Arno Forsius

Pyhimykset suomalaisessa kansanparannuksessa

Suomalaiset ovat muodostaneet suomalaisugrilaisen kulttuurin ja kielen pohjoiseen suuntautuvan kiilan, jonka länsipuolelta alueelle virtasi germaanista, roomalaiskatolisen (katolisen) uskon kulttuurivaikutusta ja itäpuolelta vastaavasti slaavilaista, kreikkalaiskatolisen (ortodoksisen) uskon kulttuurivaikutusta. Kummaltakin puolelta tulevat virtaukset olivat sekä aatteellisesti että kielellisesti suomalaisille vieraita ja vaikeasti omaksuttavia.

Pyhimyskulttien sisältö ja käytäntö sekoittuivat vallalla olleisiin pakanallisiin palvontamenoihin. Toisinaan siitä aiheutui suorastaan kummallisia seurauksia, joiden jäänteitä on todettavissa kansanperinteessä ja kansanrunoudessa sekä kirkollisessa taiteessa. Kun suomalaiseen parannusperinteeseen kuului erilaisten loitsujen lukeminen, siirtyivät kansanmytologian aivoitusten mukana kristillisten pyhimystenkin nimet tautien synty- ja parannusloitsuihin. Niiden välityksellä tieto pyhimyksiin turvautumisesta eräiden tautien kohdalla on säilynyt meidän päiviimme saakka.

Parantajapyhimykset

Myös Suomen katolisen kirkon piirissä olivat parantavan Kristuksen rinnalle ilmaantuneet parannuksen esirukoilijoina erityisesti Pyhä Neitsyt Maria, Neitsyt Marian äiti Pyhä Anna ja Jeesuksen opetuslapset. Näiden ohella Suomessa tärkeimmät katolisen kirkon pyhimykset olivat Pyhä Henrik, Pyhä Hemminki, Pyhä Birgitta sekä Norjan Pyhä Olavi. [Lisätty marraskuussa 2011 Neitsyt Marian äiti Pyhä Anna.]

Keski-Euroopassa tunnetuista parantajapyhimyksistä monet tulivat tunnetuiksi maassamme. Näitä olivat mm. Luukas, Antonius, Apollonia, Rochus, Sebastian, Stephanus, Laurentius, Kosmas ja Damianos, Isidor, Basilius Suuri, Pantaleon, Samson sekä Thaleleus. Vuosisataisen kehityksen myötä suurelle osalle pyhimyksistä oli muotoutunut oma patronaattinsa, jotakin erityistä tautia tai oiretta koskeva suojelutehtävä.

Varsinaisten parantajapyhimysten rinnalla katolisessa kirkossa tunnettiin erityinen pyhimysten ryhmä, "14 hädässä auttajaa", joiden nimet vaihtelevat hieman eri kulttuureissa. Suuri osa näistä tunnettiin myös Suomessa. Eräät heistä olivat yleisiä hädässä auttajia esim. pahan äkkikuoleman uhatessa, toiset taas olivat tietyiltä taudeilta suojelijoita.

Pyhimysten suojelutehtävä saattoi muotoutua erilaiseksi eri maissa. Pyhä Margaretasta oli Keski-Euroopassa erityisesti synnytysten suojelija, jonka tunnukset olivat lohikäärme ja ristipäinen sauva. Niiden johdosta hänestä tuli Suomessa kuitenkin susien patronus ja karjan suojelija petoeläimiä vastaan.

Suomen huomattavimmat pyhäinjäännökset olivat Pyhän Henrikin ja Pyhän Hemmingin luut. Todennäköisesti Suomessa oli muuallakin pyhimyksenkuvia, joilla uskottiin olevan ihmeitätekeviä voimia. Pyhiinvaellusmatkoja tiedetään tehdyn ainakin Hattulan Pyhänristin kirkkoon ja Rengon Pyhän Jaakobin kirkkoon. Usein pyhiinvaellusmatkan tarkoituksena oli rukoilla pyhimyksen jalkojen juuressa terveyden säilyttämisen tai palauttamisen puolesta.

Karjalan ortodoksisessa kirkossa rukoiltiin yleisesti Jumalan emoa (Neitsyt Mariaa) "pesemään, puhdistamaan ja päästämään" sekä Spoassua (Spositelj, vapahtaja) "viallista voitelemaan". Ortodoksisen kirkon pyhät henkilöt, Jumalanäitiä lukuunottamatta, tunnetaan suomalaisessa kansanperinteessä suojan antajina lähinnä luonnonilmiöiden, merenkulun, maanviljelyn, karjanhoidon, kalastuksen ja metsästyksen onnettomuuksia vastaan.

Ortodoksien pyhillä henkilöillä ei ollut parantajina kovin selvästi eri sairauksiin kohdistuvaa merkitystä. Kuitenkin ortodoksit luettelevat edelleen sairaan voitelun sakramentissa 12 "palkatta parantajaa". Näiden lisäksi tunnettiin kyllä muitakin pyhiä, joiden apuun turvauduttiin tiettyjen sairauksien sattuessa. Mainittakoon heistä tässä esimerkkeinä Blasios (Valassi) kaulakuvun parantajana ja Mauros tyrän parantajana. Ihmeitätekevistä ikoneista tunnetuin oli Konevitsan luostarin Jumalanäidin ikoni, jota säilytetään (Uuden) Valamon luostarin kirkossa.

Pyhä Henrik

Suomalaisen katolisen kirkon suurena pyhimyksenä oli Pyhä Henrik (— 1156). Hänen muistonsa viettoon kuului myös latinankielinen ruumiinsiirtämisjuhlan hymni, jonka säkeistöistä kaksi liittyy pyhimyksen ihmetekoihin. Otto Mannisen suomentamana ne kuuluvat näin:

"Näät pyhä veri vieressään
sai lähteen jäästä kuohumaan,
pois huuhtoin taudit hyyde tään
vei moninaiset voimallaan.

Taas eloon kuolleet virkoaa,
sokeat jälleen näön saa,
ja mykkäin kieli kirpoaa
ja rammat käymään kavahtaa."

Pyhän Henrikin nimeen liitettiin suuri määrä ihmetöitä, jotka tulivat kirkon juhlamenojen ja pappien saarnojen välityksellä tunnetuksi kansan parissa. Tämä puolestaan sai aikaan sen, että häntä yhä enemmän kutsuttiin avuksi sairaudessa sekä kaikessa hädässä ja vaarassa. Pyhän Henrikin kenotafissa Nousiaisten kirkossa on messinkipakotuksena useita ihmetöihin liittyviä kuvia. Turun Kupittaalla oli edellä mainitussa hymnissä kuvattu Pyhän Henrikin lähde, jota käytettiin pitkään parannuslähteenä.

Lumikon synty

Suomalaisen kansanparannuksen perinteeseen kuului olennaisena osana taudin syntyloitsu, jolla parantaja saattoi osoittaa taudille tuntevansa tämän alkuperän. Erityisesti näihin syntyloitsuihin on kietoutunut kristillisen kirkon piirteitä Jeesuksen, Neitsyt Marian ja pyhimysten nimien myötä. Lumikon synty loitsun eräs muunnelma on seuraavanlainen:

"Ihe Istervän kuningas,
Ihe sotia käypi
Kolmekymmentä kesee
Kolmen poikansa keralla.
Sai miekan tuliteräsen,
Sovitteli, synnytteli
Kahen kallion väliin,
Viijen vuoren viiperoisen.
Ister kultanen solahti
Istervöisen sormen piästä."

Tämän loitsun yhteyttä suomalaisen kansanparannuksen perinteeseen on selvittänyt Martti Haavio. Hänen mukaansa loitsujen Istervä tai Histervo on vääntynyt latinankielisestä sanasta fistula, avanne. Istervä oli siis "fistelipatronus", joka pystyi suojelemaan eläimet fisteliltä eli avanteelta ja joka toisaalta saattoi myös sen elämille aiheuttaa. Loitsun ister oli lumikko, maailman pienin imettäväispeto, jonka uskottiin aiheuttavan eläimille puremillaan haavoja, turvottumia, paiseita ja avanteita. Siksi karjan tauteja loitsuilla hoidettaessa oli ensin tunnettava lumikon synty ja sitä koskeva loitsu palveli juuri tätä tarkoitusta.

Jumalan neljä marsalkkaa

Lumikon synty -loitsussa mainitaan Istervä ja hänen kolme poikaansa. Näillä neljällä tarkoitetaan Keski-Euroopassa palvottuja pyhimyksiä Quirinus, Antonius, Cornelius ja Hubertus, jotka tunnettiin Jumalan neljänä marsalkkana, siis tallimestarina eli eläintenhoitajana.

Pyhä Quirinus oli pelkkä legenda, jolla ei ollut historiallista henkilöä lähtökohtana. Hänestä tuli kuitenkin 1000-luvun ensimmäisellä vuosisadalla nopeasti suosittu pyhimys, "fistelipatronus", jonka esirukousten uskottiin parantavan erityisesti märkärakkuloita, paiseita, ajoksia ja avanteita niin ihmisillä kuin eläimilläkin. Huhtikuun viimeisenä päivänä Keski-Euroopassa vietettiin Pyhän Quirinuksen pyhäinjäännösten siirtopäivän muistoa ja silloin siunattiin vesi, jota käytettiin parantamaan avoimia haavoja ja eläinten tauteja.

Pyhä Antonius oli sikojen patronus, Pyhä Cornelius sarvikarjan patronus sekä Pyhä Hubertus metsästäjäin patronus, jolta pyydettiin apua käärmeenpuremaan, jäykkäkouristukseen ja raivotautiin niin ihmisillä kuin eläimilläkin. Kaikki edellä mainitut neljä pyhimystä ovat toimineet myös ihmisten suojelijoina ja parantajina.

Ruton synty

Kuumetauti aiheutettiin kansan uskomusten mukaan ruttonuolia ampumalla. Suomalaisen legendan erään muunnelman mukaan tuo nuoli oli syntynyt seuraavasti: "Kolme porttoa synnytti pojat itsekuki ja hautasivat Samarian kirkon porrasten alle. Kun nyt Neitsyt Maria meni kirkkoon, niin varsin tunsi, et siel' oli liiempi, ja käski ottaa net ylös. Kun nes saathiin ylös, niin kuumuuesta ja maasta syntyivät rutto, rupuli ja punanen tauti, jotka lensivät tuulenpuuskana ilmhaan. Näistä lensi rutto Jobin sikoihin ja otti niihe harjasta nuolen." Seuraavana on eräs muunnelma Ruton synty -loitsusta:

"Närimys kantru,
Jesuxen kirjan kantaja,
Kulta nuoran hallihteja,
Sijan harjaxista nuoli,
Maahan sinä ammut sillä."

Kaksi Pyhää Gertrudia

Edellä kerrotussa Ruton synty -loitsun muunnelmassa mainitaan ruton aiheuttajana Närimys kantru, jonka nimi esiintyy toisinaan muodoissa Järtti Pruu ja vieläpä Kolst rom. Kysymyksessä ovat vääntymät nimestä Gertrud. Kansanperinne on sitä paitsi sekoittanut toisiinsa kaksi Pyhää Gertrudia.

Ensimmäinen Gertrud oli belgialaisen Nivellesin luostarin abbedissa Pyhä Gertrud (626—653/9). Häneltä anottiin apua rottia ja hiiriä vastaan sekä kuumetaudeissa, minkä lisäksi hän oli majatalojen ja sairaaloiden suojelija. Kaikissa Ruton synty -loitsujen toisinnoissa tavataan sana närimys, joka tarkoittaa poltteen aiheuttajaa, siis äkillisen kuumetaudin aiheuttajaa. Pyhä Gertrud kuvataan abbedissan kaavussa kannattamassa oikeassa kädessään luostarikirkkoa. Hänestä on useita maalauksia Suomen kirkoissa.

Toinen Gertrud oli Hallen lähellä sijaitsevan Helftan luostarin nunna Pyhä Gertrud Suuri (1256—1302). Pyhän Gertrud Suuren tunnuskuvat ovat kirja ja kirjoitussulka sekä palava sydän. Hän oli nimittäin sepittänyt laajalle levinneen hartauskirjan.

Keskiajalla tunnettiin myös ns. Gertrudenbüchlein, manauksia sisältävä taikakirja, joka erään olettamuksen mukaan olisi käännetty arabiasta saksan kielelle. Kirjan ainoan säilyneen kappaleen kerrotaan löytyneen Würzburgin ja Bambergin välillä sijaitsevasta Ebrachin luostarista, jossa sen sanottiin riippuneen kultaisissa ketjuissa. Tämä taikakirja on liitetty kummankin Pyhän Gertrudin nimeen.

Ruton synty -loitsun Närimys kantru oli siis Nivellesin Pyhä Gertrud, johon on yhdistetty Pyhän Gertrud Suuren hartauskirja "Jesuxen kirja" ja Gertrudenbüchlein-taikakirjan "Kulta nuora". Rutolta suojelijasta oli tullut kansan mielessä ruton aiheuttaja.

Myös hartauskirjan tehnyt Pyhä Gertrud Suuri on vaihtunut Pohjoismaissa ja Suomessa ruton aiheuttajaksi. Hänenkin nimiinsä pantiin Gertrudenbüchlein-taikakirja, jonka kanteen oli vielä eksynyt toisen Pyhän Gertrudin kuva hiirineen. Kansa uskoi, että Pyhä Gertrud Suuri kuljetti mukanaan kirjaa, jossa lueteltiin ruttoon sortuvien nimet.

Mainittuihin kahteen Gertrudiin on sekoitettu vielä kolmas naispyhimys, jonka vaatteissa nähdään rottia kiipeilemässä. Ainoa häntä esittävä kuva Suomessa on Hattulan kirkon sakariston seinässä. Kysymyksessä on Pyhä Kakukylla, hiiriltä ja rotilta suojelija. Hänestä on säilynyt tieto Ruotsissa G. E.  Klemmingin julkaiseman "Läke- och Örteböcker från Sveriges medeltid" -kirjan perusteella, sillä siinä on rukous ”S. Kakwkylla” -pyhimykselle rottien ja hiirien karkottamiseksi. Eräissä Ruotsin kirkoissa olevissa kuvissa hänen tunnuksinaan ovat rotat ja värttinä (kehruuvarsi). Tämä pyhimys tunnetaan myös Saksassa, jossa hänen nimenään on Pyhä Catubilla.

Rochus ja Antonius

Mikael Agricola mainitsee vuonna 1544 rukouskirjassaan, miten "ne iotca tesse elemes heiden toijuoins ankurit kijnitit/ he pakeneuat semmotoijsisa tuskissa/ moninaisten läkizemisen tyge/ Mutamat erinomaijsten pyhein nimen tyge quin on/ Rocusen/ eli Anthoniusen/ Taicka Sebastianin."

Pyhä Rochus, joka eli noin vuosina 1295—1327, on eräs monista ruttopyhimyksistä. Hän sairastui legendan mukaan Roomaan suuntautuneella pyhiinvaellusmatkalla ruttosairaita hoitaessaan itsekin ruttoon. Silloin enkeli hoiti häntä ja koira toi hänelle ruokaa. Hänen tunnuskuvansa ovat pyhiinvaeltajan kaapu, ruttopaise reidessä, voidepurkkia kädessään pitävä enkeli sekä koira, jolla on suussaan pala leipää. Suomen kirkoissa on tiettävästi vain yksi maalaus hänestä.

Rochuksen kultti oli alkanut vuonna 1414 Constancessa, jossa silloin oli meneillään kirkolliskokous ruttoepidemian vallitessa. Pyhimyksen nimen italiankielinen muoto Rocco saattaa olla vaikuttanut suomenkielessä taudinnimeen rokko, jonka etymologia on epävarma.

Pyhä Antonius, joka eli erakkona Egyptissä noin vuosina 250—355, oli yksi keskiajan tunnetuimmista ruttopyhimyksistä myös Suomessa. Keski-Euroopassa esiintyi 800-luvulta alkaen kausittain torajyvämyrkytystä eli ergotismia, joka aiheutti vaikeita valtimoverenkierron häiriöitä ja raajojen kuolioita ankarine kipuineen. Taudin syy oli silloin kuitenkin tuntematon.

Noin vuonna 1090 ranskalainen aatelismies Gaston Guérin perusti antoniittojen maallikkojärjestön tätä tautia sairastavien hoitamista varten, sillä hänen poikansa kerrotaan parantuneen taudista Pyhän Antoniuksen pyhäinjäännösten ansiosta. Pyhästä Antoniuksesta tuli tätä tautia sairastavien suojeluspyhimys ja tauti sai nimen Pyhän Antoniuksen tuli, tai lyhyemmin pyhä tuli, ignis sacer. Sen ohella Pyhää Antoniusta pyydettiin avuksi myös ihotaudeissa ja epidemioissa, koska Pyhän Antoniuksen tulta pidettiin epidemiana ja raajojen kuolioihin liittyi iho-oireita.

Pyhä Antoniuksen kuvaan kuuluvat tunnuksina tavallisesti T:n muotoinen risti, pieni kello tai palanen valkoista leipää pyhimyksen kädessä sekä kello kaulassa oleva porsas hänen jalkojensa juuressa. Toisinaan hänen vierellään on Pyhän Antoniuksen tulesta kärsiviä sairaita. Valkoinen leipä ja porsas viittaavat niihin ruokiin, joita sairaille annettiin. Kello porsaan kaulassa johtui siitä, että antoniittojen kasvattamat porsaat oli varustettu sillä erotukseksi kylien muista sioista. Suomen kirkoissa on useita maalauksia Pyhästä Antoniuksesta.

Sebastian, Jodocus ja muita ruttopyhimyksiä

Agricolan mainitsema Pyhä Sebastian lienee kärsinyt marttyyrikuoleman Roomassa nuolilla ammuttuna vuonna 288 tai 300-luvun alussa. Häntä oli pyydetty ruttosairaiden avuksi jo ennen Rochuksen aikaa. Pyhä Sebastian on myös jousimiesten suojelija. Hänen tunnuskuviaan ovat yleensä vartaloon ammutut nuolet, jotka samalla kuvaavat ruttonuolia ja ruttoa. Suomessa on hänestä useita puuveistoksia ja maalauksia.

Ruttopyhimyksistä on mainittava myös Pyhä Jodocus (noin 600—669), joka oli keskiaikana tärkeimpiä ruttopyhimyksiä Keski-Euroopassa. Hänen puoleensa käännyttiin lukuisien muidenkin tautien kohdatessa. Lepra tunnettiin myös nimellä St.-Jobst-Krankheit, Pyhän Jobstin tauti. Nimen lyhennysmuoto Jost tai Jobst on sekoitettu joskus Jobiin.

Koska eräät pyhiinvaeltajat olivat valinneet hänet omaksi patronukseksi, tuli hänestä myös maja- ja vaivaistalojen sekä hospitaalien suojelija. Pyhä Jodocus kuvataan useimmiten pyhiinvaeltajan asussa, sauva kädessä, jalkojen edessä kruunu, josta hän oli luopunut, ja toisinaan kädessään laiva.

Pyhän Jodocuksen kultti levisi läntisessä Euroopassa Tanskaan ja jopa Suomeen asti. Pyhä Jodocus tunnetaan Pohjanmaalta tallennetuissa ruttorukouksissa mm. nimellä Antti Joopus (Antti — Santti eli Pyhä; Joopus — Jodocus). Häntä kuvaillaan nuolenkantajana, mikä viittaa ruttopatronaattiin, ja sen lisäksi pellon poikana, koska hän oli myös peltojen ja peltokasvien patronus.

Todettakoon samalla että lepratautisilla oli Keski-Euroopassa toinenkin suojeluspyhimys, Pyhä Georgius eli St. Jürgen, suomalaisten Pyhä Yrjänä. Turun keskiaikainen hospitaali oli nimetty hänen mukaansa Pyhän Yrjänän hospitaaliksi. Sairauden lohikäärmettä vastaan taisteleva Pyhä Yrjänä on nykyäänkin aiheena Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan sinetissä.

Ruttoa vastaan anottiin apua useilta muiltakin pyhimyksiltä, joista Suomessa tunnettiin ainakin Pyhä Anna ja Pyhä Ursula.

Pyhä Dominicus

Pyhä Dominicus (1170—1221) oli dominikaanien saarnaajamunkiston perustaja. Hänen tunnuskuviaan ovat rukousnauha sekä yleisesti koira ja tähti. Viime mainitut viittaavat Pyhän Dominicuksen kuolemaan mätäkuussa 6.8., siis Koirantähden eli Siriuksen aikaan. Koska Koirantähteä pidettiin yleisesti kuumetautien aiheuttajana, tuli Pyhästä Dominicuksesta yksi katolisen kirkon tärkeimmistä kuumepatronuksista. Pyhimys joka oli kuollut mätäkuun aikana eli syntynyt silloin ikuiseen elämään, pystyi käsityksen mukaan parantamaan erityisesti Koirantähden merkeissä syntyneet taudit ja vammat.

Pyhän Dominicukseen liityy seuraava suomalaisen mytologian Siikasen synty -loitsu

"Helmi Herralta putosi
Osmon pellon penkereen,
Lahokannon kaartieen,
Siitä kasvo kastekorre,
Siitä siikaset sikisi."

Loitsu viittaa Pyhän Dominicuksen legendaan. Herra (lat. dominus) tarkoittaa Dominicusta ja helmi hänen rukousnauhaansa kuulunutta "helmeä", joka oli pudonnut maahan. Siikasen synty -loitsussa helmi oli se jyvä, josta kasvoi siikasia eli vihneitä tuottava vilja. Rukiin ja ohran leikkaamisen tai puimisen yhteydessä kiusallisia vihneitä saattoi tunkeutua haavoihin, silmään tai varpaiden väliin aiheuttaen pahoja märkimisiä, varsinkin kun oli mätäkuu meneillään. Pyhästä Dominicuksesta on Suomen kirkoissa kolme puuveistosta ja kaksi maalausta.

Pyhä Lucia ja kaulakuvun parannus

Seuraavassa kaulakuvun parannusloitsussa mainittu Kukki kuuterneito on kuvutar, kaulakuvun eli struumanparantajaneito. Kukki on alkusoinnun vaikutuksesta syntynyt väännös sanasta Lukki eli Lucia.

"Kukki kuuterneito,
Ku'o mulle kulleroita,
Paahka mulle palleroita
Ala kuusen kukkalatvan,
Ala kasvavan katajan.
-----
Ukko, kultanen kuninkas,
Tuo kulta vuolimesi,
Jolla kupuu kovellan,
Lemmon kelluu keritän,
Kaklan kaielta lihalta."

Pyhä Lucia kärsi marttyyrikuoleman vuonna 304, kun hänen kaulansa lävistettiin miekalla. Toisen kertomuksen mukaan Lucia oli itse repinyt silmät päästään, kun häntä ihaillut pakanallinen nuorukainen oli ylistänyt niiden kauneutta. Silloin Jumala oli antanut Lucialle uudet ja vielä kauniimmat silmät.

Pyhän Lucian uskotaan parantavan kaula- ja silmäsairauksia sekä punatautia ja verenvuotoja. Hän on lisäksi sokeiden suojeluspyhimys. Silmätauteihin häntä yhdistää mahdollisesti myös sanayhteys Lucia — lux (valo).

Pyhä Lucia kuvataan tavallisesti neitsyenä, jonka kaulan läpi on työnnetty miekka, ja joka kantaa maljassa tai kirjan kannella silmämuniaan. Joskus hän pitää kädessään palmunoksaa. Ennen gregoriaaniseen ajanlaskuun siirtymistä, Suomessa vuoteen 1752 saakka, Lucian päivä eli Lussinmessu sattui talvipäivän seisauksen aikaan. Nykyinen Lucian päivän vietto valon juhlana 13. p:nä joulukuuta on peräisin Ruotsista 1920-luvulta.

Lääkärien ja apteekkarien suojeluspyhimykset

Pyhimykset Kosmas ja Damianos olivat kaksi arabisyntyistä veljestä, perimätiedon mukaan lääkäreitä, jotka toimivat 200-luvun loppupuolella Aigeian meren alueella ja Kilikiassa. Koska he eivät ottaneet palkkiota työstään, kutsuttiin heitä nimellä "anargyroi". Heidän kerrotaan tehneen useita ihmeparannuksia ja erityisen tunnetuksi on tullut jalansiirto, jota on usein kuvattu taiteessa. Siinä pyhimykset siirsivät jalan vähän aikaisemmin kuolleelta tummaihoiselta maurilta eräälle miehelle, jonka jalka oli katkaistava vaikean sairauden vuoksi.

Veljekset kärsivät marttyyrikuoleman noin vuonna 303. Molempia on kunnioitettu pyhimyksenä jo 400-luvulta alkaen sekä ortodoksisen että katolisen kirkon keskuudessa. Pyhimysveljekset ovat lääkärien ja apteekkarien suojeluspyhimyksiä ja heidät kuvataan tavallisesti lääkärin ja apteekkarin asussa. Yleensä toinen heistä pitää kädessään salvapurkkia ja spaatelia tai huhmaretta, toinen taas virtsantähystyspulloa tai lääkemaljaa. Kosmas ja Damianos ovat aiheena myös Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuonna 1988 käyttöön otetussa tunnuskuviossa.

Ortodoksisen perinteen mukaan parantajaveljesten Kosmaksen ja Damianoksen elämänvaiheet olivat edellä kerrotusta huomattavasti poikkeavat. Heidät mainitaan edelleen ortodoksisen kirkon "palkatta parantajina". Karjalassa heiltä on pyydetty apua myös pellavan kasvun edistämiseksi, pellavaa kehrättäessä ja kudottaessa sekä mehiläisten suojaamiseksi .

Kansanperinteessä Kosmas ja Damianos tunnetaan muodossa Kuzmoi ja Timnjoi, Kuisma ja Timjoi. Kosmaksen nimeen liittyvät kuismat, Hypericum, jotka ovat Guttiferae-heimoon kuuluvia ruohokasveja. Hypericum perforatumin lehtiä ja kukkia on käytetty hoitona keuhkotaudissa ja matolääkkeeksi. Kuisman heinää eli kuismaa on käytetty myös ulkonaisesti haavansiteeksi. Sanalla kuisma on eräissä murteissa merkityksenä ajos tai paise.

Lääkäreiden suojeluspyhimyksenä mainittiin jo varhain evankelista Pyhä Luukas, jonka arvellaan olleen lääkäri ammatiltaan. Ortodoksisessa kulttuurissa lääkäreiden suojeluspyhänä on erityisesti Pyhä Pantaleon eli Panteleimon.

Pyhä Apollonia

Marttyyrina kuollut Pyhä Apollonia eli 200-luvulla. Kidutuksen aikana noin vuonna 248 häneltä kiskottiin Aleksandriassa hampaat suusta, minkä jälkeen hän heittäytyi itse roviolle. Kansanuskomus on tehnyt hänestä hammastautien parantajan. Hänet kuvataan pitämässä kädessään pihtejä, jonka leukojen välissä on pois nyhdetty hammas.

Suomen kirkoissa Pyhästä Apolloniasta on säilynyt kuusi kuvaa. Hattulan ja Lohjan kirkoissa olevien kuvien on joskus väärin tulkittu esittävän Pyhää Agathaa, jonka tunnuksena on myös pihdit. Pyhän Agathan pihdit ovat kuitenkin tyhjät tai niissä on irti leikattu rinta.

Yönitkettäjän eli painajaisen parantajat

Lasten yönitkettäjää parannettaessa on avuksi huudettu myös pyhimyksiä. Eräs niistä on aikaisemmin mainittu Pyhä Georgius eli Yrjänä. Painajaisen karkottamiseen käytettiin Jurvassa kuvaannollisen hirttämisen rinnalla ns. solmeamista. Tarkoitusta varten otettiin kolmenlaista lankaa, joista yksi on tuotu "tullin läpi", siis ostolankaa. Niihin tehtiin yhdeksän solmua ja joka solmuun luettiin:

"Sant Yrjänän aivot
on sun pääsnäs,
hopiasta silmät,
teräksestä hartiat,
raudasta rinta
ja savesta vatsa,
ja Jeesuksen veri sun puhdistakoon."
(Jurva)

Näitä sanoja käytettiin pojille. Tyttöjen kyseessä ollen sanat alkoivat "Sant Marian aivot ---". Teuvalla käytettiin vastaavaan tarkoitukseen seuraavia painajaisen eli yönitkettäjän sanoja:

"Santti Siitus,
Jeesus Kristus, Jumalan poika,
ota pois tämä pirun voima,
anna Jumalan voiman
siehen siaan tulla.
Painajaanen paha,
älä lasta paina,
paina kiviä ja kantoja,
älä lasta paina.
Mene kauvas mettän korpeen,
johon ei ole ikänä ihmisen
eikä hevosen jalka käynyt."
(Teuva)

Edellä mainittu Santti Siitus on todennäköisesti Kos-saarella elänyt Pyhä Isidorus, joka kärsi marttyyrikuoleman vuonna 251. Hänen nimestään on vääntynyt useita Siit- ja Seit- alkuisia nimiä etenkin Itä-Suomessa. Sellaisia ovat mm. Siitari, Siitarinen, Siiteri ja Seitäri. Juuri tämä Pyhä Isidorus tunnetaan myös talonpoikien ja vetohärkien suojelijana.

Loppusanat

Pyhimysten rukoilemisella tautien ilmaantumista ja tuhoja vastaan on länsimaisessa kulttuurissa jo kristinuskon alkuajoista juontavat perinteet. Nykyajan lääketieteessä ihmeparannuksiin suhtaudutaan epäilevästi. Ehkäpä pyhimykset kuitenkin ovat tuoneet toivoa ja valoa siihen kärsimykseen ja pimeyteen, jossa kansat ovat saaneet kulkea tietään aivan viime aikoihin saakka.

Kirjoitus perustuu Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikokouksessa 7.2.1990 pidettyyn esitelmään ja seuran vuosikirjassa Hippokrates 1990 julkaistuun kirjoitukseen. Tarkistettu 25.3.1999. Kakukyllan kohdalla rukki korjattu värttinäksi (kehrävarsi) ja täydennetty Klemmingin kirjan otsikkoa 3.4.2009.

Katso myös näillä kotisivuilla olevaa kirjoitusta "Pyhimykset parantajina".

Kirjallisuutta:

Athanasios Suuri: Antonios Suuren elämä, Valamon Ystävät ry, Suom. Helena Lampi, esipuhe päivätty 1974

Catherine of Genoa, Purgation and Purgatory, The Spiritual Dialogue, The Classics of Western Spirituality, London, Great Britain 1979

Dumesnil, R. und Schadewaldt, H.: Die berühmten Ärzte. Aulis Verlag Deubner & Co KG Köln. [Ilman painovuotta.]

Erasmus Rotterdamilainen: Tyhmyyden ylistys, Arvi A. Karisto, Hämeenlinna 1974 (alkuperäinen teos Moriae Encomium, Laus Stultitiae, 1509)

Fagerlund, L. W. och Tigerstedt, R.: Medicinens studium vid Åbo universitet. Åbo universitets lärdomshistoria. 1. Medicinen. Skrifter utgifna af Svenska Literatursällskapet i Finland XVI. Helsingfors 1890

Forsius, A.: Parantajapyhimykset. Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja Hippokrates 1990: 33—53, Vammala 1990

Fåhraeus, R.: Läkekonstens historia, En översikt, I—II, Albert Bonniers Förlag, Stockholm, I 1944, II 1946

Haavio, M.: Suomalainen mytologia, WS Oy, Helsinki-Porvoo, Porvoo 1967

Harva, U.: Katolisia pyhimyksiä Suomessa. Metsästyksen ja kalastuksen suojeluspyhimyksiä. Kotiseutu 1941, 4: 164—174, Helsinki 1941

Jääskinen, A.: The Icon of the Virgin of Konevitsa, a Study of the 'Dove Icon' and its Iconographical Background. Akat. väitöskirja. Helsinki 1971.

Kirkkovuoden pyhät I-II, Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, I toinen painos Joensuu 1979, II toinen painos Joensuu 1980

Mansikka, V. J.: Katolisia pyhimyksiä Suomessa. Maanviljelyksen suojeluspyhimykset. Kotiseutu 1941, 4: 156-164, Helsinki 1941

Müller, R.: Hygiene. Vierte, verbesserte Auflage, Urban & Schwarzenberg, Berlin-München 1949

Nordman, C. A.: Pyhimykset taiteessamme ennen vuotta 1400. Novella plantatio, Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran juhlakirja Suomen kirkon juhlavuotena 1955, Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran toimituksia Finska Kyrkohistoriska Samfundets handlingar 56, 126—144, Helsinki 1955

Nygren, O. A.: Helgonen i Finlands medeltidskonst, En ikonografisk studie. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja Finska Fornminnesföreningens Tidskrift XLVI:1, Helsingfors 1945

Pierrard, P.: Dictionnaire des prénoms et des saints, Larousse, Nancy (Paris) 1987

Pyhimysten tie, Suomen katolisen hiippakunnan liturgisen kalenterin mukaiset pyhimysten juhlat ja muistopäivät. Toim. Evi Koski. Katolinen tiedotuskeskus, Helsinki 1978

Rytkönen, A.: Kansan syvistä riveistä, WS Oy, Helsinki-Porvoo, Forssa 1946

Salomies, I.: Suomen kirkon historia I, Suomen kirkko keskiaikana. Otava. Helsinki 1944.

Vilkuna, K.: Katolisia pyhimyksiä Suomessa. Karjanhoidon pyhimyksiä. Kotiseutu 1941, 4: 174—184, Helsinki 1941 [Vilkuna, K.: Suuri nimipäiväkalenteri, Otava, Helsinki 1969]

TAKAISIN KULTTUURIA TAI LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON