Arno Forsius

Silmätautien erikoisalan vaiheita Suomessa ennen 1700-luvun päättymistä

Silmätautien erikoisalan yleistä kehitystä muualla maailmassa kuvataan kirjoituksissa Silmätautien erikoisalan vaiheita vanhalla ja keskiajalla ja Silmätautien erikoisalan vaiheita 1500–1700 -luvuilla.

Suomalaisilla on ollut vanhoina aikoina muiden kansojen tapaan maagisia käsityksiä silmätautien synnystä ja niihin liittyviä taikakeinoja sairauksien parantamiseksi. Rantsilan kappalainen Christfrid Ganander (1741–1790) mainitsee teoksessaan "Mythologia Fennica", että eräs vanhojen kansanrunojen "okulisti" eli silmätautien parantaja oli Munnu. Katolisella ajalla turvauduttiin mm. "Siikasen synty" -loitsuun, jos siikanen, esim. ohrantähkän vihne, oli aiheuttanut tulehduksen silmässä. Tämä loitsu juontaa alkunsa Pyhän Dominicuksen (1170–1221) pyhimyskultista.

Ensimmäinen tieto silmien hoidosta Suomessa liittyy käsin kirjoitettuun Naantalin luostarin lääkekirjaan, joka on kirjoitettu 1440-luvulla luostarin perustamisen aikoihin. Tekstivertailujen perusteella on erittäin ilmeistä, että tämä lääkekirja on kopioitu tanskalaisen lääkärin Henrik Harpestraengin (k. 1244) lääkärikirjasta tai sen kopioista. Kirjassa mainitaan mirhan kohdalla, että se auttaa silmävoiteeseen lisättynä saamaan kirkkaan näön.

Ensimmäinen silmätauteja Suomessa hoitanut lääkäri lienee ollut Johann Copp, joka toimi Turussa Juhana-herttuan lääkärinä vuosina 1558–1559. Kustaa I Vaasa oli lähettänyt hänet Turkuun erityisesti hoitamaan poikansa Juhanan pitkäaikaista silmäsairautta. Taudista oli vaadittu lausunto myös Philippus Wulfilta, toiselta tukholmalaiselta lääkäriltä.

Ruotsin ja samalla Suomen ensimmäinen lääkärikirja oli Benedictus Olain (n. 1524–1582) vuonna 1578 painettu teos "Een Nyttigh Läkere Book". Siinä käsitellään lyhyesti silmätulehduksia ja kyynelpussin avannetta, joiden hoidoksi suositellaan monenlaisia rohdoksia sisällisesti ja paikallisesti sekä niiden lisäksi myös ruokajärjestystä ja suoneniskua.

Suomalainen Sigfridus Aronus Forsius sai vuonna 1611 valmiiksi ruotsinkielisen maailmanselitysteoksensa "Physica" käsikirjoituksen. Siinä on kokonainen luku "Om Synen" (sisällysluettelossa "Om Synen och Färghor"), jossa käsitellään varhaisempien oppineiden mukaan näkemistä ja lisäksi värien olemusta.

Turussa mainitaan 1600-luvun lopulla toimineen ainakin kaksi okulistia. Vuodelta 1668 peräisin olleessa lääkärien luettelossa okulisti Georg Simon Köller oli saanut luvan "näyttäytyä" torilla ja myydä siellä lääkkeitään, ja vuonna 1671 mainitaan okulisti ja tyräleikkaaja Christianus Weidisch.

Suomessa on ollut trakoomaa ilmeisesti ainakin 1600-luvulta alkaen. Siihen viittaavat esim. Johannes Schefferuksen (1621–1679) kuvaukset teoksessa "Lapponia" vuodelta 1673. Trakooman syyksi arveltiin yleisesti pirttien savuisuutta ja kaskenpolttoa. Epäilemättä ne aiheuttivat kirvelyä ja silmien hieromista, mikä lisäsi tartunnan mahdollisuutta. Tärkeitä syitä taudin leviämiseen olivat varmaankin asumisen ahtaus, samoissa vuoteissa nukkuminen ja hygienian heikko taso.

Turun akatemiassa, joka perustettiin vuonna 1640, julkaistiin 1600-luvulla kolme akateemista väitöskirjaa, joissa käsiteltiin näköaistia. Fysiikan ja kasviopin professorin Georg Alanuksen kirjoittamassa teoksessa "Dissertatio physica De sensibus externus", jota myöhempi kaunopuheisuuden professori, kokemäkeläinen Johannes Mathiae Ketarmannus (k. 1652) puolusti vuonna 1647, verrataan silmää ylösalaisin kuvan muodostavaan camera obscuraan. A. Lundius puolusti vuonna 1690 professori Petrus Hahnin laatimaa väitöskirjaa "De sensibus hominis". Siinä esitetään lyhyt katsaus silmän rakenteeseen sekä selostetaan valon taittumisen merkitystä silmässä. Asiaa havainnollistetaan kuvan avulla, samoin kuin valon taittumista sylinterissä sekä kaksoiskoverassa ja kaksoiskuperassa linssissä. Petrus Hahn laati myös teoksen "Disputatio Physica de Visu", jota smålantilainen Benedictus Widegreen puolusti vuonna 1695.

Suomessa oli kovin huonot mahdollisuudet saada apua silmätauteihin, kunnes maamme lääneihin perustettiin vuodesta 1749 alkaen piirilääkärin virkoja. Piirilääkäreitä oli kuitenkin harvassa, minkä vuoksi kansan oli yleensä turvauduttava välskärien, kansanparantajien ja puoskarien hoitoon. Suomalaisten kansanomaisia silmätautien parannuskeinoja kuvataan esim. teoksessa "Kansanomainen lääkintätietous" (toim. Matti Hako).

Vaasasta kotoisin ollut sotamies Simon Erikinpoika Svind toimi 1730-luvun alussa kotikaupungissaan maallikkoparantajana. Hän oli vuonna 1731 sinne palatessaan tuonut mukanaan ylikäskynhaltija Gustaf Adam Tauben antaman matkapassin, jossa hänen todistettiin tulleen tunnetuksi lääkärintaidostaan sekä Ruotsissa että Norjassa. Todistuksen perusteella hän saikin luvan harjoittaa kaupungissa parantajan ammattiaan. Svind oli raatimies Wahlin kertoman mukaan palauttanut hänen sokealle palvelijattarelleen näön, niin että tämä oli nähnyt lukea kirjaa.

Eräs tunnettu maallikkoparantaja oli aatelisrouva Barbro Christina Hästesko-Fortuna (1698–1771), joka oli vuonna 1769 Porvoon maalaiskunnan Stensbölessä asuessaan syytteessä luvattomasta silmätautien hoidosta. Sairaita oli hakeutunut hänen hoitoonsa kauempaakin ja hänen käyttämiään jauheita sekä tippoja oli kiitelty tehokkaiksi.

Eräs tunnettu silmän hoitokeino oli ravunkivi, jota käytettiin silmäluomen alle pantuna lisäämään kyynelnesteen eritystä rikan poistamiseksi silmästä. Ravunkiviä saatiin Suomessa jokiäyriäisten mahan seinämästä, johon niitä muodostui kalkkivarastoksi nopeuttamaan uuden kuoren kovettumista. Ravunkivi, Lapis cancri, oli jo antiikin Kreikassa ja arabien islamin kulttuurissa käytetty lääke. Ravun elinpaikan perusteella ravunkiveä pidettiin humoraaliopin mukaan luonteeltaan kylmänä ja kosteana. Sitä käytettiin survottuna laastarin seassa tai juomaan sekoitettuna eläinten pistoksia ja puremia vastaan. Tuhkaksi poltettuna sen sanottiin puhdistavan hampaita, kuivattavan haavoja, parantavan syyhyä ja lievittävän silmien vuotamista. Suomessa ravunkiveä on käytetty hienonnettuna pistoksen lääkkeeksi ja eläimillä virtsaummen hoitoon.

Turun akatemian lääketieteen professori Johan Johaninpoika Haartman (1725–1788) kirjoitti vuonna 1765 vuonna ensimmäisenä suomalaisena lääkärikirjan "Tydelig Underrättelse, Om de Mäst Gångbara Sjukdomars Kännande Och Motande, Genom Lätta och Enfalliga Hus-Medel; Samt et litet Res- och Hus-Apotek". Siinä kuvataan myös muutamia silmätauteja ja mainitaan niiden suomenkieliset nimet.

Turun lääninlasaretissa suoritettiin vuonna 1771 ensimmäinen mykiön poisto harmaakaihin vuoksi. Leikkauksen teki ruotsalainen, Suomenlinnassa toiminut rykmentinkirurgi Carl Henrik Deneke (1735–1803), avustajinaan professori Johan Haartman ja piirilääkäri Johan Gabriel Bergman (1732–1793). Potilas oli Turun akatemian runouden ja viimeksi teologian professori Samuel Pryss (1705–1779), jolle tehtiin leikkaus kumpaankin silmään ranskalaisen Jacques Davielin kuvaamalla menetelmällä. Kertomuksen mukaan toinen silmä ärtyi jonkin verran, mutta lopputulos oli kuitenkin hyvä. Turun lääninlasaretissa tehtiin seuraava kaihin poisto vuonna 1793 ja sen jälkeen vasta 1830-luvulla.

Silmätaudit olivat yleisiä ja trakoomaa esiintyi runsaasti mm. professori Johan Johaninpoika Haartmanin (1725–1788) ja piirilääkäri Barthold Rudolf Hastin (1724–1784) selostusten mukaan. Trakooma aiheutti silmiin monia leikkauksella autettavia vaivoja. Suomessa Porin piirilääkäri Bengt Björnlund (1732–1815) kertoi poistaneensa 1700-luvun lopulla kirurgisesti silmistä samentavia kalvoja, rakkulakasvaimia ja arpikovettumia.

Alavetelin kappalainen ja myöhemmin Kokkolan kirkkoherra Anders Chydenius (1729–1803) kertoi omaelämäkerrassaan, miten hän oli opiskeluvuosinaan tutkinut kirjoista anatomiaa, ja jatkoi: "Aloin myöskin tehdä kirurgisia operaatioita, leikata syöpäkasvaimia ja kyhmyjä, usein vaarallisistakin paikoista, ja erityisesti aloin leikata silmiä ja silmäluomia silmätautisilta, melkein uskomattomalla menestyksellä." Chydeniuksen tekemistä silmäleikkauksista ei ole varmaa tietoa. Hänen on arveltu suorittaneen jopa kaihileikkauksia, mutta se on varsin epätodennäköistä. Sen sijaan hän on ilmeisesti poistanut silmäluomien sisäpinnoilta trakooman aiheuttamia nystyröitä ja mahdollisesti hän on pystynyt leikkaamaan auki trakooman seurauksena yhteen kasvaneita silmäluomia. Chydeniuksen toiminta parantajana toi hänelle paljon mainetta ja hänelle tuli silmätautia sairastavia potilaita jopa satojen kilometrien etäisyydeltä.

Toinen silmälääkärinä toiminut pappi oli Lohtajan ja myöhemmin Evijärven kappalainen Mikael Forslin (1745–1804), joka oli teologian ohella opiskellut lääketiedettä Turun akatemiassa kolme vuotta. Hän harrasti erityisesti kirurgiaa ja kirjoitti toiminnastaan mm. näin: "Monista pitäjistä luokseni tulleiden muiden sairaiden joukossa on usein sellaisia, joita vaivaavat silmätaudit, suurella osalla heistä Trichiasis, joista viime mainitut saavat matkustaa pois 4 à 5 vuorokautta suoritetun leikkauksen jälkeen, koska haavan reunat ovat silloin kasvaneet kiinni." Forslin kirjoitti edelleen, ilmeisen tyytyväisenä omiin saavutuksiinsa: "Niin yksinkertaisilla instrumenteilla kuin omistan, lienee tuskin kukaan tehnyt sellaisia leikkauksia kuin minä, sillä koko kirurginen instrumenttivarastoni käsittää vain lansetin, kynäveitsen, suoneniskuraudan (snäppare), pienet sakset ja yksinkertaisen neulan, ei mitään bistouria [leikkausveistä] tms."

Silmätautien hoito kuului aikaisemmin kirurgian alaan. Turun akatemiaan saatiin vuonna 1784 anatomian, kirurgian ja lapsenpäästöopin professoriksi Gabriel Erik Haartman (vuodesta 1810 von Haartman, 1757–1815), joka luennoi kirurgiaa ainoastaan vuosina 1785–1787, silloinkin yksityisesti. Hänen jälkeensä kirurgian professoriksi nimitettiin vuonna 1789 Joseph Gustavi Pippingsköld (vuoteen 1812 Pipping, 1760–1815), mutta sodan vuoksi hän aloitti luentonsa vasta vuonna 1791. Pippingsköldin lääketieteelliset kirjoitukset käsittelivät yleensä käytännön kysymyksiä. Merkittävä on kuitenkin hänen kirjoituksensa "Medfödd och ärftlig hinna på ögonen pterygium beskrifven", joka julkaistiin aikakauskirjassa "Svenska Vetenskapsakademins Handlingar" vuonna 1799. Se oli ensimmäinen silmätauteja koskeva tieteellinen tutkimus Suomessa. Pippingsköld viittaa pterygiumin eli siipikalvon synnynnäisyyteen ja perinnöllisyyteen, mutta asia on ollut kiistanalainen. Pippingsköldin johdolla julkaistiin vain neljä väitöskirjaa, joista yhden aiheena silmäsairaus "Diss. de morbis viarum lacrimalium cognoscendis et curandis" (väitöskirja kyyneltiehyiden sairauksien toteamisesta ja hoitamisesta). Tätä väitöskirjaa puolusti vuonna 1813 Nils Abraham Ursin (1785–1851), myöhempi anatomian ja fysiologian professori.

Silmälääkäri Paul Styrbjörn Wirzenius (1868–1918) on tutkinut silmälasien historiaa Suomessa. Hänen mukaansa vanhin optinen laite Suomessa olisi Turun linnan kaivauksissa löytynyt suurennuslasi, joka on ehkä peräisin 1500-luvun lopulta. Kakskerran kappelista on löydetty vanhimmat suurentavat silmälasit, joiden arvellaan olevan 1600-luvulla valmistetut. Museoviraston kokoelmien vanhimmat lasit, jotka on valmistettu Saksassa, ovat vuodelta 1749. Ennen 1700-luvun loppua likinäköisten tarvitsemat kaksoiskoverat miinuslasit eli pienentävät silmälasit olivat Suomessa vielä varsin harvinaisia.

Kuvaus silmätautien erikoisalan kehitysvaiheista Suomessa jatkuu kirjoituksessa Silmätautien erikoisalan kehitystä Suomessa 1800-luvulla.

Kirjoitus on valmistunut huhtikuussa 2004.

Kirjallisuutta:

Fagerlund, L. W. och Tigerstedt, R.: Medicinens studium vid Åbo universitet. Åbo universitets lärdomshistoria 1. Medicinen. Skrifter utgifna af Svenska Literatursällskapet i Finland XVI. Helsingfors 1890.

Forsius, H. ja Nikupaavo, A.: I. Suomen oftalmologian vaiheista, II Suomen Silmälääkäriyhdistyksen historia vv. 1911–1989. Suomen Silmälääkäriyhdistys – Finlands Ögonläkareförening ry ja Huhtamäki Oy Leiras. Helsinki 1990.

Forsius, H. ja Nikupaavo, A.: Silmien tutkimuksen ja hoidon historia Suomessa. Hippokrates 1993: 89–103.

Fåhraeus, R.: Läkekonstens historia, En översikt, I–II, Albert Bonniers förlag, Stockholm 1944, 1946.

Ganander, C.: Mythologia Fennica, eller Förklaring öfver De Nomina Propria Deastrorum, Idilorum, Locorum, Virorum, &c. [---]. Åbo 1789. Näköispainos, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Turku 1960. [Esipuhe Jouko Hautala.]

Hako, M. (toim): Kansanomainen lääkintätietous. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 229:4 Osa, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, Turku 1957.

Hjelt, O. E. A.: Svenska och Finska Medicinalverkets Historia 1663–1812, II. Helsingfors 1892.

Müller, R.: Medizinische Mikrobiologie, Parasiten, Bakterien, Immunität. Vierte, neubearbeitete Auflage, Urban & Schwarzenberg, Berlin – München 1950.

Norn, M.: Glaukomets historie, specielt i Danmark. Svensk Medicinhistorisk Tidskrift 1997, Supplement 1, 1997: 269

Vannas, S., Nikupaavo, A. ja Jokivartio M.: Helsingin yliopiston Silmäklinikan historia 1871–1971. Käytännön lääkäri 2/1971. Lääketehdas Leiras. Helsinki 1971.

Virrankoski, P.: Anders Chydenius. Demokraattinen poliitikko valistuksen vuosisadalta. WSOY. Juva 1986.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON