Arno Forsius

Ruumissaarna

Kristillisen kirkon käytännön mukaan vainaja siunataan kirkossa, kappelissa tai hautausmaalla ennen haudan lepoon saattamista. 1500-luvun lopulla Ruotsissa ja siihen kuuluneessa Suomessa toteutetun uskonpuhdistuksen jälkeen evankelis-luterilaiseen hautaamismenettelyyn kuului usein saarnatuolista pidetty ruumissaarna 1800-luvun loppupuolella saakka.

Ruumissaarna oli kuitenkin vapaaehtoinen ja sen pitämisestä oli maksettava papille erillinen korvaus. Vähitellen ruumissaarnan tilalle tuli hautauspuhe, jota kutsuttiin myös ruumiinsiunauspuheeksi, varsinkin jos pappi esitti sen kirkon kuorissa arkun äärellä tai haudalla. Ruumissaarnasta luovuttiin lähes kokonaan 1910-luvulta lähtien ja sen korvasi siunaamisen yhteydessä esitetty hautauspuhe.

Laurentius Petrin kirkkojärjestyksessä vuodelta 1571 määrättiin: ”Missä hautauksessa on läsnä suuri seurakunta, tulee papin pitää kansalle pieni saarna tai kehotus niistä asioista, jotka silloin ovat soveliaita.” Saksasta 1500-luvulla saadun mallin mukaan hautaussaarnasta muotoutui jo varhaisessa vaiheessa kaksiosainen. Saarnan alkuosa saattoi olla jokseenkin samankaltainen kuin tavallinen jumalanpalvelussaarna, kun taas saarnan jälkiosa, personalia, käsitti haudattavan vainajan elämänkuvauksen tai olennaisia henkilötietoja.

Tiedot varhaisista ruumissaarnoista perustuvat pääasiallisesti painettuina julkaistuihin saarnateksteihin, jotka liittyivät tavallisesti aatelissäätyyn, korkeampaan papistoon ja varakkaaseen porvaristoon kuuluneiden perheenjäsenten hautajaisiin. Ruumissaarnan painattaminen vaati sekin tavallisesti melkoisia kustannuksia, mikä tietenkin rajoitti mahdollisuuksia julkaista niitä.

Suomalaisten ruumissaarnojen yleispiirteitä

1600-luvulta painettuina säilyneiden suomalaisten saarnojen kaavaan kuuluivat ainakin Raamatusta otettu teksti, varsinainen saarna eli tekstin selitys, joka oli tavallisesti kaksiosainen, sekä lisäksi elämäkerrallinen personalia –osa.

Suomalaiset saarnat olivat tulvillaan raamatunlauseita tai kappaleita Raamatun teksteistä, jotka jäivät usein irrallisiksi jaksoiksi, ja lisäksi saarnaan saatettiin liittää historiallisia kertomuksia ja jopa lainauksia esikristillisen ajan antiikin kirjailijoiden teoksista.

1600-luvun loppu ja 1700-luvun alkupuoli olivat Suomessakin ruumissaarnojen loistoaikaa. Saarnat paisuivat toisinaan kohtuuttoman laajoiksi ja ne saattoivat kestää parikin tuntia. Eräs pituuteen vaikuttava seikka oli joka tapauksessa se, että pappi sai sitä paremman palkkion puheesta, mitä pitempi se oli.

Suomalaisten pappien painetuista ruumissaarnoista ensimmäinen lienee Tukholman kirkkoherran Johannes Svenonis Raumannuksen saarna, jonka hän piti 25.3.1609 arkkipiispa Olaus Martinin siunaustilaisuudessa Upsalan tuomiokirkossa. Tämä ruotsinkielinen ruumissaarna ”Een Christeligh lijck predikan [---]” painettiin vuonna 1611 Tukholmassa Christian Reusnerin kirjapainossa arkkipiispan lesken Ragnelin pyynnöstä.

Eräs painetun ruumissaarnan varhainen suomalainen julkaisija oli Tukholman Riddarholmenin seurakunnan kirkkoherra Sigfridus Aronus Forsius (n. 1560–1624), joka siunasi 17.10.1613 haudan lepoon Birgitta Hieronymuksentyttären, Suomen veromestarin Thomas Hansinpojan puolison. Tämä ruotsinkielinen ruumissaarna ”Een Lijkpredikan / I then hederlighe och dygdesamme Qwinnes / hustru Birgittae Hieronymi dotters [---]” painettiin vuonna 1613 Tukholmassa Ignatius Meurerin kirjapainossa.

Samana vuonna Tukholman kirkkoherra, suomalainen Olaus Elimaeus oli pitänyt 8.6. 1613 ruotsinkielisen ruumissaarnan ”Een eenfaldigh sermon, hållen i Stockholms stadzkyrckia, vthi [---] Michael Oloffssons, Sweriges rijkes secreretares begraffningh, aff Olao Elimaeo Fin. pastore Stockholm. Then 8. Iunij anno Christi MDCXV”. Tämä valtakunnan sihteerin Michael Olofinpojan ruumissaarna on painettu Tukholmassa Christian Reusnerin kirjapainossa vasta vuonna 1615. 

Ensimmäinen suomen kielellä painettu ruumissaarna lienee ollut Loimaan kirkkoherran Christianus Petri Procopaeuksen saarna, jonka hän piti Uskelan seurakunnan kirkkoherran Jakob Collinuksen puolison Catharina Haakin siunaustilaisuudessa 12.9.1680 . Tämä ruumissaarna ”Cordiale morientium eli cuolewaisten ihmisten sydämen wahwistus [---]” painettiin vuonna 1680 Turussa Johan Winterin kirjapainossa.

Sigfridus Aronus Forsiuksen pitämä ruumissaarna vuodelta 1613

Tukholmassa kuoli 13.10.1613 Birgitta Hieronymuksentytär, Suomen veromestarin Thomas Hansinpojan vaimo. Ruumiinsiunaus toimitettiin 17.10.1613 ja Forsiuksen silloin ruotsiksi pitämän ruumissaarnan otsikko on suomeksi tulkittuna ”Ruumissaarna kunniallisen ja hyveellisen Naisen, vaimo Birgitta Hieronymuksentyttären [---] Hautajaisissa”.

Thomas Hansinpoika oli matkustanut Turusta Tukholmaan tapaamaan esimiehiään, ja hänen vaimonsa oli lähtenyt myöhemmin kesällä tervehtimään appivanhempiaan. Matka ei sujunut kuitenkaan ilman vastoinkäymisiä. Thomas Hansinpoika, hänen toista kertaa raskaana ollut vaimonsa sekä tämän mukana seurannut perheen esikoinen sairastuivat Tukholmassa. Esikoislapsi kuoli ja myös vaimon tila muuttui huonommaksi.

Forsius kertoi ruumissaarnassa tapahtumista seuraavasti: ”Ja tämän pitkällisen sairautensa aikana hän synnytti toisen lapsensa tähän maailmaan ja kävi sen jälkeen hyvin heikoksi, samoin kuin myös Raakelin kävi. Silloin minut kutsuttiin uudelleen tapaamaan häntä, ja hän oli silloin kuten aikaisemminkin sangen kärsivällinen. Hän sai loppuun asti lohtua Raamatun ihanista Lohdutussanoista. Erikoisesti hän käytti tätä Rukousta ja näitä lohdutussanoja: Oi Herra, sinä olet itse sanonut: Kutsu minua hädän hetkellä, niin minä autan sinua, ja sinä olet kiittävä minua. Sen kaltaisen lohdullisen lupauksesi mukaan kutsun ja pyydän sinua Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden. Auta minua tässä suuressa heikkoudessani, Sinun Pyhän nimesi ylistykseksi ja kunniaksi. Viimeisinä hetkinään hän sanoi usein: Oi Herra, anna sinun rakkaan Poikasi viimeisten sanojen, jotka hän sanoi ristin puulla, kun hän painoi alas päänsä ja antoi Henkensä, sulkea minun sydämeni ja suuni. Isä, sinun käsiisi minä uskon Henkeni, sinä olet minut lunastanut, sinä uskollinen Jumala. Ja niin hän nukahti Herran kutsumana lempeästi, ilman mitään tuskaa 22. ikävuodellaan.”

Ruumissaarnan tekstinä oli ensimmäisen Mooseksen kirjan 35. luvun kertomus Raakelista, joka oli kuollut toisen lapsensa syntymän jälkeen seurattuaan Jaakobia Mesopotamiasta Kaanaan maahan. Ajan tavan mukaan Forsiuksen saarna jakautui kahteen osaan. Saarnansa Forsius aloitti seuraavasti: ”Siirak (Herrassa rakastettava)” sanoo 30. Luvussaan: Parempi on kuolema kuin katkera elämä, ja [parempi] ikuinen rauha kuin pitkällinen sairaus. Ja jälleen 41. Luvussa hän sanoo: Oi kuolema, kuinka hyvin teet hädänalaisia kohtaan, jotka ovat sairaita ja vanhoja ja elävät suuressa surussa, eikä [heillä] ole parempaa toivottavana tai odotettavana itselleen. Sillä totisesti on paljon parempi kuolla kerran, kuin pitkän vaivan ja tuskan aikana kuolla joka päivä ja joka hetki, sillä sairaus ei ole mitään muuta kuin kuolemaa.”

Vaimon menetyksen aiheuttamasta surusta Forsius totesi: ”Sillä se suru, joka aiheutuu hurskaan ja Jumalaa pelkääväisen vaimon kuolemasta, on kaikkein katkerin. Ja tässä elämässä ei ole mitään ihanampaa ja suloisempaa kuin rakkaus ja yksimielisyys miehen ja naisen välillä, kuten Siirak siitä todistaa 25. Luvussaan. Mutta ilkeän ja nurisevan vaimon kuolema ei ole mikään suru, vaan pikemminkin lohdutus.”

Saarnansa lopulla Forsius pohti pakanoiden hautaustapoja sekä uhraamisen ja vainajien suremisen merkitystä. Hän totesi, että ne ovat johtaneet katolisten harjoittamiin taikauskoisiin sielunmessuihin. Forsius päätti saarnansa seuraavasti: ”Kuitenkaan meidän ei tulisi rukoilla kuolleiden puolesta tai pelätä kuolemaa, vaan Hautajaisissa harjaantua Uskossa, joka Taistelee kuoleman pelkoa vastaan, ja muistaa meidän vaivaisesta lähdöstämme kunniakas Ylösnousemus ikuiseen elämään. Siihen auta meitä Jumala Isä, Jumala Poika, ja Jumala pyhä Henki, ylistetty, kunnioitettu ja siunattu kaikessa iankaikkisuudessa. Amen.”

Kirjoitus on valmistunut kesäkuussa 2011. Julkaistu: Tiimalasi 2/2011, Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n julkaisu, s. 20–21.

Kirjallisuutta:

Forsius, A.: Tietämisen riemu ja tuska, Sigfridus Aronus Forsiuksen elämä n. 1560–1624. Anita Forsius, Lahti. Hämeenlinna 1996.

Kurvinen, O.: Iäisyyden rajalla. Hautauspuheen historia ja ohjeita sen pitämiseen. Kirkollisen työn käsikirjoja II. Toimittanut Aarni Voipio. Kustannusosakeyhtiö Otava. Helsinki 1940

Suomen kansallisbibliografia, Finlands nationalbibliografi, Finnische Nationalbibliographie 1488 – 1700. Toim. Tuija Laine ja Rita Nyqvist. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Vammala 1996.

TAKAISIN KULTTUURIA HAKEMISTOON