Arno Forsius

Santorio Santorio (1561–1636) – tieteellisen fysiologian uranuurtaja

Italialainen Santorio Santorio (lat. Santorius tai Sanctorius) syntyi Capo d'Istriassa (nyk. Slovenian Koper) vuonna 1561 ja kuoli Venetsiassa vuonna 1636. Hän opiskeli Padovan yliopistossa ja valmistui lääketieteen tohtoriksi vuonna 1582. Sen jälkeen hän toimi Krakovassa Puolan kuninkaan Maximilianin lääkärinä vuosina 1585–1599. Siellä ollessaan Santorio oli jatkuvassa kirjeenvaihdossa padovalaisten ystäviensä, fyysikko ja astronomi Galileo Galilein (1564–1642) sekä anatomi Girolamo Fabrizzi d'Aquapendenten (1533–1619) kanssa.

Puolasta Santorio siirtyi Unkarin ja Kroatian kautta Italiaan ja asettui Venetsiaan. Myöhemmin Santorio oli vuosina 1611–1624 lääketieteen teorian professorina Padovan yliopistossa. Sen jälkeen hän palasi jälleen Venetsiaan, jossa hän käytti aikansa lääketieteelliseen tutkimustyöhön. Hänen tieteelliset kirjoituksensa käsittävät neljä paksua nidettä.

Santorio oli kovin kiinnostunut Galilein fysikaalisista kokeiluista ja pyrki soveltamaan niitä myös lääketieteeseen. Jo vuonna 1602 Santorio kehitti laitteen pulssin tiheyden määrittämistä varten. Siihen hän käytti Galilein havaintojen perusteella erityistä heiluria, "pulsilogumia", jonka pituus säädettiin sellaiseksi, että sen heilahdustaajuus vastasi pulssin tiheyttä. Tällä menetelmällä 72 valtimonlyönnin tiheys minuutissa vastasi 66 cm:n pituista heiluria. Näin hankalasti tulkittavaan menetelmään jouduttiin turvautumaan sen vuoksi, että tuon ajan kelloissa ei ollut vielä sekuntiosoittimia.

Toinen Santorion merkittävistä fysiikan sovellutuksista oli Galilein keksintöön perustuva laite ruumiinlämmön mittaamiseksi. Rakenteeltaan tämä lämpömittari oli vielä hyvin epäkäytännöllinen. Sen muodosti alapäästään avoin, mutkille taivutettu lasiputki, jonka yläpäässä oli kananmunan kokoinen pallo. Tutkittava henkilö piti lasipalloa suussaan, putken alapään ollessa vesiastiassa vedenpinnan alapuolella. Pallon lämmetessä sen sisällä oleva ilma laajeni ja osa ilmasta kupli pois putken alapään kautta. Kun kupliminen lakkasi, otettiin mittarin pallo pois tutkittavan henkilön suusta. Pallon nyt jäähtyessä siellä olleen ilman tilavuus pieneni ja putken alapäästä imeytyi putkeen sitä vastaava määrä vettä. Mitä korkeampi tutkittavan henkilön lämpötila oli ollut, sitä ylemmäs veden pinta putkessa nousi.

Santorion mielenkiintoisimmat kokeet koskivat ihmisen aineenvaihduntaa. Hän yritti todistaa oikeaksi Roomassa toimineen Galenoksen (129– n. 200 jKr.) väitteen, että hengitys tapahtui osittain ihon kautta "näkymättömän haihtumisen" muodossa. Santorio rakensi suuren, kattoon ripustetun vaa'an, jonka tuolissa hän yli 30 vuoden aikana vietti usein kokonaisia vuorokausia seuraten painonsa vaihteluita verrattuna nautitun ruoan ja juoman sekä erittyneen virtsan ja ulosteen määriin. Hän pyrki ottamaan huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat, mm. sään ja lämpötilan, kosteuden ja kuivuuden, nukkumisen ja valvomisen, liikunnan ja levon, vieläpä sukupuolielämän ja siitä pidättymisen.

Koska ilman kosteudella oli merkittävä vaikutus haihtumisen suuruuteen, kehitti Santorio myös hygroskoopin ilman kosteuden mittaamista varten. Kokeittensa tuloksena Santorio päätteli, että elimistöstä katoaa jatkuvasti tietty määrä ainetta, n. 1250 g vuorokaudessa, näkymättömän haihtumisen muodossa. Hän julkaisi kokeittensa tulokset vuonna 1614 teoksessaan "Ars De Statica Medicina" (Lääketieteellisen mittaamisen taidosta).

Lääketieteen historiassa Santorion tutkimukset olivat metodisesti hyvin merkittävä vaihe. Lääketieteen teoriassa hän kuitenkin jäi tutkimansa näkymättömän haihtumisen "perspiratio insensibilis" lumoihin ja arveli kaikkien sairauksien johtuvan sen liian vähäisestä määrästä. Samaten hän piti haitallisena kaikkea, minkä hän uskoi vähentävän haihtumista. Siksi Santorio päätteli myös, että sairaudet voidaan parantaa edistämällä tuota näkymätöntä haihtumista lievällä liikunnalla ja tarvittaessa hikoilua lisäävillä lääkeaineilla. Siinä mielessä hänen teoriansa sairauksien synnystä ja hoidosta oli vain eräs aikaisempien humoraalioppien muunnos.

Santorion nerokkaana tavoitteena oli päästä lääketieteessä objektiiviseen mittaamiseen tutkimuksen varmistamiseksi. Kesti kuitenkin vielä kauan aikaa, ennenkuin välineistö kehittyi sellaiseksi, että mittauksia voitiin käyttää apuna sairauksien tutkimisessa. Santorio oli ensimmäisiä niistä uuden ajan alussa syntyneen iatrofysiikan tai iatromekaniikan edustajista, jotka pyrkivät selittämään kaikki elämänilmiöt fysikaalisista perusteista johtuviksi. Iatrofysiikka olikin uudenaikaisen fysiologisen tutkimuksen alku. Sen ansiosta luonnontieteellisen tutkimuksen ja sen menetelmien kehittämisessä tapahtui 1600-luvulla merkittävää edistystä. Monet lääketieteen klassiset työt ovat peräisin tältä ajalta.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1994: 25: 2483. Tarkistettu tammikuussa 2000.

Kirjallisuutta:

Die Berühmten Ärzte. Herausgegeben von R. Dumesnil und A. Schadewaldt. 2. Auflage. Köln [ilman painovuotta].

Fåhræus, R.: Läkekonstens historia, En översikt, II. Stockholm 1946.

Sigerist, H. E.: Grosse Ärzte. Eine Geschichte der Heilkunde in Lebensbildern. München 1932.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON