Arno Forsius

Esitelmä Suomen Silmälääkäriyhdistyksen vuosikokouksen
luentopäivillä Lahdessa 25.2.2005

Silmätautien sairaalahoitoa Viipurissa ja Lahdessa vuosina 1905–2005

Professori Strömborgin silmäsairaalan 100-vuotinen taival Viipurista Lahteen

Silmätautien hoitoa Viipurissa ennen vuotta 1905

Silmätautien hoito kuului 1800-luvun alkaessa kirurgian erikoisalan yhteyteen. Silmätautien kirurginen hoito oli silloin todellisuudessa varsin vähäistä ja satunnaista, vaikka silmätauteja olikin runsaasti. Tulehduksellisia silmätauteja hoidettiin erilaisilla silmätipoilla ja voiteilla, joiden teho oli kyseenalainen. Silmätautien hoitoa harrastaneet kirurgit eli okulistit kiersivät eri paikkakunnilla, usein maasta toiseen, tekemässä mm. kaihileikkauksia. Ne oli aikaisemmin tehty ns. kaihipistona, jossa samentunut linssi työnnettiin neulan avulla alaspäin pois näköakselin tieltä. 1700-luvun puolivälistä alkaen tehtiin lisääntyvästi kaihin poistoja ranskalaisen Jacques Davielin (1693–1762) kuvaamalla tavalla. Suomessa ensimmäisen kaihinpoiston teki ruotsalainen rykmentinkirurgi Carl Henrik Deneke (1735–1803) vuonna 1771 Turussa. Trakooma aiheutti paljon sokeutta ja luomien arpeutumisia, jotka vaativat myös kirurgista hoitoa. Kirurgien ja lääkärien lisäksi Suomessa oli pari pappia, Anders Chydenius (1729–1803) ja Mikael Forslin (1745–1804), jotka tekivät 1700-luvulla menestyksellä trakooman aiheuttamien luomivikojen leikkauksia. Heidän hoitoonsa etsiytyi silmäsairaita laajoilta alueilta myös heidän omien seurakuntiensa asukkaiden lisäksi.

Lahden ja Päijät-Hämeen silmätautien hoidon juuret ovat vanhassa Viipurissa. Ensimmäinen tunnettu kiertävä silmälääkäri Viipurissa oli italialainen Rainieri vuonna 1802. Seuraava silmätaudeista kiinnostunut lääkäri oli lääninlasaretissa vuonna 1833 muutaman kuukauden ajan toiminut Lars Henrik Törnroth (1796–1864). Hän julkaisi seuraavana vuonna väitöskirjan tippurin aiheuttamasta lasten silmätulehduksesta (Blenorrhoea oculi neonatorum). Ratkaiseva tapahtuma Viipurin kaupungin ja koko itäisen Suomen silmätautien hoidon kannalta oli, kun lääninlasaretin ja linnan eli vankilan lääkäriksi nimitettiin vuonna 1866 lääketieteen ja kirurgian tohtori Gustaf Julius Strömborg (1830–1899). Hän oli jo kandidaattiaikanaan ollut Helsingin yliopiston kirurgian professorin Jakob August Estlanderin (1831–1881) kehotuksesta opiskelemassa vuonna 1860 Saksassa kuuluisan silmälääkärin Albrecht von Graefen (1828–1870) luona. Strömborg oli Helsingin yleisen sairaalan kirurgian klinikalla vasta perustetun silmäosaston lääkärinä vuosina 1861–1866. Hän väitteli silmän akkommodaatiosta vuonna 1862.

Strömborg oli Viipurin lääninsairaalan lääkärinä vuosina 1866–1891 eli 25 vuoden ajan. Hän hoiti koko ajan silmätautien alaan kuuluvia potilaita ja teki myös silmäleikkauksia. Hän korosti toistuvasti ammatillisen osaamisen tärkeyttä ja sitä, että lääninsairaaloissa toimivien lääkärien olisi saatava opetusta myös silmätautien hoidossa. Strömborg erosi virastaan vuonna 1891 ja siirtyi eläkkeelle. Strömborgin ystävät ja potilaat lahjoittivat hänelle silloin 2100 markkaa. Hän puolestaan luovutti ne Porvooseen vuonna 1897 muuttaessaan kantarahastoksi silmätautiosaston perustamiseksi Viipurin Diakonissalaitoksen yhteyteen. Lääninsairaalassa silmätauteja Strömborgin jälkeen myöhemmin hoitaneista lääkäreistä voidaan mainita mm. lääket. lis. Algot von Fieandt (1868–1939) vuosina 1897–1904 ja Emil Juselius (1873–1954) vuosina 1904–1911. Strömborg kuoli vuonna 1899, jolloin hänen perustamaansa silmäsairaalan rakentamisrahastoon saatiin lahjoituksia mm. hänen leskeltään ja tyttäreltään, eräiltä yksityishenkilöiltä sekä lisäksi Viipurin Säästöpankilta ja Viipurin kaupungilta. Korkojen kanssa rahoja oli koossa vuonna 1905 lähes 90 000 mk.

Professori Strömborgin silmäklinikka Viipurissa vuosina 1905–1931

Viipurin Diakonissalaitoksen johtokunta rakennutti kertyneillä varoilla kesällä 1904 laitoksen tontille silmäklinikkaa varten erillisen puisen paviljongin. Saman vuoden lokakuussa rakennus oli jo valmis ja sisustustyöt saattoivat alkaa. Kaikissa huoneissa oli sähkövalaistus ja vesijohto saatiin toimimaan siten, että käsipumpulla pumpattiin vettä läheisestä kaivosta ullakolla olevaan suureen säiliöön, josta se sitten johdettiin alas kylpyhuoneeseen ja leikkaussaliin. Rakentamiseen kului lahjoitussummasta 62 000 mk. Silmäklinikan juhlalliset avajaiset pidettiin 8. helmikuuta 1905. Odotushuoneen seinälle asetettiin Strömborgin suurennettu valokuva. Muuten erillisenä toimivalla Strömborgin silmäklinikalla oli kuitenkin Diakonissalaitoksen kanssa yhteinen hallinnollien johto, johon kuului myös kaupungin edustaja.

Silmäklinikan ensimmäiseksi lääkäriksi haki ja valittiin Viipurin lääninsairaalan alilääkäri Algot von Fieandt (1868–1939). Hän oli opiskellut silmälääketiedettä yksinomaan ulkomailla ja lisäkoulutusta hän sai osallistumalla vuonna 1911 perustetun Suomen Silmälääkäriyhdistyksen kokouksiin. Lääkärin oli koulutettava myös omat hoitajattarensa ja niinpä von Fieandt piti diakonissaoppilaille luentoja silmätautien hoidosta. Algot von Fieandt sai palkkansa kaupungilta, sillä Strömborgin silmäklinikan lääkärin toimeen yhdistettiin Neitsytniemen esikaupungin piirilääkärin virka. Von Fieandtin aloittaessa työnsä klinikassa oli potilaspaikkoja 20. Seuraavana vuonna saatiin viisi uutta paikkaa ja vuonna 1913 valmistui lapsia varten oma 10 -paikkainen lisäpaviljonki. Poliklinikalla annettiin maksutonta hoitoa kaupungin ja esikaupunkien varattomille silmäsairaille.

Von Fieandtin siirtyessä vuonna 1923 eläkkeelle valittiin silmäsairaalan lääkäriksi kesäkuun alusta LKT John G. Lindberg (1884–1973). Hänen aikanaan silmäsairaalan toiminta vilkastui heti ja seuraavana vuonna sairaalaan oli otettava myös vakinainen apulaislääkäri. Lindberg palasi jo vuonna 1928 Helsinkiin. Hänen jälkeensä ylilääkäriksi tuli helsinkiläinen Osmo Neovius (1880–1929) kesäkuun alussa vuonna 1928. Hän menehtyi kuitenkin sairauskohtaukseen jo puolen vuoden kuluttua. Nyt virkaa haki vain yksi lääkäri, viipurilaissyntyinen ja silmätautien erikoislääkäriksi Helsingin silmäklinikalla valmistunut Signe Löfgren (1897–1969), joka oli lisäksi ollut silmäkirurgi Elis Kuhlefeltin (1865–1935) oppilaana. Signe Löfgren valittiin silmäsairaalan ylilääkäriksi vuonna 1929, jolloin hän 32-vuotias. Hän oli ensimmäinen nainen silmäosaston ylilääkärinä Suomessa ja myös Pohjoismaissa. Häntä odottivat heti suuret haasteet, sillä valtiovalta myönsi monta vuotta kestäneen vitkuttelun jälkeen kansanedustaja ja lääkäri Oskari Reinikaisen (1914–1969) ehdotuksesta 300 000 mk Viipurin Diakonissalaitokselle kokonaan uuden sairaalan suunnitteluun. Viipurin kaupunki puolestaan antoi tarkoitusta varten lisäksi 200 000 mk.

Viipuri Diakonissalaitoksen silmätautien osasto vuosina 1931–1940

Viipurin Diakonissalaitoksen uusi sairaalarakennus valmistui vuonna 1931. Siihen tuli sekä sisätautien että silmätautien osastot, molemmissa noin 50 sairaansijaa. Silmätautien osastolla oli potilaspaikkoja aluksi 51, joista lapsia varten 15. Myöhemmin saatiin vielä muutama paikka lisää. Silmätautien sairaansijat olivat valmistuneen rakennuksen toisessa ja osittain kolmannessa kerroksessa. Sairaalan juhlalliset vihkiäiset pidettiin tammikuussa 1932. Aikaisemman silmäsairaalan ensimmäinen lääkäri Algot von Fieandt totesi silloin puheenvuorossaan: "Strömborg -vainajan käsitys, että Itä-Suomi valtavassa määrässä raivoavan trakooman vuoksi tarvitsisi oman sairaalan, osoittautui oikeaksi".

Signe Löfgren tuli pian laajalti tunnetuksi etevänä silmäkirurgina ja sairaalanjohtajana. Hänen aikanaan silmätautien osaston alilääkäreinä olivat mm. Aino Eerola (1899–1970) vuonna 1931, Kauko Raski (1902–1978) vuosina 1934 ja1936–1937, Gösta Charpentier (1901–1951) vuosina 1928–1934, Tauno Helminen (1909–1986) vuosina 1937–1940, Kaarlo Suo (1908–1983) vuosina 1938–1939, Nanny Kaunisto (s. 1911) vuonna 1939 ja Ragnar Mattson (1909–1991) vuonna 1940. Moni heistä oli samanaikaisesti lääkärinä myös Viipurin sotilassairaalassa. Uusi sairaala täyttyi heti potilaista. Kun silmätautien potilaita oli ollut Löfgrenin ensimmäisenä vuotena 1929 vanhassa Strömborgin silmäklinikassa 861, oli heitä Diakonissalaitoksen uuden sairaalan silmätautien osastossa heti alkamisvuonna yli tuhat. Hoitoajat pitenivät jonkin verran. Kun se oli ollut Lindbergin aikana keskimäärin 14 vrk, oli se nyt keskimäärin hieman yli 18 vrk.

Viipurissa oli vuonna 1935 n. 73 000 asukasta. Sen lisäksi Diakonissalaitoksen silmäsairaalaan tuli potilaita koko Itä-Suomen alueelta. Vuonna 1937 osaston paikkaluku jouduttiin lisäämään 62:een. Potilaita voitiin ottaa nyt n. 1300 vuodessa ja hoitopäivien lukumäärä nousi 24 438:aan. Hoitoaika oli keskimäärin 19,6 vrk. Leikkausten kokonaismäärää oli vuonna 1935 n. 700, mutta myöhemmin tilastoissa ei ilmoitettu enää leikkausten yhteenlaskettua määrää. Samana vuonna Helsingin yliopistollisen silmäklinikan leikkausten lukumäärä oli 1079. Poliklinikkakäyntien lukumäärä oli vuonna 1935 Helsingin silmäklinikassa 15 487 ja Viipurin Diakonissalaitoksen silmäpoliklinikalla 4651. Talvisodan alettua Viipurin Diakonissalaitos ja sen sairaala evakuoitiin Viipurista heti joulukuun alussa 1939 Karkkuun.

Diakonissalaitoksen silmätautien osasto Lahdessa vuosina 1940–1967

Lahdessa oli toiminut ennen talvisotaa yksityinen silmätautien erikoislääkäri Viljo Verner Alkio (1883–1948), joka oli hoitanut yksityispraktiikkaa Helsingissä vuodesta 1923 alkaen. Hän oli valmistunut silmätautien erikoislääkäriksi vuonna 1922 palveltuaan apulaislääkärinä Helsingin yleisen sairaalan silmätautien osastolla. Alkio kävi ainakin vuosina 1933–1940 pitämässä vastaanottoa Lahdessa lauantaisin kunnallissairaalan ylilääkärin Heikki Nyyssölän vastaanotolla.

Tilanne Lahdessa muuttui ratkaisevasti vuonna 1940, jolloin Viipurin Diakonissalaitos ja sen sairaala siirtyivät kaupunkiin. Ne olivat toimineet talvisodan alettua Karkun kansanopistolla. Viipurissa olleet rakennukset vaurioituivat sotatoimissa helmikuussa 1940 ja Viipuri menetettiin talvisodan jälkeen solmitun rauhansopimuksen perusteella maaliskuussa 1940. Silloin Viipurin Diakonissalaitoksen oli löydettävä uusi kotipaikka. Porin kaupunki tarjosi laitokselle ja sen sairaalalle huomattavaa taloudellista apua toiminnan aloittamiseksi, jos uudeksi sijoituspaikaksi olisi valittu Pori. Valinta kohdistui lopulta Lahteen, johon oli vuosien varrella ja sodan päätyttyä muuttanut paljon viipurilaisia.

Viipurin Diakonissalaitos osti heinäkuussa 1940 silloisen Tapiolankadun (nyk. Sibeliuksenkatu) varrelta 2-kerroksisen kivitalon, ns. Weltheimin talon, jota ryhdyttiin syyskuun alussa 1940 ripeästi muuttamaan sairaalaksi. Sinne otettiin ensimmäiset silmätautien potilaat jo saman kuun lopulla ja sisätautiosasto valmistui kuukautta myöhemmin. Sairaansijoja oli yhteensä 63 ja ne jakautuivat suurin piirtein tasan edellä mainittujen osastojen kesken. Silmäosaston ylilääkäri Signe Löfgren toimi myös koko sairaalaan ylilääkärinä ja sisätautiosaston lääkärinä oli Harald Sarkko (1889–1956).

Heinäkuun alusta 1941 sisätautilääkäriksi valittiin Aarne Valle (1902–1983), joka oli huhtikuussa 1941 perustetun Keskussotilassairaala 2:n (KSS 2) sisätautilääkäri. Hän oli kuitenkin sota-aikaan liittyvillä komennuksilla vuoden 1944 lopulle saakka ja hänen viransijaisenaan toimi Robert von Bonsdorff (1907–1992). Jatkosodan alkaessa kesäkuun lopulla 1941 perustettiin Lahteen 8. Sotasairaala, jonka osastoksi Diakonissalaitoksen silmätautien osastokin liitettiin. Tästä toiminnasta se vapautui kesäkuussa 1942. Koska ylilääkäri Signe Löfgren oli kuitenkin komennuksella syksyyn 1944 saakka, hänen virkaansa hoiti Ragnar Eliel Mattsson. Sodan jälkeen sairaalan toiseksi silmälääkäriksi tuli Kaarlo Suo (1908–1983), joka oli valittu KSS 2:n silmätautiosaston lääkäriksi.

Jatkosodan menestyksellisen alun jälkeen Viipurin Diakonissalaitos harkitsi jo muuttoa takaisin entiseen kotikaupunkiinsa, mutta se ei ollut mahdollista, sillä siellä olevat rakennukset olivat osaksi vaurioituneet sotatoimissa ja Puolustusvoimat otti sairaalan omaan käyttöönsä. Jatkosodan päätyttyä syyskuussa 1944 voitiin ryhtyä suunnittelemaan Diakonissalaitoksen tulevaisuutta Lahdessa. Lahden kaupunki luovutti laitokselle uuden sairaalarakennuksen rakentamista varten tontin ns. Weltheimin talon eli vanhan sairaalarakennuksen pohjoispuolelta Tapiolankadun varrelta. Sille alettiin pystyttää kevään 1948 lopulla uutta sairaalarakennusta, joka valmistui vuoden 1950 alkuun mennessä. Lahdessa Diakonissalaitoksen nimeksi tuli vuonna 1945 Diakonissalaitos Beetel ja vasta vuonna 1959 Lahden Diakonissalaitos.

Diakonissalaitoksen uuteen sairaalaan tuli neljä vuodeosastoa ja yhteensä 124 sairaansijaa. Silmätautien osastoja oli kaksi ja niissä oli yhteensä 62 sairaansijaa, samoin kuin sisätautien osastoja ja sairaansijoja. Ensimmäiset potilaat otettiin sairaalaan helmikuun alkupuolella 1950. Vaikka sairaansijoja oli huomattavan suuri määrä, olivat ne jatkuvasti täynnä. Potilaita tuli sinne ympäri maata ja jopa ulkomailta saakka. Syynä siihen oli suureksi osaksi Signe Löfgrenin taito ja maine. Sotavuosina ja niiden jälkeen pelättiin Itä-Suomessa yhä yleisen trakooman leviävän siirtokarjalaisten mukana läntiseen Suomeen, mutta niin ei onneksi tapahtunut. Suomi oli joka tapauksessa viimeinen länsimainen maa, josta trakooma saatiin hävitetyksi. Siinä olivat suureksi avuksi vuodesta 1935 käytössä olleet sulfavalmisteet ja 1940-luvun lopulta penisilliini ja muut antibiootit.

Signe Löfgren oli saanut itse suunnitella silmäosastolle toimivat tilat ja hän piti tärkeänä myös osaston hyvää varustusta. Niinpä hän hankki sairaalaan Signe ja Ane Gyllenbergin säätiön lahjoitusrahoilla maamme ensimmäisen, Meyer-Schwickerathin kehittämän valokoagulaattorin verkkokalvon vaurioiden hoitamista varten. Sodanjälkeiset vuodet 1940-luvun lopulta lähtien merkitsivät monessa suhteessa huomattavaa muutosta silmätautien esiintymisessä. Kemoterapeuttisten ja antibioottisten lääkkeiden ansiosta vähenivät trakooman lisäksi kuppataudin ja tuberkuloosin aiheuttamat silmäsairaudet. Myös tapaturmien seuraukset vähenivät, joskin niiden ehkäisyn kehitys oli kovin verkkaista. Toisaalta väestön vanhenemisesta ja monien pitkäaikaisten sairauksien tehokkaammasta hoidosta johtuen harmaakaihi, silmän painetauti ja silmänpohjan kudosten sairaudet lisääntyivät merkittävästi.

Signe Löfgrenin ohjauksessa Lahden Diakonissalaitoksen silmätautien osastolla toimineet apulaislääkärit saivat täällä hyvän koulutuksen erikoistumisensa pohjaksi. Sairaalassa toimi Löfgrenin aikana kaikkiaan yli 20 silmälääkäriksi aikovaa lääkäriä. Löfgrenille myönnettiin ansioistaan professorin arvonimi vuonna 1955, jolloin Lahden kaupunki täytti 50 vuotta. Pääministeri Urho Kekkonen luovutti nimityskirjan Signe Löfgrenille Lahdessa käydessään. Signe Löfgren täytti 70 vuotta kesällä 1967 ja saman vuoden lopulla hän päätti 38 vuotta kestäneen työkautensa Diakonissalaitoksen palveluksessa. Hän ehti olla eläkkeellä vain vajaat kaksi vuotta ennen kuolemaansa.

Lahden kaupunginsairaalan silmätautien osastovuosina 1968–1976

Signe Löfgrenin ollessa siirtymässä eläkkeelle hänen virkansa täyttäminen osoittautui mahdottomaksi. Näin silmätautien hoidon jatkuvuus Lahdessa oli vaarassa keskussairaalan rakentamista odotettaessa. Toukokuussa 1967 tehtiin päätös, että Lahden kaupunginsairaalaan perustetaan silmätautien osasto, jotta silmätautien sairaanhoito paikkakunnalla ei keskeytyisi ennen keskussairaalan tuloa. Valtion viranomaiset myönsivät luvan silmätautiosaston toiminnalle Lahden kaupunginsairaalassa vain keskussairaalan toiminnan alkamiseen saakka. Lahden kaupungin perustamaan silmätautiosaston ylilääkärin virkaan valittiin vuonna 1967 Paavo Jägerroos (s. 1923), mutta hän ei ottanut virkaa vastaan. Väliaikaisena ylilääkärinä toimi aluksi Kaarlo Suo, Löfgrenin pitkäaikainen työtoveri sairaalassa, ja vähän aikaa lääket. lis. Pertti Lavikainen (s. 1933).

Helmikuussa 1968 voimaan tulleella vuokrasopimuksella Lahden Diakonissalaitoksen yksi 31 sairaansijaa käsittänyt silmätautien vuodeosasto sekä poliklinikka- ja leikkaussalitilat vuokrattiin Lahden kaupunginsairaalalle. Lahden kaupunki vastasi osaston hallinnosta ja toiminnasta Lahden kaupunginsairaalan osana. Muu henkilökunta oli edelleen Lahden Diakonissalaitoksen palveluksessa, mutta osaston lääkärit olivat Lahden kaupungin palkkaamia. V.a. ylilääkärinä jatkoi Pertti Lavikainen toukokuun loppuun 1968 saakka. Haettavana olleeseen ylilääkärin virkaan valittiin LKT, silmätautien erikoislääkäri Pekka Pohjanpelto (s. 1935), joka otti viran vastaan kesäkuun alussa 1968. Osastonlääkärinä oli vuodesta 1970 alkaen Timo Sarmela (s. 1934).

Lahden kaupunki oli vuokrannut jo vuodesta 1965 alkaen lisääntyvästi sairaansijoja käyttöönsä Lahden Diakonissalaitoksen sisätautien osastoilta. Vuonna 1968 vuokrasairaansijoja oli jo 35. Yksityissairaalalla ei ollut enää taloudellisia edellytyksiä toimia kannattavasti ja vuoden 1972 alussa Lahden Diakonissalaitoksen sairaalan toiminta liitettiin kokonaisuudessaan Lahden kaupunginsairaalaan, joka sai näin silmätautien osaston (D 11) lisäksi kolme uutta sisätautien osastoa (D 12, D 13 ja D 14). Tällöin myös Diakonissalaitoksen henkilökunta siirtyi kaupunginsairaalan palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Sairaalakiinteistö jäi kuitenkin edelleen Lahden Diakoniasäätiön omistukseen. Tässä vaiheessa Diakonissalaitoksen silmälääkärien vastaanotto muuttui Lahden kaupunginsairaalan silmätautien poliklinikaksi.

Lahden kaupunginsairaalan silmätautiosaston ylilääkäri Pekka Pohjanpelto valittiin Lahden (myöh. Päijät-Hämeen) keskussairaalan silmätautien osaston ylilääkäriksi (1.1.1976) alkaen. Hän työskenteli kuitenkin kaupunginsairaalan silmätautien osastolla elokuun 1976 loppuun asti, jolloin silmätautien hoito päättyi kaupunginsairaalassa ja alkoi vastaavasti keskussairaalassa. Myös Timo Sarmela siirtyi silloin keskussairaalan lääkäriksi.

Päijät-Hämeen keskussairaalan silmätautien osasto 1976–2005

Päijät-Hämeen keskussairaalan ensimmäiset osastot avattiin maaliskuun alussa 1976 ja käynnistäminen jatkui porrastetusti parin vuoden aikana. Silmätautien osaston toiminta alkoi 1.9.1976. Silloin osaston sijoituspaikkana oli osasto 26, jossa oli 22 sairaansijaa, sekä poliklinikkatilat. Pari vuotta toiminta kehittyi rauhallisesti, mutta vähitellen alkoi syntyä jonoa poliklinikalle ja kaihileikkauksiin. Silmälasien määrääminen ja koululaisten näöntarkastukset ovat aiheuttaneet mielipide-eroja sairaalan ja terveysviranomaisten välillä.

Pekka Pohjanpellon jäätyä eläkkeelle vuonna 1994 tuli silmätautiosaston ylilääkäriksi LKT Mikko Tuominen (s. 1949) vuonna 1995. Elokuussa 1995 silmätautien osasto siirtyi keskussairaalan toimintana Lahden kaupunginsairaalasta vuokrattuihin tiloihin. Täällä osaston käytössä oli yhdellä vuodeosastolla 18 sairaansijaa ja poliklinikkatilat, aluksi yksi ja myöhemmin kaksi leikkaussalia sekä heräämötila. Sairaansijoja alettiin pian vähentää, ja niitä oli 16 vuonna 1996 ja 13 vuonna 1997. Viime mainittuna vuonna tehtiin suunnitelmat uusista poliklinikkatiloista ja samalla sairaansijojen poistamisesta. Uusiin poliklinikkatiloihin siirryttiin marraskuussa 1998 ja silmätautien osastona tapahtunut vuodeosastotoiminta päättyi. Osastolla oli kuitenkin tarvittaessa käytössä kirurgian osastolla kaksi kahden hengen potilashuonetta.

Ylilääkäri Mikko Tuominen oli virkavapaana vuoden 2002 ajan ja sanoutui irti vuoden päättyessä. Hänen sijaisenaan oli Hannu Penttilä vuoden 2002 alusta 8.6.2003 saakka. Uudeksi ylilääkäriksi valittu LT Juha Välimäki (s. 1964) tuli virkaan 9.6.2003. Keskussairaalan viimeisimmän laajennuksen valmistuttua silmätautien osasto siirtyi joulukuun 2004 puolivälissä takaisin keskussairaalan tiloihin. Siellä silmätautien osastolla on nyt uudet ja käytännölliset poliklinikka-, leikkaus- ja toimenpidetilat sekä uudenaikaiset laitteet ja välineet. Osastolla ei ole edelleenkään omaa vuodeosastotoimintaa, mutta tarvittaessa voidaan hoitoa yön yli tai pitempään osastohoitoa vaativia potilaita sijoittaa korva-, nenä- ja kurkkutautien osastolle, jossa on mahdollisuus käyttää tarkoitukseen kahta kahden hengen potilashuonetta. Eräänä ongelmana on kuitenkin se, että korvaosasto on suljettuna viikonloppuisin.

Kirjoitus on valmistunut helmikuussa 2005.

Lähteitä:

Castrén, J.: Professori Signe Löfgren 1897–1969. Elämänvaiheet ja toiminta. English Summary. Silmäsäätiön julkaisuja. Survey of Eye Foundation, Vol. 1, No 2, 1987, Helsinki 1987

Erkamo, P.: Vuosisata diakoniaa Viipurissa ja Lahdessa. Viipurin – Lahden Diakonissalaitos 1869–1969. Pieksämäki 1969

Forsius, A.: Sotilassairaalat Lahdessa 1939–1945. RUK 178 Lääkintähuoltolinja. [1985]

Forsius, A.: Diakonissalaitoksen sairaala Lahdessa. Hollolan Lahti 4: 13–15, 1991

Forsius, A.: Sosiaali- ja terveydenhuollon kehitys Hollolassa ja Lahdessa 1866–1985. Lahden kaupunki. Jyväskylä 1993.

Forsius, H. ja Nikupaavo, A.: I Suomen oftalmologia vaiheista. II Suomen Silmälääkäriyhdistyksen historia vv. 1911–1989. Helsinki 1990

Vannas, S., Nikupaavo, A. ja Jokivartio, M.: Helsingin yliopiston Silmäklinikan historia 1871–1971. Käytännön Lääkäri n:o 2, 1971. Helsinki 1971

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON