Arno Forsius

Yönitkettäjä eli painaja

Yökausia itkevä lapsi voi uuvuttaa äidin ja muutkin perheenjäsenet hermoromahduksen partaalle. Pahimmassa tapauksessa lapsi on silloin saattanut joutua vanhempien väkivallan uhriksi. Lasten yöitkuun on kiinnitetty jälleen kerran laajemmin huomiota, mutta ongelma ei ole suinkaan uusi. Aihetta on kuvattu yksityiskohtaisesti Ahti Rytkösen teoksessa "Kansan syvistä riveistä" (WSOY, 1946).

Kansanperinteen mukaan oli olemassa erityinen olio, lasten yönitkettäjä, painaja tai valvottaja. Yleensä sitä pidettiin vain tavattoman kiusallisena asiana. Erään käsityksen mukaan painaja saattoi olla jopa kuolemaksi, jos se pääsi painamaan lapsen päätä. Tällä näkemyksellä näyttäisi suorastaan olevan yhteyksiä kätkytkuoleman esiintymiseen.

Yönitkettäjän estämiseen ja karkottamiseen käytettiin enimmäkseen magian keinoja, joihin liittyi tavallisesti myös erityisiä sanoja, loitsuja tai manauksia. Osa keinoista oli selvästi peräisin ajalta ennen kristinuskon tuloa, osaan taas oli sekoittunut myöhempää kristillistä perinnettä. Monilla asiaan liittyvillä piirteillä oli sitäpaitsi yleiseurooppalaisia juuria, joista suomalainen perinne oli saanut vaikutteita sekä idästä että lännestä. Yönitkettäjän hoitokeinojen moninaisuus osoittaa joka tapauksessa, että vaiva oli yleinen ja että siihen ei ollut tehokasta hoitomenetelmää.

Lapsen itkun tavanomaisia tyynnyttämiskeinoja olivat viereen ottaminen, heijaaminen sylissä tai kehdossa, laulaminen, rinnan tai ruoan antaminen. Todettakoon samalla, että saksankielessä rinnan antamista merkitsevä sana "stillen" tarkoittaa nimenomaan hiljentämistä ja tyynnyttämistä. Monien tuutulaulujen sanoihin liittyy äitinä olemisen kannalta mielenkiintoista elämän vaikeuksien tilitystä.

Tautien ja oireiden syitä pohtiessaan kansan mielikuvitus on osoittautunut ehtymättömäksi. Tämä pitää paikkansa myös yönitkettäjän eli painajan alkuperää koskevien selitysten ja hoitokeinojen kohdalla. Ne heijastelivat kateuden, vihan, epäluuloisuuden, kostonhalun, pahansuopaisuuden, viekkauden ja taikauskon suurta valtaa ihmisen ajatusmaailmassa.

Yönitkettäjän ilmaantumisen syinä pidettiin esimerkiksi lapsen pelästymistä, lapsen riepujen varastamista, silmäämistä eli pahalla silmällä katsomista, oven sulkemista takapuolella työntämällä, isän entisiä morsiamia, mustalaisia sekä paholaista.

Koska yönitkettäjän ilmaantuminen lapseen oli yleistä ja koko perhekunnan kannalta perin häiritsevää, oli sitä vastaan syytä ryhtyä toimiin kaiken varalta jo etukäteen. Tavallisin tapa oli tukkia lapsen suu kantapäällä painamalla. Heti lapsen synnyttyä parmuska eli kätilö tai äiti painoi lapsen suuta kantapäällään kolme kertaa, pojilla oikealla kantapäällä ja tytöillä vasemmalla. Honkajoella luettiin samalla seuraava loitsu:

"Lukko sun suusi eteen,
takasalpa hampaisi taakse,
kapu kitasi kantimiin,
haitta hampaisi väliin!"

Jos yönitkettäjä oli päässyt lapseen, ryhdyttiin sen karkottamiseen ensin sanojen voimalla ja maagisia temppuja tehden. Karkotussanoja on talletettu lukemattomia eri puolilta maata. Varsin tavallista oli yönitkettäjän lähettäminen pois talosta, soveliaaseen manauspaikkaan, josta ei ollut takaisin paluuta, tai kirkkoon. Seuraavat sanat on merkitty talteen Teuvalta. Niissä Santti Siituksella tarkoitetaan ilmeisesti Kos-saarella elänyttä Pyhää Isidoria, joka kärsi marttyyrikuoleman vuonna 251 jKr.

"Santti Siitus,
Jeesus Kristus, Jumalan poika,
ota pois tämä pirun voima,
anna Jumalan voiman
siehen siaan tulla.
Painajaanen paha,
älä lasta paina,
paina kiviä ja kantoja,
älä lasta paina.
Mene kauvas mettän korpeen,
johon ei ole ikänä ihmisen
eikä hevosen jalka käynyt."

[Katso myös kirjoitusta Pyhimykset suomalaisessa kansanparannuksessa.]

Muita yönitkettäjän karkottamiskeinoja olivat sen kutsuminen aterialle ja suututtaminen sen jälkeen, pakosalle ajaminen pelottelemalla, ristinmerkkien tekeminen ja lapsen kylvettäminen. Kylvettämiseen saattoi liittyä varsin monenlaisia taikakeinoja, kuten pujottelua, kiertämistä, vöillä vahvistamista, sylkemistä, rukouksia ja siunauksia sekä suulle polkemista.

Tyypillinen suomalaiseen parannuskulttuuriin kuuluva keino oli vaivan harhauttaminen panemalla kätkyeeseen kapaloitu halko tai asettamalla kehruuvälineet kätkyen pääpuoleen. Eräs yönitkettäjän hoitotapa oli sen kuvaannollinen hävittäminen jauhamalla, hakkaamalla, survomalla tai pois viskaamalla. Erikoinen keino oli lapsen mittaaminen tai punnitseminen ruumiinpuoliskojen tasasuhtaisuuden varmistamiseksi ja mahdollisesti havaitun liian poistamiseksi.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1992: 6: 554. Tarkistettu maaliskuussa 2003.

Kirjallisuutta:

Hako, M. (toim): Kansanomainen lääkintätietous. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 229: 4 osa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Turku 1957.

von Haartman, C.: Anvisningar till igenkännande af de allmännaste sjukdomar hos menniskan samt den första behandlingen af dem, ämnade för sjuke och för dem som wärda sjuke på landet, Första Delen. Barnsjukdomar. Helsingfors 1844.

Hartman, C. J.: Husläkaren, eller Allmänna och Enskilda Föreskrifter i Sundhetslära, ---. Tredje förbättrade Upplagan, Zacharias Haeggström, Stockholm 1835.

Lönnrot, E.: Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri, Kolmas laitos. Helsinki 1856. Facsimile (Neljäs korjaamaton laitos) Lääketieteellisen oppimateriaalikustantamon kustannuksella R. K. Wirtasen kirjapainossa Tampereella 1981.

[Roos, S.:] Kristillinen ja Terweellinen Lasten Kaswattaminen. Toinen Osa: Lasten kiwut, niiden syyt ja holhous. P. Tikkasen kustannuksella. Helsinki 1857.

Rytkönen, A.: Kansan syvistä riveistä. WS Oy, Helsinki-Porvoo, Forssa 1946.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON