuvaa teoksessaan poroja melko laajasti, osittain ilmeisesti Lapin matkansa kokemusten perusteella: ”Porot ovat myös eräs hirvilaji, jota on ainoastaan kylmissä maissa, kuten Lapinmaassa, Suomessa ja Venäjän pohjoisissa osissa. Niillä on paksu, harmahtava karva, talvella valkeampi kuin kesällä, ja [niiden] pää on lyhyempi kuin hirvellä, melkein samanlainen kuin hiehon pää, ja pitkää karvaa leuan alla. Niillä on useampihaaraiset ja suuremmat sarvet kuin hirvellä, niin että niillä kahden suuren ja oikean sarven lisäksi lähtee otsasta eteenpäin kaksi pienempää [sarvea] haaroineen. Ja ne [sarvet] kasvavat niille vuosittain ja putoavat jälleen pois. Ja kun ne ensin alkavat kasvaa, kasvaa esiin nahkasarvi, karvainen ja veren täyttämä, joka aikaa myöten muuttuu kovaksi sarveksi eli luuksi. Ja kun ne ovat sarvettomia tai silloin kun sarvet kasvavat, on niillä vähän voimaa. Se tapahtuu kesällä, jolloin niitä ei voi käyttää työhön ja johon aikaan myös kasvaa matoja niiden päässä ja aivoissa. Mutta sarvien valmistumisen ja vahvuuden myötä kasvaa myös voima niissä, ja silloin ne ovat terveitä. Syy tähän näyttää olevan, että sarvien kasvu vetää itseensä paljon verta ja lämpöä ruumiista ja heikentää sitä. Mutta sitten kun ne [sarvet] ovat täysimittaiset ja kovat, pysyy tuo osa [verta ja lämpöä] ruumiissa sen vahvistuksena. Ne [porot] ovat kevyitä ja levittävät sorkkansa leveiksi, niin että ne voivat kulkea yli syvien lumikinosten paremmin kuin muut yhtä suuret ja vieläpä [niitä] pienemmätkin eläimet. Kun villit porot juoksevat laumoina ja pakenevat ihmisiä, ne juoksevat ikäänkuin kärjekkäässä taistelujärjestyksessä, vanhin ja suurin ensimmäisenä ja kaikki muut perässä tiheämmin ja tiheämmin välein suurella taidolla. Ne eivät voi kestää kuumuutta, minkä vuoksi ne oleskelevat ja menestyvät parhaiten kylmissä maissa ja korkeilla tuntureilla, missä ne elävät valkoisesta vuorijäkälästä. Niiden oikeasta nimestä on kiistaa oppineiden keskuudessa. Eräät kutsuvat niitä nimellä Rangiferi länkien (rankar) mukaan, joiden kanssa niiden pitäisi vetää, kuten Olaus Magnus arvelee, mutta se on lorua. Sillä ne eivät vedä luokkien ja länkien kanssa, kuten hän sanoo, vaan nyörin kanssa. Lappalaiset kutsuvat sitä nimellä wåthraip [ja] se kulkee niiden kaulan ympäri ja sitten jalkojen välistä ajorekeen eli kummiskaan, jossa he [lappalaiset] ajavat. Ja he voivat tehdä niillä kelpo päivämatkan, 7, 8 tai 12 peninkulmaan asti korkeintaan hyvällä kelillä ja kovalla tiellä, mutta ei niin paljon kuin Olaus Magnus satuilee. Siksi minä en tiedä niillä voivan olla oikeampaa nimeä kuin että niitä kutsutaan nimellä Cervi hyperborei tai boreales [Pohjolan hirvi].” (C 70, C 214)

Kahdeksannen kirjan päättää ”Kiitospsalmi tästä kirjasta”:

”Oi Jumala sinä korkein Jehova, joka olet käskystäsi antanut kaikkien eläinten syntyä Maasta, jokaisen lajinsa ja luontonsa mukaisesti, Ja lopuksi tehnyt Ihmisen Maakimpaleesta, niiden herraksi.

Kuka voi sinun tekosi ymmärtää ja perustella? Sinun viisautesi, joka on tämän kaiken tehnyt, menee kuitenkin yli kaiken ymmärryksen.

Sinun eläimesi ilahduttavat sinua metsissä, Leijonat, Tiikerit ja Leopardit nauttivat vihreässä varjostossa.

Yksisarvinen, Elefantti ja Kameli ihailevat suloista laulua, jonka pienet linnut livertävät vihreillä oksilla.

Satakieli ja leivonen livertävät yhdessä kauniisti laulavien Rastaiden kanssa, niitä vastaan ääntelevät Papukaija, Joutsen ja emut.

Niiden [lintujen] laulu lepyttää julmat eläimet, ja niiden liverrys huojentaa ja virkistää pelokkaita ja arkoja.

Strutsi munii keskelleen munansa, niihin sinä annat Aurinkosi vaikuttaa ja tehdä ne eläviksi, että linnut lähtevät niistä ulos.

Kauniit ja suloiset kukkaset virkistävät ihmistä väreillään ja mieluisalla tuoksullaan.

Eläimet ja karja ravitsevat itsensä ruoholla ja muilla kasveilla, linnuille sinä olet myös valmistanut niiden ravinnon.

Aamuisin, kun ne heräävät, ylistävät ne sinua, ja päivätyönsä jälkeen ne käyvät illalla levolle.

Sinä valmistat ihmisen ihmeteltävästi kohdussa, useista osista sinä liität hänet yhteen.

Kohdun ahtaassa vankeudessa sinä annat hänelle ravinnon, vähäisestä ravinnosta hän kasvaa syntymänsä hetkeen.

Sitten sinä ravitset häntä viljalla ja hedelmillä, lihaa ja kaloja sinä valmistat hänen keittiötään varten.

Myös hyönteiset ovat hänelle hyödyksi, vaikkakin osa niistä vihaa häntä syntien tähden ja tekee hänelle vahinkoa.

Mehiläiset keräävät hänelle vahaa ja hunajaa, Sokeria ja mausteita sinä annat hänen hyväkseen kasvaa maasta.

Leipä vahvistaa hänen jäsenensä, viini ja olut ilahduttavat hänen sydämensä ja poistavat surun.

Että hänen ruumiinsa olisi suojattu, olet sinä Maasta ja Eläimistä valmistanut hänelle vaatetuksen.

Villaa, Vuotia ja nahkoja sinä annat hänelle vaatteeksi, Maa ja madot kehräävät hänelle pellavaa ja silkkiä.

Maasta sinä annat kasvaa hänelle koristukseksi kultaa ja hopeaa, jalot kivet syntyvät myös hänelle koruksi.

Kaikki seikat Maan päällä julistavat sinun kunniaasi, maa ylistää sinua lehvin ja kukkasin.

Oi Herra, suuri on sinun nimesi, sinun Majesteettiasi voi vähäisinkin ylistää.

Kiitetty ja siunattu olkoon Herra, tästä lähtien ja iankaikkisesti, Halleluja.” (C 70)

Ihmisen sieluntoiminnat

Teoksen viimeinen, yhdeksäs kirja, on otsikoitu ”Sielusta ja sen voimista”. Siinä Forsius perehdyttää lukijansa ihmisen sieluun ja siihen liittyviin toimintoihin. Kirjassa kuvataan ihmisen ikää, elämää ja kuolemaa, aistien toimintaa sekä sielunelämän ilmiöitä. Eri ilmiöt esitetään humoraaliopin mukaisesti kosteuden ja kuivuuden sekä lämmön ja kylmyyden vaihtelujen seurauksina. (C 70)

Ensimmäisissä luvuissa pohditaan niitä monia mielipiteitä, joita filosofit ovat vuosisatojen varrella esittäneet sielusta, esitetään sielun määritelmä ja sen perustelut, sekä jaetaan sielun ominaisuudet kasveille kuuluvaan kasvukykyyn, eläimille kuuluvaan tuntemiskykyyn ja ihmiselle kuuluvaan ymmärryksen kykyyn. (C 70)

”Ihmisen iästä, ja hänen kasvustaan ja riutumisestaan” kertovassa luvussa todetaan luonnon tilan olevan sellainen, etteivät elolliset olennot pysy pitkään samanlaisina. Ruumis on nimittäin koostunut toisilleen vastakkaisista seikoista, joiden sisäisen toiminnan seurauksena se kuluu ja näivettyy, kunnes se kokonaan kuolee. Forsius päättää luvun näin: ”Viimeistä vanhuutta nimitetään ikälopun ajaksi (aetas decrepita), Ukko- ja Akkaiäksi, missä kaikki lämpö vähenee ja luonnollinen neste kuivuu, ruumis menee kurttuun ja painuu kasaan, ja harmaantuu, ja [se] on oikeammin sairautta kuin elämää, se on Melankolinen, kylmä ja kuiva Talven luonnon mukaisesti. Siitä ovat vanhat [oppineet] näin sanoneet (C 70):

Optamus Senium veniens non est bene ventum,

Hoc est gibbosum, coecum, surdum, & scabiosum.

Åldrigh att blifua will man wäl,

Kommer han, är han eij häl säl,

Han är krokryggiot, dööf och blind,

Skabbot, och kaller af all wind.

Elies räknar man åldren gement altså:

Itt barn kallas till tijo åhr,

En yngling in till tiughu nåhr.

Tretijo åhr går mans kraft an,

Fyratijo en fuller Man:

Femtije åhr gör Stillestånd,

Sextije föhr åldren tillhånd:

Siutije åhr gammal och grå,

Ottotije lägger i wrå:

Nitije åhr till barna spått,

Mera lefua är inthet gått.                 

(Vanhaksi tulla tahdotaan,

Vaan ei se sääli tullessaan,

Sokea on se, kuurokin,

Kapinen, hartein kumarin.

Muuten lasketaan yleisesti ikä näin:

Laps´ ollaan ensi kymmeneen,

Kun toinen kuuluu nuoruuteen.

Niin kolmas voimat kasvattaa,

Ja neljäs täydeks miehen saa:

 Jo viides päättää kaaren sen,

 Ja kuudes alkaa vanhuuden:

 Seitsemäs hiukset harmaaks´ saa,

Kahdeksas nurkkaan pakottaa:

Yhdeksäs lasten pilkkaa ain,

Kauemmin elää on vaivaksi vain.)

(Kirjoittajan suomennos)

Nämä säkeet Forsius lisäsi sittemmin vuonna 1620 ilmestyneeseen teokseen Speculum vitae humanae (Ihmisen elämän peili), jonka hän käänsi latinasta ruotsiksi. (B 41, C 70)

Luvussa ”Elämästä ja Kuolemasta” Forsius toteaa, että niiden keskuudessa jotka syövät vain hedelmiä, kuten intialaiset, ja niiden keskuudessa, jotka syövät vain lihaa ja kalaa ilman suolaa ja leipää, kuten lappalaiset, islantilaiset ja grönlantilaiset, tavataan harvoin tai ei koskaan sairaita, vaan yksinomaan terveitä ja vanhoja ihmisiä. Hän mainitsee myös, että miehet elävät kauemmin kuin naiset, mihin on syynä miesten suurempi lämpö, ja se, että naisten lämpö häviää paljon synnytysten seurauksena. Muuten Forsius esittää Aristoteleen tavoin lyhyen elämän syinä veden liiallisen määrän elimistön nesteissä, ylenpalttisen siivottomuuden, liian kuuman tai kylmän maan, kylmän ja kuivan temperamentin, syntymän viat, väärän ravinnon tai ruokajärjestyksen sekä tummuneet ja harvat hampaat. (C 70)

Seuraavat luvut käsittelevät tajuntaa ja aisteja. ”Tuntevasta Sielusta eli Elämästä yleisesti” kertovassa luvussa käsitellään eläimen yleistä käsityskykyä tuntea, ymmärtää ja tajuta ulkopuolellaan olevaa, jotta se voisi karttaa vahingollista ja etsiä sitä, mikä on sille hyödyllistä. Tällä tarkoitetaan yleistä havaintokykyä, joka perustuu väriin, ääneen, hajuun, makuun ja tuntemiseen sekä toisaalta mielikuvaan. Mielenkiintoinen on kuvaus ristiriidasta havainnon ja todellisuuden välillä: ”Sen, että eivät itse esineet näy, vaan että ainoastaan niiden kuvat ja hahmot nähdään ja tunnetaan, todistaa myös kokemus. Jos joku makaa kesän vihreydessä vihreän puun alla vihreässä ruohossa, siellä olevan [ihmisen] silmät, kasvot ja vaatteet näyttävät olevan vihreitä, koska ne ilman läpinäkyvän laadun ja metsän vihreyden vuoksi ottavat vastaan vihreän värin, ei todellisesti vaan näennäisesti, samoin kuin tapahtuu monen muun värin kohdalla, jotka näkyvät ilmassa ja taivaassa.”

”Näöstä” kertoessaan Forsius ei hyväksy sellaisenaan Platonin käsitystä, että näkeminen perustuisi silmästä lähteviin säteisiin. Forsius ei kuitenkaan hylkää sitä kokonaan, mutta katsoo näkemisen perustuvan myös silmään ulkoapäin tulevien valonsäteiden vaikutukseen. Erikoisuutena tässä luvussa on kaksi Forsiuksen piirtämää näköaistiin liittyvää väriympyrää. Hänen värijärjestelmänsä ja -ympyränsä ovat olleet 1900-luvun loppupuolelta lähtien fysiologien ja silmälääkärien suuren mielenkiinnon kohteena. (C 18, C 69, C 70)

Luvun ”Tuntemisesta eli tajuamisesta” mukaan tunteminen tapahtuu ihossa olevien hermojen välityksellä, mutta siihen tarvitaan myös tajunta eli tuntemiselin. Luvussa ”Sisäisistä Tunteista” ovat kuvauksen kohteina Sensus communis eli ymmärrys, Phantasia eli mielikuvitus sekä Memoria eli muisti. Seuraava luku on otsikoitu ”Tunteiden liikutuksista, Nimittäin Unesta ja Valveilla olosta”. (C 70)

Luvussa ”Unista, niiden syistä ja lajeista” Forsius esittää vastoin Aristoteleen käsityksiä, että lapset voivat nähdä unia jo ennen neljän tai viiden vuoden ikää. Myös eläimet näkevät unia, joskin vähemmän kuin ihmiset. Niinpä koira saattaa unissaan haukkua ja heiluttaa raajojaan. Luonnolliset unet aiheutuvat joko sisäisestä syystä tai ulkoisesta aiheesta, asioiden kuvittelemisesta tai ajattelemisesta, siitä mitä päivän kuluessa askaroidaan. Lucretius on sanonut siitä: ”Causidicis lites, aurigae somnia currus” eli ”Jutuistaan uneksii lakimies – vaunuistaan, hevosistaan ajomies.” Forsiuksen mukaan myös ”Lääkärit neuvovat, että on tarkoin otettava huomioon sairaiden unet, jotta niistä voidaan arvioida sairaan temperamenttia ja sairautta, sekä osataan niiden perusteella etsiä keinoja ja lääkkeitä kyseiseen sairauteen.” (C 70)

Samassa luvussa on myös lappalaisten ennustuksia koskeva katkelma, joka saattaa perustua Forsiuksen omiin kokemuksiin Lapin tutkimusmatkan aikana: ”Merimneticoiksi eli Huolekkaiksi uniksi kutsutaan niitä, joita anotaan suurella huolenpidolla ja huolella paholaiselta erikoisten Sanantapojen, Uhrien ja menojen välityksellä. Juuri sellaisia ne ovat olleet pakanoilla, jotka ensin ovat tietyllä tavalla puhdistautuneet ja vihkiytyneet siihen uhriensa kautta, ja kaatuneet maahan Alttarinsa eteen ja nukahtaneet siihen. Aivan samanlaisia ovat ne Lappalaisten Ennustajat, jotka tiettyjen menojen välityksellä pyytävät paholaiselta itselleen unia. Sillä he ovat tehneet itselleen Rummun, ikään kuin Ennustajan, ja siihen vasaran kuin Näverinvarren, vuorattuna villieläimen käpälänahoilla ja varustettuna siihen Poronsarvesta pistetyillä luilla. Heillä on myös kuparista valettu konna [arpa], jonka he laittavat rummulle, ja lyövät sitä ja laulavat sen ohella tasaisesti Laulujaan, kunnes konna pysähtyy tiettyyn paikkaan [rummun kalvolla], joka on maalattu kaikenlaisten eläinten kuvin. Silloin hän kaatuu maahan kuin pyörtyneenä ja unessa, ja kun hän herää, tietää hän antaa kertomuksen kaikesta mitä häneltä kysytään, menneistä, tämänhetkisistä ja hyvin kaukana olevista ja tulevista asioista.” (C 70)

Forsiuksen mukaan eräät unet ovat pahan hengen vaikutusta, jonka kautta viekkaat henget yrittävät vahingoittaa kahdella tavalla, ensiksi tartuttamalla ihmisen mielen ja ruumiin epäpuhtailla ajatuksilla ja toiseksi saamalla ymmärtämättömät ihmiset taikauskoisiksi, kun he jonkin unen toteutumisen vuoksi alkavat uskoa niihin. Tätä temppua paha henki on käyttänyt paljon saadakseen pakanat palvelemaan epäjumalia. Sellaisten unien seurauksena on myös syntynyt paavillinen epäjumalanpalvelus sekä siihen liittyen sakramenttien ympäri kantaminen ja kohottaminen. (C 70)

Ennusunista Forsius kirjoittaa omiin kokemuksiinsa viitaten. Siitä käy ilmi, että hän oli laatinut syntymähoroskoopin eli nativiteetin myös itselleen: ”Unet, jotka ilmaisevat tai antavat merkin tulevista asioista, eivät ole joka miehen [unia], vaan ovat muutamien Luonteiden tai Ihmisten [saamia] lahjoja, ja [niitä] kutsutaan ennusuniksi (Somnia Mantica). Ne Ihmiset, joilla niitä erikoisesti on, saavat sen [kyvyn] taivaan vaikutuksesta syntymänsä aikana, ja heillä on Jupiter Yhdeksännessä [uskonnon] taivaan huoneessa, tai että se sitä hallitsee, kuten on minun Syntymähoroskoopissani. Ja heidän erikoisilla unillaan on aina erikoinen merkitys. Kuten minä olen sen itsestäni havainnut, että aina kun minä olen uneksinut Käärmeistä, Skorpionista tai jostakin muusta myrkyllisestä eläimestä, silloin minua on epäilemättä paneteltu, ja [olen] sen vuoksi joutunut kiinni otetuksi ja vangituksi. Jos minä olen uneksinut koirista, jotka ovat tahtoneet minua purra, silloin olen saanut ilmeisen vihollisen ja vihamiehen. Samoin, niin usein kun olen uneksinut sodasta, ja että minä olisin pakenemassa, niin on meidän puolellamme kärsitty tappio, ja jouduttu sotaan sen kansan kanssa, mistä minä olen uneksinut.” (C 70)

Luvussa ”Ymmärryksestä” pidetään ymmärrystä ihmisen parhaana ja jaloimpana ominaisuutena, joka erottaa hänet muista eläimistä. Ymmärryksellä tarkoitetaan tässä kykyä käsittää, tuntea ja päätellä. Jumalan sanan ja tahdon mukaan järjen on hallittava sekä tahtoa että sitä liikuttavia tunteita, ettei ihminen tee, mitä tunteet hänelle neuvovat (C 70):

”Ira furor brevis est, animum (:i:affectus:) rege, qui nisi paret,

Imperat, hunc frenis, hunc tu compesce catenis”,

”Itt Raserij är Wredhen ond,

Styr tin affect medh itt starkt bånd,

Medh betzl och kädior honom bind,

Lydher han eij, gör han tigh blind.”

On vihan valta raivokas,

Ja kovin ohjaa kiihkoas´,

siks´ on se pakko taltuttaa,

tai se sokeaksi sinut saa.

(Kirjoittajan suomennos)

Forsius selittää, että kaikkea ei voi ymmärtää yhtä aikaa, vaan asian toisensa jälkeen, jolloin mielen ajatellessa yhtä asiaa ei toinen voi tulla tilalle, ennen kuin edellinen on loppuun ajateltu. Forsiuksen mukaan tässä on se suuri ero, joka on Jumalan ja järjen välillä. Jumala tuntee kaiken yhtäaikaisesti, sekä salaisen että ilmeisen, jolloin hän voi yhtäaikaisesti tutkia kaikkien ihmisten sydämen ja munaskuut ja ymmärtää kaikkien asioiden tilan koko maailmassa. (C 70)

Viimeisessä luvussa ”Tahdosta” Forsius selittää, että syntiinlankeemuksesta oli seurauksena, kun ihmisen tahto ylitti Jumalan käskyn, vaikea taistelu halun ja tahdon välillä. Tahdon hallinta tulee usein lyödyksi siten, että halu tarttuu suitsiin ja nopeasti kiidättäessään pudottaa matkasta selässään istujansa ja hallitsijansa, kuten runoilija sanoo:

”Fertur Equis auriga, nec audit currus habenas”,

”Hästen skenar medh wagnen fort,

Och lyder eij Fohrmannens ord,

Han later gå för wind och wågh,

Lyder eij tömer eller tågh.”

Pois karkaa vauhko hevonen,

ei kuulu huudot korviin sen,

ja vähät ohjista välittäin,

se ryntää vain tyrskyjä päin.

(Kirjoittajan suomennos)

Physican käsikirjoituksen päättää 23 säkeistön mittainen ”Ylistyslaulu Kaikkein korkeimmalle käsittämättömälle Luojalle, mikä lyhyesti käsittää koko Kirjan Sisällön”. Sen viimeinen säkeistö on seuraava (C 70):

I som wthrätten Herrans bodh,         

Rijmfrost, liungeld, stormwäder,

Fiskar, willdiur, och fänat godh,

Låfuer Herran medh heder,

All folk låfuer Herran medh flijt,

Min Siäl låfua Herran altidh,

Låf och prijss honom sägher.

Herran käskyjen täyttäjät,

Pitkäinen, myrsky, halla,

Kalat, karjat, metsän elävät

Hänt’ alati taivaan alla,

Hänt’ ihmiskansa kaikk’ ylistäköön,

Minun sieluni Herraa kiittäköön

Ain’ ilolla ihanalla.

(Otto Mannisen suomennos, C 264)

Lopuksi

Physican käsikirjoituksen laatiminen oli varsin mittava ja kunnianhimoinen saavutus. Forsius ei pystynyt kuitenkaan luomaan toisistaan poikkeavista maailmankatsomuksista ja luonnonselityksistä järjestelmällistä kokonaisuutta. Teos jäi niiden hajanaiseksi kuvaukseksi, johon Raamattu, mystiikka ja taikausko toivat ajalle ominaisen lisänsä. Siitä huolimatta käsikirjoitus kuvastaa oivallisella tavalla tekijänsä värikästä esitystapaa, tietämyksen runsautta, luonnonihailua sekä hapuilua vanhan ja uuden aikakauden välisessä murroksessa. Monin paikoin Physica muistuttaa luonnon filosofisia esseitä. Kirjallisen esityksen huipentumia ovat kirjojen loppuun sijoitetut ylistyslaulut kaikkivaltiaan Jumalan kunniaksi. (C 48, C 114, C 263)

Kirjoitus on valmistunut heinäkuussa 2007. Se perustuu teoksen ”Tietämisen riemu ja tuska. Sigfridus Aronus Forsiuksen elämä n. 1560–1624” (Hämeenlinna 1996) jaksoon ”Physica”. Kirjoitusta on muokattu erillisenä julkaisemisen vaatimalla tavalla. Runojen suomennoksissa on tehty eräitä sanojen ja sanajärjestyksen muutoksia ymmärtämisen helpottamiseksi. Lokakuussa 2009 kasveja koskeva lisäys teoksen seitsemättä kirjaa käsittelevässä osassa.

Lähteitä (niiden alussa olevat numerot viittaavat e.m. elämäkertateoksen lähdeluetteloon):

A 65 Physica Eller Naturlighe tings Qualiteters och Egendomars beskrijfuelse. (Käsikirjoitus vuodelta 1611, Kungliga Biblioteket, Stockholm). – Painettu: Sigfridus Aronus Forsius Physica (Cod. Holm. D 76), utgiven av Johan Nordström. I. Text. Uppsala 1952.

A 73   OBSERVATIO altitudinis Polaris certoru[m] locorum in Regno Sueciae, tum etiam in terris Lapponicis, etc. Aut[hor] Sigfridus Aronus Forsius. (Käsikirjoitus).

B 10 A/P       Almanah eller Dagharäkning/ medh thes wahl/ wederlek/ samt flere infälle/ Aff then Astronomiska konst/ och naturlige orsakers grund/ til Åhr Christi M D C VIII. Som är Skottår. [---] Til Stockholms Horizont/ medh flijt räknat/ iudiceret/ och stält Aff Sigfrido Arono Forsio. – Prognosticon Astrologicvm. Til thet åhret efter Christi Nåderijka Födelse. M DC VIII. Af naturlige orsakers grund stält och räknat aff Sigfrido Arono Forsio. Tryckt j Stockholm/ Aff Anund Olufsson. [1607].

B 23 Een Brwdhpredikan/ Ther j alle vnge Brwdhar/ och Ächteqwinnor/ sigh bespegla kunna/ [---] Efter lägenheeten disponeret, sammandragen/ skrifwen och hållen på Hammersvdd j Trögden/ then 18. Septembris/ Anno 1608. Af SIGFRIDO ARONO FORSIO. Tryckt j Stockholm/ af Andrea Gutterwitz. [1608].

B 30 MINEROGRAPHIA, Thet är Mineralers/ åthskillighe Jordeslags/Metallers eller malmars och Edle Steenars Beskrifwelse. Aff förnemlige Authoribus sammanhämptat/ och medh flijt disponerat Vthi Tree Böker/ Aff M. SIGFRIDO ARONO FORSIO. Nu medh eghen bekostnadt vplagdt och aff Trycket förfärdigat. I Stockholm/ hoos Ignatium Meurer/ Åhr 1643. – Facsimile, Forssa 1973 (julkaissut ja alkulauseen kirjoittanut A. Laitakari).

B 35  PROGNOSTICON ASTROLOGICVM Eller Stiernornas betydhande j allahanda tilkommande hendelser j Luften/ och nedhre på Jordenne/ På the fyra Åårsens tijdher/ Till thet Åår effter Frelsermannens JESU CHRISTI nåderijka Födhelse. M DC X. [---] Aff SIGFRIDO ARONO FORSIO. Tryckt j Stockholm/ Af Anund Olufsson. [1609]. (Kirjan loppuun on liitetty: Prognoseis Astrologicae Eller stiernornas och Förmörkelsers betydhande j gement/kortelighen aff theres Figurers signification, och the gamble Astrologers Aphorisimis sammanfattadhe til tiyo Åhr/ thet är ifrå Anno 1611. In til 1620. [---] Aff Sigfrido Arono Forsio. Astron. Prof. Vbsal. Tryckt j Stockholm/ Aff Anund Olufsson. ANNO M DC IX).

B 41  (kääntäjä): SPECULUM VITAE HUMANAE, Om Menniskionnes leffuerne/ Från thet första hon födhes/ in til hennes dödzdagh/ och then ytterste Domen/ Medh stoor vnderwijsning och lärdom/ til Menniskians nytta/ och hennes siäls saligheet/ Fordom för hundrat åår skriffuit/ och nw i liuset framstält/ och förswenskat aff  S. A. F. Tryckt i Stockholm/ hoos Ignatium Meurer/ åhr 1620.

B 56 Magirus, Johannes: Physiologia peripathetica libri VI. [Frankfurt am Main 1597].

C 6    Annerstedt, C.: Upsala universitets historia I. Upsala (Stockholm) 1877. – Bihang I. Upsala 1877.

C 18 Berg, F.: Bidrag till oftalmologiens äldre historia i Sverige. Lychnos-bibliotek 16. Stockholm 1958.

C 36 Chydenius, J. J.: De naturvetenskapliga studiernas första uppträdande vid Finska Universitetet. Litteraturbladet för allmän medborgerlig bildning, 1857: 10.

C 43 Dahlin, E. M. Bidrag till de matematiska vetenskapernas historia i Sverige före 1679. Upsala Universitets Årsskrift, Upsala 1875.

C 48 Enckell, O. (suom. R. Puranen): Suomen ruotsinkielinen kirjallisuus 1600–1770. Suomen kirjallisuus II, 335–450, Keuruu 1963.

C 69 Forsius, H. R. ja Nikupaavo, A.: I Suomen oftalmologian vaiheista; II Suomen silmälääkäriyhdistyksen historia vv. 1911–1989. Helsinki 1990.

C 70 [Forsius, S. A.:] Sigfridus Aronus Forsius Physica. I, Text. Utg. Av J. Nordström. Uppsala 1952.

C 96 Hammarsköld, L.: Historiska Anteckningar rörande Fortgången och Utvecklingen af det Philosophiska Studium i Sverige. Stockholm 1821.

C 110 Heininen, S.: Kirjallinen tiedonanto 1995.

C 114 Hintikka, J.: Filosofinen ja mietekirjallisuus. Suomen kirjallisuus VII. Keuruu 1968.

C 134 Jöcher, C. G.: Allgemeine Gelehrten Lexicon, Dritter Teil. Leipzig 1751. Vierter Teil. Leipzig 1751.

C 173 Lindroth, S.: Paracelsismen i Sverige till 1600-talets mitt. Akad. Avh. Lychnos-bibliotek 7. Uppsala 1943.

C 188 Martikainen, T.: Ihmiskuva vuosisatojen takaa [Sigfridus Aronus Forsius]. Kaltio, Pohjoissuomalainen aikakauslehti, 4, 1983, Oulu 1983.

C 214 Olaus Magnus: Pohjoisten kansojen historia (suom. Kaarle Hirvonen). Helsinki 1973. (Alkuperäinen teos: Historia de gentibus septentrionalibus. Roma 1555).

C 243 Sandblad, H.: Det copernikaniska världssystemet i Sverige. Lychnos 1943.

C 244 Sarajas, A.: Suomen kansanrunouden tuntemus 1500–1700-lukujen kirjallisuudessa. Porvoo – Helsinki 1956.

C 263 Suolahti, E. E.: Ruotsin ajan oppihistoria. Suomen kirjallisuus II. Keuruu 1963.

C 264 Suomen kansalliskirjallisuus IV. Toim. E. N. Setälä, V. Tarkiainen, ja V. Laurila. Helsinki 1930.

Muuta kirjallisuutta:

Forsius, A.: Tietämisen riemu ja tuska. Sigfridus Aronus Forsiuksen elämä n. 1560–1624. Anita Forsius, Lahti. Hämeenlinna 1996.

Kiiskinen, Terhi: Sigfrid Aronus Forsius. Astronomer and Philosopher of Nature. Europäische Studien zur Ideen- und Wissenschaftsgeschichte, European Studies in the History of Science and Ideas, Band 15. Peter Lang, Europäischer Verlag der Wissenschaften, Frankfurt am Main · Berlin · Bruxelles · New York · Oxford · Wien. Printed in Germany [2007].
Lekeby, Kjell: Martinus O. Stenius, Disputation mot astrologin. Pleiaderna. Stockholm 1993.

Nuorteva, J.: Suomalaisten ulkomainen opinkäynti ennen Turun akatemian perustamista 1640. (Väitöskirja.) Helsinki 1997.
Pursiainen (myöh. Kiiskinen), Terhi: Sigfridus Aronus Forsius. Pohjoismaisen renessanssin astronomi ja luonnonfilosofi. Tutkielma Forsiuksen luonnonfilosofisista katsomuksista, lähteistä ja vaikutteista. (Väitöskirja.) Jyväskylä 1997.

TAKAISIN KULTTUURIA HAKEMISTOON