Arno Forsius

Johann Storch (1681—1751) ja hänen naispotilaansa

Saksalainen lääkäri Johann Storch (1681—1751), latinaksi Huldericus Pelargus, julkaisi erityisesti naisten sairauksia koskevia kuvauksia, joissa hän kertoi potilaiden omista tuntemuksista ja oireista. Merkinnät ovat enimmäkseen vuosilta 1720—1740, jolloin Storch oli kaupunginlääkärinä noin 9000 asukkaan Eisenachissa.

Johann Storch syntyi vuonna 1681 Ruhlassa. Hänen isänsä oli suvun perinteitä jatkanut räätäli, joka toimi samalla lääkkeitä ja yrttejä kauppaavana "empiirikkona", maallikkoparantaja. Johann Storch kiinnostui jo poikana yrteistä ja parantavista vesistä. Hänet päätettiin lähettää opiskelemaan lääkäriksi, sillä säännösten tiukentuessa maallikoiden parannustoiminta oli muuttumassa luvattomaksi.

Storch kirjattiin vuonna 1698 Jenan yliopistoon, jossa hänen opettajanaan oli anatomi ja fysiologi Wolfgang Wedel, mekaanisen lääketieteen edustaja. Toisena opettajana oli Slevogt, joka kannatti Georg Ernst Stahlin fysiologiaa. Storch suoritti kesällä 1701 Erfurtin yliopistossa viranhoitoon vaadittavan väitöksen, jonka aiheena oli lääkkeiden valinta ja rajoitukset. Varattomuuden vuoksi hänellä ei ollut heti mahdollisuuksia lunastaa tohtorinarvoa.

Storch työskenteli aluksi parantajana toimineen isänsä apuna kotikylässä. Avioiduttuaan hän alkoi vuonna 1702 harjoittaa maaherran luvalla praktiikkaa Weimarissa, mutta joutui lopettamaan sen pian potilaiden puutteessa. Anoppinsa rippi-isän suhteiden avulla Storch onnistui vuonna 1708 saamaan ruhtinaan luvan, joka oikeutti avaamaan praktiikan Eisenachissa. Siellä juoniteltiin ankarasti asemasta lääkärikunnan keskuudessa ja käytiin kovaa kilpailua potilaista niin lääkärien kuin muidenkin parantajien kanssa. Muutaman vuoden kuluttua Storch sai sotilaslääkärin toimen ja vähitellen hän saavutti lisääntyvästi suosiota potilaiden ja hovin piirissä.

Varallisuuden lisääntyessä Storch saattoi vuonna 1718 lunastaa viranhoitoon oikeuttavan tohtorinarvonsa. Hänestä tuli vuonna 1720 Sachsen-Eisenachin herttuakunnan hovilääkäri ja Eisenachin kaupungin vakituinen kaupunginlääkäri. Vuonna 1735 hänelle myönnettiin neuvoksen ja henkilääkärin arvo. Sachsen-Eisenachin herttuan kuoltua vuonna 1741 Storchista tuli Sachsen-Gothan herttuan henkilääkäri sekä Gothan kaupungin- ja maakunnanlääkäri. Lopulta hänelle myönnettiin hovineuvoksen arvo. Storch kuoli vuonna 1751.

Storchilla oli avioliitostaan useita lapsia. Perheen sosiaalinen asema oli noussut huomattavasti. Yksi poika oli opiskellut lääkäriksi ja toimi Sachsen-Meiningenin herttuan henkilääkärinä. Tyttäristä yksi oli avioitunut ruhtinashovin palveluksessa olevan lääkärin kanssa ja muut hovin palveluksessa olevien virkamiesten kanssa.

Storch oli merkinnyt muistiin Eisenachissa kaiken praktiikastaan. Hän oli uuttera kirjoittaja ja julkaisija. Hän käsitteli julkaisuissaan varsinkin naisten tauteja, mutta niiden lisäksi myös lasten ja sotilaiden sairauksia sekä tarpeellisia hoito-ohjeita taudin yllättäessä. Storch kirjoitti kuvauksen elämästään ja kuvasi tarkoin sairastamaansa "vesitautia" eli turvotusta. Omaelämäkerta painettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Storch julkaisi kahdeksan naisten sairauksia kuvaavaa nidettä. Ensimmäinen osa oli opas kätilöille, toinen käsitteli nuorten neitosten tauteja, kolmas raskauksia, neljäs sikiön kasvuhäiriöitä ja keskenmenoja, viides synnytyksiin liittyviä häiriöitä, kuudes lapsivuoteen häiriöitä, seitsemäs imettäviä naisia ja imettäjiä koskevia tauteja sekä kahdeksas kohdun tauteja ja naisilla raskauden ulkopuolella esiintyviä tauteja.

Storch vaikutti ennen kliinisen lääketieteen vakiintumista ja hänen kuvauksensa eivät ole lääketieteellisiä selostuksia nykyaikaisessa mielessä. Hänen tavoitteenaan oli kertoa käytännön lääkärin kokemuksia hyödyksi ja neuvoksi nuorille aloitteleville lääkäreille. Storch kuvasi potilaittensa tuntemuksia ja oireita siten kuin ne oli hänelle lääkärinä esitetty. Juuri näistä syistä hän myös kirjoitti saksan kielellä eikä latinan kielellä kuten lääkärit yleensä.

Storch esitti julkaisuissaan naisten taudeista yli 1800 sairaustapausta noin 1650 naisella. Hän oli nähnyt itse osan potilaista vastaanotollaan tai sairaskäynnillä, mutta suurin osa tapauksista oli kuitenkin tullut hänen tietoonsa omaisen, ystävän, kirkkoherran, isäntäväen, palvelijan, lähetin tai vieläpä kirjeen välityksellä. Muistiinpanojen tietoihin, muotoon ja sävyyn ovat lääkärin käsitysten lisäksi vaikuttaneet potilaiden tai tietojen välittäjien näkemykset asioista.

Storch perusti käsityksensä sairauden laadusta ja sen tarvitsemasta hoidosta yleensä potilaan tai tämän edustajan esittämään kuvaukseen. Storch ei ilmeisesti tutkinut potilaitaan ruumiillisesti, mutta tarkasteli tapaamiensa potilaiden olemusta tai nähtävänä olevia eritteitä, kuten virtsaa, ulostusta ja synnytinvuotoa.

Storchin omaksuman lääketieteen mukaan sairauksien syitä olivat ulkoiset tekijät kuten kylmettyminen ja kastuminen, sielulliset tekijät kuten säikähtäminen, viha ja kuvitelmat, elimistön sisäisten nestevirtausten hidastuminen tai pysähtyminen sekä ravinnon ja juoman nauttimiseen liittyvät virheet. Kipua ei pidetty ruumiillisen sairauden oireena vaan sielullisena ilmiönä. Hoidot perustuivat erityisesti nestevirtauksia estävien spasmien lievittämiseen sekä elimistön puhdistamiseen suoneniskun, kuukautisia edistävien rohtojen, ulostuslääkkeiden, nesteen eritystä ärsyttävien hauteiden ja hikoilua lisäävien lääkkeiden avulla.

Storchin kirjoitukset tarjoavat mielenkiintoisen esimerkin esikliinisen ajan lääketieteestä ja niitä on käytetty apuna väestön kokeman ruumiinkuvan kehitystä selvitettäessä.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1998: 31: 3580. Tarkistettu lokakuussa 2000.

Kirjallisuutta:

Duden, B.: Geschichte unter der Haut. Ein Eisenacher Arzt und seine Patientinnen um 1730. Stuttgart 1987

Schott, H.: Die Chronik der Medizin. Chronik. Printed in Belgium 1997 [1. Auflage 1993]

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON