|
Baylion kennel
Perheessämme on
minä Jonna nuorisotyöntekijä, aviomieheni Tapio monitoimikoneenkuljettaja sekä
tyttäremme (synt.12/03)Annika,
poikamme (synt.12/05) Aleksi
ja poikamme Arttu (synt.6/07) (lasten
kotisivu).
Tapio kouluttaa ja hoitaa koiriemme kanssa metsästyspuolen minä taasen
näyttelypuolen, tosin nykyään Colan myötä taitaa tuo Tapio kiertää
kehissä minua enemmän ;-) lapsille varmaan sitten jää hännästä vetämisen ilo..
Harrastamme pienimuotoista kotikennel toimintaa, jonka rotuja ovat leonberginkoira,
suomenajokoira ja venäläis-eurooppalainenlaika, tällä hetkellä Tapio
etsii itselleen jälleen suomenpystykorvaa, lintumetsästykseen.
Ensimmäinen meidän yhteinen koiramme on
ollut saksanmetsästysterrieri
Tervatassun Millamagia
”Sissi”, joka tuli taloon häämatkamme varrelta 2001. Sissi myytiin
ajanpuutteen vuoksi metsästävään kotiin, perheen lemmikiksi ja
metsästyskaveriksi 2007. Seuraavaksi hankimme
minulle harrastekaverin leonberginkoira
Namupalan Ensisuudelman
”Susu” 2002. Vuonna 2003 taloomme muutti käyttökoiraksi
venäläis-eurooppalainen laika
Paulasuo Mombasa
”Miska”. Susun ensimmäisestä pentueesta 2005 kotiin jäikin sitten Siiri/Mörtti
Baylion Swiss Amorina. Elokuussa 2005 meille tuli laumaamme jellonakuningas~
Namupalan Rio-Cola joka sulatti myös tuon Tapion sydämen tyystin.
Valitettavasti Colan ja meidän yhteinen aikamme jäi lyhyeksi,
suolikiertymän vuoksi. Mutta onneksemme ehdimme saada Colan ja Susun
yhteisistä lapsista itsellemme Jörön eli Baykion Rio's Muchacon.
Kennelnimemme muodostuu bay
-haukku lion -leijona sanoista. Kennelnimi on astunut voimaan 2003.
Olen Suomen
Kennelliiton, Suomen Leonberginkoirat RY:n sekä Suomen Laikajärjestön jäsen. Noudatan
kasvatustyössäni rotuyhdistysten jalostusohjesääntöä sekä PEVISAa. Olen
allekirjoittanut Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen 2003.
Kennelimme
sijaitsee Pohjois-Satakunnassa pienessä maalaiskylässä Karviassa.
Etäisyyksiä:
Helsingistä 350km, Porista ja Seinäjoelta 100km, Tampereelta 120km. Tervetuloa tutustumaan koiriimme!!! BAYLION KENNEL 39930 KARVIA
|