Da Vinci -koodi 
Dan Brownin Da Vinci -koodin tarina vaikuttaa ensin huolellisesti rakennetulta, ja juoni pitää otteessaan. Pian kriittisessä lukijassa alkaa nousta epäilyjä, että kirjan tapahtumat ovat mahdollisia vain amerikkalaisessa elokuvassa. 

On mahdotonta, että  kuolemanvakavasti haavoittunut ihminen seikkailisi elämänsä viimeisillä minuuteilla ympäri Louvrea ja onnistuisi tuon seikkailunsa aikana rakentamaan monimutkaisen arvoituksen. Kuolevaa tekevillä on kuolemisessaan on ihan riittävästi työtä.

Yhtä uskomaton on kahden päähenkilön kyky harhauttaa Ranskan poliisia. Ensin karataan Louvresta ja sitten paetaan mm. pienellä Smartilla läpi Pariisin. Sattumoisin löydetään lentokone, jolla päästään Englantiin ja sielläkin huijataan lentokentän  poliiseja. Sankareilla on suorastaan  yliluonnollinen kyky ratkoa kaiken maailman arvoituksia ja koodeja. Kirjan lopussa on romanttinen Happy End. 

Dan Brownin kyky tulkita kirkkohistoriaa ei vakuuta sen enempää. Opus Dei -järjestöä tai salaseuroja ei tässä sivustossa juuri käsitellä. Vähemmälle tuomiolle jää myös Leonardon taide. Sen sijaan selvitetään mutta alkukristillisyyttä ja kirkon varhaishistoriaa koskevaa tutkimusta.

Dan Brownin faktapohjan varassa voi ehkä kirjoittaa fantasiaromaanin, mutta tieteellisessä kirjassa hänen tekstinsä olisi tyrmätty. Tutkijoiden mielestä edes Raamatun evankeliumeihin ei voi historiallisessa mielessä täysin luottaa. Vielä etäämpänä historiallisesta todellisuudesta ovat apokryfiset evankeliumit, jotka on kirjoitettu  paljon myöhemmin. Tutkijat olisivat tohkeissaan, jos Raamatun ulkopuolelle jääneistä evankeliumeista olisi apua historiallisen totuuden jäljittämisessä, mutta kun ei vain ole. Kirjassa on runsaasti oleellisia asiavirheitä.

Dan Brownin kirjaa arvioitaessa on hyvä tietää, että  Uuden testamentin neljä tunnettua evankeliumia korostavat vahvasti Jeesuksen ihmisyyttä. Tämäkin asia selviää Raamattua lukemalla aika pian. 

Maria Magdaleena on kieltämättä kiinnostava hahmo. Naiset voivat olla ylpeitä siitä, että ylösnoussut Jeesus ilmestyi ensimmäisenä juuri hänelle. Valitettavasti Magdaleenasta kertova lähdeaineisto on niin niukkaa, ettei sille voi rakentaa varsinaista henkilökuvaa.  Periaatteessa Maria Magdaleena olisi voinut olla Jeesukselle jonkinlainen tyttökaveri, mutta vaimo tuntuu jo paksulta jutulta. Siinä kulkurielämässä tuskin pidettiin yllä vaimoa ja lapsikatrasta. Jeesus ei oikein ollut perheenisätyyppiä. Äpärälapsien jättämistä sinne tänne ei sen ajan yhteiskunta suvainnut. Muutenkin sen ajan seksuaalikäyttäytymisestä on hyvä muistaa, että e-pilleriä ei ollut vielä keksitty. Oli pakko pitää omatoimisesti luukut kiinni.

Arto Köykkä

 

 

 

 

SuperCnt-kävijälaskuri