LIPERIN SUURPERHOSET

Ali Karhu

 

19.3.2019


SISÄLLYSLUETTELO

1        JOHDANTO

2    AINEISTO JA MENETELMÄT

2.1  Valopyynti

2.1.1 Valorysien sijainti

2.2  Syöttipyynti

2.3  Aktiivihavainnointi ja muut keräilymuodot

3    LIPERIN SUURPERHOSLAJISTO

3.1  Taulukon tulkinta

3.1.1  Havainnoitsijat

3.2  Liperin alueet ja kasvillisuus

4    HAVAINTOJA AINEISTOSTA

4.1  Maakunnalle uudet lajit

4.2  Runsaimmat lajit

4.3  Harvinaiset lajit

4.4  Uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit

4.5  Päiväperhoshavainnot

4.6  Syöttipyyntihavainnot

4.7  Valopyyntihavainnot

4.7.1 Alfa–diversiteetti

4.8  Havainnot muista keräilymuodoista

4.9  Toisen sukupolven esiintyminen

4.10  Muoto-osuudet ja tummentuneet yksilöt

4.10.1 Muut poikkeavuudet

5    LAJISTON MUUTTUMINEN LIPERISSÄ

5.1  Uudet lajit

5.2  Runsastuneet lajit

5.2.1 Runsastuneet aktiivisesti havaittavat lajit

5.2.2 Runsastuneet pyydysaineiston lajit

5.3  Vähentyneet lajit

5.3.1 Vähentyneet aktiivisesti havaittavat lajit

5.3.2 Vähentyneet pyydysaineiston lajit

5.3.3 Pitkäaikaisen kannanvaihtelun lajit

5.3.4 Hävinneet lajit

5.4  Liperiin levinneet lajit

5.5  Liperistä mahdollisesti tavattavat lajit

6    YHTEENVETO

7    KIITOKSET

8    KIRJALLISUUS


1        JOHDANTO

Muutamasta Pohjois-Karjalan kunnasta on tehty lajiselvityksiä. Veijo Mannelin on ilmoittanut kaikki Pyhäselästä saamansa lajit, mutta tietoja ei ole julkaistu. Lieksan perhoset (aikaisemmin Pielisjärvi, johon vuonna 1973 liittynyt Lieksan kauppala on nykyinen Lieksa) on julkaistu alun perin Äyräpään toimesta (Äyräpää 1946), ja täydennetty myöhemmin (Lappi 1981). Kiteeltä on julkaistu suurperhosfauna (Makkonen 1964, 1996). Joensuusta on myös yhtä paikkaa koskeva, pitkältä aikajaksolta (1983–2016) oleva lajiluettelo (J. Kettunen, julkaisematon), käsittäen vajaat 480 lajia. Pohjois-Savon perhoset on myös julkaistu (Hublin & Savolainen 1985), mutta Liperin naapurikunnissa harrastusta on ollut vähän, varsinkin viime vuosina.

Ensimmäiset tiedossa olevat perhoshavainnot Liperistä ovat kesäkuulta 1865 (12.–20.6.1865), jolloin Fredrik Wilhelm Woldstedt [1847–1884] ja Emil Ivar Grönvik [1844–1918] vierailivat kunnassa. John (Johan) Reinhold Sahlberg [1845-1920] on ollut Liperissä ainakin 12.7.1875, mutta perhoshavainnoista ei ole tietoa. Reinhold Bernhard Enwald [1860–1892] oli käynyt Liperissä Pohjois-Karjalan retkellään vuonna 1881 (lisätietoja). Seuraavat havainnot ovat Johan Emil Aron [1874–1928]. Hän oli ollut Liperissä (ainakin) 22.7.30.8.1900 välisen ajan asuen kirkonkylän pappilassa. Jarl Carpelan [1897–1954] oli käynyt Liperissä vuonna 1921. Ensimmäinen kunnassa vakituisesti asunut harrastaja oli Aarne Olavi Johannes Winter [1898–1966], hänen havaintojaan on vuosilta 1926–1939.

Mauri Kononen [1915–1991] oli Viinijärven nimismiehenä, ja harrasti aktiivisesti perhosia Liperissä asuessaan (vuosina 1946–1961), ulottaen keräilymatkansa myös naapurikuntiin, kuten Polvijärvelle. Hän vieraili Liperissä vielä myöhemmin 1960- ja 70-luvuilla, ja vielä vuonna 1980. Tämän jälkeen pitkään aikaan ei Liperissä asunut aktiivisia harrastajia, ja havainnot olivat vieraspaikkakuntalaisten varassa. Joensuulainen Veijo Mannelin [1925–1992] kävi ahkerasti Liperissä, ja häneltä on havaintoja 1950-luvulta 1980-luvun puoliväliin asti. Muurahais- ja harjusinisiipi houkuttivat keräilijöitä etelästä asti, mutta havainnot tulivat yleensä samoilta alueilta, ja ilmoitukset koskivat yleensä vain harvinaisia lajeja. 

Jukka Vuorinen asui Ylämyllyllä 1980-luvulla. Allekirjoittanut on asunut koko ikänsä Liperissä, ja harrastanut perhosia vuodesta 1984 alkaen. Toinen kunnassa asuva perhosharrastaja Seppo Mäkelä muutti Liperiin Honkalammelle vuonna 1989. Terttu ja Esa Matikaisen ovat asuneet Liperissä Ylämyllyllä vuodesta 1979, ja heiltä on havaintoja pitkältä aikajaksolta. Ylämyllyllä asui myös Jukka Matero, jolta on havaintoja vuosilta 2001–2006. Edelleen monet ulkopaikkakuntalaiset pysähtyvät Liperissä, yleensä Kuoringan muurahaissinisiipipaikalle, tai Ylämyllyn aseman ratapihalle. 

Tässä selvityksessä tarkastellaan Liperin suurperhoslajistoa ja lajiston muuttumista. Tiedot perustuvat pääosin omiin, mutta myös muiden Liperissä asuneiden perhosharrastajien tietoihin, perhostutkijain seuran havaintoihin, ja muihin kirjallisiin lähteisiin. Suurin osa havainnoista on vuosilta 1994–2018. Havainnointia ja keräilyä on tarkoituksellisesti tehty kaikkialla kunnassa. Vanhoista tiedoista (ennen vuotta 1962) valtaosa on Veijo Mannelinin muistiinpanoista. Vanhojen kokoelmayksilöiden tietoja on kirjattu ylös Joensuun yliopistosta (jossa V. Mannelinin kokoelmat olivat), Kuopion luonnontieteellisestä museosta (mm. M. Konosen ja M. Tolvasen kokoelmat) ja luonnontieteellisestä museosta Helsingistä (mm. O. Winterin kokoelmat). Osa M. Konosen kokoelmasta on Turun Yliopiston kokoelmissa.

2        AINEISTO JA MENETELMÄT

Aloitin keräilyn vuonna 1984, jonka jälkeen se on yhtäjaksoisesti jatkunut tähän päivään saakka. Aluksi keräily oli haavipyyntiä, valopyynti (valvontavalolla) alkoi vuonna 1987, valorysien käyttö vasta vuonna 1992. Aktiivisuus eri vuosina ei ole paljoa vaihdellut, kahdeksankymmenluvulla havainnointi oli vähintäänkin yhtä ahkeraa (ehkei kuitenkaan yhtä määrätietoista) kuin nykyisinkin, aktiivisuudeltaan huonoin vuosi oli 1991, ja paras taas 2000 tai 2005. Havaintopäiviä on ollut useina vuosina yli sata, parhaina vuosina maastossa on käyty joka ainoa päivä sään vain salliessa, ja yölläkin jopa viitenä yönä viikossa koko valoisan ajan (toukokuun alusta heinäkuun puoliväliin). Viime vuosina innokkuus ei ole laantunut, mutta muita rajoittavia tekijöitä on ilmennyt; silti perhosia on havainnoitu kymmeninä päivinä ja öinä haavien ja valvontavalolta. 

Seppo Mäkelä piti valorysiä koko ajan samalla paikalla kotipihallaan Honkalammella, ruudussa (6947:3629). Kaikki Honkalammelta saadut perhoset ovat tästä ruudusta, ellei muuta ruutua ole ilmoitettu. Terttu ja Esa Matikainen ovat havainnoineet perhosia pääasiassa pihansa ympäristöstä ruudusta (6948:3632). Heillä on ollut käytössä 1–2 valorysää, ja viime vuosina useita syöttirysiä. Anneli Raunio on havainnut perhosia mökillään ruudussa (693:361) vuodesta 1994 alkaen. Valorysä on ollut käytössä vuosina 2008–2018. Outi Anttila ja Taisto Huutokari ovat havainnoineet perhosia Korpivaarassa ruudussa (694:360).

Olen pitänyt valorysiä kunnan alueella kahdeksassa eri kymppiruudussa, (692:360, 693:360, 693:361, 694:360, 694:361, 694:362, 695:361 ja 695:363), lisäksi Tatu Sallisen avustamana ruuduissa (692:363 ja 693:62). Ruudussa (694:362) ovat valorysää pitäneet Seppo Mäkelä ja Jukka Vuorinen, ruudussa (694:363) Terttu ja Esa Matikainen, Jukka Kettunen, Marko Mutanen ja Henri Vanhanen. Ruudussa (693:361) valorysää on pitänyt Anneli Raunio. Ruudussa (693:362) valorysiä ovat pitäneet Jukka Kettunen ja Henri Vanhanen. Edellä mainittujen ruutujen lisäksi syöttirysiä on pidetty ruuduissa (692:361), (692:362), (692:363), (693:363), (695:360) ja (695:362). 

Ruuduissa (692:364) ja (693:364), jotka Liperin puolella ovat saaria, olen myös käynyt, mutta näistä minulla ei ole havaintoja. Jälkimmäisessä ruudussa olen pitänyt valorysää vuosina 1998–2000 Pyhäselän puolella, ja sieltä tuli mielenkiintoista vertailumateriaalia: lajia Mythimna flammea ei ole vieläkään löydetty Liperistä, Pyhäselässä esiintynyt Paracolax tristalis havaittiin Liperistä vasta vuonna 2010 ja Colostygia aptata vuonna 2013. Myös Pyhäselässä paikallisena esiintynyt Deilephila porcellus oli tavattu aikoinaan Liperistä (tuorein havainto oli vuodelta 1964). Vasta vuonna 2011, ja neljänä vuotena sen jälkeen, se on jälleen tavattu Liperistä.

Lisäksi Liperiä leikkaavat ruudut (691:363), (694:359) ja (694:364), joissa on pelkkää vettä, ja pohjoisimmassa kohdassa muutaman aarin alueelta ruutu (696:363). Liperin kuntaan kuuluvia alueita on kahdessakymmenessäkahdessa eri kymppiruudussa. Pyydysten sijainti on esitetty myös kuvassa (kuva 1). 2000-luvulla pyydyksiä on ollut keskimäärin kahdeksassa kymppiruudussa / kesä. Uusia lajihavaintoja on tehty vähintään kymmenestä kymppiruudusta vuodesta 2000, vuodesta 2009 vähintään kolmestatoista ruudusta kuudestatoista. Vuonna 2010 uusia havaintoja oli kaikista ruuduista, ja vuosina 2009 ja 2011 niitä oli viidestätoista ruudusta.

Kuva 1. Valo- ja syöttirysien käyttö sekä haavipyynti / näköhavainnot eri kymppiruuduissa.

2.1  Valopyynti

Valopyynti on yöperhosten ylivoimaisesti tärkein havaintotapa. Kymmenistä lajeista kaikki tiedossa olevat havainnot ovat valolle tulleista yksilöistä. Ilman valopyyntiä puolet lajistosta jäisi vuosittain havaitsematta. Yöperhosten lisäksi valolle tulee harvoin myös päiväperhosia, näistä valtaosa luultavasti päiväaikaan sattumalta. Hyvin lämpiminä öinä (yli kaksikymmentä astetta) jotkin päiväperhoset lentävät joskus myös yöllä (mm. Plebejus argus ja idas, vaeltavat täpläperhoset, Nymphalis antiopa, Aphantopus hyperantus, Erebia ligea ja Oeneis jutta), samoin kuin jotkin päiväaktiiviset yöperhoslajit, esimerkiksi keltatakasiipiset yökköset.

Valvontavalopyyntiä olen itse harrastanut vähän, ellei lasketa valorysän vieressä tarkkailua. Terttu ja Esa Matikainen ovat aiemmin harrastaneet valvontavalopyyntiä paljon. Aggregaatin tai akun ja invertterin avulla perhosia on kerätty paikoissa missä ei ole verkkovirtaa. Perhosia on silloin tällöin etsitty valomainoksista, julkisten rakennusten piha- ja seinävaloilta, erityisesti vaellustuulten aikana. Viime vuosina perhosia on etsitty otsalampun avulla, se on hyvä menetelmä paikoissa, joihin on vaikeaa saada verkkovirralla toimivia lamppuja (esim. suot, rannat, kuusikot). Valorysiä on käytetty vuodesta 1992, satunnaisesti aiempina vuosina. Rysinä on käytetty sekä Jalas-mallisia puun oksalla roikkuvia malleja, että maarysiä. Lisäksi käytössä on ollut useita itse suunniteltuja malleja, esimerkiksi polykarbonaatista tehty täysin läpinäkyvä valorysä, sekä erilaisia UV-putkille tehtyjä malleja. 

Myrkkynä on käytetty tetrakloorietaania, kloroformia tai ksyleeniä, näitä yksikseen, tai yhdistelmänä. Mikäli on yhtäaikaisesti käytetty kahta myrkkyä, toisessa myrkkypullossa on ollut tetraa, ja toisessa kloroformia, tai toisessa kloroformia, ja toisessa ksyleeniä. Kloroformille yksi myrkkypullo ei ole yleensä riittänyt, vaan niitä on täytynyt laittaa kaksi. Viime vuosina olen käyttänyt yksinomaan tetrakloorietaania.

Lampputyyppi on vaihdellut melkoisesti. Rysissä on käytetty 160 watin sekavalolamppua, aktiviipyynnissä myös kirkasta 160 watin sekä mattalasista 500 watin sekavalolamppua. Rysissä elohopealamppuina on käytetty 50 watin mattaa, 80 W kirkasta sekä mattaa, 125 W kirkasta sekä mattaa, 250 W kirkasta sekä mattaa ja 400 W kirkasta sekä mattaa. Aurinkolamppuja eri valmistajan 300 watin tehoisina. UV-putkia 60 cm pituisena 40 watin solarium-putkia, 20 watin Insect-O-Cutor-putkia, sekä 20 watin Repti Glo-putkia. Näiden lisäksi on käytetty lyhyitä 15 watin UV-putkia, sekä 10 watin energiansäästö UV-lamppuja ja 20 watin UV-ledlamppua. Maarysien lamppu ja käyttöpaikka on tarkoituksella pidetty koko ajan samana.

2.1.1  Valorysien sijainti

Valorysät ovat sijainneet:

•Pihapiirissä Kaatamossa (6941:3610). Vieressä on ketomaista tienpiennarta, nuorta mänty- ja koivumetsää. Vuodesta 1993, aluksi 160 w:n sekavalolamppu, vuodesta 1995 250 w:n elohopealamppu Jalas-mallisessa rysässä, vuodesta 2000 alkaen maarysä. Vieressä olevalle tielle tuli katuvalot syksyllä 2003, joten näitä kompensoimaan vaihdoin 400 watin lampun vuodesta 2004 alkaen. Myöhemmin huomasin, ettei katuvaloilla ollut minkäänlaista, ainakaan negatiivista vaikutusta(!).

•Mäen päällä kuivahkolla mäntykankaalla reilun sadan metrin päässä edellisestä. Vuodet 1995–1997, UV-putkirysä.

•Mäntykankaalla radanvarressa lämpimällä paikalla Kaatamossa (6940:3608). Lähellä on useita pieniä soita, myös kuusikkoa, järvenrantaan oli noin sata metriä. Vuosina 1997–2013, 400 w:n elohopealamppu maarysässä.

•Rivitalon pihapiirissä, lähellä hienoa ketoa Kaatamossa (6940:3611). Vuosina 2002–2009, UV-putki/elohopealamppu-yhdistelmä.

•Kuusimetsässä Naurislammella (6935:3606). Vuodesta 1993, aluksi 160 w:n sekavalolamppu, vuonna 1994 UV-putkirysä, vuosina 1995–1997 125 w:n elohopealamppu, vuonna 1998 taas UV-putkirysä. Nykyisin paikalla ei ole enää sähköjä, eikä siellä mitä luultavimmin valorysää enää pidetä.

•Koivikossa / sekametsässä Naurislammella Salminiemellä (6934:3610). Käytössä vuosina 1993–1997, 1999, 2006 ja 2014. Aluksi 160 w:n sekavalolamppu, myöhemmin 125 w:n elohopealamppu, vuonna 1999 UV-putki / elohopealamppu-yhdistelmärysä ja vuosina 2006 ja 2014 250 w:n kirkas elohopealamppu. 

•Rannassa Kinnulanniemessä (6943:3620). Vuonna 2000, 250 watin elohopealamppu.

•Suon reunassa Koikkalanlahdessa (6940:3614). Vuonna 2005, 250 watin elohopealamppu.

•Lentokentällä (6953:3634). Vuosina 2005–2006, kirkas ja matta 400 watin elohopealamppu maarysissä (Sundell 2007). Vuonna 2014 kirkas 400 watin elohopealamppu maarysässä. Vuonna 2017 kaksi kirkasta 400 watin elohopealamppu maarysissä.

•Mäntykankaan reunassa Kuoringassa (6949:3625). Vuosina 2008–2009, 250 watin kirkas elohopealamppu.

•Pihapiirissä, lehtomainen ympäristö Lammulla (6925:3609). Vuosina 2011–2012, 250 watin kirkas elohopealamppu.

•Autiotalon pihassa, lehtomainen ympäristö lähellä vanhaa kuusikkoa Tutjussa (6926:3637). Vuonna 2012 160 watin sekavalolamppu, vuosina 2013–2016 250 watin kirkas elohopealamppu.

•Pihapiirissä Tutjussa (6923:3635). Vuonna 2012, 250 watin kirkas elohopealamppu.

•Pihapiirissä Viinijärvellä (6950:3514) aivan ratapihan vieressä. Vuonna 2015 ja keväällä 2016, 18 w:n ja 20 w:n UV-putket.

•Koivikossa Naurislammella (6937:3605). Vuonna 2015, 250 watin kirkas elohopealamppu.

•Rannassa Häyrynlahdessa (6944:3621). Vuosina 2016–2018, 250 watin kirkas elohopealamppu.

•Rannassa Roukalahdella (6932:3628). Vuosina 2017–2018, 250 watin kirkas elohopealamppu.

Lisäksi akun ja invertterin avulla lamppua on poltettu yhden–kolmen yön jaksoissa Ahonkylässä (6954:3609, 6953:3610 ja 6955:3608), Käsämässä (6950:3620) ja Viinijärven rannassa (6951:3614–15).

2.2  Syöttipyynti

Aktiivisyöttipyynti on ollut vähäistä. Tätä pyyntimuotoa Seppo Mäkelä on harrastanut enemmän, erityisesti 1990-luvulla. Syöttihavainnot ovat lähes poikkeuksetta syöttirysistä. Koko ajan (säännöllisesti vuodesta 1996, kokeiluja vuodesta 1994) käytössä on olleet Jalas–malliset muovista, tai muovimaisesta kankaasta ommellut rysät. Rysäastioina on käytetty kolmen tai viiden litran muovisankoja. Syöttinesteenä oli aluksi olutpohjainen "perinteinen" syöttineste, johon on saatettu sekoittaa hedelmiä. Välillä on käytetty punaviiniä, tai punaviinin ja fariinisokerin yhdistelmää. Viime vuosina käytössä on ollut yksinomaan siideripohjainen syöttineste. Viiniä on saatettu lisätä mausteeksi. Myrkkynä on käytetty tetrakloorietaania, joissakin rysissä myös ksyleeniä.

Syöttirysiä on pidetty kaikissa kunnan kymppiruuduissa, joissa on mantereen puolella maa-alueita (pois lukien ruutu (696:363), jota Liperissä on muutaman aarin alueella). Viimeinen kymppiruutu, jossa syöttirysiä ei ollut pidetty, oli vuoteen 2009 asti (692:362). Tässäkin ruudussa on vähän mantereenpuoleisia maa-alueita, enemmän saaria. Syöttirysät ovat yleensä olleet neljänkahdeksan metrin korkeudessa puiden oksilla, ja niitä on koettu kolmen päivän – kahden viikon välein, myöhäissyksyllä joskus pidemmin jaksoin.

2.3  Aktiivihavainnointi ja muut keräilymuodot

Aktiivihavainnointia on harrastettu paljon koko ajan, sekä päivällä että yöllä. Päiväperhosia on havainnoitu vuodesta 1985 alkaen, säännöllisesti, kaikki havainnot ylös kirjaten vuodesta 1992. Vuodesta 1992 lähtien Liperin havaintoja on myös ilmoitettu päiväperhosseurantaan (Saarinen & Marttila 2001). 2000-luvulla aktiivihavainnointi öisin on ollut melko vähäistä. Sen sijaan aiempaa enemmän havaintoja on tehty ns. iltalennolta. Havainnointi on yhä enemmän keskittynyt biotooppi- tai ravintokasvihakuiseksi, tai on suoraan etsitty jotakin tiettyä lajia. Viime vuosina havaintoja on tehty uusilta soilta, kuusikoista, rannoilta ja lehdoista. Perhosia on tarkistettu lennosta haavilla, tarkkailtu kukilta ja muilta ravinnonlähteiltä, tai hiekkateiltä istumasta; haavittu kasvillisuudesta sekä kopisteltu puista. Yöperhosia on etsitty puiden rungoilta ja rakennusten seiniltä.

Toukkia ja muita varhaisempia kehitysasteita on etsitty säännöllisesti, välillä sattumanvaraisesti kohdalle sattuvia kasveja ja syöntijälkiä tarkkaillen, välillä tiettyjä kasveja järjestelmällisesti tutkien. Joka vuosi jotkin lajeista havaitaan vain toukkana. Kenttähaavia tai kasvillisuudesta kopistelemista on käytetty suurperhostoukilla verrattain harvoin. Koiraita on houkuteltu houkuttelevilla naarailla, lähinnä kokeilumielessä. 

Feromonipyyntiä on käytetty melko paljon, yleensä pikkuperhosia hakien, mutta usein pikkuperhosten feromoneille tulee myös suurperhosia. Soilta on feromoneilla saatu havaintoja keltatakasiipisistä yökkösistä. Lisäksi on käytetty malaise-tyyppisiä passiivipyydyksiä kuudella suolla, kahdessa vanhassa kuusikossa sekä rannassa; näihin on mennyt yhteensä noin kolmesataa suurperhoslajia. Joukossa on useita päiväaktiivisia lajeja, joita ei ole koskaan saatu muilla pyydyksillä.

3         LIPERIN SUURPERHOSLAJISTO

Olen kerännyt kaiken saatavillani olleen tiedon kunnan perhosista yhteen Microsoft Excel -taulukkoon. Tiedot on ladattavissa seuraavasta linkistä Liperin suurperhoset. Alkuperäinen taulukko sisältää useita muita laskentataulukoita, joista eri osa-alueet kootaan tähän yhteen taulukkoon erilaisilla hakukomennoilla. Aikaisempien vuosien samaa aihetta koskevat tiedot on yleensä koottu yhteen taulukkoon käytön helpottamiseksi. Lentoajat on talletettu Microsoft Access -ohjelmalla tietokantaan, josta ne luetaan tähän taulukkoon, ja ovat näin helposti käytettävissä.

Lentoaikoja on Kaatamosta vuosilta 1984–2018, Viinijärveltä vuosilta 2009–2018, Seppo Mäkelältä Honkalammelta alkaen vuodesta 1993, Jukka Materolta Ylämyllyltä vuosilta 2001–2006, ja Terttu ja Esa Matikaiselta vuodesta 2005 alkaen (lisäksi on yksittäisiä aiempia havaintoja). Taulukko käyttää automaattisesti aikaisempaa arvoa, joten samalta vuodelta olevia useita eri päivämääriä ei välttämättä tarvitse poistaa. Havaintotaulukossa usein toistuvien paikkojen kymppiruutuja ei enää esitetä, jos ne ovat aina samat, ruudut löytyvät taulukon alussa olevasta linkistä.

3.1  Taulukon tulkinta

Taulukon sarakkeet vasemmasta sarakkeesta alkaen:

a)    Lajit on esitetty systemaattisesti järjestettyinä (Aarvik ym. 2016). Mikroiksi nykyisin luokitellut perhoset on systematiikan vastaisesti esitetty viimeisinä.

b)    Seuraavana oleva kuvioitu ruutu kuvaa lajin yleisyyttä Liperissä. Esitystapa noudattelee Suomen Perhoset -sarjan tapaa (esim. Mikkola & Jalas 1977), tässä seuraavalla tavalla esitettynä: ristiviivoitus (XX) tarkoittaa vakinaista ja runsaslukuista esiintymistä, vinoviivoitus (///) myöskin vakinaista, perhosen esiintyen jokseenkin runsaana, pisteytys (::::) vakinaista, mutta vähälukuista, ja yleensä paikoittaista esiintymistä, piste (•) sitä, että laji on tavattu korkeintaan kahdesta eri paikasta, eikä lajin vakinaisuudesta ole täyttä varmuutta. Kuvioton ruutu tarkoittaa ettei lajista ole havaintoja vuoden 1984 jälkeen. Kirjain i tarkoittaa että havainto on importista, ulkomailta jotakin kautta tänne kulkeutuneesta yksilöstä.

c-f)    Seuraavat neljä saraketta (min, max, x, n) kuvaavat lajin runsautta Liperissä. Yöperhosten kohdalla arvot on kerätty valo- ja syöttirysäpyynnistä vuosilta 1994–2018. Eupithecia ja Pasiphila -lajit on kokonaisuudessaan laskettu vuosina 1996–2018. Valo- ja syöttirysien määrä ei ole ollut joka vuosi sama, joten tieto ei ole aivan eksaktia. Yksilömääriä olisi voitu käsitellä rysäkohtaisesti, mutta luettavuus olisi kärsinyt entisestään. Tälläkin tavoin se mielestäni kertoo varsin tarkan kuvan ko. lajin runsaudesta Liperissä. Valorysiä on ollut kolmesta viiteen, syöttirysiä neljästä yhdeksään, mutta 2000-luvulta alkaen tarkastelussa on käytetty kolmen–neljän valorysän ja viiden–kuuden syöttirysän tietoja. Näiden sijoittelu on esitetty osassa 2. Sarakkeista viimeisin kertoo, kuinka monelta vuodelta tietoja on. Syöttirysien tiedot on kirjattu ylös vuosina 1996–2018. Päiväperhosilla käytetyt arvot ovat vuosilta 1992–2018. Näissä luvuissa on esitetty kaikki itse havaitsemani perhoset Liperin kunnan alueelta, sekä harvinaisista lajeista myös muiden havaitsijoiden tietoja. Kaikilla vain joka toinen vuosi lentävillä lajeilla vain lentovuodet on huomioitu keskiarvoissa ja minimeissä.

g)   Seuraava sarake (naaraita) kuvaa valolle tulleiden naaraiden osuutta. Vuosina 1997–2010 kaikkien valolle tulleiden yksilöiden sukupuoli on tarkistettu.

h-j)   Seuraavat sarakkeet (lennon alku, s, n) kertovat lajin lennonalun Liperissä. Viimeinen sarake tarkoittaa kuten edelläkin vuosien määrää, s tarkoittaa keskihajontaa. Lennonalkuja on kirjattu vuodesta 1985 alkaen, ja joillakin helposti havaittavilla lajeilla voi näitä tietoja olla kolmenkymmenen vuoden ajalta. Syksyllä lentonsa aloittavat on esitetty erikseen, samoin joillakin lajeilla toinen sukupolvi.

k)   Seuraava sarake esittää onko kunnasta tavattu toista sukupolvea. Kaksi tähteä tarkoittaa, että toinen sukupolvi tavataan (lähes) säännöllisesti. Kysymysmerkillä esitetyissä tapauksissa ei voida olla varma, onko kyse nimenomaan toisen sukupolven yksilöistä, vai myöhästelijöistä.

l)    Ruksi x tarkoittaa lajin löydettäessä olleen maakunnalle uusi. Suluissa (x) tarkoittaa O. Winterin havainneen lajin Liperistä aiemmin, kuin mitä yleisessä tiedossa oleva aikaisin maakuntahavainto on; jostain syystä näitä tietoja ei ollut ilmoitettu eteenpäin.

m)   Vanha havainto perustuu Veijo Mannelinin aikoinaan tekemään luetteloon Liperin perhosista, sekä Perhostutkijain Seuran arkistoon. Tiedot Mannelin oli kerännyt muilta harrastajilta ja arkistoista; hänen mukaansa kunnasta oli vuoteen 1962 mennessä saatu 353 lajia[3]. V. Mannelin piti silloisen ’Suomen Lepidopterologien Kerho Ry:n’ kokouksessa 28.4.1961 esitelmän Pohjois-Karjalan perhosista, ja jakoi siinä lisäyksen vuosina 1937–1961 saaduista Pohjois-Karjalalle uusista suurperhoslajeista Th. Grönblomin vuonna 1936 julkaisemaan suurperhosten lajiluetteloon, ja tämä oli liitteenä kerhon kiertokirjeissä. Tästä ei sinällään näe Liperistä havaittuja perhosia, mutta ne hän oli lisännyt Grönblomilta itseltään saamaansa julkaisuun, eikä näitä tietoja ole aikaisemmin julkaistu. Tiedossani ei ole myöhäisempiä havaintoja kymmenestä lajista, viidestä päiväperhosesta, yhdestä mittarista sekä neljästä yökkösestä. Mainitsemisen arvoista on myös se, että julkaisuun oli merkitty myös Pyhäselän, Kiteen, Ruskealan ja Suojärven lajit, sekä joitakin tietoja Joensuusta. Joistakin lajeista oli kirjattu ensimmäinen havaintoaika ja havainnoitsija, mutta kuten tuohon aikaan oli tapana, tarkkoja paikkoja ei ollut esitetty. Myöhemmin vanhoihin havaintoihin on lisätty arkistotietoja muista lähteistä, sekä museoista löytyneiden kokoelmayksilöiden tietoja. Vuotta 1962 vanhemmista havainnoista on tietoja 380 eri lajista, joista kuusitoista ei nykyisen systematiikan mukaan ole suurperhosia.

[3] Luettelo ei ollut täydellinen, siitä puuttui ainakin laji Lycaena helle, jonka hän oli itse tallettanut Liperistä 6.6.1959.

Muita tietoja, lajinimen alapuolella, sisältää erilaisia tarkennuksia, käsitellen lähinnä määriä, tarkempia havaintopaikkoja tai -aikoja. Tässä on kerrottu ravintokasvitietoja, eto- ja ekologisia seikkoja, jos perhoskirjallisuudessa on ollut poikkeavia tietoja, tai niitä on muuten pidetty tarpeellisina. Myös näköhavaintoja on esitetty, jos yöperhonen ei mainittavasti tule valolle, sekä valo / syöttirysien minimeitä ja maksimeita Honkalammelta ja lentokentältä, jos ne selvästi poikkeavat Kaatamon ja Viinijärven tiedoista. Joillakin lajeilla, joiden toukka on helposti löydettävissä, on kerrottu havaitsemismääriä eri vuosilta. Mikäli toukkien määrä on kerrottu, tässä ei tarkoiteta kaikkia havaintovuosia, vaan vain niitä, jolloin toukkia on aktiivisesti etsitty. Lisäksi on esitetty joitakin muoto-osuuksia.

3.1.1  Havainnoitsijat

Seuraavia lyhenteitä on käytetty kohdan 3.1 taulukossa (taulukko 1).

Taulukko 1. Havainnoitsijat.

AAL = Aalto, A.

KNT = Kontuniemi, I. POH = Pohjoismäki, J.
AHO = Ahola, M.

KON = Kononen, M.

RAE = Raekunnas, M.
AK = allekirjoittanut, Karhu, A. KOP = Koponen, J. RAN = Rantala, M.
ALK = Alkula, E. KOS = Koskinen, J. RAU = Raunio, A.
ANT = Anttila, O. & Huutokari, T. KTE = Kettunen, T. REP = Repo, J.
ARO = Aro, J. E. LAA = Laasonen, L. & E. ROI = Roivainen, T.
BLO = Blomster, O. LAP = Lappalainen, K. RÄS = Räsänen, E.
BRO = Broman, E. LAU = Lauro, V. SAL = Salokannel, J.
CAR = Carpelan, J. LIL = Lilja, J.

SAR = Sarala, A.

ENW = Enwald, R.B. LPE = Lappi, E. SAA = Saarenmaa, H.
EUR = Euranto, E. LUN = Lundsten, K.–E. SJÖ = Sjöholm, E.
GRO = Grotenfelt, P. MAK = Makkonen, J. TAS = Sallinen, T.
HAI = Hainaro, M. MAL = Liljeblad, M. TEM = Matikainen, T. & E.
HEI = Heikinheimo, J. MAN = Mannelin, V. TOI = Toiviainen, K.
HEL = Helistén, I. MAT = Mattila, K. TOL = Tolvanen, M.
HOK = Hokkanen, H. MTR = Matero, J. TUO = Tuomela, S.
HOL = Holmberg, H. MUM = Mutanen, M. (& A. & N.) TUR = Turunen, M.
HUB = Hublin, C. MUS = Mustonen, M. TÄH = Tähtinen, M.
JAK = Kanerva, J. MUT = Mutanen, T. WAH = Wahlgren, A.
JAL = Jalava, J. MÄK = Mäkelä, S. WAL = Waltzer, K.
JAN = Jantunen, M. NAU = Nauha, N. VAN = Vanhanen, H.
JUN = Juntunen, T. NYL = Nylander, W. VEH = Vehviläinen, A.
KAJ = Kaitila, J. PAJ = Pajari, M. VIH = Vihriälä, J.
KAK = Kakko, I. PEK = Pekkarinen, A. WIN = Winter, O.
KAR = Karttunen, Mika PEN = Penttinen, H. WOL = Woldstedt, F. W.
KAU = Kauppinen, T. PHJ = Pohjola, P. VUO = Vuorinen, J.
KET = Kettunen, J. PKA = Karhu, P. VÄH = Vähätalo, A. & L.

Näiden lisäksi Liperin havaintojaan ovat ilmoittaneet ainakin seuraavat henkilöt (taulukko 2), joiden nimet eivät ole esillä kohdan 3.1 taulukossa.

Taulukko 2. Muut havainnoitsijat.

Aarnio, H. Koskinen, T. Pitkäranta, H.
Ahlroth, P. Krogerus, R. Pohjola, P.
Ahola, M. Kullberg, A. Ravattinen, I.
Alvas, J. Kyrki, J. Ronkainen, A.
Antikainen, T. Landtman, M. Ronkainen, J. 
Ekblad, S. Lax, M. Ronkainen, M.
Englund, M. Lehto, T. Rossi, K.
Graeffe, A. Lepistö, V. Saarenmaa, H.
Grönvik, E. Luokkamäki, M. Salonkoski, S.
Haapala, SIP. Martikainen, M. Saloranta, K.
Haarala, H. Martikainen, R. Siloaho, R.
Halimaa, A. Marttila, O. Sinervirta, M.
Halimaa, M. Mutanen, A. Sippola, J.
Heikura, M. Mutanen, N. Soininmäki, M.
Heittola, P. Mäkinen, K. Sundell, P. R.
Hirvonen, P. Mäkisalo, I. Tervonen, Arto
Hyttinen, J. Niiranen, P. Tervonen, Ari
Hytönen, O. Nupponen, K. Toikka, R.
Junnilainen, J. Nupponen, T. Vaalamo, K.
Järvelä, A. Nurmi, K. Vesikko, O.
Järvinen, A. Närhi, M. von Bagh, P.
Karhu, An. Ojalainen, P. Vuori, J.
Karhu, J. Oksanen, A. Wettenhovi, J.
Karhu, M. Pakkanen, P. Wettenhovi, K.
Karttunen, Markku Paukkunen, J. Widen, C.-J.
Karvonen, J. Peltonen, O. Wikström, B.
Koskinen, J. Petrelius, J.  

Yhteensä 161 havainnoitsijaa.

3.2 Liperin alueet ja kasvillisuus

Liperi kuuluu eteläboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen. Maisemaltaan Liperi on hyvin maaseutuvaltainen suurine peltoineen, joita on lähes kaikkialla kunnassa. Peltoja on erityisesti Kaatamossa, Komperossa, Roukalahdella ja Viinijärvellä, sekä Ylämyllyn ja Kirkonkylän välisellä alueella. Pohjois- ja länsiosissa pinnanmuodot ovat vaihtelevampia, alueilla on myös enemmän lampia, järviä ja soita, ja maataloutta on vähemmän. Liperissä ei ole Ilomantsin, Lieksan tai Tuupovaaran kaltaisia vaara-alueita, mutta pinnanmuodot vaihtelevat silti melkoisesti. Matalimmat alueet ovat Pyhäselän rannoilla, Liperin Kirkonkylällä maanpinta on joissakin kohdin alle 70 metriä merenpinnasta, ja korkein kohta on Liperin pohjoisosassa sijaitseva Tornivaara (181,7 m). Korpivaarassa on kolme lähes 180 metriä korkeaa mäkeä, mutta Liperin tunnetuin korkea paikka on Pärnävaaran entinen laskettelurinne (166 m). Naapurikunta Heinävesi on erittäin mäkistä, ja eroaa pinnanmuodoiltaan Liperistä kuin yö ja päivä, myös peltojen vähäisen määrän takia.

Kunnan pinta-alasta 36,27 prosenttia on vettä, joten rantoja ja ranta-alueita, kuten myös saaria, on paljon. Suur-Saimaan vesistöön kuuluvat Pyhäselkä ja Heposelkä ovat suurimpia vesialueita, mutta myös Viinijärvi ja kunnan luoteisosassa sijaitseva Juojärvi ovat suuria vesistöjä. Lisäksi kunnassa on paljon pienempiä järviä ja lampia. Liperissä on joitakin hyviä luhta-alueita. Viinijärven rannassa on erittäin laaja, tuhansia kasveja käsittävä osmankäämikasvusto. Rantaviivaa kunnassa on useita satoja kilometrejä, ja erilaisia rantaympäristöjä on riittämiin. Kunnan kaakkoisosissa kasvaa harvinaista rantapunalatvaa (Eupatorium cannabinum).

Pääosin kunnan länsi- ja pohjoisosiin sijoittuneita soita on melko paljon. Ojittamattomat suot ovat harvinaisia. Soita ei ole joka puolella kuntaa, ja kokonaan Liperin rajojen sisään jäävissä Kirkonkylän (693:362), ja Kaatamon ja Komperon (694:361) kymppiruuduissa ei ole yhtään kunnollista suota. Vähän, ja nekin ovat pieniä, niitä on kolmessa lopussa kokonaan kunnanrajojen sisään jäävissä kymppiruuduissa Huistinvaarassa (693:361), Honkalammella ja Kuoringassa (694:362) ja Roukalahdella (693:363). Olen käynyt kunnan soilla todella usein, arvioni mukaan yli viisisataa kertaa, ja lähes jokaisella kunnan suolla, missä on vähänkään avointa aluetta.

Lisäksi olen käynyt useilla korpisoilla ja ei-avonaisilla mäntyä kasvavilla rämeillä. Käymättömiä, mahdollisesti tutkimisen arvoisia soita on joitakin Korpivaarassa lähellä Outokummun rajaa, yksi suo Suurenjärven itäpuolella, sekä muutamia soita Vaivio-Harijärvi-alueella. Liperin suot ovat tyypillisesti isovarpurämeitä, joissa kasvaa juolukkaa, lakkaa, suokukkaa, suopursua ja vaiveroa. Vaivaiskoivu on melko harvinainen ja paikoittainen. Suomyrttiä en tiedä kunnassa olevan. 

Kunnassa on paljon hiekkapohjaisia alueita, erityisesti Ahonkylässä, Kaatamossa, Viinijärvellä, Käsämässä, Vaiviossa ja Honkalammella / Ylämyllyllä, eli kunnan länsi-, itä- ja pohjoisosissa. Näillä alueilla kasvaa tyypillisesti mäntymetsää, ja parhailla paljaan maan kohdilla esiintyy kangasajuruohoa, ja muita vaateliaan elinympäristön paahdekasveja. Parhaat lehdot ovat Viinijärvellä, joissa kasvaa esimerkiksi kevättähtimöä, koiranheittä, lehtokuusamaa, punaviinimarjaa, rikkapalsamia ja terttuseljaa, sekä kunnan eteläisimmissä osissa Tutjunniemessä ja saaristossa. Jälkimmäisiin paikkoihin en ole päässyt tutustumaan lähinnä niiden vaikeapääsyisyyden vuoksi, mutta varsinkin Tikansaaressa kasvaa merkittävästi sekä lehtokuusamaa että metsälehmusta, sekä muita arvokkaita lehtokasveja (Metsäkeskus PK 2003). 

Vaiviossa, Huistinvaarassa, Liperinsalossa, Roukalahdella ja Tutjussa on yleisesti rehevämpää, mutta merkittäviä lehtoja on silti huonosti. Lehtomaista ympäristöä ja vanhoja lehtipuita on myös Polvijärventien varressa Saariniemessä. Mustakonnanmarja ja metsälehmus ovat hyvin harvinaisia, niitä kasvaa Tutjun saariston lisäksi muutamissa paikoissa lähinnä Ylämyllyn kankailla sijaitsevien lampien rannoilla sekä Pärnävaaralla. Myös näsiä on harvinainen, sitä kasvaa yksittäin esimerkiksi Kaatamossa, Korpivaarassa ja Lammulla. Eniten sitä olen nähnyt Venepohjassa. Tervaleppä on yleinen lähes jokaisen isomman vesistön rannalla, ja kunnassa on joitakin hyviä tervaleppälehtoja, monet näistä Viinijärven rannoilla. 

Jalopuita ja pähkinäpensasta ei luonnonvaraisena kunnassa tiettävästi kasva. Lehmusta on istutettuna melko paljon kirkonkylällä ja Viinijärvellä, vaahtera on pihapuuna hyvin tavallinen, ja sen pikkuperhoslajisto on kunnassa hyvin edustettuna. Vaahteraa on myös jonkin verran metsiin levinneenä, aluspuina koivikoissa ja sekametsissä ainakin Kontkalassa, Naurislammella ja Viinijärvellä. Viinijärven taajamassa vaahterantaimia on paljon lähimetsissä, se on selvästi yleisempi kuin esimerkiksi haapa tai harmaaleppä. Omenapuita ei ole suurina tarhoina, mutta yksittäin lähes jokaisessa pihassa. Tammi on melko harvinainen myös pihapuina, paitsi Viinijärvellä ja Kirkonkylällä se on melko yleinen, ja jonkin verran taimia on levinnyt myös lähimetsiin. Tammea on Liperin taajamissa selvästi enemmän kuin muissa maakunnan keskustoissa, vähintään saman verran kuin Joensuun kaupungin ydinkeskustassa. Jalavia ja saarnea ei ole kuin yksittäisinä pihapuina.

Liperin kasvillisuuden parhaat puolet ovat kedot, joita kunnassa on mm. Joensuusta länteen menevän junanradan, valtatie 9:n ja 23:n varressa, lentokentällä, sekä Kaatamossa sijaitsevalla vähäisellä käytöllä olevalla urheilukentällä. Myöskin Viinijärven ratapiha ja sen vieressä oleva keto ovat erittäin hienoja. Näissä tyypillisiä kasveja ovat ruusuruoho, päivänkakkara, virnat, siankärsämö, pukinjuuri, ketoneilikka, matarat, valkoapila ja keltanot. Mäkitervakko on melko harvinainen, sitä kasvaa muutamilla kohdilla, mutta se näyttää runsastuvan kunnassa. Parhailla kedoilla on myös ketomarunaa, pietaryrttiä, kultapiiskua, kangasajuruohoa, idänkeulankärkeä ja kissankäpälää. Lentokentällä, joka lienee alueista arvokkain, kasvaa valtavasti ajuruohoa ja kissankäpälää. Niitä ei kuitenkaan ole kuin tietyillä alueilla, iso osa lentokentästä on mm. kanervikkoa.

Seuraavassa joistakin Liperin paikoista hieman tarkemmin:

Kaatamo (693–4:360–361). Liperin länsiosassa sijaitseva pinta-alaltaan iso kylä, rajanaapurina Sb:Heinävesi. Pitkäaikainen asuinpaikkani, joten pääosa keräilystä on tapahtunut täällä. Monet valo- ja syöttirysistäni ovat sijainneet tässä kylässä. Kaatamossa sijaitsevia paikkoja:

1) Urheilukenttä (6940:3611). Aiemmin koulun vähäisessä käytössä ollut jalkapallokenttä, joka niitettiin ennen koulun alkua, nykyisin myöhemmin. Kesäisin se on täynnä ketokasveja, kuten ketoneilikkaa, ruusuruohoa, päivänkakkaraa, peurankelloa, suolaheiniä ja heinätähtimöä. Kedolla elää mm. ruusuruohokiitäjä (Hemaris tityus), harvinainen ruusuruohomehiläinen (Andrena hattorfiana), ja sen hyvin harvinainen pesäloinen ruusuruohokiertomehiläinen (Nomada armata) (VU) on myös tavattu alueelta kahdesti.

2) Ristinlampi. Ruudussa (6940:3612) rantaniityllä on pidetty syöttirysiä vuosina 1995–1998, 2001–2003, lisäksi on harrastettu jonkin verran haavipyyntiä iltaisin ja öisin. Rantaniitty Kaatamossa tarkoittaa aina tätä paikkaa. Rannassa ei kasva osmankäämiä, mutta muuten se on hyvin rehevä ja kasvillisuudeltaan monipuolinen.

Kinnulanniemi. Kasvillisuudeltaan monipuolinen ranta-alue Heposelän rannassa viiden kilometrin päässä Liperin kirkonkylästä pohjoiseen. Alueella kasvaa mm. runsaasti leveälehtistä osmankäämiä. Paikassa on pidetty syöttirysiä vuosina 1996–1998, 2000, 2010–2011 ja 2013 ruudussa (6943:3621) sekä valorysää vuonna 2000 ruudussa (6943:3620). Häyrynlahdessa, Kinnulanniemen pohjoispuolella, on nykyisin valorysä käytössä.

Kuorinka. Nimi tulee järvestä, jonka pohjoispuolella kulkevan junanradan etelärinteellä on vuosien kuluessa ollut paljon havainnointia muurahaissinisiipipopulaation ansiosta. Ruutu (694:362), lähinnä (6949:3623), tässä ruudussa on myös pidetty syöttirysiä vuonna 1999. Kangasajuruohoa kasvaa penkan lisäksi paikoittaisena lähialueen mäntykankailla, erityisesti ison (110 kV) sähkölinjan alla.

Lammu (692:360, 692:361). Liperin eteläisimpiä alueita. Lammunjärven rannoilla on reheviä lehtomaisia kohtia. Kymppiruudusta (692:360) suurin osa on Heinävettä, pienessä Liperin palasessa oli valorysä vuosina 2011–2012.

Lentokenttä (6953:3633–34). Joensuun lentokenttä sijaitsee lähes kokonaan Liperin kunnassa, aidatusta alueesta vain pieni osa itäpäässä kuuluu Kontiolahden kuntaan, ja tällä alueella liikkuminen on suurimmalta osin kokonaan kielletty. Kentällä on pidetty aidatun alueen sisäpuolella kahta valorysää ja kolmea syöttirysää vuosina 2005–2006, yhtä valorysää vuonna 2014, aidan ulkopuolella syöttirysiä vuosina 2013–2014, ja kahta valo- ja yhtä syöttirysää vuonna 2017. Lentokentällä on hieno paahdealueen kasvillisuus, erityisesti kissankäpälää kentällä on valtavia määriä. Myös kangasajuruohoa ja ketoneilikkaa on paljon.

Liperinsalo (~692–693:362). Suuri saari, joka on kuitenkin lähes kiinni mantereessa, ja sinne pääsee siltaa pitkin autolla.

Onkisalmi (6932:3619). Onkisalmessa sijaitsee Liperin hienoin tiedossa oleva luhta-alue. Samassa kilometriruudussa on Anneli Raunion kesämökki, jossa on ollut valorysä vuosina 2008–2018.

Pärnävaara. Ylämyllyn pohjoispuolella sijaitseva harjualue, jossa 1990-luvun alkuun asti oli laskettelurinne. Avoimella hiekkarinteellä kasvaa mm. tunturikurjenhernettä, puiden varjostamalla reuna-alueella lehtokasveja, kuten metsälehmusta ja mustakonnanmarjaa. Havainnot ovat lähinnä ruudusta (6951:3630). Pärnävaaralla pidettiin syöttirysiä vuonna 2009.

Pöllänniemi. Saari, johon johtaa tie. Paikka on tukkien lastauspaikka, kuivahko paikka, männikköä, mutta myös paljon haapaa. Reunoilla on sammalpohjaista luhtaa, ja rannassa ruovikkoa. Ruuduissa (6942–6943:3616) on pidetty syöttirysiä vuosina 1998–1999 ja 2011–2012.

Roukalahti / Tutjunniemi. Liperin eteläisimmät kohdat, Rääkkylän pohjoispuolella (~692:363). Näillä alueilla on Tatu Sallisen avustuksella pidetty syöttirysiä vuosina 2005–2018 ja valorysiä vuosina 2012–2018.

Vaivio / ’Vaivionharju’. Liperin pohjoisosissa sijaitseva rehevä ja topografialtaan vaihteleva alue. Harjun koordinaatit ovat (6950:3625), itse harju on paahteinen, mutta sen itä- ja pohjoispuolella on lehtoa, jossa kasvaa mm. näsiää, ja hyvin paljon tuomea.

Viinijärvi (695:361). Kolmas Liperin suurista (?) asuintaajamista, 30 kilometriä Joensuusta länteen. Hienoja biotooppeja on lähellä toisiaan, eräät kunnan parhaista lehdoista, ja aivan vieressä hienoja ketoalueita.

Ylämylly / Honkalampi (~694:62–63). Lähellä Joensuuta sijaitseva Liperin suurin ja kehittyvin asutusalue. Perhosten kannalta huonoa seutua, lähinnä kuivaa mäntykangasta. Honkalampi on osa Ylämyllyä. Seppo Mäkelän valorysä on sijainnut kuivalla mäntykankaalla, jossa kasvaa runsaasti kanervaa. Välittömässä läheisyydessä on kolme pienehköä suota, jotka ovat hienoja sekä kasvillisuudeltaan että perhoslajistoltaan. Ylämyllyn entisen rautatieaseman ratapiha on monipuolisen ja erikoisen kasvillisuutensa (mm. runsaasti ketomarunaa) ansiosta kunnan parhaita perhospaikkoja.

4         HAVAINTOJA AINEISTOSTA

4.1  Maakunnalle uudet lajit

Liperistä on löydetty runsaasti maakunnalle uusia lajeja, pikkuperhosia yli sata lajia, ja suurperhosiakin yli seitsemänkymmentä lajia (lajit ovat nähtävissä koontitaulukossa). Lisäksi useat muualta maakunnasta ensi kerran havaitut lajit on havaittu seuraavaksi Liperistä, kuten Apatura iris, Eilema depressum, Eilema sororculum, Catocala fulminea, Trachea atriplicis ja Cosmia pyralina. Maakunnalle uusista havainnoista suurin osa on 1990- ja 2000-luvuilta. Paikallinen lajisto vaikuttaisi olevan kohtuullisen hyvin selvillä, sillä kunnalle uudet lajit ovat viime vuosina olleet pääosin etelästä levinneitä, maakuntaan aivan äskettäin saapuneita lajeja.

4.2  Runsaimmat lajit

Liperin runsaimmat perhoset on laskettu valo- ja syöttirysiin tulleiden yksilöiden kokonaismäärästä vuosilta 1996–2018. Kahdenkymmenenkolmen vuoden aineisto käsittää yli 900000 yksilöä. Kymmenen runsainta lajia kattaa yli neljäsosan koko yksilömäärästä. Lajeista kaksi on mittareita, seitsemän yökköstä ja yksi kehrääjä. Vuosien vaihtuessa runsaimmissa lajeissa ei juurikaan tapahdu muutoksia; lähinnä jotkut lajit vaihtavat keskenään paikkaa. Vuosina 2004–2005 tapahtui kuitenkin suurempia muutoksia, mm. ykköspaikka vaihtui, ja listalle nousi uusia lajeja. Syysvarpumittari (Dysstroma citratum) on kunnan selkeästi runsain suurperhonen (taulukko 3).

Taulukko 3. Liperin runsaimmat perhoset.

  laji osuus kokonaismäärästä
1. Dysstroma citratum 5,22 %
2. Epirrita autumnata 4,12 %
3. Xestia baja 3,38 %
4. Orthosia gothica 2,67 %
5. Acronicta rumicis 2,38 %
6. Cerapteryx graminis 2,25 %
7. Conistra vaccinii 2,12 %
8. Anaplectoides prasinus 1,75 %
9. Eurois occultus 1,68 %
10. Poecilocampa populi 1,68 %
     
  yhteensä 27,26 %

4.3  Harvinaiset lajit

Useista lajeista on vain yksi tai muutama havainto. Jotkin näistä ovat harhailijoita tai vaeltajia, osa harvinaistuneita, osa hyvin harvinaisia, tai vaikeasti tavoitettavia paikallisia lajeja. Taulukossa 4 on lajeja, joista on tavattu Liperistä yksineljä yksilöä. Vanhoja (hävinneitä) lajeja ei tässä käsitellä. Paikallisiksi olen uskaltanut laittaa lajeja hyvinkin vähillä havaintomäärillä, jos ne ovat viime aikoina runsastuneet maakunnassa, ja / tai niitä on tavattu useita yksilöitä naapurikunnista.

Taulukko 4. Harvinaiset lajit.

Colias hyale V 4 exx. Clostera anastomosis P 3 exx.
Issoria lathonia H 3 xx. Sphrageidus similis H? 1 ex.
Nymphalis vaualbum V 1 ex. Eilema cereolum P 2 exx.
Cupido argiades V 2 exx. Spilosoma urticae P 3 exx.
Habrosyne pyritoides P 4 exx. Acontia trabealis V 1 ex.
Scopula corrivalaria P 1 ex. Euchalcia variabilis H 1 ex.
Scopula virgulata P 2 exx. Autographa jota H 1 ex.
Orthonama obstipatum V 1 ex. Panemeria tenebrata P 4 exx.
Epirrhoe hastulata P 3 exx. Acronicta tridens P 2 exx.
Epirrhoe rivata P? 2 exx. Calophasia lunula P 3 exx.
Eulithis pyropata ? 1 ex. Eucarta virgo V 3 exx.
Colostygia aptata P 3 exx. Helicoverpa armigera V 2 exx.
Triphosa dubitata P 2 ex. Bryophila raptricula P? 1 ex.
Perizoma hydratum P 2 exx. Spodoptera exigua V 2 exx.
Gagitodes sagittatus ? 1 ex. Phlogophora meticulosa H 4 exx.
Eupithecia simpliciata H? 1 ex. Arenostola phragmitidis P 1 ex.
Eupithecia innotata P 2 exx. Apamea oblonga P 4 exx.
Eupithecia valerianata P 3 exx. Atypha pulmonaris H 1 ex.
Eupithecia millefoliata P 4 exx. Tiliacea citrago P 2 exx.
Trichopteryx polycommata P 1 ex. Cosmia contusa H 2 exx.
Phigalia pilosaria P 4 exx. Griposia aprilina P 1 ex.
Biston stratarius H 2 exx. Lacanobia w-latinum P 1 ex.
Agriopis aurantiaria V 1 ex. Hadena confusa P 4 exx.
Pseudopanthera macularia P 1 ex. Mythimna l-album V 1 ex.
Thetidia smaragdaria P 1 ex. Euxoa obelisca P 3 exx.
Thalera fimbrialis H? 2 exx. Noctua interposita H 3 exx.
Gastropacha quercifolia P 3 exx. Nycteola asiatica V 4 exx.
Agrius convolvuli V 3 exx. Earias clorana P 4 exx.

P = paikallinen, H = harhailija, V = vaeltaja. Harhailija tässä tarkoittaa lajia, joka ei esiinny täällä, eikä ole varsinainen vaeltajakaan, mutta on harhaillut etelämpää/idästä.

Acronicta tridens -lajia on tavattu Liperistä myös 1930-luvulla. Laji Thetidia smaragdaria on hävinnyt kunnasta, jos yleensä on esiintynyt paikallisena; ainoa havainto on vuodelta 1985. Ipimorpha contusa saattoi olla kesänviipyjä, sillä sitä tavattiin samasta paikasta kahtena peräkkäisenä vuotena. Osa lajeista on leviämässä kuntaan, ja nämä poistuvat lähivuosina harvinaisten lajien taulukosta. Taulukossa 5 esitetään viime vuosina tapahtuneita lisäyksiä ja poistoja (lajia on havaittu yli neljä yksilöä) taulukkoon.

Taulukko 5. Edellisvuosien muutokset harvinaisten lajien taulukkoon.

vuosi lisätty poistettu
2012 Leptidea juvernica Nymphalis xanthomelas
  Habrosyne pyritoides Apatura ilia
  Scopula corrivalaria Xanthorhoe biriviata
  Thalera fimbrialis Paracolax tristalis
  Sphrageidus similis Deltote bankiana
  Lithosia quadra Elaphria venustula
  Spilosoma urticae Dypterygia scabriuscula
  Euchalcia variabilis  
  Fissipunctia ypsillon  
  Xestia ditrapezium  
     
2013 Thecla betulae Mimas tiliae
  Colostygia aptata Agrotis segetum
     
2014 Noctua fimbriata Leptidea juvernica
    Thecla betulae
    Tethea ocularis
    Amphipyra pyramidea
     
2015 Chloroclystis v-ata Eupithecia selinata
  Tiliacea citrago  
     
2016 Trichopteryx polycommata Dysstroma infuscatum
  Euxoa obelisca Noctua fimbriata
    Xestia ditrapezium
     
2017 Autographa jota Chloroclystis v-ata
  Dichonia aprilina Notodonta tritophus
  Euxoa recussa (oli RE) Euxoa adumbrata
    Lithosia quadra
     
2018 Orthonama obstipatum Fissipunctia ypsillon
  Epirrhoe rivata  
  Eulithis pyropata  
  Eucarta virgo  
  Helicoverpa armigera  

Muutamat lajit ehtivät olla taulukossa vain joitakin vuosia, kuten Noctua fimbriata ja Xestia ditrapezium.

4.4  Uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit

Liperistä on löydetty useita uhanalaisia ja silmälläpidettäviä lajeja (taulukko 6). Osa näistä on hävinnyt, osa vaeltajia, iso osa esiintyy edelleen kunnassa paikallisina. Uuden uhanalaisarvioinnin vuonna 2019 (Hyvärinen ym. 2019) mukaan kunnasta on tavattu kahdeksankymmentäyksi uhanalaista tai silmälläpidettävää lajia. Edelliseen luokitteluun (Rassi ym. 2010) nähden lisäystä on tullut kuusitoista lajia.

Taulukko 6. Uhanalaiset lajit (laji, uhanalaisuuden aste, esiintyminen kunnassa).

Parnassius apollo EN RE Orgyia antiquoides NT P
Pyrgus alveus NT P Nudaria mundana NT P
Carterocephalus palaemon VU P Eilema cereolum EN P
Boloria freija NT P Elophos vittarius NT P
Boloria frigga NT P Thalera fimbrialis NT H
Issoria lathonia NT V Cosmotriche lobulina -junia NT P
Pararge aegeria NT P Laothoe amurensis VU P
Lasiommata petropolitana NT P Hemaris tityus NT P
Coenonympha pamphilus NT P Catocala adultera VU P
Maniola jurtina VU RE Catocala promissa NT P
Erebia embla NT P Euchalcia variabilis CR H
Oeneis jutta NT P Polychrysia moneta NT P
Cupido minimus CR P Autographa macrogamma VU P
Cupido argiades VU V Trichosea ludifica VU P
Scolitantides vicrama CR RE Cucullia artemisiae NT ?
Glaucopsyche alexis VU RE Panemeria tenebrata VU P
Phengaris arion CR P Acronicta tridens VU P
Aricia nicias VU P Pyrrhia exprimens CR RE
Eumedonia eumedon NT P Caradrina montana NT P
Lycaena helle EN RE Athetis gluteosa EN P
Lycaena hippothoe NT P Calamia tridens EN RE
Scopula corrivalaria EN P Amphipoea crinanensis VU P
Scopula virgulata VU P Pabulatrix pabulatricula NT P
Scopula rubiginata VU P Apamea oblonga NT P
Xanthorhoe decoloraria NT P Hillia iris VU P
Xanthorhoe annotinata NT P Cosmia contusa VU H
Epirrhoe hastulata NT P Dasypolia templi NT P
Epirrhoe tristata NT P Mniotype bathensis VU P
Entephria caesiata VU P Lacanobia w-latinum NT P
Heterothera serraria VU P Actebia fennica EN ?
Colostygia aptata NT P Euxoa adumbrata NT P
Coenocalpe lapidata NT P Euxoa recussa EN P?
Gagitodes sagittatus NT ? Rhyacia simulans NT P
Eupithecia groenblomi NT P Chersotis cuprea NT P
Eupithecia simpliciata VU ? Spaelotis ravida EN ?
Eupithecia sinuosaria NT P Spaelotis suecica NT P
Eupithecia immundata NT RE Opigena polygona EN RE
Macaria artesiaria EN RE Xestia rhaetica NT P
Macaria loricaria VU P Xestia sincera VU P
Alcis jubatus NT P Nola karelica VU P
Pseudopanthera macularia VU P?      

P = paikallinen, H = harhailija, V = vaeltaja, RE = hävinnyt. Hävinnyt tarkoittaa tässä, että Liperin kunnassa laji ei todennäköisesti enää esiinny.

Jotkin lajeista ovat hyvin paikoittaisia, mutta esiintymispaikoillaan jopa runsaita (rusolehtimittari (Scopula rubiginata) lentokentällä, ahdeyökkönen (Athetis gluteosa) mm. lentokentällä). Muurahaissinisiipi (Phengaris arion) esiintyy edelleen yleisesti tunnetulla esiintymispaikallaan Kuoringassa, ja kanta on pysynyt jokseenkin vakaana, kun aluetta on raivattu ja hoidettu säännöllisesti. Pikkusinisiiven (Cupido minimus) tilanne on todella huono, sitä ei ole tavattu vuoden 2009 jälkeen. Esiintymispaikka on kasvanut umpeen, vaikka sitäkin on jonkin verran hoidettu. Vuosina 2015–2016 perhosta siirrettiin Kontiolahden Lehmosta ensimmäisenä vuotena yhteen, ja toisena vuotena kahteen paikkaan Liperissä (AK & PAJ). Vuosina 2017–2018 lajia on jälleen tavattu Liperistä molemmilta siirtokohteilta.

Lattamaayökköstä (Spaelotis ravida) on havaittu 1960-luvun jälkeen vain yksi yksilö, mutta se ei vaikuttanut vaeltaneelta. Samoin pantterimittaria (Pseudopanthera macularia) on havaittu vain yksi yksilö, se mitä todennäköisimmin oli jostain lähiympäristöstä, varsinaista esiintymispaikkaa ei ole löydetty. Joistakin muista lajeista on myös vaikea sanoa, esiintyvätkö ne kunnassa paikallisina.

4.5  Päiväperhoshavainnot

Vuosina 1992–2018 Liperistä on havaittu yhteensä 72 päiväperhoslajia, ja havaintoja on kirjattu yli sadastatuhannesta yksilöstä. Päiväperhosista runsain laji on Aphantopus hyperantus (9,13 % kokonaismäärästä), seuraavina Gonepteryx rhamni (7,78 %), Callophrys rubi (6,59 %), Pieris napi (6,06 %) ja Aporia crataegi (5,68 %). Joinakin vuosina myös Vanessa atalanta ja Nymphalis antiopa ovat hyvin runsaita. Harvalukuisimpia paikallisia lajeja Pyrgus alveus, Thecla betulae, Boloria freija ja Erebia embla on havaittu 7–12 kertaa (liite 1). Huom. havaintojen minimit ja maksimit on vuosilta 1992–2018.

Vuosien 1999–2018 yksilömäärissä ovat mukana päiväperhosten linjalaskentalinjat. Vuosina 1999–2000 ja 2012 laskettiin yhtä harrastajapohjaista linjaa Kaatamossa, vuosina 2001–2011 näiden lisäksi kolmea Mytvas-hankkeen laskentalinjaa Heponiemessä, Kaarnalammilla ja Siikakoskella (Kuussaari ym. 2004). Vuonna 2013–2018 laskettiin kahta harrastajapohjaista linjaa Kaatamossa ja Ahonkylässä. Ahonkylän linjan laskeminen on lisännyt joiden lajien yksilömäärää huomattavasti, erityisesti Fabriciana nioben ja Melitaea athalian.

4.6  Syöttipyyntihavainnot

Syöttipyynnin teho vaihtelee vuosittain voimakkaasti. Erilaisia ajatuksia tästä on, ainakin kesän kosteusolosuhteet vaikuttavat aivan selvästi. Kuivina kesinä syötti vetää huonommin, syötin pinta kuivuu, eikä haju leviä normaalisti; muitakin syitä saattaa olla. Matikaiset kokevat syöttipyydyksiä yleensä päivittäin, ja on näyttöä, että pitkän hellejakson aikana, kun syötti on toiminut huonosti, rankan sateen jälkeen syötin teho on noussut dramaattisesti. Helteen jatkuessa määrt ovat saattaneet palata parissa päivässä samalle huonolle tasolle. Tästä voi johtua myös se, että muutaman kilometrin päässä toisistaan olevissa syöttirysissä on ollut kesän mittaan suurin piirtein saman verran saalista, mutta jollakin kerralla yhdessä on paljon enemmän perhosia kuin muissa. Sadekuuro on sattunut juuri tämän kohdalle.

Vuodet 2006, 2008, 2014 ja 2018 olivat huonoja syöttivuosia, kun taas vuodet 2007, 2009 ja 2012 olivat hyviä. Vuosi 2010 oli kaksijakoinen, alkukesä oli hyvä, mutta helteisestä heinäkuusta loppusyksyyn syötin houkutteluteho oli huono. Samanlainen oli vuosi 2013, kesäkuun puolesta välistä noin kuukauden syötti veti erittäin hyvin, mutta tämän jälkeen huonosti. Vuonna 2015 syötti veti huonosti keväästä kesäkuun loppuun, jonka jälkeen teho parantui dramaattisesti; ylivoimaisesti eniten perhosia tuli syötille vuonna 2015. Vuonna 2016 syötti veti huonosti lukuun ottamatta kahden viikon jaksoa heinäkuun toisella ja kolmannella viikolla, samoin vuonna 2017 syötti veti erittäin hyvin kolmen viikon aikana heinäkuun puolesta välistä alkaen. Vaikka vaihtelu on suurta, sekä syötille tulevien perhosten laji- että yksilömäärä ovat koko ajan kasvaneet. Erityisesti 2010-luvulla syötille on tullut erittäin paljon perhosia (kuva 2). Lajimäärä korreloi voimakkaasti yksilömäärän kanssa.

Kuva 2. Syöttipyynnin laji- ja yksilömäärän muutos.

Syöttirysiä ei rakenteellisesti ole juurikaan muutettu koko havainnointiaikana, sillä mielestäni itse kesä ts. syötin houkuttavuus verrattuna muihin ravintolähteisiin vaikuttaa paljon enemmän saaliin määrään kuin syöttirysän rakenne tai syöttineste. Yhdestä pyyntipaikasta on yhtä–kahta rysää käyttäen kesän aikana, syöttirysän sijainnista, syöttinesteestä ja "syöttikesän hyvyydestä" riippuen saatu 40–160 suurperhoslajia. Yleisesti kosteammat paikat ovat kuivia parempia. Ratapihat ja -varret, soramontut ja mäntykankaiden reunat ovat huonoja syöttirysäpaikkoja, kun taas lehdot, sekametsät ja erityisesti suot ovat hyviä. Pelkällä syöttipyynnillä on parhaasta kymppiruudusta (694:361) havaittu 302 suurperhoslajia, yhteensä syötille on tullut 387 lajia.

Syötille tulevat lajit ovat pääosin yökkösiä (Jalas 1992, s. 96). Tässä sadastakahdestakymmestäviidestä ’syöttilajeiksi’ (katso kohta 3.1.3.) luokitelluista lajeista 99 oli yökkösiä. Neljän runsaimman syöttilajin yksilömäärä on yli neljäsosa kokonaismäärästä, ja kymmenen runsainta kattaa yli puolet kaikista syötille tulleista (taulukko 7). Vuonna 2014 Acronicta rumicis oli selvästi runsain syöttilaji usean prosenttiyksikön voimin. Vuonna 2015 sitä tuli melko huonosti, kun taas muutamia muita lajeja hyvin paljon, ja seuraavana vuonna se menetti pitkäaikaisen ykkössijansa. Catocala fraxini nosti sijoitustaan listalla usean vuoden ajan, tosin vuonna 2012 se putosi kaksi sijaa ja vuonna 2016 huonona ritariyökkössyksynä yhden sijan.

Taulukko 7. Syöttipyynnin kymmenen runsainta lajia.

   osuus kokonaismäärästä
1. Anaplectoides prasinus 8,26 %
2. Acronicta rumicis 8,08 %
3. Oligia latruncula 5,68 %
4. Eurois occultus 5,30 %
5. Deltote pygarga 5,07 %
6. Xestia baja 4,88 %
7. Ochropacha duplaris 4,63 %
8. Amphipyra perflua 3,18 %
9. Catocala fraxini 2,59 %
10. Oligia strigilis 2,52 %
     
  yhteensä 50,37 %

Joitakin lajeja on saatu ainoastaan syötiltä, mutta vain ne, joiden yksilömäärä on ollut vähintään kymmenen yksilöä, on huomioitu. Parhaiten syötille tuleva laji on Catocala sponsa, josta kaikki yksilöt ovat tulleet syötille. Myös Agrotis ipsilon -lajilla lähes kaikki yksilöt ovat syötiltä. Vuoteen 2014 mennessä Catocala nuptaa oli tullut valolle yhteensä viisi yksilöä, mutta vuonna 2015 sitä meni valolle yhdeksän. Erittäin hyvin syötille tulevat myös Scoliopteryx libatrix, Sunira circellaris ja Melanchra persicariae (taulukko 8).

Taulukko 8. Parhaiten syötille tulevat lajit.

   syötiltä vs. valolta
1. Catocala sponsa 100,00 %
2. Catocala nupta 97,60 %
3. Agrotis ipsilon 96,97 %
4. Scoliopteryx libatrix 96,86 %
5. Sunira circellaris 95,84 %
6. Melanchra persicariae 95,00 %
7. Oligia latruncula 94,43 %
8. Anaplectoides prasinus 93,89 %
9. Acronicta leporina 93,77 %
10. Apamea monoglypha 93,74 %

Sukutasolla erityisen halukkaasti syötille tulevat Catocala, Mesapamea ja Oligia -suvut, näillä suhde on yli 80 %. Erittäin hyvin (60–80 %) tulevat myös Acronicta, Amphipyra, Lacanobia ja Agrotis -suvut. Myös sukujen Apamea, Celaena, Xanthia, Agrochola, Mniotype, Polia ja Diarsia perhoset tulevat hyvin syötille. On yleistä, että joku suvun lajeista eroaa muista selvästi, ja tuleekin selvästi paremmin valolle kuin syötille, esim. Polia bombycina (21 %) ja Diarsia dahlii (11 %).

Hyvin tulevat syötille myös tietyt Drepanidae -heimon lajit, Thyatira batis, Tethea or ja Ochropacha duplaris (81–83 %), Tetheella fluctuosa tulee muita lajeja huonommin syötille (51 %). Lentoaikansa takia Achlya flavicornis ei ole vertailukelpoinen, mutta sekin näyttäisi tulevan syötille huonosti. Mittareita syötit kiinnostavat vähemmän. Yli viidenkymmenen prosentin osuuden ylittää vain Gymnoscelis rufifasciata, Pterapherapteryx sexalata, Arichanna melanaria ja Hypomecis punctinalis. Kaikilla neljällä lajeilla suhdeluku on 0,740,87 välillä, eli ne tulevat erittäin hyvin syötille.

Joitakin syötille tulleita lajeja ei ole saatu valolta. Kaikki taulukon 9 lajit ovat harvinaisia, ja monesta on vain yksittäisiä havaintoja. Poikkeus on yleinen Archiearis parthenias, joka lentää päivällä, eikä siksi tule valolle. Syötillekin se on tullut vain kerran.

Taulukko 9. Lajit, jotka ovat tulleet vain syötille.

Habrosyne pyritoides
Tethea ocularis
Archiearis parthenias
Catocala sponsa
Amphipyra pyramidea
Acronicta tridens
Phlogophora meticulosa
Pabulatrix pabulatricula
Fissipunctia ypsillon
Tiliacea citrago
Lacanobia w-latinum
Noctua interposita
Spaelotis ravida

Lisäksi yhdeksäntoista päiväperhoslajia on saatu pyydyksistä. Näistä viisi on saatu sekä valolta että syötiltä, yhdeksän lajia vain syötiltä sekä viisi lajia vain valolta.

4.7  Valopyyntihavainnot

Joinakin vuosina on kokeiltu erityyppisten lamppujen tehokkuutta perhosten houkutteluun. Elohopealampun olen todennut sekavalolamppua paremmaksi (Leinonen ym. 1998). UV-putkia olen erilaisilla rysäkonstruktioilla käyttänyt kahdenkymmenenyhden vuoden ajan. Niiden houkutusteho ei mielestäni valoisina öinä (toukokuun puolesta välistä heinäkuun puoleen väliin) ole riittävä, verrattuna vaikkapa elohopealamppuun, enkä voi suositella niitä täällä käytettäväksi. Käytän sellaista kuitenkin nykyisen asuinpaikkani takapihalla, koska sen heikko valonkajo ei asutulla alueella näy niin kauas kuin elohopeavalo, ja häiritsee vähemmän naapureita. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että hinta-laatusuhteeltaan paras lamppu on kirkaslasinen 250 watin elohopealamppu.

Tietyt lajit tulevat yleisesti ottaen hyvin huonosti valolle. Mielestäni huonoimmin valolle tulevat, pääasiassa yöaktiiviset lajit ovat Autographa macrogamma, Autographa gamma ja Hypena rostralis. Mielipide perustuu kyseisten perhosten käyttäytymisen tarkkailuun. Esimerkiksi Autographa macrogamma saattoi runsaslukuisena vierailla kukilla, jotka olivat aivan valorysän vieressä, siitä huolimatta valolle ei mennyt yhtään yksilöä. Suurinta osaa yöllä lentävistä suurperhosista valo kuitenkin houkuttelee hyvin. Valopyynnin runsaimmat lajit (taulukko 10) ovat kovin samanlaisia, kuin kunnan runsaimmat lajit (taulukko 3).

Taulukko 10. Valopyynnin kymmenen runsainta lajia.

   osuus kokonaismäärästä
1. Dysstroma citratum 6,71 %
2. Epirrita autumnata 5,28 %
3. Orthosia gothica 3,29 %
4. Cerapteryx graminis 2,80 %
5. Xestia baja 2,70 %
6. Poecilocampa populi 2,08 %
7. Conistra vaccinii 2,01 %
8. Eilema lurideolum 1,93 %
9. Eulithis populata 1,82 %
10. Eupithecia pusillata 1,67 %
  yhteensä 30,29 %

Joillakin lajeilla naaraat tulevan huonosti valolle. Aglia tau -lajin naaraita olen nähnyt viitisentoista lentämässä aivan rysän viereltä, eivätkä ne ole paria poikkeusta lukuun ottamatta muuttaneet suuntaansa piiruakaan valoa kohti. Jostakin syystä vuonna 1998 valolle tuli kuitenkin neljä nastakehrääjänaarasta, joista kaksi ilmeisesti samana yönä. Luultavasti näiden lentosuunta oli jo alunperin suoraan kohti lamppua! Saman suvun sisällä saattaa olla, että jonkin lajin naaras tulee hyvin valolle, ja toisen lajin taas ei juuri ollenkaan.

Viidestäkymmenestäykolmesta lajista ei ole koskaan tullut naarasta valolle, ja kolmestatoista on tullut pelkästään naaraita. Saturnia pavonian kaikki 52 yksilöä ovat olleet naaraita (lisäys: vuonna 2018 valolle meni yksi koiras, feromoni oli noin 15 metrin päässä valorysästä), ja Lasiocampa quercus -lajin 136 yksilöstä vain kolme on ollut koirasta. Nämäkin tulivat rysään samana yönä (mitä luultavimmin naaraan houkuttamina). Valolle on tullut vain yksi muu laji (Eilema griseolum), jota on vähintään kymmenen yksilöä, ja kaikki ovat olleet naaraita. Vuoden 2010 jälkeen tästä lajista on tullut valolle myös koiraita.

Erityisen hyvin (>75 % kaikista yksilöistä naaraita) naaras tulee valolle lajeilla Xanthorhoe quadrifasiata, Lobophora halterata, Trisateles emortualis, Apamea unanimis, Apamae illyria, Litoligia literosa, Globia algae ja Globia sparganii. Erityisen huonosti valolle taas tulevat Lycia hirtaria (0,03 %), Diacrisia sannio (0,06 %), Cybosia mesomella (0,13 %), Scopula immorata (0,16 %), Crocallis elinguaria (0,37 %) ja Scopula ternata (0,47 %), joista kaikista on olemassa suuri aineisto. Neljässätoista lajissa naaraiden osuus on alle prosentti. Naaraiden osuus valolla vaihtelee melko paljon heimojen välillä (taulukko 11).

Taulukko 11. Naaraiden osuus eri heimoissa.

Lasiocampidae 10,89 %
Sphingidae 8,77 %
Drepanidae 13,83 %
Geometridae 17,97 %
Notodontidae 3,90 %
Lymantriidae 3,33 %
Nolidae 46,21 %
Arctiidae 6,82 %
Noctuidae 15,65 %

Koko aineistosta valolle tulleiden naaraiden osuus on 15,65 % (n = 461313). Pientä eroa on käytettävän lampun tyypillä. Huomioitavaa on, että päinvastoin kuin usein väitetään, UV-putkille ei tule enempää naaraita kuin elohopealampuille. Suhde vaihtelee vuosittain, esimerkiksi vuonna 2008 UV-putkille tuli joitakin prosentin kymmenyksiä enemmän naaraita kuin elohopealampuille, mutta vuonna 2009 kahdelle elohopealampulle 0,2 ja 1,9 prosenttiyksikköä enemmän.

4.7.1 Alfa – diversiteetti

Liperissä on käytetty useanlaisia eritehoisia ja -tyyppisiä lamppuja. Kaikki käytetyt normaalityyppiset (ei UV-putket) lamput valorysissä ovat olleet elohopealamppuja vuodesta 1994 lähtien. Monimuotoisuusindeksi alfa-diversiteetti lasketaan kaavalla S = µ * ln (1 + N / µ), jossa S on lajimäärä ja N yksilömäärä (Söderman ym. 1994). Alfa-diverseetti on vaihdellut melkoisesti eri vuosina (taulukko 12).

Taulukko 12. Alfa – diversiteetti.

vuosi / valorysä 250W Jalas / 400 W maarysä* 400W maarysä UV- putkirysä (kombinaatio)
1997 54,91 57,51 
1998 64,73 62,04 
1999 64,99 56,81 
2000 63,76 61,99 
2001 60,83 59,53 
2002 57,33 59,70 
2003 59,11 60,31 55,72
2004 57,77 56,33 54,07
2005 58,79 60,09 57,95
2006 62,28 63,62 66,24
2007 66,85 66,68 67,66
2008 71,09 62,38 65,05
2009 61,90 57,44 61,22
2010 59,52 63,39 63,37
2011 72,68 70,25 66,91
2012 65,60 63,56 63,34
2013 70,29 65,78 71,10
2014 70,23 - 67,54
2015 63,84 - 64,85
2016 64,26 - 54,56
2017 64,84 - 58,82
2018 61,91 - 55,84
keskiarvo 63,52 61,61 62,14
keskihajonta 4,73 3,76 5,36

*) Vuosina 1997–1999 Jalas – mallin valorysä, vuodesta 2000 alkaen maarysä.

Vaikka maarysästä aina tuli enemmän lajeja (ero 26–76, ka = 45 lajia), yksilömäärät olivat olleet jopa 3,5 kertaa suurempia kuin Jalas-mallisesta valorysästä, jolloin alfa-indeksi on Jalas-mallista rysää pienempi (paitsi vuonna 1997, jolloin lajiero oli suurin). Vuodesta 2000 eteenpäin molemmat rysät olivat maarysiä, ja lajimäärässä ero kutistui vuonna 2000 kuuteentoista (340–324 lajia) ja seuraavana vuonna kahdeksaan (321–313 lajia), tosin vuonna 2002 se oli 22 (312–290 lajia). Rysätyypin radikaali muutos ei näyttänyt mainittavasti vaikuttavan alfa-indeksiin. UV-putkirysälle (pelkät UV-putket, ei muita lamppuja, ei taulukossa) saadut arvot olivat keskimäärin 44 hyvin pienellä vaihtelulla (vaikka rysä on ollut eri ruuduissa), paitsi vuonna 2015 se oli 58,34. Alfaindeksi 125 watin elohopealampuilla on ollut välillä 36–46. 

Syöttirysille pienen lajimäärän takia ei voi saada korkeata arvoa, tyypillinen arvo on ollut noin 17, korkeimmillaan 28,73. Isompien valorysien alfa-indeksit ovat paikkojen pohjoisuuteen (ruuduissa 694:360–361) nähden hyvin korkeita, mutta arvoja selittävät tehokkaat lamput ja rysätyyppi. Myös rysien sijaintipaikka on perhosille varsin otollinen. Vertailukohtana voidaan käyttää vuoden 1997 arvoja, jotka on julkaistu: eteläboreaalisella vyöhykkeellä Liperin alfa – arvoilla olisi päässyt parhaiden paikkojen joukkoon (Leinonen ym. 1999).

4.8  Havainnot muista keräilymuodoista

Joitakin lajeja ei ole havaittu aikuisena, vain toukkana (taulukko 13). Lajeja on vain muutamia, ja kaikki havainnot ovat yksittäisiä. 

Taulukko 13. Lajit, jotka on havaittu vain toukkana.

Eupithecia innotata
Eriogaster lanestris
Cucullia artemisiae

Yöperhosissa on joitakin lähinnä päiväaktiivisia lajeja, joita ei ole saatu valo- tai syöttirysillä. Osa näistä elää lisäksi soilla, missä valopyydyksiä ei ole ollut (taulukko 14).

Taulukko 14. Lajit, joita ei ole saatu pyydyksillä.

Lythria cruentaria
Rheumaptera subhastata*
Macaria carbonaria*
Lycia lapponaria
Pseudopanthera macularia
Acherontia atropos
Hemaris tityus*
Hemaris fuciformis
Macroglossum stellatarum
Orgyia recens
Orgyia antiquoides* (toukka)
Callistege mi*
Panemeria tenebrata
Coranarta cordigera* + **

*) on saatu malaise-pyydyksellä, **) on saatu feromonipyydyksellä.

Hemaris fuciformis on myös saatu houkuteltua feromonilla nähtäväksi. Orgyia recens ja Orgyia antiquoides -lajien ensimmäiset yksilöt saatiin kunnalle uutena naaraalla houkuttelemalla. Ensimmäisestä on vain yksi muu havainto. Vuonna 2018 listalta putosi Epirrhoe hastulata, joka tuli valolle. Passiivipyydykset (malaise) mukaan lukien Liperistä on pyydyksillä saatu 613 lajia suurperhosia.

4.9  Toisen sukupolven esiintyminen

Toisen sukupolven tulkitseminen on joskus vaikeaa. Toinen sukupolvi voi olla selvästi erinäköinen (esim. Selenia -suku), tai ulkonäkö voi olla erota hieman (esim. Drepana -suvun lajit). Yleensä toisen sukupolven yksilöt ovat aivan saman näköisiä kuin ensimmäisen, korkeintaan hieman pienempiä. Kuluneilla yksilöillä erinäköisiäkin yksilöitä voi olla vaikea erottaa ykköspolvesta, varsinkin kun lentoajat voivat mennä osittain päällekkäin. Toisen sukupolven yksilöt on mielestäni erityisen vaikeita erottaa ykköspolven yksilöistä lajeilla Aglais urticae, Schrankia costaestrigalis ja Mamestra brassicae, ulkonäössä ei ole eroa, ja lentoajat menevät pahasti päällekkäin. 

Kunnasta on tavattu toista sukupolvea 220 lajista, ja kolmatta polvea mahdollisesti 43 lajista (taulukko 15). Vaeltajien Pieris brassicae, Pieris rapae, Vanessa atalanta, Vanessa cardui ja Autographa gamma kotimaisia polvia ei ole tässä käsitelty. Eräillä lajeilla toinen sukupolvi esiintyy lähes säännöllisesti. Taulukon 16 lajeilla toinen sukupolvi on tavattu vähintään kahtena vuotena kolmesta.

Taulukko 15. Näillä lajeilla on mahdollisesti tavattu kolmas sukupolvi.

Pieris rapae Xanthorhoe ferrugata Clostera pigra
Pieris napi Xanthorhoe fluctuata Clostera anachoreta
Lycaena phlaeas Epirrhoe alternata Rivula sericealis
Thyatira batis Ecliptopera silaceata Spilarctia lutea
Tetheella fluctuosa Gymnoscelis rufifasciata Herminia tarsipennalis
Ochropacha duplaris Lomaspilis marginata Diachrysia stenochrysis
Falcaria lacertinaria Macaria notata Colocasia coryli
Drepana curvatula Macaria liturata Deltote pygarga
Drepana falcataria Chiasmia clathrata Deltote uncula
Timandra comai Ectropis crepuscularia Ochropleura plecta
Scopula immorata Cabera pusaria Nola aerugula
Xanthorhoe designata Cabera exanthemata  
Xanthorhoe spadicearia Pheosia gnoma  

Taulukko 16. Lajit, joilla toinen sukupolvi on yleinen.

Leptidea juvernica Xanthorhoe fluctuata Pheosia gnoma
Pieris napi Epirrhoe alternata Clostera pigra
Lycaena phlaeas Ecliptopera silaceata Herminia tarsicrinalis
Thyatira batis Gymnoscelis rufifasciata Macdunnoughia confusa
Falcaria lacertinaria Eupithecia centaureata Plusia festucae
Drepana curvatula Abraxas sylvatus Deltote pygarga
Drepana falcataria Lomaspilis marginata Pseudeustrotia candidula
Cyclophora albipunctata Chiasmia clathrata Anarta trifolii
Timandra comai Cabera pusaria Ochropleura plecta
Timandra griseata Cabera exanthemata Xestia c-nigrum
Lythria cruentaria Macaria notata  
Xanthorhoe designata Notodonta dromedarius  

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta (1996–2018) toista sukupolvea on tavattu keskimäärin 60 lajista. Selvästi eniten, 134 lajia, tavattiin vuonna 2010, ja vähiten, 25–28 lajia, vuosina 1996, 1998 ja 2004. Erityisen paljon toista sukupolvea on ollut 2010-luvulla, keskimäärin 85 lajilla.  Tässä on huomattava ero aiempaan, vuosina 1996–2009 toisen sukupolven lajeja oli keskimäärin 44 lajilla. Vuosina 2010–2014 toista sukupolvea oli keskimäärin 103 lajia, tästä toisen sukupolven määrät ovat selvästi laskeneet kylmien alkukesien takia, paitsi vuonna 2018 toista sukupolvea oli jälleen yli sadalla lajilla. 2010-luvulla on havaittu kymmeniä kokonaan uusia kakkospolvia, joista usealla lajilla toista sukupolvea on ollut kuutena vuotena kahdeksasta (esimerkiksi Araschnia levana ja Acronicta strigosa), ja lajilla Herminia tarsipennalis seitsemänä vuotena kahdeksasta.

Joistakin lajeista on tavattu vain toista polvea (taulukko 17), ja muutamilla lajeilla toinen polvi (milloin esiintyy) on selvästi ensimmäistä runsaampi (taulukko 18). Tämä voi johtua valopyynnin paremmasta tehokkuudesta myöhemmin kesällä / syksyllä, mutta kaikkien lajien kohdalla tämä ei käy selitykseksi: enemmän syötiltä kuin valolta saadun Gymnoscelis rufifasciatan kakkospolvi on selvästi ykköstä runsaampi. Vuonna 2014 kolmospolvi oli kaikkein yleisin, sitä oli yli sata yksilöä.

Taulukko 17. Lajit, joista on tavattu vain toista sukupolvea.

Cupido argiades
Chloroclystis v-ata
Eupithecia actaeata (+ toukkia löydetty)
Anarta trifolii

Taulukko 18. Lajit, joilla toinen sukupolvi on ensimmäistä runsaampi.

Leptidea juvernica Lythria cruentaria Pseudeustrotia candidula
Plebeius icarus Xanthorhoe designata Anarta trifolii
Lycaena phlaeas Xanthorhoe fluctuata Xestia c-nigrum
Timandra comai Gymnoscelis rufifasciata  
Scopula rubiginata Macdunnoughia confusa  

Kunnasta on tavattu joitakin harvinaisia kakkospolvia, esimerkiksi Plebejus idas, Pararge aegeria, Chlorissa viridata, Perizoma affinitatum, Lomaspilis opis, Dendrolimus pini, Phalera bucephala, Furcula bifida, Clostera anastomosis, Acronicta cinerea, Apamea remissa, Apamea monoglypha ja Agrotis exclamationis. Perhonen voi jostain syystä kuoriutua paljon myöhemmin kuin muut saman lajin yksilöt, jolloin puhutaan myöhästelijästä. Monessa tapauksessa tällainen yksilö on mahdotonta erottaa toisen sukupolven perhosista.

Dendrolimus pini on tavattu kolmesti syksyllä, 2.10.1999, 6.9.2002 ja 27.9.2014. Vuoden 1999 yksilön on ehdotettu olevan myöhästelijä (Salin 2000). Kolmannen yksilön jälkeen pidän selvänä, että nämä ovat toista sukupolvea. Syksyllä 1999 valolle tuli lyhyenä aikajaksona kolmetoista Calliteara abietis -koirasta. Aikaisemmassa ex ovo -kasvatuksessa samasta lajista, yksi naarastoukka päätti kehittyä eri tavalla kuin muut se kasvoi nopeasti, meni koteloon, ja kuoriutui toisen sukupolven yksilönä kaikki samassa kasvatusastiassa. Vuoden 1999 lisäksi vain vuonna 2010, joka oli kaikkein paras vuosi kakkospolvien suhteen, C. abietis on tavattu syksyllä. Sitä oli myös syksyllä 2018. D. pini kehittyy samalla tavalla, elää havupuilla, ja talvehtii keskenkasvuisena toukkana.

Joskus voi käydä toisinkin päin, syksyllä lentävä laji tavataan keväällä tai alkukesällä. Tällainen on tapahtunut ainakin kerran, Enargia paleacea koiras oli syöttirysässä aikajaksolla 6.–9.6.2005. Kyseessä tuskin oli vaeltaja, vaan yksilön kehityksessä on tapahtunut jotakin normaalista poikkeavaa, tai perhonen on pystynyt talvehtimaan aikuisena. Yksilö oli tavallisen näköinen, ja rysä uusi, joten se ei ollut voinut jäädä edellissyksynä astiaan. On kuitenkin mahdollisuus, että kuollut yksilö on jotenkin tippunut astiaan.

4.10  Muoto-osuudet ja tummentuneet yksilöt

Tarkemmat tiedot usean lajin muoto-osuuksista ja aineiston koosta löytyvät edellä mainitusta kokoomataulukosta. Vuonna 2014 tein erillisen sivun missä on kuvia kohdan 4.10 ja 4.10.1 yksilöistä. Kahta alalajia kunnasta on tavattu lajista Cosmotriche lobulina, ja sen toisen alalajin ainoa yksilö oli vuonna 2018. Taulukossa 19 on esitetty muoto-osuuksia tunnetuista muodoista sekä tummentuneista yksilöistä.

Taulukko 19. Muoto-osuudet.

laji ja muoto määrä suhde laji ja muoto määrä suhde
Pyrgus malvae -taras 5 1/40 Helotropha leucostigma -fibrosa 184 1/6
Argynnis paphia -valesina 27 1/6 Archanara dissoluta -arundineata 10 4/17
Idaea aversata nimimuoto (tumma ksr)  97 1/17 Apamea remissa -obscura   n. 17/20
Dysstroma truncatum -rufescens (* 5 1/105 Apamea crenata -alopecurus   >1/2
Eupithecia icterata -oxydata 47 1/25 Mesapamea secalis -nictitans   n. 5/9
Hypomecis roboraria tumma 1 n. 1/14Mesapamea secalis -didyma   n. 3/10
Hylaea fasciaria -grisearia   1/8Mesapamea secalis -leucostigma   n. 1/20
Angerona prunaria -corylaria 83 1/260 Oligia latruncula -intermedia   n. 3/13
Angerona prunaria -pickettaria 7 1/600Oligia latruncula -unicolor   n. 1/11
Poecilocampa populi -albomarginata 1 1/12000 Parastichtis suspecta -variegata 156 1/21
Poecilocampa populi -albescens 2 1/6000 Xanthia icteritia -aurantiaria 11 1/133
Leucodonta bicoloria nimimuoto 15 n. 1/20Xanthia icteritia -flavescens 398 6/27
Odontosia sieversi -stringei + tumma välim.  1/44 Hillia iris -schildei 72 1/3
Lymantria monacha tumma 1 1/150 Nonagria typhae -fraterna   n. 1/4
Catocala fraxini -moerens 35 <1/100 Cosmia trapezina -fasciata 28 1/25
Plusia festucae täplät yhdistyneet 14 1/31 Orthosia populeti tumma   n. 4/5
Plusia putnami -coelescens 30 1/10 Orthosia gothica -gothicina 7984 21/50
Acronicta psi -suffusa   1/27 Lacanobia suasa tumma   >9/10
Acronicta rumicis tumma   n. 1/100      

(* = muotoa en ole noteerannut ennen vuotta 2010, yksilöt on laskettu vuosilta 2010–2015.

Keisarinviitan valesina-muoto on täällä yllättävän tavallinen, se ilmeisesti yleistyy pohjoista kohti. Lajeilla Idaea aversata nimimuodon ja Eupithecia icterata tumman muodon osuus on paljon kirjallisuuslähdettä (Mikkola ym.1985) pienempi. Useilla lajeilla tummat yksilöt ovat paljon harvinaisempia kuin Etelä-Suomessa. Toisaalta muutamalla lajilla on täälläkin lähes kaikki yksilöt tummia, kuten Lithophane consocia. Tummia yksilöitä on tavattu myös muista lajeista (taulukko 20).

Taulukko 20. Tummentuneiden yksilöiden määrä.

Tetheella fluctuosa kerran
Pelurga comitata kerran
Perizoma affinitatum kerran
Macaria brunneata kerran
Odontopera bidentata kerran, myös muita hieman tummentuneita yksilöitä
Cabera pusaria kerran
Cabera exanthemata ainakin kerran, hieman vaaleampi yksilö kuin (Kaitila ym. 2005, s. 33)
Arichanna melanaria kerran
Hypomecis roboraria kuudesti
Endromis versicolora kerran
Pheosia gnoma muutamia kertoja
Acronicta alni joka vuosi yhdestä muutamaan yksilöön
Acronicta leporina ainakin kahdesti, hieman tummentuneita lähes joka kesä
Acronicta strigosa kerran
Acronicta psi täysin tumma ainakin kerran
Acronicta auricoma ainakin kahdesti
Acronicta cinerea ainakin kerran
Acronicta rumicis joitakin yksilöitä vuosittain, tumma muoto on mahdollisesti runsastunut
Brachylomia viminalis ainakin kahdesti
Melanchra persicariae nykyisin vuosittain
Cryptocala chardinyi kerran

Crocallis elinguarista on tavattu muutamia yksilöitä, joilla on tumma keskisarka. Eulithis testata ja Alcis repandatus lajeista on tavattu yksilö, joka on alapuolelta tumma, mutta on yläpuolelta normaalin värinen.

Täpläperhosista on nähty joitakin ns. kosteusmuotoja, jotka ovat yleensä poikenneet normaalista vain vähän. Vuonna 2007 lenteli Kaatamossa soramontulla Aglais io, jonka pohjaväri oli isoilta alueilta korvautunut mustalla, muuten kuviointi vaikutti normaalilta. Valitettavasti yksilöstä ei ole valokuvaa, eikä sitä saatu talletettua. Tummentuneet yksilöt päiväperhosissa ovat harvinaisia, niitä on tavattu vain lajeista Speyeria aglaja (kerran), Boloria selene (kahdesti vuonna 2006: Terttu ja Esa Matikaisen muuntunut yksilö Lautasuolta ja Kaatamon yksilö, ja kerran vuonna 2017) ja Limenitis populi (kerran). Kerran on nähty pajun kukilla (noin vuonna 1989) täysin musta Polygonia c-album. Vuonna 2006 tuli valolle aivan yksivärinen Angerona prunaria, jolla keltaista väriä on ainoastaan kauluksessa.

Jotkin muodot ovat jääneet merkitsemättä, kuten lajilla Arctia plantaginis, joka päiväaktiivisena on hankala; yksilöt täytyisi saada kiinni, tai ainakin nähdä läheltä, jotta prosenttilukuja muodoista voitaisiin esittää. Myös Fabriciana adippen ja nioben hopeatäplättömät muodot ovat laskematta. Joissain lajeista muodon hahmottaminen on vaikeaa, esimerkiksi Orthonama vittatumin yksilöissä on täysin tummia perhosia, mutta valtaosa on vaalean ja tumman välimuotoja. Toisen sukupolven yksilöt ovat kaikki olleet vaaleita.

Erikoisista muodoista mainittakoon vielä luunkeltainen Hylaea fasciaria, josta on kunnasta tavattu kaksi yksilöä, 21.–23.7.2004 ja 4.7.2005. Vuoden 2005 virheettömässä yksilössä erottui hienosti violetinsävyiset poikkijuovat, jotka aikaisemmalla yksilöllä olivat haaleammat. Tällaista värivirhettä tai harvinaista muotoa en ole kyselyistä huolimatta kuullut muualta Suomesta löytyneen.

4.10.1 Muut poikkeavuudet

Vaaleitakin yksilöitä on havaittu, esimerkiksi Lomaspilis marginatasta useamman kerran yksilö, jossa mustaa kuviointia siivissä on vain vähän siiven reunoilla (f. pollutaria?, Mikkola 1983). Edellä mainitussa vuoden 2005 Baptriassa s. 35 esitetty naaraan värinen Euthrix potatoria koiras on tavattu kunnasta kahdesti. Vuonna 2015 valolle tuli oranssin (koiraan) värinen naaras. Vuonna 2016 Kaatamossa lenteli Ochlodes sylvanus naaras, jonka toinen etusiipi oli osittain albinistinen. Tämä on ainoa havainto koko heimosta millään lailla normaalista poikkeavasta yksilöstä (pois lukien Pyrgus malvaen taras -muoto.).

Neljästä lajista, Fabriciana niobe, Boloria selene, Eupithecia satyrata ja Acronicta rumicis on kerran tavattu valkoinen täysalbiinoyksilö. Osittain albinistiset yksilöt ovat yleisiä hopeatäplissä. Gynandromorfisia yksilöitä on tavattu kaksi, Odontosia carmelita lajista yksilö, jonka toinen puoli on koiraan, ja toinen puoli naaraan, sekä sitruunaperhosesta mosaiikkigynandromorfinen yksilö, jossa naaraan värisessä siipipuoliskossa on koiraan värisiä laikkuja, ja päinvastoin. Lennossa tämä yksilö näytti aivan Colias hyalelta.

Kolmesiipisiä mittareita on tavattu jonkin verran, Hydrelia sylvatasta kolmesiipinen yksilö on tavattu ainakin viidesti. Myös lajeista Rheumaptera hastata, Macaria notata, Macaria alternata ja Chiasmia clathrata on tavattu kolmesiipisiä yksilöitä. Vain kerran on tavattu yksilö, jolta on puuttuneet molemmat takasiivet (Macaria notata, vuonna 2008). Vuonna 2005 valolle tuli Laspeyria flexula naaras, jonka toinen takasiipi on puolta pienempi kuin toinen. Samanlainen Chiasmia clathrata oli vuonna 2012. Vuonna 2009 valolle tuli Amphipoea fucosa, jolla Plusia -lajien tapaan rengas- ja munuaistäplät olivat yhdistyneet.

Vuonna 1986(?) tavattiin päivällä pajunkukissa lentelemästä Conistra vaccinii yökkönen, jonka vartalossa näkyi useita eläviä loisen toukkia. Tällaisessa tapauksessa loinen on muninut toukkaan myöhäisessä vaiheessa, ja loisista huolimatta perhonen on pystynyt kuoriutumaan. Päälle päin yksilö oli täysin normaalin näköinen. Valitettavasti yksilöä ei talletettu, koskaan myöhemmin tällaiseen yksilöön ei ole rysämateriaaleissakaan törmätty.

5        LAJISTON MUUTTUMINEN LIPERISSÄ

5.1  Uudet lajit

Kunnalle uusia lajeja on havaittu joka vuosi. Vuosina 2000–2009 havaittiin 76 uutta lajia, lisäksi saatiin tieto kahdesta aiemmasta havainnosta. Vuosina 2010–2018 havaittiin yhteensä kolmekymmentäneljä uutta lajia. Huonoimpana vuotena 2014 uusia lajeja oli vain yksi, kun taas parhaana seitsemäntoista (vuonna 2005, taulukko 21). Vuoden 2005 suurta määrää selittävät muun muassa osan pyydyksistä sijaitseminen ensimmäistä kertaa lentokentällä. Vuoden 2013 kunnalle uudet lajit Thecla betulea ja Colostygia aptata olivat jo tavattu aiemmin maakunnasta, ja esiintyvät paikallisina.

Vuoden 2014 Noctua fimbriata oli tavattu edelliskesänä Rääkkylästä, ja on leviämässä Joensuun seudulle. Vuoden 2015 Chloroclystis v-ata levisi rytinällä Pohjois-Karjalaan ja tavattiin useasta kunnasta, toinen uusi Tilacea citrago oli tavattu muutaman kerran, mutta ei äskettäin PK:sta. Vuoden 2016 uusista Trichopteryx polycommata lienee leviämässä kaakon suunnasta, ja lopulta kunnasta tavattu Euxoa obelisca on ollut maakunnassa paikallinen jo pitkään.

Vuoden 2017 uusista Autographa jota on leviämässä maakuntaan, se oli tavattu kahdesti aiemmin, Dichonia aprilina oli yllättävä havainto, ja vielä yllättävämpi, että se löytyi toukkana. Vuonna 2018 tavattiin viisi uutta lajia, Epirrhoe rivata ja Eulithis pyropata tulivat ennen vaeltajia, jälkimmäinen voi olla vakiintumassa, muut olivat tuulen mukana tulleita (Orthonama obstipatum, Eucarta virgo ja Helicoverpa armigera). Lisäksi saatiin tieto jo vuonna 1971 löydetystä kunnalle uudesta lajista.

Taulukko 21. Kunnalle uusien perhoslajien löytyminen vuosittain.

  uusia lajeja
2000 10
2001 12
2002 6
2003 6
2004 6
2005 17
2006 6
2007 7
2008 2
2009 4
2010 5
2011 6
2012 10
2013 2
2014 1
2015 2
2016 2
2017 2
2018 5

Monet asiat, olosuhteet, vaellustuulet, pyydysten sijainnit, oma ja muiden harrastajien aktiviteetti, vaikuttavat uusien havaintojen määrään. Useita perhoslajeja esiintyy aivan kunnan rajojen läheisyydessä tai jo kunnassa, on osittain tuuristakin kiinni, milloin mikäkin löydetään. Sama on vaeltajien kanssa, jotkin perhoset saattavat olla tilapäisesti runsaitakin, muttei niitä välttämättä huomata.

5.2  Runsastuneet lajit [ei päivitetty vuosina 20172018]

Aktiivihavainnoinnin jatkuvuudella on paljon merkitystä, kun tarkastellaan runsastuneita tai harvinaistuneita lajeja. Päiväperhosia ei voi havaita muuten kuin liikkumalla aktiivisesti päivällä, mutta osa yöperhosistakin lentää vain päivällä, eikä tule pyydyksiin. Useat lajit ovat runsastuneet kunnassa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, monet näistä ovat etelästä tänne levinneitä.

5.2.1 Runsastuneet aktiivisesti havaittavat lajit

Leptidea juvernica. Laji tavattiin kunnasta vasta vuonna 2012, mutta nyt se on jo selvästi yleisempi kuin lähilajinsa sinapis. Lisäksi päinvastoin kuin sinapis, juvernica tekee usein toisen sukupolven, joka voi olla loppukesällä runsas.

Argynnis paphia. Laji oli aikoinaan esiintynyt Liperissä, ja seuraavan kerran se tavattiin vuonna 2000. Tästä eteenpäin lajia tavattiin muutamasta yksilöstä muutamaan kymmeneen yksilöön vuodessa, ja 2010-luvulla sitä on tavattu keskimäärin yli viisikymmentä yksilöä vuodessa. Vuonna 2012 laji oli runsain isoista hopeatäplistä.

Aglais io. 1980-luvulla laji oli hyvin harvinainen, ja sitä tavattiin vain joinakin vuosina. Ensimmäiset talvehtineet yksilöt olivat 1990-luvulla, vuodesta 2000 alkaen kevätyksilöitä on tavattu säännöllisesti. Kolme neljäsosaa yksilöistä on viimeisen kahdentoista vuoden ajalta. Erityisen paljon perhosta oli vuonna 2016.

Pararge aegeria. Laji tavattiin kunnasta jo vuonna 1985, mutta seuraavat yksilöt olivat vasta 2000-luvulta. Joitakin vakinaisia esiintymispaikkoja on löytynyt, mutta varsinkin 2010-luvulla on löytynyt useita harhailevia yksilöitä eri paikoista. Vuodesta 2009 alkaen on kolmena vuotena havaittu myös toista sukupolvea.

5.2.2 Runsastuneet pyydysaineiston lajit

Edellisessä päivityksessä vertailussa käytettiin yhden valorysän neljäntoista vuoden pituista jaksoa vuosilta 1997–2010. Valorysä oli kiinteä maarysä Liperin Kaatamossa, ja siinä on tarkasteltavana aikajaksona ollut koko ajan samanlainen 400 watin (matta) elohopealamppu. Kuitenkin tämän valorysän käyttö loppui vuonna 2013, joten uudempi aineisto täytyi hankkia muilla tavoin. Mietin myös syöttipyynnin hyödyntämistä, mutta vuosien välinen vaihtelu on liian suurta, ja suurelta osin sattumanvaraista; lisäksi syötin teho vaihtelee hyvin paljon saman kesän aikanakin. En keksinyt tapaa, miten näitä tietoja voisi käyttää esittämään lajien runsauksissa tapahtunutta muutosta.

Vertailussa (taulukko 22) on käytetty kotipaikallani sijaitsevaa valopyydystä, jolla perhosia on kerätty edelleen jatkuen vuodesta 1994. Saadakseni aineiston jaoteltua järkevästi, jaoin sen neljään viiden vuoden jaksoon 1997–2001, 2002–2006, 2007–2011 ja 2012–2016. Kahden ensimmäisen aikajakson yksilömäärissä jälkimmäisessä oli lähes kolme kertaa enemmän perhosia kuin toisessa, mutta kahteen jaksoon 1997–2006 ja 2007–2016 jaettuna osuudet menivät lähes tasan, 49 % / 51 %. Vertailu on siis lähes sama kuin aiemmin, paitsi aikajaksot ovat kolme vuotta pidemmät. Käytin vertailussa lajeja, joita oli mennyt pyydykseen vähintään sata yksilöä (216 lajia, näissä yhteensä 216617 yksilöä).

Taulukko 22. Liperin runsastuneimmat lajit valopyynnissä (vähintään 100 yksilöä). Vuosien 2007–2016 määrä verrattuna koko aineistoon vuosina 1997–2016.

1. Deltote pygarga99,71 %
2. Mniotype satura96,49 %
3. Hypomecia punctinalis92,79 %
4. Spilarctia lutea92,68 %
5. Pennithera firmata92,37 %
6. Autographa excelsa88,70 %
7. Eupithecia denotata86,35 %
8. Coscinia cribraria85,71 %
9. Panthea coenobita83,87 %
10. Laspeyria flexula83,80 %
11. Eilema complanum83,15 %
12. Brachylomia viminalis81,75 %
13. Amphipyra perflua80,13 %
14. Cepphis advenaria78,25 %
15. Hydriomena furcata78,13 %
16. Miltochrista miniata77,38 %
17. Odontopera bidentata75,98 %
18. Hada plebeja74,64 %
19. Eupithecia icterata74,51 %
20. Caradrina morpheus74,24 %

Taulukossa 99,71 % tarkoittaa vuosina 1997–2016 valorysään menneistä perhosista 99,71 % tulleen jälkimmäisen kymmenvuotisjakson (2007–2016) aikana, ja 0,29 % vuosina 1997–2006.

Runsastuneista lajeista Pennithera firmata, Cepphis advenaria, Miltochrista miniata ja Amphipyra perflua ovat tavattu maakunnasta ensi kerran 1990-luvulla ja Hypomecis punctinalis (kuva 3), Spilarctia lutea, Deltote pygarga, Autographa excelsa ja Panthea coenobita 2000-luvulla, mutta ovat esiintyneet useita vuosia ennen ensimmäisen aikajakson päättymistä vuonna 2006. Muut runsastuneet lajit ovat esiintyneet maakunnassa ja kunnassa jo pitkään, kuusi lajia on tavattu kunnasta ennen vuotta 1960 (kohta 3.1.i). Runsastuneista lajeista kaksitoista on etelästä levinneitä, kymmenen ensimmäisen joukossa vain Eupithecia denotata ja Coscinia cribraria eivät kuulu tähän joukkoon. Ei etelästä levinneiden joukosta ei löydy yhteistä tekijää ravintokasveista tai talvehtimismuodoista.

Kuva 3. Runsastuneiden lajien kannan muuttuminen.

Jotkin etelästä levinneet lajit ovat runsastuneet hyvin voimakkaasti. Deltote pygarga ehti vuonna 2015 olla jo kunnan runsain laji. Myös Mniotype satura on koko ajan runsastunut. Koko aineistosta, sisältäen muut valorysät ja syöttirysät, esimerkiksi Herminia tarsicrinalis ja Trachea atriplicis lajeja on tavattu jo yli kuusikymmentä kertaa, kaikki viimeisen kymmenen vuoden aikana. Myös vuodesta 2006 esiintynyttä Paradarisa consonariaa on tavattu lähes kaksisataa kertaa. Kovasti runsastuvia lajeja ovat myös Timandra comai, Eilema griseolum, Eilema depressum, Lymantria monacha, Catocala nupta, Catocala fulminea, Acronicta strigosa, Acronicta cuspis, Hoplodrina blanda, Tholera decimalis, Melanchra persicariae, Noctua pronuba ja Xestia triangulum. Catocala nupta on esiintynyt maakunnassa jo pitkään, mutta ei välttämättä ole ollut aina paikallinen, myös Hoplodrina blanda, Melanchra persicariae ja Noctua pronuba ovat esiintyneet maakunnassa vuosikymmenien ajan, mutta olivat välillä hyvin harvinaisia.

5.3  Vähentyneet lajit [ei päivitetty vuosina 20172018]

Päiväperhosten lisäksi monet yöllä lentävätkin lajit tulevat huonosti valolle ja syöteille. Kohdan 5.3.1 lajeista yöperhoset tulevat jossain määrin valollekin, mutta aktiivihavainnoinnilla helposti havaittavina näiden on todettu selkeästi harvinaistuneen. 

5.3.1 Vähentyneet aktiivisesti havaittavat lajit

Carterocephalus palaemon. Laji on päiväperhosista selvimmin harvinaistunut. Lajia tavattiin tienvarsilla usein varjoisammilla ja kosteammilla kohdilla. Aukkohakkuut ovat yleisiä, ja monet aikaisemmin varjoisat tienpientareet ovat muuttuneet aurinkoisemmiksi ja kuivemmiksi; tämä on yksi mahdollinen syy lajin harvinaistumiselle.

Anthocaris cardamines. Myös tämä laji on jostain syystä vähentynyt, jälkimmäisellä puoliskolla on havaittu 32 % koko määrästä.

Aporia crataegi. Jostain syystä lajia ei enää näe parveilemassa suurina joukkoina hiekkateillä kuin harvoin. Hakkuu-aukot, joissa toukat viihtyvät, eivät ole ainakaan harvinaistuneet. Viimeisen kahdenkymmenenneljän vuoden ajalta jälkimmäisellä puoliskolla on havaittu vain 26 % koko määrästä.

Boloria freija. Lajia on tavattu vain Honkalammen Kiimasuolla, mutta ei enää kertaakaan vuoden 1996 jälkeen. Suolla on käyty usein, eikä suo ole kahdenkymmenen vuoden aikana mielestäni muuttunut miksikään.

Lasiommata petropolitana. Jostakin syystä tämä laji on myös Liperissä selkeästi vähentynyt. Viimeinen hyvä vuosi lajilla oli 2001. Vuosina 2002–2010 lajia oli kolmesta kahteentoista yksilöä, mutta 2010-luvulla yksilömäärät ovat hieman nousseet, ollen silti kaukana 1990-luvun määristä.

Autographa macrogamma. Laji on taantunut voimakkaasti eteläisessä Suomessa. Vuonna 1995 laji oli erittäin runsas, jonka jälkeen on tavattu vain yhdet yksilöt vuosina 1998, 2004 ja 2005, neljä yksilöä vuonna 2006, ja yksi vuonna 2009. Vuosina 1996–1997 perhosta ei löytynyt etsimälläkään tutuilta hyviltä paikoilta.

Cucullia lucifuga. 2000-luvulla laji on tavattu vain kolmesti aikuisena, lisäksi on havaittu muutamia toukkia. 1990-luvulla laji oli öisin tavallinen vieras kukilla.

5.3.2 Vähentyneet pyydysaineiston lajit [vain osittain päivitetty vuosina 20172018]

Osaa seuraavista lajeista on tavattu pyydyksistä alle viisikymmentä yksilöä, ja näitä ei ole lisätty vertailutaulukkoon (taulukko 21). Ne ovat kuitenkin voimakkaasti vähentyneet kunnassa. Harvinaistuneissa lajeissa on osittain käsitelty myös kokonaisaineistoa, jossa on mukana syötille tulleet perhoset.

Ochropacha duplaris. Lajin väheneminen on jäänyt huomaamatta, sillä syöttipyynnin runsaimpia lajeja ei ole kovin pitkään vertailtu. Nyt laji on syöttipyynnin runsaimmissa lajeissa sijalla seitsemän, vielä vuonna 2009 se oli sijalla yksi. Koko aineistosta tämä on syötille tulevista kolmanneksi, ja kokonaisuudessaan kuudenneksi vähentynein laji Liperissä. Vuonna 2018 lajia kuitenkin oli selvästi paremmin.

Xanthorhoe decoloraria. Laji on taantunut voimakkaasti eteläisessä Suomessa, ja myös Liperissä. Lajia ei enää tavata edes vuosittain. Laji on koko aineistosta kolmanneksi vähentynein, ja valolla toiseksi vähentynein laji, heti amurensiksen jälkeen. Taantuminen näyttää koskevan monia kuusella elävää, tai kuusikoissa tai vanhoissa sekametsissä viihtyvää lajia.

Entephria caesiata. On voimakkaimmin taantuneita lajeja eteläisessä Suomessa. Liperistä tätä ei ole tavattu vuosina 2014–2018.

Lamproteryx otregiata. Jostain syystä tätä lajia ei tavattu ollenkaan vuosina 2012–2016, siitäkin huolimatta, että vuonna 2014 valopyydys oli tämän lajin parhaalla tunnetulla esiintymispaikalla. Vuonna 2017 oli kaksi yksilöä, vuonna 2018 yksi.

Coenocalpe lapidata. Laji on harvinaistunut etelässä, ja mahdollisesti koko Suomessa. Vain valolle tulevista laji on neljänneksi vähentynein, eikä sitä ole tavattu ollenkaan vuosina 2013–2017. Vuonna 2018 oli yksi yksilö.

Eupithecia sinuosaria. Laji on aina ollut vähälukuinen, mutta viime vuosina lajia ei ole tavattu ollenkaan, viimeinen havainto on vuodelta 2012.

Laothoe amurensis (kuva 4). Ratavarren rysän poistuminen käytöstä on vaikuttanut entisestään tämän lajin yksilömääriin, mutta edellisessä, ratavarren pyydyksen aineistosta tehdyssä vertailussa laji oli jo toiseksi vähentynein. Nyt koko aineistosta tämä on valolle tulevista lajeista kaikkein vähentynein perhoslaji!

Clostera anachoreta. Lajin vähemiseen luultavasti vaikuttaa ratavarren rysän poistuminen käytöstä, mutta tälläkin perhosella väheneminen alkoi jo aiemmin. Nykyisin lajia ei tavata joka vuosi.

Leucoma salicis. Olen epävarma, esiintyykö laji yleensäkään Liperissä, vai onko havaitut perhoset olleet vaeltajia, ja niiden kesäviipyjiä jälkeläisiä? Kahdenkymmenenkolmen vuoden ajalta valolle tulleista perhosista 78 % on tullut kolmelta vuodelta, 1997–1998 ja 2007. Perhosta ei ole tavattu kunnasta vuosina 2013–2016 ja 2018, vuonna 2017 oli kaksi yksilöä.

Arctia caja. Tämän lajin väheneminen on hieman yllättävää. Laji esiintyy monenlaisissa ympäristöissä, ja toukka on erittäin polyfagi.

Catocala adultera. Laji on vähentynyt koko Suomessa, ja sitä tavataan nykyisin lähinnä kaakossa ja idässä. Vaikka Liperin pitäisi kuulua esiintymisalueeseen, laji on harvinaistunut selvästi, ja on koko aineistosta toiseksi vähentynein laji.

Trichosea ludifica. Lajia on tavattu maakunnastakin viime vuosina todella huonosti, vaikka se on ollut lajin parasta esiintymisaluetta. Liperistä tätä ei ole tavattu ollenkaan vuosina 2010–2018.

Caradrina montana. Pieni ja huomaamaton laji, jonka vähenemistä ei ollut huomattu ennen kannanmuutosvertailua. Yksilömäärät ovat pudonneet 1990-luvun kymmenistä yksilöistä muutamaan yksilöön vuodessa. Laji on valopyynnin toiseksi vähentynein laji Liperissä.

Hillia iris. Laji on vähentynyt eteläisessä Suomessa, ja näin on käynyt myös Liperissä. Koko rysäpyyntiaineistossa (kun mukana on myös syöttirysät) tämä on selkeästi vähentynein laji Liperissä. Oli kateissa vuodet 20122015. Perhosta kuitenkin havaittiin neljä yksilöä molempina vuosina 2016 ja 2017, ja vuonna 2018 peräti kaksitoista yksilöä. Kahta yksilöä lukuun ottamatta uudet havainnot ovat samasta paikasta.

Mniotype bathensis. Laji lienee taantunut koko Suomessa. Liperistä se on ollut kateissa yhtä pitkään kuin ludifica, eli vuodet 2010–2018. Myös yleistä lähilajia adustaa on viime vuosina ollut hyvin huonosti.

Kuva 4. Vähentyneiden lajien kannan muuttuminen.

Kohdan 5.2 mukaisesti on laadittu taulukko vähentyneistä lajeista (taulukko 23). 

Taulukko 23. Liperin vähentyneimmät lajit valopyynnissä (vähintään 100 yksilöä). Vuosien 2007–2016 määrä verrattuna koko aineistoon 1997–2016.

1. Xanthorhoe decoloraria 13,89 %
2. Plusia festucea 20,13 %
3. Ochropacha duplaris 20,92 %
4. Eupithecia pusillata 26,24 %
5. Pechipogo strigilata 27,94 %
6. Eupithecia succenturiata 28,43 %
7. Eilema lutarellum 30,54 %
8. Hydrelia flammeolaria 30,69 %
9. Xanthorhoe quadrifasiata 27,41 %
10. Ochropleura plecta 32,06 %
11. Protolampra sobrina 32,46 %
12. Pelurga comitata 32,50 %
13. Cyclophora albipunctata 33,46 %
14. Pasiphila debiliata 33,62 %
15. Xestia collina 33,72 %
16. Sphinx pinastri 34,36 %
17. Acronicta auricoma 34,80 %
18. Idaea straminata 34,90 %
19. Dasypolia templi 35,25 %
20. Thera juniperata 36,03 %

Taulukossa toisena olleen Odezia atratan (16,54 %) jätin pois laskuista, sillä sen valolle tulo on sattumanvaraista. Xanthorhoe decoloraria ja Dasypolia templi kuuluvat etelässä taantuviin lajeihin (Viidalepp & Mikkola 2007, Leponiemi 2016). Plusia festucaen harvinaistuminen on yllättävää, sillä hyvinä kakkospolvikesinä 2010-luvulla sen toista sukupolvea on ollut enemmän kuin ennen. Ykköspolvea on siis tullut huonosti, kyse voi kuitenkin olla pitempiaikaisesta kannanvaihtelusta, kts. kohta 5.3.3.

Eilema lutarellum on voinut kärsiä muiden saman suvun lajien voimakkaasta leviämisestä maakuntaan. Idässä alunperin runsaimpana esiintynyt Xestia collina ei näytä ainakaan runsastuneen. Pelurga comitata on harvinaistunut, vaikka pyydykset ovat viime vuosina olleet paremmin tälle sopivissa ympäristöissä. Suurin osa vähentyneistä lajeista on metsäympäristöjen lajeja.

5.3.3 Pitkäaikaisen kannanvaihtelun lajit [vain osittain päivitetty]

Perhoslajien kannat vaihtelevat enemmän tai vähemmän esimerkiksi kilpailun, loisinnan, saalistuksen, sairauksien tai sääolosuhteiden takia. Pitkäaikaisen kannanvaihtelun huomaaminen vaatii hyvin pitkää aineistoa, mitä tämä ei vielä oikein ole. Joillakin lajeilla kanta on vaihdellut suuresti, mutta se ei ole osoittanut suoranaista vähenemistä tai runsastumista. Joidenkin lajien runsaimmat vuodet ovat sattuneet ääripäiden välille (kuva 5). Orthosia populeti on ollut kateissa vuodet 2014–2018, ja sitä on ollut näinä vuosina rannikkoa lukuun ottamatta huonosti koko Suomessa. Liperissä paras vuosi oli kuitenkin 2010, ja sitä oli keskimääräistä enemmän myös vuosina 2006–2009 ja 2011, joten kyse voi olla myös kannanvaihtelusta.

Kuva 5. Lajien Hydriomena furcata, Odontopera bidentata ja Plusia festucae kannanvaihtelu.

Kuva 6. Eupithecia pusillata -lajin kannanvaihtelu.

Eupithecia pusillata lajilla kannanvaihtelu on erittäin suurta. Vuosina 2004–2009 perhosta oli yli viisi kertaa enemmän kuin neljänätoista muuna vuotena 1997–2003 ja 2010–2016 (kuva 6).

5.3.4 Hävinneet lajit

Vanhoissa tiedoissa on kaksitoista lajia, joita ei ole tavattu vuoden 1985 jälkeen, joten niitä voidaan toistaiseksi pitää kunnasta hävinneinä lajeina (taulukko 24). 2000-luvulla neljä aiemmin tällä listalla ollutta lajia, Acronicta cuspis, Apamea furva, Apamea sordens ja Agrotis segetum, on jälleen tavattu kunnasta. Vuonna 2011 listasta putosi vielä kaksi lajia, Deilephila porcellus ja Orthosia gracilis. Vuonna 2012 havaittiin hävinneissä ollut Actebia fennica, vuonna 2014 Eremobina pabulatricula ja vuonna 2017 Euxoa recussa. Kahta viimeistä lajia lukuun ottamatta kaikki lajit on tavattu uudestaan useammin kuin kerran. Vuonna 2019 tuli tieto vuonna 1971 kahdesti havaitusta Macaria artesiariasta, joka on nyt lisätty hävinneiden lajien luetteloon.

Taulukko 24. Hävinneet lajit, ja niiden viimeinen löytövuosi.

Parnassius apollo 1959
Coenonympha glycerion 1954
Maniola jurtina 1954
Scolitantides vicrama 1985
Glaucopsyche alexis 1974
Lycaena helle 1959
Eupithecia immundata 1937
Macaria artesiaria 1971
Thetidia smaragdaria 1985
Sympistis funebris 1960
Calamia tridens 1947
Opigena polygona 1959

Monet hävinneistä lajeista ovat yleisesti taantuneet Suomessa. Yhtään koko Suomessa hävinneeksi tulkittua lajia ei ole löydetty Liperistä. Liperistä hävinneistä lajeista on naapurikunnista viime vuosina tavattu Coenonympha glycerion Hammaslahdesta Joensuusta, ja myös Rääkkylästä. Se vaikuttaa laajentavan elinaluettaan, ja voitaneen lähivuosina tavata taas Liperistä.

5.4  Liperiin levinneet lajit [osittain päivitetty]

Ekspansiivista lajeista, joita tässäkin on mainittu, löytyy kattava selvitys Kauri Mikkolan julkaisusta (Mikkola 1997). Tämän jälkeen on maahan levinnyt useita uusia ekspansiivisesti käyttäytyvää lajia. Joistakin lajeista on vaikea sanoa, esiintyvätkö ne kunnassa paikallisina. Jotkin lajit ovat saattaneet esiintyä kunnassa ja maakunnassa jo kauan, kunnes ne viimein havaitaan. Vuosina 2004–2007 Liperistä ja muista maakunnan kunnista tavattiin Suomenkin tasolla harvinaisia lajeja, joita ei ollut ennen tavattu Pohjois-Karjalasta; Catocala fulminea vakiintui kuntaan, Calyptra thalictri ja Lamprotes c-aureum eivät, mutta näitäkin on lähes vuosittain tavattu muualta maakunnasta.

Abraxas sylvatus. Laji tavattiin vasta vuonna 2000, kaksi ensimmäisen, ja yksi toisen sukupolven yksilö. Seuraavina vuosina ensimmäistä polvea ei tavattu, mutta toista oli varsin runsaana (21 ja 16 exx. vuosina 2001–2002). Tämän jälkeen perhosta on tavattu kymmenkunta yksilöä vuosittain, pääasiassa ykköspolvea, vuonna 2010 oli yli kolmekymmentä yksilöä.

Hypomecis punctinalis. Ensimmäinen yksilö oli vuonna 2002, vuosina 2004–2011 oli yhteensä yli kaksisataa yksilöä, joista lähes puolet syöttirysistä vuonna 2011. Tästä laji on edelleen runsastunut.

Paradarisa consonaria. Ensimmäiset yksilöt olivat vuonna 2006, jonka jälkeen laji nopeasti runsastui. Vuosina 2009–2014 oli yhteensä 178 yksilöä. Vuonna 2015 perhonen oli kuitenkin lähes kateissa.

Cepphis advenaria. Ensimmäinen yksilö oli vuonna 1995. Vuosina 2000–2003 tuli muutamia yksilöitä vuodessa, tämän jälkeen on ollut keskimäärin kahdeksankymmentä yksilöä vuosittain.

Calliteara pudibunda. Yksi yksilö oli vuonna 2000, ja vuonna 2003 oli kolme yksilöä. Vuodesta 2004 alkaen on tavattu noin kaksitoista yksilöä vuodessa, lisäksi on useita toukkahavaintoja.

Miltochrista miniata. Ensihavainto oli vuonna 1998, jolloin perhosta tavattiin seitsemän yksilöä. Seuraavalta vuodelta ei saatu havaintoja, vuosina 2000–2003 lajia havaittiin 26 yksilöä ja vuosina 2004–2008 räjähdysmäisesti yli 1700 yksilöä. Vuosina 2009–2015 oli kolmisen sataa yksilöä vuodessa, vuonna 2016 tosin vain 22 yksilöä. Vuodesta 2010 alkaen lajilla on ollut myös toista sukupolvea.

Atolmis rubricollis. Ensimmäinen yksilö oli vuonna 2002, seuraavaksi näköhavainto vuonna 2004. Vuonna 2005 tuli viisi yksilöä pyydyksistä, sekä saman verran muita havaintoja, vuonna 2006 oli seitsemäntoista yksilöä. Vuonna 2007 perhosia oli satamäärin, erityisesti kuusikoissa, joissa yhdestä laskin 20 minuutissa 120 yksilöä, jotka käytännössä kaikki olivat naaraita. Tämän jälkeen lajia on tavattu vähemmän, kuitenkin joka vuosi.

Eilema depressum. Ensimmäinen yksilö oli vuonna 2005. Vuosina 2005–2011 tavattiin kahdesta kolmeenkymmeneenkahteen yksilöä vuodessa, keskiarvon ollessa neljä yksilöä. Tällaista runsastumista ei koskaan ole tavattu millään lajilla, minkä tämä teki vuonna 2012: perhosta oli yhteensä 883 yksilöä, joista 556 yhdessä kymmenen yön valorysämateriaalissa. Vuosina 2014, 2016 ja 2018 lajia oli huonosti, mutta vuosina 2013 ja 2015 perhosta tavattiin kolminumeroisin luvuin.

Spilarctia lutea. Lajista on tavattu yhdet yksilöt vuosina 2000–2001 ja viisi yksilöä vuonna 2003. Seuraavina vuosina perhonen oli vielä runsaampi, yhteensä 174 yksilöä vuosina 2004–2010. Vuosina 2011–2013 oli yli sata yksilöä, vuonna 2014 oli 252 yksilöä, ja laji oli ensimmäistä kertaa runsaampi kuin Spilosoma lubricipedum. Vuonna 2015 lajia oli neljä kertaa lubricipedumia enemmän.

Trisateles emortualis. Ensimmäinen yksilö oli vuonna 2003, vuonna 2004 oli jo 26 yksilöä. Tämän jälkeen lajia on tavattu muutamasta yksilöstä pariin kymmeneen yksilöön vuodessa.

Autographa excelsa. Ensimmäiset kolme yksilöä olivat vuonna 2003, vuonna 2005 oli jo 61 yksilöä. Vuoden 2005 jälkeen on tavattu joitakin kymmeniä yksilöitä vuosittain.

Panthea coenobita. Laji tavattiin maakunnalle uutena vuonna 2000 Honkalammelta. Seuraavana vuonna Honkalammelta tuli kolme, ja Kaatamosta yksi yksilö. Laji havaittiin myös vuonna 2002. Vuosina 2004–2009 sitä tavattiin Kaatamosta yhteensä neljäkymmentäkolme yksilöä. Vuosina 2010–2017 oli yhteensä yli sata yksilöä, joista osa oli toista sukupolvea. Vuonna 2018 perhosta oli yli 70 yksilöä, joista osa oli toista sukupolvea.

Deltote pygarga. Ensimmäinen yksilö, joka selvästi oli vaeltaja, oli vuonna 2001. Vuonna 2004 saatiin kolme yksilöä, kuten myös vuonna 2005, vuonna 2006 oli neljätoista yksilöä. Vuosina 2007–2009 oli yhteensä 139 yksilöä. Oli vielä runsaampi vuonna 2010, jolloin yhdessä syöttijaksossa lajia oli 190 yksilöä. Vuonna 2011 valolla ja syötillä oli yhteensä yli tuhat yksilöä, vieläkin runsaampi oli vuosina 2012–2014. Vuonna 2015 oli kunnan runsain laji, ja esiintyy nykyisin jopa kolmessa sukupolvessa (kuva 9).

Amphipyra perflua. Vuodesta 1993 lähtien on runsastunut vuosi vuodelta, vuonna 2000 tätä lajia havaittiin yli kaksisataa yksilöä. Runsastuminen on noudattanut täsmälleen samanlaista kaavaa kuin lajilla Allophyes oxyacanthae. Vuodesta 2002 alkaen on tavattu satoja yksilöitä vuosittain.

Allophyes oxyacanthae. Tavattiin Liperistä vuonna 1992 Honkalammelta, jonka jälkeen laji on runsastunut huomattavasti. Vuonna 2000 lajia havaittiin 132 yksilöä, laji on edelleen runsastunut, ja vuonna 2006 sitä tavattiin yli kuusisataa yksilöä. 

Acronicta strigosa. Ensimmäinen yksilö tuli syötiltä rannasta Kaatamosta vuonna 2005. Vuonna 2006 oli kymmeniä yksilöitä Roukalahdelta, Tutjusta, Kaatamosta ja Ylämyllyltä. Vuonna 2007 oli vähemmän, mutta edelleen useasta eri paikasta, myös vuosina 2008–2009, yhteensä yli sata yksilöä. Vuodesta 2010 eteenpäin on tavattu noin kahdeksankymmentä yksilöä vuodessa, samasta vuodesta alkaen on ollut myös toisen sukupolven yksilöitä. Vuonna 2018 oli 133 yksilöä, ja laji oli suvun kolmanneksi  runsain laji.

Gortyna flavago. Lajista havaittiin kahdet yksilöt vuosina 2001–2002, ja kaksitoista yksilöä molempina vuosina 2003–2004. Vuosina 2005–2007 perhosta havaittiin yhteensä 250 yksilöä, mutta vuonna 2008 vain kahdeksan. Seuraavina vuosina 2009–2016 oli tasaisesti noin neljäkymmentä yksilöä vuodessa, vuonna 2017 oli vähemmän.

Hydraecia ultima tavattiin kolmena vuotena peräkkäin (2005–2007), ja vuoden tauon jälkeen vuonna 2009 useita yksilöitä, myös vuosina 2011, 2014 ja 2018. Yhteensä perhosta on tavattu yli kolmekymmentä yksilöä, se on paljon, jos laji olisi vaeltanut kauempaa. Laji ei ilmeisesti ole paikallinen, mutta vahva esiintymisalue täytyy olla lähellä.

Apamea scolopacina. Ensihavainto on vuodelta 1998. Laji on havaittu vuoden 2000 jälkeen vuosittain (ei vuonna 2002) noin viidentoista yksilön voimin vuodessa, vuodesta 2012 alkaen on ollut yli kolmekymmentä yksilöä vuodessa.

Conistra rubiginea. Laji tavattiin pitkän ajan päästä vasta vuonna 2000, mutta tänä ja seuraavana vuonna lajia havaittiin yhteensä kaksitoista yksilöä. Vuonna 2004 perhosta oli 85 yksilöä, ja vuonna 2012 270 yksilöä, saman verran kuin muina vuosina yhteensä. Tämän jälkeen on ollut selvästi vähemmän, kanta vaihtelee voimakkaasti.

Cosmia pyralina elää selvästi jollakin muullakin kasvilla kuin jalavalla, sillä sitä on tavattu Liperistä ja Joensuusta vuodesta 2004 joka vuosi (ei vuonna 2010), Liperistä on yhteensä kymmeniä yksilöitä, ja se on paikallinen laji Joensuun seudulla. Lajia tulee parhaiten tuomipaikoilta, ja pidän tätä vahvana arvauksena ravintokasviksi.

Xestia triangulum. Tavattiin ensi kerran vuonna 2001, vuodesta 2003 alkaen on ollut yhdestä yhdeksään yksilöä vuodessa. Vuonna 2012 oli kaksikymmentäyksi ja vuonna 2014 kolmekymmentäyksi yksilöä. Vasta vuonna 2015 runsastui toden teolla ja lajia havaittiin yli sata yksilöä. Vuonna 2017 oli 271 yksilöä.

Useat muutkin lajit ovat kenties lämpimien (ja pitkien) kesien seurauksena runsastuneet viime vuosina ja levinneet pohjoiseen. Muutamien lajien kantojen kehittymistä ja muutoksia voi tarkastella kuvista 7–9.

 

Kuva 7. Lajien Lymantria monacha, Eilema griseolum, Herminia tarsicrinalis ja Trachea atriplicis kantojen kehittyminen.

Kuva 8. Lajien Spilarctia lutea, Autographa excelsa, Acronicta strigosa ja Xestia triangulum kantojen kehittyminen.

Kuva 9. Deltote pygargan runsastuminen.

Deltote pygargan runsastuminen on ollut aivan omaa luokkaansa.

5.5  Liperistä mahdollisesti tavattavat lajit

Seuraavat lajit on ilmoitettu naapurikunnista Joensuu (J), Kontiolahti (K), Polvijärvi (Po), Pyhäselkä (Py) (nykyisin Joensuuta) tai Rääkkylä (R), mutta toistaiseksi puuttuvat Liperistä: Lycaena dispar* (R), Chloroclysta siterata* (R), Rheumaptera cervinalis (R), Baptria tibiale (J, K), Perizoma bifaciatum (R), Stegania cararia* (R), Hypoxystis pluviaria (K, Po), Cucullia asteris* (J), Cosmia affinis (R) ja Mythimna flammea (Py). Todennäköisimmät uudet lajit, jotka jo mahdollisesti esiintyvät kunnassa, mutta ovat jääneet havaitsematta, on merkitty tähdellä.

Pohjois-Karjalassa paikallisena esiintyvät Pyrgus centaureae, Ecliptopera capitata, Malacodea regelaria, Apeira syringaria ja Phragmatiphila nexa ovat harvinaisia ja paikoittaisia, eivätkä välttämättä esiinny Liperissä. Vuonna 2018 Eustroma reticulatum -lajia havaittiin useita yksilöitä Kiteeltä ja Tohmajärveltä. Palsamin lajeille, samoin kuin Apeira syringarialle, on hyvä elinympäristö Viinijärven ratapihan ympärillä, ja niitä voidaan odotella tänne saapuviksi. Mahdollisesti kahdesti Rääkylästä tavattu Perizoma bifaciatum on paikallinen maakunnassa, mutta sen ravintokasvia ei välttämättä ole Liperissä. Vuonna 2018 Kiteeltä tavattu Hydraecia petasitis saattaa olla leviämässä maakuntaan.

Joensuussa on aikoinaan tavattu Cucullia fraudatrix ja Joensuusta ja Rääkkylästä on havaittu Fabula zollikoferi. Lajeista Erebia euryale, Gandaritis pyraliata, Horisme tersata ja Hadena perplexa on pelkästään vanhoja havaintoja maakunnasta, mutta mitään estettä ei ole, etteivätkö ne voisi löytyä uudestaan. Pygaera timonista oli vain yksi epäselvän oloinen vanha havainto maakunnasta, mutta se havaittiin vuonna 2012 Kiteeltä, ja useasti myös vuonna 2018. Myös Deileptenia ribeata lajista oli tiedossa vain yksi, kymmeniä vuosia vanha havainto, mutta se havaittiin vuonna 2017 Kiteeltä. Paradiarsia punicea on pitkään elänyt paikallisena Kerimäellä, vain joitakin kymmeniä kilometrejä Liperin rajasta.

Pohjois-Karjalasta yksittäin tavatut Argynnis laodice, Scopula caricaria, Abraxas grossulariatus, Acronicta albovenosa, Mesogona oxalina, Mythimna pudorina ja Noctua comes ovat saattaneet olla harhailijoita, eivätkä välttämättä esiinny maakunnassa paikallisena. Osa näistä on leviämässä, tai on jo levinnyt maakuntaan. Seuraavia lajeja Alcis deversatus*, Petrophora chlorosata*, Ennomos alniarius, Cerura erminea, Cucullia absinthii, Anchoscelis litura* ja Leptologia macilenta ei ole löydetty maakunnasta, mutta ne ovat joko runsastuneet etelämpänä, tai leviämässä pohjoiseen, ja saattavat lähivuosina löytyä Liperistä. Suurin osa lajeista on leviämässä Liperiin etelästä tai suoraan idästä, vain harvat lännestä (edellä mainituista lähinnä Chloroclysta siterata).

Näin 13.8.2003 Kaatamossa kedolla keltaisen hopeatäplän, joka vaikutti oudolta, mutta kiireessä (ja erityisesti tyhmyyksissä) se jäi tarkistamatta. Seuraavana päivänä tajusin perhosen mitä luultavimmin olleen Argynnis laodicen, mutta en uskalla laittaa perhosta kunnan lajilistaan. Kolme päivää aiemmin 10.8.2003 Sb:Leppävirralla samalla korkeudella Kaatamon kanssa oli havaittu Argynnis laodice tälle maakunnalle uutena (Pertti Pakkasen kotisivu), ja 18.8.2003 Sa:Savonlinnassa. Jos satun näkemään tämän perhosen jossain uudestaan, laji menee vielä harkintaan.

6         YHTEENVETO

Menetelmät ovat alkuvuosista kehittyneet ja keräilykin on ollut aktiivisempaa viime vuosina. Suurperhosten lajimäärä vuodessa on hiljalleen kasvanut, ja vuosina 2005–2015 ja 2017–2018 havaittu yli viisisataa lajia vuodessa (taulukko 25). Aikaisempien vuosien lajimäärät ovat saattaneet muuttua, kun tietoon on tullut uusia havaintoja. Lajimääriä ja lennon alkamista voi tarkastella myös omalta sivultaan (liite 2).

Taulukko 25. Havaitut lajimäärät Liperissä vuosina 2000–2018.

vuosi 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000
lajimäärä 507 525 495 519 519 520 534 535 518 503 505 517 522 515 474 466 436 436 454
keskiarvo  485                           

Vuoden 1983 jälkeen on havaittu 578 yöperhos- ja 73 päiväperhoslajia eli yhteensä 651 nykyistä makrolajia. Tämä on 98,3 prosenttia kunnasta tavatuista lajeista (662) ja 90,7 prosenttia maakunnasta tavatuista lajeista (718) (Huldén ym. 2000, Kullberg ym. 2002, Kullberg 2010 (ei toimi tällä hetkellä), Pekka Malinen sähköpostiviestit). Liperin kunnasta on tavattu 92,2 % maakunnasta havaituista makrolajeista (taulukko 26, lajiluettelo). Eri kymppiruuduista (kuva 10) löydetyt suurperhoslajit ja erikseen päiväperhoslajit on esitetty taulukoissa (27, 28).

Taulukko 26. Liperin suurperhoslajit ryhmittäin vuonna 2018. Muutos vuodesta 2017.

Ryhmä/heimo lajimäärämuutos
Papilionidae 2 
Hesperiidae 6 
Pieridae 11 
Nymphalidae 37 
Lycaenidae 22 
Drepanidae 10  
Geometridae 218 +3
Lasiocampidae 10 
Endromidae 1 
Saturniidae 2 
Sphingidae 14 
Notodontidae 22 
Crambidae 62 
Noctuidae 238 +3
Nolidae 7  
yhteensä 662 +6

Uusista lajeista vuosina 2000–2018 yli puolet on ollut yökkösiä (Noctuidae), ja noin viidennes mittareita (Geometridae). Näinä vuosina kunnasta on tavattu kahdeksan uutta päiväperhosta. Siilikkäistä (Arctiidae), nykyisin osa Erebidae -heimoa, kahdeksan on tavattu vuoden 1997 jälkeen, näistä seitsemän 2000-luvulla, eli ryhmän lajimäärä on noussut reilussa kymmenessä vuodessa kolmanneksen.

Perhoslajien määrää on tarkasteltu myös kymmenen kertaa kymmenen kilometrin ruuduissa (KKJ-järjestelmä).

Kuva 10. Liperin kymppiruudut.

Taulukko 27. Suurperhosten määrä kymppiruuduissa   Taulukko 28. Päiväperhosten määrä kymppiruuduissa
     
 360361362363
695 399558 349483
694 560 590 551 536
693 465505 495327
692 434258 243458
 
 360361362363
695 6370 6057
694 63 6764 57
693 5857 5348
692 4547 42 51

Parhaasta kymppiruudusta (694:361) on havaittu 89,1 % kunnan (662) ja 82,2 % maakunnan (718) lajeista. Kuudestatoista ruudusta on keskimäärin havaittu 451 makrolajia ja 56 päiväperhoslajia. 163 lajista on havainto jokaisesta kuudestatoista kymppiruudusta. Viinijärven kymppiruudusta (695:361) tavattiin vuonna 2017 seitsemänkymmenes päiväperhoslaji. Tällaisia ruutuja ei ole kovin monta Suomessa, eikä yhtään näin pohjoisessa.

Lajiston selvittämistä on tarkoitus jatkaa, ja tulokset julkaista tulevaisuudessakin. Vuodesta 2014 eteenpäin vuodesta 1997 käytössä ollutta toista maarysää Kaatamossa ei voida enää käyttää sähkön puuttumisen takia. Se on vaikuttanut myös tämän perhosselvityksen tulevaisuuteen, mm. perhoskantojen muutosten selvittämisessä (kohdat 5.2 ja 5.3) käytettiin tämän valorysän tuloksia.

7         KIITOKSET

Kiitokset kaikille havainnoitsijoille ja erityisesti Seppo Mäkelälle, Terttu ja Esa Matikaiselle sekä Jukka Materolle. Jorma Wettenhovi lähetti arvokkaita tietoja vanhoista havainnoista ja havainnoitsijoista, ja perinnettä on jatkanut Pekka Malinen. Useat sukulaiset ja tuttavat ovat tuoneet toukkia ja aikuisiakin yksilöitä, joista jotkut ovat olleet hyvänä lisänä omiin havaintoihin (kuten Acronicta tridens toukka). 1980-luvulla mukanani keräilemässä oli usein isäni Pekka Karhu, serkkuni Jukka ja Seppo Saarinen, 1990-luvulla Harri Kirjavainen sekä molempina Jukka Nieminen. Vaimoni Anne Karhu on uutterasti kävellyt perässäni ja kirjannut ylös havaitsemiani perhosia linjalaskennassa ja ollut muutenkin täysin mukana harrastuksessani. Tatu Sallisen avulla on Liperin eteläosissa pystytty pitämään syötti- ja valorysiä vuosina 2006–2018. Suuret kiitokset kaikille!

8         KIRJALLISUUS

(myös määritykseen käytettävää kirjallisuutta)

Aarvik, L., Bengtsson, B.Å., Hallvard, E., Ivinskis, P., Jurivete, U., Karsholt, O., Mutanen, M. & Savenkov, N. 2016. Nordic-Baltic Checklist of Lepidoptera. – Norwegian Journal of Entomology. Supplement 3.

Bruun, H. 1987: Longitudinal ridge density of high- wing scales of Diachrysia chrysitis (L.) and D.tutti (Kostr.) captured with pheromones (Lepidoptera, Noctuidae). Notulae Entomol. 67: 125–127.

Hublin, C. & Savolainen, E. 1985: Pohjois-Savon suurperhoset. Kulumus 8:1–86.

Huldén, L., Albrecht, A., Itämies, J., Malinen, P. & Wettenhovi, J. 2000: Suomen suurperhosatlas. Suomen perhostutkijain seura – luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. 328 s.

Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. & Liukko, U.-M. 2019: Punainen kirja 2019.

Jalas, I. 1992: Perhostenkeräilijöiden opas. Kolmas, uusittu painos. Otava, Helsinki. 272 s.

Kaitila, J.-P., Mikkola, K. & Salin, T. 2005. Perhosten Freak Show - Baptria-kilpailun tulokset. Baptria 30:31–35.

Kerppola, S. & Mikkola, K. 1987: Autographa buraetica (Staudinger), a new plusiinae moth new to Finland and Europe (Lepidoptera, Noctuidae). Notulae Entomol. 67: 119–123.

Kronholm, H. & Luoma, R. 1995: Erannis defoliaria (Clerk, 1759) - koiraiden värimuotojen runsaussuhteet ja kokovaihtelu. Baptria 20: 87–89.

Kullberg, J., Albrecht, A., Kaila, L. & Varis, V. 2002: Checklist of Finnish Lepidoptera - Suomen perhosten luettelo. Sahlbergia 6:45–190.

Kullberg, J. 2010: Suomen perhosten luettelo. Internet-sivu. http://www.fmnh.helsinki.fi/elainmuseo/hyonteiset/perhoset/index.htm

Kuussaari, M., Tiainen, J., Helenius, J., Hietala-Koivu, R. & Heliölä, J. (toim.) 2004: Maatalouden ympäristötuen merkitys luonnon monimuotoisuudelle ja maisemalle. MYTVAS-seurantatutkimus 2000–2003. – Suomen ympäristö 709. 212 s.

Lappi, E. 1981: Lieksan perhosfaunan täydennyksiä. Baptria 6:69–72.

Leinonen, R., Söderman, G. & Lundsten, K.-E. 1999: Valtakunnallisen yöperhosseurannan tulokset 1997. Baptria 24:47–53.

Leinonen, R., Söderman, G., Itämies, J., Rytkönen, S. & Rutanen, I.: Intercalibration of different light-traps and bulbs used in moth monitoring in northern Europe. Entomol. Fennica 9:37–51.

Leponiemi, T. 2016: Hyönteisviikonloppu 16.-17.4.2016. Baptria 41:68–71.

Makkonen, V. 1964: Kiteen suurperhosfauna. Pro gradu – työ, Helsingin yliopisto.

Makkonen, V. 1996: Kiteen suurperhoset (Macrolepidoptera) 1933–1994. Pohjois-Karjalan Luonto 19: 32–34.

Mannelin, V. 1961: Lisäys Th. Grönblom’in 1936 ilmestyneeseen maamme suurperhosten levinneisyyttä käsittelevään julkaisuun (Verzeichnis der Gross-Schmetterlinge Finnlands mit Rücksicht auf ihre Verbreitung in den verschiedenen Provinzen); Acta Soc. F. Fl. Fenn. LVIII, n:o 5 (1936). – Suomen perhostutkijain seuran kiertokirje 7:4.

Marttila, O., Saarinen, K., Haahtela, T. & Pajari, M. 1996: Suomen Perhoset. Suomen kiitäjät ja kehrääjät. Kirjayhtymä, Helsinki. 384 s.

Metsäkeskus Pohjois-Karjala 2003: Natura-harjualueiden arvokkaat elinympäristöt – hanke. Loppuraportti 2000–2003. 40s. + 45 liites. + 14 karttaliitettä.

Mikkola, K. 1983: Merkittäviä perhosten värimuotoja. Baptria 8:9–18.

Mikkola, K. 1983: Sää ja perhosten vaellukset kesällä 1983. 8:89–98.

Mikkola, K. 1984: Mesapamea secalis (L.) kahtia. Baptria 9:17–21.

Mikkola, K. 1997: Population trends of Finnish Lepidoptera during 1961–1996. Entomol. Fennica 8:121–144.

Mikkola, K. 2002: Sää ja hyönteisten vaellukset. Baptria 27:5559.

Mikkola, K. & Jalas, I. 1977: Suomen perhoset. Yökköset 1. Otava, Keuruu. 256 s.

Mikkola, K. & Jalas, I. 1979: Suomen perhoset. Yökköset 2. Otava, Keuruu. 304 s.

Mikkola, K., Jalas, I. & Peltonen, O. 1985: Suomen perhoset. Mittarit 1. Suomen Perhostutkijain Seura, Tampere.

Mikkola, K., Jalas, I. & Peltonen, O. 1989: Suomen perhoset. Mittarit 2. Suomen Perhostutkijain Seura, Tampere.

Nordström, F., Kaaber, S., Opheim, M. & Sotavalta, O. 1969: De Fennoskandiska och danska nattflynas utbredning (Noctuidae). CWK Gleerup, Lund.

Nupponen, K., Kaitila, J.-P., Klemetti, T., Kullberg, J. & Wettenhovi, J. 2002: Suomesta havaitut harvinaiset suurperhoset ennen vuotta 2000. Baptria 27:127-141.

Pajari, M. 2000: Suomen uhanalaisia lajeja: Muurahaissinisiipi (Maculinea arion). Suomen ympäristökeskus.

Peltonen, O. 2000: Mäntyharjun suurperhoset. Baptria 25:2a. 104 s.

Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. 2010: Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö ja Suomen Ympäristökeskus. 685 s.

Saarinen, K. & Marttila, O. 2001: Valtakunnallisen päiväperhosseurannan vuoden 2000 tulokset. Baptria 26:9–17.

Salin, T. 2000. Toisen sukupolven havainnot vuonna 1999. Baptria 25:100-129.

Sotavalta, O. 1987: Provincial distribution of Finnish Macrolepidoptera. – Notul. Entomol. 67:187–205.

Sundell, P. R. 2007: Joensuun lentokentän uhanalaiset perhoset 2004–2006. – Raportti perhostensuojelutoimikunnalle 2007.

Söderman, G., Väisänen, R., Leinonen, R. & Lundsten, K-E. 1994: Valtakunnallisen yöperhosseurannan 1. vuosiraportti. Vesi- ja ympäristöhallitus & Suomen Perhostutkijoiden Seura ry. Viestipaino, Tampere.

Söderman, G. 1995: Valtakunnallisen yöperhosseurannan 2. vuosiraportti. Vesi- ja ympäristöhallitus. Viestipaino, Tampere.

Söderman, G., Lundsten, K-E., Leinonen, R. & Grönholm, L. 1997: Valtakunnallisen yöperhosseurannan 3. vuosiraportti. Suomen ympäristökeskus. Viestipaino, Tampere.

Valle, K.J. 1937: Suomen Eläimet, Animalia Fennica. Suurperhoset, Macrolepidoptera II - Kiitäjät, Sphinges ja Kehrääjät, Bombyces. Werner Söderström, Porvoo-Helsinki. 215 s.

Varis, V., Ahola, M., Albrecht, A., Jalava, J., Kaila, L., Kerppola, S. & Kullberg, J. 1995: Checklist of Finnish Lepidoptera – Suomen perhosten luettelo. Sahlbergia 2:1-80.

Viidalepp, J. & Mikkola, K. 2007: The distress of northern Lepidoptera: retreat in Estonia – a consequence of climate change?Baptria 32:90–99.

Väisänen, R. & Somerma, P. 1993: Suomen punatäpläperhoset. Baptria 18:2b.

Välimäki, P., Pöykkö H., Kaitila J.-P. & Kullberg, J. 2008: Suurperhoshavainnot ja vaelluskatsaus 2006–2007. Baptria 33:45–79.

Äyräpää, T. 1946: Die Makrolepidopterenfauna des Kirchspiels Pielisjärvi und ihre Beziehung zur Kultur. Ann. Zool. Fenn. 11:4.