Arno Forsius

Sveitsiläisten lääkärien avustusretkikunta Suomessa talvisodan aikana

Hagenissa asuva ja toimiva saksalainen erikoislääkäri Reinhold Busch (s. 1942) on harrastanut 1980-luvun lopulta historiaa sekä osallistunut ystävyyskaupunkitoimintaan Saksan ja Venäjän välillä. Sen johdosta hän on ryhtynyt tutkimaan myös sveitsiläisten lääkärien avustusretkikuntien toimintaa toisen maailmansodan itärintamalla vuosina 1940–1944.

Vireillä olevan kirjasarjan ensimmäinen nide on Die Schweiz, die Nazis und die erste Ärztemission an die Ostfront. Robert Nicole, Bericht über die Schweizerische Ärztemission nach Finland. Schweizer Ärztemissionen im II. Weltkrieg – Teil 1. Herausgegeben von Reinhold Busch. Teoksen pääasiallisena kohteena on ensimmäinen sveitsiläisten lääkärien avustusretkikunta Saksan ja Venäjän välisellä itärintamalla ja sen toiminta Smolenskin seudulla lokakuusta 1941 tammikuuhun 1942.

Kuten teoksen otsikosta näkyy, teokseen sisältyy myös suomalaisten kannalta mielenkiintoinen kuvaus Suomen talvisotaan osallistuneesta sveitsiläisten lääkärien avustusretkikunnasta. Se on lyhennelmä retkikunnan johtajan, kirurgi Robert Nicolen (1903–1991) selostuksesta, josta on kyllä ollut jo aikaisemmin kopioita meidänkin arkistoissamme. Suomen sotien historioissa on kuitenkin ollut yleensä vain lyhyitä mainintoja niin sveitsiläisten kuin eräiden muidenkin ulkomaisten lääkärien avustusretkikunnista.

Suomen talvisodan puhjettua marraskuun lopussa 1939 alkoi Sveitsissä vapaaehtoisten avustusten kerääminen Suomen auttamiseksi. Myös Sveitsin Punainen Risti sai liittoneuvostolta huomattavan lahjoituksen Suomen apua varten. Samanaikaisesti alkoi sveitsiläisiä kirurgeja ja sairaanhoitajia ilmoittautua vapaaehtoiseksi, jos Suomessa tarvittaisiin lääkintäapua. Kenttäylilääkäri Paul Vollenweider (1888–1962) ehdotti lääkäriretkikunnan lähettämistä liikkuvan kenttäsairaalan (ambulanssin) muodossa. Sen jälkeen tehtiinkin päätös lähettää Suomeen muutamaksi kuukaudeksi kirurgiryhmä tarpeellisine henkilökuntineen ja varusteineen muutaman kuukauden ajaksi. Sen johtajaksi valittu kirurgi Robert Nicole sai määräyksen tehtäväänsä 3.2.1940.

Vallitsevissa oloissa ei ollut mahdollista määrittää etukäteen lähetettävän avustusryhmän sijoituspaikkaa eikä toiminnan laatua. Sen vuoksi lähetettävästä avustusretkikunnasta ei muodostettu kenttäsairaalaryhmää, vaan henkilöstöryhmään valittiin 10 lääkäriä, 9 sairaanhoitajaa ja kaksi lääkintämiestä, jotka voitiin jakaa tarpeen mukaan useampana ryhmänä eri sairaaloihin. Varusteiksi otettiin leikkaustoimintaa varten tarvittava materiaali 500 potilaalle kahdeksi kuukaudeksi.

Kaksi ryhmän jäsentä lähti etujoukkona Baselista kohti Tukholmaa 17.2., ensin junalla Amsterdamiin ja sieltä lentokoneella Tukholmaan 19.2. Varusteet, kaikkiaan 76 arkkua ja muuta pakkausta, lähetettiin 17.2. junalla Saksan kautta Rotterdamiin, sieltä laivalla Bergeniin ja edelleen junalla Tukholmaan. Etujoukon jäsenet odottivat siellä varusteita, mutta koska niitä ei kuulunut, he matkustivat 1.3. yöllisellä lennolla Turkuun ja seuraavana päivänä Helsinkiin. Retkikunnan pääosa lähti matkalle samaa reittiä kuin etujoukko ja saapui Helsinkiin 7.3. Varusteiden kuljetus sujui hitaasti ja puolet niistä tuli laivalla Helsinkiin 19.3. ja puolet harharetkien johdosta vasta kolme viikkoa myöhemmin.

Helsinkiin saapumisen jälkeen avustusryhmä jaettiin heti 7.3. eri sairaaloihin, pääosa Munkkiniemessä Kalastajatorpalla toimineeseen sairaalaan sekä pienemmät ryhmät Tuberkuloosisairaalaan, Tilkkaan ja Naistenklinikkaan sekä 9.3. yksi pienryhmä 9. Sotasairaalan osastoon, joka oli perustettu 3.3. Päivölään ja Luontolaan Vihdin Nummelassa.

Avustusryhmän työt olivat tuskin alkaneet Helsingissä, kun sitä pyydettiin apuun Pälksaaren piirimielisairaalassa toimivaan sotasairaalaan, joka sijaitsi Pälkjärvellä sotatoimialueella lähellä rintamalinjaa. Sinne lähetettiin vapaaehtoisista halukkaista kolme lääkäriä, kolme sairaanhoitajaa ja kaksi lääkintämiestä. Ryhmä lähti junalla Helsingistä 10.3., joutui matkallaan 11.3. venäläisten lentohyökkäysten kohteeksi Kouvolassa ja tuli perille Pälksaareen 12.3. aamulla. Ryhmä aloitti heti työnsä, mutta pian tuli tieto 13.3. solmittavasta rauhasta. Sotasairaalan henkilökunta ja 210 haavoittunutta evakuoitiin 15.3. sairasjunalla, joka kiersi liikenneruuhkan vuoksi Keski-Suomen kautta ja saapui Helsinkiin 16.3. Haavoittuneet sijoitettiin Helsingin ja ympäristön sotasairaaloiden osastoihin, osa aikaisempiin ja osa juuri perustettuihin.

Pälksaaressa olleen ryhmän palattua Helsinkiin perustettiin Lohjalle Harjulan teatterirakennukseen sairaalaosasto, johon lähetettiin yksi sveitsiläisten pienryhmä. Osasto kuului Nummelassa sijainneen osaston tavoin 9. Sotasairaalaan. Lohjan Harjulan osasto oli toiminnassa kuusi viikkoa, kunnes potilaat ja henkilökunta siirrettiin 27.4. Helsinkiin Ruotsalaisessa normaalilyseossa avattuun sotasairaalaan. Munkkiniemen Kalastajatorpalla toiminut sairaala lakkautettiin 12.4. ja sveitsiläisten ryhmä siirrettiin Punaisen Ristin sairaalaan, jossa se oli Suomessa olonsa loppuun saakka. Tuberkuloosisairaalassa, Naistenklinikalla ja Tilkassa sekä Punaisen Ristin sairaalassa oli kirurgiset pienryhmät sveitsiläisten koko Suomessa olon ajan. Myös Nummelassa sveitsiläiset olivat 17.5. saakka, jolloin sairaala lakkautettiin.

Tilanne Euroopassa vaikeutui, kun saksalaiset miehittivät Tanskan ja Norjan huhtikuun alkupuolella 1940 sekä valloittivat Hollannin ja Belgian toukokuun alkupuolella 1940. Toukokuun puolivälin edellä oli liikkeellä huhuja Sveitsin joutumisesta mukaan sotaan, minkä vuoksi sveitsiläiset katsoivat parhaaksi lähteä pois Suomesta. Matka alkoi jo 18.5. Helsingistä lentokoneella Tukholmaan, jatkui sieltä pikajunalla halki Euroopan ja päättyi 21.5. Zürichiin. Mukaan otettiin jäljellä ollut osa sellaisesta materiaalista, jota voitaisiin mahdollisesti tarvita Sveitsissä sotatilan syttyessä.

Kertomuksen päätteeksi tekijä ylistää omien kokemustensa perusteella suomalaisten henkistä yhtenäisyyttä, isänmaanrakkautta, urheutta, uskollisuutta, taipumattomuutta, yhteistyökykyä, lääkintähuoltoa, epäitsekästä toveruutta, haavoittuneiden kärsivällisyyttä sekä naisten ja lottien suurta merkitystä kotirintamalla ja sotatoimialueella.

Teoksessa on myös lyhyt selostus sveitsiläisten retkikuntaan kuuluneen lääkärin Guido Pidermannin (1911–1989) toiminnasta, joka liittyi Suomen Punaisen Ristin esitykseen venäläisten sotavankien nälkäongelman lievittämiseksi Suomessa jatkosodan aikana vuonna 1942.

Lisäyksenä mainittakoon, että Suomessa oli talvisodan aikana vapaaehtoisia lääkintäryhmiä Sveitsin lisäksi myös Ruotsista, Tanskasta, Norjasta, Alankomaista (Hollannista) ja Ranskasta. Ne olivat osoitus eri maiden lääkärien ja lääkintähuollon muun henkilökunnan voimakkaasta myötätunnosta pienen Suomen jouduttua suuren Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi.

Saksassa Hitler ja natsit suhtautuivat vihamielisesti puolueettomaksi saarekkeeksi keskelle Eurooppaa jääneeseen Sveitsiin. Siinä tilanteessa Saksan ja Sveitsin poliitikot ja lääkärit pyrkivät vähentämään valtioiden välistä jännitystä ryhtymällä suunnittelemaan sveitsiläisten lääkärien avustusretkikuntia itärintamalle. Yhtenä välittäjänä oli kuuluisa saksalainen kirurgian professori Ferdinand Sauerbruch, joka toimi silloin Saksan armeijan sotasairaaloiden tarkastavana lääkärinä. Yhteistoiminnan seurauksena muodostettiin sveitsiläisten lääkärien ensimmäinen avustusretkikunta, joka toimi Saksan ja Venäjän välisellä itärintamalla Smolenskin seudulla lokakuusta 1941 tammikuuhun 1942. Suomen avustusretkikunnasta saadut kokemukset antoivat hyödyllistä tietoa tämän itärintamalle lähetettävän avustusretkikunnan suunnittelussa. Busch selostaa nyt ilmestyneessä teoksessaan myös avustusretkikuntien lähettämisen taustoja sekä toiminnan aiheuttamia mielipiteitä, jotka vaihtelivat inhimillisyyden puolustamisesta Punaisen Ristin periaatteiden pettämiseen.

Kirjoitus on valmistunut joulukuussa 2002.

Julkaistu lyhennettynä: Suomen Lääkärilehti 2003: 4: 49.

Kirjallisuutta:

Busch, Reinhold: Die Schweiz, die Nazis und die erste Ärztemission an die Ostfront. Robert Nicole, Bericht über die Schweizerische Ärztemission nach Finland. Schweizer Ärztemissionen im II. Weltkrieg – Teil 1. Herausgegeben von Reinhold Busch. Verlag Frank Wünsche Berlin. Berlin 2002. (314 S.) ISBN 3-933345-13-8.

Myöhemmin tietoon tullut kirjoitus:

Nicole, R.: Denkschrift der Schweizer Ärzte Mission. Acta Medicorum, Duodecim. 1941.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON