Arno Forsius

Viipurin kaupungin terveydenhuollosta vuosina 1812–1940

Tämä kirjoitus on jatkoa kirjoitukselle "Vanhan Viipurin lääkintähuollosta vuoteen 1812". Kirjoitus on laadittu esitelmäksi lahtelaiselle yleisölle, minkä vuoksi eräitä asioita on tarkasteltu vain Lahden kaupunkiin liittyen. Kirjoitus perustuu varhaisempaan kirjallisuuteen, jossa on osaksi ristiriitaista tietoa. Jos lukijat huomaavat asiavirheitä, pyydän ilmoittamaan niistä.

Katso myös kirjoitusta "Viipurin kaupungin lääkärikunnasta 1900-luvun alkupuolella".

Terveydenhuollon valtionhallinto ja piirilääkärit

Ruotsin ja Venäjän välillä vuosina 1808–1809 käydyn sodan seurauksena Suomi liitettiin suuriruhtinaanmaana Venäjän keisarikuntaan. Vanha Suomi eli Viipurin lääniä vastaava alue yhdistettiin vuonna 1812 hallinnollisesti muuhun Suomeen. Silloin terveydenhuollon hallintoa hoidettiin aluksi vielä Venäjän käskynhaltijahallinnon mukaisesti. Piirilääkärinä toimi vuodesta 1809 alkaen edelleen kollegiasessori J. H. Wolter, joka oli ollut piirihallinnossa synnytystoiminnasta vastaava viranhaltija.

Suomalaisen hallinnon mukainen Viipurin lääkäripiiri ja piirilääkärin virka perustettiin vuonna 1816. Ensimmäisenä piirilääkärinä oli lääket. tri Jakob Alexander Hornborg (1792–1831) vuosina 1817–1831. Hän oli oman toimensa ohella vt. lääkärinä lääninlasaretissa vuosina 1822–1823 ja 1826–1827. Hornborgin kuoltua piirilääkäriksi tuli lääket. tri Johan Ascholin (1804–1859) vuosien 1831–1839 ajaksi. Hän oli samalla kuritushuoneen vakinainen lääkäri vuosina 1831–1832 ja vt. lääkäri vuosina 1832–1839. Lisäksi hän oli vt. kaupunginlääkäri vuosina 1833–1834. Ascholin siirtyi Tammisaaren piirilääkäriksi vuonna 1839 ja Helsingin piirilääkäriksi vuonna 1840.

Seuraava piirilääkäri oli lääket. ja kir. tri Georg de Besche (1804–1861) vuosina 1840–1853. Hänet nimitettiin Käkisalmen piirilääkäriksi vuonna 1853. Vastaavasti Viipurin piirilääkäriksi tuli silloin Käkisalmen piirilääkärinä toiminut Constantin Steven (1816–1868), jonka virkakausi kesti hänen vuonna 1868 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Hänen kohtalokseen koitui "tyyfus", joko pilkkukuume tai lavantauti, joita oli silloin runsaasti liikkeellä. Piirilääkärin viransijaisena oli vuonna 1868 lyhyen ajan lääket. ja kir. tri Albert Julius Palmberg, josta kerrotaan lisää myöhemmin.

Seuraava vakinainen piirilääkäri oli lääket. ja kir. tri Axel Eric Åkesson (1817–1892) vuosina 1868–1892. Hän oli viimeksi toiminut Kuopiossa kaupunginlääkärinä sekä samalla linnan- ja sairaalanlääkärinä. Åkessonin jälkeen piirilääkärinä oli lääket. ja kir. tri Herman Woldemar Backman (1837–1899) vuodesta 1893 vuonna 1899 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Hän väitteli aiheesta "Tieteelliselle kannalle perustettu pienten lasten elanto ja hoito" vuonna 1864 ja hänen väitöskirjansa oli suomeksi painetuista järjestyksessä toinen.

Seuraava piirilääkäri, lääket. lis. Edvard Georg Ludvig von Weymarn (1852–1920) oli ollut aikaisemmin Viipurin lääninsairaalan lääkärinä ja välillä kolme vuotta Tyrvään piirilääkärinä ennen Viipuriin palaamistaan. Hänen piirilääkärikautensa alkoi vuonna 1900 ja päättyi vuonna 1920, jolloin hän tuli Tammisaaren piirilääkäriksi. Hän kuoli pian Viipurista lähdettyään.

Lääket. lis. Uno Anders Winter (1864–1929) tuli Viipurin piirilääkäriksi vuonna 1920, oltuaan sitä ennen vuodesta 1899 Viipurin maalaiskunnan kunnanlääkärinä. Hän kuoli vuonna 1929. Viimeinen piirilääkäri ennen talvisodan alkamista oli lääket. lis. Onni Josef Aleksander Matikainen (1875–1946) vuosina 1929–1940.

Kaupunginlääkärit

Viipurilaiset eivät olleet kustannusten pelossa innostuneita perustamaan erillistä kaupunginlääkärin virkaa. Virka perustettiinkin vasta vuonna 1824 ja sitä hoiti aluksi virkaa tekevänä ent. piirilääkäri, kollegiasessori J. H. Wolter vuosina 1824–1827. Sen jälkeen kaupunginlääkärin viran hoito oli 40 vuoden ajan yhdistetty joko sairaalalääkärin tai piirilääkärin viran hoitoon.

Vuosina 1827–1833 kaupunginlääkärinä oli oman toimensa ohella lääninlasaretin lääkäri, entinen sotilaslääkäri ja kirurgi, hovineuvos Casper Gottlieb Örn (1790–1833), joka kuoli melko nuorena vuonna 1833. Kesällä 1831 Suomessa ja Viipurissa esiintyi ensimmäisen kerran koleraa. Viipurissa tautiin sairastui 54 henkeä, joista 40 kuoli. Vuonna 1834 kaupunkiin perustettiin koleran ehkäisemistä varten väliaikainen terveydenhoitokomitea.

Vuoden 1833 aikana kaupunginlääkärin sijaisena oli vain lyhyen ajan Viipurissa toiminut lääketieteen tohtori Lars Henrik Törnroth. Hänestä tuli myöhemmin Helsingin yliopiston kirurgian ja lapsenpäästöopin professori, lääkintätoimen ylihallituksen pääjohtaja vuosina 1857–1863 ja arkkiatri. Seuraava kaupunginlääkäri oli piirilääkäri Johan Ascholin oman toimensa ohella vuosina 1833–1834.

Vuosina 1834–1866 kaupunginlääkärin virka oli virallisesti yhdistetty lääninsairaalan lääkärin virkaan, jota hoiti silloin lääket. ja kir. tri Nils Reinhold Holstius (1803–1867). Hänen virkakautensa oli harvinaisen pitkä, 32 vuotta.

Vuonna 1867 kaupunginlääkärin virkaan valittiin lääket. ja kir. tri Fredrik (Fritz) Christian Frankenhaeuser (1820–1887), joka oli toiminut jo useamman vuoden lääkärinä Viipurissa, huolehtien mm. köyhien sairaanhoidosta. Hän erosi kaupunginlääkärin virasta vuonna 1883.

Fritz Frankenhaeuserin jälkeen kaupunginlääkärinä oli lääket. lis. Theodor Thesleff (1854–1899) vuosina 1883–1899. Hän oli toiminut lyhytaikaisesti mm. Muolaan piirilääkärinä ja Viipurissa rautatielääkärinä. Hän hoiti myös Viipurin Diakonissalaitoksen lääkärin tehtävät vuosina 1887–1899.

Theodor Thesleffin aikana perustettiin myös apulaiskaupunginlääkärin virka, mutta siihen vuonna 1883 valittu lääket. lis. Karl Oskar Hoffström (1835–1904) ei kuitenkaan ottanut virkaa vastaan, mutta hän hoiti kyllä kaupunginlääkärin viransijaisuutta tämän ollessa opintomatkalla vuosina 1884–1885. Kaupunginlääkärin viransijaisina toimivat lisäksi lääninsairaalan alilääkäri Edvard Georg Ludvig von Weymarn vuosina 1884–1885 ja lääket. lis. Vasilij Leontjeff (1857–1929) vuonna 1885. Leontjeff julkaisi ensimmäisen vuosikertomuksen Viipurin kaupungin terveydenhoidosta vuodelta 1885.

Apulaiskaupunginlääkärin virka täytettiin uudelleen vuonna 1890, jolloin siihen valittiin Ivar Alexander Wallgren (1856–1922). Kun hän siirtyi pois vuonna 1894, tuli hänen seuraajakseen Karl Magnus (Manne) Gadd (1862–1939) vuosien 1895–1899 ajaksi.

Gadd valittiin Thesleffin kuoltua vuonna 1899 kaupunginlääkäriksi ja hän hoitikin tätä virkaa vuoteen 1932 saakka. Hänen aikanaan apulaiskaupunginlääkäriksi ja myöhemmin II kaupunginlääkäriksi tuli vuonna 1900 Karl Fredrik Schröder (1866–194?) vuoteen 1933 saakka. Seuraava kaupunginlääkäri oli Kaarle Harald Sarkko (ent. Sarén) (1889–1956) vuosina 1932–1940. Hänen virkakautensa päättyi Viipurin menettämiseen talvisodan johdosta.

Viipurin kaupungissa oli myös aluelääkäreitä 1920-luvulta lähtien, kaakkoisissa kaupunginosissa lääket. lis. Paavo Valvanne (aik. Wegelius) (1886–1949) vuosina 1925–1939, Uuraassa lääket. lis. Arvo Immanuel Arvela (aik. Arvelin) (1891–1949) vuosina 1933–1940, ja luoteisissa kaupunginosissa lääket. lis. Toivo Ilmari Vasari (aik. Böök) (1891–1955) vuosina 1933–1940.

Terveydenhoitolautakunta

Kaupunki oli vuoden 1868 kulkutautien raivotessa jaettu 25 terveydenhoitopiiriin, mutta järjestelmä ei vakiintunut. Kunnallinen terveydenhoitolautakunta aloitti Viipurissa toimintansa vuonna 1880 edellisenä vuonna annetun terveydenhoitoasetuksen mukaisesti. Sen puheenjohtajina olivat vuosina 1880–1885 Theodor Thesleff, josta tuli kaupunginlääkäri vuodesta 1883 alkaen, vuosina 1885–1887 rautatielääkäri Albert Palmberg, vuosina 1888–1892 hovioikeuden asessori A. Spåre, vuosina 1893–1906 kaupungininsinööri E. Pacius, vuosina 1906–1931 kaupunginlääkäri Karl Magnus Gadd, vuosina 1931–1934 Viipurin Naistensairaalan ylilääkäri Mauno Schroderus (myöh. Rauramo), vuosina 1935–1939 lääket. lis., yksityislääkäri, kansanedustaja, myöhemmin vuodesta 1939 lääkintöhallituksen pääjohtaja Oskar Brynolf Reinikainen (1885–1969) sekä vuosina 1942–1943 lääninsairaalan ylilääkäri, lääket. ja kir. tri Tauno Relander (1892–1977).

Kaupungin terveydenhoitojärjestys valmistui vuonna 1883. Vuonna 1886 otettiin käyttöön ensimmäinen desinfioimisuuni Suomessa. Vuonna 1890 perustettiin elantoaineiden tarkastusasema, jota johti eläinlääkäri N. Bruun marraskuuhun 1913 ja sen jälkeen eläinlääkäri Arthur Wiklund. Vuonna 1900 aloitettiin maidon rasvapitoisuus- ja puhtaustarkastukset. Kaupunkiin valmistui vesijohto vuonna 1891, mutta esikaupungit olivat ilman sitä, minkä vuoksi lavantauti pääsi usein leviämään.

Viipurin lääninlasaretti eli lääninsairaala

Viipurissa oleva maa- ja kaupunginhospitaali, joka sijaitsi kaupungin kaakkoislaidalla olevalla tontilla, määrättiin muutettavaksi vuonna 1813 lasaretiksi, jollainen oli kaikkien muidenkin läänien hallintokaupungeissa. Lasarettia laajennettiin vuosina 1814 ja 1827, koska kuppatautia sairastavien määrä oli lisääntynyt voimakkaasti.

Varhaisimmat lääninlasaretin lääkärit olivat varsin lyhyen ajan tehtävässään. Ensimmäinen lääninlasaretin lääkäri oli vuosina 1814–1817 rykmentinlääkäri J. G. von Ernst, joka määrättiin samalla linnanlääkäriksi. Linnanlääkärillä tarkoitettiin tuohon aikaan vankilanlääkäriä. Hänen jälkeensä tehtävää hoiti viransijaisena aikaisempi piirilääkäri ja hospitaalin lääkäri, lääket. tri Christian Rudolf Jaenisch (1771–1852) vuosina 1817–1822. Hän toimi sen jälkeen yksityisenä lääkärinä, harrastaen lukemista ja tutkimista. Hän oli hankkinut itselleen suurenmoisen kirjaston.

Seuraava lasaretinlääkäri oli oman toimensa ohella piirilääkäri Jakob Alexander Hornborg vuosina 1822–1823. Hänen jälkeensä tehtävää hoiti vuodesta 1823 asessori, lasaretin- ja linnanlääkäri, kirurgian maisteri Herman Berndt Brunou (1772–1850) vuoteen 1826, jolloin hän sai virkaeron ja eläkkeen. Lasaretinlääkärin viransijaisena oli jälleen vuosina 1826–1827 Jakob Alexander Hornborg puolella palkalla.

Hornborgin jälkeen sairaalan- ja linnanlääkärinä toimi Casper Gottlieb Örn vuosina 1827–1833, jolloin hän hoiti myös kaupunginlääkärin virkaa. Väliaikaisina sairaalan- ja linnanlääkäreinä olivat Johan Ascholin vuosina 1831–1833 ja Lars Henrik Törnroth vuonna 1833.

Ensimmäinen pitkäaikainen lääninlasaretin lääkäri vuosina 1834–1866 oli Nils Reinhold Holstius, joka toimi samalla kaupunginlääkärinä. Hänen aikanaan valtio osti lääninlasarettia varten vuonna 1836 Pietarinkadun (myöh. Kannaksenkatu) varrella vaivaishuoneena olleen ns. Ladon talon, joka oli rakennettu vuosina 1789–1792 Kristian Adrian Ladon lahjavaroilla. Vastaavasti valtio lahjoitti kaupungille entisen lasaretinalueen. Ladon talon viereen rakennettiin kadun varrelle vuonna 1839 uusi sairaalarakennus. Näihin aikoihin lääninlasaretista alettiin käyttää nimitystä lääninsairaala. Holstiuksen aikana lääninsairaalan vt. ordinaattorina (eli apulaislääkärinä) toimi vuosina 1848–1849 lääketieteen ja kirurgian tohtori William Nylander (1822–1899), josta tuli myöhemmin kansainvälisesti tunnettu kasvitieteilijä.

Seuraava lääninsairaalan ja linnan lääkäri oli Gustaf Julius Strömborg (1830–1899) vuosina 1866–1891. Hän oli taitava kirurgi ja eräs Suomen ensimmäisistä silmälääkäreistä. Hänen aikanaan lääninsairaalassa oli alilääkärinä vuosina 1884–1891 lääket. lis. Edvard von Weymarn (1852–1920).

Edvard von Weymarn (1852–1920) siirtyi vuonna 1891 lääninsairaalan ylilääkäriksi. Hänen aikanaan sairaalaa laajennettiin pariin otteeseen. Senaatin määräyksen mukaan lääninsairaalan yhteyteen rakennettu mielisairaiden vastaanottolaitos, jossa oli 20 hoitopaikkaa, otettiin käyttöön vuonna 1882. Tarvittaessa potilaat oli lähetettävä jatkohoitoon Lapinlahden keskuslaitokseen Helsingissä tai vuonna 1885 käyttöön otettuun Niuvanniemen keskuslaitokseen Kuopion maalaiskunnassa. Samanlaiset osastot perustettiin myös Turun, Oulun, Nikolainkaupungin (Vaasan) ja Mikkelin lääninsairaaloiden yhteyteen.

Viipurin lääninsairaalaa laajennettiin jälleen 1890-luvulla, jolloin sinne rakennettiin mm. uusi, aseptista toimintaa ajatellen suunniteltu leikkaussali. Sen jälkeen sairaalassa oli sairaansijoja yhteensä 150, joista 70 oli sairaalaosastolla, 60 kuppatautisten osastolla ja 20 mielisairaiden vastaanottolaitoksessa. Sairaalaan palkattiin myös vuonna 1892 ensimmäinen koulutettu sairaanhoitajatar ylihoitajattareksi.

Von Weymarn erosi virastaan vuonna 1897. Lääninsairaalan seuraava ylilääkäri vuosina 1898–1934 oli lääket. lis. Peder Waldemar Granberg (1864–1938). Sairaalan 1. alilääkärinä oli vuosina 1904–1911 Emil Wilhelm Jusélius, josta kerrotaan lisää tuonnempana. Granberg oli taitava kirurgi ja hänen aikanaan lääninsairaalaa laajennettiin huomattavasti rakentamalla uudet vuode- ja leikkausosastorakennukset, jotka valmistuivat vuonna 1912. Uusia laajennuksia ja uudistuksia toteutettiin jälleen 1930-luvulla. Sen jälkeen lääninsairaalassa oli vuonna 1934 kaikkiaan 360 sairaansijaa, joista 200 oli kirurgisia sairaansijoja.

Lääket. ja kir. tri (väitellyt vuonna 1937) Frans Lennart Peterson (1877–1938) oli lääninsairaalan ylilääkärinä vuosina 1934–1938. Hän oli ollut aikaisemmin lääninsairaalassa alilääkärinä vuosina 1914–1927. Sairaalan viimeiset ylilääkärit ennen talvisodan alkamista olivat lääket. ja kir. tri Väinö Seiro (1895–1968) vuosina 1938–1939 sekä lääket. ja kir. tri Tauno Relander (1892–1977) vuosina 1939–1945.

Talvisodan uhkan vuoksi lääninsairaala siirrettiin 3.12.1939 Kuusankoskelle, jossa se oli liitettynä siellä toimivaan Sotasairaala 11:een. Talvisodan jälkeen lääninsairaala siirrettiin sotasairaalan lakkauttamisen yhteydessä Kotkan kaupunginsairaalan vanhaan rakennukseen, nimenään "Viipurin lääninsairaala Kotkassa". Pienempi osa sairaalasta siirrettiin Tiuruniemeen, jossa se sai nimekseen "Etelä-Saimaan sairaala". Jatkosodan syttyessä kesäkuussa 1941 "Viipurin lääninsairaala Kotkassa" siirrettiin Kuusankoskelle Sotasairaala 13:n yhteyteen. Vuodesta 1943 Viipurin lääninsairaala toimi osittain Viipurissa, mutta kesäkuussa 1944 se siirrettiin taas Kuusankoskelle Sotasairaala 13 yhteyteen. Syksyllä 1944 Sotasairaala 13:n lakkauttamisen jälkeen Viipurin lääninsairaalan toimintaa yritettiin jatkaa Kotkassa, mutta suurten vaikeuksien vuoksi sen toiminta lopetettava keväällä 1945.

Viipurin kaupunginsairaala

Viipurin kaupunginsairaala sai alkunsa vuonna 1856 16-paikkaisena kuumesairaalana Pietarinkadun (myöh. Kannaksenkatu) varrella Wilckeninkadun (myöh. Vilkkeenkatu)  kulmauksessa sijainneessa talossa, jonka ruhtinatar Meschtschersky oli lahjoittanut tähän tarkoitukseen.

Sairaalatilanne vaikeutui asukasluvun lisääntyessä ja kulkutautien toistuessa usein. Viipurin kaupunki päätti sen vuoksi perustaa vuonna 1887 uuden kaupunginsairaalan Pietarinkadun varrelle entisen rykmentintalon tonttimaalle. Siellä oli toiminut kaupungin köyhäintalo vuodesta 1822 alkaen ja samalla tontilla oli myös sen mielisairasosasto vuodesta 1872 alkaen. Uuden kaupunginsairaalan perustamisen yhteydessä köyhäintalo siirrettiin sieltä vuonna 1890 Papulanlahden itärannalle Viipurin maalaiskunnan puolelle rakennettuun uuteen kunnalliskotiin, johon tuli myös mielisairasosasto. Vuodesta 1924 alkaen kunnalliskodissa oli lisäksi erillinen sairasosasto. Papulanlahden itäpuolella oleva alue liitettiin Viipurin kaupunkiin vuonna 1924.

Uusi kaupunginsairaala valmistui Pietarinkadun varrella olevalle tontille vuonna 1891. Siinä oli 1-kerroksisissa puurakennuksissa kuumetautisia varten 32 hoitopaikkaa, parantumattomille sairaille 20 hoitopaikkaa ja erillisessä houruhuoneosastossa 11 koppia mielenvikaisille. Samalla vanha kuumetautisairaala lakkautettiin. Kaupunginsairaalan yhteyteen jouduttiin rakentamaan vuonna 1903 uusi kulkutautisairaala. Lisäksi kaupunginsairaalassa avattiin poliklinikka viimeistään vuonna 1917.

Kuppataudin voimakkaan leviämisen johdosta annettiin toukokuussa 1894 keisarillinen asetus sukupuolitautien vastustamiseksi ja siihen liittyvä julistus lähemmistä toimenpiteistä sukupuolitauteja vastaan. Asetuksen mukaan lääkintä- ja poliisiviranomaisten oli huolehdittava sukupuolitautien vastustamisesta, minkä lisäksi poliisiviranomaisille kuului prostituoitujen valvonta. Sen johdosta Viipuriin perustettiin vuonna 1895 sukupuolitautien leviämisen estämiseksi tarkastustoimisto, johon kuului tarkastuslääkäri sekä ylikonstaapelin ja konstaapelin käsittävä poliisiosasto.

Kaupunginsairaalan lääkäreinä toimivat I kaupunginlääkäri Karl Magnus Gadd vuosina 1899–1932 ja II kaupunginlääkäri Karl Fredrik Schröder vuosina 1900–1933. Kaupungin poliklinikan alilääkärinä oli lääket. lis. Elisabeth Hermine von Bonnell (1867–1926) vuosina 1919–1923. Vuodesta 1927 kaupunginsairaalassa oli erillinen kirurginen osasto, jonka lääkärinä oli Lennart Peterson.

Sairaansijojen tarve kasvoi jälleen voimakkaasti 1920-luvulla ja kaupunginsairaala oli uudistettava perusteellisesti. Vuonna 1929 valmistui Hirvikadun varrelle Patterinmäen itäiselle laidalle uusi kaupunginsairaala. Siinä oli sairaansijoja kirurgisille potilaille 54, sisätautipotilaille 54 ja lapsipotilaille 17. Sairaalan johtajana ja kirurgina toimi Lennart Peterson vuoteen 1934, jolloin hän siirtyi lääninsairaalan ylilääkäriksi. Hänen seuraajakseen tuli vuosien 1934–1940 ajaksi lääket. ja kir. tri Aarne Eliel Tellervo Pelkonen (1891–1949), joka oli ollut lääninsairaalan alilääkärinä vuosina 1928–1934. Kaupunginsairaalan sisätautiosaston ylilääkärinä oli lääket. lis. Toivo Armas Seppä (1891–1947) vuosina 1929–1940. Lääket. lis., lastentautien erikoislääkäri Bertil Sourander (1885–1955) oli kaupunginsairaalan alilääkärinä vuosina 1930–1933. Kun vanha kaupunginsairaala muuttui jälleen kulkutautisairaalaksi vuonna 1933, toimi Bertil Sourander sen johtavana lääkärinä vuosina 1933–1940.

Kaupungin sairaaloiden johdosta vastasi vuodesta 1880 terveydenhoitolautakunta. Vuonna 1919 perustettiin sairaaloiden hallintoa varten kuitenkin erillinen sairashuonehallitus, vuodesta 1930 alkaen sairaalalautakunta. Sairaalalautakunnan puheenjohtajina olivat vuosina 1919–1929 I kaupunginlääkäri Karl Magnus Gadd, vuosina 1929–1932 Papulan mielisairaalan lääkäri, lääket. lis. V. Ora, vuosina 1933–1934 kaupunginsairaalan johtaja ja kirurgian osaston lääkäri, lääket. lis. Lennart Peterson ja vuosina 1935–1940 Viipurin Naistensairaalan ylilääkäri, lääket. ja kir. tri Mauno Rauramo (aik. Schroderus).

Viipurin synnytyslaitokset

Synnytykset tapahtuivat yleensä kotona, toisinaan opinkäyneen kätilön avustamana, mutta usein avustajana oli vain joku kokenut kansannainen, "viisas vaimo". Vuoden 1865 lopulla Suomessa ryhdyttiin järjestämään kokeiluluontoisesti jokaisen lääninsairaalan yhteyteen kahden vuoden ajaksi kaksi hoitopaikkaa köyhiä synnyttäjiä varten, lähinnä lapsenmurhien ehkäisemistä ajatellen. Tämä tapahtui tekemällä sopimukset luotettavien kätilöiden kanssa siitä, että nämä hoitivat luonaan kokeilun tarkoittamia synnyttäjiä, lääninsairaalan maksaessa kustannukset.

Turun Lääkäriyhdistyksen tekemän aloitteen johdosta senaatti päätti, että myös naimisissa olevia varattomia synnyttäjiä varten olisi perustettava synnytyslaitokset läänien pääkaupunkeihin ja muuallekin, missä se näyttäisi tarpeelliselta. Tarkoitusta varten myönnettiinkin määräraha huhtikuussa 1892. Huhtikuussa 1893 annetuissa ohjeissa todettiin, että synnytysosasto ei saanut olla sairaalan tiloissa, vaan soveliaassa erillisessä huoneistossa. Tarkoitetut synnytyslaitokset oli perustettava Nikolainkaupungin (Vaasan), Oulun, Kuopion, Mikkelin, Viipurin ja Hämeenlinnan lääninsairaaloiden sekä Tornion, Rovaniemen, Kajaanin, Nurmeksen ja Joensuun yleisten sairaaloiden yhteyteen kahden hoitopaikan suuruisina.

Viipuriin erillinen synnytyslaitos avattiin vuonna 1894 kuumesairaalana aikaisemmin toimineessa talossa Pietarinkadun (myöh. Kalevankadun) varrella Vilkkeenkadun kulmauksessa. Sairaalan lääkärinä toimi rautatielääkäri Nikolai Sundman (1859–1925) vuosina 1894–1917. Laitosta varten valmistui samalle tontille vuonna 1900 uusi rakennus, jossa oli 18 hoitopaikkaa.

Vuodesta 1916 laitos oli Viipurin kaupungin synnytyslaitos. Sen lääkäriksi tuli vuonna 1918 lääket. lis., myöh. lääket. ja kir. tri Mauno Schroderus (myöh. Rauramo) (1885–1950). Vuonna 1936 päästiin rakentamaan uutta synnytyslaitosta Patterinmäen alueelle, lähelle kaupungin muita sairaanhoitolaitoksia. Uusi Viipurin Naistensairaala avattiin vuonna 1938. Sairaalan ylilääkärinä jatkoi Mauno Rauramo vuoteen 1940 saakka. Sairaalassa oli 96 hoitopaikkaa synnyttäjiä ja naistentautien potilaita varten sekä 65 hoitopaikkaa vastasyntyneille. Synnytysvuoteita oli 9 ja leikkaussaleja 3. Vuonna 1938 synnyttäjistä oli vain 40 % kaupungista.

Viipurissa oli 1900-luvun alkupuolella myös yksityinen synnytyslaitos ja lisäksi kaksi yksityissairaala, jossa hoidettiin synnytyksiä. Niistä kerrotaan enemmän tuonnempana.

Viipurin kaupungin mielisairaala

Pietarinkadun varrelle vuonna 1891 valmistuneen uuden kaupunginsairaalan yhteydessä oli myös 11 koppia käsittävä "houruhuoneosasto". Tämän mielisairasosaston ahtauden ja ankeuden vuoksi alettiin jo vuonna 1904 suunnitella uutta mielisairaalaa Viipurin maalaiskunnan puolelle Papulanlahden itäpuolelle, siellä ennestään sijaitsevan kaupungin kunnalliskodin lähistölle. Papulan mielisairaala valmistui vuonna 1912, jolloin kunnalliskodin mielisairasosasto vastaavasti lakkautettiin. Papulan mielisairaalaa laajennettiin 1920-luvun lopulla, minkä jälkeen siinä oli 182 hoitopaikkaa. Lisäksi Pyhäkallion tilalla lähellä Hietalaa oli vuodesta 1929 parantumattomia mielisairaita varten 33 hoitopaikkaa. Viipurin kaupungin Papulanlahden itäpuolella omistama Viipurin maalaiskunnan osa liitettiin kaupunkiin vuonna 1924.

Papulan mielisairaalan henkilökuntaan kuului vuonna 1920 lääkärin lisäksi 5 mieshoitajaa, 11 hoitajatarta sekä taloudenhoitaja, emännöitsijä, koneenkäyttäjä, puutarhuri ja saarnaaja. Vuonna 1937 mieshoitajia oli seitsemän ja hoitajattaria 23.

Viipurin kaupunki liittyi Rauhan piirimielisairaalan kuntainliittoon vuonna 1928. Kaupungilla oli Joutsenossa sijaitsevassa Rauhan sairaalassa aluksi 10 sairaansijaa. Vuonna 1935 aloitetun ja vuonna 1936 valmistuneen laajennuksen jälkeen Viipurin kaupungilla oli käytössään Rauhan sairaalassa 93 hoitopaikkaa. Samaan aikaan Viipurissa lääninsairaalan yhteydessä toiminut mielisairaiden vastaanottolaitos lakkautettiin.

Papulan mielisairaalan ensimmäinen lääkäri oli lääket. lis. Martti Johannes Kiljander (1873–1924) vuosina 1912–1924. Hän oli toiminut sitä ennen Viipurin lääninsairaalan vastaanottolaitoksen lääkärinä vuonna 1911. Kiljanderin jälkeen Papulan mielisairaalan lääkäreinä toimivat lääket. lis. Väinö Salomo Ora (1885–1933) vuosina 1924–1933 ja lääket. lis., hermo- ja mielitautien erikoislääkäri Erkki Kustaa Backman (1898–1965) vuosina 1934–1940.

Talvisodan alettua Papulan mielisairaalan potilaat evakuoitiin ensin joulukuun alussa 1939 Parikkalaan ja sieltä helmikuusta 1940 alkaen eri puolilla Suomea oleviin sairaaloihin, suurin osa Kellokosken sairaalaan.

Tuberkuloosihuoltotoimisto ja -sairaala

Tuberkuloosi ja varsinkin keuhkotauti oli yleinen ja runsaasti kuolleisuutta aiheuttava tauti 1800-luvulla. Keuhkotautia sairastavia potilaita lähetettiin Viipurista 1900-luvun alkupuolella hoidettavaksi lähimpiin parantoloihin, mm. Punkaharjulla vuonna 1903 avattuun Takaharjun parantolaan ja Uudellakirkolla vuonna 1920 avattuun Halilan parantolaan. Viime mainittu oli ollut aikaisemmin Venäjän armeijan keuhkotautiparantola.

Viipurin kaupunkiin perustettiin tuberkuloosihuoltotoimisto vuonna 1920. Tuberkuloositilanteen jatkuvasti vaikeutuessa kaupunki päätti rakentaa oman tuberkuloosisairaalan, joka valmistui vuonna 1930 uuden kaupunginsairaalan lähelle Patterinmäen alueelle. Kaupungin tuberkuloosisairaalassa oli aluksi 32 sairaansijaa ja 4 eristyshuonetta. Myöhemmin sairaansijoja oli 50. Sairaalan johtajana oli vuodesta 1929 lääket. lis. Väinö Kalle Pekka Perkki (aik. Berg) (1883–1970).

Viipurin sotilassairaalat

Viipurissa, joka oli tärkeä sotilaallinen keskus, oli aina ollut sotilaslääkäreitä ja yleensä myös sotilassairaala. Sairaala sijaitsi 1700-luvun alkupuolelta lähtien Neitsytniemen alueella. Venäläisen sotilassairaalan lääkäreistä voidaan mainita hovineuvos Casper Gottlieb Örn, joka toimi sen vanhimpana lääkärinä vuosina 1817–1827, ennen kuin hänestä tuli Viipurin lääninlasaretin eli -sairaalan lääkäri vuonna 1827.

Suomen itsenäistyttyä Viipurin sotilassairaala otettiin Suomen puolustusvoimien käyttöön vuonna 1917. Lääninsairaalan ylilääkäri Peder Waldemar Granberg sai käskyn toukokuussa 1918 laittaa sotilassairaala toimintakuntoon. Hänen työtään jatkamaan tuli melkein heti Viipurin kaupunginlääkäri Magnus Gadd. Suomalainen Viipurin Sotilassairaala aloitti toimintansa kesäkuussa 1918. Sen ensimmäisenä ylilääkärinä oli lääket. lis. ja hammaslääkäri Magnus Arvid Alopaeus (1884–1925) vuosina 1918–1919. Hänen jälkeensä ylilääkärinä toimivat silmälääkäri Emil Wilhelm Jusélius (1873–1954) vuosina1919–1927 ja lääket. lis., hammaslääket. kand. Isak Johannes Heinonen (1892–1982) vuosina 1927–1941. Heinonen ylennettiin lääkintäkenraalimajuriksi vuonna 1940 ja hän oli puolustusvoimien ylilääkäri vuosina 1944–1953.

Vuonna 1930 Viipurin Sotilassairaalassa oli 401 sairaansijaa, niistä kirurgian osastoilla 77, silmätautien osastolla 29, lausunto-osastolla 30, sisätautiosastoilla 61, korva-, nenä- ja kurkkutautien osastoilla 50 sekä iho- ja sukupuolitautien osastoilla 100. Ylilääkäri Johannes Heinosen aikana alettiin suunnitella uutta sotilassairaalaa vuonna 1928. Uusi sairaalarakennus, jossa oli 183 sairaansijaa, valmistui Neitsytniemeen sotilassairaalan alueelle vuonna 1932. Vanhoissa sairaalarakennuksissa oli edelleen 347 sairaansijaa, joten Viipurin Sotilassairaalassa oli nyt yhteensä 530 sairaansijaa.

Viipurin Sotilassairaala oli kaupungin suurin sairaala ja siellä oli myös eniten erikoisalojen osastonlääkäreitä. Heistä on aiheellista mainita muutamia: kirurgian osastonlääkäri Gustaf Adolf Björkenheim (1899–1940) vuosina 1934–1940, sisätautien osastonlääkärit Nicolai Robert Roschier (1882–1940) vuosina 1927–1940 ja Kaarle Harald Sarkko (ent. Sarén) (1889–1956) vuosina 1924–1941, korva-, nenä- ja kurkkutautien osastonlääkärit Håkan Robert Gadolin (1895–1963) vuosina 1928–1939 ja Harry Verner Björk (1906–1986) vuodesta 1939–, silmätautien osastonlääkäri Gustaf (Gösta) Toussaint Charpentier (1901–1951) vuosina 1933–1934 ja 1936–1939 ja hänen sijaisensa Kauko Lorenzo Raski (1902–1978) vuosina 1934–1936, iho- ja sukupuolitautien osastonlääkäri Edvard Leppänen (1887–1948) vuosina 1920–1940 sekä keuhkosairauksien osastonlääkäri Toivo Ilmari Vasari (aik. Böök) (1891–1955) vuosina 1933–1944. Yleensä kaikki sotilassairaalan lääkärit toimivat lisäksi yksityislääkäreinä ja eräät myös Viipurin Diakonissalaitoksen lääkäreinä.

Viipurin Sotilassairaala siirrettiin sodan uhatessa jo lokakuun 1939 puolivälissä Rauhan keskusmielisairaalaan 43. Sotasairaalan osaksi, ja potilaita evakuoitiin lisäksi Mikkeliin. Talvisodan päätyttyä Viipurin Sotilassairaalan toiminta alkoi jälleen heinä-elokuussa 1940 Lahden Kansanopistolla ja Vierumäen urheiluopistolla. Siellä sairaalasta tuli huhtikuun alusta 1941 Keskussotilassairaala 2, joka yhdistettiin jatkosodan alettua jo kesäkuun 1941 lopulla uudelleen perustettuun 8. Sotasairaalaan. Jatkosodan päätyttyä Keskussotilassairaala 2 jatkoi toimintaansa syksystä 1944 Lahdessa, josta tulikin sen pysyvä sijoituspaikka.

Rautatielääkärit

Riihimäen – Pietarin rautatien rakentaminen 1860-luvun lopulla merkitsi rautatielääkäreiden palkkaamista. Viipurin ensimmäinen rautatielääkäri oli Albert Julius Palmberg (1831–1916), joka oli toiminut Viipurissa piirilääkärin viransijaisena vuonna 1868. Juuri silloin raivosi radanrakentajien ja rautatien rakennuspaikkakuntien asukkaiden keskuudessa vaikea pilkkukuume- ja toisintokuume-epidemia. Sairaat täyttivät kaikki tilapäiset kulkutautisairaalat äärimmilleen. Palmberg ehdotti kesäkuussa 1868 erityisen rautatiensairaalan perustamista, kuten sitten tapahtuikin. Palmberg toimi tämän sairaalan lääkärinä ja vuonna 1872 hänet nimitettiin rautatielääkäriksi, jota tehtävää hän hoiti vuoteen 1887. Tämän tehtävän ohella hän hoiti ajoittain myös muiden lääkärinvirkojen sijaisuuksia. Hän laati Pariisin vuoden 1887 lastensuojelunäyttelyyn viipurilaisten lasten terveydenhoitoa koskevan tutkimuksen "L'Hygiéne de l'Enfance à Vibourg". Palmbergista tuli maailmankuulu hygienialääkäri, jonka laatima käsikirja käännettiin useille maailmankielille. Seuraavista Viipurin rautatielääkäreistä voidaan mainita vielä lääket. lis. Nikolai Sundman (1859–1925) vuosina 1888–1925. Hän toimi samalla synnytyslaitoksen lääkärinä vuosina 1894–1917.

Viipurin Diakonissalaitoksen sairaala

Viipurin Diakonissalaitos perustettiin vuonna 1869. Sen rakennukset sijaitsivat Saunalahden kaakkoisessa pohjukassa. Diakonissalaitos alkoi pian kouluttaa diakonissoja sairaanhoitajattariksi saksalaisen koulutusmallin mukaisesti. Viipurin Diakonissalaitoksesta valmistui Suomen ensimmäinen diakonissa vuonna 1872.

Diakonissalaitoksen ensimmäinen hoitolaitos, orpolastenkoti, avattiin vuonna 1869. Ensimmäinen sairaalarakennus valmistui vuonna 1873, siinä oli 30 sairaansijaa ja osasto 6–8 parantumatonta sairasta varten. Viipurin Diakonissalaitoksen sairaalassa toimivat lääkärit hoitivat yleensä vakinaisesti jotakin muuta virkaa.

Viipurin Diakonissalaitoksen lääkäreinä toimivat 1800-luvun puolella: lääket. tri, sotilassairaalan lääkäri Alexander Frankenhaeuser (1811–1884) vuosina 1869–1884, kirurgi ja naistentautien lääkäri[?] Anton Gabriel Blomberg (1833–1896) vuosina 1884–1887 sekä lääket. lis., kaupunginlääkäri Theodor Thesleff vuosina 1887–1899, lääket. ja kir. tri Arthur Carl Heiseler (1854–1928) vuosina 1900–1917, lääket. lis., pataljoonan lääkäri Gustaf Allon Svanljung (1879–1919) vuosina 1917–1919 ja Viipurin Sotilassairaalan sisätautien osastonlääkäri Nicolai Robert Roschier vuosina 1920–1940.

Viipurin lääninsairaalan ylilääkärin, professori Strömborgin alulle paneman lahjoitusrahaston varoilla perustettiin Diakonissalaitoksen sairaalaan välittömään läheisyyteen Professori Strömborgin silmäklinikka vuonna 1905. Siinä oli sairaansijoja aluksi 20 ja lastenosaston rakentamisen jälkeen 35. Viipurin Diakonissalaitos huolehti silmäklinikan hallinnosta.

Silmäklinikan ylilääkärit olivat: Algot Fredrik von Fieandt (1868–1939) vuosina 1905–1923, John G. Lindberg (1884–1973) vuosina 1923–1928, Osmo Neovius (1880–1929) vain puoli vuotta vuonna 1928, ja Signe Ingrid Löfgren (1897–1969) vuodesta 1929 alkaen.

Viipurin Diakonissalaitos päätti 1920-luvun lopulla rakennuttaa uuden ja ajanmukaisen sairaalarakennuksen, joka valmistui vuonna 1931. Samalla professori Strömborgin silmäklinikka liitettiin silmätautiosastona Viipurin Diakonissalaitoksen sairaalaan. Uudessa rakennuksessa oli sisätautien osastolla 52 sairaansijaa ja silmätautien osastolla 50 sairaansijaa. Sisätautiosaston ylilääkäri Nicolai Robert Roschier toimi koko sairaalan ylilääkärinä vuodesta 1929.

Talvisodan alkaessa Viipurin Diakonissalaitos ja sen sairaala evakuoitiin Karkkuun, josta se siirtyi talvisodan päätyttyä pysyvästi Lahteen, aluksi tilapäisiin tiloihin. Ylilääkäri Roschierin kuoltua vuonna 1940 tuli silmätautiosaston ylilääkäristä Signe Löfgrenistä koko sairaalan ylilääkäri.

Yksityissairaalat

Lääket. lis. Robert Schatelowitz piti vuosina 1900–1902 yksityistä sairaalaa Viipurissa, kunnes hän muutti vuonna 1903 Tampereelle. Sairaalassa oli 10 paikkaa naistentauteja ja synnytyksiä varten.

Kaupungissa toimi vuosina 1907–1923 Yksityinen synnytyslaitos, jota pitivät kätilöt Katarina Kocklin ja Signe Lybeck.

Viipuriin perustettiin vuonna 1911 yksityissairaala, joka avattiin vuonna 1912 Vaasankadun ja Katrinankadun kulmaukseen rakennetussa Eden -nimisessä kiinteistössä. Sairaalan omistaja ja vastaava lääkäri oli silmätautien erikoislääkäri Emil Jusélius, joka toimi myös Viipurin Sotilassairaalan ylilääkärinä vuosina 1919–1927. Vuodesta 1925 sairaalan omisti osakeyhtiö Yksityissairaala OY (Privata sjukhuset AB). Sairaalassa oli aluksi 22 sairaansijaa, joilla hoidettiin sekä kirurgisia potilaita että silmäpotilaita. Vuodesta 1932 sairaalassa oli myös synnytysosasto, jossa oli 6 hoitopaikkaa.

Apteekit

Viipurissa oli yksi ainoa apteekki, Kanta-apteekki eli Kauppatorin apteekki, vuoteen 1835 saakka. Viipuriin hankittiin toista apteekkia jo vuodesta 1823, mutta parin tuloksettoman tai lyhytaikaisen vaiheen jälkeen Viipurin II apteekki, ns. Linnan apteekki, avattiin vasta vuonna 1852. Tämän apteekin haltijoista on aiheellista mainita Karl Theofron Hällström (1860–1917), joka oli tunnettu kuoromies ja kaupungin musiikkielämän tuki 1900-luvun alussa.

Viipurin III apteekki, ns. Punaisenlähteentorin apteekki, avattiin vuonna 1859. Sen apteekkareista Johan von Zweygberg (1841–1896) teki kaupungin kaunistamiseksi suuren rahalahjoituksen, jonka varoilla hankittiin kaupungin puistoihin lukuisia veistoksia.

Viipurin IV apteekki avattiin Neitsytniemellä vuonna 1873, V apteekki Rautatientorin varrelle vuonna 1901, VI apteekki Pantsarlahden kaupunginosassa vuonna 19??, VII apteekki Repolan alueella ja VIII apteekki eli Keskusapteekki Torkkelinkadun varrella vuonna 1929. Kaupunki sai alueliitosten mukana vielä kaksi alun perin Viipurin maalaiskunnan alueelle perustettua apteekkia, joista IX apteekki sijaitsi Kolikkoinmäellä ja X apteekki Uuraassa.

Lahden kannalta on mainittava erikseen Viipurin VIII eli Keskusapteekki, jonka perusti ja omisti apteekkari Antero Gustaf Adolf Hyttinen (1882–1949). Talvisodan jälkeen hän sai oikeuden siirtää apteekkinsa Lahteen, jossa se avattiin Lahden Keskusapteekin nimellä Aleksanterinkatu 4:ssä. Hyttinen sai kuitenkin jo vuonna 1945 nimiinsä Lahden I Apteekin oikeudet ja aloitti sen apteekkarina vuoden 1946 alussa. Keskusapteekin apteekkariksi tuli silloin Antti Ravani.

Hammashoito

Viipurissa on käynyt 1800-luvun aikana joitakin kierteleviä hammaslääkäreitä, mm. saksalaissyntyinen C. F. Lebrecht vuoden 1835 jälkeen, saatuaan toimiluvan silloiselta lääkintätoimen ylihallitukselta. Vuonna 1902 Viipurissa asui vakinaisesti kolme hammaslääkäriä ja vuonna 1926 heitä oli 16. Vuoden 1938 puhelinluettelon mukaan Viipurissa oli 27 hammaslääkäriä, jotka kuuluivat Viipurin Hammaslääkäriseuraan. Tämän esityksen kannalta heistä on mainittava erikseen Veikko Talvitie (1907–1972), joka muutti sotien seurauksena Lahteen ja toimi täällä Keskussotilassairaala 2:n hammaslääkärinä.

Kirjoitus on laadittu Torkkelin Killan yleisötilaisuudessa Lahdessa 30.10.2005 pidettyä esitelmää varten.

Kirjallisuutta:

von Bonsdorff, B.: Privata sjukhus i Finland. Finska Läkaresällskapets Handlingar 129 (1985): 4: 345–398.

Erkamo, P.: Vuosisata diakoniaa Viipurissa ja Lahdessa. Viipurin –Lahden Diakonissalaitos 1869–1969. Lahden Diakonissalaitoksen Säätiö. Pieksämäki 1969.

Forsius, A: Diakonissalaitoksen sairaala Lahdessa 1940–1971. Hollolan Lahti 1991: 4: 13–15.

Forsius. A.: Sotilassairaalat Lahdessa 1939–1945. RUK 178 Lääkintähuoltolinja (kurssijulkaisu): 44–47, (Lahti 1985).

Halila, A. ym.: Viipurin kaupungin historia V osa. Vuodet 1917–1944. Torkkelin Säätiö. Lappeenranta 1978.

Hänninen, S.-L.: Kellokosken sairaala 1915–1965. Hyvinkää 1965.

Lankinen, J.: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajien Seura Pamaus r.y. Jyväskylä 2000.

Pakkala, K.: Keisarinnan hospitaalista lääninsairaalaan. Aesculapius 1983: 4: 20–22.

Palmgren, H.: Viipurin Sotilassairaala 1930-luvulla. Puolustusvoimien Koulutuksen Kehittämiskeskus. Vaasa 1998.

Pesonen, N.: Terveyden puolesta – sairautta vastaan. Terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900-luvulla. WSOY. Porvoo 1980.

Ruuth, J. W.: Viborgs stads historia I–II. Helsingfors 1906.

Ruuth, J. W. ja uudistaneet Ragnar Rosén, Erkki Kuujo, Gunvor Kerkkonen, Aito-Veikko Koskivirta, Viljo Nissilä sekä V. A. Tjulenev: Viipurin kaupungin historia I osa. Vuoteen 1617. Torkkelin Säätiö. Lappeenranta 1982.

Ruuth, J. W. ja uudistanut Aimo Halila: Viipurin kaupungin historia II osa. Vuodet 1617–1710. Torkkelin Säätiö. Lappeenranta 1974.

Ruuth, J. W. ja uudistanut Erkki Kuujo: Viipurin kaupungin historia III osa. Vuodet 1710–1812. Torkkelin Säätiö. Lappeenranta 1975.

Ruuth, J. W. ja uudistaneet Erkki Kuujo ym.: Viipurin kaupungin historia IV osa. Vuodet 1812–1840 ja 1840–1917. Torkkelin Säätiö. Lappeenranta 1981.

Sourander, B.: Viipurin terveydellisistä oloista, terveydenhuoltolaitoksista ja lääkäreistä menneinä aikoina. Duodecim 1929: 12: 979–1041.

Terveyttä ja pitkää ikää. Terveyden- ja sairaanhoitoa Etelä-Karjalassa (toim. P. Jurvanen). Etelä-Karjalan Lääkäriseura ja Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiri. Pieksämäki 2004.

Tuovinen, S. L.: Kellokosken sairaala 1915–1990. Jyväskylä 1990.

Turunen, M. I. ja Kalima T. V. (toim.): Suomen Kirurgiyhdistys – Kirurgföreningen i Finland 50 [vuotta]. Suomen Kirurgiyhdistys. Vammala 1975.

Vahvaselkä, V-P: Rauhan sairaala 1926–1976. 50 vuotta mielisairaanhoitoa Viipurin ja Kymen lääneissä. Kaakkois-Suomen mielisairaanhuoltopiirin kuntainliitto. Imatra 1976.

Viipurin kirja. Muistojulkaisu. Toim. J. Kivi-Koskinen ym. Torkkelin Säätiö. Pieksämäki 1958.

Viiste, J. O. V: Viihtyisä vanha Wiipuri : kulttuurimuistojen, kuulujen puistojen, kauniiden tornien kaupunki. Porvoo 1943.

Lisäys kesäkuussa 2010:
Olli, M.: Menetetyt apteekit, luovutetun alueen lääkehuolto keskiajalta vuoteen 1945. PharmaPress Oy. WS Bookwell, Porvoo 2010.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON