Arno Forsius

Ferdinand Sauerbruch (1875—1951) — rintaelinkirurgian uranuurtaja

Ernst Ferdinand Sauerbruch syntyi vuonna 1875 käsityöläisperheen ainoana lapsena Wuppertalin Barmenissa, Ruhrin alueella Saksassa. Perheen isä kuoli Ferdinandin ollessa kahden vuoden ikäinen, minkä jälkeen äiti ja poika elivät äidin vanhempien luona Elberfeldissä. Siellä Ferdinand kävi kansakoulun ja reaalilukion. Hän alkoi vuonna 1895 opiskella luonnontieteitä Marburgin yliopistossa ja suoritti lääketieteellisen alkututkinnon. Sen jälkeen hän opiskeli lääketiedettä Leipzigin yliopistossa ja välillä lyhyen ajan myös Jenassa. Ferdinand Sauerbruch suoritti lääketieteen lisensiaatin tutkinnon Leipzigissa helmikuussa 1901.

Valmistuttuaan Sauerbruch työskenteli vähän aikaa apulaislääkärinä Hessenin diakonissalaitoksessa Kasselissa ja sen jälkeen apulaislääkärinä Erfurtin kaupunginsairaalassa vuosina 1901—1902. Erfurtissa hänen kohdalleen sattui pari potilasta, joilla oli tapaturman aiheuttama ilmarinta. Näillä tapauksilla oli huomattava vaikutus Sauerbruchin myöhempään toimintaan. Erfurtissa hän julkaisi myös ensimmäisen kliinisen tutkimuksensa, joka käsitteli vatsaontelon ruhjevammaan liittyvää suolen repeämää.

Vuoden 1903 alusta Sauerbruch toimi Berliinin Moabitin sairaalassa professori Robert Langerhansin (1859—1904) avustajana sairaalan patologis-anatomisella laitoksella. Jo saman vuoden lokakuussa Sauerbruch siirtyi vapaaehtoiseksi avustajalääkäriksi Breslaun yliopistoklinikan kirurgian osastolle, jonka johtajana oli tunnettu kirurgi ja tiedemies, professori Johann von Mikulicz-Radecki (1850—1905). Tämä kiinnitti Sauerbruchin huomiota keuhkotuberkuloosin yleisyyteen ja tarpeeseen kehittää rintakehän kirurgiaa. Jo kahden vuoden kuluttua Sauerbruch sai nimityksen dosentiksi tutkimuksellaan "Experimentelles zur Chirurgie des Brustteils der Speiseröhre".

Breslausssa Sauerbruch ryhtyi heti suunnittelemaan alipainekammiota, jota käyttäen potilaan rintakehä voitaisiin avata keuhkojen painumatta kasaan. Leikattava potilas sijoitettiin kammioon siten, että yksinomaan hänen päänsä oli kammion ulkopuolella, jolloin hän hengitti normaalipaineista ilmaa. Ensin suoritettiin kokeita koirilla, jolloin leikkauksen tekijä työnsi vain kätensä kammioon ilmanpitävästi tiivistetyistä aukoista. Sen jälkeen kehitettiin niin suuri "Sauerbruch-kammio", että leikattavan potilaan vartalon lisäksi sekä leikkaaja että hänen avustajansa olivat kokonaan sen sisällä. Ensimmäiset rintakehän avaamista vaativat leikkaukset suoritettiin ihmisillä vuonna 1904.

Johann von Mikulicz-Radeckin kuoltua vuonna 1905 oli Sauerbruchin pakko hakeutua muualle. Silloin Greifswaldin yliopiston kirurgian professori Paul Leopold Friedrich (1864—1916) tarjosi kuuluisuutta jo saaneelle Sauerbruchille klinikassaan kirurgian osaston ylilääkärin paikkaa, jonka tämä ottikin vastaan. Greifswaldissa Sauerbruch kihlautui farmakologian professorin Hugo Schulzin tyttären Ada’n kanssa.

Friedrich kutsuttiin kesällä 1907 Marburgin yliopiston kirurgian professoriksi. Silloin Sauerbruch seurasi häntä sinne ja sai vastatakseen itsenäisesti Marburgin sairaalan kirurgian poliklinikkatoiminnasta. Friedrich teki Marburgissa ensimmäisen thorakoplastian tuberkuloosin hoitamiseksi Sauerbruchin alipainekammiota käyttäen. Perusteena leikkaukselle oli Carlo Forlaninin (1847—1918) vuonna 1892 tekemä havainto, että ilmarinnan avulla aiheutettu keuhkon liikkumattomuus edisti keuhkotuberkuloosin paranemista.

Sauerbruch sai vuoden 1908 lopulla tieteellisten ansioittensa johdosta professorin arvonimen. Marburgissa ollessa Sauerbruch vihittiin avioliittoon Ada Schulzin kanssa tammikuussa 1908. Heille syntyi vuoden lopulla tytär, joka kuoli muutaman kuukauden ikäisenä polioon. Aviopari sai tammikuussa 1910 pojan, Hans nimeltään, josta tuli taidemaalari.

Sauerbruch kutsuttiin vuonna 1910 Zürichin yliopiston varsinaiseksi kirurgian professoriksi Ulrich Rudolf Krönleinin jälkeen. Samalla hänestä tuli Zürichin Kantonspitalin kirurgisen klinikan ja poliklinikan johtaja. Zürichissä ollessaan Sauerbruch teki runsaasti tuberkuloosin hoitoon liittyviä keuhkoleikkauksia ja kehitti thorakoplastian tekniikkaa. Hän otti vuonna 1911 käyttöön kiinnikkeiden sähköpolton ja vuonna 1913 hän alkoi käyttää thorakoplastian täydentäjänä "plombeerausta" eli rintaontelon osan täyttämistä paraffiiniöljyllä. Samoin hän alkoi vuonna 1913 tehdä palleahermon katkaisuja keuhkon lepotilaan saattamiseksi. Thorakoplastioiden lisäksi Sauerbruch teki myös tuberkuloosin vaurioittamien keuhkon osien ja kasvaimien poistoja.

Sauerbruchin yhdessä Emil Dagobert Schumacher’in (1880—1914) kanssa kirjoittama teos "Technik der Thoraxchirurgie" (myöh. painokset otsikolla "Chirurgie der Brustorgane") vuodelta 1911 oli rintaelinkirurgian kiistämätön perusteos, jonka pohjalta myöhempi thoraxkirurgia kehittyi. Tuberkuloosipotilaiden hoitoon liittyi olennaisesti myös ravitsemusterapia, jota Sauerbruch kehitti yhdessä Adolf Herrmannsdorferin (s. 1889) kanssa.

Maailmasodan alkaessa vuonna 1914 Sauerbruch oli aluksi muutaman kuukauden ajan Saksassa armeijan lääkärinä ja myöhemmin hän hoiti haavoittuneita saksalaisia Sveitsin Singenissä Hohentwielin sairaalassa. Sotavammojen kirurgiaan liittyen hän kehitti vuonna 1915 "Sauerbruch-käsivarren" eli käsiproteesin, jota oli mahdollista liikuttaa amputaatiotyngän lihaksiston avulla. Toinen Sauerbruchin kehittämä keksintö oli "Sauerbruch-jalka", tibian eli sääriluun kääntöplastiikka. Sillä voitiin korvata reisiluun poisto, niin että proteesin käyttö tuli mahdolliseksi.

Zürichin vuodet olivat Sauerbruchille sekä kirurgian teorian että käytännön kannalta monipuolisen kehityksen aikaa. Sauerbruch sanoo omaelämäkerrassaan, että hän vietti elämänsä onnellisimman ajan Zürichissä. Siellä ollessa perheeseen syntyi vielä kolme lasta, Friedrich vuonna 1911, Peter vuonna 1913 ja Marilen vuonna 1917. Lapsista Friedrich seurasi isänsä jälkiä ja luki lääkäriksi.

Maailmansodan vielä jatkuessa Sauerbruch kutsuttiin vuonna 1918 Münchenin yliopiston kirurgian professoriksi ja hän sai heti nimityksen salaiseksi hovineuvokseksi eli "salaneuvokseksi". Münchenissä Sauerbruch kehitti edelleen thoraxkirurgisia menetelmiä mm. keuhkokasvainten ja keuhkolohkojen poistossa. Hän oli myös sydänkirurgian uranuurtajia ja teki mm. sydänpussin kovettuman poistoja ns. "panssarisydän" -tapauksissa. Ensimmäisen maailmansodan lopulla oli alettu lisääntyvästi käyttää ilmalla täytettävällä tiivistyskalvosimella varustettua larynxputkea, joka teki mahdolliseksi ylipainehengityksen, jolloin alipainekammion käytöstä rintaelinkirurgiassa voitiin usein luopua.

Sauerbruch kutsuttiin vuonna 1928 Berliinin yliopiston kirurgian professoriksi. Hänen johtamastaan Charité -sairaalan kirurgian osastosta tuli Saksan johtava kirurginen klinikka. Siellä Sauerbruch jatkoi edelleen rintaelinkirurgian aluelaajennuksia. Hän poisti vuonna 1931 ensimmäisenä maailmassa leikkauksella sepelvaltimotukoksen jälkeen syntyneen sydänaneurysman. Sen lisäksi hän kehitti myös ruokatorven, mahalaukun ja aivojen kirurgiaa.

Natsien valtaantulo Saksassa vuonna 1933 aiheutti monia vaikeuksia. Sauerbruch suhtautui alussa ilmeisen toiveikkaasti uusiin vallanpitäjiin. Hän tervehti Saksan valtakunnan uudelleen syntymistä vuonna 1933 laatimassaan kirjeessä "Offener Brief an die Ärzteschaft der Welt" (Avoin kirje maailman lääkärikunnalle) ja salli käyttää nimeään hallitusmuodon hyväksymisen puolesta. Hänet nimitettiin preussilaiseksi hovineuvokseksi vuonna 1934 ja hänelle myönnettiin vuonna 1937 Saksalainen palkinto.

Myöhemmin Sauerbruch kuitenkin otti etäisyyttä vallanpitäjiin. Kielteisillä huomautuksillaan ja purevalla sarkasmillaan hän vastusti nationalismia ja toimi jopa itsensä vaarantaen vaikeuksiin joutuneiden saksalaisten ja juutalaisten hyväksi. Sauerbruch oli musikaalinen ja taiteista kiinnostunut. Hän ystävystyi Berliinissä asuneen juutalaisen impressionistisen maalarin Max Liebermannin kanssa, joka maalasi hänestä vuonna 1932 mielenkiintoisen ja voimakkaan muotokuvan. Sauerbruch oli niitä harvoja ihmisiä, jotka kunnioittivat tämän taiteilijan muistoa hänen arkkunsa äärellä vuonna 1935.

Natsit eivät voineet syrjäyttää häntä kautta maailman tunnettuna auktoriteettina vaan joutuivat tekemään hänen kohdallaan myönnytyksiä. Moni hänen ystävänsä ja työtoverinsa sen sijaan joutui natsivainojen uhriksi. Vaikeat ajat heijastuivat myös Sauerbruchin yksityiselämään. Hän erosi puolisostaan Ada’sta vuonna 1938 ja solmi uuden avioliiton vuonna 1939. Hänen toinen puolisonsa Margot oli ammatiltaan lääkäri.

Toisen maailmansodan aikana Sauerbruch joutui toimimaan Saksan armeijan sotilaslääketieteen asiantuntijana ja hänet lähetettiin tarkastamaan sotasairaaloita miehitetyillä ja vallatuilla alueilla, mm. Ranskassa, Belgiassa ja Alankomaissa sekä Neuvostoliitossa. Sauerbruch kutsuttiin toisinaan hoitamaan merkittäviä natsihallinnon henkilöitä ja vieläpä Saksan politiikan kannalta tärkeitä ulkomaalaisia. Hän sai vuonna 1942 ansioistaan I luokan sota-ansioristin miekkojen kera.

Toinen maailmansota päättyi vuonna 1945 Saksan miehitykseen. Myös Sauerbruch joutui useiden muiden lääkärien tavoin oikeuteen natsilaisuudesta syytettynä. Hänen rikoksenaan pidettiin lähinnä sitä, että hän ei toiminut voimakkaammin natsihallintoa vastaan. Kun häneltä oikeudessa kysyttiin, ketkä voisivat toimia todistajina hänen puolestaan, hän kertoo vastanneensa: "Toivoisin, että minun puolestani puhuisivat ne monet haavoittuneet ja sairaat, joita olen auttanut ja joiden hengen olen pelastanut." Sauerbruch vapautettiin syytöksistä, mutta moni lääkäri tuomittiin natsikauden aikaisista rikoksista inhimillisyyttä vastaan.

Sauerbruch säilytti asemansa Berliinin yliopiston kirurgian professorina ja Charité -sairaalan kirurgian klinikan johtajana. Hän vaikutti arvovallallaan ja toimenpiteillään terveydenhuollon, lääkärinhoidon ja tieteellisen tutkimuksen normalisoimiseen sodan jälkeen. Viimeisinä elinvuosinaan Sauerbruch sairasti nopeasti etenevää aivojen arterioskleroosia, jonka aiheuttama toimintakyvyn heikkeneminen loi ikävän varjon hänen muuten loistavan elämäntyönsä päätökseen. Sauerbruch jäi eläkkeelle vuonna 1949 ja hän kuoli vuonna 1951 yhtä päivää vaille 76 vuoden ikäisenä.

Kirjoitus on valmistunut kesäkuussa 2000. Julkaistu myös: Suomen Lääkärilehti 2001: 17: 1935.

Kirjallisuutta:

Goerke, H.: Ferdinand Sauerbruch (1875 bis 1951). Teoksessa: Die Berühmten Ärzte (herausgegeben von R. Dumesnil und H. Schadewaldt). 2. deutsche Auflage. Aulis Verlag. Köln [ilman painovuotta, noin 1970]

Sauerbruch, F.: Elämäni kirurgina. WSOY. Porvoo 1952

Ernst Ferdinand Sauerbruch, Chirurg: http://www.medicine-worldwide.de/persoenlichkeiten/sauerbruch.html

Ferdinand Sauerbruch: http://www.inf.tu-dresden.de/~mf21/sauerbr.html

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON