Arno Forsius

Ignác Fülöp Semmelweis (1818—1865) — lapsivuodekuumeen voittaja

Unkarilaisen Ignác Fülöp (Ignaz Philipp) Semmelweisin suurin odotuksin alkanut tieteellinen työ kariutui traagisella tavalla ja hänen merkityksensä nimenomaan lapsivuodekuumeen tartunnan ehkäisemisessä tunnustettiin yleisesti vasta kauan hänen kuolemansa jälkeen.

Ignác Fülöp Semmelweis syntyi 1.7.1818 kauppiaan poikana Unkarin silloisessa pääkaupungissa Budassa (1872 alkaen Budapest). Hän sai todistuksen syntymäkaupunkinsa kymnaasista vuonna 1835 ja aloitti lääketieteen opinnot Wienin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 1838. Wienin yliopiston tutkinto antoi oikeuden harjoittaa lääkärin ammattia kaikkialla Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian alueella.

Wienin lääketieteellinen tiedekunta eli tuolloin merkittävää kukoistuskautta. Semmelweis väitteli lääketieteen tohtoriksi 1844 kasviopillisella väitöskirjalla "Tractatus de vita plantarum". Hänet nimitettiin vuonna 1847 Wienin yleisen sairaalan I synnytysklinikan assistentiksi.

Semmelweisia alkoi askarruttaa laitoksessa synnyttävien suuri kuolleisuus lapsivuodekuumeeseen. Varsin yleisesti siihen kuoli synnyttäjistä kolmannes, toisinaan enemmänkin. Taudin syynä pidettiin liiallista potilasmäärää, huonoa tuuletusta, imetyksen alkamista tai miasmaa, ilman tauteja aiheuttavaa ominaisuutta. Bakteereja ei tuolloin vielä tunnettu.

Erityisesti synnytyslaitosten perustaminen 1700-luvulta alkaen, tavallisesti sairaaloiden yhteyteen, johti usein synnyttäjien menehtymiseen lapsivuodekuumeen seurauksena. Moni lääkäri oli päätynyt aivan oikeaan käsitykseen, että tauti oli tarttuva, mutta he eivät oivaltaneet tartunnan tapaa eivätkä keksineet keinoja sen estämiseksi. Lapsivuodekuumeen aikaisemmista tutkijoista on syytä mainita Alexander Hamilton vuonna 1781, Alexander Gordon vuonna 1795, Robertson vuonna 1832, Gustav Cederschjöld vuonna 1839 ja Oliver Wendell Holmes vuonna 1843.

Suomessa Karl Robert Ehrström julkaisi jo vuonna 1840 väitöskirjan lapsivuodekuumeen esiintymisestä Helsingin synnytyslaitoksella vuosina 1836 ja 1837. Hänen mukaansa näytti mahdolliselta, että ehkäisevistä toimenpiteistä huolimatta tauti saattaisi tarttua synnyttäjästä toiseen mm. kätilöiden suorittamien tutkimusten välityksellä, vaikka mitään näkyvää tartunta-ainetta ei ollut todettavissa. (Tämä kappale on lisätty syyskuussa 2012.)

Semmelweis kiinnitti huomiota merkittävään eroon synnyttäjien kuolleisuudessa I ja II synnytysklinikan välillä, sillä se oli edellisessä yleensä 2—3 -kertainen jälkimmäiseen verrattuna. Semmelweis oli vakuuttunut siitä, että lapsivuodekuumeen erilainen esiintyvyys johtui jostakin erosta klinikoiden olosuhteissa.

Semmelweis oli jo vuonna 1845 havainnut ruumiinavauksissa, että lapsivuodekuumeeseen kuolleissa synnyttäjissä ilmeni aivan samanlaisia muutoksia kuin näiden vastasyntyneissä lapsissa, jotka kuolivat usein. Se osoitti, että lapsivuodekuume ei ollut ainoastaan synnyttäjän vaan myös syntyvän lapsen sairaus.

Semmelweisin opettaja ja ystävä, oikeuspatologi Jakob Kolletschka (1803—1847) kuoli yllättäen vuonna 1847 verenmyrkytykseen. Hän oli sairastunut saatuaan lapsivuodekuumeeseen menehtyneen naisen ruumiinavauksessa vahingossa pistohaavan sormeensa opiskelijan veitsestä. Kun Semmelweis luki kertomuksen ystävänsä ruumiinavauksesta, hän totesi elinmuutosten olleen aivan samanlaisia kuin lapsivuodekuumeeseen kuolleilla.

Silloin lapsivuodekuumeen salaisuus valkeni Semmelweisille. Tauti levisi klinikassa kosketuksen välityksellä visvaisen eritteen tahrimista käsistä. Tämä selitti Semmelweisin mukaan myös erot klinikoiden välillä. I klinikassa opetettiin lääkäreitä, jotka osallistuivat ruumiinavauksiin ja toivat mukanaan tartuntaa obduktiosaleista. II klinikassa annettiin opetusta vain kätilöille, jotka eivät osallistuneet ruumiinavauksiin.

Semmelweisin päätelmä oli ilmeisesti vain osa totuutta. Käytännössä suurin osa klinikan lapsivuodekuumeen tartunnoista tapahtui synnyttäjästä toiseen, usein synnytinten sisätutkimuksen tai eri toimenpiteiden seurauksena. Näitä tehtiin varmaankin huomattavasti vähemmän kätilöiden opetuksen yhteydessä II klinikalla.

Joka tapauksessa Semmelweis teki oikeita johtopäätöksiä. Hän alkoi jo vuonna 1847 vaatia, että jokaisen ruumiita koskettaneen ja synnyttäjiä tutkineen oli pestävä kloorivedellä kätensä taudinaiheuttajien hävittämiseksi ennen seuraavan hoidettavan tutkimista. (Lisäys: K. Møllerin mukaan kyseessä oli kloorikalkkivesi, josta vapautui klooria.) Tulokset alkoivat näkyä heti. Synnyttäjien lapsivuodekuolleisuus laski yhteen kymmenesosaan aikaisemmasta ja joinakin kuukausina tautiin ei kuollut ketään.

Tapauksia ei saatu vielä kokonaan hävitetyksi, sillä puhdistusta ei osattu ulottaa käytettäviin välineisiin ja vaatetukseen. Suojakäsineet olivat tuolloin vielä tuntemattomia. Semmelweisin oivallus klooriveden käytöstä perustui vielä sen "ruumiin hajua" käsistä poistavaan ominaisuuteen eikä sen desinfioivaan kykyyn. Epäonnistumiset taudin torjunnassa vähensivät muiden silmissä Semmelweisin menetelmän uskottavuutta. Lopullinen läpimurto tapahtuikin vasta 1880-luvulla bakteriologian syntymisen ja steriloinnin keksimisen jälkeen.

Semmelweis oli ihminen, jolla oli hankaluuksia tulla toimeen muiden kanssa. Hän ilmaisi ajatuksensa usein tavalla, jota muut pitivät loukkaavana. Lisäksi asioiden esittäminen kirjallisessa muodossa oli hänelle jotenkin vastenmielistä. Semmelweis ei julkaissutkaan useaan vuoteen havainnoistaan itse mitään. Tieto niistä levisi Wienin lääketieteellisen seuran lehdessä olleen maininnan ja yliopiston klinikassa tutustumiskäynneillä olleiden lääkäreiden välityksellä. Yleensä nuorempi lääkärikunta oli kiinnostunut asiasta ja toteutti Semmelweisin menetelmää käytännössäkin hyvin tuloksin. Sen sijaan vanhemmat ja päättävässä asemassa olevat lääkärit suhtautuivat asiaan suorastaan torjuvasti, sillä he eivät tajunneet sen merkitystä.

Semmelweisin teoriaan ja toimenpiteisiin kytkeytyneet arvovaltakiistat johtivat siihen, että hänen työnsä Wienin I synnytysklinikan assistenttina päättyi vuonna 1849. Hän piti Wienin lääketieteellisessä seurassa toukokuussa 1850 esitelmän lapsivuodekuumeen etiologiasta. Aiheesta keskusteltiin vielä parissa myöhemmässä kokouksessa, minkä jälkeen Semmelweisin toiminta sai hyväksymisen. Hän ei kuitenkaan julkaissut esitelmäänsä.

Semmelweis haki keväällä 1850 lapsenpäästötaidon dosentuuria ja sai sen lokakuussa 1850. Viisi päivää myöhemmin hän jätti yllättäen Wienin ja palasi kotikaupunkiinsa Budaan suututtaen samalla ystävänsä ja tukijansa. Sen jälkeen Semmelweisin nimeä ei enää mainittu Wienissä tieteellisissä keskusteluissa. Kotikaupunkiinsa palattuaan Semmelweis avioitui ja perheeseen syntyi viisi lasta.

Budan St. Rókus-sairaalassa riehui lapsivuodekuume samalla tavalla kuin muuallakin. Semmelweis tarjoutui lopettamaan sen ja hänet määrättiinkin kaksi huonetta käsittävän osaston palkattomaksi ylilääkäriksi eli yksityisdosentiksi. Hän piti sanansa ja vuonna 1855 hänestä tuli teoreettisen ja käytännöllisen synnytysopin professori. Nimitykseen liittyi monia hankaluuksia, sillä vaikka hän oli tunnustettu kliinikko, niin hän ei ollut kirjoittanut teoriastaan vieläkään yhtään ainoata riviä.

Lopulta Semmelweis tarttui kirjoitustyöhön. Hän julkaisi vuoden 1857 jälkeen eräitä kirjoituksia ajatuksistaan unkarinkielisessä lääketieteellisessä viikkolehdessä. Hänet alettiin vähitellen tuntea Euroopassa ja hän sai vuonna 1857 kutsun Zürichin yliopiston synnytysopin professoriksi, mutta hän kieltäytyi siitä.

Semmelweis sai vuonna 1861 valmiiksi laajan ja perusteellisen saksankielisen teoksensa "Die Ätiologie, der Begriff und die Prophylaxis des Kindbettfiebers". Se herätti toisaalta ankaraa arvostelua, mutta sai toisaalta myös lämpimiä puoltajia. Semmelweisilla oli kannattajansa Suomessakin. Synnytysopin dosentti Josef Adam Joachim Pippingsköld (1825—1892) kirjoitti hänelle kirjeen 1860-luvun alussa sanoen, että näinkin kaukaisesta paikasta voitiin tuoda esiin asioita, jotka osoittivat hänen olevan oikeassa.

Semmelweisin persoonallisuus alkoi 1860-luvun alkupuolella muuttua entistä hankalammaksi. Hän tuli levottomaksi, ärtyi helposti eikä sietänyt mitään arvosteluun viittaavaa. Kun hänen työnsä ei tuottanut tarkoitettua tulosta, hän lähetti useille tunnetuille synnytyslääkäreille avoimen ja armottoman kirjeen, jossa hän totesi: "Murhaamisen on loputtava ja tulen pitämään siitä huolta, ja jokainen joka uskaltaa levittää vaarallisia erehdyksiä lapsivuodekuumeesta, saa todeta minussa uutteran vastustajan."

Kun Semmelweisin piti heinäkuussa 1865 tehdä tiedekunnalle ehdotus avustajakseen, hän otti taskustaan paperin ja luki kätilön valan. Semmelweis todettiin nyt virallisesti mielisairaaksi ja hänet siirrettiin hoidettavaksi wieniläiseen mielisairaalaan heinäkuun lopussa 1865. Siellä hän kuoli kaksi viikkoa myöhemmin oikean käden keskisormen kuolioisen haavan aiheuttamaan sepsikseen, siis samaan tautiin kuin lapsivuodekuumeen uhrit.

Eräiden arvelujen mukaan Semmelweis sairasti kuppataudin aiheuttamaa paralysiaa, joka koitui noihin aikoihin monen suurmiehenkin kohtaloksi. Arkistotutkimusten perusteella Semmelweis oli kuitenkin aktiivinen ja työkykyinen heinäkuun 1865 lopulle saakka. Ilmeisesti hän oli saanut kohtalokkaan haavan sormeensa leikkauksen yhteydessä viimeisinä työpäivinään. Näyttääkin siltä, että hänen sekavuutensa oli seurausta kehittyvästä sepsiksestä.

Kuuluisa saksalainen patologi Rudolf Virchow (1821—1902) oli julkisesti tuominnut Semmelweisin opin Berliinin synnytyslääkärien yhdistyksessä vuonna 1858 ja jälleen Saksan lääkärien ja luonnontieteilijäin kokouksessa vuonna 1861. Semmelweisin kuoltua hänen oppinsa ja merkityksensä jäivät nopeasti unohduksiin myös Unkarissa, vaikka siellä hänen menetelmäänsä oli parhaiten noudatettu.

Eräs vaihe Semmelweisin unohtamisessa oli sekin, että Semmelweisin leski ja avioparin lapset ottivat vuonna 1879 virallisesti sukunimekseen Szemerényi. Saman nimen olivat ottaneet aikaisemmin vuoden 1848 kapinan jälkeen lesken veljet, joiden nimi oli ollut aikaisemmin Weidenhofer.

Englantilainen Joseph Lister (1827—1912), joka otti 1860-luvun lopulla antiseptiikan käyttöön kirurgiassa ja jonka toiminta johti sittemmin aseptiikan keksimiseen, nousi varsin pian kunnioituksen kohteeksi. Listerin tulokset toivat uudelleen esiin Semmelweisin toiminnan ja sen merkityksen. Saksalaiset ja unkarilaiset ryhtyivätkin 1880-luvulla palauttamaan Semmelweisin kunniaa ja vuosisadan loppuun mennessä hänen menetelmänsä oli otettu käyttöön kaikkialla.

Semmelweisin elämäntyö on jäänyt lääketieteen historiaan ensimmäisenä perusteltuna yrityksenä toteuttaa antiseptiikkaa. Lister, modernin antiseptiikan isä, onkin sanonut Semmelweisin maineen palauttamisen johdosta: "Ajattelen mitä suurimmalla ihailulla häntä ja hänen saavutustaan ja minut täyttää ilo kun hän vihdoin on saanut ansaitsemansa kunnioituksen." Budapestissa on avattu vuonna 1965 Semmelweisin kuoleman 100-vuotispäivänä Semmelweis-museo. Semmelweisin muistotaulussa on aivan oikeutetusti sanat "Retter der Mütter" (Äitien pelastaja).

Kirjoitus on valmistunut kesäkuussa 2000. Julkaistu myös: Suomen Lääkärilehti 2001: 18: 2054.

Kirjallisuutta:

Kenéz, J.: Ignaz Semmelweis. Zur Frage seiner letzten Krankheit. Die Grünenthal Waage 1965 (Band 4): 4: 152—155

Ketonen, O.: I. F. Semmelweis, tieteenfilosofisia ja tieteensosiologisia näkökohtia. Hippokrates, Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja 1986: 52—67. Helsinki 1986.

Lesky, E.: Ignaz Philipp Semmelweis (1818 bis 1865). Teoksessa: Die Berühmten Ärzte (herausgegeben von R. Dumesnil und H. Schadewaldt). 2. deutsche Auflage. Aulis Verlag. Köln [ilman painovuotta, noin 1970]

Sigerist, H. E.: Grosse Ärzte. Eine Geschichte der Heilkunde in Lebensbildern. J. F. Lehmanns Verlag, München. Freising—München 1931

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON