.:Cockerspanielit ry:.


FAQ - USEIMMITEN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ COCKERSPANIELEISTA



	Mitä sinä olet aina halunnut tietää cockerspanieleista? Täältä löydät asiantuntijoiden ja kauan rotua harrastaneiden vastauksia yleisimpiin cockerspanieleista kysyttyihin kysymyksiin. Jos et löydä vastausta juuri siihen sinua askarruttavaan kysymykseesi, lähetä meille kysymyksesi sähköpostitse. Kysymykset, jotka yleisesti kiinnostavat cockerspanieleista kiinnostuneita, julkaistaan sivuilla vastauksineen. Kysymykset voit lähettää osoitteeseen: webmaster@cockerspanielit.fi Vastauksia kysymyksiin ovat antaneet alan asiantuntijat tai rotua jo pitkään harrastaneet. = uusin vastaus Miten kotikoiran turkki hoidetaan ja trimmataan? Onko cockerissa erilliset käyttö- ja näyttelylinjat? Millainen on cockerspanielin luonne? Uros vai narttu? Miten kasvattaa cockerinpennusta kunnon cockerspanieli? Mitä cockerspanielin kanssa voi harrastaa? Onko cockerspanieli terve rotu? Miten hoidan cockerini korvia? Sopiiko cockeri lapsiperheeseen? Paljonko cockerspanieli tarvitsee liikuntaa? Miten saan cockerini lopettamaan hihnassa vetämisen? Miksi koira käyttäytyy hyökkäävästi?

	Miten kotikoiran turkki hoidetaan ja trimmataan?
	Kotikoiran turkinhoito ja trimmaus Seuraavassa käsittelen cockerin turkinhoitoa, jonka jokainen omistaja voi tehdä kotona. Silloin tällöin on kuitenkin hyvä käydä asiantuntevan trimmaajan luona saamassa kurinpalautusta turkkiin. Näyttelytrimmaaminen on asia erikseen ja sitä on hyvin vaikea kirjoittaa niin, että sen joku oppisi netin kautta. Koirasi kasvattaja on kullan arvoinen neuvoja tässäkin asiassa. Ensiksi jokaisella cockerin omistajalla tulisi olla asianmukaiset turkinhoitovälineet: kunnollinen karsta, metallikampa, ohennussakset ja teräväkärkiset sakset sekä kynsisakset. Erittäin villavien koirien omistajille voisi olla apua eläinkaupoista saatavasta Coat Kingistä, joka poistaa nopeasti ja kivuttomasti kuolleen karvan koirasta. Samoin eläinkaupoista saatavista takkukammoista voi olla hyötyä. Lisäksi pitää olla kunnolliset shampoot ja hoitoaineet. Kasvattaja voi varmasti antaa vinkkiä niistä. Cockeri pestään aina kun se on likainen eli kun sen turkki tuntuu tahmealta ja se haiskahtaa. Näyttelykoiria pestään useinkin, mutta kotikoiralle riittää pesu kerran kuussa. Puhdas turkki on helpompi pitää takuttomana kuin likainen, joten pari kertaa vuodessa ei riitä toisin kuin monilla lyhytkarvaisilla roduilla. Pesu alkaa koiran kunnollisella kastelemisella. Sitten se vaahdotetaan kunnolla ohjeen mukaan laimennetulla shampolla keskittyen erityisesti pitkiin korvakarvoihin, tassuihin ja vatsanaluseen. Älä missään vaiheessa anna veden ja aineiden mennä koiran korviin. Huuhtele koira huolellisesti ja laita siihen laimennettua hoitoainetta. Mikäli koirassa on takkuja, voit laittaa niihin enemmän hoitoainetta. Huuhtele koira kunnolla. Kuivaa koira ja tarkista, että korvat ovat kuivat. Anna koiran kuivua rauhassa lähes kuivaksi. Sitten voit joko föönata koiran kuivaksi tai karstata sitä sillä aikaa kun se kuivuu itsekseen. Tässä vaiheessa on helppo selvitellä koiran takut kammalla ja karstalla. Isoimmat takut kannattaa avata saksilla vetämällä (ei siis leikkaamalla) takun lävitse tai takkukammalla. Koiran turkin takkuuntuminen on helpointa estää käymällä kerran viikossa turkki lävitse kammalla ja karstalla. Samoin metsälenkin jälkeen kannattaa selvittää turkista risut ja takiaiset. Tarkista, ettei uroksella jää takkuja sukupuolielinten ympärille. Kun koira on takuton, niin alkaa trimmaaminen. Älä koskaan saksi likaista koiraa, sillä välineesi menevät siitä pilalle. Itse aloitan tassuista. Koira kannattaa ihan pienestä pennusta lähtien opettaa makaamaan pöydällä kyljellään sillä aikaa, kun hääräät sen tassujen kimpussa. Opeta koira siihen, että raottelet sen varpaita ja polkuanturoita, niin silloin karvojen sieltä leikkaaminen onnistuu helpommin. Kaiken kaikkiaan koiran siistiminen kannattaa tehdä pöydällä jo ihan oman fyysisen hyvinvoinnin takia. Ota tassusta reilu ote niin, että saat leikattua karvat tassun pohjasta ja polkuanturoiden ja varpaiden välistä. Leikkaa karvat myös kynsien ympäriltä. Varo leikkaamsta ihoa. Se onnistuu parhaiten suuntammalla saksen kärjet pois ihosta eli leikkamalla sakset lappeellaan. Ajattele kissantassua ja koeta tehdä sen mukaan. Koiran lyhyet tassukarvat eivät kerää likaa eikä lunta talvella. Samoin ne eivät takkuunnu lyhyinä. Tässä vaiheessa on myös hyvä leikata kynnet. Ole varovainen ja leikkaa mieluummin vähän ja usein, kun paljon kerrallaan. Koiralla kasvaa nimittäin hermo kynnessä ja sen vaurioituminen sattuu ja verenvuoto on varsin runsasta. Kun tassut on siistitty, annetaan koiran nousta seisomaan. On oikeastaan makuasia, missä järjestyksessä kannattaa edetä. Itse aloitan päästä. Käännä koiran korvalehti ja lyhennä karvat korvan suuaukon ympäriltä joko tavallisilla saksilla tai ohennussaksilla. Tarkista samalla korvien kunto. Voit myös ohentaa turkkia korvan ulkopuolelta aivan korvien yläosasta. Cockerin päälaki kannattaa nyppiä. Sillä saa parhaimman tuloksen. Ota pitkästä karvasta kiinni etusormella ja peukalolla ja nyppäise karvan kasvusuuntaan. Älä kuitenkaan väkisin rupea tempomaan, vaan harjoittelu tekee mestarin tässäkin asiassa. Tämän voi tehdä pienissä erissä aina silloin tällöin. Tietysti päälaen voi leikata myös ohennussaksilla, mutta tällöin karva kasvaa kiharana töyhtönä takaisin. Valitse se työskentelytapa mikä miellyttää sinua. Mikäli koirasi käy näyttelyissä, niin kannattaa kysyä kasvattajalta vinkkejä tähänkin asiaan. Mikäli haluat voit ohentaa saksilla koiran kaulakarvoja. Lyhennä rintakarvat sopivaan pituutteen. Kainalot voit myös leikata lyhyeksi. Näin ne eivät takkuunnu niin kovasti. Siisti tassujen koristekarvat sinulle sopivaan pituuteen. Älä kuitenkaan ihan kaikkia leikkaa pois, sillä kyllä cockerille kuuluu koristekarvat tassuihin, vaikka lyhyetkin. Leikkaa ohennussaksilla lyhyeksi koiran hännän alunen ja hännän tyvi peräaukon ympäriltä. Tämä on yllättävän tärkeää siisteyden kannalta, ettei ulosteet tartu koiran karvoihin. Leikkaa samalla häntäkarvat lyhyemmiksi, jättäen kuiten hieman hapsuja. Katso, ettei takajalkojen välissä ole liikaa karvoja. Mikä on liikaa, on tietysti kotikoiran trimmauksessa makuasia. Uroskoirien omistajat voivat leikata vatsakarvoja niiltä alueilta, jotka sotkeentuvat virtsaan. Vältä ajelemasta koiraasi kokonaan koneella kaljuksi, sillä karvan kasvaessa sen hoito tulee vaikeammaksi. Se nimittäin kasvaa paksuna ja kiharana takaisin. Ainoastaan steriloiduilla koirilla se pitkällä juoksulla auttaa hormonaalisten muutosten pilaaman turkin hoitoon. Käy katsomassa, miten koiria trimmataan. Mikäli olet koirasi ottanut hyvältä kasvattajalta, hän varmasti neuvoo sinua. Katso kuvia ja tutustu näillä sivuilla olevaan kuvalliseen trimmausohjeeseen. Kukaan ei ole seppä syntyessään, joten sakset ja kampa käteen vaan ja harjoittelemaan. Vie koira näyttelytrimmiin asiansa osaavan trimmaajan luokse. Mikäli sinulla on metsästyslinjainen cockeri, niin voit siistiä sen korvakarvat ja tassukarvat. Korvakarvat siksi, että ilmanvaihto pelaisi korvissa ja tassukarvat siksi, että lumi ja lika ei tarttuisi niihin. Muuta siistittävää niissä tuskin on. Mikäli kuitenkin haet sille näyttelytuosta, niin sekin on syytä trimmata rodunomaisesti. Ulla Ritamäki

	Onko cockerissa erilliset käyttö- ja näyttelylinjat?
	Tätä on kysytty paljon ja vastaus on: kyllä on. Cockerspanieli voidaanoikeastaa karkeasti jakaa kolmeen eri linjaan: yksiväriset show-linjaiset, kirjavat show-linjaiset ja working-linjaiset. Linjoja yhdistetään harvoin, mutta sitäkin tapahtuu. Toisen maailmansodan jälkeen linjoja on pidetty aika tiukasti erillään. Suomessa ei ole kuin muutama working-linjainen ja yhtään pentuetta ei ole syntynyt (11/04). Working cockerit on jalostettu vain ja ainoastaan käyttöominaisuuksia silmällä pitäen. Näyttelykoirina ne ovat täysin hyödyttömiä. Metsästyskoirina ne ovat taas erittäin käyttökelpoisia. Jalostuksessa on kiinnitetty huomiota riistaviettiin, juoksuhaluun, ylösajokykyyn, noutamiseen ja miellyttämisenhaluun. Suurimmat erot näyttelylinjaisiin ovat ulkonäössä ja miellyttämisen halussa. Working- linjaisella eli turbolla on paljon vähemmän turkkia, korvat ovat usein korkeammalle kiinnittyneet, kallo on leveämpi, kuono saattaa olla kapempi, ovat usein pidempirunkoisia ja rakenteeltaan ketterämpiä kuin nk. tavikset. Tosiasiassa turbojen ulkonäkö vaihtelee laidasta laitaan, koska siihen ei juurikaan ole kiinnitetty huomiota jalostuksessa. Värit ovat samoja kuin cockerissa yleensä, tosin jostain syystä maksanvärisiä on enemmän. Miellyttämisenhalu on valtava (se pitää melkein kokea ennen kuin ymmärtää sen) ja sen vuoksi ne on helposti koulutettavissa. Vaikka eroja on, niin kyllä niistä tunnistaa juuri ne samat piirteet, mitkä tekevät cockerista niin hauskan koiran: vilkkaus, läheisyydennälkäisyys, itsepäisyys, aikaansaavuus, tarmokkuus, osallistuvuus, innostuneisuus, uteliaisuus... En suosittele turbon hankkimista, ellei ole kiinnostunut metsästämisestä ylösajavalla lintukoiralla. Cockeri on aktiivinen rotu ja tämä turboversio on todella vielä aktiivisempi. Toki se on myös kiva kotikoira, mutta sillä tulee olla rodulle tyypillistä tekemistä tai se turhautuu. Mikäli sellaisen kuitenkin kiinnostaa, niin ottakaa yhteyttä allekirjoitta- neeseen, niin ohjaan eteenpäin. Mikäli haluaa osallistua myös näyttelyihin ja samalla harrastaa metsästystä, niin silloin kannattaa ottaa show-linjainen, jonka vanhemmilla metsästetään, tai molemmat vanhemmat ovat suorittaneet spanielien taipumuskokeen hyväksytysti (SPA1) tai ainakin jommalla kummalla on metsätyskoetulos. On nimittäin täysin mahdollista saada toimiva metsätyskoira myös show-linjaisesta. Metsästystoimikunta voi antaa vinkkejä hankintaan. Ulla Ritamäki, sekä show- että working-linjaisten omistaja, metsästystoimikunnan pj, metsästäjä ja kasvattaja.

	Millainen on cockerspanielin luonne?
	Mikä on luonne? Luonne on koiran käyttäytymisen peritty osa. Käyttäytyminen taas on ympäristön ja luonteen yhteisvaikutuksen tulos. Seuraavassa käsittelen vain sitä osaa rodun käyttäytymisestä, joka johtuu yksilön vanhemmiltaan perimistä geeneistä. Tällöin meidän täytyy mennä ajassa satoja vuosia taaksepäin ja miettiä miten rotu on kehittynyt ja erityisesti sitä, mihin tarkoitukseen se on alun perin jalostettu? Rodun kehitys Spanielityyppisiä koiria on käytetty metsästykseen Euroopan alueella jo antiikin ajoista lähtien. Varsinainen rodunkehitys on kuitenkin tapahtunut Brittein saarilla. Koska rotua käytettiin aluksi vain metsästykseen, olivat mahdollisimman hyvät käyttötaipumukset lähes ainoa jalostuksen onnistumisen mitta. Tällöin ei aina välitetty rotupuhtaudesta, vaan rotuun saatettiin lisätä milloin mitäkin muuta rotua metsästysominaisuuksien parantamiseksi (terrierit, irlanninsetteri). Käyttötarkoituksen vaikutus luonteeseen Cockerspanielin alkuperäinen käyttötarkoitus on siis ollut pienriistan metsästys. Koiran on ollut tarkoitus etsiä riistaa tiheän aluskasvillisuuden joukosta vaikeakulkuisessakin maastossa ja ajaa riista liikkeelle tai lentoon. Kun riista on ammuttu, koiran on odotettu osoittavan mihin se on pudonnut ja tuovan saaliin isännälle. Ei ihan helppo tehtävä, joten tällaiseen tarkoitukseen jalostetulta koiralta on vaadittu ainakin hyvää koulutettavuutta, keskittymiskykyä, toimintakykyä, kestävyyttä ja ennen kaikkea intoa sekä hyvää riistaviettiä. Kun rodun käyttötarkoitus muuttuu ajan mukana, muuttuu myös vähitellen rodun luonne uutta käyttötarkoitusta vastaavaksi. Täytyy muistaa, että muuttuminen jalostuksen kautta on hidasta, joten voimme olettaa, että tämän päivän pääsääntöisesti lemmikkinä tai näyttelykoirana pidettävä cockeri on perusluonteeltaan yhä vauhdikas ja sitkeä metsästyskoira Englannin nummilta. Se, kuinka hyvin nämä ominaisuudet soveltuvat seurakoiralle, onkin sitten ihan toinen juttu. Esim. voimakkailla metsästystaipumuksilla varustettu cockeri voi vaatia päivittäistä liikuntaa huomattavasti enemmän kuin seurakoirageenit perinyt sisarensa. Onnellinen cockeri on se, joka on saanut isännäkseen reipasta ulkoilua ja toimintaa rakastavan perheen! Yksilöiden ja rotujen väliset erot Kun ajattelemme koirayksilöiden luonteita jonkun tietyn rodun sisällä, on muistettava, että rodun sisäiset yksilöiden väliset erot voivat olla yhtä suuret, kuin rotujen väliset erot. Cockereistakin löytyy hyvin erilaisia yksilöitä. Kasvattajan vastuulla on pyrkiä löytämään kullekin pennulle mahdollisimman sopiva perhe. Tämä ei ole helppo tehtävä, kun ajatellaan, että pennut alkavat näyttää omat luonteenpiirteensä vasta 5 viikon iän jälkeen ja ne koko ajan kehittyvät ja muuttuvat saamiensa kokemusten myötä. Pennut myös matkivat emänsä käyttäytymistä, sillä se on niiden ensimmäinen aikuisen koiran malli. Jos emä on kovin pelokas ja arka, tulee sen pennuistakin suurella todennäköisyydellä samanlaisia eikä pelkästään oppimisen kautta, vaan myös perimän ansioista. Arkuus on eräs voimakkaimmin perinnöllisistä luonneominaisuuksista. Ihannecockeri? Muutama vuosi sitten jalostustoimikunta kysyi cockerikasvattajien ja rodun harrastajien mielipidettä rodun oikeasta luonteesta ja sai seuraavanlaisen kuvauksen: Iloinen, ystävällinen, avoin, vilkas, seurallinen, sopeutuvainen, rohkea, peloton, reipas, utelias, sosiaalinen, luottavainen, kuuliainen, miellyttämishaluinen, pehmeä, lempeä, toiminnanhaluinen, tasapainoinen, keskittymiskykyinen, innostunut kaikesta toiminnasta, metsästysviettinen, kiinnostunut hajuista, kestävä, peräänantamaton työskentelijä, helposti koulutettava, tottelevainen, ihmisrakas, lapsirakas, kaikkien kaveri ja suloinen koko perheen koira. Kaikki me, joiden sydämen tämä rotu on vallannut, voimme varmasti allekirjoittaa edellisen kuvauksen – juuri tällainen on oikea cockeri! Nina Menna, rodulle sydämensä menettänyt eläinlääkäri, jalostustoimikunnan jäsen ja kasvattaja

	Uros vai narttu?
	Ensimmäistä koiraa hankittaessa on usein täysin makukysymys kumpaan sukupuoleen päädytään. Toiset valitsevat uroksen, peläten juoksun vaikeuttavan elämää. Toiset ajattelevat itsenäisemmän uroksen olevan vaikeammin hallittavissa. Joskus koiraan on päädytty vain, koska se oli pentueen viimeinen, eikä muuta ollut enää jäljellä. Jos on kiinnostusta teettää omalla koiralla pennut, kallistutaan luonnollisesti nartun puolelle. Koiran sukupuolta on harkittava tarkemmin, jos perheessä/lähipiirissä on jo koiria. Suurin ero nartun ja uroksen välillä on sukupuolikäyttäytymisessä. Urokset ovat luonteeltaan tasaisempia kuin nartut, joiden käyttäytyminen vaihtelee juoksukierron vaiheiden mukaan. Narttukoiran omistajan on opittava seuraamaan koiransa juoksuja, jottei vahinkoja pääsisi tapahtumaan. Ja jos pentujen toiveessa elellään, myös jotta narttu ajallaan saadaan kantavaksi. Nartulla on juoksu keskimäärin kahdesti vuodessa, kun taas uros on valmis astumaan aina, tultuaan sukukypsäksi. Ensimmäinen juoksu ajoittuu cockerspanieli-nartulla tyypillisimmillään noin 8-9 kuukauden ikään. Yhtä mahdollista kuitenkin on, että juoksu alkaa jo aikaisemminkin tai vasta vuoden iän jälkeen. Vaikka narttu ei ensimmäisen juoksun aikoihin olekaan täysin aikuinen, juoksu on kuitenkin sukukypsyyden merkki. Innokkaita uroksia on samalla tavoin välteltävä kuin myöhemmissäkin juoksuissa. Varsinaisen juoksun katsotaan alkaneen päivästä jolloin vuoto alkaa. Yhden koiran perheessä, tai perheessä jossa on vain narttuja, voi ensimmäinen juoksu tulla melko varkain, jos juoksua edeltäviä merkkejä ei tunnisteta. Alun tunnistaa herkemmin, jos kotona on uros, tai jos narttu nukkuu vaalealla alustalla. Seuraamalla säännöllisesti onko nartun vulva turvoksissa ja kokeilemalla paperilla onko vuoto alkanut, yleensä saadaan se ensimmäinenkin "juoksupisara" talteen ja juoksun ensimmäinen päivä tarkemmin selville. Kun verinen vuoto loppuu (useimmiten noin 9-10 juoksupäivä), narttu kosiskelee pian uroksia kääntelemällä häntäänsä sivuun ja työntää takapäänsä uroksen nuuhkittavaksi, kosiskelu normaalisti alkaa jo päivää paria ennen kuin narttu sallii uroksen astumisyritykset. Parhaat päivät yleensä ajoittuvat noin 10–15 juoksupäivän kieppeille, jolloin juoksu on "herkullisimmillaan", kunnes tulee päivä jolloin narttu sanoo jo urokselle sen yrittäessä selkään. Varmuuden vuoksi on narttua pidettävä erillään uroksista vielä 2-3 viikkoa vuodon loppumisesta, ettei vahinkoja pääse tapahtumaan. Juoksun päätyttyä alkaa lepoaika, jolloin on normaalia, ettei narttu hyväksy uroksien astumisyrityksiä. Jotkut narttukoirat oppivat sanomaan ”ei” uroksille varsin tehokkaasti. Ne saattavat näytellä hampaitaan ja tällä keinoin komentavat urokset pois. Tämä ei tee nartusta vihaista, vaan kuuluu normaalina osana nartun elämään. Lepoajan loppupuolella narttu muuttuu leikkisämmäksi ja leikkivaiheen mentyä ohi on seuraava juoksu kohta puolin tiedossa. Juoksun välien pituus vaihtelee normaalisti 5 kuukaudesta vajaaseen vuoteen. Juoksujen väli voi jonkin verran vaihdella koiralla juoksusta toiseenkin ja saman perheen narttu koirat tekevät juoksun ajan mittaan melko peräkkäin. Noin pari kuukautta juoksusta, aikana jolloin astutettu koira synnyttäisi pennut, myös nartun, jota ei ole astutettu hormonitoiminnassa tapahtuu muutoksia, joita kutsutaan valeraskaudeksi. Valeraskauden oireet ovat yksilöllisiä: koira voi tehdä pesää ja kanniskella pennun korvikkeina pitämiään leluja. Nisät voivat kasvaa ja niistä voi alkaa tihkumaan maitoa, turkki vaihtua ja pahimmissa valeraskaus oireissa narttu voi jopa valesynnyttää. Useimmiten valeraskaus aika menee nartuilla kuitenkin ohi melko huomaamatta. Voimakkaissa oireissa avuksi löytyy eläinlääkärin määräämä lääkitys. Naapuriston narttujen juoksut voivat olla rasite uroksen omistajille. Urokset voivat rapsuttaa ovea ja vikistä levottomina ulos. Tilaisuuden saatuaan, esim. vapaana lenkillä juostessaan, ne voivat karata juoksuisten tyttökoirien perään. Jotkut huomaavat naapuriston narttujen olevan juoksussa, siitä, että omalle urokselle ei enää maistu ruoka. Kaikilla uroksilla ei näin selviä muutoksia käyttäytymisessä kuitenkaan tule, vaan keskimäärin lähistön juoksut menevät ohi hyvinkin huomaamatta. Urokset ovat myös reviiritietoisempia kuin nartut. Uroksen kanssa lenkkeilessä pysähdellään useammin merkitsemään muiden koirien hajuja. Nartutkin saattavat merkkailla, jos kyseessä on dominoivampi narttu tai aika rupeaa lähentelemään juoksua, mutta käytös on uroksille tyypillisempää. Testosteronia uhkuva reviiritietoi- sempi uroskoira voi olla hanakampi yhteenottoihin myös saman sukupuolen edustajien kanssa. Rotujen välillä eroja kuitenkin löytyy ja useimmat cockerspanieli-urokset pärjäävät hyvin myös samaa sukupuolta olevien kanssa, joten koiran kanssa voi hyvin käydä myös koira-puistoissa ja -tilaisuuksissa, jolloin koira oppii sosiaaliseksi muiden koirien kanssa. Jos perheen koiralle harkitaan kaveriksi toista koiraa, ensimmäisenä mieleen tulee se, kuinka koirat tulevat pärjäämään keskenään. Melko varmasti ongelmitta pääsee, jos koirien välinen ikäero on tarpeeksi suuri, ja/tai jos koirat ovat eri sukupuolta. Tällöin juoksun ajaksi on hyvä sopia nartulle hoitopaikkaa valmiiksi jo ennen koiran hankintaa. Kotona pidettäessä uros ja narttu on pidettävä juoksun ajan erossa toisistaan ja normaali kodissa tämä voi olla vaikea järjestää. Juoksuaika voi olla myös urokselle stressaava. H-hetken lähestyessä uros pyrkii nartun luo ja saattaa laulaa luritella lemmentunnustuksia tyttökoiralle yötä päivää. Jos haluaa nukkua yönsä rauhassa ja nartulle ei löydy juoksuhoitopaikkaa, on parempi valita toinen koira samaa sukupuolta kuin vanhempikin koira. Tällöin elämä, narttukoiraperheessäkin on juoksun aikoihinkin, huomattomasti mutkattomampaa Koirat voi pitää yhdessä ja lenkittää samaan aikaan hihnassa. Harrastuskoiraa valitessa toisista narttu on ainoa oikea ratkaisu, toiset taas valitsevat uroksen, jonka kanssa harrastamiseen ei tule juoksusta johtuvia taukoja. Harrastuskoiraa valitessa ei ainoana kriteerinä kannata kuitenkaan pitää koiran sukupuolta, vaan koira kannattaa valita muilla perusteilla, varsinkin, jos kyseessä on perheen ainoa koira. Sukupuoliin liittyviä stereotypioita ja tabuja riittää myös koiramaailmassa. On hyvä muistaa, että koirat ovat kuitenkin yksilöitä sukupuolestaan huolimatta ja samaa sukupuolta olevat koiratkin käyttäytyvät samoissa tilanteissa hyvin eri tavoin. Sirpa Ahonen, Cockerspanielit Ry:n hallituksen jäsen

	Miten kasvattaa cockerinpennusta kunnon cockerspanieli?
	Seuraavassa on pyritty kertomaan niistä seikoista, jotka ovat nuoren koiran kehitykselle ensiarvoisen tärkeitä, jotta siitä kasvaisi kunnon koirakansalainen. 1. Kokemusmaailman kartuttaminen Koiran pennun käyttäytymisen normaalille kehitykselle on tärkeää, että se saa mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia ympäristöstään. Jo kasvattajan luona pennun tulee saada tutustua toisiin koiriin, ihmisiin, huone- ja ulkotiloihin. Kun se noin 8 viikon iässä siirtyy uuteen kotiin, jatketaan pennun kokemusmaailman kartuttamista käymällä lyhyillä lenkeillä kodin ympäristössä ja ihmettelemällä liikennettä, lapsia, ihmisvilinää ja kaikkea sitä, mitä koiran elämään tulee koko sen loppuelämän kuulumaan. Pentu on tällöin herkässä kehitysvaiheessa, jolloin se muodostaa kuvaa maailmasta kaikkine kummallisuuksineen. Jos pennun kokemusmaailma on hyvin rajallinen tänä herkkänä aikana, voi seurauksena olla vaikeasti korjattavia käyttäytymisongelmia (pelokkuus, aggressiivisuus). Kaikki totuttaminen on kuitenkin tehtävä kunkin pennun omien resurssien puitteissa. Pentu ei saa missään tapauksessa pelästyä tai joutua paniikkiin. Se muistaa säikähdyksen kohteen ja mahdollisesti kaikki sitä muistuttavat kohteet loppuikäänsä epämiellyttävänä. 2. Laumajärjestyksen muotoutuminen ja ylläpitäminen Ihmiset muodostavat koiran lauman. Laumaan voi toki kuulua toisia koiriakin, mutta koiran ja ihmisen välisen suhteen onnistuminen on merkityksellisin. Suhde perustuu hyvään ja oikeudenmukaiseen johtajuuteen, johon koira voi luottaa. Ihmisen tulee antaa koiralle tarkoittamansa viestit siten, että koira ne ymmärtää – on opittava puhumaan ”koiraa”. Vaikka koira ja ihminen ovat molemmat laumaeläimiä, ovat kommunikaatio- tapamme erilaiset. Koira käyttää kehon viestintää, kun taas ihminen pääasiassa sanallista. Koiran kehon viestejä oppii lukemaan viimeistään ”kantapään” kautta, mutta niihin olisi hyvä tutustua jo ennen koiran saapumista kotiin. Koiraa ei tule inhimillistää – siltä ei kysytä saako sen juuri nyt harjata vai haluaisiko se mieluummin nukkua? Lauman johtaja päättää milloin mitäkin tehdään ja lauman johtajan tulee olla päätöksissään johdonmukainen. Jos koira saa jonakin päivänä istua sohvalla ja toisena taas ei, ei se koe johtajaa kovin johdonmukaiseksi. Tällöin on vaara, että koira pyrkii ottamaan johdon omiin tassuihinsa. Pennun tulee oppia, että sen on ansaittava tietyt asiat perheessä. Ennen ruuan antamista voi jo pieneltäkin pennulta vaatia istumista. Kun pentu on istahtanut, annetaan ruokakuppi ja pentu saa aloittaa syömisen luvan saatuaan. Pennun ruokakuppiin tulee saada koskea kun pentu syö. Paras tapa tähän on ottaa kuppi pois kesken ruokailun ja lisätä siihen hiukan ruokaa. Kuppi annetaan tämän jälkeen takaisin pennulle. Näin pentu ei koe menettävänsä kuppia eikä sille tule tarvetta puolustaa ruokaansa. Samoin toimitaan lelujen ja muiden tavaroiden kanssa, joita pentu omii itselleen. Tavara otetaan pennulta hetkeksi pois ja sitä ihaillaan hetki ja annetaan takaisin. Harjoituksia toistetaan niin pitkään, että pentu suhtautuu neutraalisti tavaran tai ruuan pois ottamiseen. Jos pentu reagoi aggressiivisesti (murisee tai jopa näykkäisee), sille sanotaan terävästi ”ei” ja se poistetaan tämän jälkeen tilanteesta. Jotta se saisi ruuan tai lelun takaisin, on sen istuttava uudelleen jne. Ulos mentäessä pennulta vaaditaan, että se istuu paikallaan ja odottaa vuoroaan lähteä ulos. Omistaja menee ensin ovesta ja antaa pennulle luvan tulla perässä. Hihnassa ei saa vetää. Pentua palkitaan heti, kun se kävelee vetämättä. Pennulle jutellaan ja voidaan käyttää myös makupalaa palkintona. Aina kun pentua palkitaan hyvin suoritetusta työstä – PALKINNON TULEE OLLA VÄLITÖN! Jo muutaman sekunnin viive hidastaa oppimista ja pentu saattaa yhdistää palkinnon johonkin ihan muuhun asiaan kuin esim. istumiseen käskystä. Jokainen tietysti päättää itse missä haluaa koiransa nukkuvan. Eräs laumajärjestystä tukeva asia on kuitenkin paikka missä koira nukkuu. Omistajan vuode on aikamoinen kohotus arvoasteikossa. Pennun voi opettaa nukkumaan makuuhuoneessa omassa pedissään tai pentua ei tarvitse päästää makuuhuoneeseen ollenkaan. Laumajärjestyksen ongelmat näkyvät hyvin usein ensimmäisenä siinä, että omistaja ei enää pääsekään sänkyyn sen jälkeen kun koira on sinne ensin ehtinyt. 3. Hoitotoimenpiteiden suorittaminen Kynsien leikkaus ja turkin hoito aloitetaan heti, kun pentu on saapunut uuteen kotiin. Jollei koira jo pikkupentuna opi käsittelyyn, tulee se olemaan vaikeaa koko koiran loppuelämän ajan. Pennulta vaaditaan, että se pysyy paikallaan kun sitä suihkutetaan, harjataan, trimmataan, sen kynsiä leikataan tai korvia puhdistetaan. Hoitotoimenpide viedään aina loppuun saakka, panee pentu hanttiin sitten kuinka kovin tahansa. Leikataan aluksi vaikka yksi kynsi päivässä! Pentua tulee muutenkin kosketella ja käsitellä mahdollisimman paljon ja muulloinkin kun se on siihen itse suostuvainen. Sen suuhun pitää saada katsoa samoin kuin tassuihin koskea. Takkuja avattaessa ei saa rypistellä vastaan. Kun harjoittelu muistetaan tehdä aivan alusta alkaen, homma menee kuin itsestään! Pennun voi vaikka leikin lomassa kellauttaa selälleen ja vaatia sitä olemaan hetki paikallaan tässä asennossa pitämällä sitä kädellä paikallaan. Luvan saatuaan pentu saa nousta ylös ja leikki jatkuu. Leikki on tässä välitön palkinto hyvin suoritetusta tehtävästä. Kollega Kentalaa lainatakseni ”VATULOIKAA PENTUJANNE” – ne eivät ole posliinikoiria! 4. Yksinolon opettaminen Pentu on opetettava olemaan yksin, vaikka se tulisikin perheeseen loma-aikana. Yksin oleminen ei ole koiralle laumaeläimenä mitenkään luontaista, vaan se tuntee yksin jäädessään pelkoa ja ahdistusta. Jos pentu ei ole oppinut olemaan ilman ihmisten seuraa, se jää ulvomaan perheen perään, hajottaa irtaimistoa tai tekee tarpeensa sisälle, kun se ensi kertoja jää yksin. Yksin olon harjoittelu voidaan aloittaa vaikkapa laittamalla pentu toiseen huoneeseen taikka jonkin aidan taakse. Harjoitus on hyvä tehdä, kun pentu on leikeistään väsynyt ja valmis käymään levolle. Pennulle laitetaan huoneeseen jotakin mieluista tekemistä. Tärkeää on, ettei pennun mahdolliseen protestiin reagoida millään tavalla, vaan sitä mennään tervehtimään vasta, kun se on rauhoittunut. Omistajan tuleminen paikalle on tällöin palkinto hyvin suoritetusta tehtävästä. Jos omistaja tulee pennun huutaessa kita ammollaan, palkitaan sitä tästä väärästä toiminnasta ja huuto on seuraavalla kerralla entistä voimakkaampaa ja harjoituksella on ollut täysin toivottua päinvastainen vaikutus. Osa koirista, jotka rikkovat paikkoja yksin ollessaan eivät pode eroahdistusta, vaan niillä on tekemisen puute. Näille vesseleille on tarjottava enemmän puuhaa omistajan ollessa kotona ja niille voi jättää ”puuhalaatikon”, jonka koira voi päivällä yksin ollessaan hajottaa ja levittää sisällön pitkin lattiaa. Toivottavasti ainakin huonekalut näin säilyvät. Nina Menna, eläinlääkäri, jalostustoimikunnan jäsen ja kasvattaja

	Mitä cockerspanielin kanssa voi harrastaa?
	Cockeri on monipuolinen harrastuskoira, joka jaksaa iloisena olla mukana jokaisessa puuhassa. Cockerin kanssa voi harrastaa metsästystä, metsästyskoirien jäljestystä (MEJÄ), tottelevaisuuskoulututsta (TOKO), agilityä, näyttelyitä, lenkkeilyä, samoilua, siis melkein mitä vaan. Pk-oikeuksia (pk = palveluskoirakokeet) rodulla ei ole, mutta niihin lajeihin löytyy varmasti sopivampiakin rotuja. Spanieliharrastuksen kuningaslaji on ilman muuta metsästys. Cockerspanieli on ylösajava ja noutava lintukoira, joka toimii erityisen hyvin tiuhassa maastossa. Metsästyskoiran koulutus on haastavaa, mutta todella palkitsevaa. On ilo nähdä, kuinka koira syttyy metsässä tekemään sitä, mihin se on alunperin suunniteltu. Eri spanielikerhot järjestävät vuosittain metsästyskoulutusta ja myös metsästyskokeita ympäri Suomea. Myös Cockerspanielit ry on pyrkinyt järjestämään koulutusta kiinnostuneille. Vuosittain järjestetään myös nuorille spanieleille Haastaja-koe, missä mitataan koirien synnynnäisiä käyttöominaisuuksia. Metsästyskokeiden kautta voi koirasta saada käyttövalion (KVA). Lisää tietoa metsästyskoulutuksesta. Cockerspanieli on varsin suosittu MEJÄ-koira. MEJÄ tarkoittaa metsästyskoirien jäljestämiskoetta, missä koira seuraa verijälkeä, jonka päässä on kaato (useimmiten kani). Näitä koiria voidaan käyttää myös haavoittuneen sorkkaeläimen jäljestämisessä. Koira voi suorittaa ns. pitkän jäljen, jolloin omistaja voi tarjota sitä viranomaisten käyttöön loukkaantuneiden hirvien löytämiseksi. Tällaisen koiran voi saada verovapaaksi.Vuosittain järjestetään paljon MEJÄ-kokeita ja niiden kautta voi koirasta tulla jälkivalio (JVA). Lisää tietoa MEJÄ:stä voit lukea artikkeleista: Kuinka verijälki tehdään? Mitä kokeessa tapahtuu? Toko-koiraksi cockeri sopii hyvin, sillä lintukoirana se on nopeasti oppiva ja tarpeeksi miellyttämisenhaluinen. Suomessa on paljon yhdistyksiä, jotka järjestävät koulutusta ja kokeita. Myös Cockerspanielit ry järjestää Helsingin seudulla tottelevaisuuskoulutusta (09/03). Tottelevaisuuskokeiden kautta koirasta voi tulla tottelevaisuusvalio (TVA). Agility-koiraksi cockeri sopii myös hyvin. Agility on siis koirien esteratajuoksua. Se on siihen tarpeeksi vilkas ja nopea. Agility on varsin suosittu laji ja sitä voi harrastaa ympäri Suomea. Cockerspanielit ry järjestää agilitykoulutusta pääkaupunkiseudulla. Useimmat cockerit kilpailevat midi-luokassa, mutta minejäkin löytyy varsinkin nartuista. Suomessa on jopa kolme (09/03) agility-valiota (AVA). Näyttelyt lienevät suosituin harrastus cockerinomistajien parissa. Cockeri on tyylikäs näyttelykoira ja näyttelyt ovat mukava harrastus. Näyttelyissä punnitaan koiran rodunomaista ulkonäköä ja verrataan sitä rotumääritelmään. Näyttelyiden kautta on mahdollista saada koirasta muotovalio (MVA). Tosin käyttökoirarotuna cockerin tulee läpäistä taipumuskoe, saadakseen muotovalion arvon. Taippareista voit lukea lisää artikkeleista: Mentäisiinkö taippareihin? Mitä taippareissa tapahtuu? Näiden harrastusten lisäksi cockereiden kanssa on harrastettu raunioilla käymistä, koiraetsintää, lenkkeilyä, sienien etsimistä, samoilua jne. Pääasia on, että sen kanssa tehdään jotain, ei sen tarvitse olla kilpailemista tai muuta vakavaa. Cockerspanieli on kuitenkin niin aktiivinen rotu, että se suorastaan janoaa tekemistä. Ja kun sille järjestetään tarpeeksi puuhaa, vältytään monilta ongelmilta. Ulla Ritamäki, Cockerspanielit ry:n hallituksen jäsen

	Onko cockerspanieli terve rotu?
	Cockerin yleinen terveys vastaa muiden keskikokoisten rotukoirien yleistä terveyden tasoa. Koirarodun yksi tärkeimmistä yleiseen terveyteen liittyvistä seikoista on rodun koko. Jättiroduilla on suuresta koostaan ja erityisesti raskaasta rakenteestaan johtuen tiettyjä ongelmia, jotka eivät keskikokoisilla roduilla aiheuta vastaavaa haittaa, vaikka niitä kannassa ilmenisikin. Muut koirarodun terveyteen vaikuttavat tärkeimmät seikat koon lisäksi ovat raajojen kulmautuneisuus, rungon pituus suhteessa raajoihin ja ihon mahdollinen poimuuntuminen. Cockeri on kaikessa suhteessa keskivertokoira. Se ei ole kovin raskasrakenteinen, sen selän pituus on hyvässä suhteessa raajojen pituuteen ja raajat ovat pääsääntöisesti riittävästi kulmautuneet (eivät liian suorat). Cockerilla esiintyy jonkin verran lonkkaniveldysplasiaa, jonka esiintyminen on ollut vuosittain tutkituista koirista noin 20 % luokkaa. Tämä ei tarkoita, että 20 % kannasta kärsii dysplasian aiheuttamasta nivelrikosta elämänsä aikana, sillä luvussa on mukana myös sairauden lievimmät asteet, joita näistä on valtaosa. Koska rotu on suhteellisen kevyt, ei vaikeakaan lonkkaniveldysplasia eli "lonkkavika" aiheuta samankaltaista invaliditeettia kuin suuremmalla rodulla. Poikkeuksiakin löytyy, mutta hyvän lihaskunnon ylläpidon ja mahdollisen lääkityksen avulla nämäkin koirat elävät suhteellisen hyvän ja pitkän elämän ilman, että niiden liikkumisintoa tarvitsisi juurikaan rajoittaa. Muista tuki- ja liikuntaelinten sairauksista, joita cockerilla esiintyy, voidaan mainita polvilumpion sijoitaanmeno ja välilevyluiskahdus eli "mäyräkoirahalvaus". Molempia esiintyy satunnaisesti yksittäisinä tapauksina niin kuin muillakin vastaavan kokoisilla koiraroduilla. Perinnöllisiä silmäsairauksia (PRA, HC, RD) löytyy vuosittain yksittäisiltä cockereilta. Nykyisten geenitestien avulla voidaan haluttaessa esim. PRA-sairaat ja kantajat löytää ja tehdä jalostussuunnitelmat sellaisiksi, että sairaiden pentujen syntymisen todennäköisyys on mahdollisimman alhainen. Silmäluomien asentovirheitä on myös yksittäisinä tapauksina. Familiaarinen nefropatia on perinnöllinen munuaisen kuorikerroksen surkastumasairaus, joka johtaa koiran menehtymiseen yleensä ennenvuoden ikää. Sairaus kuuluu cockereilla rodun PEVISA-ohjelmaan (perinnöllistenvikojen ja sairauksien vastustusohjelma), jonka mukaan tunnettujen sairautta kantavien koirien pentuja ei rekisteröidä. Jo pikkupennuilla havaittavia rakennevirheitä ovatmm. huuli- ja kitalakihalkio, napatyrä, häntämutka, piilokiveksisyys, purentavirheet ja yksittäiset lyhyet varpaat. Näitä kaikkia esiintyy rodulla satunnaisesti, mutta suurimmasta osasta ei ole koiralle sen suurempaa haittaa. Huuli- ja kitalakihalkioiset pennut karsitaan yleensä jo heti syntymän jälkeen. Erilaiset ihotulehdukset ovat yleistyneet kaikilla koirilla, niin myös cockerilla samassa suhteessa kuin allergiat ja yliherkkyydet muutoinkin ovat lisääntyneet. Pitkä ja tuuhea turkki vaatii erityisesti kesäaikaan vedestä pitävällä rodulla aivan oman huomionsa. Turkki on trimmattava riittävän usein eikä se saa päästä pahasti takkuuntumaan. Lisäksi se on pidettävä puhtaana. Likaisen ja takkuisen turkin sisällä pääsevät bakteerit valloilleen ja ihotulehdus leviää huomaamatta. Löysänahkaisilla yksilöillä kehittyy helposti myös huulipoimujen ja silmien tulehduksia. Korvien hoidosta kannattaa lukaista erillinen FAQ-artikkeli. Sairauksia, jotka mainitaan kirjallisuudessa cockereilla tavattavina, ja joita esiintyy populaatiossa satunnaisesti, ovat: Kilpirauhasen vajaatoiminta (Hypotyreoosi) Immuunivälitteinen hemolyyttinen anemia (IMHA) ja trombosytopenia Dilatoiva kardiomyopatia (sydänlihaksen rappeutumiseen johtava sairaus) Epilepsia (Kaatumatauti) Nisäkasvaimet Nina Menna, eläinlääkäri, jalostustoimikunnan jäsen ja kasvattaja

	Miten hoidan cockerini korvia?
	Cockerin korvien hoidon tärkein asia on riittävän usein suoritettu trimmaus. Karvat on pidettävä lyhyenä 1/3 osassa korvan yläosasta ja etenkin korvakäytävän suulta. Tämä takaa mahdollisimman hyvän ilmanvaihdon korvakäytävässä, joka on rakenteeltaan pitkä ja kapea. Lisäksi käytävässä on lähes 90º mutka, mikä tekee korvakäytävän rakenteesta huonosti tuulettuvan. Kosteus jää helposti muhimaan korvakäytävään ja herkistää tulehduksen kehittymiselle etenkin, jos korvakäytävän ihossa on muutoinkin altistava ongelma. Monen korvatulehduksen taustalla onkin yliherkkyys tai muu sairaus, joka on hoidettava ennen kuin korvatulehduskierteestä päästään lopullisesti eroon. Korvia ei tule puhdistaa jatkuvasti - vain silloin kun se on todella tarpeen eli kun vaikkua on näkyvissä. Kerran viikossa tapahtuva puhdistus on jo liian usein! Puhdistuksessa on hyvä käyttää nestemäistä mietoa koiran korvien puhdistamiseen tarkoitettua puhdistusainetta, jota lorautetaan reippaasti molempiin korviin ja hierotaan tämän jälkeen korvakäytävän suuta, jolloin korvasta kuuluu selvä lotina. Hieronnan jälkeen korvakäytävä puhdistetaan sormin vanua apuna käyttäen niin syvältä, kuin sormella ylettyy. Vanupuikkoja ei tarvita. Jos korva on jo selkeästi punoittava, ärtynyt ja/tai märkivä, siihen ei saa laittaa mitään aineita, ennen kuin eläinlääkäri on tarkistanut, että koiran tärykalvot ovat ehjät. Nina Menna, eläinlääkäri, jalostustoimikunnan jäsen ja kasvattaja

	Sopiiko cockeri lapsiperheeseen?
	Cockerspanieli on yleensä mitä parhain kumppani ja koko perheen seuralainen. On syytä kuitenkin muistaa, että vaikka koira otettaisiin perheeseen lapsen toivomuksesta, on lemmikki viime kädessä aina aikuisen vastuulla. Jos vanhemmat eivät ole valmiita koiraa hoitamaan, on ajatus koiran ottamisesta parempi unohtaa tai ainakin siirtää tuonnemmaksi, kunnes asiaa on vakavasti harkittu. Lasten innostus koiraan voi kadota hyvinkin pian ja nuorten elämän tilanne opiskeluiden, seurustelun ja harrastusten myöta muuttua nopeasti. Vastuu koirasta jää siis useimmiten vanhemmille. Cockerspanieli on, koostaan huolimatta, suhteellisen voimakas koira, jota pienen lapsen on vaikea hallita. Koiran ulkoilun ja kasvatuksen tulisi siis olla ainakin aluksi aikuisten vastuulla. Lapsille vastuuta tulisi jakaa vasta vähitellen, kun he pystyvät käsittelemään koiraa vaivatta ja ovat siihen kypsiä. Vastuuseen kasvaminen tapahtuu yksilöllisesti, eikä ole suoranaisesti sidoksissa lapsen tai nuoren ikään. Koiralla on myös kasvatuksellinen merkitys: lapsi oppii osoittamaan tunteitaan ja kantamaan vastuun toisesta elävästä olennosta. Koiranpito on myös elämäntapa ja koiraperheen lapsesta tulee usein koiran omistaja aikuisenakin. Sirpa Ahonen, Cockerspanielit ry:n hallituksen jäsen

	Paljonko cockerspanieli tarvitsee liikuntaa?
	Liikunnantarve on aina yksilökohtaista: toiset koirat tarvitsevat sitä valtavasti ja toiset tyytyvät vähempään. Noin keskimäärin cockeri tarvitsee paljon liikuntaa. Niin pitkää lenkkiä ei tavallinen ihminen pysty tekemään, etteikö cockeri selviytyisi siitä. Sen kanssa voi juosta ja tehdä pyörälenkkejä (kunhan se on aikuinen). Metsässä se jaksaa olla vaikka koko päivän ja vaelluksella se on hyvä kaveri. Useimmat cockerit nauttivat uimisesta ja vedestä noutamisesta. Cockeri on rotu, jolla on hyvät ruokahalut. Siksi onkin tärkeää, että ruuan määrää kontrolloidaan ja se saa tarpeeksi liikuntaa pysyäkseen hyvässä kunnossa. Yksi pidempi lenkki päivässä olisi hyvä ja ainakin kerran viikossa sen olisi hyvä päästä toteuttamaan itseään metsälenkkille. Koirapuistot ovat myös hyviä, kunhan muistaa itse kävellä siellä. Nimittäin koirilla on tapana jäädä seisokelemaan, jos omistajakin jää. Kun koira saa sopivan määrän liikuntaa ja virikettä aivoilleen, se on kotona mukavampi ja rauhallisempi toveri. Koirat turhautuvat helposti, jos niillä on liikaa energiaa ja silloin ne sattavat keksiä omaa puuhaa: tuhota paikkoja kotona tms. Kun huolehditaan koiran liikunnasta ja virikkeiden tarpeesta, vältytään monelta yllätykseltä. Ulla Ritamäki, Cockerspanielit ry:n hallituksen jäsen

	Miten saan cockerini lopettamaan hihnassa vetämisen?
	Usein koiran vetämistä hihnassa pidetään omistajan ja koiran välisenä johtajuusongelmana. Koira vetää, sillä se ei pidä omistajaa johtajanaan. Tähän voi liittyä hihnan kantamista suussa ja sen repimistä tai pureskelua. Asia ei välttämättä ole aivan näin mustavalkoinen, vaan koira voi myös olla uloslähdöstä niin tohkeissaan, etteivät käytöstavat aina ensimmäisenä muistu mieleen. Vanha tapa on pysähtyä joka kerran ja ottaa koira sivulle perusasentoon istumaan, silloin kun se pyrkii ulkoiluttajan eteen. Koiraa tule kehua, kun se kulkee oikeassa paikassa vetämättä. Tämä vaatii koiran ja ohjaajan hyvää yhteistyötä ja toimii samalla kontaktiharjoitteena. Palkintona voi käyttää myös makupalaa, jos pelkkä kehu ei riitä. Jos sinua askarruttaa miten tämä käytännössä tehdään, kannattaa osallistua koiran kanssa tottelevaisuuskoulutukseen (tiedot saa kennelpiireiltä). Toko-koulutuksesta on koiran hallinnassa muutoinkin apua. Ohjaajan on itse ensin opeteltava, miten koira koulutetaan oikein ennen kuin ryhtyy varsinaiseen asiaan. Toko-kentällä saa tarvitsemaansa ohjausta ja voi kysyä neuvoa kokeneemmilta. Uudempia tapoja on käyttää vedonestovaljaita tai kuonopantaa, joka painaa koiran pään alas aina hihnan kiristyessä. Tällöin koira tavallaan oppii täysin itse olemaan vetämättä, eikä sitä tarvitse rangaista taikka kehua. Palkitsemisen on nimittäin tapahduttava täysin oikeaan aikaan. Jos oikeasta hetkestä ei ole varmuutta, kannattaa mieluummin käyttää pantaa kuin ensin mainittua perinteistä menetelmää. Nina Menna, eläinlääkäri, jalostustoimikunnan jäsen ja kasvattaja

	Miksi koira käyttäytyy hyökkäävästi?
	Aggressio ilmenee koiralla monin tavoin. Yksi koira saattaa tyytyä vain murahtamaan toisen hyökätessä silmät palaen aggression aiheuttajan kimppuun. Koiralaumassa lauman sisäinen aggressiivinen käytös on lauman toiminnalle vahingollista. Sen estämiseksi on kehittynyt laumajärjestys, jossa johtavassa asemassa oleva koira kertoo muille miten milloinkin toimitaan. Koira, joka ei tähän alistu, joko kohoaa itse johtajaksi tai ”lynkataan” muun lauman toimesta kylmästi. Aggressiivisesti käyttäytyvän koiran tie johtajaksi katkeaa luonnossa yleensä lyhyeen yritykseen. Hyvä johtaja johtaa muilla keinoilla kuin aggressiolla. Mikä koiran ja ihmisen suhteessa on vikana? Aggressiivinen käytös lauman jäseniä kohtaan on epänormaalia. Miksi koira kuitenkin saattaa näin toimia? Koira odottaa lauman johtajalta johdon- ja oikeudenmukaista, selkeää johtajuutta. Jos koira kokee lauman johtajan epävarmaksi, epäjohdonmukaiseksi, häilyväksi ja heikoksi, voi koira yrittää saada johdon omiin tassuihinsa ja ongelmat ovat valmiit. Näin ei käy kuitenkaan kaikkien koirien kanssa, vaikka omistaja olisi kuinka kokematon tahansa. Sekä meissä ihmisissä, että meidän koirissamme on perimästä ja ympäristön vaikutuksesta johtuvia eroja. Pieni osa ihmisistä on luontaisia koirien käsittelijöitä, suuri osa meistä voi käsittelytaidon oppia ja onneksi vain pieni osa ei opi koskaan. Kun yhteen sattuu terävä (nopeasti reagoiva) koira, jolla on alhainen ärsytyskynnys ja ensikertalainen koiranomistaja, joka kuuluu ryhmään ”potentiaaliset onnistujat”, mutta jolta taito vielä puuttuu, on soppa valmis. Omistaja kyllä tämän koiran jälkeen osaa käsitellä ihan mitä petoa tahansa, jos hän vielä uskaltaa koiran hankkia. Kasvattajalle jää tässä suuri ja erittäin vaikea vastuu löytää pennuilleen oikeat omistajat. Hän tuntee parhaiten omat narttunsa ja tietää millaisia koiria niiden edellisistä pentueista on syntynyt. Aloittelijalle olisi pyrittävä löytämään helppo pentu, kun taas harrastekoiran hankkijalle sellainen pentu, jonka psyyke kestää toiminnan asettamat vaatimukset. Hermostunutta tai pelokasta pentua voi olla vaikea sijoittaa mihinkään oikeaan osoitteeseen. Cockeri ei välttämättä ole helppo aloittelijan koira. Se voi sitä toki olla, mutta tietyin rajoituksin, kun muistetaan mihin tämä rotu on alun perin tarkoitettu. Ei suinkaan seurakoiraksi, vaan sähäkkääksi metsästyskoiraksi, joka ei tiukan paikan tullen ole antanut tuumaakaan periksi painaessaan umpipusikossa lintujen perässä. Siksi jotkut yksilöt vaativat edelleen rankkaa työtä ja johdonmukaisen koulutuksen ollakseen onnellisia koiria. Kuinka moni cockeri turhautuu hihnassa katuja pitkin tallustellessaan, kun tuuli tuo mukanaan jäniksentuoksua tai kynnöspellon keskellä kukkoilee värikäs fasaani? Aikansa nämä aktiiviset yksilöt ehkä pystyvät keräämään höyryä hatun alle, kunnes yhtenä hetkenä pieni mitättömältä tuntuva ärsyke päästää tulivuorenpurkauksen valloilleen! Ja hups, kohtauksen mentyä on taas hetken aikaa tyyntä. Vanha totuus on, että turhautuminen aiheuttaa aggressiota. Mikä koirassa on vikana? Aggressiivisesti käyttäytyvä koira tulkitsee tilanteita väärin. Koira kokee hyökkäävyyttä aiheuttavat tilanteet itselleen hyvin uhkaavina, vaikka niihin ei todellisuudessa sisältyisikään mitään uhkatekijöitä. Tunne henkeä uhkaavasta tilanteesta saa koiran puolustautumaan "kuin henkensä edestä". Kyseisen koiran kynnys hyökätä on alhainen ja sen perusluonne voi olla hyvinkin epävarma. Alhainen hyökkäävyyskynnys voi johtua koiran perimästä eli sen luonteesta taikka siitä, että koiraa on kohdeltu sen varhaiselämässä kaltoin, jolloin se oppii puolustautumaan hyökkäämällä. Syynä voi myös olla rajoittunut kokemusmaailma pentuaikana. Tällaiselle hyökkäävälle koiralle voidaan yrittää opettaa hyväksyttävämpiä tapoja reagoida. Jos hyökkäävyys johtuu koiran vanhemmiltaan perimästä luonteesta, on siihen vaikuttaminen huomattavan vaikeaa, eikä siitä todennäköisesti koskaan saada täysin luotettavaa kumppania. Ongelman kanssa on joko opittava elämään tai koirasta on luovuttava. Aggressiivisen koiran luovuttaminen toiseen perheeseen ei ole kovinkaan järkevä vaihtoehto, sillä kuten muistatte, meistä vain ani harvat ovat luontaisia koirien käsittelijöitä ja loput joutuvat taidon opettelemaan ja kukaan tuskin ehdoin tahdoin haluaa itselleen hankalaa koiraa vaikeuttamaan elämäänsä. Aggressiivista käyttäytymistä aiheuttavien tilanteiden välttäminen on yksi keino selviytyä hankalan koiran kanssa. Sekä koiraan, että sen perheeseen suuntautuvalla käytösterapialla ja/tai koiran lääkityksellä voidaan saada aikaan joissakin tapauksissa huomattavaakin tilanteen paranemista, jopa niin, että koiraa uhkaavasta lopettamisesta voidaan luopua. Perheen motivaatiolla on tässä suuri merkitys, sillä heidän on opeteltava kokoaan uusi suhtautumistapa koiraansa. Heidän omistamansa yksilö kun ei sattunutkaan olemaan se helppo koira, jonka he cockerin hankkiessaan uskoivat saavansa. Mikä on "raivosyndrooma"? Raivosyndrooma on roskakoppanimitys kaikenlaisille cockerilla esiintyville aggressiivisen käyttäytymisen muodoille. Itse asiassa voidaan kysyä, onko tällaista oireyhtymää olemassakaan, vai onko kyseessä joukko eri syistä ilmenevää hyökkäävyyttä (pelko, dominanssi, epilepsia jne.)? Nimitystä on käytetty myös monilla muilla roduilla ilmenevistä alhaisen hyökkäävyyskynnyksen muodoista (englanninspringeri, berninpaimenkoira jne.). Oman kokemukseni mukaan suurin osa hankalista cockereista on herkkiä, epävarmoja ja epäluuloisia yksilöitä, jotka ylireagoivat pieniin, jopa mitättömiltä tuntuviin ärsykkeisiin ja tämä reaktio jää päälle. Koira ei pääse ikäväksi kokemansa asian yli. Tällaista käyttäytymistä kutsutaan liialliseksi pehmeydeksi, jonka vastakohta on kovuus. Luonteen kovuus ei siis ole negatiivinen asia, vaan sillä tarkoitetaan koiran kykyä sietää jokapäiväiseen elämään väkisinkin kuuluvia ikäviä asioita ilman ylimitoitettua reagointia. Jos kokematon omistaja tietämättään tarjoaa epäluuloiselle yksilölle lauman johtajan paikkaa, ei koiran heikko psyyke kestä johtajuuteen liittyvää vastuuta, vaan koiralta menee helposti pasmat täysin sekaisin ja ongelma syvenee. Itseensä luottava oikealla tavalla kovahermoinen koira, jolla ei ole pienintäkään taipumusta reagoida ristiriitatilanteissa aggressiivisesti, olisi monelle meistä ihanteellinen kumppani niin näyttöön, käyttöön kuin kotiinkin! Koira oppii nopeasti, että kun se puree omistajaa, jätetään hoitotoimenpiteet kesken ja koira pääsee luikahtamaan niistä eroon kuin "koira veräjästä". Tämä näkyy monesti trimmaajan vastaanotolla. Kotona jalopeuran lailla riehuva paholainen on trimmaajan pöydällä kuin pieni enkeli. Tai eläinlääkäri saa leikata koiran kynnet, vaikka omistaja ei saisi tulla koiran lähellekään kynsileikkurit kädessä. Mitä useammin koira pääsee toteuttamaan "opittua" aggressiota, sitä syvemmälle se juurtuu koiran käyttäytymiseen. Käytöshäiriöihin on puututtava ajoissa, jos niille halutaan jotain tehdä! Yksin ei kannata jäädä asiaa murehtimaan, vaan on reippaasti lähdettävä kysymään kokeneemmilta neuvoa. Ja joskus nämä "paholaiset", osoittautuvat niiksi "vain kerran elämässä" koiriksi, kunhan alkuvaiheen ongelmista päästään yli ja kunhan omistaja ensin oppii "puhumaan koiraa". Jalostustoimikunta kerää tietoja hyökkäävästi käyttäytyvistä cockereista. Tiedot ilmoitetaan rodun kasvattajille kerran vuodessa Cockeripäivien yhteydessä. Näin pyrimme yhdessä parantamaan rodun luonnetta. Tässä työssä voit osaltasi auttaa meitä kertomalla mahdollisista ongelmista koirasi kanssa. Avustasi kiittäen jalostustoimikunta: nina.menna@kolumbus.fi Nina Menna, eläinlääkäri, jalostustoimikunnan jäsen ja kasvattaja

		sivun alkuun