Arno Forsius

Kirjoitus perustuu esitykseeni Suomen Sotaveteraaniliiton ja Lahden
seurakuntayhtymän leskeytyneille miesveteraaneille järjestämällä
virkistysleirillä Hollolassa Upilan leirikeskuksessa 14.11.2009.

Ikääntyneiden sotaveteraanien terveyden ja terveydenhuollon ongelmat

Olen valinnut tämän esityksen aiheeksi terveyden ja terveydenhuollon ongelmat, jotka ovat kohonneet huomattaviksi ongelmiksi nyt 2000-luvun alkuvuosina. Tämä koskee myös sotainvalideja, joilla on terveyden rasitteena lisäksi sodasta aiheutunut sairaus tai vamma.

Ikääntyvän väestön terveyden ongelmat ovat lisääntyneet keski-iän jatkuvasti kohotessa ja terveydenhuollon ongelmat puolestaan johtuvat mm. lamakauden aiheuttamista toiminnan supistuksista sekä alan työvoiman puutteesta. Muutokset ovat olleet odottamattoman suuria ja nopeita, sillä vielä 1970-luvun alussa uskottiin, että tulevaisuudessa kaikki sairaat voivat saada kaiken tarvitsemansa hoidon.

Vanhenemiseen liittyvät sairaudet, niiden kohtaaminen ja niiden hoitaminen ovat olleet jo pitkään kasvavan huomion kohteena. Syynä on ikääntyneiden osuuden lisääntyminen väestössä sekä ongelmien kasaantuminen, kun yhä vaikeammin sairaita ja ulkopuolista apua yhä enemmän tarvitsevia ihmisiä yritetään ja halutaan hoitaa kodinomaisissa oloissa. Euroopan Unionin piirissä järjestettiin syyskuussa 2008 laaja kokous, jossa käsiteltiin tähän aihepiiriin liittyviä asioita.

Ikääntymisen tutkimus, gerontologia, ja ikääntyneiden sairaanhoito, geriatria, ovat suhteellisen nuoria tutkimusalueita, sillä niiden järjestelmällinen kehittäminen pääsi käyntiin vasta 1940-luvun lopulta lähtien. Asiaan on jouduttu viime aikoina kiinnittämään lisääntyvästi huomiota aivan käytännön ongelmista johtuen. Uusina tutkimusalueina ovat olleet kahden tai useamman samanaikaisen sairauden vaikutus tutkimuksen ja hoidon toteuttamisessa sekä useampien sairauksien aiheuttamien haittojen yhteisvaikutuksen merkitys hoidon tarpeeseen ja hoitopaikan valintaan.

Jokaisen, myös yksinäisen ja vanhenevan kansalaisen kohdalla on toivomuksena, että hän voisi viettää elämäänsä mahdollisimman pitkään kotona tai kotia vastaavassa paikassa. Silloin on vaatimuksena välttämättömien päivittäisten toimintojen hallinta kulloinkin vallitsevissa oloissa. Tärkeimmät edellytykset ovat silloin liikuntakyky ja muisti, mutta olennaisia ovat myös riittävä näkö ja kuulo.

Kun päivittäisten toimintojen hallinta on rajoittunutta sairauden tai iän johdosta, nousevat olennaisiksi asioiksi asunnon rakenteellisten puutteiden poistaminen ja kodin ulkopuolelta saatava apu. Asunnossa mahdollisesti havaitut puutteet voidaan usein korjata, ja niistä aiheutuneisiin kustannuksiin on myös saatavissa apua. Ulkopuolisen hoito- ja kotiavun tarve on tavallisesti toistuvaa tai pysyvää, ja usein myös lisääntyvää. Onneksi useilla yksinasuvilla on mahdollisuus turvautua lasten, lähisukulaisten tai hyvien ystävien apuun.

Vanhempien miesten kotiaskareiden taidot ovat keskimäärin heikompia kuin samanikäisillä naisilla. Miehet pärjäävät paremmin teknisissä asioissa, kuten lamppujen, sulakkeiden ja paristojen vaihdoissa sekä korjaustöissä. Erot ovat kyllä vähitellen tasaantuneet ja yksilöllisiä eroja on runsaasti eri sukupuolilla. Yksin elävät miespuoliset veteraanit ovat todenneet taloudenhoidosta, ”että kyllä elämä opettaa”. Puolisot, jotka ovat sairautensa aikana tienneet aviomiehensä jäävän yksin, ovat myös neuvoneet etukäteen elämänkumppaniaan taloudesta huolehtimisessa.

Iän lisääntyessä on varauduttava toimintakyvyn vähittäiseen alenemiseen. Sitä paitsi vanhemmalla iällä ovat myös äkilliset tai vakavat sairaudet varsin todennäköisiä, ja tavalliset, ohimenevätkin sairaudet voivat olla elämisen kannalta hankalia ja lisäavun tarvetta aiheuttavia. Sitä tärkeämpää on kaikkien sairauksien hyvä hoito, joko kotona tai tarvittaessa sairaalassa, jotta kunto saataisiin palautettua mahdollisimman hyvin ennalleen kotona asumisen jatkumista ajatellen. Ikääntymistä ei kuitenkaan voida estää ja myös kroonisten sairauksien etenemiseen voidaan vaikuttaa vain rajoitetusti. Kyseessä on siis viivytystaistelu, jossa haittojen lisääntymistä yritetään hidastaa erilaisten kuntouttavien toimenpiteiden avulla.

Asuminen

Liikuntarajoitteisilla merkittäviä hankaluuksia tuottavat raput, joko uloskäyntiin liittyen tai usein myös asunnon sisällä, ja kerrostaloissa hissin puute. Kynnykset vaikeuttavat rollaattorin ja pyörätuolin käyttöä, ja usein kylpy- ja WC- tilat ovat liian ahtaat pyörätuolia ja avustajan tarvetta ajatellen. Muita yleisiä haittoja ovat mm. vuoteen, tuolien ja WC:n istuimen mataluus, keittiön työtasojen väärä korkeus ja tukikahvojen puuttuminen. Kokemuksen mukaan kylpyammeet ovat liikuntavaikeuksien lisääntyessä suorastaan vaarallisia, minkä vuoksi ne olisi korvattava suihkulla.

Tapaturmista kotitapaturmat muodostavat merkittävän osan. Ne johtuvat yleensä kaatumisesta ja yllättävän usein putoamisesta. Kaatumis- ja putoamistapaturmat aiheuttavat yleensä vakavia ja pitkäaikaista hoitoa vaativia tapaturmia. Sen vuoksi varovaisuus on tarpeen myös sisällä liikkuessa. Jos pystyssä pysyminen on hankalaa huimauksesta, raajojen heikkoudesta tai nivelkivuista johtuen, on myös sisätiloissa käytettävä varmuuden vuoksi keppejä, rollaattoria tai muita apuvälineitä. Liukkaita sukkia on varottava ja tohvelien on oltava tukevat ja hyvin jalassa pysyvät. Varottavia asioita ovat lisäksi kynnykset ja liukkaat matot. Kaatumisvaaraan liittyen on tässä yhteydessä aiheellista muistuttaa siitä, että talvella ulkona liikkuessa on tärkeää hankkia jalkineisiin liukuesteet kaatumisten ja liukastumisten estämiseksi.

Tuolille seisomaan nouseminen ja huterat ja kiipeäminen ilman tukikaarta oleville tikkaille ovat vaaran paikkoja. Vanhemmalla iällä on myös muistettava, että pään äkillinen kääntäminen voi aiheuttaa tasapainohäiriön ja kaatumisen. Varsin yleistä on taaksepäin kaatuminen, kun esim. kurkottaa ottamaan tavaroita kaappien ylähyllyiltä.

Asuminen omistus- tai vuokra-asunnossa merkitsee käytännössä aina huolehtimista asumiseen liittyvistä ”aputoiminnoista”, joita ovat mm. lämmitys, siivous, ikkunoiden pesu, vesi- ja viemärijärjestelmät, jätehuolto, valaistus ja sähkö, ruokatarpeiden säilytystilat ja kylmäkaapit. Omakotitaloissa saatetaan tarvita talvikaudella apua lumitöissä ja kesällä pihapiirin hoitamisessa.

Ruokatalous, vaatehuolto ja siivous

Säännöllinen, riittävä ja monipuolinen ravinto on välttämätöntä hyvän yleiskunnon säilyttämiseksi. Ravintotalouden hoitaminen on nykyään helpompaa kuin aikaisemmin, sillä valmiita ja vain lämmittämistä vaativia eineksiä ja muita ruokatavaroista on saatavilla hyvin varustetuissa kauppaliikkeissä. Säännöllistä suolen toimintaa ajatellen on suositeltavaa käyttää runsaasti ravintokuituja sisältäviä ruoka-aineita, siis runsaasti kokojyvätuotteita, kasviksia ja hedelmiä. Mikroaaltouuni on ollut oivallinen keksintö. Ruokia valmistaessa on muistettava, että vanhanaikainen sähköhella tai muu keittolaite ei jää vahingossa päälle.

Ravintotalouteen liittyy olennaisesti ruokatarpeiden hankkiminen kaupasta. Ostosten tekeminen suurissa, ilman palvelua olevissa kaupoissa on hankalaa, varsinkin näkövammaisille. Useat tavarat on sijoitettu kovin korkealle tai matalalle, ja sen lisäksi niiden tavaraselosteet ja hintalaput on painettu aivan liian pienillä kirjaimilla ja numeroilla. Apua voi toisinaan saada lähelle sattuvalta asiakkaalta. Jos ostokset ovat painavia, voi apuna käyttää tavarakorilla varustettua rollaattoria. Usein kaupat ovat niin kaukana, että ruoan hankinnassa joudutaan turvautumaan ulkopuoliseen apuun.

Yleiskunnon laskiessa ja liikuntakyvyn heikentyessä joudutaan usein turvautumaan varhaisessa vaiheessa ulkopuoliseen kylvetysapuun.

Vaatehuolto on olennainen osa kotona asumista. Se on miehille usein vieraampaa ja oudompaa kuin naisille. Liina- ja alusvaatteiden pesu käy onneksi suuremmitta vaivoitta, sillä nykyajan pesukoneet ovat helppokäyttöisiä ja linkoamisen ansiosta pyykit kuivuvat nopeasti sisätiloissa. Samalla niistä tulee talvikauden aikana huoneilmaan sopivasti lisäkosteutta. Valitsemalla käyttövaatteet hyvin voidaan silittämisestä luopua lähes kokonaan, mutta ”pysyy se silitysrautakin miehen kädessä”, kuten eräs veteraani sanoi. Usein ”hyvä miniä” tai muut omaiset voivat huolehtia säännöllisin välein pyykinpesusta. Pyykkipalvelujakin on saatavissa monin paikoin.

Siivous on monitahoista ja osittain niin paljon voimia kysyvää työtä, että siihen tarvitaan usein ulkopuolista apua esim. kerran tai kahdesti kuukaudessa jo siinä vaiheessa, jolloin muista kotiaskareista selviydytään vielä omin voimin.

Sairaudet ja terveydenhoito

Ikääntymiseen yleisesti liittyviä ongelmia ovat näön, kuulon ja muistin heikkeneminen, huimaus, unettomuus, nivelvaivat, lihasvoiman heikkous, ryhdin huononeminen, selän ja nivelten kivut ja säryt ja miehillä eturauhasesta johtuvat virtsaamisvaikeudet. Tavallisia ikää myöten ilmaantuvia sairauksia ovat mm. ylipainoisuus, diabetes, silmän harmaakaihi ja painetauti (viherkaihi), verenpainetauti ja sydänviat. Syöpätaudit ovat vanhemmilla ikäluokilla melko yleisiä, miehillä erityisesti eturauhasen syöpä. Joskus avun tarpeen taustalla on vain yleinen avuttomuus esim. masennuksen tai heikkouden johdosta.

Useimmilla kotona asuvilla ikääntyneillä on tarvetta säännöllisiin terveystarkastuksiin tai kontrollikäynteihin. Näitä käyntejä ovat lääkärin- ja hammaslääkärin vastaanotot sekä poliklinikka-, laboratorio- ja kuntoutuskäynnit. Etukäteen sovitut käynnit on syytä merkitä näkyvillä olevaan listaan, jotta ne ovat kaikkien asianosaisten tiedossa.

Liikunta on tarpeen lihasten ja nivelten kunnon ylläpitämiseksi. Kodin hyötyliikunta, siis kotiaskareista huolehtiminen, on hyväksi siinä määrin kuin elimistö sallii. Edestakainen kävely on mahdollista pienissäkin tiloissa ja käsien voimistelu on usein hyödyllistä. Kävelylenkit ulkona auttavat pitämään liikkumisen sujuvana ja mielen pirteänä. Etenkin ulkona käydessä kaatumisen vaara on aina olemassa, niin että tasapainovaikeuksista kärsivien on syytä käyttää apuna keppiä, sauvoja tai rollaattoria, tai turvautua ystävän, tuttavan tai muun seuralaisen tukeen.

Sotaveteraanit ja -invalidit ovat pitkään olleet oikeutettuja valtion myöntämillä varoilla määräaikaisiin kuntoutusjaksoihin. Aikaisemmin ne toteutettiin pääsääntöisesti kuntoutuslaitoksissa. Veteraanien keski-iän noustua varsin korkeaksi ovat edellytykset laitoskuntoutukseen heikentyneet monien kohdalla, ja sen vuoksi on lisääntyvästi siirrytty kotipaikkakunnalla tapahtuvaan avokuntoutukseen tai kotona annettavaan kuntoutukseen.

Uni on tärkeä riittävän levon kannalta ja iltapäivänokoset ovat suositeltavia. Eräs unta häiritsevä vaiva on tihentynyt virtsaamisen tarve, varsinkin eturauhasvaivoista kärsivillä miehillä.

Jos ikääntymisen tai sairauden aiheuttamien vaivojen vuoksi on määrätty lääkkeitä, on niitä käytettävä annettujen ohjeiden mukaisesti. Lääkärin vastaanotolla käydessä on tarpeen kertoa kaikki muutokset terveydentilan kehityksessä, jotta myös lääkkeiden mahdolliset sivuvaikutukset voitaisiin ottaa huomioon ja tehdä tarvittavat muutokset lääkkeiden ottamisessa. Jos ikääntymisen tai sairauden aiheuttamien vaivojen vuoksi on määrätty lääkkeitä, on niitä käytettävä annettujen ohjeiden mukaisesti.

Lääkkeiden yleisesti aiheuttamia sivuvaikutuksia ovat unilääkkeillä ja rauhoittavilla lääkkeillä väsymys, muistamattomuus, tokkuraisuus, huimaus ja kaatumisen vaara, verenpainelääkkeillä huimaus, särkylääkkeillä suolistoverenvuodot ja kipulääkkeillä ummetus.

Lääkkeiden ottaminen voi aiheuttaa hankaluuksia varsinkin silloin, jos sormien liikkeet ovat vajavaisia, jos näkö on heikko ja jos muisti on huono. Muuten vaikeuksia liittyy erityisesti insuliinin pistämiseen ja silmätippojen laittoon. Tablettien ottamisessa voi käyttää apuna ns. dosettia, jossa on eri viikonpäiviä ja kellonaikoja vastaavat lokerot kulloinkin otettavia tabletteja varten. Tablettien ”lataamisessa” dosetin lokeroihin saatetaan tarvita ulkopuolista apua. Varsin hyödylliseksi on osoittautunut tablettien pakkaaminen apteekissa valmiiksi ottamisaikoja vastaaviin pusseihin. Tätä palvelua on toistaiseksi saatavissa harvoissa apteekeissa. Jos lääkkeitä käyttävän muisti on heikentynyt, on jonkun ulkopuolisen seurattava lääkkeiden ottamisen säännöllisyyttä.

Varsinkin, jos ravinnon laatu ei ole riittävän hyvä, on yhden monivitamiinitabletin ottaminen päivittäin aiheellista. Lähes kaikilla ikääntyvillä on jo 65 ikävuoden jälkeen hyödyllistä tai suorastaan tarpeellista ottaa säännöllisesti ainakin talvikauden ajan D-vitamiini- ja kalkkivalmistetta, koska sillä voidaan selvästi ehkäistä luuston haurastumista ja murtumavaaraa. Viime aikojen tutkimukset tukevat lisäksi käsitystä, että D-vitamiinin riittävä määrä vähentää tarttuviin tauteihin sairastumista ja ilmeisesti myös syöpään sairastumista. Alkoholin käyttö ei ole suositeltavaa ja se lisää jo pieninä annoksina tapaturmavaaraa. Tupakoinnista pitäisi ehdottomasti luopua sekä terveydellisistä syistä että siihen liittyvän tulipalon vaaran vuoksi.

Tarvittavien silmälasien ja kuulolaitteiden käyttö ja kunnossa pitäminen on tärkeää, ja se vähentää myös tapaturmien vaaraa. Henkilökohtaisesta puhtaudesta huolehtiminen on välttämätöntä bakteeritulehdusten ehkäisemiseksi. Hampaiden huono kunto vaikeuttaa terveellisen ravinnon käyttämistä ja voi johtaa jopa vaarallisiin tulehduksiin ikenissä. Monilla ikääntyneillä tarvitaan käsien ja varsinkin varpaiden kynsien hoidossa ulkopuolista apua. Myös perusteellisemman jalkahoidon tarve on melko yleistä.

Tässä yhteydessä on paikallaan korostaa mielialan ja viihtymisen merkitystä ihmisen kykyyn tulla toimeen vaikeuksienkin keskellä. Siksi kaikkien yksinäisille veteraaneille palveluja tekevien käynneillä tulisi aina olla myös inhimillisten kohtaamisten ulottuvuus. Nykyään toimintaa on ”tehostettu” niin paljon, että avustajilla ei ole useinkaan mahdollisuuksia viipyä avustettavan luona kuin välttämättömän hetken ajan. Toisaalta palvelujen jakautuminen useampien toimijoiden kesken johtaa myös siihen, että avustettavan ja avustajien välille ei synny enää tuttavallista suhtautumista. Sen vuoksi olisi nykyaikana kiinnitettävä erityistä huomiota erityisten ”ihmisyyspalvelujen” järjestämiseen. Se tarkoittaa esim. vapaaehtoisjärjestöjen jäseniä, jotka kävisivät kodeissa keskustelemassa ja lukemassa tai toimisivat seuralaisina ja saattajina kirkkoihin, konsertteihin, teattereihin, kauppaliikkeisiin jne. Tällaista toimintaa onkin jo olemassa, mutta sitä olisi aiheellista kehittää ja lisätä.

Tukipalvelujen järjestäminen

Edellä on jo moneen kertaan käynyt ilmi, että ikääntyvälle kotona asuvalle melko varmasti tulee lisääntyvästi tilanteita, joissa tarvitaan ulkopuolista apua. Vaikeudet kasvavat sitä mukaa, kun kotona asuvien ikääntyvien määrä suurenee ja kunto heikkenee iän myötä. Seuraavassa tarkastelen eräitä tukipalveluihin liittyviä ongelmia, joiden hoitamisella ja huomioon ottamisella voidaan parantaa kotona asumisen edellytyksiä.

Avustustehtävien tarve on lisääntynyt lukumääräisesti avustettavien määrän kasvaessa, mutta myös sen vuoksi, että avustettavaa kohden tarvitaan yhä enemmän ja yhä monipuolisempia avustusmuotoja vanhuuden ja sairauksien aiheuttaman avuttomuuden johdosta. Terveydenhuollon puolella toiminta alkoi sairaanhoitajista ja apuhoitajista, ja myöhemmin ovat tulleet mukaan myös fysioterapeutit, kuntoutushoitajat ja jalkahoitajat. Sosiaalitoimen alaisia olivat ns. kotiavustajat, joiden tehtäviin kuuluivat siivous ja ruokataloudesta huolehtiminen, eli ruokatarpeiden ostaminen, ruoan valmistaminen ja tiskaaminen, koteihin tapahtuva ruoanjakelu sekä pyykki- ja kylvetyspalvelut. Sekä terveydenhuollon että varsinkin sosiaalitoimen sektorilla yksityisten toimijoiden osuus on kasvanut. Se merkitsee sitä, että ns. kotipalvelujen käyttö on tullut aikaisempaa kalliimmaksi ja vähävaraisten mahdollisuudet hankkia niitä ovat huomattavasti heikentyneet.

Kotona asuvien tukipalvelujen järjestäminen on osoittautunut käytännössä hyvin hankalaksi ja paikallisista olosuhteista riippuen varsin erilaisiksi. Usein turvaudutaan ensisijaisesti lähiomaisiin ja perhekuntaan kuuluviin tai tuttaviin, mutta monen kohdalla heitä ei ole tai he asuvat kaukana muilla paikkakunnilla tai jopa ulkomailla. Sen vuoksi kotioloissa tarvittavien avustajien joukko voi koostua moneen eri ryhmään kuuluvista henkilöistä, kuten kunnan sosiaali- tai terveystoimen työntekijöistä, seurakuntien, seurojen ja yhdistysten sekä yksityisten yrittäjien työntekijöistä, tai yleishyödyllisten järjestöjen ja avustusrenkaiden vapaaehtoisista työntekijöistä.

Tässä tilanteessa kokonaisuuden hallinta on muodostunut usein puutteelliseksi, varsinkin jos avun tarpeessa oleva henkilö ei pysty itse ”pitämään lankoja käsissään”. Sekä avun saajan että avustavien henkilöiden tulee olla selvillä siitä, mitä kunkin avustajan tehtäviin kuuluu, ettei käytettävissä olevaa aikaa tarvitse käyttää sen pohtimiseen. Ongelmia ovat olleet mm. tehtävien jako eri avustajien välillä sekä tiedonkulun vaikeudet eri toimijoiden ja avustajien välillä. Sen vuoksi olisi avustavien toimijoiden puolelta voitava määrätä yksi vastuuhenkilö, joka on kaikkien osapuolten tiedossa ja pitää yhteyttä kaikkiin avustamiseen osallistuviin toimijoihin. Kaikkien avustajaryhmiin kuuluvien tulisi myös olla selvillä siitä, kenelle avustettavan tilassa tapahtuneista muutoksista ilmoitetaan. Eräs tehtävä on järjestää hälytysmahdollisuus äkillisten sairauskohtausten ilmoittamiseksi ja niiden vuoksi hoitoon saamiseksi.

Käytäntö on osoittanut, että veteraanitoiminnan piirissä alkoi esiintyä tarvetta saada apua ja neuvontaa myös taloudellisia ja oikeudellisia asioita koskevissa kysymyksissä. Tällaisia asioita ovat mm. vuokrasopimukset, asunnonmyynti, testamentinteko sekä eräiden pankkiasioiden hoitaminen. Hankaluudet voivat olla suuriakin yksin asuvalla, ilman omaisia olevalla ja liikuntaesteisellä henkilöllä, ellei ulkopuolista apua ole saatavissa hyviltä tuttavilta, luotettavilta naapureilta tai järjestöiltä. Tällaista apua on saatu järjestetyksi eräillä paikkakunnilla vapaaehtoistoiminnan kautta.

Ikääntyneiden veteraanien kohdalla kotona asuvien avun tarve on koko ajan lisääntynyt ja sen ongelmat ovat muuttuneet yhä monisäikeisemmiksi. Toimijoiden määrän ja yksityisten osuuden kasvaessa on syntynyt yhä useammin tilanteita, jolloin niiden kokonaishallinta ei enää toimi. Useissa kunnissa ja kuntayhtymissä ne viran- ja toimenhaltijat, joille veteraaniasioiden hoitaminen ja valvonta kuuluvat, eivät ole aina olleet selvillä kaikista tehtäviensä osa-alueista. Suomen Sotaveteraaniliitossa asia on todettu niin tärkeäksi, että sotaveteraanipiireihin on vapaaehtoistoiminnan kautta voitu nimetä sosiaaliasiamiehet (kolme piiriä oli vielä ilman vuonna 2009), jotka toimivat yhteyshenkilöinä toisaalta veteraanien ja veteraanijärjestöjen sekä toisaalta palveluja tarjoavien ja tuottavien tahojen välillä.

Ulkopuolisen avun käyttämiseen liittyvät olennaisesti myös turvallisuuskysymykset. Yksityisen avustajan palkkaaminen on ns. arpapeliä, ellei sitä voi tehdä oman, sukulaisten tai tuttavien tuntemuksen perusteella. Yhteiskunnan, yleishyödyllisten ja muiden järjestöjen sekä yritysten järjestämällä avustajatoiminnalla on periaatteessa lainmukainen vastuu alaisensa henkilökunnan tehtävistä ja töistä. Käytännössä asia ei ole lainkaan selvä, sillä ohjeet työstä ja yhteistyöstä muiden samalla alueella toimivien järjestelmien kanssa ovat usein riittämättömät tai vaikeaselkoiset. Sekä kunnallisten että yksityisten palvelunantajien ja tuottajien kohdalla on tapahtunut kustannuspaineiden vuoksi tinkimistä henkilökunnan osaamistasossa sekä palvelujen määrässä ja laadussa.

Tukipalvelujen toteutumiseen vaikuttavat myös tietyt asumiseen liittyvät olosuhteet. Yksinasuvan ja ikääntyneen veteraanin kohdalla on niistäkin huolehtimisessa toisinaan ja yhä useammin turvauduttava ulkopuoliseen apuun. Huomioon otettavia asioita ovat mm. seuraavat: Asukkaan katuosoitteen ja huoneiston numeron tulee olla selvästi merkitty ja avun saajan nimi näkyvissä ovessa. Kulkutien taloon ja asunnolle tulee olla esteetön, talviaikana lumesta puhdistettu ja hiekoitettu. Ovihälyttimen pitää toimia riittävän kuuluvasti tai muuten selvästi, ja jos esim. ruoka tuodaan sisälle saakka, oven avausjärjestelmän mahdollisine koodinumeroineen on oltava tuojan tiedossa. Nykyaikana on otettava huomioon, että avustavassa henkilökunnassa tapahtuu usein muutoksia ja että heistä yhä useammat voivat olla äidinkieleltään myös muita kuin suomea ja/tai ruotsia puhuvia.

Kirjoitus on valmistunut marraskuussa 2009.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON