Arno Forsius

Lääkärien koulutus Turun akatemiassa vuosina 1640—1827

Suomen kansallisen lääketieteen voidaan katsoa alkavan vasta vuodesta 1640, jolloin Turun akatemia ja sen lääketieteellinen tiedekunta perustettiin. Lääketieteen ja anatomian professorin virka saatiin täytetyksi vuonna 1641. Viran ensimmäinen haltija oli ruotsalainen Eric Achrelius (1604—1670). Fysiikan professori toimi myös osaltaan lääketieteen opettajana, sillä fysiikka käsitti tuolloin myös fysiologian. Sen lisäksi fysiikan professori vastasi lääkkeenvalmistukseen olennaisesti liittyvän kasvitieteen opetuksesta vuoteen 1665 saakka, minkä jälkeen se kuuluikin lääketieteen professorille.

Mahdollisuudet opiskella lääketiedettä Turun akatemiassa olivat yli sadan vuoden ajan kovin rajoitetut. Opintonsa aloittaneiden olikin yleensä jatkettava niitä Upsalassa tai Keski-Euroopassa. Lääketieteen professorilla oli vuodesta 1757 apulaisenaan anatomian prosektori eli leikkausavustaja, jona toimi Turun kaupunginlääkäri eli -kirurgi.

Achreliusta seuranneet lääketieteen professorit Elias Til-Landz (1640—1693), Lars Braun (1657—1729, aateloituna Braunerskjöld), Nils Wallerius (1666—1704), Petrus Hielm (1670—1715) ja Herman Spöring (1701—1747) olivat kaikki opiskelleet Alankomaissa, joka oli tuohon aikaan koko maailman "lääketieteen kehto". Spöringin jälkeen professorina oli Johan Leche (1704—1764), joka oli opiskellut Lundissa. Kaikki edellä mainitut olivat ruotsalaisia.

Til-Landz oli erityisen kiinnostunut kasvitieteestä ja häntä on pidetty Suomen kasvitieteen isänä. Hän julkaisi vuonna 1673 Suomen ensimmäisen kasvion ja kymmenen vuotta myöhemmin laajahkon kasvikuvaston. Hänen aloitteestaan akatemiaan perustettiin myöskin kasvitieteellinen puutarha. Til-Landz järjesti Turun akatemiassa ensimmäisen anatomisen leikkelynäytöksen vuonna 1686.

Spöring oli ensimmäinen akatemian lääketieteen professori, joka toi Suomeen uuden kliinisen lääketieteen aatteita. Hän pyrki kaikin tavoin kehittämään lääketieteen opetusta ja parantamaan akatemian kirjastoa. Hän ajoi myöskin akatemian anatomia- ja leikkelytalon rakentamista. Päätös siitä tehtiin kuitenkin vasta hänen kuoltuaan ja talo valmistui vuonna 1763 Lechen professorikauden aikana.

Vasta Spöringin aikana vuonna 1742 valmistui ensimmäinen kokonaan Turun akatemiassa opiskellut lääkäri. Hän oli Johannes Ekelund, joka väitteli samana vuonna aiheesta "De febre catarrhali horum annorum epidemica" (Näiden vuosien epideemisestä katarrikuumeesta). Väitöskirjan puolustaminen kuului tuolloin lääkärin loppututkintoon. Pikkuvihan aikana Ekelund pakotettiin liittymään Venäjän armeijaan. Hän toimi sairaalan lääkärinä Pietarissa ja kuoli siellä jo vuonna 1746 pilkkukuumeeseen.

Seuraava lääketieteen professori Leche painotti opetuksessaan pääasiallisesti fysiologiaan sekä dietetiikkaan ja ruoansulatukseen liittyviä asioita. Hänen mielenkiintonsa suuntautui kuitenkin enemmän luonnontieteisiin kuin lääketieteeseen. Hän uudisti akatemian rappeutuneen kasvitieteellisen puutarhan ja keräsi eläessään useita merkittäviä luonnontieteellisiä kokoelmia. Lechen aikana suoritettiin Suomessa ensimmäinen isorokon keinotekoinen istutus taudilta suojaamiseksi hänen omalle tyttärelleen. Toimenpiteen suorittajana oli Lechen seuraaja Johan Haartman.

Piiri- ja kaupunginlääkäriksi sekä lasaretinlääkäriksi pyrkivien oli saatava käytännön opetusta sairaalatyössä ja synnytysten hoidossa. Siihen oli aluksi mahdollisuus vain Tukholman Serafiimilasaretissa vuodesta 1752 ja sen synnytysosastossa vuodesta 1755, kunnes Turussa avattiin lääninlasaretti vuonna 1759 sekä synnytys- ja kätilöoppilaitos vuonna 1816.

Ensimmäinen suomalainen lääketieteen professori Turun akatemiassa oli vuosina 1765—1788 Johan Haartman (1725—1788), joka oli saanut oppinsa Upsalassa. Hänen aikanaan anatomian prosektori oli määrätty vuosina 1778—1780 hoitamaan lääketieteen professorille kuuluvaa anatomian opetusta. Sen jälkeen prosektorin tehtävä erotettiin kaupunginlääkärin toimesta. Tiedekuntaan saatiin vuonna 1778 toiseksi apulaiseksi botanices demonstrator, kasvitieteen neuvoja.

Haartmanin ponnistelujen seurauksena Turussa avattiin vuonna 1759 lääninlasaretti, maamme ensimmäinen yleissairaala, jossa oli aluksi vain kuusi hoitopaikkaa. Siitä huolimatta lääkärien opiskelumahdollisuudet paranivat merkittävästi. Alkuaikoina sairaalassa oli erillinen lasaretinkirurgi, jonka taitoihin Haartman ei ollut täysin tyytyväinen. Haartman oli entisenä piiri- ja lasaretinlääkärinä käytännönläheinen opettaja. Hänen aikanaan tapahtui akatemiassa vuonna 1781 lääketieteen tohtoreiden ensimmäinen juhlallinen promootio, jossa promovoitavia oli vain kolme.

Akatemian lääketieteelliseen tiedekuntaan perustettiin vuonna 1778 toinen vakinainen professorin virka, jonka opetusalaksi tuli anatomia. Viran haltijaksi tuli Nils Avellan (1749—1780), joka kuoli jo kahden vuoden kuluttua, jolloin virka jäi avoimeksi. Se täytettiin jälleen vuonna 1784 professori Johan Haartmanin lahjoitusvarojen turvin. Virkaan nimitettiin silloin hänen serkkunsa poika Gabriel Erik Haartman (1757—1815, aateloituna von Haartman). Viran opetusalaksi määrättiin anatomia, kirurgia ja synnytykset. Silloin aikaisemman professorinviran toimialaksi jäi pelkästään lääketiede, silloinen "sisätautioppi".

Johan Haartmanin kuoltua Gabriel Erik Haartman siirtyi vuonna 1789 lääketieteen professorin virkaan. Häneltä vapautunutta toista virkaa (anatomia, kirurgia ja synnytykset) hoiti vuodesta 1789 oman virkansa ohella filosofisen tiedekunnan eläinlääketieteen professori Gabriel Bonsdorff (1762—1831, aateloituna von Bonsdorff), mutta käytännössä hän hoiti vain anatomian opetuksen. Bonsdorff siirtyi vuodesta 1794 kokonaan lääketieteelliseen tiedekuntaan, jolloin hänen opetusalanaan oli anatomia ja eläinlääketiede.

Mainittujen siirtojen vuoksi lääketieteelliseen tiedekuntaan perustetiin vuodesta 1789 alkaen ylimääräinen professorinvirka, jonka opetusalana oli kirurgia sekä synnytykset ja silmätaudit. Tätä virkaa hoiti alusta lähtien Josef Pipping (1760—1815, aateloituna Pippingsköld). Pipping oli valmistunut lääketieteen opiskelun alkuvaiheessa välskäriksi ja kirurgiksi, minkä jälkeen hän oli jatkanut opintojaan Ruotsissa, valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi ja väittellyt tohtoriksi. Pippingiä voidaan pitää Suomen akateemisen kirurgianopetuksen uranuurtajana.

Suomen tultua vuonna 1809 liitetyksi Venäjään tapahtui Turun akatemiassa vuonna 1811 eräitä virkajärjestelyjä. Professorien määrä ei lisääntynyt, mutta ylimääräinen kirurgian professorin virka vakinaistettiin. Lisäksi saatiin kuitenkin kaksi uutta apulaista (apulaisprofessoria), toinen kirurgiaan ja synnytysoppiin, toinen käytännön lääketieteeseen ("sisätautioppiin"). Lääkärien koulutus tapahtui Turussa näillä opettajavoimilla aina akatemian toiminnan päättymiseen saakka. Turun kaupungin vuonna 1827 tapahtuneen suurpalon seurauksena yliopisto ja lääkärien koulutus siirrettiin vuonna 1828 Helsinkiin.

Lääketieteen professori Gabriel Erik Haartman nimitettiin oman virkansa ohella vuonna 1811 perustetun Collegium medicumin puheenjohtajaksi ja sai aatelisarvon. Hänen kuoltuaan Collegium medicumin puheenjohtajana oli anatomian professori Gabriel Bonsdorff, joka myös aateloitiin ja palkittiin lisäksi arkkiatrin arvonimellä. Josef Pipping puolestaan sai vuonna 1810 tehtäväkseen laatia senaatille ehdotuksen maan yleisen sairaanhoidon järjestämisestä. Hänetkin aateloitiin ansioittensa johdosta. Pippingin laatima suunnitelma oli selkeä ja hyvin perusteltu. Sen lähes kaikki ehdotukset toteutuivat aikaa myöten, osa tosin vasta suunnitelman tekijän kuoltua vuonna 1815.

Seuraavaksi kirurgian professoriksi tuli vuonna 1816 Johan Agapetus Törngren (1772—1859). Hän oli toiminut sodassa välskärinä jo ennen lääketieteen opiskelun alkamista sekä useita vuosia pataljoonanlääkärinä kandidaatiksi ja lisensiaatiksi valmistuttuaan. Hän oli hoitanut myös Turun kaupunginvälskärin ja -lääkärin tehtäviä sekä toiminut akatemiassa anatomian esileikkaajana ja Turun lääninlasaretissa kirurgisen toiminnan valvojana. Törngrenistä tuli vuonna 1826 Gabriel von Bonsdorffin (aik. Bonsdorff) seuraaja Collegium medicumin puheenjohtajana. Hän toimi myös lyhyen ajan uudelleen järjestetyn lääkintätoimen vt. pääjohtajana ja sai arkkiatrin arvonimen.

Lääketieteen professoriksi nimitettiin vuonna 1817 ruotsalainen Israel Hwasser (1790—1860). Hän siirtyi Ruotsiin vuonna 1830 Upsalan yliopiston teoreettisen ja käytännöllisen lääketieteen professoriksi. Gabriel von Bonsdorffin seuraajaksi anatomian professorina tuli vuonna 1825 Nils Abraham Ursin (1785—1851), joka oli hoitanut sijaisena virkaa jo vuodesta 1818 alkaen. Kun Ursin nimitettiin vakinaiseen virkaan, tuli sen opetusalaksi anatomia ja fysiologia. Ursin oli sitä varten laatinut väitöskirjan "De respiratione", joka perustui jo vanhentuneisiin luonnonfilosofisiin käsityksiin. Käytännössä opetusalan muutos ei tuonut parannusta akatemian fysiologian opetukseen, joka oli kuulunut siihen saakka lääketieteen professorille.

Toinen juhlallinen promootio Turussa tapahtui vuonna 1802. Silloin vihittiin lääketieteen tohtoreiksi 15 valmistunutta lääkäriä, joista kaksi oli kotoisin Ruotsista. Akatemian kolmas juhlallinen promootio tapahtui vuonna 1817. Silloin lääketieteen tohtorin arvon sai jälleen 15 siellä lääkäriksi opiskellutta, jotka olivat kaikki suomalaisia. Sen lisäksi akatemiassa oli vuoteen 1817 mennessä valmistunut kolme ulkolaista lääketieteen lisensiaattia. Turun akatemiasta valmistui sen olemassaolon aikana kaikkiaan 55 lääkäriä. Heistä 14 valmistui vuoden 1817 jälkeen ja heidät promovoitiin vuonna 1832 akatemian toimintaa Helsingissä jatkaneessa Aleksanterin yliopistossa.

Julkaistu aikaisemmin Suomen Lääkärilehdessä 1993: 25: 2377. Tarkistettu ja lisätty kesäkuussa 1999. Selvennyksiä marraskuussa 2015.

Kirjallisuutta:

Fagerlund, L. W. och Tigerstedt, R.: Medicinens studium vid Åbo universitet. Åbo universitets lärdomshistoria. 1. Medicinen. Skrifter utgifna af Svenska Literatursällskapet i Finland XVI. Helsingfors 1890.

Forsius, A.: Lääkäreiden koulutus Turun akatemiassa. Suomen Lääkärilehti 1993: 25: 2377.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON