Mitä spanielien taipumuskokeessa tapahtuu?
Kun kaikki taippareihin ilmoittautuneet ovat saapuneet paikalle, rokotukset ja tunnusmerkinnät tarkastettu, aloitetaan päivä tuomaripuhuttelulla. Jos paikalla on useampi tuomari, pitää ylituomari puhuttelun.
Puheessaan tuomari käy läpi kokeen eri osiot lyhyesti ja kertoo millaisia odotuksia hänellä on koirakoiden suhteen. Jos jollain on kysyttävää, vastataan kysymyksiin.
Tuomareiden puheenvuoron jälkeen arvotaan osallistujille koenumerot ja lopuksi arvotaan ryhmille tuomarit. Sitten onkin jo ensimmäisen koirakon vuoro siirtyä metsän puolelle.
Sosiaalinen käyttäytyminen
Ennen muita osuuksia tuomari tutustuu hieman koiraan. Tarkastellaan koiran käyttäytymistä toisia koiria ja ihmisiä kohtaan. Tämä arviointi jatkuu koko kokeen ajan.
Haku ja laukauksensieto
Hakuosuudella olisi tarkoitus käyttää tätä: kirsua. Löytää linnut metsästä ja ajaa ne ylös haulikon kantaman sisällä (n. 25 metriä). Käytännössä siis koiran tulee liikkua innokkaasti metsässä riistan hajuja etsien ja haistellen. Koira ei saa mennä liian kauas ohjaajasta eikä saa pyöriä ihan jaloissa erkaantumatta yhtään. Ohjaaja saa innostaa koiraa. Tähän osuuteen voidaan käyttää maksimissaan 20 minuuttia.
Koiran juostessa riistan ja metsän hajujen perässä, ammutaan haulikolla laukaus ilmaan ja katsotaan koiran reagointi. Koira ei saa pelästyä laukausta vaan sen tulee jatkaa hakuaan.
Tottelevaisuus
Hakuosuuden lopuksi tuomarin käskystä ohjaaja kutsuu koiran luokseen kytkettäväksi. Tällä tarkastetaan koiran tottelevaisuutta. Koiran tottelevaisuus katsotaan myös vesityön lopussa, jolloin koiran tulee antaa myös itsensä kiinni ohjaajalleen.
Jäljestäminen
Metsään vedetään 120 metriä pitkä laahausjälki, jonka päästä pitäisi löytää tämä: kani. Käytetty riistaeläin on eläinsuojelulain mukaisesti lopetettu. Tähän osuuteen saa käyttää maksimissaan 10 minuuttia. Jos koira hukkaa jäljen, palautetaan se kerran jäljelle.
Tuomarin ja jäljentekijän kanssa lähdetään metsään, josta löytyy tuore laahausjälki. Koiralle osoitetaan makaus, jolta jälki alkaa. Koiran saa ohjata alkuun (ensimmäiset 10 metriä) mutta sitten mennään sinne minne koira vie. Koiralla on alussa viisi minuuttia aikaa aloittaa jäljestys.
Tässä ollaan juuri selvittämässä 90 asteen kulmaa. Viimeisenä jäljellä kulkee jäljentekijä, poistaen krepit, jotka osoittavan jäljen paikan oppaalle.
Puppe löytyi! Koiran ilme ja vaahtoava kirsu kertovat kaiken: ”Mikä ihana pupuli! Miksei me tehdä tätä useammin? Mä en enää ikinä lähde täältä metsästä kaupunkiin…” Koira ei saa pelätä tai raadella löytynyttä kaatoa.
Vesityö
Koiran pitäisi mennä uimaan veteen ja tuoda tämä ohjaajalleen tullessaan: riistapukki. Aikaa suoritukseen on viisi minuuttia, tarvittaessa voi heittää toisenkin riistapukin tai kiviä veteen. Vesityö suoritetaan aina kokeen viimeisenä.
Rannan läheisyys täyttyy vuoroaan odottavista koirakoista. Ilmeet ovat vakavia, vuorossa monen koiran koetinkivi. Uiko tänään vai eikö suostu kastelemaan edes tassujaan? Noutaako riistapukin vai uiko vain vierestä ohi?
Ohjaaja heittää riistapukin tai riistalinnun veteen, noin viiden metrin päähän rannasta. Tarpeeksi kauas, että koira ui noutaessaan.
Tässä mallikas riistapukin nouto.
Tapansa ja tyylinsä kullakin! Hyväksytty suoritus joka tapauksessa.
Yhteistyö ja yleisvaikutelma
Koiran tulee noutaa riistapukki ja tuoda sen rantaan ohjaajalleen niin, että tämä saa sen kenkiään kastelematta. Osuuden lopuksi koira kytketään. Tuomari arvioi myös koko kokeen ajan koiran ja ohjaajan yhteistyötä ja yleisvaikutelmaa.
Kaikki osuudet on suoritettu ja sitten odotetaan tuloksia. Sihteerin kirjoitettua paperit puhtaaksi, seuraa tulosten julkaiseminen. Kaikkien koirien tulokset luetaan ääneen. Läpäistäkseen spanielien taipumuskokeen, tulee koiran suorittaa kaikki osiot hyväksytysti läpi. Tällöin koira saa koetuloksen SPA1. Jos koiran suoritus on jossain osiossa hylätty, tulee loppuarvosanaksi myös hylätty. Tällöin koiran koetulos on SPA0.
Kiitos tuomareille, koetoimitsijoille, jäljentekijöille, ampujille, sihteereille, muonamestareille, maanomistajille ja kaikille muille mukana olleille.
Vaikka varsinaiseen paremmuusjärjestykseen koiria ei kokeessa laitetakkaan, valitaan Cockerspanielit ry:n järjestämissä taippareissa kokeen paras koira, joka palkitaan Hyvinkään Kennelkerhon lahjoittamalla kiertopalkinnolla.
Sammatin taippareissamme jaettava kiertopalkinto on ”Nightlane's Malja”, joka jaetaan kokeen hyväksytysti läpäisseelle nuorimmalle Cockerspanielit ry:n jäsenen cockerspanielille.
Teksti ja kuvat Irene Vinha