Arno Forsius

Martti Johannes Siirala (1889–1948) – suomalaisen terveydenhuollon kehittäjä

Lääketieteen ja kirurgian tohtori Martti Johannes Siiralan (1889–1948) elämäntyön tärkein vaihe sattui yhteen Suomen itsenäisyyden ensimmäisten vuosikymmenien kanssa. Hän oli mukana käynnistämässä useita niistä toiminnoista, joiden avulla maamme terveydenhuollon kehitys saatiin vähitellen nousevalle uralle.

Koti ja perhe

Martti Johannes Siirala syntyi Viipurissa 18.12.1889. Hänen vanhempansa olivat filosofian kandidaatti, Viipurin tyttökoulun lehtori Toivo Johannes Sirelius (1850–1931) ja tämän toinen puoliso Eva Helena Winter (1862–1936). Toivo Sireliuksen ensimmäinen puoliso Augusta Maria Sofia Winter (1860–1885), joka oli ollut toisen puolison vanhempi sisar, oli kuollut kaksi lasta synnytettyään. Martti Johannes oli vanhin toisen avioliiton kuudesta lapsesta. Sirelius-nimi oli muodostettu aikoinaan esivanhempien Jääskessä omistaman Siiran talon mukaan. Toivo Sirelius piti entisen nimensä, mutta hänen lapsensa muuttivat sen vuonna 1906 Siiralaksi.

Martti J. Siirala avioitui lääkäriksi opiskellessaan 20.5.1916 sairaanhoitajatar Siiri Johanna Könösen (16.12.1889–24.5.1973) kanssa, jonka vanhemmat olivat varatuomari Johannes Könönen ja Julia Alexandra Tamelander. Martti ja Siiri Siiralan perheeseen syntyi viisi lasta, Airi Maria s. 24.1.1918 (avioit. Nortia, perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja), Aarne Johannes s. 8.7.1919 (teologian tohtori, dogmatiikan professori), Erkki Toivo s. 10.9.1920 (varatuomari), Martti Olavi s. 24.11.1922 (lääketieteen ja kirurgian tohtori, psykiatrian dosentti) ja Arvi s. 28.10.1929 (lähetystöneuvos). Martti Johannes Siirala joutui jäämään eläkkeelle sairauden vuoksi kesäkuussa 1940 ja hän kuoli 10.4.1948 Helsingissä 58 vuoden ikäisenä.

Martti J. Siirala on ilmoittanut lääkärimatrikkeleissa rakentelun harrastuksekseen. Hän olikin hyvä sahan ja kirveen käyttäjä, joka vapaa-aikoinaan kunnosti omassa ja perheensä käytössä olleita rakennuksia. Rakennusharrastus näkyi myös hänen kiinnostuksessaan sairaaloiden suunnittelua ja rakentamista kohtaan.

Samalla on aiheellista todeta että Helsingin yliopiston synnytysten ja naistentautiopin professori Knut Samuel Sirelius (1827–1869), jonka suomenkielinen "Oppikirja suomalaisille kätilöimille I" painettiin vuonna 1860, oli kaukaista sukua Martti Johannes Siiralalle. Knut Samuel Sireliuksella ja Martti Johannes Siiralan isoisällä Johan Napoleon Sireliuksella oli yhteinen isoisän isä Clemens Sirelius (k. 1734).

Koulunkäynti ja opiskelu

Martti J. Siirala kävi Viipurin suomalaista klassillista lyseota ja tuli ylioppilaaksi vuonna 1908. Hän kirjoittautui heti Helsingin yliopistoon Viipurilaisen osakunnan jäsenenä, suoritti medikofiilitutkinnon vuonna 1910 ja jatkoi sen jälkeen opintojaan lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hän valmistui lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1912. Opiskelun aikana hän teki opintomatkat Saksaan vuosina 1909 ja 1911.

Opintojen jatkuessa Siirala oli amanuenssina I sisätautien, kirurgian, lastentautien ja naistentautien osastolla. Lisäksi hän toimi lääkärin viransijaisena, kuten silloin usein oli tapana, mm. Venäjällä Kaspianmeren pohjoispuolella sijaitsevalla Dossorin öljypumppaamolla vuonna 1914, Viipurin maalaiskunnassa vuosina 1915 ja 1916 sekä Oy. Kaukaan tehtaalla vuonna 1917.

Siirala julkaisi vuonna 1916 tilastollisen tutkielman rintasyövän vuoksi vuosina 1897–1910 leikattujen naisten myöhemmistä vaiheista. Tutkimuksen mukaan leikattujen potilaiden paranemisprosentin arvioitiin olleen 18. Lisäksi Siirala laati fysiologiassa Robert Tigerstedtin (1853–1923) johdolla veren keittosuolapitoisuutta käsittelevän tutkimuksen, jolla hän väitteli vuonna 1917. Tutkimus tehtiin norjalaisen Ivar Christian Bangin (1869–1918) kehittämällä mikromenetelmällä, joka oli silloin melko uusi. Veren keittosuolapitoisuuksissa oli havaittavissa huomattavia poikkeamia mm. nefriitissä ja diabetes mellituksessa. Siirala sai väitöskirjastaan Duodecim-seuran palkinnon.

Vuonna 1918 tammikuun lopulta toukokuun puoliväliin kestänyt kansalaissota-vapaussota keskeytti normaalin elämän ja myös opinnot. Siirala oleskeli kansalaissodan aikana punaisten hallitsemassa Helsingissä ja rintamalinjojen takana Porvoon seuduilla. Sekavissa oloissa hän joutui lääkärinä avustamaan haavoittuneita sekä punaisten että valkoisten puolella. Sotatoimien päätyttyä Siirala toimi toukokuusta 1918 alkaen lyhyitä aikoja mm. Suomenlinnassa vankileirin apulaislääkärinä, Imatralla sotasairaalan lääkärinä sekä Tainionkoskella Oy. Tornatorin tehtaan lääkärinä. Hänelle myönnettiin vuonna 1918 Suomen Vapaussodan Muistomitali soljen kanssa.

Kesän 1918 jälkeen Siirala sai opintonsa päätökseen ja suoritti lääketieteen lisensiaatin tutkinnon. Sen jälkeen hän sai myös lääketieteen ja kirurgian tohtorin arvon aikaisemman väitöksensä perusteella.

Siirala on kirjoittanut joskus vuoden 1938 aikoihin 86 konekirjoitusliuskaa käsittävät muistelmat vuosilta 1914–1918. Niissä hän kuvasi värikkäällä tavalla elämänsä tapahtumia Dossorin öljypumppaamolla vuonna 1914, Lappeenrannassa kesällä 1917, Helsingin ja Porvoon seuduilla kansalaissodan aikana keväällä 1918 sekä muuttoa perheensä kanssa Liperiin lokakuussa 1918. Tarkan havainnoinnin ja huumorin lisäksi hänen muistelmissaan kuvastuu valoisa optimismi selviytyä suuristakin vaikeuksista.

Liperin kunnanlääkäri

Heti valmistumisensa jälkeen Siirala valittiin elokuussa 1918 Liperin kunnanlääkäriksi. Hän muutti sinne lokakuun lopussa 1918 vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa. Olosuhteet olivat monin tavoin ankeat, osittain sota-ajasta johtuen. Kunnanlääkärille varattu asunto oli kelvottomassa kunnossa, tiet olivat kehnoja ja kunta oli ilman sairaalaa.

Paikallisen sairaalan puute oli Liperissä eräs vaikeimmista sairaanhoidon ongelmista. Vaikka matka lähimpään yleiseen sairaalaan Joensuuhun ei ollut kovin pitkä, olivat yhteydet sinne vesistön rikkomasta pitäjästä hankalat ja usein hyvin vaikeat. Siirala ryhtyikin heti puuhaamaan kunnansairaalan perustamista, ja hänen aloitteestaan kunnanvaltuusto päätti jo tammikuussa 1919 ryhtyä rakentamaan kunnansairaalaa, joka valmistui vuoden 1920 aikana. Siirala oli kunnallissairaalan rakennustoimikunnan puheenjohtaja ja sihteeri vuodesta 1919 alkaen jatkoi sairaalan valmistuttua samoissa tehtävissä sen johtokunnassa vuoteen 1924 saakka. Sairaalassa oli 19 sairaansijaa, 3 synnytyspaikkaa ja 6 eristyspaikkaa kulkutauteja sairastavia varten. Sairaalassa hoidettiin vuosittain noin 250 potilasta ja lähes 50 synnyttäjää. Leikkauksia suoritettiin vuosittain keskimäärin 100.

Liperissä ollessaan Siirala hoiti kolmena vuonna muutaman kuukauden ajan lääkärin viransijaisuuksia Viipurin lääninsairaalassa ja Viipurin synnytyslaitoksessa, saadakseen lisäkokemusta kirurgisten potilaiden ja synnyttäjien hoitoa ajatellen.

Paikallisen terveydenhuollon vaiheisiin perehtyessään Siirala kiinnostui lääketieteen historiasta. Hän kirjoitti melko laajan historiikin "Kunnallinen terveydenhoito Liperissä 1875–1925", joka julkaistiin Duodecimissa vuonna 1925. Kirjoitustyönsä aikana hän laati myös laajan katsauksen "Piirteitä lääketieteen historian tutkimuksista Suomessa 20:lla vuosisadalla", joka ilmestyi Duodecimissa vuonna 1924.

Vapaussota-kansalaissodan jälkeen Siirala liittyi heti vuonna 1919 perustettuun Liperin suojeluskuntaan ja kuului sen esikuntaan vuoteen 1924 saakka, jolloin hän muutti Helsinkiin. Saman ajan Siirala toimi Joensuun suojeluskuntapiirin piiriesikunnan lääkärinä. Siirala oli Liperissä ollessaan myös valtion edustajana Siikaniemen maamieskoulun johtokunnassa vuosina 1920–1924.

Sairaalatoiminnan kehittäjä

Liperin seudulla oli toisena suurena ongelmana mielisairaiden hoitopaikkojen puute. Martti J. Siirala kirjoitti sanomalehti Karjalaisessa 12.10.1920, että "ennen kaikkea ovat mielisairaat hoidonsaannin mahdollisuuksiin nähden lapsipuolen asemassa. Ja kaikkein vähimmän kykenevät he etuaan valvomaan sekä asiataan ajamaan. Sota-ajan aiheuttama pysähdys on ollut omiaan tilannetta pahentamaan. Samaan suuntaan ovat todennäköisesti vielä myös vaikuttaneet n.s. vallihautatöitten kirouksena maalaisväestömmekin keskuudessa huomattavasti levenemään päässeet sukupuolitaudit ynnä niitten seurauksina lisääntyneet mielisairauden mahdollisuudet."

Heti kunnansairaalan valmistuttua Siirala ryhtyikin tarmokkaasti ajamaan alueellisen mielisairaalan perustamista. Hän sai lähialueen kunnat mukaan hankkeeseen ja Polvijärven kunnan tekemän aloitteen mukaan mielisairaala päätettiin rakentaa Pälkjärven Pälksaareen. Siiralasta tuli tämänkin rakennustoimikunnan puheenjohtaja ja sihteeri vuonna 1921. Tehtävän loppuvaiheet Siirala joutui hoitamaan Helsingistä käsin, jonne hän muutti kesäkuun alussa 1924. Siiralan tehtävä päättyi vuonna 1925 Pälksaaren piirimielisairaalan valmistuttua. Joulukuussa 1925 pidetyssä vihkiäisjuhlassa Siirala totesi mm.: "Kertokoon se niille, jotka työtä tässä maassa ja näillä kotikunnailla tämän tienoon parasta ajaen tulevaisuudessa tekevät, ajasta, jolloin isänmaassamme uskottiin muuhunkin kuin aineelliseen etuun. Jolloin löytyi uskallusta ryhtyä ahtailtakin näyttävissä oloissa suuryrityksen toteuttamiseen. Ja jolloin Jumalan kiitos, myös riitti yksimielisyyttä, sitkeyttä ja voimia asian toteuttamiseen. Oikean asian oikealla ajalla."

Luotettavana ja aikaan saavana luottamushenkilönä Siirala sai olla mukana Liperin seudun terveydenhuollon kehittämisessä vielä 1920-luvun lopputaitteessa, kun hän toimi Kontioniemen keuhkotautiparantolan rakennustoimikunnan puheenjohtajana ja sihteerinä vuosina 1927–1930. Siirala oli osallistunut aikaisemmin tuberkuloosin vastustamistyöhön jo vuonna 1913 pitämällä esitelmiä eri paikkakunnilla, kun "Keräystoimikunta vähävaraisten keuhkotautisten hyväksi" keräsi varoja toimintaansa varten. Myöhemmin hän oli vuonna 1929 perustetun Suomen tuberkuloosin vastustamisyhdistyksen johtokunnan jäsen vuosina 1934–1939.

Koko maata koskevan sairaalasuunnitelman laatiminen tuli ajankohtaiseksi 1920-luvun loppupuolella. Vuonna 1929 asetettiin Ruoveden kunnanlääkärin ja Suomen Kunnanlääkäriyhdistyksen puheenjohtajan Einar Palménin johdolla kunnallissairaalakomitea suunnittelemaan kunnallisten sairaaloiden kehittämistä ja maan jakamista kunnallisiin sairaalapiireihin. Komitean muiksi jäseniksi nimettiin Siirala, joka määrättiin myös komitean sihteeriksi, Noormarkun, Pomarkun ja Ahlaisten kunnanlääkäri Aleksis Tefke (myöh. Tähkä) sekä kansanedustajat Antti Junes ja Wille Kustaa Särkkä. Komitea sai mietintönsä valmiiksi vuonna 1931, mutta se ei johtanut silloin lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin. Tähkän mukaan komitean temperamenttinen sihteeri Siirala oli kuvannut, miten lääkintöhallituksessa kolmannella yrityksellä vielä temperamenttisempi vanha neuvos oli "nyrkit pystyssä" ärjäissyt: "Sormet pois valtion sairaaloista!" Komitean esittämät periaatteet olivat kuitenkin perustana, kun kunnallista sairaalajärjestelmää alettiin uudelleen kehittää 1940-luvulla.

Synnyttäjien hoidon ja huollon kehittäjä 1924–1940

Kesäkuun alussa 1924 Siirala muutti Liperistä Helsinkiin. Hän oli vuosina 1924–1926 apulaislääkärinä Helsingin yleisen sairaalan synnytysten ja naistentautien osastossa, mikä antoi hänelle näiden alojen erikoislääkärin oikeudet vuonna 1926. Vuonna 1925 hän teki yliopiston apurahan turvin laajan opintomatka Itävaltaan, Unkariin ja Tanskaan, ja kirjoitti Duodecim-aikakauskirjaan kertomuksen havainnoistaan Wienin ja Budapestin synnytyslaitoksissa ja naistensairaaloissa.

Heinäkuun alussa 1926 Siirala valittiin Kätilöopiston aliopettajaksi, josta tehtävästä hän siirtyi eläkkeelle sairauden vuoksi kesäkuun lopussa 1940. Siiralan seuraaja Alarik Jahkola kirjoitti vuonna 1943 ilmestyneessä Kätilölehdessä, että Siirala oli loistavalahjainen opettaja, jonka työ Suomen kätilölaitoksen hyväksi päättyi sairauden vuoksi kovin varhain. Siirala laati Kätilöopistossa toimiessaan tieteelliset tutkielmat napanuoran esiinluiskahduksesta ja istukan ennenaikaisesta verenvuodosta. Lisäksi hän kirjoitti katsaukset kätilölaitoksen kehityksestä, kätilöiden suorittamista pihtisynnytyksistä ja synnytysten operatiivisen hoidon opetuksesta kätilöille. Siirala oli Kätilölehden aputoimittaja vuosina 1928–1938 professori Seth Edvin Wichmannin (1885–1939) päätoimittajakauden aikana. Lisäksi Siirala oli oman alansa ahkera luennoitsija ja opettaja eri kursseilla ja opistoissa vuosina 1926–1938.

Siiralaa voidaan perustellusti pitää Suomen äitiyshuollon uranuurtajana. Hänellä oli laaja yhteiskunnallinen näkemys äitiydestä ja perheestä. Hän oli vuosina 1926–1927 lääkärinä Suomen ensimmäisellä äitiyshuollon neuvonta-asemalla, joka toimi silloin Helsingin yleisen sairaalan synnytysten ja naistentautien osaston yhteydessä. Sen jälkeen hän jatkoi samassa tehtävässä Töölön neuvonta-asemalla vuosina 1927–1929 ja Haagan neuvonta-asemalla vuosina 1928–1930. Siirala kirjoitti vuonna 1932 Kätilölehteen "Äitiyshuollosta", vuonna 1933 lääkintöhallituksen julkaiseman kirjasen "Terveydenhoidollisia aakkosia raskauden ajaksi", josta otettiin myöhemmin kaksi uutta painosta, sekä vuonna 1933 myös äitiyshuoltoa koskevan jakson Kotilieden Lääkärikirjaan. Vuonna 1938 ilmestyi Siiralan kirjoittamana maamme ensimmäinen kirja "Äitiyshuollosta". Se julkaistiin samana vuonna myös ruotsinkielisenä laitoksena "Om moderskapsvård".

Raskauden ehkäisyn järjestäminen tuli ajankohtaiseksi monissa Euroopan maissa 1930-luvun alkutaitteessa. Ehkäisyneuvonta oli silloin melko uusi asia koko maailmassa ja ensimmäinen neuvonta-asema oli perustettu tiettävästi vasta vuonna 1930 Intiassa. Helsingin kaupunki teki vuonna 1934 päätöksen aloittaa ehkäisykeinojen käyttöä koskeva kunnallinen neuvonta, josta oli tehty anomus valtuustolle pari vuotta aikaisemmin. Siirala tutustui valtion myöntämän apurahan turvin keväällä 1934 Skandinavian maissa vireillä olleisiin tai toteutettuihin järjestelyihin. Hän kirjoitti saamistaan vaikutelmista vuonna 1934 Terveydenhoitolehteen ja vuonna 1935 Kätilölehteen. Siirala toimi myös Helsinkiin perustetun sukupuoliasiain ja raskaudenehkäisyn neuvontatoimiston lääkärinä vuosina 1935–1937. Hän kirjoitti ensimmäisen vuoden aikana saaduista kokemuksista Duodecimissa vuonna 1936. Asia oli Suomessa muutenkin mielenkiinnon kohteena, ja esim. psykiatri ja väestöpolitiikan asiantuntija Rakel Jalas kirjoitti syntyväisyyden säännöstelystä Huoltaja -lehteen vuonna 1935.

Siirala oli marraskuussa 1937 asetetun valtion väestöpoliittisen komitean äitiys- ja lastenhuoltoa käsittelevän jaoston sihteerinä vuonna 1938. Komitean mietintö n:o 2 äitiys- ja lastenhuollon neuvoloista sekä kunnallisesta kätilöntoimesta, joka valmistui toukokuussa 1942, oli pohjana vuonna 1944 annettujen lakein säännöksille.

Lääkärijärjestöjen tehtävissä

Siirtyminen Helsinkiin vei Siiralan myös syvemmin mukaan järjestötoimintaan. Hän oli ollut Duodecimin jäsen vuodesta 1913 ja Suomen Lääkäriliiton jäsen vuodesta 1918. Sen lisäksi hän oli Helsingin Lääkäriyhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen jäsen.

Siirala oli vuosina 1925–1927 Suomen Lääkäriliiton suomenkielinen sihteeri, joskin vuonna 1925 tapahtuneen pitkän opintomatkan aikana tehtävää hoiti sen edellinen hoitaja A. J. Palmén. Siirala oli vuosina 1927–1928 myös Suomen Lääkäriliiton Aikakauslehden – Finlands Läkarförbunds Tidskriftin suomenkielinen toimittaja. Hän oli naistentautien erikoisalaa edustavana jäsenenä komiteassa, jonka Suomen Lääkäriliiton hallitus asetti syyskuussa 1929 liiton jatkokurssien järjestämistä varten. Hän oli lisäksi Suomen lääkärien eläkekassan johtokunnan varajäsen vuosina 1927–1940.

Duodecim-seuran johtokunnan jäsen Siirala oli vuosina 1926–1928. Myöhemmin hän oli vuosina 1934–1938 Duodecimin julkaiseman Terveydenhoitolehden aputoimittaja. Siirala oli ahkera kirjoittaja ja hänen useimmat artikkelinsa ilmestyivät Duodecim aikakauskirjassa vuosina 1916–1940. Ne olivat tieteellisiä tutkimuksia, selostuksia, historiallisia katsauksia, matkakertomuksia sekä kirjanselostuksia ja -arviointeja.

Suomen Punainen Risti ja vapaaehtoisjärjestöt

Siiralasta tuli vuonna 1926 SPR:n (SPR) keskushallituksen jäsen aina vuoteen 1940 saakka. Hän oli myös SPR:n lehden aputoimittaja vuosina 1926–1928. Siiralalle myönnettiin SPR:n pronssinen mitali vuonna 1932. Siiralan ehdotuksesta hänen vaimonsa nuorempi sisar, fil. maist. Elsa Könönen palkattiin vuonna 1927 sihteeriksi SPR:iin ja hän toimi siellä järjestön puheenjohtajan C. G. E. Mannerheimin sihteerinä vuosina 1928–1938. Siirala oli myös Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton liittoneuvoston jäsen vuosina 1926–1943 ja sen työvaliokunnan (myöh. liittohallitus) jäsen vuosina 1928–1940.

Siiralan tulo SPR:n toimintaan liittyi järjestön sairasmajahankkeeseen. Sairaalatilanne oli 1920-luvun alkupuolella hyvin vaikea Suomen rajaseuduilla, ja matkat hoitoon olivat hankalat ja hitaat. Sen johdosta Kuopion läänin maaherra, varatuomari Gustaf Ignatius teki vuonna 1925 SPR:lle ehdotuksen sairasmajojen perustamiseksi harvaan asutuille rajaseuduille. SPR:n toimeenpaneva valiokunta nimesikin vuoden 1925 lopulla erityistoimikunnan valmistelemaan asiaa. Toimikuntaan tulivat toimeenpanevasta valiokunnasta järjestön puheenjohtaja, kenraali C. G. E. Mannerheim, lääkintöhallituksen pääjohtaja Akseli Koskimies sekä lääket. ja kir. tohtori, Duodecim-seuran puheenjohtaja Eino Suolahti. Heidän lisäkseen toimikuntaan pyydettiin maaherra Gustaf Ignatius, hallitussihteeri Ivar Heino sisäasiainministeriöstä, lääket. ja kir. tohtori Martti Siirala, joka oli mukana äitiyshuollon ja rajaseudun sairaanhoito-olojen erikoistuntijana, sekä köyhäinhoidon apulaistarkastaja Elli Tavastähti (myöh. Hiidenheimo) sosiaaliministeriöstä.

Siiralasta tuli pian SPR:n sairasmajatoiminnan johtaja vuoteen 1936 saakka. Sairasmajatoimintaan liittyen Siirala toimi myös sairaankuljetuksen kehittämiseksi ja hän puhui vuonna 1928 mm. lentokoneiden käytöstä sairaankuljetuksen apuna. Sairaankuljetuksesta tuli vasta jatkosodan jälkeen SPR:n pitkäaikainen toimintakenttä monilla seuduilla, joilla ei ollut muita mahdollisuuksia huolehtia sairaankuljetuksesta.

Sairasmajatoimikunta oli suunnitellut kaikkiaan noin viidentoista sairasmajan rakentamista, mutta niistä toteutui ennen talvisodan alkamista vain kahdeksan (sulkeissa toiminnan alkamisvuosi): Kuolismaa Ilomantsissa (1926), Paanajärvi Kuusamossa (1927), Ruhtinaansalmi Suomussalmella (1927), Ägläjärvi Korpiselässä (1928), Rautavaara (1929), Vuorijärvi Kuolajärvellä (Salla) (1931), Naarva Ilomantsissa (1932) ja Aholanvaara Oulangassa (1935). Terveyssisarien hoitamat sairasmajat osoittautuivat hyvin tarpeellisiksi ja hyödyllisiksi. Valtion tuesta huolimatta sairasmajojen ylläpitäminen oli järjestölle taloudellisesti raskasta.

Sodan johdosta useimmat sairasmajat tuhoutuivat tai jäivät luovutetulle alueelle. Sodan päätyttyä toiminnassa olivat vain Rautavaaran ja Naarvan sairasmajat, joiden lisäksi Ruhtinaansalmen sairasmaja jälleenrakennettiin. Uusia sairasmajoja rakennettiin neljä: Lentiiraan, Kursuun, Savukoskelle ja Outakoskelle. Sairasmajoista lakkautettiin 1950-luvulla kuusi, Kursu ja Savukoski (1950), Rautavaara (1953), Ruhtinaansalmi (1954), Lentiira (1956) ja Naarva (1957), sekä viimeisenä Outakoski vuonna 1972.

Martti J. Siiralan julkaisuja ja kirjoituksia (luettelo ei ole täydellinen):

Tilastollinen tutkielma vv. 1897-1910 "Carcinoma mammae" potilaitten myöhemmistä vaiheista. Duodecim 1916. Sama ruots. FLH 1916.
Lisiä tietoihimme ihmisveren keittosuolapitoisuudesta. (Väitöskirja) Duodecim 1917 (palkittu kirjoitus).
P. Hahn: De sanguine. (Väitöskirja 1691). [Kirjanselostus.] Duodecim 1917.
Pohjois-Karjalan piirimielisairaala-asian mietintö. 1922.
Tilastoa maalaiskuntiemme sairaaloista ja etenkin niiden nauttiman valtioavun pienuudesta. S.L.A. 1922.
Pälksaaren piirimielisairaalahanke: selostus tähänastisen kehityksen pääpiirteistä. Joensuu 1923.
Pälksaaren mielisairaalahanke: selostus. Joensuu 1923.
Kutsu Pohjois-Karjalan kuntien yhteiseen edustajien kokoukseen piirimielisairaalan perustamista varten: mietintö. Joensuu 1923.
Eräitä huomautuksia professori Wegeliuksen 27.10.1923 antaman lausunnon johdosta. Duodecim 1923.
Piirteitä lääketieteen historian tutkimuksista Suomessa 20:lla vuosisadalla. Duodecim 1924.
Kunnallinen terveydenhoito Liperissä 1875–1925. Duodecim 1925 (s. 205–238).
Siphra och Pua eller Hand-Bok för Barnmorskor af Johan v. Horn. Kätilöoppikirja 1700-luvulta. [Kirjanselostus.] Duodecim 1925.
Alustus Suomen Punaisen ristin sairasmajasuunnitelmaksi. 1926.
Rajatienoon saloseutujen sairasmajasuunnitelma. SPR – FRK 4/1926.
Havaintoja Wienin ja Budapestin synnytyslaitoksilta ja naistentautisairaaloista. Duodecim 1926.
Kutsu kuntien yhteiseen edustajain kokoukseen keuhkotautisten kansanparantolan perustamiseksi Kontioniemeen. Helsinki 1927.
Esiinluiskahtaneen napavarren aiheuttamien synnytyshäiriöitten hoidosta ja hoidon tuloksista. Duodecim 1927.
Lentokone sairaiden kuljetusneuvona. SPR 3/1927.
Äitiyshuollosta. Kätilölehti 1932. Myös eripainos.
Kätilölaitoksemme viimeaikaisesta kehityksestä 1900–1930. Duodecim 1933.
Terveydenhoidollisia aakkosia raskauden ajaksi. Lääkintöhallituksen julkaisemia kirjasia. 1933, 1936, 1940.
Äitiyshuollosta. Kotilieden lääkärikirja 1933.
Suomen Punaisen Ristin sairasmajat 1926–1932. S.P.R. 1933.
Kätilöiden oikeudesta tehdä pihtisynnytyksiä ja heidän vv. 1880–1930 suorittamistaan pihtisynnytyksistä. Duodecim 1934.
Äitiyshuollosta. Duodecim 1934.
Ajatuksia ehkäisykeinojen käytön neuvonnasta ja sukupuoliasiain neuvonta-asemista. Terveydenhoitolehti 1934 (46): 11–12: 194–196.
Ajatuksia ehkäisykeinojen käytön neuvonnasta ja sukupuoliasiain neuvonta-asemasta. Kätilölehti 1935 (40): 1: 5–10.
Tankar om rådgivning i sexuella spörsmål och användning av prohibitiva medel. Tidskrift för barnmorskor 1935 (27): 2: 13–17.
Über die Fälle von vorzeitiger Ablösung der Placenta 1909–1933. Acta Duodecimi 1935.
Kokemuksia Helsingin kaupungin kunnallisen sukupuoliasiain neuvontatoimiston toiminnasta vuodelta 1935. Duodecim 1936.
Professori Gustaf Heinriciuksen harrastuksista opiskeluaikanaan Viipurilaisessa Osakunnassa 1871–1882. Professori Laimi Leideniuksen 60-vuotispäiväksi. Duodecim 1937.
Viipurilaisen Osakunnan toiminnasta kevätlukukaudella 1918. Kaukomieli VIII, 1–11. Viipuri 1937.
Kätilöiden operativisen obstetrikan opetuksesta. Duodecim 1938.
Äitiyshuollosta. Otava 1938. Ruotsiksi: Om moderskapsvård. Söderström & Co. 1938.
Lisiä tietoihimme suomalaisen naisen raskauden kestosta. Duodecim 1940.
Yleistajuisia kirjoituksia Kätilölehdessä, Terveydenhoitolehdessä ym.
Kirjanselostuksia ja arvosteluja Duodecim-aikakauskirjassa.
Muistelmia. Käsikirjoitus noin vuodelta 1938. 86 konekirjoitussivua. [Aiheet: Vt. lääkärinä Dossorin öljypumppaamoilla Venäjän Kaspianmeren alueella 1914 (61 s.); Lääkärinä Lappeenrannassa kesällä 1917 (6 s.); Lääkärintoimissa kansalaissodan aikana keväällä 1918 (12 s.); Muutto Liperiin lokakuussa 1918 (7 s.).]

Julkaistu jonkin verran supistettuna: Suomen Lääkärilehti 2004: 24:

Lähteitä:

Jännes, N.: Puhe, jonka tohtori N. Jännes piti tohtori M. Siiralan erojaisjuhlassa. Kätilölehti 1940: 12: 202–205.

Korppi-Tommola, A.: Terve lapsi – kansan huomen. Mannerheimin Lastensuojeluliitto yhteiskunnan rakentajana 1920–1990. Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Jyväskylä 1990.

Laiho, A. (toim.): Viisaista vaimoista nykyajan kätilöiksi. Kätilökoulutus Suomessa 175 vuotta. Kätilöopisto. Helsinki 1991.

Rosén, G.: Sata sodan ja rauhan vuotta. Suomen Punainen Risti 1877–1977. 2. uusittu painos. Suomen Punainen Risti, Helsinki. Hämeenlinna 2002.

Siirala, M. J.: Muistelmia vuosilta 1914–1918. Käsikirjoitus, 86 konekirjoitussivua. [Kirjoitettu noin vuonna 1938.] [Aiheet: Vt. lääkärinä Dossorin öljypumppaamoilla Venäjän Kaspianmeren alueella 1914 (61 s.), Lääkärinä Lappeenrannassa kesällä 1917 (6 s.), Lääkärintoimissa kansalaissodan aikana keväällä 1918 (12 s.), Muutto Liperiin lokakuussa 1918 (7 s.).]

Suomen lääkärit 1940 Finlands läkare. Toim. Gunnar Soininen. [Suomen Lääkäriliitto.] Helsinki 1941.

Suomen lääkärit 1946 Finlands läkare. Toim. Gunnar Soininen ja Leo A. Kaprio. [Suomen Lääkäriliitto.] Helsinki 1947.

Susitaival, P.: Suomen Lääkäriliitto, Finlands Läkarförbund 1910–1960. Suomen Lääkäriliitto. Vammala 1960.

Tuovinen, S. L.: Pälksaari 1925–1945. Piirisairaala rajan tuntumassa – sairaala sodan jaloissa. Jyväskylä 1999.

Tusinasta tuhansiksi. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 1881–1981. Toimittajat Esko Koivusalo, Tuula Kuusisalo ja Lyly Teppo. Vammala 1981.

Tähkä, A.: Lääkärin muistelmia viideltä vuosikymmeneltä. Toinen osa. WSOY, Porvoo – Helsinki. Porvoo 1963.

Helsingin yliopiston kirjaston Fennica -kokoelma.

Haastattelut: Martti Siirala, marraskuu 2003, ja Airi Nortia (o.s. Siirala), joulukuu 2003.

Kirjallinen tiedonanto: Mervi Parviainen, Suomen Kätilöliitto, joulukuu 2003.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON