Arno Forsius

Sigfridus Aronus Forsiuksen kirjanpainajista

Taustatietoja

Sigfridus Aronus Forsius syntyi n. vuonna 1560 Helsingissä ja kuoli vuonna 1624 Tammisaaressa. Hän oli ensimmäinen suomalainen monitieteilijä, polyhistori, jonka kirjoittamana, kääntämänä tai julkaisemana on ilmestynyt ainakin 35 erilaista painotuotetta 1600-luvun alkupuolella. Sen lisäksi on olemassa tietoja eräistä muistakin hänen julkaisemistaan painotuotteista, joita ei ole kuitenkaan toistaiseksi löydetty. Tässä ei ole mahdollista laajemmin esitellä Sigfridus Aronus Forsiuksen monivaiheista ja värikästä elämänkaarta. Parhaiten hänet tunnetaan pappina, astrologina, lapinmatkaajana, virsirunoilijana ja luonnonkuvaajana. (Sigfridus Aronus Forsiuksen elämästä kerrotaan kotisivuilla laajemmin erillisessä kirjoituksessa.)

Ruotsissa ja siihen kuuluneessa Suomessa oli harjoitettu mainittavaa kirjakauppaa vasta 1400-luvun lopulta lähtien. Kauppiaina toimivat aluksi lähinnä ulkomaalaiset kirjankaupustelijat, jotka myivät tuotteitaan pääasiallisesti suurimpien kaupunkien markkinoilla. 1500-luvulla valtakunnassa oli jo useita kirjansitojia, tavallisimmin saksalaisia tai hollantilaisia, jotka harjoittivat myös kirjojen maahantuontia. Myöhemmin tämän ammatin harjoittajissa oli lisääntyvästi oman maan kansalaisia. Kirjansitojat olivatkin tuohon aikaan varsinaisia kirjakauppiaita ja he olivat onnistuneet pitämään hyvin puolensa tästä oikeudesta taisteltaessa. Heidän pahimpina kilpailijoinaan olivat edelleen ulkomaalaiset kirjankaupustelijat, joiden toiminta tyrehtyi kuitenkin Juhana III:n sensuurimääräysten vuoksi. Viime mainitut vaikeuttivat toisaalta myös oman maan kirjakauppiaiden liiketoimia.

1500-luvulla Ruotsi-Suomen valtakunnassa oli alansa lähes ainoana edustajana Tukholmassa toimiva kuninkaallinen kirjapaino. Sen kirjanpainajista mainittakoon Amund Lauritsanpoika (Laurentzon), joka painoi mm. Mikael Agricolan suomenkieliset teokset 1540- ja 1550-luvuilla. Vuosina 1539–1541 oli Ruotsissa toinenkin kirjapaino, jonka arkkipiispa Laurentius Petri oli perustanut Upsalaan. Siellä oli kirjanpainajana Johan Richolff, jonka pääasiallinen työ oli ruotsinkielisen koko raamatun painaminen.

Kuninkaat pyrkivät sekä valtiollisista että uskonnollisista syistä valvomaan kirjakauppaa ja kirjapainotoimintaa sensuurin ja muiden rajoittavien määräysten avulla. Kustaa (I) Vaasa ilmoitti heti kirjapainon perustaneelle arkkipiispa Laurentius Petrille, ettei yhtään painotuotetta saanut valmistaa ennen kuin ”me olisimme sen etukäteen tarkastanut ja päättänyt”. Vuonna 1551 määrättiin sitä paitsi eräs tohtori Andreas valvomaan sitä kirjallisuutta, jota kirjankaupustelijat toivat maahan. Juhana III:n aikana määräyksiä tiukennettiin entisestään. Yhtään kirjaa ei saanut painaa kotimaassa ilman jonkun piispan tarkastusta ja lupaa. Sitä paitsi yhtään ruotsinkielistä kirjaa ei saanut painaa ulkomailla eikä kukaan saanut myydä tai ostaa ulkomailla painettua kirjallisuutta. Kukaan kirjankaupustelija ei myöskään saanut avata myyntikojuaan, ennen kuin joku piispa tai oppinut mies oli tarkastanut myytävät kirjat ja hyväksynyt ne.

Vuonna 1577 lähetettiin kaikille rannikkokaupunkien käskynhaltijoille kirjelmä, jossa heitä kiellettiin ”sallimasta kenenkään kirjankaupustelijan myydä kirjoistaan mitään, vähän tai paljon, erityisesti jos jossakin artikkelissa tai opillisessa selityksessä tulkitaan tai selitetään Jumalan sanaa, ennen kuin sinä olet saanut niistä varman ja väärentämättömän luettelon, joka sinun on heti lähetettävä meidän käsiimme, jotta saisit tietää mitkä kirjat ovat sallittuja tai kiellettyjä.”

Annettuja määräyksiä myös valvottiin tehokkaasti ja sen vuoksi varsinainen kirjankustannustoiminta lakkasi lähes täysin. Kotimaassa painettiin pääasiallisesti hyväksyttyjä uskonnollisia ja hengellisiä teoksia, laki- ja asetuskokoelmia sekä hallitsijan poliittisia kirjoituksia, asetuksia, julistuksia ja määräyksiä. Julkaisuvaikeuksia yritettiin tässä tilanteessa kiertää painattamalla ruotsinkielistä kirjallisuutta ulkomailla, lähinnä Pohjois-Saksassa ja Puolassa, ja aina joskus siinä onnistuttiinkin. Kustaa II Aadolfin aikana alkoi esiintyä yleisemmin mielipiteitä sensuurimääräysten lieventämisen puolesta, mutta niitä päinvastoin kiristettiin entisestäänkin.

Aikaisemmin kirjakauppaa koskevat edut oli vahvistettu henkilökohtaisin erioikeuksin. Vuonna 1615 kirjansitojat valittivat, että heiltä oli vastoin aikaisempaa suullista lupaa kielletty markkinoilla käynti rannikkokaupungeista käsin. Tämä rajoitus sisältyi kuitenkin yleisiin markkinamääräyksiin ja koski siten kaikkia muitakin kauppiaita. 1610-luvun lopulla eräät kirjanpainajat saivat myös oikeuden myydä itse painamiaan kirjoja, kuitenkin tarjottuaan niitä ensin kirjansitojille. Sen lisäksi eräät kirjanpainajat saivat oikeuden toimia myös kirjansitojina. Taistelu taloudellisista eduista oli ankaraa ja usein sitä käytiin oikeudessakin. Kirjansitojat järjestäytyivät ammattikunnaksi vuonna 1626 ja heidän erioikeutensa vahvistettiin vuonna 1630. Tämän ajankuvan jälkeen tarkastellaan lähemmin Sigfridus Aronus Forsiuksen kirjanpainajia.

Andreas Gutterwitz

Andreas Gutterwitz oli saksalainen kirjanpainaja, joka oli harjoittanut ammattiaan Rostockissa, kunnes hän muutti vuonna 1574 yliopiston kirjanpainajaksi Kööpenhaminaan. Sieltä Juhana III kutsui hänet Tukholmaan kuninkaalliseksi kirjanpainajaksi vuonna 1582. Tätä tehtävää hän hoitikin seuraavasta vuodesta lähtien aina vuonna 1610 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Vaikka Gutterwitz oli parikymmentä vuotta Tukholman ainoa kirjanpainaja, ei hänen yrityksensä koskaan kehittynyt merkittäväksi. Se oli varusteiltaan heikko ja työn laatukin jäi vaatimattomaksi.

Toimikautensa aikana Gutterwitz painoi kaikkiaan n. 150 teosta tai kirjasta sekä lukemattoman määrän asetuksia, julistuksia, määräyksiä y.m. Gutterwitzin mittavimpiin töihin kuului saksalaisen papin, Goslarin superintendentin Heinrich Buntingin kirjoittama Itinerarium Sacrae Scripturae Laurentius Johannis Laeliuksen kääntämänä. Tämän foliokokoisen teoksen toinen painos vuodelta 1595 maksoi vuonna 1606 Hermann Sulcken sitomana peräti 22 taalaria. Todettakoon vielä, että Gutterwitz oli painanut myös ensimmäisen Ruotsissa ilmestyneen almanakan, jonka rostockilainen Levinus Battus oli laatinut vuodeksi 1584.

Gutterwitz kuoli vuonna 1610 ja sen jälkeen hänen leskensä jatkoi kirjapainon pitämistä. Kirjapainon esimiehenä oli tuolloin Eskil Mattsson, joka eräässä painotuotteessa vuodelta 1611 käyttää itsestään nimitystä "vice Typographum", vara-kirjanpainaja. Vuodesta 1610 lähtien kirjapainossa oli apulaisena Ignatius Meurer, josta kerrotaan enemmän tuonnempana. Vuonna 1613 valtio lunasti 505 taalarin hinnasta Gutterwitzin lesken osuuden kirjapainosta, jonka Kustaa II Aadolf sen jälkeen lahjoitti Upsalan yliopistolle. Siten Eskil Mattsson siirtyi kirjanpainajaksi Upsalaan, jossa hän toimi vuoteen 1650 saakka.

Andreas Gutterwitzistä tuli Sigfridus Aronus Forsiuksen ensimmäinen kirjanpainaja vuonna l602. Tuolloin Gutterwitz painoi nimittäin latinankielisen häärunon, jonka Forsius oli kirjoittanut piispa Eerik Sorolaisen toisen avioliiton johdosta. Erittäin todennäköisesti Gutterwitz on painanut vuonna 1608 uuden painoksen pienikokoisesta virsikirjasta Een Liten Psalmbook Forsiuksen toimittamana ja useilla uusilla virsillä lisäämänä. Tästä virsikirjasta ruotsalainen kirjansitoja Marcus Sigfridsson lienee teettänyt vuonna 1614 "merirosvopainoksena" Hans Witten kirjapainossa Lyypekissä sen virsikirjan, joka tunnetaan aukeamaotsikkonsa mukaan nimellä Andelige Psalmer och Wijsor. Forsiuksen vuonna 1608 toimittamaa virsikirjaa ei ole löytynyt yhtään ainoata kappaletta, mutta siitä on maininta Forsiuksen samana vuonna ilmestyneessä koraalikirjasessa Någhra Nyia Psalmers/ Loffsångers och Andelighe wijsors Thoner ---, joka on muuten ensimmäinen suomalaisen julkaisema, painetuilla nuoteilla varustettu laulukirja. Tämä koraalikirjanen on tehty Gutterwitzin kirjapainossa. Siellä on valmistettu samana vuonna vielä kaksi muutakin Forsiuksen kirjoittamaa teosta, Een Brwdhpredikan --- (Morsiussaarna) sekä Een liten Vnderwijsning --- (Pieni opetus) eräistä sääilmiöistä.

Johann Balhorn

Johann Balhornin nimeä kantava kirjapaino oli toiminut Lyypekissä jo vuodesta 1531, ilmeisesti isältä pojalle siirtyen. Tästä kirjapainosta on jäänyt historian lehdille ajan oloja kuvaava kasku, jonka todenperäisyyttä ei ole voitu varmistaa. Erioikeudella suojattuja painotuotteita olivat tuolloin kirjoittajan luvalla painetut alkuperäiset teokset sekä aikaisemmin painettujen teosten parannetut tai lisätyt laitokset. Saadakseen painaa ilman lupaa jonkin aikaisemman teoksen oli kirjanpainajan sen vuoksi tehtävä siihen parannuksia tai lisäyksiä. Johann Balhornin kerrotaan 1600-luvun alkuvuosina painaneen aapisen, jota oli parannettu ja lisätty ainoastaan laittamalla sen kansilehdelle aapiskirjan vertauskuvaksi muodostuneen kukon viereen munia täynnä oleva kori. Sanonta ”Johann Balhornin lisäämä ja parantama” tarkoittikin sittemmin sellaista muutosta, joka oli asiaton tai jota ei ollut tehty lainkaan. Samalla aapiskukosta tuli muniva, muista kukoista poiketen.

Sigfridus Aronus Forsius oli syksystä 1605 kevääseen 1606 matkalla Pohjois-Saksassa sillä seurauksella, että hän joutui kotimaahan palattuaan vankeuteen epäiltynä vehkeilystä Sigismundin kannattajien hyväksi. Forsius oli jo useamman vuoden ajan valmistellut almanakkojen ja niihin liittyvien ennustuskirjojen julkaisemista. Tämänkertaisella matkallaan hän sai valmiiksi ensimmäisen suurista ennustuskirjoistaan, joka painettiin Lyypekissä vuonna 1605 juuri Johann Balhornin kirjapainossa otsikkonaan Prognosticon Astrologicvm.

Anund Olufinpoika Helsing

Ruotsinkielisen raamatun uudelleen painaminen oli ollut vireillä vuonna 1593 pidetystä Upsalan kokouksesta lähtien. Kirjanpainajaksi näyttää tulleen valituksi Anund Olufinpoika Helsing, joka lienee saanut kuninkaallisen erioikeuden vuonna 1594. Upsalassa aloitettu työ keskeytyi heti alkuunsa ja sittemmin suunnitelmat viivästyivät monista eri syistä. Lopulta raamattu painettiin vuonna 1618 Oluf Olufinpojan, Anund Olufinpojan veljen kirjapainossa. Anund Olufinpoika Helsing muutti kirjapainonsa vuonna 1603 tai 1604 Tukholmaan. Hänen työnsä olivat laadultaan parempia kuin toisen kuninkaallisen kirjanpainajan Andreas Gutterwitzin työt. Anund Olufinpoika kuoli vuonna 1610 samoihin aikoihin edellä mainitun kilpailijansa kanssa. Anundin leski Christina Mårtenintytär Klinck jatkoi kirjapainon pitämistä ja sai toiminnalleen avustusta Kustaa II Aadolfin käskystä. Helmikuussa 1613 Christina Klinck avioitui Gutterwitzin palveluksessa olleen Ignatius Meurerin kanssa, josta siten tuli Anund Olufinpoika Helsingin työn jatkaja.

Sigfridus Aronus Forsius on painattanut Anund Olufinpoika Helsingin kirjapainossa almanakkansa ja niihin liittyvät pienet ennustuskirjansa vuosiksi 1608, 1609, 1610 ja 1613, jokaisen aina edeltävän vuoden lopulla. Viimeisessä näistä kirjanpainajaksi on merkitty Anund Olufinpojan leski. Todettakoon tässä yhteydessä vielä, että Forsius on ensimmäinen suomalainen almanakan julkaisija ja että hänen almanakkansa ensimmäisinä seurasivat kansallista kalenteriperinnettä. Forsius painatti Anund Olurinpojan kirjapainossa lisäksi vuonna 1607 näyttäytyneeseen pyrstötähteen liittyvän kirjasen, vuonna 1608 latinankielisen häärunon Mecklenburgin herttuan Johannes Albertin ja prinsessa Margareta Elisabethin häiden kunniaksi sekä vuonna 1609 suuren ennustuskirjan vuodeksi 1610 ja kymmeneksi sitä seuraavaksi vuodeksi.

Ignatius Meurer

Ignatius Meurer oli syntynyt Thüringenin Blanckenburgissa vuonna 1589 ja opiskellut jonkin aikaa Erfurtin yliopistossa. Sittemmin hän oli toiminut erään asianajajan avustajana Greifswaldissa, ennen kuin hän tuli kirjanpainajan kisälliksi Rostockiin vuonna 1608. Viime mainitussa kaupungissa Meurer on varmaankin joutunut kosketuksiin ruotsalaisten kanssa. Joka tapauksessa hän matkusti Ruotsiin keväällä 1610 ja hakeutui työhön Andreas Gutterwitzin kirjapainoon. Samana vuonna kuolivat sekä Gutterwitz että hänen kilpailijansa Anund Olufinpoika Helsing. Kuten jo aikaisemmin mainittiin, avioitui Meurer helmikuussa 1613 viime mainitun lesken Christina Mårtenintytär Klinckin kanssa, saaden tämän omistaman kirjapainon nimiinsä. Meurer lienee saanut kuninkaallisen erioikeuden melko pian, vaikka ensimmäinen merkintä kuninkaan antamasta avustuksesta onkin vasta vuodelta 1614.

Ignatius Meurer oli Ruotsin kirjanpainajista ensimmäinen, joka hoiti yritystään uudenaikaisten liikeperiaatteiden mukaan. Hän pyrki mahdollisimman hyvään taloudelliseen tulokseen ja painoi siitä syystä paljon aikaisemmin ilmestyneiden kirjojen uusintapainoksia, välttyäkseen maksamasta tekijänpalkkiota. Meurer toimi sittemmin ensimmäisenä varsinaisena kirjankustantajana, minkä lisäksi hän myi kirjoja kirjapainonsa yhteydessä. Meurer näyttää juonitelleen eri tavoin pahimmaksi kilpailijakseen tulleen Christoffer Reusnerin pään menoksi. Sitä paitsi hän on ilmeisesti ollut käynnistävänä tekijänä kirjansitojien ja Reusnerin välisissä kiistoissa kirjojen myyntioikeuksista. Meurer on myös verestänyt vanhoja asianajajan taitojaan mm. myöhempinä vuosina Lars Wivalliusta vastaan tapahtuneiden oikeudenkäyntien yhteydessä. Meurer kuoli 83 vuoden ikäisenä vuonna 1672.

Suurin osa Meurerin painamista kirjoista on ymmärrettävästi ollut uskonnollista ja hengellistä kirjallisuutta, mutta sen ohella hän on painanut lakikirjoja ja historiateoksia sekä muitakin ”maallisia” painotuotteita. Meurer valmisti Ruotsin ensimmäisen painotuotteen antiikva -kirjasimilla tavanomaisen fraktuuran sijasta. Tämä hätkähdyttävä uutuus jäikin ainoaksi yritykseksi lähes sataan vuoteen. Meurer painoi myös Ruotsin ensimmäistä sanomalehteä Ordinari Post Tijdender, jonka varhaisimmat tunnetut numerot ovat vuodelta 1645.

Sigfridus Aronus Forsius siirtyi Ignatius Meurerin asiakkaaksi luontevasti tämän edeltäjän kirjapainon mukana. Meurer onkin sittemmin painanut kaikki Forsiuksen julkaisemat kirjat yhtä lukuun ottamatta. Forsiuksen laatimia almanakkoja ja niihin liittyviä pieniä ennustuskirjoja Meurer painoi vuosiksi 1614, 1615, 1616, 1618, 1619, 1621, 1622 ja 1623 sekä suuria ennustuskirjoja vuosiksi 1617, 1618, 1619,1620, 1621 ja l622. Muista heidän yhteisistä painotuotteistaan mainittakoon hautaussaarna vuodelta 1613, tutkielma maailman iästä vuodelta 1613, Esran kolmannen ja neljännen kirjan käännös vuodelta 1613, vuoden 1618 pyrstötähden kuvaus vuodelta 1619, Speculum vitae humanae (Ihmisen elämän peili) vuodelta 1620, runo-teos Reyneke Fosz (Kettu Repolainen) vuodelta 1621 sekä Minerographia vuodelta 1643.

Runoteoksessa Reyneke Fosz ei mainita Forsiuksen nimeä, mutta tekstivertailujen perusteella hän aivan ilmeisesti on sen kääntänyt ruotsiksi. Tämä kokoelma opettavaisia repolaistarinoita oli sen ajan merkittävin ruotsinkielinen kaunokirjallinen teos, jonka julkaiseminen on varmaankin vaatinut erityistä rohkeutta. Minerographian eli mineraalien, maalajien, metallien ja jalokivien kuvauksen Meurer oli saanut käsikirjoituksena haltuunsa jo vuonna 1613, mutta hän painoi sen vasta parikymmentä vuotta Forsiuksen kuoleman jälkeen. Todettakoon tässä, että Forsiuksen laajin teos Physica, maailmankaikkeuden selitysteos, on painettu tutkijoiden toimesta vasta vuonna 1952.

Christoffer Reusner

Christoffer Reusner oli myös toiminut kirjanpainajana Rostockissa ja painanut siellä useitakin ruotsinkielisiä kirjoja. Vuonna 1608 Kaarle IX kutsui hänet Ruotsiin, mutta siirtyminen Tukholmaan lienee toteutunut vasta vuonna 1610 tai 1611. Reusner on luultavasti saanut pian kuninkaallisen erioikeuden, joskin vanhin kirjallisesti vahvistettu erioikeus tunnetaan vasta Kustaa II Aadolfin ajalta vuonna 1614. Erioikeuskirjasta käy ilmi, että Reusner oli valittanut muiden myyneen hänen painamiaan kirjoja ja estäneen siten häntä levittämästä niitä. Erioikeuskirjassa kielletäänkin muita ulkomailla ja kotimaassa painamasta uudelleen niitä kirjoja, jotka Reusner on ensimmäisenä painanut uutena, tarkistettuna tai parannettuna, paitsi jos tekijä itse halusi ne uudelleen painattaa. Reusnerin oli tarjottava painamiaan teoksia ensin kirjansitojille myyntiin, mutta jos nämä eivät halunneet pitää niitä kaupan, oli Reusnerilla lupa myydä niitä vapaasti. Reusner oli Tukholmaan siirtymisen jälkeen käynyt Suomessa hankkimassa asiakkaita ja päässytkin siinä suhteessa hyvään tulokseen. Suurin osa 1610- ja 1620-luvun suomenkielisistä kirjoista on painettu juuri Reusnerin kirjapainossa. Eräässä oikeudenkäyntiasiakirjassa Reusner kertoo itseään kutsutun nimellä "finsche apostelen"eli Suomen apostoli.

Christoffer Reusnerin oikeus myydä painamiaan kirjoja aiheutti jatkuvia rettelöitä Tukholman kirjansitojien kanssa ja riitoja ratkottiin useita kertoja oikeudessakin. Osittain syynä lienee ollut Reusnerin luonne, joka johti helposti hankauksiin muiden kanssa, mutta aivan ilmeisesti hänen kilpailijansa Ignatius Meurer osallistui juonitteluihin häntä vastaan. Sittemmin Reusnerilla lienee ollut virallisesti kirjansitojan erioikeus vuodesta 1619 alkaen, jolloin hänellä oli vapaus myydä niin hyvin itse painamiaan kuin muidenkin painamia kirjoja. Katkerat kiistat Meurerin kanssa jatkuivat kuitenkin. Reusner valitti myöhemmin kuningatar Kristiinalle, että Meurer oli vastoin kuninkaallista erioikeutta painanut uudelleen hänen teoksiaan ja joka suhteessa vienyt ruoan hänen suustaan. Samalla Reusner ilmoitti lopullisesti riitaisuuksiin kyllästyneenä haluavansa muuttaa Tallinnaan, missä hän sitten toimikin kymnaasin kirjanpainajana vuodesta 1635 lähtien. Christoffer Reusner on painanut Sigfridus Aronus Forsiuksen kirjoituksista yhden ainoan, nimittäin pitkänperjantain kärsimyssaarnan vuonna 1614.

Lähteitä:

Belfrage, S.: Översättningen av Reyncke Fosz. Nysvenska studier, Fjärde årg., 1924. Uppsala 1924.

Collijn, I.: Översikt av det svenska boktryckets historia 1483–1700. Svend Dahls Bibliotekshandbok, Första bandet. Uppsala och Stockholm 1924.

– Sveriges bibliografi intill år 1600, Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet. Uppsala 1927–1938.

– Sveriges bibliografi, 1600-talet. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet. Uppsala 1942–1946.

Dahlberg, R.: Gutterwitziana. Bok- och bibliotekshistoriska studier tillägnade Isak Collijn. Uppsala 1925.

Dymling. C. A.: Reyncke Fosz och Forsius. Nysvenska studier Fjärde årg., 1924. Uppsala 1924.

Eriksson. E.: Kring några nyfunna svenska 1600-talstryck. Nordisk tidskrift för bok- och biblioteksväsen 59. Uppsala 1972.

Hedberg, A.: Bokbindare-bokförare i Sverige 1500–1630. Pro Novitate, Pars Secunda. Festskrift utgiven af Svenska bokhandelsmedhjälpare-föreningen till minne af dess 25-åriga tillvaro 1888–1913, redigerad af Carl Lundahl. Stockholm 1914.

– Stockholms bokbindare 1460–1880. Band l. Stockholm 1949.

Lyster, J.: En liten Psalmbok – en svensk 1600-talstradition. Hymnologiske Meddelelser, Vaerkstedsblad om salmer, udgivet av Salmehistorisk Selskap, 3. årg. 1974. 4; 4. årg. 1975, 2-3; 5. årg. 1976, l.

Schück, H.: Den svenska förlagsbokhandelns historia, Förra delen. Festskrift på uppdrag av P. A. Norstedt & Söner i anledning av dess 100-årsjubileum nittonhundratjugotre. Stockholm 1923.

– Festskrift med anledning af Svenska Bokförläggarföreningens femtioarsjubileum. Stockholm 1893.

Julkaistu aikaisemmin: Bibliophilos 1982: 1: 1–5, 9–10. Sivuilla 5–9 oleva luettelo Sigfridus Aronus Forsiuksen kirjallisesta tuotannosta on julkaistu kotisivuilla erillisenä. Tarkistettu kesäkuussa 2008.

TAKAISIN KULTTUURIA, IHMISIÄ, SUKUJA HAKEMISTOON