Arno Forsius

Sammastauti

Kirjoittajan huomautus: Tämä kirjoitus on laadittu historiallisena katsauksena. Siinä mainitut tutkimukset ja hoitomenetelmät ovat esimerkkejä vallinneesta käytännöstä, eikä niitä saa toteuttaa omaehtoisesti ilman laillistetun ammatinharjoittajan potilaskohtaiseen harkintaan perustuvaa määräystä ja ohjetta.

Magtorsk on ollut kuolinsyynä seurakuntien ruotsinkielisissä väestötauluissa vuosina 1802–1811, mutta termiä torsk on käytetty pikkulasten kuolinsyynä muinakin aikoina. Kysymyksessä on lasten sammastauti eli sampaat, lääketieteelliseltä nimeltään aphtae infantum. Kreikan kielen sana aphtha, joka tarkoittaa täplää tai pilkkua, on johtunut luultavasti sanasta haptein, sytyttää tuleen, "tulehduttaa". Siten aftaa on pidetty alun perin tulehdukseen viittaavana muutoksena.

Sammastaudin ruotsinkielinen nimi torsk ja suomenkielinen nimi sammas johtuvat kumpikin siitä, että Ruotsissa ja Suomessa käytettiin kansan keskuudessa taudin parantamiseen sammakkoa. Parkanossa tiedettiin, että "taudin parantamiseksi 'suudeltiin lasta sammakolla' eli siveltiin lapsen huulia sammakon kuonolla". Kiikalassa "truskaa parannettiin siten, että lapsen suuhun pantiin ruskea pieni ojakonna". Truska tarkoitti samaa kuin torsk, joka merkitsi ruotsin kielessä aikaisemmin sammakkoa. Sammastaudin nimityksiin palataan kirjoituksen lopulla.

Seuraava suomennettu lainaus sammastaudista on C. J. Hartmanin teoksen "Husläkaren, eller Allmänna och Enskilda Föreskrifter i Sundhetslära, [---]" kolmannesta painoksesta vuodelta 1835:

"Tämä sairaus ilmenee imeväisikäisten lasten suussa limakalvon muutoksina, mikä johtuu pilaantuneesta maidosta, kun lapset saavat nukahtaa nänni suussa, ja käyttää imututtia tai hapanta purupussia, eikä tätä pidetä puhtaana, samoin kuin vanhasta ja paksusta imettäjänmaidosta, purupaloista ja jauhoruoasta, jotka saavat aikaan häiriöitä ruoansulatuksessa, erityisesti ensimmäisinä elinviikkoina tai hampaiden puhkeamisen aikaan; samoin jos kylmyys häiritsee ruoansulatusta ja käytetään paljon ulostuslääkkeitä, kuten mannaa [saarnin kasvinestettä] ja vastaavaa, on seurauksena usein sammas. Tauti näkyy ensin kielen takaosassa, sitten sen sivuilla, kielijänteessä, ikenissä ja lopuksi suupielissä, kuin pieninä valkeina rakkuloina; [silloin] puhdas osa suusta on yleensä punaisempi kuin tavallisesti. Nämä rakkulat täyttävät lopuksi koko suun, leviävät nieluun ja suolikanavaan, vieläpä pahemmissa tapauksissa alaspäin henkitorveen. Rakkuloita tulee vieri viereen ja usein ne yhtyvät peitteiksi, jotka hangatessa irtoavat, jättäen alla olevan paikan hyvin punaiseksi, mutta uusiutuvat pian. Ne muistuttavat usein juoksettunutta maitoa, minkä vuoksi usein luullaan, että se on vain vanhaa maitoa, joka on tarttunut suuhun; toisinaan ne ovat keltaisempia ja hieman läpikuultavia, mitä tummempia, sen pahempi; ja kun ne mustuvat, on tulossa kuolio. Kun sammas, ilman huomattavia sisäisiä sairauden oireita, ensimmäisenä ilmenee suussa, on se vähemmän merkityksellistä; mutta kun se ilmenee ensin suolikanavassa, aiheuttaen vähäisempiä toiminnanhäiriöitä, itsepäistä nikottelua ja oksennuksia, kuumetta, paljon rauhattomuutta, kuuman ja punaisen suun, limaisia ulosteita ja lopuksi kellertävän peitteen kielentyvestä nieluun saakka, on tilanne vaikeampi. Samoin on silloin, jos käheys, yskä, rauhattomuus ja kuume osoittavat, että sammas leviää alas henkitorveen."

Sammastaudin hoidossa kehotettiin noudattamaan puhtautta ja korjaamaan lapsen ravitsemus ikää vastaavaksi, ellei rintamaitoa ollut saatavissa, sekä hylkäämään imututit. Suuhun mahdollisesti ilmaantuvat valkoiset pilkut oli poistettava sormen ympäri kiedotulla pellavalapulla, joka oli kastettu hunajalla makeutettuun teehen. Jos sammasta oli runsaammin, kehotettiin antamaan lapselle useita kertoja päivässä muutama teelusikallinen haaleaa fenkoli- tai kuminateetä ilman sokeria tai muuta makeutta. Sen lisäksi suuta voitiin penslata haalealla vedellä, johon oli liuotettu vähän valkoista vihtrilliä eli sinkkisulfaattia. Suun voitelemiseen voitiin käyttää myös natriumtetraboraattia eli booraksia sisältävää liuosta. Vatsaoirein esiintyvää sammastautia hoidettiin kuten vastaavia vatsatauteja. Imettäjiä kehotettiin pitämään rintansa puhtaina ja voitelemaan niitä tartunnan ehkäisemiseksi manteliöljyllä tai muulla miedolla öljyllä. Peltigera aphthosa on eräs kosteissa metsissä kasvava jäkälaji, joka on saanut nimensä siitä, että sitä käytettiin lapsilla sammastaudin hoitoon.

Aikakauden lääkärikirjojen mukaan sammastautia ei pidetty yleensä vaarallisena. Jos lapsi kuoli sammakseen, oli kyseessä yleensä huonokuntoisella lapsella laajalle levinnyt tauti ja siitä johtuvia vatsaoireita. Sammas voi tarttua lapsesta imettäjän rinnanpäihin ja siitä takaisin lapseen. Tauti on tavallisin alle 3 kuukauden ikäisillä lapsilla, mutta sitä esiintyy myöhemmälläkin iällä, jos lapsella on huono yleiskunto tai jokin perussairaus. Tauti ei ole epidemialuonteinen eikä alueittain esiintyvä.

Sammasta on ollut vähemmän niillä lapsilla, jotka ovat saaneet pelkästään rintaa. Huono hygienia lisäsi sammaksen esiintymistä, esim. jos lapsi ei saanut syötyään vettä suun puhdistamiseksi, jos lasta ruokittiin imetyksen ohella tai yksinomaan vaikeasti puhdistettavalla lehmänsarvella, joka oli täytetty maidolla, piimällä, vellillä tai vedestä ja imelletystä ruisjauhosta tehdyllä "syömäjuurella", tai jos lapsen annettiin väliaikoina imeä purupussia, jossa oli hienonnettua leipää ja sokeria.

Eroja sammastaudin tilastoidussa esiintymisessä ja kuolleisuudessa voi tulla lasten ruokintakulttuurista johtuen. Pohjanmaan rannikkoseuduilla miehet ovat usein olleet pitkiä aikoja poissa kotoa kalastuksen tai hylkeenpyynnin vuoksi. Silloin naiset joutuivat olemaan päivät pitkät peltotöissä ja muissa maataloustöissä, ja pienet lapset olivat vanhojen mummujen tai perheen muiden lasten hoivissa. Tämä on ollut yhtenä tärkeänä syynä ainakin Pohjanmaan rannikkoseutujen tavallista suurempaan imeväiskuolleisuuteen 1700-ja 1800-luvuilla.

Seurakuntakohtaisia tai alueellisia eroja kuolinsyissä saattoi syntyä myös kirjaamiskulttuurista johtuen. Jos lapsella on ollut sampaita suussa, se on saatettu merkitä helposti kuolinsyyksi, vaikka todellinen syy olisikin ollut ripulitauti tai muu sairaus. Tämän seikan ja tuntemattoman lastentaudin (okänd barnsjukdom) suuren osuuden huomioon ottaen tilastojen laskennalliset tarkastelut eivät ole mielekkäitä.

Sekä ruotsalainen Berg että saksalainen Langenbeck varmistivat vuonna 1839 sammaksen aiheuttajaksi hiivasienen Candida albicans (aikaisemmin Oidium albicans). Sammastaudin hoidossa on käytetty myöhemmin limakalvon pesäkkeiden penslaamista mm. hopeanitraattia tai gentiaanaviolettia sisältävillä liuoksilla. Hyvin yleisesti käytetty paikallinen lääke oli vanhastaan tunnettuun natriumtetraboraattiin perustuva booraksiglyseriini. Antibioottien aikakaudella paikalliseen hoitoon on käytetty sienitauteihin tehoavia valmisteita, mm. nystatiinia, natamysiiniä, mikonatsolia ja amfoterisiiniä.

Lopuksi vielä sammastaudin nimitysten tarkastelua. Eurooppalaisissa kielissä käytetään sammaksesta yleisesti kreikan aphthae -sanasta johtuvia nimityksiä. Kansankieliset nimitykset liittyvät kuitenkin monessa kielessä sammakkoa tarkoittavaan sanaan, ilmeisesti siitä syystä, että sammakkoa on käytetty taudin hoitoon. Germaanisten kielten kulttuurialueella sammastaudin nimitykset liittyvät yleisesti sammakkoa merkitseviin sanoihin. Ruotsin kielen torsk sammastaudin nimenä johtunee tanskan sanasta tröske (sammakko) ja Suomessa siitä on tunnettu murteellinen muoto trossk. Tämä sana on siten eri perua kuin nykyruotsissa turskaa tarkoittava sana torsk. Myös norjan kielessä sana frosk tarkoittaa sekä sammakkoa että sammastautia. Tässä mainittuun sammaksen nimien ryhmään kuuluu myös englannin thrush. Muinaisgermaanisen kielen perussanaa ei tunneta, mutta se on ehkä ollut *truska. Saksassa sammastaudin nimenä on ollut (der) Frosch (sammakko), mutta nykyään se on (der) Soor, jonka alkuperä on epäselvä.

(Lisäys lokakuussa 2008:) Hollannin kielessä sammaksen nimenä on spruw. Siitä johtuu sana sprue, jolla tarkoitetaan pitkäaikaista ja vaikeaa ripulitautia, joka tunnetaan nykyään nimellä keliakia. Sprue ryhmiteltiin aikoinaan kahteen eri typpiin, trooppiseen ja ei-trooppiseen eli "kotimaiseen". Sprue -nimen  lähtökohtana oli havainto, että pitkälle kehittyneessä taudissa esiintyi yleisesti suun limakalvolla ja huulissa sammasta muistuttavia limakalvomuutoksia. 

Eräs espanjalainen lukija kertoi lokakuussa 2003, että portugalin kielessä sapo on sammakko (tai rupikonna) ja sapinho pieni sammakko ja sammastauti. Espanjan kielessä vastaava sanapari on sapo (rupikonna), ja sapillo (näppylä kielessä). Espanjan kielessä sanalla sapillo on ainakin Kuubassa ja Venezuelassa sammastautia tarkoittava merkitys. Sammastaudin portugalin kielinen nimitys sapinho tunnetaan myös Brasiliassa.

Kirjoitus on valmistunut marraskuussa 2002. Portugalin ja espanjan kieliä koskevat huomatukset on lisätty marraskuussa 2003. Täsmennys viime mainittuun tammikuussa 2004. Lisätty maininta Peltigera aphthosasta huhtikuussa 2005. Lisätty sprue -tautia eli keliakiaa koskeva kohta lokakuussa 2008.

Kirjallisuutta:

von Haartman, C.: Anvisningar till igenkännande af de allmännaste sjukdomar hos menniskan samt den första behandlingen af dem, [---], Första delen, Om Barnsjukdomar. J. Simelii arfvingar, Helsingfors 1844.

Hako, M.(toim.): Kansanomainen lääkintätietous. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 229: 4 Osa. Helsinki 1957.

Hartman, C. J.: Husläkaren, eller Allmänna och Enskilda Föreskrifter i Sundhetslära, [---]. Tredje förbättrade Upplagan. Zacharias Haeggström, Stockholm 1835 [tai muissa painoksissa].

Lönnrot, E.: Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri, 3 uudestaan korjattu laitos Helsinki 1867. Facsimile ("Neljäs korjaamaton laitos"), Tampere 1981. (1 painos Helsinki 1839, 2 painos Porwoo 1856).

[Roos, S.:] Kristillinen ja Terweellinen Lasten Kaswattaminen, Toinen Osa: Lasten kiwut, niiden syyt ja holhous. P. Tikkasen kustannuksella, Suomalaisen Kirjallisuuden-Seuran Kirjapaino, Helsinki 1857.

Useat etymologiset ja kielitieteelliset teokset ja sanakirjat.

Koivulehto, Jorma, professori: kirjallinen tiedonanto 30.10.2002.

Torres Joerges, Xaviera, kirjallinen tiedonanto 28.10.2003, myös 27.1.2004.

Laisi, Karita, iberoromaanisten kielten assistentti, Helsingin yliopiston romaanisten kielten laitos, kirjallinen tiedonanto 12.11.2003.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON