Arno Forsius

Vesijärven myrkylliset sinilevät vuonna 1928

Kesällä 1928 tapahtui Vesijärven ympäristön laitumilla useita nautaeläinten sairastumisia ja kuolemia, jotka voitiin silloin ensimmäisen kerran osoittaa myrkyllisten sinilevien aiheuttamiksi. Koska asia on tullut jälleen ajankohtaiseksi vuodesta 1985 alkaen, on aiheellista palata näihin mielenkiintoisiin varhaisvaiheisiin.

Nautaeläimiä sairastuu ja kuolee

Heinäkuussa 1928 sattui Vesijärven rannoilla laiduntaneilla nautaeläimillä kaikkiaan 35—40 sairaustapausta, joista melkein kaikki päättyivät eläimen menehtymiseen tai hätäteurastukseen. Sairauden oireita olivat lihasheikkous, maahan kaatuminen, kiihtynyt hengitys, nopea ja heikko valtimonsyke, ripuli sekä runsas virtsaneritys. Eräissä tapauksissa oireiden oli varmasti havaittu ilmaantuneen pian eläinten juotua Vesijärven voimakkaasti "kukkinutta" vettä. Jokunen eläin oli kaatunut vedessä kahlatessaan ja moni pian rannalle tultuaan, kun taas toiset olivat jaksaneet kulkea muutamien kymmenien metrien päähän tai kauemmas rantaviivasta. Eräät naudat kuolivat vasta 5—6 tuntia tai jopa 2—5 vuorokautta sairastettuaan.

Tapauksista oli ensimmäinen uutinen Etelä-Suomen Sanomissa 14.7.1928: "4 lehmää kuollut Kukkilassa myrkyllisen veden juonnin jälkeen. [---] Eläinlääkäri C. Vikman, joka kutsuttiin paikalle, totesi eläinten kuolleen myrkytykseen. Eilen aamulla lähemmin tiedustellessamme kysymyksenalaista tapahtumaa eläinlääkäri C. Vikmannilta saimme kuulla edelläkerrotun lisäksi, että Vesijärven vedenpinta on niilläseuduin, mistä lehmät joivat, rantametsistä tulleitten vihreitten siitepölyhiukkasten peittämää, mikä voinee olla yhtenä syynä veden myrkyllisyyteen. [---]"

Kaikki lahtelaiset eläinlääkärit, kaupungineläinlääkäri Lauri Hirvelä, piirieläinlääkäri Karl Bruno Miller ja yksityinen eläinlääkäri Claes Wikman joutuivat hoitamaan näitä sairaustapauksia, joista ensimmäinen oli sattunut jo 6.7.1928 Paimelassa. Koska sairastumisten syy oli epäselvä, ottivat paikalliset eläinlääkärit yhteyden Eläinlääkintölaboratorion esimieheen, eläinlääketieteen tohtori Elis Richard Hinderssoniin, joka ryhtyikin selvittämään asiaa.

Myrkkykeison vai "kukkivan" veden aiheuttama myrkytys?

Vesijärven rannalla tiedettiin kasvavan runsaasti myrkkykeisoa (Cicuta virosa) ja aluksi tapauksia arveltiin siitä johtuviksi. Tätä epäilyä tuki sekin, että erään tautiin kuolleen lehmän mahansisällöstä voitiin osoittaa myrkkykeisossa esiintyvää myrkkyä, kikutoksiinia. Karjanomistajien käsityksen mukaan sairaus-ja kuolemantapaukset olivat kuitenkin sattuneet silloin, kun tuuli oli ajanut Vesijärven "kukkivaa" vettä sinne, missä eläimet laidunsivat ja kävivät juomassa. Jos tuuli oli ajanut "kukkivan" veden pois, oli myös vaara jälleen ohi.

Epävarmuus sairastumisten aiheuttajasta näkyi myös Etelä-Suomen Sanomien uutisissa. 19.7.1928: "Vesijärven vesi myrkyllistä? Vesijärven rannalla kuollut 17 eläintä. — Tiistaina kuoli entisten lisäksi Jalkarannassa 11 nautaa. [---] Tri Hirvelän mielestä on eläinten kuolema todennäköisesti johtunut rantavedessä kasvavan n. 1,5 m. pitkän putkilokasvin, myrkkykeison, syönnistä. Tämä kasvi on niin myrkyllistä, että jos sen juuria esim. lapset joutuvat nuolemaan, niin siitä on kuolema seurauksena. [---] Piirieläinlääkäri B. Miller, jonka kanssa olemme tapauksen johdosta olleet keskustelussa, arvelee puolestaan, että syynä näihin lukuisiin kuolemantapauksiin on Vesijärven vesi."

21.7.1928: " Vesijärven vesi. Taasen kuollut 3 hiehoa. [---] Eläinlääkäri L. Hirvelä, joka on ollut tapahtumapaikalla, lähetti eläinten ulostuksia Helsinkiin tutkittavaksi. Asian tässä vaiheessa ollen ei vielä tiedetä, aiheuttaako eläinten kuoleman Vesijärven veden myrkyllisyys tai järven rannalla kasvavan putkilokasvin myrkkypitoisuus."

24.7.1928: "Onko Vesijärven vesi myrkyllistä? [---] Tri Vikman kertoi, että kokeet veden laadun tutkimiseksi ovat vielä kesken, mutta pidetään todennäköisenä, että karjan myrkytystapauksiin on syypää myrkkykeiso eikä Vesijärven vesi."

26.7.1928: "Lahden seuduilla. Myrkky peräisin myrkkykeisosta. [---] Maaseudun Tulevaisuus on tiedustellut asiaa valtion eläinlääkintälaboratoriosta Laitoksen johtaja, toht. R. Hindersson mainitsi tällöin ilmoittaneensa jo heti ensimmäisten nyt sattuneiden myrkytystapausten jälkeen, että myrkky on kaikesta päättäen peräisin myrkkykeisosta (Cicuta virosa), jota viime päivinä on tämän vuoksi koottu hevoskuormittain niiltä paikoilta, jossa eläimet sairastuivat. Myöhemmin nämä tutkimukset ovat vielä vahvistaneet tätä olettamusta, joten viime päivinä liikkuneisiin myrkyn alkuperää koskeviin huhuihin ei ole syytä kiinnittää huomiota. Vesinäytteen tutkimista jatketaan vielä maanviljelys-kemiallisella laitoksella."

Asiantuntijoiden käsitykset olivat siis ristiriitaisia ja ilmeisen virheellisiä. Lahtelaiset eläinlääkärit yrittivät ratkaista ongelman syöttämällä eläimille myrkkykeison juurimukuloita ja juottamalla niille "kukkivaa" vettä. Kummallakaan tavalla ei saatu aikaan minkäänlaisia myrkytysoireita. Myöskään epäillyn veden tutkimus ei paljastanut kemiallisesti osoitettavia myrkkyjä. Lisäksi lähetettiin vesinäyte biologin, eläintieteen professori Kaarlo Mainio Levanderin tutkittavaksi. Perille tullessaan näyte oli ehtinyt jo pahasti mädäntyä, mutta siinä voitiin todeta runsaasti erilaisia sinileviä, erityisesti Anabaena -lajeja.

Vesijärven likaantuminen

Vesijärvi tunnettiin aiemmin harvinaisen kirkasvetisenä järvenä. Sen eteläinen, Lahteen ulottuva Enonselkä oli kuitenkin osoittanut jo pitkään jonkinasteista likaantumista, joka ei tutkimusten mukaan ollut muista Etelä-Suomen asuttujen seutujen vesistä poikkeavaa. Vesijärven kasvullisuudessa ja eläimistössä ei ollut myöskään havaittu mitään muutoksia.

Syitä Vesijärven likaantumiseen oli ainakin kolme, Lahden kaupungin likavedet, eräät teollisuuslaitokset ja vilkas laivaliikenne. Lahden kaupungin likavedet laskettiin biologisen puhdistuslaitoksen kautta Pikku Vesijärveen ja sieltä edelleen ns. aallopin eli satamaradan penkereessä olevan aukon kautta Enonselän kaakkoiseen lahdenpohjukkaan.

Teollisuuslaitosten päästöt olivat vähentyneet ratkaisevasti vuonna 1915, jolloin sataman lähelle vuonna 1907 perustetun sulfaattiselluloosatehtaan toiminta päättyi. Sahateollisuuden suuret tukkilautat Vesijärven aseman ja sataman edustalla lisäsivät yhä veden orgaanisten aineiden määrää ja vähensivät veden vaihtuvuutta. Lukuisista matkustaja- ja rahtilaivoista sekä hinaajista joutui veteen monenlaisia jätteitä ja epäpuhtauksia.

Likaantuneisuuden ja ravinnepitoisuuden lisääntymisen seurauksena Vesijärvessäkin oli alkanut esiintyä "kukkimista" ajoittain. Vuodelta 1925 eläinlääkäri Lauri Hirvelän tiedossa oli tapaus, jolloin viisi lehmää kuoli Jalkarannan kylässä juotuaan Vesijärven vettä. Tapahtuman syy jäi silloin epäselväksi, mutta yhtäläisyys vuoden 1928 tapausten kanssa oli ilmeinen. Limnologi Heikki Arvid Järnefelt suoritti vuosina 1925—1927 Vesijärven vettä koskevan tutkimuksen. Sen mukaan järven eteläosa oli jonkinverran rehevöitynyt, kasviplanktonissa oli merkkejä jätevesien vaikutuksesta, biomassa oli lisääntynyt Enonselällä ja sen syvänteissä todettiin happivajausta.

Vesijärvi "kukkii" kesällä 1928

Kesäkuun lopulla 1928 Vesijärven vedessä alkoi esiintyä poikkeuksellisen runsasta "kukkimista". Tilanne paheni edelleen heinäkuun alussa. Veden pinnalle muodostui vihreä, paikoin yhtenäinen peite ja samanaikaisesti syvemmät vesikerrokset värjääntyivät ruskean- tai harmaanvihreiksi. Leväkerrostuma ulottui useamman kymmenen senttimetrin syvyyteen ja ajautui yhdessä pinnalla olevan peitteen kanssa tuulen mukana rannasta toiseen.

Kansa seurasi yleensä tarkoin vesien "kukkimista", joka oli tavallisinta keski- ja myöhäiskesällä. Vesien epäpuhtauksia pidettiin vanhastaan vaarallisina ja tauteja aiheuttavina. "Kukkivaa" vettä ei juuri käytetty talousvetenä eikä siinä rohjettu käydä uimassakaan. Tälläkin kerralla paikalliset asukkaat katsoivat, että eläinten sairaus- ja kuolemantapaukset johtuivat Vesijärven veden myrkyllisyydestä. Kohta saatiinkin todeta, että epäilykset olivat oikeutettuja.

Heinäkuun lopulla 1928 eläinlääketieteen tohtori R. Hindersson kävi Lahdessa ja Hollolassa tutustumassa tilanteeseen. "Kukkiminen" oli silloin jo huomattavasti vähentynyt. Moottorivenematkalla voitiin Vesijärvessä kuitenkin havaita 10—20 senttimetrin syvyyteen asti lukuisia vihreitä, takkuuntuneita levämuodostumia. Jalkarannan kylän läheisyydessä oli vielä tyypillistä veden "kukkimista" ja siihen liittyen yhtenäinen vihreä peite, joka ulottui rannasta 8—10 metrin etäisyydelle.

Ratkaiseva koe

Koska eläinten sairaus- ja kuolemantapausten syy yhä oli epävarma, järjesti eläinlääketieteen tohtori Hindersson uuden kokeen eläinlääkäri Millerin avustamana. Sitä varten ostettiin nuori hieho, joka vietiin kaupunginteurastamon karjasuojaan. Sille annettiin illalla vain kuivia heiniä ja hieman suolaa janon lisäämiseksi. Seuraavana päivänä hieholle annettiin juotavaksi Jalkarannan kylän rannasta tuotua "kukkivaa" vettä ja hieho joi sitä ahnaasti 15—16 litraa.

Muutaman minuutin kuluttua ilmaantuivat ensimmäiset sairastumisen merkit: lisääntyvä rauhattomuus, hengityksen ja sykkeen kiihtyminen. Tila huononi äkillisesti. Hengitys kävi hyvin nopeaksi, valtimon sykettä ei voitu ajoittain tuntea, eläin oli hyvin heikko ja paneutui lopuksi makuulle. Viidessätoista minuutissa eläimen tajunta sameni, se makasi täysin hervottomana parressa, silmät sisään painuneina, hengitys pinnallisena ja nopeana, valtimonsyke tuntumattomana. Tässä vaiheessa eläin teurastettiin.

Suoritettu koe osoitti selvästi, että Vesijärven "kukkiva" vesi oli nautakarjalle erittäin myrkyllistä. Kokeen perusteella oli myös pidettävä ilmeisenä, että ainakin useimmat heinäkuussa 1928 Vesijärven rantalaitumilla sattuneista eläinten sairaus-ja kuolemantapauksista olivat samasta syystä aiheutuneita.

Etelä-Suomen Sanomissa oli 16.8.1928 asiasta lyhyt artikkeli kokeesta ja suoritetuista tutkimuksista: "Vesijärven vesi todettu myrkylliseksi. Kokeilueläin, jolle sitä juotettiin, kuoli 1/4 tunnin kuluttua. Karjanomistajain tarkoin varottava, etteivät elukat saa myrkkykeisoa, eivätkä myrkyllistä vettä. Toista viikkoa takaperin kävi professori K. M. Levander paikkakunnallamme ottaakseen näytteitä Vesijärven vedestä sellaisista kohdista, missä se eräiden siinä kasvavien alkeellisten vesikasvien [levien] värjäämänä näyttää viheriäiseltä sakalta. Tällöin otetuissa näytteissä, joita vallinneen myrskyn vuoksi saatiin aivan niukasti, ei kuitenkaan voitu myrkkyainetta havaita. Piirieläinlääkäri Miller, joka Etelä-Suomen Sanomille kertoi edellämainitusta mielenkiintoisesta kokeestaan, arveli että vaikka puheenalainen vihreä sakka ei sellaisenaan lienekään myrkyllistä, voinee siinä, milloin sitä kertyy suurempia määriä yhteen, mätänemisen kautta syntyä joitakin myrkyllisiä aineksia."

Aikaisemminkin oli väitetty eläinten kuolleen "kukkivan" veden juomisesta ja esitetty epäilyjä sen myrkyllisyydestä. Asiaa ei ollut kuitenkaan toistaiseksi varmistettu missään. Lahden kaupunginteurastamolla suoritettu koe todisti nyt järviveden kukinnan ja sinilevien myrkyllisyyden eläimille, ilmeisesti ensimmäisen kerran maailmassa. Eläinlääketieteellisessä kirjallisuudessa ei myöskään ollut käsitelty asiaa ennen kuin Hindersson julkaisi nyt selostetut tapaukset Suomen Eläinlääkärilehdessä (Finsk Veterinär Tidskrift) vuonna 1933.

Myöhempiä vaiheita

Professori Levanderin käydessä elokuun alussa 1928 tutkimassa Vesijärven vettä "kukinta" oli jo lakannut eikä tutkimus paljastanut enää mitään erityistä. Vain Pikku Vesijärven vesi oli vahvasti likaantunutta ja siinä oli todettavissa bakteereitakin. Sinilevien myrkyllisyyden arveltiin osittain johtuneen levien muodostamista myrkyistä ja osittain levien hajotessa syntyneistä myrkyllisistä aineista.

Hollolan kunnan terveydenhoitolautakunnassa käsiteltiin keväällä 1929 edellisenä vuonna Vesijärven vettä juoneiden eläinten kuolemantapauksia. Vesijärven veden likaantumista pidettiin silloin merkittävänä tekijänä. Lautakunta päätti ilmoittaa Lahden kaupungin terveydenhoitolautakunnalle, että kaupungin likavesien puhdistus oli riittämätöntä.

Vasta tutkimusmenetelmien kehittymisen myötä on pystytty osittain selvittämään sinilevien myrkkyjä. Osa niistä on nopeasti vaikuttavia hermomyrkkyjä ja osa hitaammin vaikuttavia maksamyrkkyjä. Vuonna 1928 Vesijärven "kukkivan" veden aiheuttamat eläinten sairaus- ja kuolemantapaukset johtuivat enimmäkseen nopeasti vaikuttavista hermomyrkyistä ja vain muutama hitaammin vaikuttavista maksamyrkyistä.

Edelleen on tuntematonta, miksi järvivedessä "kukkivien" sinilevien myrkyllisyys vaihtelee huomattavasti eri vesistöissä ja eri vuosina. Ilmeisesti asiaan vaikuttavat erityisesti veden lämpötila, typpi-, fosfori- ja muiden ravinteiden pitoisuudet sekä happamuusasteen muutokset. Vuonna 1986 suoritettujen tutkimusten mukaan noin puolet sinileväkannoista oli myrkyllisiä. Niistä noin 2/3 osaa muodosti maksamyrkkyjä ja 1/3 osa hermomyrkkyjä.

Julkaistu aikaisemmin: Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1987: 31—35, Lahti 1987, "Kyl se käy kun uskuo vaa", Hollolan kotiseutukirja XIV: 84—88. Hollolan kotiseutuyhdistys r.y. Lahti 2000 sekä (lyhennettynä) Suomen Lääkärilehti 2000: 47: 4870

Lähteitä:

Elonheimo, Turkka, johtava hygieenikko, haastattelu kesäkuussa 1987

Etelä-Suomen Sanomat, sanomalehti, vuosikerta 1928

Hindersson, (E.) R.: Förgiftning av nötkreatur genom sötvattensplankton. Finsk Veterinär Tidskrift, Suomen Eläinläälärilehti 39: 179-189, 1933

Keto, J.: Jätevesijärvestä Vesijärveksi. Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1980: 40—69, Lahti 1980

Lääkintöhallituksen kirje terveyslautakunnille, D No 2839/562/85, 17.6.1987

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON