Arno Forsius

Alkoholistiparantola Turva

Alkoholin lisääntyvä väärinkäyttö kohosi Suomessa 1800-luvun lopulla sivistyneistön huomion kohteeksi. Osa raittiusaatteesta kiinnostuneista pyrki myös alkoholismin hoitoon, joka tuotti suuria vaikeuksia tarkoitukseen soveltuvien laitosten puutteessa. Satunnaisesti alkoholisteja hoidettiin mielisairaaloissa ja yksityisissä hermoparantoloissa.

Raittiusseura Hemfrid perusti Helsingissä Fridhem eli Rauhala -nimisen juoppoparantolan, joka avattiin Meilahden tilan mailla syyskuussa 1887. Parantolassa oli 11 huonetta ja siellä voitiin hoitaa samanaikaisesti 24 henkeä, joille myönnettiin hoitopaikka ilmaiseksi kolmen kuukauden ajaksi. Hemfrid hankki varoja lahjoituksina sekä järjestämällä myyjäisiä ja iltamia. Varojen niukkuuden vuoksi huoneiden luku jouduttiin vähentämään kahdeksaan jo vuonna 1891 ja pian sen jälkeen parantolan toiminta lakkautettiin kokonaan.

Samanaikaisesti eteni myös kenraalimajuri Johan Adolf Freyn (1828–1891) alulle panema hanke juopposairaiden hoitolaitoksen aikaansaamiseksi. Hän oli ollut Haminan kadettikoulussa opettajana ja toiminut sotapalveluksesta erottuaan oppikoulujen venäjänkielen opetuksen tarkastajana. Freyn pyrkimyksenä oli kerätä 1880-luvun alussa varoja alkoholismia parantavien lääkkeiden ostamiseksi vähävaraisille. Hän kirjoitti jo vuonna 1882 alkoholistiparantolan tarpeesta maassamme ja käynnisti myös rahankeräyksen tarkoitusta varten.

Juopposairaiden hoitolaitoksen ylläpitämistä varten perustettiin vuonna 1886 Turva-seura. Koska tarvittavaa 50 000 markan summaa ei saatu kokoon rahankeräyksellä, seuran jäsenet pastori (myöh. rovasti) Elis Bergroth (1854–1906), vankilan kirjanpitäjä (myöh. vankilanjohtaja, hovineuvos) Vihtori Nybergh (1857–1938) ja fil. tri (myöh. professori) Kaarle Krohn (1863–1933) perustivat laitoksen omilla varoillaan. Nybergh oli myöhemmin seuran pitkäaikainen puheenjohtaja ja Krohn oli sen rahastonhoitaja useita vuosia.

Alkoholistiparantola Turva aloitti toimintansa 29.12.1888 Orimattilassa, jossa oli vuokrattu tarkoitusta varten Sommarnäsin kartanon päärakennus puutarhoineen. Alusta pitäen tavoitteena oli kuitenkin oman maatilan hankkiminen parantolan sijoituspaikaksi. Sellainen löytyikin vuonna 1891, kun Bergroth ja Nybergh saivat ostaa Yläneen kunnassa Pyhäjärven rannalla sijaitsevan Huvitus-nimisen tilan valtion myöntämällä korottomalla 40 000 markan suuruisella lainalla. Tila oli osa entistä Yläneen Uusikartanoa, joka oli ollut Sahlbergin tiedemiessuvun omistuksessa vuodesta 1807 alkaen. Tilan nimi oli peräisin kartanon samannimisestä suuresta omenapuutarhasta, jossa oli ollut enimmillään yli 1200 omenapuuta. Huvitus oli alun perin varsin suuri maatila, n. 381 ha, josta oli peltoa n. 23 ha, niittyä n. 50 ha ja metsää n. 308 ha. Tilalla oli omaa työväkeä melkoinen määrä, enimmillään 20–30 henkeä.

Turva-laitos alkoi toimintansa Yläneen Huvituksessa vuonna 1892. Laitoksessa oli mahdollista pitää samanaikaisesti 25 miespuolista hoidettavaa ja laajentamisen jälkeen kaksinkertainen määrä, mutta yleensä heitä oli kuitenkin paljon vähemmän. Laitoksessa oli yhden sekä 2–4 hengen huoneita, joista ensin mainittujen maksu oli kaksinkertainen. Suurin osa hoidettavista oli itse maksavia. Turva-yhdistys voi varojen puutteessa myöntää vapaapaikkoja vain hyvin rajoitetusti ja lisäksi kunnat myönsivät varsin kitsaasti maksusitoumuksia vähävaraisille asukkailleen. Tilan salliessa laitoksessa oli usein myös maksavia kesävieraita.

Turva-laitoksen rahavaikeudet olivat jatkuvasti suuria. Perustajat lahjoittivatkin jo vuonna 1892 laitoksen kiinteistöineen ja irtaimistoineen Turva-seuralle. Rahavaikeuksien edelleen jatkuessa laitos siirtyi vuonna 1914 Raittiuden Ystävien omistukseen, osaksi lahjoituksen ja osaksi kaupan muodossa, ja Turva-seura lakkautettiin. Vähitellen valtiolta saatujen kiinnelainojen määrä nousi niin suureksi, että koko Huvitus siirtyi vuonna 1937 valtion omistukseen. Alkoholistihuoltola Turva toimi Huvituksen tilalla vielä vuodet 1937–1938, jolloin siellä hoidettiin myös naisia. Sen jälkeen Huvituksessa toimi valtion työlaitos ja vuodesta 1943 siitä tuli virallisesti Yläneen tyttökoti. Syksystä 1994 Huvitus on ollut Mannerheimin Lastensuojeluliiton omistama kuntoutus- ja kehittämiskeskus.

Turva-laitoksessa oli johtajana aluksi apteekkari Axel Theodor Wickman ja sen jälkeen kirjailija Adam Hakkarainen, mutta useimmin tehtävää hoiti pappi. Johtajattarena oli yleensä johtajan puoliso. Lääketieteellistä asiantuntemusta yhdistyksen hallituksessa edustivat mm. vuonna 1901 lääkärit Axel Reinhold Spoof (1845–1930), Karl Gustaf Kyrklund (1854–1916) ja Theodor Wilhelm Löfström (1859–1907). Laitoksen lääkärinä toimi vuodesta 1894 Yläneen, Pöytyän ja Oripään kunnanlääkäri, jonka toimipaikka oli Pöytyällä. Ainakin 1910-luvulta alkaen laitoksen johtajattarena oli hermosairaitten hoitoon perehtynyt sairaanhoitajatar. Laitoksen ylimpänä valvojana oli käytännössä yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Vihtori Nybergh, joka huolehti monista laitosta koskevista asioista ja oleskeli perheensä kanssa kesäkaudet Huvituksessa puutarhan eteläpuolelta vuonna 1891 erotetussa kesänviettopaikassa.

Hoidon tavoitteena oli pidättyä täysin alkoholista sekä virkistyä yksinkertaisella ravinnolla ja ankaran säännöllisellä elämäntavalla. Lamaantunutta tahdonvoimaa oli vahvistettava harjaantumalla ja totuttautumalla säännölliseen ruumiilliseen työhön ulkoilmassa ja herätettävä jälleen halu omatoimisuuteen. Koska entiset juopot lähes poikkeuksetta saattoivat vain täysin pidättymällä varjeltua lankeamasta vanhaan paheeseensa, niin heidät oli kristillisellä elämäntavalla saatettava Jumalan avulla siihen tilaan, että he voivat pysyä lujina ja täysin pidättyvinä palatessaan aikaisempiin oloihin, jossa heitä kohtasivat kaikki kiusaukset ja vieläpä entisten toverien pilkka.

Laitokseen hakeutuvat sitoutuivat viipymään siellä vuoden ajan, mutta niin kauan siellä pysyi tuskin 1/5 osa. Työaika oli alkuvuosina 6–8 tuntia päivässä, myöhemmin vain 4–6 tuntia. Alkoholin saamisen ehkäisemiseksi noudatettiin tarkkoja sääntöjä. Rahat oli annettava tullessa johtajan haltuun ja alueelta ei saanut poistua ilman johtajan lupaa. Saapuneet paketit, lehdet, kirjeet ja kirjat oli avattava johtajan läsnä ollessa. Säilyneiden tilastojen mukaan noin kolmannes pysyi laitoksessa oltuaan täysin raittiina, runsas viidesosa pysyi kohtuukäyttäjinä ja runsas neljännes lankesi juopotteluun.

Hoidettavat tulivat yleensä kaupungeista, vain muutamat harvat olivat kotoisin maaseudulta ja ulkomailta. Suurin osa heistä oli ns. herrasväkeä, kuten säveltäjiä, taiteilijoita, arkkitehteja, virkamiehiä, toimittaja jne. Useimmat eivät pitäneet itseään juoppoina, mutta kylläkin masentuneina. Raskas ruumiillinen työ kiinnosti harvoja ja aikaa vietettiin vaikkapa kalastamalla, puutarhaa hoitamalla tai istumalla ulkoilmassa. Illallisen ja iltarukouksen välillä harrastettiin keskusteluja, laulua, musiikkia tai lukemista. Vuoteeseen oli mentävä klo 10 illalla.

Katso myös kirjoitusta "Alkoholi ja sairaudet".

Kirjoitus on valmistunut lokakuussa 2003.

Kirjallisuutta:

Kuranstalten Turva vid Pyhäjärvi i Yläne socken. September 1901. [Esite.]

Mattila-Lonka, P.: Kartanoita ja korven kansaa. Yläneen historia nälkävuosilta 2000-luvulle. [Yläneen kunta.] Vammala 2001.

Parannuslaitos "Turva". Uusi Suometar 26.8.1916.

Raittiusasiain tietokirja. Raittiusjärjestöjen kirjallisuustoimikunnan julkaisema. WSOY, Porvoo – Helsinki. Porvoo 1934.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON