Arno Forsius

Koiran suolinkainen

Koiran suolinkainen (Toxocara canis) on varsin yleinen loinen, jonka tartunnan melkein jokainen koira saa jo pentuna. Keski-Euroopassa on viime vuosina kiinnitetty huomiota myös niihin vaaroihin, joita koiran suolinkainen voi aiheuttaa ihmiselle. Suomessa tämä riski on melko vähäinen, mutta siihen on suhtauduttava vakavasti eteläisemmissä maissa, jotka ovat yhä useammin myös suomalaisten matkailukohteina ja asumisympäristöinä.

Koiran suolinkaisen elämänvaiheet

Koirat saavat suolinkaisen tartunnan yleensä koiran ulosteista ja niiden likaamasta ravinnosta. Koiran suolinkaisella on myös toinen isäntäeläin, kettu, joka voi levittää tartuntaa varsinkin metsästyskoiriin. Ulosteiden mukana maaperään joutuneista suolinkaisen munista kehittyy 2–3 viikossa tartuttamiskykyisiä koteloituneita varhaistoukkia, jotka ovat munien tavoin mikroskooppisen pieniä.

Koteloituneet varhaistoukat voivat säilyä elinvoimaisina jopa useita vuosia, sillä ne sietävät hyvin ympäristön vaihteluja, kylmyyttä ja jätevesien käsittelyä. Parhaiten ne tuhoutuvat suorassa auringonpaahteessa. Koiran nuollessa, syödessä tai juodessa koteloituneet varhaistoukat joutuvat sen suolistoon. Koteloista vapauduttuaan noin 1/4 osa millimetrin pituiset toukat tunkeutuvat suolen seinämään, vaeltavat laskimoita pitkin maksaan ja sieltä 3–4 päivän kuluttua keuhkoihin.

Keuhkorakkuloista 1–2 millimetrin mittaisiksi kasvaneet vaellustoukat ryömivät henkitorven ja kurkunpään kautta nieluun, josta ne joutuvat jälleen koiran suolistoon. Nyt toukista kehittyy 5–7 viikossa täysikasvuisia, 5–10 cm:n mittaisia suolinkaisia. Niiden naaraat munivat päivässä jopa 200 000 munaa, jotka poistuvat koiran elimistöstä ulosteiden mukana, ja näin kiertokulku jatkuu.

Osa vaellustoukista kulkeutuu koiran muihin sisäelimiin ja koteloituu niihin. Toukat voivat lähteä uudelleen liikkeelle ja siirtyä emokoirasta istukan kautta sikiöihin tai maitorauhasten kautta pentuihin. Emokoira puolestaan voi saada jälleen tartunnan pennuistaan.

Koiralla suolinkainen aiheuttaa yleisoireita, huonokuntoisuutta, ravitsemushäiriöitä, vatsavaivoja ja joskus sappiteiden tukkeutumisia sekä vaellustoukkavaiheessa keuhko-oireita ja harvoin aivo-oireita.

Koiran suolinkainen ihmisessä

Koiran suolinkainen ei kehity ihmisessä täysikasvuiseksi, mutta sen toukat voivat käydä läpi kehitysvaiheensa tartunnan saaneessa. Oireet ovat selvät vain, jos tartunta on runsas. Tavallisimmat niistä ovat kuumeilu, sairauden tunne, yleiset säryt, mahakivut, vinkunat keuhkoissa ja yskä. Keuhkojen lisäksi tulehduksia saattaa esiintyä myös muissa sisäelimissä.

Aivoihin kulkeutuneet vaellustoukat voivat aiheuttaa epileptisiä kouristuksia ja muita aivotoiminnan häiriöitä. Vaikein oire on sokeus, joka johtuu vaellustoukan aiheuttamasta tulehduksesta verkkokalvossa tai näköhermossa. Sokeus on harvoin molemminpuolinen. Tulehdusilmiöt saattavat johtaa myös näön heikkenemiseen verkkokalvon irtautumisen vuoksi.

Taudin varmistamista vaikeuttaa se, että vasta-ainereaktiot eivät ole aina myönteisiä lievissä tartunnoissa. Näönmenetyksen syy on saattanut selvitä vasta kudosnäytteen perusteella. Lievät tartunnat paranevat yleensä jälkiä jättämättä, mutta silmissä tapahtuneet vauriot jäävät valitettavasti pysyviksi.

Suolinkaistaudin ehkäiseminen

Suomessa koiran suolinkaisen tartuntoja on ihmisillä harvoin ja varmoja sokeustapauksia ei ole tiedossa. Meillä tartunnan leviämistä rajoittaa pitkä talvikausi, jolloin maa on jäässä tai lumen alla. Isossa Britanniassa puistot sekä lasten leikkipaikkat ovat yleisesti koiran suolinkaisen munien ja varhaistoukkien saastuttamia. Erään tilaston mukaan siellä 7–14 % kouluikäisistä lapsista ja 2–3 % aikuisista on saanut tartunnan. Puolet tartunnan saaneista on ollut koiraperheistä, toisella puolella ei ole ollut koiraa kotona.

Tartunnan vaara on suurin lapsilla, jotka ulkona panevat suuhunsa maata tai hiekkaa. Muita vaaratekijöitä ovat huonosti puhdistetut juurekset sekä ruokaileminen pesemättömin käsin. Kynnet on pidettävä lyhyinä, ettei niiden alle pääse kerääntymään suolinkaisen munia tai varhaistoukkien koteloja. Tartuntojen määrä on selvästi yleisempi niissä perheissä, joissa siisteydestä ei pidetä huolta.

Koiran suolinkaistaudin ehkäisemiseksi on varmistuttava siitä, että koirat eivät pääse saastuttamaan leikkipuistoja ja lasten hiekkalaatikkoja. Koiranomistajien olisi aina otettava talteen lemmikkiensä ulosteet hävittämistä varten. Koirille olisi syytä varata erillisiä, mieluimmin aidattuja ulkoilualueita. Koirien omistajien ja kasvattajien on tärkeää katkaista tartuntaketju hoitamalla emokoira ja pennut matolääkkeillä niin usein, että suolinkaiset eivät ehdi kasvaa sukukypsiksi. Lisäksi tarvitaan valistusta niin väestön, kunnallisten viranomaisten kuin päättäjienkin keskuudessa.

Julkaistu aikaisemmin: Etelä-Suomen Sanomat 31.10.1994, s. 10. Tarkistettu tammikuussa 2003.

Kirjallisuutta:

Kerr-Muir, M. G.: Toxocara canis and human health. Greater awareness needed of its ill effects. British Medical Journal, Volume 309: 5–6, 2 July 1994.

Yleiset hakuteokset.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON