Arno Forsius

Syöpäläisuskomuksista

Syöpäläisten synnystä

Vanhojen uskomusten mukaan syöpäläiset syntyivät omilla yliluonnollisilla tavoillaan. Niinpä täitä pidettiin ihmisveren tuotteina tai niiden uskottiin ryömivän esiin ihmisen ihosta. Toisaalta päätäiden sanottiin syntyvän surustakin. Syöpäläisillä ja likaisuudella ei ollut aikaisemmin mitään tekemistä toistensa kanssa. Vasta "puhtausintoilun" levittyä 1800- luvulla korostuivat yhä elävät käsitykset siitä, että syöpäläiset syntyvät liasta. Tällainen käsitys on kyllä hyvin ymmärrettävä, sillä siivottomuus ja syöpäläisten esiintyminen ovat usein liittyneet toisiinsa. Uskomukset ovat eläneet sitkeästi nykypäiviin saakka, vaikka jo vuonna 1668 italialainen Francesco Redi osoitti, että eliöitä ei synny itsestään vaan ainoastaan normaalin lisääntymisen seurauksena.

Yleismaailmallisesti syöpäläiset luetaan tarujen mukaan ihmiskunnan vitsausten joukkoon. Syöpäläisten syntyä kuvaavia suomalaisia kansantarinoita on monenlaisia. Ehkäpä vakavimmin otettavat niistä ovat seuraavan kaltaisia: Jumala loi kaikki hyödylliset eläimet. Sen jälkeen piru pyysi itselleen edes seipäänreiän suuruista maa-alaa. Kun piru sen lopulta sai ja teki siihen seipäällä reiän, alkoi siitä purkautua esiin itikkaa, kärpästä, paarmaa ja muuta ruojaelukkaa reiän täydeltä. Jotta maailma ei olisi kokonaan niistä täyttynyt, paiskasi Jumala tulisen kekäleen tulpaksi reikään. Ja siitä syystä kuolevat nykyisenäkin aikana ruojat tulessa ja savussa. Tällä tarulla on yhteyksiä Raamatussa olevaan toisen Mooseksen kirjan kertomukseen. Siinä Aaron löi Jumalan kehotuksesta sauvallaan maan tomua, jolloin kaikki maan tomu Egyptissä muuttui sääskiksi, jotka alkoivat ahdistaa ihmisiä ja karjaa.

[Syöpäläinen -sanan etymologiasta on maininta kirjoituksen lopussa.]

Syöpäläisiin suhtautuminen

Syöpäläiset tulkittiin siis syntytapansa puolesta maailman tai Jumalan vihan merkeiksi, mutta toisaalta niitä, erityisesti täitä, pidettiin myös muun pahan, kuten surujen, sairauksien tai kuoleman enteinä. Suomalaisessa kansanperinteessä onkin nähtävissä yhteyksiä syöpäläisten ja henkimaailman välillä. Syöpäläisiä on pidetty vaikutusvaltaisten demonien ilmentyminä tai tuttavina. On myös olemassa viitteitä siitä, että tiettyjen hyönteisten tai niiden toukkien on kuviteltu olevan manalle menneiden henkilöiden ilmenemismuotoja. Buddhismi kieltää syöpäläisten tappamisen, sillä se käskee säästämään kaikkea elämää juuri sielunvaelluksen vuoksi.

Erään viitteen syöpäläisten vaarallisuuteen luo se seikka, että sanat pöpö, kouko, kurko, menninkäinen, kyöpeli ja mörkö, jotka kaikki tavalla tai toisella liittyvät kuolemaan, ovat paikoin tarkoittaneet täitä sekä myös karhua. Mikael Agricola mainitsee vuonna 1551 Psaltarin suomennoksessa täin eräänä vahingollisena "turilaana". On esitetty, että mainitut, myös kummitusta tarkoittavat sanat olisivat olleet alun perin lastenpelottelusanoja ja siitä siirtyneet karhun ja täin nimityksiksi. Täitä on samalla pidetty kuoleman tai muun onnettomuuden enteinä, varsinkin jos niitä on tullut ihmisten ilmoille tavallista runsaammin. Tässä näyttää tulevan ilmi kokemusperäinen käsitys täiden esiintymisen ja vaikeiden kulkutautien välisestä yhteydestä.

Välinpitämättömyys, jolla syöpäläisiin paikoin suhtauduttiin, juontui sukupolvien henkisestä perinnöstä. Niin kuin käsitykset henkimaailman olennoista olivat jakautuneet hyvän ja pahan kesken, niin olivat myös syöpäläiset eräiden käsitysten mukaan pahan ilmauksia ja toisten mukaan asiaankuuluvia, joskus jopa tarpeellisia ja hyödyllisiäkin. Henkimaailman yhteyksien takia syöpäläisiä on taikoja tehtäessä puhuteltu tai komenneltu samalla tavoin kuin ihmisiä.

Saksassa, Ranskassa ja Hollannissa tiedetään äitien muinaisina aikoinaan olleen suorastaan mielissään, jos lasten päässä oli täitä. Siitä seikasta saattoi näet päätellä, että lapsi oli terveverinen, sillä sairas veri ei pystynyt täitä kehittämään. Samuli Paulaharjun mukaan päätäi saattoi olla suomalaistenkin mielestä merkityksellinen: "Ei myöskään saa pienen lapsen päästä tappaa täitä; jos tappaa, ei lapsi opi puhumaan, vaan jää mykäksi."

Torakkaan on eräin paikoin suhtauduttu hyväksyen ja näitä kiusanhenkiä on jopa majaa muutettaessa otettu mukaan, että onni siirtyisi myös uuteen asuntoon. Koska syöpäläiset olivat vankasti kansan uskoon liittyviä ilmiöitä, voitiin niitä vastaan taistella vain taikakeinojen avulla. Näiden kohdalla kansan kekseliäisyys näyttää olleen rajaton. Toisaalta myös syöpäläisiä käytettiin monenlaisten taikojen tekemiseen ja vieläpä tautienkin hoitamiseen.

Syöpäläisten ennalta torjunnasta

Syöpäläiset olivat kaikesta huolimatta kiusallisia ja häiritseviä. Sen vuoksi uutta taloa rakennettaessa pyrittiin jo etukäteen ehkäisemään syöpäläisten asettuminen sinne. Niinpä talon rakentaja heti ensimmäisiä hirsiä tehdessään irrotti kasan lastuja ja valmisti niistä kodin syöpäläisille esim. läheisen kannon nenään. Ilmajoella syöpäläistuvan rakentaja kehottaa "Vahtaa sinä kirput, russakat ja luteet!", Mäntyharjussa "Siin on kirpuille ja luteille tupa!", Yli-Kiimingissä "Luttusille, lättysille siihen huone jääpi!", Kiihtelysvaarassa "Tämän tien nyt lutikoille, kirpuille ja russakoille; ommaan huoneeseen en ota mittää!" ja Vienan Vuokkiniemessä "Täss' on teille eläntäpirtti, loain itselleni eläntäpirtin." Savon ja Karjalan seuduilla on menetelty myös siten, että valmistettu syöpäläistupa pannaan tuleen ja ilmoitetaan samalla, ettei ole tulemista, koska asunto palaa. Mouhijärvellä kyhätään ensimmäisen rakennuspuun lastuista huone luteille, toinen kirpuille ja kolmas hiirille, minkä jälkeen lausutaan: "Teille on huone kullekin, ettette minun huoneeseeni tuppaa."; Metsäpirtin pitäjässä kätkettiin tuvan alushirteen elohopeaa ja lausuttiin: "Olkoo teä tupa elävist nii puhas kui elävä hopia on puhas!" Maaningalla tehtiin rakennuksen valmistuttua seuraavanlainen ennalta torjuva taika. Mies sitoi rievulla kolme kiveä vasempaan jalkapöytäänsä, kiersi talon kahdesti myötäpäivään ja kerran vastapäivään, astui viimeiseltä kierrokselta huoneeseen, otti pihtipuolisesta kirveen ja julisti: "Minä essiyn kovilla evväillä russakoita, lutikoita, kirppuja, luusiipiä [kovakuoriaisia], toukkia ja rottia vastaan. Ja jos niitä tänne ilemaantuu, on niillä joutusa kuolema, kun kirves käestä peräseinään putoo."

Suomalainen pappi Sigfridus Aronus Forsius esitti vuodeksi 1608 laatimassaan almanakassa seuraavan astrologisiin päivänvalintoihin liittyvän neuvon: "Ota savea ja sammaleita [seinien täytteeksi] rakennusta varten sinisessä [myöhäisessä] alakuussa/ muuten niissä kasvaa syöpäläisiä/ [koti]sirkkoja/ ja luteita."

Syöpäläisten hävittämisestä taikakeinoilla

Jo muinaisista ajoista alkaen syöpäläisiä on yritetty taikakeinojen ohella hävittää myös järkiperäisellä tavalla, mm. eräillä myrkyllisillä ja pahanhajuisilla kasveilla sekä niistä tehdyillä uutteilla. Rikin polttaminen samassa tarkoituksessa on jo satoja vuosia vanha keino. Kun tunnetut menetelmät eivät kuitenkaan olleet kaikkien käytettävissä ja kun niiden tehokin oli varsin epävarma, turvauduttiin syöpäläisten hävittämisessä tavallisimmin monenmoisiin taikoihin.

Taikojen uskottiin onnistuvan parhaiten aivan tiettyinä aikoina. Viikonpäivistä mainitaan otollisena varsinkin torstai ja kuun vaiheista oli uudenkuun aika ehdottomasti paras. Johannes Kastajan kaulanleikkauspäivä (29.8.) oli verrattavissa kuuttomaan päivään. Kevätpäivän tasausta (21.3.) pidettiin vuoden kuivimpana päivänä, minkä vuoksi se oli omiaan etenkin lutikoiden häätämiseen. Vanhan kansan jakoaika kekristä Martinpäivään, siis lokakuun lopusta 10.11. saakka, oli käsityksen mukaan erityisen kadottavaista eli myrkyllistä aikaa, jolloin oli erityisen hyvät mahdollisuudet vapautua syöpäläisistä. Sen lisäksi joulun aika sopi syöpäläisten häätämiseen ja monin paikoin oli tapana sanoa syöpäläiset irti Tuomaan päivänä 21.12., siis talvipäivän seisauksen aikaan, tai kolme päivää sitä ennen.

Syöpäläistaikoihin liittyi erilaisia temppuja, joiden tarkoituksena oli kuljettaa kiusanhenget pois talosta tai ainakin osoittaa niille tie sitä varten. Temppujen lisäksi luettiin loitsuja, joiden yleisimpiä aiheita olivat syöpäläisten uhkailu, houkuttelu, irtisanominen, harhauttaminen, häätäminen ja käskeminen. Harvinaisempaa oli syöpäläisten vaihtaminen siedettävämpiin otuksiin. Taikojen apuna käytettiin välineitä tai sanoja, joihin liittyi muutenkin erityistä kunnioitusta tai pelkoa herättäviä mielikuvia, kuten kirkkoa, ristiä, Neitsyt Mariaa, ruumisarkkua, hautaa, käärmettä, ukkosta, tulta, kolmen tien risteystä jne. Koska syöpäläisiä pidettiin henkiolentoihin verrattavina, niitä oli taikoja tehtäessä puhuteltava tilanteen vaatimalla tavalla käskevästi, kunnioittavasti tai jopa imarrellen. Kun temput oli tehty ja loitsut luettu, ei saanut enää puhua tai hymyillä, sillä silloin taika menetti tehonsa. Sen lisäksi oli pystyttävä tekeytymään tuntemattomaksi, että henget eivät voineet jälkeenpäin kostaa.

Katso myös kirjoitusta "Syöpäläisistä ja niiden torjunnasta".

Syöpäläinen -sanan etymologiasta (lisäys elokuussa 2007): Syöpäläinen sana tulee sanasta syöpä, merkityksenä syövä. Syöpä tunnetaan erityisesti pahanlaatuista kasvainta tarkoittavana sanana. Kyseessä on siis sairaus, joka on elimistöä syövä ja kuluttava. Sanalla syöpäläinen on alettu nimittää pieniä, ihmisillä ja eläimillä loisina esiintyviä eläimiä, jotka "syövät" isäntäolentojaan eli imevät niistä verta puremalla tai pistämällä. Ihmisen syöpäläisistä tavallisimmat ovat olleet seinälude, vaatetäi, päätäi, satiainen ja kirppu. Niille on ominaista, että ne elävät ihmisten kodeissa, vaatteissa tai karvoituksessa. Syöpäläisiin luetaan tavallisesti myös huonetiloissa elävä torakka eli russakka, joka ei ole kuitenkaan verta imevä eläin. Nykyään syöpäläiset ovat hyvissä hygieenisissä oloissa harvinaisia, päätäitä lukuun ottamatta. Sana syöpäläinen on esiintynyt ensimmäisen kerran Tukholmassa  vuonna 1780 suomeksi  julkaistussa August Herman Francken Postillassa, jonka suomentaja on jäänyt tuntemattomaksi (tiedon on antanut erikoistutkija Petri Lauerma, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, lähteenä Raimo Jussilan vuonna 1998 ilmestynyt teos Vanhat sanat).

Julkaistu aikaisemmin: Hollolan Lahti 1990: 2: 13–14. Tarkistettu marraskuussa 2006. Lisäys elokuussa 2007.

Kirjallisuutta:

Hako, M. (toim.): Kansanomainen lääkintätietous. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 229:4 osa. Helsinki 1957.
Harva, U.: Suomalaisten muinaisusko. WS Oy, Helsinki–Porvoo. Helsinki 1948.
Krohn, K.: Suomalaiset syntyloitsut, vertaileva tutkimus. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki 1917. Paasio, M.: Syntyjä syviä. Helsinki 1976.
Rytkönen, A.: Kansan syvistä riveistä. WS Oy, Helsinki–Porvoo. Forssa 1946.
Suomen kansan vanhat runot XII,2. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki 1935.
Vilkuna, K.: Vuotuinen ajantieto, Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. Toinen, korjattu ja lisätty painos. Otava. Helsinki 1968.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON