Arno Forsius

Robert Tigerstedt (1853—1923) — maailmankuulu suomalainen fysiologi

Robert Adolf Armand Tigerstedt (1853—1923) on ollut kautta aikain merkittävimpiä suomalaisia tiedemiehiä. Hän syntyi 28.2.1853 Helsingissä ja kuoli siellä 2.12.1923. Hänen vanhempansa olivat historiantutkija, lehtori Karl Konstantin Tigerstedt ja Evelina Theresia Degerman. Robert Tigerstedt avioitui vuonna 1878 serkkunsa Ljubov Ludmilla Martinaun (1850–1935) kanssa. Avioparin poika Carl Christian Oskar Robert Tigerstedt (1882—1930) opiskeli lääkäriksi ja oli isänsä jälkeen Helsingin yliopiston fysiologian professori vuosina 1920—1930.

Robert Tigerstedt tuli ylioppilaaksi Turussa vuonna 1869 Åbo gymnasiumista. Hän valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi vuonna 1873 sekä lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1876 ja lisensiaatiksi vuonna 1880. Opiskelunsa aikana Tigerstedt oli laboraattorina fysiologian laboratoriossa vuosina 1876—1878. Hän väitteli lääketieteen tohtoriksi vuonna 1881 ja toimi sen jälkeen fysiologian dosenttina Helsingin yliopistossa vuosina 1881—1882.

Vuoden 1881 aikana Tigerstedt siirtyi Ruotsiin. Hän oli aluksi Tukholman Karoliinisessa instituutissa kokeellisen fysiologian tilapäisen laboraattorina vuosina 1881—1882 ja vakinaisena laboraattorina vuosina 1882—1886. Sen jälkeen hän hoiti fysiologian professuuria virkaa tekevänä vuosina 1884—1886 ja vakinaisena vuodesta 1886. Hän suunnitteli instituutin uuden fysiologisen laitoksen ja sai käyntiin vilkkaan tieteellisen toiminnan.

Aluksi Tigerstedt oli kiinnostunut erityisesti hermo-, lihas- ja aistinfysiologiasta, joihin liittyivät myös hänen väitöskirjansa "Studien über mechanische Nervenreizung" (1880) sekä tutkimukset "Über innere Polarisation in den Nerven" ja "Zur Theorie der Öffnungszuckung".

Tigerstedt opiskeli välillä vuosina 1881 ja 1883—1884 Leipzigissä kuuluisan fysiologin Carl Ludwigin johdolla. Siellä Tigerstedt kiinnostui verenkierron fysiologian tutkimuksesta, jossa hän saavutti merkittäviä tuloksia. Hän keksi mm. huomattavan parannuksen "Ludwigin virtakelloon".

Tigerstedtin tutkimuksista sydämen ja verenkierron fysiologiasta voidaan mainita seuraavat työt: "Über die Bedeutung der Vorhöfe für die Rhytmik der Ventrikel des Säugetierherzens", "Über die gegenseitigen Beziehungen des Herzens und der Gefässe", "Über die Ursache der Stabilität des Blutdruckes bei Verschiedener Füllung der Gefässhöhle" ja "Über die Ernährung des Säugetierherzens".

Tigerstedt julkaisi vuonna 1898 yhdessä ruotsalaisen P. G. Bergmanin kanssa artikkelin "Niere und Kreislauf". Siinä kuvattiin munuaisten erittämä, verenpainetta säätelevä aine, joka sai myöhemmin nimen reniini. Sen johdosta Tigerstedtin työt tulivat uudelleen huomion kohteeksi verenpainetaudin lääkkeiden kehittämisen yhteydessä.

Ravinto- ja aineenvaihduntafysiologian tutkimuksia varten Tigerstedt suunnitteli Karoliinisessa instituutissa yhdessä ruotsalaisen K. Sondénin kanssa kautta maailman tunnetuksi tulleen "hengityshuoneen". Ravitsemusopissa hän julkaisi työtovereittensa kanssa useita tutkimuksia, mm. "Untersuchungen über die Respiration und die Gesammtstoffwechsel des Menschen" ja "Beiträge zur Kenntniss des Stoffwechsels bei hungernden Menschen".

Tigerstedt palasi Ruotsista Suomeen vuonna 1900, kun hänet kutsuttiin Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan ja konsistorin yksimielisestä esityksestä fysiologian professoriksi. Hänen palaamistaan kotimaahan tervehdittiin kaikkialla suurella tyydytyksellä. Tiedekunnan dekaani toi virkaanasettajaisissa julki sen suuren arvon, jonka Tigerstedtin monipuolinen lahjakkuus, epätavallinen uutteruus ja opettajankutsumus toivat yliopistolle ja lääkärien koulutuksen tieteelliselle perustalle.

Tigerstedt laati vuosina 1902 ja 1911 laajat mietinnöt lääketieteellisen opetuksen uudelleen järjestämisestä. Hänellä oli erityinen kyky saada oppilaansa kiinnostumaan tieteellisestä työstä, mitä osoittaa mm. hänen johdollaan tehtyjen merkittävien töiden ja väitöskirjojen suuri määrä. Hänen suunnittelemansa ajanmukainen fysiologian laitos valmistui vuonna 1906. Hän oli lääketieteellisen tiedekunnan dekaani vuosina 1916—1919 ja siirtyi täysinpalvelleena eläkkeelle vuonna 1919.

Tigerstedt kuului moniin valtion komiteoihin, useihin niistä puheenjohtajana. Hän oli aatelissukunsa edustajana Suomen viimeisillä säätyvaltiopäivillä vuosina 1904—1906. Kesällä 1918 Tigerstedt oli omasta aloitteestaan ylilääkärinä punaisten vankileirillä Tammisaaressa ja hänen onnistui siellä parantaa huomattavasti vankien ruoansaantia. Vielä eläkkeelle siirtymisen jälkeen Tigerstedt hoiti tärkeitä tehtäviä ja oli mm. vuodesta 1921 Suomen tiedeseuran pysyvä sihteeri. Lisäksi hän oli valtion asettaman alkoholikomitean jäsen vuodesta 1922. Tigerstedt perusti vielä vuonna 1923 Ilmailuvoimien psykofysiologisen laitoksen. Hänen kuoltuaan jo samana vuonna laitoksen johtajaksi tuli lääketieteen ja kirurgian tohtori Yrjö Reenpää.

Tigerstedt laati useita suuria oppikirjoja. Luentojen muodossa julkaistu "Blodomloppets fysiologi I–II" (1889—1890) ilmestyi myös saksaksi (Lehrbuch der Physiologie des Kreislaufes, 1893). Teosta käytettiin lääkärien koulutuksessa sekä Pohjoismaissa että Saksassa. Sen lisäksi hän julkaisi laajan teoksen "Lehrbuch der Physiologie des Menschen I—II" (1897—1898), jota käytettiin yleisesti fysiologian käsikirjana. Siitä ilmestyi vuoteen 1923 mennessä 10 painosta ja se käännettiin myös englanniksi, italiaksi ja kahdesti venäjäksi.

Suomeen palattuaan Tigerstedt kirjoitti teoksen "Handbuch der physiologischen Methodik I–V" (1908—1914). Sen jälkeen ilmestyi vielä laaja monografia "Die Physiologie des Kreislaufes I-IV" (1921—1923), jonka täydellisyys ja kriittisyys herättivät kaikkialla suurta ihailua. Tieteen filosofiaa käsitteleviä teoksia olivat mm. "Naturforskning och världsförklaring" (1905), "Vetenskaplig dogmatik" (1908) ja "Vetenskaplig kritik" (1919, ilmestyi myös suomennettuna).

Tigerstedt suoritti mittavan työn myös tieteellisten aikakauskirjojen toimittajana. Niistä voidaan mainita "Biologiska Föreningens Förhandlingar" vuosina 1888–1891, Svenska läkaresällskapetin "Hygiea" vuosina 1889—1900, "Nordiskt Medicinskt Arkiv" vuonna 1897, "Skandinavisches Archiv für Physiologie" vuosina 1898—1923 ja "Finska Läkaresällskapets Handlingar" vuosina 1901—1911.

Tigerstedtin tieteellinen toiminta palkittiin monin tavoin. Hän sai Ruotsin tiedeakatemian palkinnon vuosina 1882 ja 1889, ja hänet kutsuttiin akatemian jäseneksi vuonna 1890. Ruotsin valtiopäivät myönsi hänelle vuonna 1885 henkilökohtaisen palkanlisän siksi ajaksi, jonka hän toimi laboraattorina. Tigerstedt sai myös Svenska läkaresällskapetin palkinnon vuosina 1894 ja 1899, ja hänet kutsuttiin seuran kunniajäseneksi vuonna 1900. Suomessa Tigerstedt kutsuttiin Finska Läkaresällskapetin kunniajäseneksi vuonna 1919.

Tigerstedt oli vuonna 1901 jäsenenä Nobel-komiteassa, joka laati Nobelin palkinto-ohjelmasäännön, ja sittemmin hän oli Nobel-komitean lääketieteellisen jaoston jäsen. Hänet valittiin Pariisissa vuonna 1916 pidettäväksi suunnitellun yleismaailmallisen fysiologikongressin presidentiksi. Tigerstedtistä tuli kunniatohtori Helsingin yliopistossa vuonna 1907, Kristianian (nyk. Oslo) yliopistossa vuonna 1911, Groningen yliopistossa vuonna 1914, Tarton yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 1922 ja Dublinin yliopistossa (Doctor of Science) vuonna 1912. Tigerstedt kutsuttiin useiden ulkomaisten lääkäriseurojen ja tieteellisten yhdistysten jäseneksi, kirjeenvaihtajajäseneksi tai kunniajäseneksi.

Tigerstedt kirjoitti, toimitti ja käänsi ruotsiksi suuren joukon kansantajuisia julkaisuja ja kirjoituksia fysiologiasta, terveydenhoidosta ja ravitsemuksesta. Niitä olivat mm. "Fysiologiska principer för kroppens näring, tio föreläsningar" (1887), "Inledning till helsoläran, för folkskolor och elementärläroverkens lägre klasser" (1890, käännetty myös suomeksi), "Grundsatser för utspisningen i allmänna anstalter" (1891), "Föreläsningar i helsolärä, hållna i Pedagogiska lärokurser i Stockholm" (1895) sekä "Föreläsningar, hållna på föranstaltande af H. M. Drottningen, för Sophiahemmets sjuksköterskeelever I. Anatomi och fysiologi" (1898). Hän toimitti vuosina 1885—1889 useamman lääkärin laatiman teoksen "Illustrerad helsovårdslära" ja toimitti 2. ja 3. ruotsinkielisen laitoksen Huxleyn teoksesta "Människokroppens byggnad och förrättningar". Lisäksi hän julkaisi useita pienempiä käsikirjoja oppilaittensa opastamiseksi.

Tigerstedt oli ehdottoman raitis ja hän toimi raittiuden hyväksi raittiusyhdistysten johdossa sekä esitelmänpitäjänä ja kirjoittajana. Hän oli Ruotsin kuninkaallisen raittiuskomission jäsen (1889), Svenska nykterhetssällskapet'in varapuheenjohtaja (1893—1900) ja upsalalaisen Studenternas helnykterhetssällskapin kunniajäsen (1898). Hän oli myös Ruotsin valtion edustajana Pariisissa vuonna 1899 pidetyssä, alkoholipitoisten juomien väärinkäyttöä koskevassa kongresissa.

Tigerstedtin vuonna 1888 palkittua kilpakirjoitusta "Om spritdryckernas inverkan på kroppens normala förrättningar" painettiin 40 000 kappaletta. Sen toista painosta vuodelta 1891 painettiin 100 000 kpl ja se käännettiin myös suomeksi (Väkijuomien vaikutus ruumiin säännöllisiin toimintoihin). Hänen vuonna 1892 laatimaansa kirjasta "Om spritdryckerna, för lärare och ungdomens uppfostrare", painettiin 35 000 kpl. Sitäpaitsi hän laati useita pienempiä kirjasia sarjassa Svenska nykterhetssällskapets skrifter, kuten "Spriten och människan" (1896) ja "Våra vanligaste födoämnens näringsvärde och inköpspris jämförda med de sprithaltiga dryckernas" (1897). Tigerstedt julkaisi kirjan "Om spritdryckerna" (1921, suomennettuna "Väkijuomakysymys" 1922).

Tigerstedt oli erityisen kiinnostunut kulttuurista ja historiasta ja hän oli vuosina 1878—1880 Finsk Tidskriftin toimitussihteeri. Hän kirjoitti aikakauslehtiin lukuisia kulttuuria ja erityisesti luonnontieteitä käsitteleviä artikkeleita sekä tiedemiesten elämäkertoja. Viime mainituista ovat esimerkkeinä mm. Johan Gadolin (Bidrag till kännedom af Finlands Natur och folk 1874), Panum, Donders, Helmholtz, Ludwig, du Bois-Reymond, Holmgren ym. (Hygieia), Harvey (Lefnadsteckningar öfver utmärkta personligheter). Hänen kirjoittamiaan lääkärien elämäkertoja koottiin teokseksi "Minnesteckningar" (1902). Tigerstedt julkaisi myös lääketieteen historiaan liittyviä teoksia. Niitä olivat "Medicinens studium vid Åbo universitet" (yhdessä L. W. Fagerlundin kanssa, 1890), "Kemiens studium vid Åbo universitet" (1899), "Medicinska fakulteten i Helsingfors 1828—1852 I—III" (1917), "Johan Wilhelm Runeberg" (1918), "Document ur medicinens historia under sextonde och sjuttonde århundradet" (1921) sekä "Medicinens utveckling till en naturvetenskap I—II" (1924).

Robert Tigerstedt kuoli 70 vuoden ikäisenä Helsingissä 2.12.1923. Hän oli energinen, työkykyinen ja tieteelle omistautunut tutkija, joka oli aikanaan eräs koko maailman etevimmistä ja arvostetuimmista fysiologeista. Hän harjoitti fysiologian eri alueilla menestyksellistä tutkimusta, joka oli epäilemättä kaikkein mittavinta kokeellisen biologian alalla. Tigerstedtiä sanottiin kuoltuaan viimeiseksi fysiologiksi, joka hallitsi aikakautensa koko fysiologian ja hänen työnsä kantavuus ulottui pitkälle hänen oman aikansa yli.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1999: 9: 1169. Lisätty ja tarkistettu helmikuussa 2000.

Kirjallisuutta:

Johnsson (myöh. Soininen), G.: Tigerstedt, Robert Adolf Armand. Teoksessa Kansallinen elämäkerrasto, V osa, Saari—Ö. Porvoo 1934

Järnefelt, J.: Robert Tigerstedt. Teoksessa Totuuden nimessä. Kaksitoista merkittävää Suomen Tiedeseuran jäsentä. Toim. P. Schybergson. s. 64—73. Vammala 1998

Schybergson, M. G.: Tigerstedt, Robert Adolf Armand. Teoksessa Finsk Biografisk Handbok II, Helsingfors 1903

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON